Vanhemman sekä lapsen asiakassuunnitelmien osalta Muukkonen (2008) on havainnut, että ympäri Suomea lastensuojelussa asiakassuunnitelmia jää tekemättä.
Asiakassuunnitelman tuoma hyöty ja tuki on saattanut jäädä ilman huomiota, ja sen tekemistä ei ole nähty tärkeänä. Muukkonen (2008) näkee, että asiakassuunnitelma on tärkeä osa lastensuojelu työtä, koska se toimii yhtenä osana prosessimaista työskentelyä.
Ilman asiakassuunnitelmaa sosiaalityöntekijä saattaa unohtaa todellisen suunnan perheen tukemisessa. Suunnitelmallisen työn vaiheeseen kuuluu olennaisena asiakassuunnitelma, jonka nähdään tukevan lasta sekä biologista vanhempaa oikein toteutettuna. Heinonen (2011) nostaa Muukkosen tavoin suunnitelmallisen työskentelyn tärkeäksi osaksi lastensuojelutyötä sekä sijaisperheiden elämää.
Muukkonen ja Tulensalo (2004, 75–76) toteavat, että suunnitelmallisen sosiaalityön tilannearvioon kuuluu systemaattinen lapsen sekä biologisten vanhempien tapaaminen.
Tällä turvataan se, että jokainen lastensuojelun asiakaslapsi pääsee osalliseksi oman arjen ja elämäntilanteensa selvittelyyn sekä vaikuttamaan päätöksentekoon. Lapsen oma sosiaalityöntekijä tapaa lasta säännöllisesti ja tapaamisissa lapsi voi ilmaista omia tarpeitaan ja kokemuksiaan, jolloin lapsi tulee kuulluksi ja kohdatuksi. Samaa tapaa voidaan hyödyntää vanhempien kanssa. Kotikäyntejä sijaishuollossa tehdään vähintään kerran vuodessa ja joissakin tapauksissa tapaamisväli voi olla pidempi.
S u u n n it el m an te k o
• asiakassuuni-telma• tavoitteet
• tehtävän ja vastuunjako
T y ö sk en te ly
• prosessinohjaus• lapsisosiaalityö
• vanhemmuus-sosiaalityö
• prosessinarvioin ti työparin ja asiakkaan kanssa
• tuki ja ohjaus
A rv io n ti
• lapsen ja vanhempien kanssa:• sisältöjen arviointi
• palautekeskuste -lu
• jatkosta sopiminen
Systemaattisuuden ja suunnitelmallisuuden ylläpito ei toimi ilman säännöllisiä tapaamisia. Työntekijöiden välillä eroja miten tapaamisia sovitaan ja yhtenäiset käytännöt tapaamisten suhteen tuovat omalta osaltaan suunnitelmallisuutta ja lisäät asiakaslapsen oikeusturvaa ja tasapuolista kohtelua.
Sosiaalityöntekijän kanssa yhteisillä tapaamisilla ja neuvotteluissa voidaan selvittää ja keskustella lapsen vaikeuksista, tarpeista ja vahvuuksista. Lasten tapaamisten avulla varmistetaan, että jokainen lastensuojelun lapsi saa tietoa perheensä tilanteesta, lastensuojelun asiakkuudesta ja auttamisen keinoista sekä omista oikeuksistaan.
Vanhemmille järjestetään lapseen keskittyvää palvelua, joka auttaa heitä motivoitumaan oman lapsen tarpeisiin ja hyvinvointiin. Suunnitelmallisessa sosiaalityössä voidaan keskittyä siihen, lapsen tarpeisiin vastataan parhaalla mahdollisella tavalla. (Muukkonen
& Tulensalo 2004, 76.) Muukkosen ja Tulensalon (2004) systemaattisen tilannearvion malli on ihanteellinen tapa toimia, mutta voi olla haastavaa käytännössä toteuttaa.
Asiakassuunnitelmaneuvottelut ja muut asiakkuuteen liittyvät tapaamiset ovat usein aikuisiin keskittyvää ja neuvotteluista pienet lapset jäävät helposti ulkopuolelle.
Neuvotteluissa on usein paljon läsnäolijoita, josta seuraa jännittynyt tunnelma, jolloin arkaluontoisista asioista puhuminen vaikeutuu ja tilanteesta halutaan päästä nopeasti pois. Lapsen tapaamiset olisikin ihanteellisinta järjestää lapselle tutussa ympäristössä ja kotikäyntien mahdollisuutta tuoda enemmän työn käytäntöihin mukaan. Työntekijä näkökulmasta asiakasneuvottelut ja tapaamiset on helpointa pitää toimistolla, jolloin siirtymäaikoja paikasta toiseen ei tarvitse miettiä.
Cleaver, Nicholson, Tarr & Cleaver (2007, 131) ovat havainneet suunnitelmallisen sosiaalityön hyödyt perheissä, joissa on päihteiden ja väkivallan kanssa ongelmia.
Perheiden kanssa työskentelyssä keskiössä ovat selkeät ja säännöllisesti tehtävät suunnitelmat ja tapaamiset. Suunnitelmien ja tapaamisten tulee olla asiakkaalle selkeästi ymmärrettäviä. Cleaver ym. (2007) nostavat esille palveluntarjoajien ja yhteistyökumppaneiden roolin, joille on tärkeää tuoda ilmi suunnitelmallisuuden noudattaminen. Suunnitelmallisen sosiaalityön käytäntöihin perustuva työhön kuuluu säännölliset tapaamiset ja tehokas kommunikaatio. Asiakkaaseen pidetään yhteyttä ja yhteydenpitoon kannustetaan, jotta asiakas itse voi ottaa yhteyttä omaan sosiaalityöntekijään. Suunnitelmallisesta sosiaalityöstä ei tule unohtaa työntekijöiden
suhtautumista perheisiin. Perhettä arvostava suhtautuminen johtaa parempaan yhteistyöhön.
Suunnitelmalliseen sosiaalityöhön sisältyy ajatus asiakkaan voimaantumisesta ja muutokseen keskittymisestä. Voidaan ajatella, että asiakkaalla on parhain tieto omasta tilanteestaan, jota työntekijän tulee kunnioittaa asiakastyössä. Sosiaalityöntekijä on oman instituutionsa edustaja ja oma ymmärrys elämästä. Asiakas saattaa tulla aivan erilaisista lähtökohdista, jolloin sosiaalityöntekijältä vaaditaan ymmärrystä asiakkaan elämää kohtaan. (Payne 2005, 58–59.) Suunnitelmallinen sosiaalityö voi vaatia niin työntekijältä kuin asiakkaaltakin paljon sitoutumista työskentelyyn, mutta onnistuessaan se tukee asiakasta ja antaa työntekijälle selkeän ja ajantasaisen kuvan asiakkaan elämästä. Suunnitelmallinen sosiaalityö sopii usealle eri sosiaalityön osa-alueelle.
Suunnitelmallinen sosiaalityö voi olla pitkäkestoista asiakkaan kanssa yhdessä toteutettavaa suunnitelmaan ja perustuvaa yhteistyötä tai lyhyt aikaisempaa suunnitelmaan perustuvaa työtä. Suunnitelmiin kirjataan asiakkaalle sopivat tavoitteet ja joidenkin asiakkaiden kanssa työ on pidempijaksoista.
3 DOKUMENTOINTI LASTENSUOJELUN SIJAISHUOLLOSSA
3.1 Dokumentointi lastensuojelun työvälineenä
Dokumentointi eli asiakastiedon kirjaaminen on osa sosiaalityöntekijöiden ammatillista tehtävää. Dokumentoinnin paikka osana työtehtäviä on ristiriitainen. Sen on katsottu olevan osa hallinnollisia tehtäviä sekä instituution säätelemä velvollisuus.
Dokumentointi on merkittävä osa asiakastyötä. Dokumenttien tarkoitus on, että se tukisi sosiaalityöntekijän työtä. Yhtenä tavoitteena on dokumentoinnin tarjoama yleinen tieto ja sen hyödyntäminen asiakkuuksista niin työpaikan kuin yhteiskunnan tarpeisiin.
Sosiaalityöntekijä laatii työssään useita erilaisia asiakirjoja: päätöksiä, asiakassuunnitelmia, muistiinpanoja, lausuntoja sekä sopimuksia. Kirjoittajana sosiaalityöntekijällä on itsenäistä päätäntä valtaa ja voi itse päättää milloin ja miten kirjoittaa. Asiakassuunnitelmien ja muiden kirjausten pitkittäminen johtaa muistinvaraiseen kirjaamiseen, jolloin asiakkaan tiedot eivät ole tuoreessa muistissa.
(Kääriäinen 2007, 249.)
Sosiaalihuollon eri työtehtävissä ja työyksiköissä ollaan hyvin erilaisissa vaiheissa dokumentointitaitojen hallitsemisessa. Siinä, missä toiset sosiaalityöntekijät ovat jo vuosia lähettäneet asiakkaille asiakassuunnitelmat, raportit, asiakaskertomukset ja päätökset jokaisen asiakaskäynnin jälkeen. Lukemalla asiakastyöstä laadittuja asiakirjoja voi saada käsityksen eri tilanteista, sopimuksista ja päätöksistä, mutta ei siitä millaisen valikointiprosessin sosiaalityöntekijä on käynyt tekstiä kirjoittaessaan. (Ks.
Kääriäinen 2007, 247.) Dokumentoinnin avulla sosiaalityössä voidaan tuoda esille erilaisia tarpeita ja tavoitteita sekä tuoda esille lakia ja yhteiskunnallisia rajoituksia.
Dokumentointiin kytkeytyy vallan ja sosiaalisten suhteiden yhteys (Moren 1991, 331).
Dokumentointiin lastensuojelussa liittyy olennaisena asiakkaan ja työntekijän välinen vuorovaikutus ja yhteisymmärrys. Hyvä dokumentointi tapa ei aina johda onnistuneeseen työskentelyyn, jos vuorovaikutuksessa on ongelmia. Toisaalta onnistunut työskentely ei edellytä täydellistä dokumenttia. Jokaisella sosiaalityöntekijällä on oma persoonallinen tapa asiakirjojen luomiseen, joka kehittyy työtä tehdessä. Hyvän asiakirjan yksi perusominaisuuksista on sen helppo käytettävyys ja, että se palvelee kaikkia osapuolia. (Kääriäinen 2003, 24.) Tiedon tuottamista voi
katsella myös prosessin näkökulmasta. Tiedonmuodostuksen täytyy olla avointa, jotta prosessi etenee. Onnistunut asiakirjakäytäntö, kuten asiakassuunnitelman teko edellyttää sosiaalityöntekijältä tarpeeksi aikaa, osaamista ja motivaatioita. Sosiaalityöntekijältä vaaditaan oikeanlaista asennetta asiakasta sekä suunnitelmaa kohtaan. Kääriäinen (2003) nostaa esille Kaglen (1991) havaitseman haasteen asiakirjakäytännöissä.
Sosiaalityöntekijöille annettavat ohjeet asiakirjojen kirjoittamisesta ovat vähäisiä tai ohjeita ei anneta ollenkaan, jolloin sosiaalityöntekijä voi käyttää omaa tapaansa kirjata.
Yleisenä oletuksena on, että dokumentointi on yksinkertaista ja selkeää, josta jokainen sosiaalityöntekijä suoriutuu samantasoisesti. Tiedon kirjoittamista näkyväksi asiakkaan asiakirjaan on pidetty keskeisenä osana työtä, kuitenkin tämä on vain yksi osa dokumentointia. Tiedon kirjoittamisen varjoon jää kirjoittajan oma ajattelu ja toiminnan mallit. Onnistuneelle dokumentoinnille on omat kriteerinsä, mutta kaikki sosiaalityöntekijät eivät pysty täyttämään näitä kriteerejä. Huolellisesti dokumentoidusta asiakirjasta tulee työn tekemisen ja tiedonmuodostuksen toiminnan väline.
Dokumentointi ja asiakirjat ovat merkittävä osa suomalaista palvelujärjestelmää, johon myös lastensuojelun sosiaalityö kuuluu. Asiakirjat voivat vaikuttaa asiakkaiden elämään monin tavoin esimerkiksi estämällä tai mahdollistamalla jotakin asiakkaan kannalta toivottavaa, esimerkiksi palvelun saantia. Kuitenkaan dokumentoidun tiedon poliittisuudesta, suhteesta valtaan ja asiakkaiden vallan kohteena olemisesta ei ole käyty Suomessa julkista keskustelua eikä aihetta ole tutkittu asiakasnäkökulmasta. (Vierula 2012, 149.) Morénin (1999, 330–331) mukaan dokumentoinnissa keskeisenä on laissa säädettyjen ja hallinnon ohjaamien tarpeiden noudattaminen. Sosiaalityöntekijöiden täytyy keskittyä tarkkaavaisuudella siihen, mitä asiakkaasta kirjoitetaan. Dokumentointi palvelee instituutioita ja toisaalta on sen yksi työmuodoista. Dokumentointi on myös seurausta sosiaalityöntekijän ja asiakkaan välisestä suhteesta. (Morén 1999.)
Vierula (2013) on tutkinut erilaisten asiakirjakäytäntöjen seurauksia vanhempien kokemana ja on havainnut samoja piirteitä asiakassuunnitelmien toteutumisesta kuin minä tutkielman teon aikana. Asiakassuunnitelmaan syvemmin tarkasteltaessa voi havaita, että se ei ole pelkästään pelkkä paperi tai muistiinpano. Asiakas voi kokea asiakirjan olevan yksi tekijä, joka korostaa valta-asemia ja instituutionaalista asiakkuutta (Vrt. Moren 1999). Laaksonen (2011) nostaa esille asiantuntija työryhmän laatiman opastuksen kohti parempaa dokumentointia. Keskeisenä listassa ovat
asiakkaan oikeudet, suunnitelmallisuus ja huolellisuus. Dokumentoinnin tulee olla asiakkaan näkökulmasta ymmärrettävää ja asiakkaan täytyy tietää, että hänestä kirjataan tietoja ylös. Asiakkaan tietojen tulee olla ajantasaiset.
Asiakastyön dokumentointiosaamiseen sisältyy ymmärrys omasta vastuusta ja roolista sosiaalityöntekijänä sekä dokumentoijana. Keskeistä on asiakirjojen sisällön ymmärtäminen. Dokumentointiin liittyy ammattilaisen omat henkilökohtaiset piirteet ja tavat toimia dokumentoijana. Työorganisaatioissa dokumentointitaitoihin suhtaudutaan melko vapaasti ja jokaiselle työntekijälle annetaan vastuuta omaa dokumentointia kohtaan. Asiakkaiden asiakirjoihin tallennetut tiedot ovat merkittäviä sekä asiakkaan itsensä, että muiden ammattilaisten työskentelyn ja päätöksenteon kannalta.
Asiakastyötä vastuullisesti ja huolellisesti dokumentoiva sosiaalityöntekijä laatii asiakirjoja niin, että ne antavat parhaan mahdollisen kuvauksen asiakkaan tilanteesta.
(Laaksonen, Kääriäinen, Penttilä, Tapola-Haapala, Sahala, Kärki, & Jäppinen 2011, 52-53.)
Dokumentoinnissa kehittyminen on pitkäjänteistä ja työtä vaativa prosessi, joka alkaa jo opiskeluvaiheessa. Asiakastyö on muuttuvaa ja sen kirjoittaminen asiakirjoiksi vaatii jatkuvasti keskittymistä sekä paineensietokykyä. Olennaisen tiedon tavoittaminen ja lisääntyy työkokemuksen karttuessa yhdessä jatkuvan kirjaamisen kanssa. Kukaan ei kuitenkaan koskaan voi olla täysin täydellinen asiakirjojen dokumentoija. Omaa osaamista ylläpitävät esimerkiksi kiinnostus ja arvostus dokumentointia kohtaan, koulutukseen hakeutuminen sekä ajantasaisen lainsäädännön seuraaminen. Tärkeänä osa-alueena on myös työyhteisön yhteinen kiinnostus työssä syntyviä tekstejä kohtaan, jotka auttavat työntekijöiden osaamisen kehittämisessä. Työntekijöiden välillä on suuria eroja dokumentointitavoissa ja toiset laittavat dokumentit työn keskiöön ja toisella se voi asiakkaan kasvokkain kohtaaminen enemmän keskiössä. (Laaksonen ym. 2011;
Kääriäinen 2003.)
Asiakkaiden kohtaamiselle ja dokumentoinnille tulisi löytää molemmille sopivat tavat tehdä ja ettei toinen tapa sulje toista kokonaan pois. Hyvien asiakasasiakirjojen laatiminen edellyttää yhteistä ja avointa työskentelyä muiden ammattilaisten ja työryhmien kanssa. Tekstin ei tulisi soveltua pelkästään oman ammattiryhmän edustajille. Asiakastyön kirjoittaminen näkyväksi tekstiksi ei voi jäädä työyhteisössä
ammattilaisten yksinäiseksi tavaksi toimia. Keskeistä on, että teksteistä opitaan keskustelemaan ennen kaikkea yhdessä asiakkaiden kanssa, mutta myös koko työyhteisössä ja tiimeissä. Tällöin asiakirjakirjoittamisesta tulee luonteva osa työn tekemistä koko työyhteisössä. (Laaksonen ym. 2011, 53.)
3.2 Dokumentointia koskevat velvoitteet
Lastensuojelussa perinteisesti lapsi nähdään asiakkaana ja keskeisenä tekijänä.
Kuitenkin vanhemman rooli koko lastensuojeluprosessin aikana on tärkeässä osassa ja vanhemmuuteen tukemalla mahdollistetaan onnistunut sijoitusprosessi. Vanhemman tukeminen on osa lapsen etua. Vanhemman tuki mahdollistuu paremmin oikeanlaisilla ja luotettavilla tavoilla kirjata asiakastietoja. Pitkäsen (2011) tutkimuksessa vanhemmat kokivat alemmuuden tunnetta virheellisien dokumentointitapojen takia. Vanhemman asiakassuunnitelma on osalle haastatteluun osallistuneista vanhemmista tullut yllättäen kotiin postissa, joka oli koettu epäammattimaisena toimintana. Suunnitelma tulisi laatia kasvokkain tavatessa, jossa olisi työntekijällä aikaa keskittyä muutoksen suunnitteluun ja toteutukseen. Pitkänen toteaakin, ettei suunnitelmaa kannata tehdä vain juridisen velvoitteen vuoksi vaan asiakkaan tapaamiselle pitäisi järjestää aikaa.
Uusi laki asiakastietojen kirjaamisesta tuo yhtenäisempiä ja selkeämpiä käytäntöjä kirjaamiseen. Uusi laki vähentää asiakirjojen tekemättömyyttä ja on yksi edistysaskel vanhempien asiakassuunnitelmien ja suunnitelmallisen sosiaalityön osalta. Laissa todetaan, että ”sosiaalihuollon ammatillinen henkilöstö sekä avustava henkilöstö, joka osallistuu asiakastyöhön, ovat velvollisia kirjaamaan sosiaalihuollon järjestämisen, suunnittelun, toteuttamisen, seurannan ja valvonnan kannalta tarpeelliset ja riittävät tiedot määrämuotoisina asiakirjoina. Velvollisuus kirjata asiakastiedot alkaa, kun palvelunantaja on saanut tiedon henkilön palveluntarpeesta tai ryhtynyt toteuttamaan sosiaalipalvelua. Tieto asiakkuuden päättymisestä on kirjattava asiakasasiakirjaan.
Kirjaukset on tehtävä viipymättä sen jälkeen, kun asiakkaan asiaa on käsitelty.
Palveluntoteuttajan on huolehdittava, että laissa määritellyt asiakastiedot kirjataan.
Asiakasasiakirjoissa käytettävän kielen on oltava selkeää ja ymmärrettävää, ja niissä saa käyttää vain yleisesti tunnettuja ja hyväksyttyjä käsitteitä ja lyhenteitä” (Laki sosiaalihuollon asiakasasiakirjoista 254/2015 2 luku, 4§-6§.
Sosiaalihuolto 1301/2014 39§: Asiakassuunnitelma on tarkistettava tarvittaessa ja suunnitelman sisältö on sovitettava yhteen asiakkaan tarvitsemien muiden palvelujen ja tukitoimien kanssa. Velvollisuudesta suunnitelman laatimiseen sekä suunnitelman sisällöstä ja asiaan osallisista on lisäksi voimassa, mitä niistä erikseen säädetään. Sen estämättä, mitä muualla laissa säädetään, voidaan asiakkaan suostumuksella laatia sosiaalihuollon ja muiden hallinnonalojen palveluja ja tukitoimia koskeva yhteinen suunnitelma, jossa on suunnitelman laatimiseen ja käyttöön nähden tarpeellisia tietoja.
Yhteisen suunnitelman laatimisesta ilman asiakkaan suostumusta säädetään erikseen.
Jos asiakkaan tukena toimii omaisia tai muita läheisiä henkilöitä, laaditaan heidän tukemiseensa liittyvä suunnitelma tarvittaessa erikseen.
Sijaishuollon aikana yhteistyö lapsen, perheen, sosiaalityöntekijän ja sijaishuoltopaikan välillä on merkittävässä roolissa ja samalla korostuu asiakaslähtöinen työskentely.
Lapsen etu on keskeisenä ja lastensuojelun asiakkailla on oikeus tulla kuulluksi.
Kokonaiskuvan sijoitettavan lapsen elämästä on työlästä ja biologiset vanhemmat ovat voineet kieltää ja peitellä omia ongelmiaan pitkään. Vanhemmat ovat vaikeimmissa tapauksissa voineet kieltää myös tiedonkulun viranomaisten välillä. Kaikkien tietojen yhteen koonti on välttämätöntä ennen sijoitusta, jotta voidaan havaita mitä tutkimuksia on lapsen tilanteesta jäänyt tekemättä. Sinkkonen (2015) ehdottaa sijoitusprotokollan laatimista lastensuojelun sosiaalityöntekijöille. Protokollan laatiminen voi olla työlästä, mutta se tukee sijoituksen suunnittelua sekä toteuttamista. Lapsen psyykkisen tilan ja kiintymyssuhteiden arviointi on tärkeässä osassa, jotta voidaan löytää oikeanlainen sijoituspaikka. Lapsi tai nuori tuo sijaisperheeseen, perhekotiin tai laitokseen omaksumansa mallit, jolloin sijaishuoltopaikan aikuisten on hyvä etukäteen tietää lapsen tavat olla. (Sinkkonen 2015, 149.)
Asiakassuunnitelman dokumentointi
Asiakassuunnitelman teko on keskeinen osa sijaishuollon sosiaalityötä sekä se kytkeytyy myös suunnitelmalliseen ja asiakaslähtöiseen sosiaalityöhön.
Asiakassuunnitelman avulla saadaan sovittua päämääriä ja edistetään asiakkaina olevien perheiden tilannetta. Poikela (2010) sekä Pitkänen (2011) nostavat esille, että
asiakassuunnitelmaa pidetään yleisesti melko itsestään selvänä työvälineenä.
Lastensuojelulaki velvoittaa vanhemman oman suunnitelman tekemisen, kuitenkin tarkemman tarkastelun havaintona asiakassuunnitelmia niin vanhemman kuin lapsenkin osalta jää joissakin tapauksissa tekemättä. Syitä suunnitelman tekemättä jättämiseen voi olla useita. Asiakassuunnitelman merkitys lastensuojelun sosiaalityön käytännön työssä voi olla epäselvä työntekijöille. Poikela (2010) tuo omassa väitöskirjassaan esille, että asiakassuunnitelmia on tutkittu vähäisesti, vaikka suunnitelma on osa asiakaslähtöistä sosiaalityötä. Asiakassuunnitelma on varmasti monelle sosiaalityöntekijälle sekä sosiaalityön opiskelijalle tuttu käsite, mutta sen merkitystä ei ole huomattu tarpeeksi ja suunnitelmia jää tekemättä ympäri Suomea. Asiakkaan näkökulma saattaa olla kirjattu asiakassuunnitelmaan, mutta se saattaa olla vain työntekijän näkökulma tilanteeseen ja ei automaattisesti tarkoita, että asiakasta olisi kuultu ja kysytty hänen näkemystään.
(Roose, Mottart, Dejonckheere, van Nijatten, & DeBie 2009, 328.)
Uusi laki sosiaalihuollon asiakasasiakirjoista määrittelee pykälässä 16 mitä asiakassuunnitelmaan kirjataan. Laissa todetaan, että sen lisäksi, mitä sosiaalihuoltolain 39 §:n 2 momentin 4 ja 6—9 kohdissa on säädetty, asiakassuunnitelmaan kirjataan:
1) palvelutarpeen arvioon perustuva asiakkaan tuen tarve;
2) kuvaus asiakkaan tarvitsemista palveluista;
3) palvelulle ja asiakkuudelle asetetut tavoitteet sekä keinot niiden saavuttamiseksi;
sekä
4) asiakkaan tukemiseen osallistuvat yksityishenkilöt ja heidän tehtävänsä.
Sosiaalihuoltolaki 39§ määrittelee tarkemmin asiakassuunnitelman tehtäviä ja sisältöä.
Asiakassuunnitelma sisältää asiakkaan palvelutarpeen arvioinnin edellyttämässä laajuudessa, jossa keskeisenä sisältönä on ammatillinen arvio asiakkaan tuen ja palvelujen tarpeesta sekä omatyöntekijän arvio asiakkaan terveyden tai kehityksen kannalta välttämättömistä sosiaalipalveluista sekä niiden alkamisajankohdasta ja kestosta. Asiakkaalla on myös oikeus tietoon siitä kuinka usein asiakas ja omatyöntekijä tai muu asiakkaan palveluista vastaava työntekijä tulevat tapaamaan. Asiakkaan motivoinnin kannalta asiakkaalle tulee kertoa asiakkaan arvio vahvuuksista ja voimavaroista. Suunnitelman toteutumista seurataan ja tarpeita arvioidaan uudelleen, esimerkiksi sijaishuollossa käytäntönä lapsen asiakassuunnitelmien kohdalla on tehdä
asiakassuunnitelma ja siihen kuuluvat neuvottelut vähintään kaksi kertaa vuodessa.
Neuvotteluissa voi olla läsnä myös yhteistyötahoja, joiden tiedot kirjataan myös suunnitelmaan. Asiakassuunnitelman arviointi on jatkuva prosessi ja suurten muutosten kohdalla, kuten sijaishuoltopaikan muutoksessa neuvottelu järjestetään mahdollisimman pian ja suunnitelma päivitetään. Sijaishuollon aikaiset dokumentit vaihtelevat pituuksiltaan, mutta sisältöön tulee kuulua sijoituspaikka, oma työntekijä, perheen tilanne ja yhteydenpito vanhempiin sekä tuen tarve (Goddard, Murray & Duncalf 2013, 760).
Asiakassuunnitelmaan kirjataan sijaishuollon tarkoitus ja tavoitteet, yhteydenpidon suunnitelma, erityisen tuen järjestäminen, perheen jälleenyhdistämiseen mahdollisuudet sekä tietojen luovutus (Lastensuojelulaki 417/2007 30§). Asiakassuunnitelmaan liittyvissä neuvotteluissa on tärkeää, että kaikki asianosaiset tulevat kuulluksi ja sosiaalityöntekijä kirjaa kaikkien mielipiteet ylös. Asiakassuunnitelmaan voidaan liittää huostaanotto tapauksissa hoito- ja kasvatussuunnitelmat sekä vanhempien kuntoutussuunnitelma. Samoin vanhemmalle on suositeltavaa laatia oma erillinen asiakassuunnitelma vanhemmuuden tueksi. Lapsen asiakassuunnitelma arvioidaan vähintään kerran vuodessa ja asiakassuunnitelma tarkistetaan erityisen huolenpidon päättyessä. (Lastensuojelulaki 417/2007 30,2§ ja 74§.) Asiakassuunnitelman laatiminen ei välttämättä onnistu ilman eriäviä mielipiteitä ja suunnitelma on laadittava, vaikka osa asianomaisista ei haluaisi osallistua sen tekemiseen.
Lastensuojelulaissa 417/2007 30,2§ vanhemman asiakassuunnitelmasta säädetään seuraavaa: Huostaanotettua lasta koskevaan asiakassuunnitelmaan kirjataan sijaishuollon tarkoitus ja tavoitteet, erityisen tuen ja avun järjestäminen lapselle, hänen vanhemmilleen, huoltajilleen tai muille lapsen hoidosta ja kasvatuksesta vastaaville henkilöille. Lisäksi suunnitelmaan kirjataan, miten toteutetaan lapsen yhteydenpito ja yhteistoiminta lapsen vanhempien ja muiden hänelle läheisten henkilöiden kanssa ja miten samalla otetaan lapsen edun mukaisella tavalla huomioon tavoite perheen jälleenyhdistämisestä. Huostaanotetun lapsen vanhemmille on laadittava vanhemmuuden tukemiseksi erillinen asiakassuunnitelma, jollei sen laatimista ole pidettävä tarpeettomana. Suunnitelma laaditaan tarvittaessa yhteistyössä muun sosiaali-ja terveydenhuollon kuten päihde- sosiaali-ja mielenterveyshuollon kanssa.
Vierula (2013) on tutkinut erilaisten asiakirja käytäntöjen seurauksia vanhempien kokemana. Asiakassuunnitelmaan syvemmin tarkasteltaessa voi havaita, että se ei ole pelkästään pelkkä paperi tai muistiinpano. Asiakas voi kokea asiakirjan olevan yksi tekijä, joka korostaa valta-asemia ja instituutionaalista asiakkuutta. Vanhempien osalta asiakassuunnitelman teko on vieras käsite ja, se jää usein tekemättä tai sen tekoa ehdotetaan liian myöhäisessä vaiheessa. Vierulan (2013) päätelmät osallisuuden toteutumattomuudesta asiakirjakäytännöissä voidaan yhdistää tutkielmassa saatuihin havaintoihin. Jos vanhemman asiakassuunnitelman teko jätetään vähemmälle huomiolle tai suunnitelman laatii suoraan sosiaalityöntekijä, seurauksena voi olla osallisuuden väheneminen. Asiakasta ei välttämättä kiinnosta osallistua suunnitelman tekoon, jos hänellä ei ole ollut mahdollista osallistua tasavertaisesti sen laatimiseen.
Sosiaalityöntekijä ei voi asiakkaan puolesta kirjata ylös elämänhallintaan tai luottamukseen liittyviä seikkoja. Asiakassuunnitelman tekoon vaaditaan yhteistyötä asiakkaan ja työntekijän välillä. Asiakkaan osallisuus näkyy mahdollisuutena osallistua asiakassuunnitelman tekoon ja kirjoittamiseen sekä saada kaikki itseään koskevat asiakirjat ja korjata niissä olevat virheet. (Vrt. Goddard ym. 2013.)
Dokumentit aineistona tutkimuksessa
Dokumenteilla on yhteiskuntatieteellisessä tutkimuksessa oma merkityksensä ja tutkittavina aineistoina on kirjeitä, päiväkirjoja, tilastoja ja paljon muita erilaisia asiakirjoja. Dokumentteja voidaan tarkastella tiedonlähteinä, jotka kuvaavat ihmisten jokapäiväistä elämää. Dokumenteissa voi olla yksityiskohtaistakin tietoa ihmisten arjesta ja sosiaalisista suhteista. Dokumentoinnille on nykypäivänä paljon erilaisia mahdollisuuksia ja paperiset aktit ovat muuttuneet tietokoneelle tallennettaviksi asiakastietojärjestelmiksi. Tutkimuksessa dokumentit voidaan nähdä todellisuuden ilmentymiksi, mutta dokumenteista voidaan etsiä myös näkymättömiä merkityksiä ja sisältöjä. Tutkijat ovat käyneet pohdintoja dokumenttien hyödyntämisestä ja käyttökelpoisuudesta tutkimuksissa. Tutkijat ovat jakautuneet kahteen eri näkökulmaan;
dokumentti on tutkimuksen aihe, jolloin sen totuusarvolla ei ole suurta merkitystä.
Toisaalta dokumentti voi olla tutkimuksen aihe, jolloin sen totuusarvo nousee esille.
(Kääriäinen 2003, 15)
Scott (1990) on nostanut esille tietynlaisia kriteerejä, jotta dokumentteja voidaan käyttää tutkimuksissa lähteinä. Dokumenttien täytyy olla aitoja, uskottavia sekä vapaita virhetulkinnoista. Kääriäinen (2003) kuitenkin lähtee kyseenalaistamaan Scottin näkemyksiä dokumenttien käytöstä ja etenkin virhetulkinnoista. Kääriäinen pohtii, että miten voi löytää dokumentin, joka on täysin vapaa virhetulkinnoista. kirjoittaminen on tulkinnan tekemistä, jolloin tulkitsija tekee virheen eikä dokumentti. Dokumenttia ei voi irrottaa kokonaan itsenäiseksi, koska siihen liittyy merkittävästi kirjoittamisen tavat.
May (1999) tuo esiin näkökulmaa dokumenttien laajemmasta kontekstista ja dokumentteja ei voi irrottaa kirjoittamisen tavoista. May nostaa keskiöön tutkijan omien ja tekstistä löytyvien merkityksien tiedostamisen ja hyödyntämisen analyysiprosessin aikana. Tutkijan oma ajattelu muodostaa yhteyden tekstin kanssa käytävään dialogiin.
Dokumentit tulisi sijoittaa yhteiskunnan sosiaaliseen ja poliittiseen kontekstiin, jolloin tutkija tarkastelee yhtä lailla tekstin tuottamisprosessin tekijöitä kuin sosiaalista kontekstiakin. (Ks. May 1999, 162–163.)
Sosiaalityössä asiakirjat kertovat siitä kuinka sosiaalityöntekijät toimivat lastensuojelutehtävien päämäärien mukaisesti ja mitä työskentely edellyttää.
Asiakirjoihin tallennetaan tietoja asiakkaasta, jotka toimivat päätösten teon pohjana.
Asiakirjoissa kuvataan mikä on tarkoituksenmukaista sanoa tai jättää sanomatta.
Tällaista ajattelutapaa voidaan ottaa myös dokumenttien tutkimiseen, jossa keskeisenä on etsiä merkityksellisiä asioita. (Kääriäinen 2003, 16–17.) Tutkimuksen näkökulmasta dokumentteja on pidetty mielenkiinnottomina sekä epäluotettavina, koska niillä on
Tällaista ajattelutapaa voidaan ottaa myös dokumenttien tutkimiseen, jossa keskeisenä on etsiä merkityksellisiä asioita. (Kääriäinen 2003, 16–17.) Tutkimuksen näkökulmasta dokumentteja on pidetty mielenkiinnottomina sekä epäluotettavina, koska niillä on