• Ei tuloksia

Asiakkaat osana suomalaista sosiaalityön tutkimusta: systemaattinen kirjallisuuskatsaus

N/A
N/A
Info
Lataa
Protected

Academic year: 2022

Jaa "Asiakkaat osana suomalaista sosiaalityön tutkimusta: systemaattinen kirjallisuuskatsaus"

Copied!
63
0
0

Kokoteksti

(1)

ASIAKKAAT OSANA SUOMALAISTA SOSIAALITYÖN TUTKIMUSTA: SYSTEMAATTINEN

KIRJALLISUUSKATSAUS

Emilia Niemelä Pro Gradu -tutkielma Sosiaalityö

Yhteiskuntatieteiden ja filosofian laitos Jyväskylän yliopisto kevät 2018

(2)

TIIVISTELMÄ

ASIAKKAAT OSANA SUOMALAISTA SOSIAALITYÖN TUTKIMUSTA:

SYSTEMAATTINEN KIRJALLISUUSKATSAUS Emilia Niemelä

Sosiaalityö

Pro gradu -tutkielma

Yhteiskuntatieteiden ja filosofian laitos Jyväskylän yliopisto

Ohjaaja: Kati Närhi Kevät 2018

sivumäärä: 47 sivua + liitteet 12 sivua

Tässä pro gradu -tutkielmassa perehdytään suomalaiseen sosiaalityön asiakkaista tehtyyn tutkimukseen. Tutkimuksen tarkoituksena on tuottaa tietoa siitä, miten sosiaalityön asiakkaita ja asiakasnäkökulmaa on hyödynnetty kotimaisessa sosiaalityön tutkimuksessa.

Tutkimuksen tavoitteena on koota yhteen tätä tutkimusta systemaattisen kirjallisuuskatsauksen avulla. Tutkimuksen aineisto koostuu 17 suomenkielisistä, tieteellisissä lehdissä julkaistuista, vertaisarvioiduista artikkeleista. Jokainen näistä artikkeleista pohjautuu empiiriseen tutkimukseen, jossa sosiaalityön asiakkaat ovat olleet mukana.

Aineistoa on analysoitu kahdessa vaiheessa. Ensimmäisessä vaiheessa on tehty yhteenveto kaikista systemaattiseen kirjallisuuskatsaukseen sisällytetyistä tutkimuksista. Toisessa vaiheessa tutkimusaineisto on jaettu kahteen teemaan, joista molemmista on kerätty artikkeleita yhdistäviä tuloksia. Ensimmäinen teema käsittelee sosiaalityön asiakkaita koskevaa tutkimusta osana käytäntöjen ja vuorovaikutuksen tutkimusta. Sen tuloksissa korostuvat dialogisuus, tasavertaisuus, erilaisten näkökulmien ja asiantuntijuuksien kunnioittaminen sekä luottamus. Toisessa teemassa sosiaalityön asiakkaat on otettu osaksi palvelujärjestelmän tutkimusta. Siihen liittyvät tutkimustulokset koskevat erityisesti palvelujärjestelmän asiakaslähtöistä kehittämistä, palveluiden tehokkuutta ja vaikuttavuutta sekä tuovat esille tietoa palvelujen käyttäjistä ja heidän tarpeistaan.

Tutkimustulosten mukaan sosiaalityön asiakkaisiin liittyvä tutkimus nojaa kvalitatiivisen tutkimusperinteen mukaisesti suhteellisen pieniin aineistoihin ja sen myötä harvojen asiakkaiden ja työntekijöiden kokemuksien ja näkemyksien varaan. Lisäksi se on keskittynyt tiettyjen asiakasryhmien ja erityisesti aikuissosiaalityön asiakkaiden tutkimukseen. Tämän vuoksi siitä puuttuu tietynlainen vaikuttavuus, joka olisi mahdollista saada aikaan laajemmilla aineistoilla ja tutkimalla systemaattisesti sosiaalityön kaikkia asiakassegmenttejä. Asiakkaiden tulisi olla sosiaalityön tutkimuksen keskiössä, sillä hyvin toimiva sosiaalityö alkaa asiakkaasta ja asiakkaan tarpeista. Sosiaalityön tutkimusta tulisikin entistä enemmän painottaa asiakasnäkökulmasta tehtyyn tutkimukseen.

Avainsanat: sosiaalityö, asiakkaat, tutkimus, systemaattinen kirjallisuuskatsaus, vuorovaikutus, palvelujärjestelmä

(3)

SISÄLLYS

1 JOHDANTO... 1

2 SOSIAALITYÖN ASIAKKAAT JA TUTKIMUS ... 3

2.1 Suomalaisen sosiaalityön toimintaympäristö ... 3

2.2 Keitä ovat sosiaalityön asiakkaat? ... 5

2.3 Sosiaalityön asiakkaisiin liittyvä tutkimus ... 9

3 TUTKIMUSTEHTÄVÄ ... 11

4 TUTKIMUKSEN TOTEUTUS ... 13

4.1 Tutkimusmenetelmän valinta ... 13

4.2 Systemaattinen kirjallisuuskatsaus tutkimusmenetelmänä ... 15

4.3 Aineiston keruu ... 18

4.4 Aineiston analysointi ... 21

4.5 Tutkimusaineiston kuvaus ... 22

5 TULOKSET ... 25

5.1 Sosiaalityön asiakkaat osana käytäntöjen ja vuorovaikutuksen tutkimusta ... 25

5.2 Sosiaalityön asiakkaat osana palvelujärjestelmän tutkimusta... 31

5.3 Tulosten yhteenveto ... 35

6 JOHTOPÄÄTÖKSET ... 36

KIRJALLISUUS ... 40

LIITTEET ... 48

(4)

TAULUKOT

Taulukko 1. Tutkimusaineiston muodostuminen ………...… 20 Taulukko 2. Artikkelien jakautuminen sosiaalityön sektoreille ………. 24 Taulukko 3. Asiakastutkimuksen teemat suomalaisessa sosiaalityön tutkimuksessa ....… 35

(5)

1

1 JOHDANTO

Asiakkaat on viime vuosina otettu sosiaali- ja terveyspalveluissa uudella tavalla toiminnan lähtökohdaksi (Mönkkönen 2002, 11, 55; Pohjola 2010, 19; Valokivi 2008, 8–9).

Esimerkiksi sosiaali- ja terveydenhuollon kansallisen kehittämisohjelma Kasteen (2008, 39–

40) myötä asiakkaan asemaa pyrittiin vahvistamaan, jotta asiakkaiden ääni tulisi palvelujen valinnoissa ja sisällöissä paremmin kuulluksi. Sosiaalityön tutkimuksen yhteydessä on puhuttu äänen antamisesta asiakkaille (Enroos & Mäntysaari 2017, 13). Tämän lisäksi palveluita on pyritty kehittämään entistä osallistavampaan ja asiakaslähtöisempään suuntaan (Laitinen & Niskala 2013, 13: esim. Kokkola ym. 2002; Leppälahti 2014). Myös lainsäädännön uudistamisen tavoitteissa on näkynyt asiakaslähtöisyyden vahvistaminen sosiaalihuollossa (Hämäläinen & Niemelä 2014, 80, 93; Kaseva 2011, 5).

Asiakaslähtöisyys toimii lähtökohtana eettisesti kestävälle työlle, jossa tärkeää ovat osallisuus, asiakkaan tilanteeseen ja tarpeeseen vastaava työ ja asiakkaan asiantuntijuuden kunnioittaminen (Juhila 2006, 249–250; Laine 2014, 28). Vaikka asiakaslähtöisyyden voitaisiin ajatella olevan itsestäänselvyys nykyaikaisessa palvelutoiminnassa, asiakaslähtöisyys ei aina välity asiakkaan kokemuksiin asti (Filppa ym. 2013, 466; Laine 2014, 26). Samalla kun sosiaalitoimistojen palveluprosesseja ja käytäntöjä on kehitetty asiakkaita paremmin palveleviksi, niiden kehittämisessä ei ole toistaiseksi hyödynnetty kovin paljon asiakkaiden asiantuntemusta (Laitinen & Niskala 2013, 13). Virtasen ja Wennbergin (2005) kriittisen näkemyksen mukaan asiakkaiden tarpeista lähtevää kehittämistyötä ei ole vielä julkishallinnon organisaatioissa edes kunnolla aloitettu.

Kansainvälisesti vertailtuna Suomi ja muut Pohjoismaat ovat kuitenkin kärkimaiden joukossa siinä, kuinka hyvin palveluiden käyttäjät on täällä huomioitu (Beresford 2012, 694). Nummelan (2011, 12) mukaan kansalaisten asema julkisten palvelujen asiakkaana on jopa parantunut. Uskallan kuitenkin väittää, että suomalaisessa sosiaalityön tutkimuksessa asiakkaat eivät ole nousseet ansaitsemaansa keskiöön, vaikka heidän asemansa esimerkiksi palveluiden kehittämisessä on parantunut erilaisten asiakasraatien myötä (ks. Laitinen &

Niskala 2013, 13).

Sosiaalityön tutkimus omana tieteenalanaan on Suomessa suhteellisen nuori. Eriytyminen sosiaalipolitiikasta on tarkoittanut sitä, että sosiaalityön on täytynyt vahvistaa omaa

(6)

2

asiantuntijuuttaan, joka pohjautuu vahvasti käytäntöihin ja siitä nousevaan tietoon. (Enroos

& Mäntysaari 2017, 10; Karvinen ym. 2000, 5.) Tämä asiantuntijuus on kuitenkin ollut vahvasti sosiaalityöntekijöiden näkökulmaa korostavaa, sillä asiakkaita ei ole ollut tapana kattavasti hyödyntää informantteina suomalaisessa sosiaalityön tutkimuksessa. Sosiaalityön tutkimuksessa tulisikin ottaa entistä vahvemmin asiakkaat sosiaalityöntekijöiden rinnalle tiedon tuottajiksi ja tulkitsijoiksi. Tässä tärkeää olisi molempien toimijoiden näkökulman ja aseman tunnistaminen sekä nojaaminen empiiriseen näyttöön. (Karvinen 2000, 13.)

Sosiaalityön asiakkaita koskevan tutkimuksen vähyydelle löytyy monia eri syitä, mutta yksi niistä on varmasti se, että sosiaalityön suhde asiakkaaseen on monitasoinen (ks. esim.

Laitinen & Niskala 2013, 9; Pohjola 2010, 29). Sosiaalityön asiakkuutta määrittelee periaatteessa laki, mutta lopulta asiakkuus syntyy sosiaalityöntekijän ja potentiaalisen asiakkaan välisessä neuvottelussa. Tähän suhteeseen vaikuttavat kuitenkin ensisijaisesti palvelujärjestelmä ja muu yhteiskunnallinen ympäristö. Sosiaalityöstä voidaan puhua yhteiskunnallisena instituutiona, jolloin asiakkaiden ja sosiaalityöntekijöiden kohtaamisen tavat ja roolit eivät ole toimijoiden itsensä päätettävissä. (Juhila 2006, 12, 219.) Tällöin on ymmärrettävää, että yhteiskunnallinen tutkimus on keskittynyt toimijoiden suhteisiin liittyvän tutkimuksen lisäksi sosiaalityön reunaehtojen tutkimiseen. Kuten Pohjola (2010, 19) hieman kärjistäen toteaa, asiakasta ei erikseen analysoitavana toimijana ole edes kovin pitkään aikaisemmin ollut, sillä tarkastelun kohteena ovat olleet etuudet, palvelut, säädökset ja järjestelmän rakenne sekä työntekijöiden toiminta.

Tämän tutkimuksen tarkoituksena on kerätä tietoa siitä, millaista tutkimusta sosiaalityön asiakkaista on tehty Suomessa. Tässä tutkimuksessa keskitytään siihen osaan tutkimuksesta, jossa sosiaalityön asiakkaat on otettu osaksi tutkimusaineistoa. Seuraavaksi esittelen lyhyesti tutkielmani rakennetta. Luvussa kaksi kerron suomalaisesta sosiaalityön toimintaympäristöstä, sosiaalityön asiakkaista ja sosiaalityön asiakastutkimuksesta. Luvussa kolme esittelen tutkimustehtävän. Luvussa neljä kuvaan tutkimukseni toteutusta: esittelen käytettyä tutkimusmenetelmää systemaattista kirjallisuuskatsausta sekä kuvaan tarkemmin aineistonhakuprosessia, aineistoa ja sen analysointia. Luvussa viisi kokoan yhteen tutkimukseni tulokset. Luvussa kuusi esittelen tutkimukseni johtopäätökset.

(7)

3

2 SOSIAALITYÖN ASIAKKAAT JA TUTKIMUS

2.1 Suomalaisen sosiaalityön toimintaympäristö

Suomalaista sosiaalityötä voidaan luonnehtia sekä asiakastasoiseksi että yhteiskunnalliseksi toiminnaksi. Nykyaikaisessa sosiaalityössä on tapana korostaa sosiaalityön rakentumista työntekijän ja asiakkaan tasavertaisessa vuorovaikutuksessa ja vuoropuhelussa (Raunio 2009, 17). Sosiaalityötä on mahdotonta tehdä ilman asiakaskontakteja. Sosiaalityön asiakkaat kohdataan usein kasvokkain, mutta toisinaan ”tapaamiset” voivat olla myös esimerkiksi asiakaskirjojen välityksellä toteutuvia. (Juhila 2006, 11.) Asiakkaan kanssa työskentely vaatii toisaalta asiakkaan kanssa vuorovaikutuksessa tapahtuvaa psykososiaalista työskentelyä, mutta toisaalta ongelmien ymmärtäminen ja niiden ratkaisupyrkimykset liittyvät aina yhteiskunnalliseen ympäristöön. Yksi keskeisimmistä tekijöistä on hyvinvointivaltio, jonka organisatorisessa kehyksessä asiakastasoinen ongelmien selvittäminen tapahtuu. Hyvinvointivaltio määrittelee esimerkiksi asiakkaan kanssa tapahtuvan työskentelyn menettelytapoja, asiakaskuntaa ja asiakkaiden ongelmia sekä niihin liittyviä ratkaisuja. (Raunio 2000, 11.)

Sosiaalityö ja sosiaalipalvelut eivät tarkoita samaa asiaa, mutta pohjoismaisessa hyvinvointiyhteiskunnassa ne kietoutuvat vahvasti toisiinsa. Sosiaalityötä voidaan pitää yhtenä sosiaalipalveluna muiden joukossa, vaikka samanaikaisesti sosiaalipalvelujärjestelmä toimii sosiaalityön kohteena, välineenä ja peruskontekstina.

(Kröger 2004, 203.) Sosiaalityötä pohjoismaisessa hyvinvointivaltiossa määrittää sen viimesijaisuus palvelujärjestelmässä (Raunio 2009, 29).

Suomalaista sosiaalipalvelujärjestelmää on kritisoitu liiallisesta järjestelmäkeskeisyydestä, jossa asiakasnäkökulmaa on pidetty historiallisesti varsin näkymättömänä (Pohjola 2010, 19). Järjestelmäkeskeisen työskentelyn pohjana toimii lainsäädäntö, minkä myötä valtakunnallinen yhdenmukaisuus ja asiakkaan oikeusturva pyritään turvaamaan. Tällöin vaarana kuitenkin on, että asiakkaan yksilölliset tarpeet eivät toteudu vaan järjestelmää hallitsevat standardoidut menettelytavat, byrokraattisuus ja pintapuolisuus. (Raunio 2009, 20.) Asiakkaalle saattaa helposti muodostua rooli palveluiden objektina (Juhila ym. 2003, 11).

(8)

4

Sosiaalityön tehtävänä on tunnistaa ja tuoda esille yhteiskunnallisia prosesseja, joiden vaarana on heikentää yksilöiden, perheiden ja yhteisöjen hyvinvointia. Sosiaalityö on hyvinvointityötä, johon liittyy eettinen velvollisuus. (Pehkonen & Väänänen-Fomin 2011, 7; Kananoja ym. 2011, 23.) Sosiaalityön yhteiskunnalliset velvoitteet liittyvät niiden ihmisten elämäntilanteiden parantamiseen, jotka elävät haavoittavissa oloissa tai tarvitsevat apua selvitäkseen vaikeista elämäntilanteista (Törrönen 2016).

Nykyiset sosiaalipalvelut jaotellaan sosiaalihuoltolain mukaisiin yleisiin sosiaalipalveluihin ja erityislainsäädännön perusteella annettaviin sosiaalipalveluihin (Sosiaali- ja terveydenhuollon lakisääteiset palvelut 2005, 7). Palveluja ohjaavaa lainsäädäntöä on paljon, mutta sosiaalipalvelut voidaan erotella esimerkiksi elinkaarimallin mukaisesti lapsiperheiden, aikuisten ja ikäihmisten palveluihin (Juhila 2008, 83). Näistä voidaan puhua myös käsitteillä lapsiperhesosiaalityö tai lapsi- ja nuorisososiaalityö, aikuissosiaalityö ja gerontologinen sosiaalityö (Forssén ym. 2010, 15). Tämän lisäksi sosiaalityö kuuluu osaksi vammaispalveluja, kriminaali- ja terveydenhuoltoa sekä koulutoimea (Kananoja ym. 2011, 25). Juuret sosiaalipalveluiden eriytymiskehitykseen ovat jo vuoden 1922 köyhäinhoitolaissa ja 1936 huoltolaeissa (esim. laki lastensuojelusta, irtolaishuollosta ja alkoholistihuollosta), joiden myötä sosiaalihuollon eri osa-alueita eriytettiin toisistaan. Tätä ennen kaikki sosiaalihuollon ”asiakkaat” olivat sijoitettuna saman katon alle vaivaistaloihin.

(Juhila 2006, 30–31; Urponen 1994, 179–180, 195–196.)

Sosiaalityöstä puhuttiin aluksi vaivaishoitona, vuoden 1922 köyhäinhoitolain myötä köyhäinhoitona, ja sen piirissä olivat ensin irtolaiset, sitten vaivaiset ja köyhät. Vuonna 1937 voimaan astuivat huoltolait, joiden myötä köyhäinhoidosta tuli yhteiskunnallista huoltoa ja sen kohteena olevista köyhiä, alkoholisteja, irtolaisia sekä suojeltavia lapsia. (Juhila 2006, 20, 29, 31). Poikelan (2010, 6) näkemyksen mukaan asiakas on käsitteenä otettu käyttöön suomalaisessa sosiaalityössä 1980-luvulla, mutta sen käyttö on vakiintunut vasta 1990- luvulla. Juhilan (2006, 19) mukaan asiakas olisi kuitenkin käsitteenä vakiintunut sosiaalityöhön jo hieman aikaisemmin 1970-luvulla.

(9)

5

2.2 Keitä ovat sosiaalityön asiakkaat?

Tässä tutkimuksessa sosiaalityön asiakkaita ja heistä tehtyjä määritelmiä käsitellään pääosin suomalaisen sosiaalityön asiakkuuskeskustelun pohjalta. Tarkoituksena ei ole määritellä sosiaalityön asiakkaita kansainvälisesti vaan suomalaisessa sosiaalityön kontekstissa.

Sosiaalityön asiakkaiden määritteleminen yksiselitteisesti on haastavaa, sillä sosiaalityön asiakkaat eivät ole yhtenäinen joukko ihmisiä (Juhila 2006, 109; Juhila ym. 2003, 11–13).

Sosiaalihuollon asiakkaita on kuitenkin mahdollista määritellä esimerkiksi lainsäädännöstä käsin. Sosiaalihuoltolaissa asiakkaalla tarkoitetaan ”sosiaalihuoltoa hakevaa tai käyttävää taikka tahdostaan riippumatta sen kohteena olevaa henkilöä” (SHL 2014, 3 §).

Sosiaalihuollon asiakaslaissa asiakkaalla tarkoitetaan ”sosiaalihuoltoa hakevaa tai käyttävää henkilöä” (SHAL 2000, 3 §). Sosiaalityön käsikirjan (Kananoja ym. 2011, 171–325) mukaan sosiaalityön asiakkaita ovat elinkaarimallin mukaisesti luokiteltuna lastensuojelun asiakkaat, nuoret, aikuiset ja vanhukset sekä erityisryhmiä vammaiset, rahapeliongelmaiset, vangit, päihdetyön asiakkaat ja asunnottomat.

Sosiaalityön asiakasta on historiallisesti määrittänyt latinankielinen sana clientum (engl.

client), jonka merkitykseen kuuluu riippuvuus toisista. Käsite on asiakkaita leimaava ja on viitannut alun perin holhokkiin tai suojattiin, joka ei ole kuka tahansa kansalainen vaan erityisiä palveluja tarvitseva. (Pohjola 2010, 20–21.) Englannin kielessä sosiaalihuollon asiakkaasta käytetään termejä patient, client, consumer, customer, service user ja expert by experience, joista jokaiseen liittyy tietynlainen painotus. Patient-termiä käytetään lähinnä terveydenhuollossa ja se korostaa client-termin tavoin asiakkaan passiivista roolia ja sosiaalityöntekijän asiantuntemusta. Consumer ja customer puolestaan viittaavat asiakkaaseen, joka rationaalisesti toteuttaa oikeuksiaan ja valitsee itse palvelunsa. Viime vuosina on kuitenkin entistä useammin siirrytty käyttämään termiä service user, jonka myötä asiakkaille on pyritty luomaan uudenlaista, aktiivisempaa roolia, jossa korostuu asiakkaiden parempi osallisuus. Expert by experience puolestaan korostaa asiakkaiden kokemusasiantuntijuutta. Sillä viitataan ihmisiin, jotka ovat käyttäneet tai käyttävät palveluita, ovat palvelujen tarpeessa tai ovat palvelussa olevien asiakkaiden läheisiä.

(McLaughlin 2009, 5–9.) Suomessa sosiaalityön palveluita käyttäviä nimitetään yleisesti asiakkaiksi, paitsi terveydenhuollon sosiaalityössä potilaiksi (engl. patient).

Sosiaalipalveluiden asiakkaat eroavat kuitenkin lähtökohdiltaan kaupallisten palveluiden asiakkaista (kuluttajat, engl. customer), vaikka niistä käytetään yleisesti samaa asiakas-

(10)

6

sanaa. Sosiaalipalveluiden asiakkaita ei ymmärretä kuluttajien tapaan ideaalisesti oikeassa olevina, valitsevina ja palvelutoimintaa aktiivisesti säätelevinä osapuolina.

Yhteiskunnallisen kehityksen myötä sosiaalityön asiakkaiden rooli on kuitenkin muuttunut myös suomalaisessa sosiaalityön kontekstissa entistä enemmän palveluiden käyttäjiksi ja kuluttajiksi (Valkama 2009). Juhilan ja kumppaneiden (2003, 14) mukaan palveluiden käyttäjä sopii hyvin kuvaamaan asiakkuutta hyvinvointivaltiossa, jossa asiakkuus perustuu sosiaalisiin oikeuksiin. Kuluttajalla puolestaan viitataan yksilön kykyyn toimia markkinoilla. Niiranen (2002, 66) vie tätä käsitettä vielä pidemmälle ja puhuu kuluttajakansalaisista. Kuluttajakansalaiset ovat valintoja tekeviä, aktiivisia asiakkaita, jotka määrittävät omat tarpeensa ja palvelujensa sisällön itse (Niiranen 2002, 66).

Erään näkökulman mukaan sosiaalityön asiakkaan määritteleminen yksinään ei olisi edes mahdollista, vaan huomio tulisi kiinnittää asiakkaaksi tulemisen prosessiin, jota puolestaan on mahdollista määritellä sosiaalisesta, kulttuurisesta ja taloudellisesta näkökulmasta (Juhila ym. 2003, 11). Sosiaalityön asiakkaat voidaan kuitenkin karkeasti määritellä ihmisiksi, jotka ovat syrjäytyneet hyvinvointia ensisijaisemmin tuottavista järjestelmistä (Raunio 2009, 29).

Kulttuurisen valtavirran näkökulmasta katsottuna sosiaalityön asiakkaita voidaan pitää syrjäytyneinä, mutta moniulotteisempana ja myönteisempänä ilmauksena voidaan puhua esimerkiksi marginaalissa elävistä (ks. Juhila 2006, 104). Valokiven (2008, 179) tutkimuksen mukaan marginaalisuus ei kuitenkaan nouse osaksi näiden ihmisten identiteettiä vaan he kokevat itsensä tasavertaisina ja itsenäisinä toimijoina. He ovat marginaalissa eläviä ainoastaan valtavirran näkökulmasta.

Eräs vähemmän leimaava tapa määritellä sosiaalityön asiakkaita on kuvata heitä kansalaisina. Tämä näkemys perustuu siihen, että yhteiskuntamme on rakentunut aktiivisen ja osallistuvan kansalaisuuden idealle (Laitinen & Niskala 2013, 10). Esimerkiksi (Juhila 2008, 55) kuvaa sosiaalityön asiakkaan roolia aktiivisena kansalaisena seuraavasti:

“Asiakkaiden ei useinkaan lähtökohtaisesti ajatella täyttävän

ihannekansalaisen kriteereitä eikä niiden saavuttaminen ole välttämättä helppoa, mutta silti niitä kohti on pyrittävä. – – Hyvä asiakas on asiassaan aktiivinen oikealla tavalla. – – Aktiivinen asiakas tietää, mitkä

sosiaalietuudet ja -palvelut hänelle kuuluvat ja mitkä taas eivät kuulu.”

(11)

7

Koska sosiaalipalveluiden järjestäminen on Suomessa perinteisesti ollut kuntien vastuulla, niiden laajuudessa ja palvelurakenteessa on paljon kuntakohtaisia eroja. Tällöin voidaan ajatella sosiaalityön asiakkuuden olevan myös sellaista, mikä määrittyy asiakkaan kotikunnan eli kuntalaisuuden perusteella. (Pohjola 2010, 28.) Sosiaalipalveluiden asiakkaiden määritteleminen kansalaisina tai kuntalaisina korostavat sosiaalipalveluiden universalismia, jossa palvelut on suunnattu kaikille yhteiskunnan jäsenille sen sijaan, että ne koskisivat pelkästään tiettyä väestöryhmää (vrt. selektiiviset sosiaalipalvelut) (ks. Titmuss 1973; Mäntysaari 2013, 330; Sipilä & Anttonen 2016).

Sosiaalityön suhdetta asiakkaaseen voidaan kuvailla monimuotoiseksi ja sisäisesti ristiriitaiseksi (Pohjola 2010, 29). Sosiaalityön asiakkuutta määrittelee periaatteessa laki, mutta lopulta asiakkuus syntyy sosiaalityöntekijän ja potentiaalisen asiakkaan välisessä neuvottelussa (Juhila 2006, 219). Perinteisen sosiaalityössä vallitsevan olettamuksen mukaisesti asiakkaat ovat yksi kolmesta sosiaalityössä kohtaavista toimijoista kansalaisten ja ammattilaisten rinnalla. Näiden toimijoiden välillä vallitsee monimutkaisia eettisiä, moraalisia, oikeudellisia ja vuorovaikutuksellisia suhteita. (Laitinen & Niskala 2013, 10.) Erityisesti asiakkaan ja työntekijän välisen suhteen toimivuus on ratkaisevaa siinä, että sosiaalityössä voidaan päästä toivottuihin tuloksiin (Jokinen 2016).

Yksi näkökulma asiakkaiden määrittelyyn on tarkastella sosiaalityöntekijän ja sosiaalityön asiakkaan välisiä suhteita. Esimerkiksi Juhila (2006, 13–14) erottelee neljä erilaista suhdetta asiakkaan ja sosiaalityöntekijän välillä: liittämis- ja kontrollisuhteen, kumppanuussuhteen, huolenpitosuhteen ja vuorovaikutuksessa rakentuvan suhteen. Liittämis- ja kontrollisuhteessa asiakkaiden pääasiallinen tehtävä on asettua sosiaalityöntekijöiden toimenpiteiden kohteiksi, jolloin asiakkaan roolina on olla passiivinen yhteiskuntaan liitettävä, jota kontrolloidaan. Kumppanuussuhteessa asiakas on sosiaalityöntekijän rinnalla jäsentämässä omaa elämäänsä, jolloin asiakkaan rooli on olla sosiaalityöntekijän kumppani.

Huolenpitosuhteessa korostuu asiakkaan rooli olla tukea ja apua vastaanottavana osapuolena. Vuorovaikutuksessa rakentuvassa suhteessa asiakkaan identiteetti neuvotellaan tilannekohtaisesti ja se voi vaihdella eri institutionaalisissa yhteyksissä. Tällöin asiakkaan rooli voi pitää sisällään kaikkia edellä mainittuja painotuksia. (Juhila 2006, 13–14, 259.)

(12)

8

Näkökulmasta riippuen sosiaalityön asiakas voidaan nähdä yksittäisenä palvelun käyttäjänä tai laajemmin sosiaalityön asiakkaaksi voidaan laskea mukaan koko asiakkaan perhe tai lähiverkosto (Laitinen & Niskala 2013, 14; McLaughlin 2009, 8). Tämä korostuu erityisesti lastensuojelussa, jossa haasteena on välillä määritellä, kuka oikeastaan on sosiaalityöntekijän varsinainen asiakas: lapsi, lapsen biologiset vanhemmat, sijaisperhe, lapsen läheiset vai lapsen kanssa työskentelevät työntekijät, kuten omahoitajat, ohjaajat tai tukihenkilöt (ks. Pohjola 2010, 36). Tämän lisäksi esimerkiksi riippuvuuksien hoidossa on yleistä tarjota palveluita ja tukea myös riippuvuudesta kärsivien läheisille (esim. Oinas- Kukkonen 2013; Pajula ym. 2009, 24–25), jolloin palveluiden piirissä ovat myös varsinaisen asiakkaan lisäksi hänen perheensä.

Sosiaalityön asiakaskunnassa on entistä enemmän ulkomaalaistaustaisia asiakkaita, joiden etninen tausta ja kulttuuri sekä niiden mukanaan tuomat erilaiset arvot, normit ja tavat eroavat suomalaisesta kulttuurista. Asiakastyössä onnistumisen välttämätön edellytys on, että sosiaalityöntekijät kunnioittavat asiakasta ottamalla huomioon asiakkaiden erilaiset kulttuuritaustat. Esimerkiksi sukupuolella saattaa olla merkittävä rooli erilaisien kulttuurien välisissä viranomaiskohtaamisissa. Tämän lisäksi vuorovaikutuksessa on tärkeää varmistaa esimerkiksi kielellinen ymmärtäminen. (Forssén ym. 2010, 11; Hammar-Suutari 2009, 27–

29; Kananoja 2011, 130.)

2010-luvun sosiaalityölle on ominaista yksilöiden kokemuksien korostaminen, jolloin myös asiakkaiden kokemuksilla on tässä työssä tärkeä rooli. Asiakkaiden kokemustietoa on mahdollista hyödyntää esimerkiksi päätöksenteossa, auttamistyössä, palveluiden kehittämisessä ja yhteiskunnallisessa vaikuttamisessa. Kokemusasiantuntijoita käytetään yleisesti sekä julkisella sektorilla että järjestöjen tuottamien sosiaalipalveluiden suunnittelussa, kehittämisessä ja toimeenpanossa. Kokemusasiantuntijat voivat olla palkattuja työntekijöitä tai vapaaehtoisia, ja heidän roolinsa voi olla hyvinkin vaihteleva riippuen organisaatiosta, jossa he toimivat. Yhteistä kaikille kokemusasiantuntijoille on se, että heillä on elämänhistoriassaan jokin kielteiseksi määritelty kokemus, jota on mahdollista käyttää avuksi muiden vastaavassa tilanteessa olevien auttamiseen. (Meriluoto 2016, 65, 67–

68.)

(13)

9

2.3 Sosiaalityön asiakkaisiin liittyvä tutkimus

Tarkasteltaessa asiakkaisiin liittyvää sosiaalityön tutkimusta on esimerkiksi otettava Iso- Britannia, jossa kriittinen sosiaalityö ja siihen liittyvä yhteiskunnallisten muutosten aikaansaaminen asiakkaiden hyväksi on tutkimusperinteessä vahvasti esillä. Suomalaisessa tutkimusperinteessä tämä näkökulma on puhututtanut erityisesti 1960- ja 1970-luvuilla vallinneen sosiaalityön vahvan asianajotehtävän myötä, mutta on sittemmin painunut lähes näkymättömiin. Tällä hetkellä kuitenkin näyttää siltä, että radikaali, rakenteellista työotetta korostava näkökulma tekee paluuta esimerkiksi uuden sosiaalihuoltolain ja rakenteellisen sosiaalityön korostamisen myötä. (Enroos ja Mäntysaari 2017, 14.)

Tietoa sosiaalityön asiakastutkimuksesta ei suomalaisessa sosiaalityön kontekstissa ole helppoa löytää. Sosiaalityön tutkimuksessa ollaan kuitenkin yhä enemmän kiinnostuneita siitä, kuinka asiakkaat rakentavat kertomusta elämästään, ongelmistaan ja asiakkuudestaan (Kuronen 2004, 218). Sosiaalityön käsikirjassa (Kananoja ym. 2011, 772) asiakkaat ja heidän elämäntilanteensa sekä erilaisten asiakasryhmien tutkiminen mainitaan yhtenä teemana suomalaisessa sosiaalityön väitöskirjatutkimuksessa. Sosiaalityön valtakunnallinen tutkimusohjelma (Forssén ym. 2010, 10) puhuu asiakkaiden elämäntodellisuuksia koskevasta tutkimuksesta. Varsinaisia sosiaalityön asiakkaita on hyödynnetty osana suomalaista väitöskirjatutkimusta yllättävän vähän. Poikkeavana esimerkkinä on Tuija Nummelan (2011) väitöskirja, jossa hän tarkastelee asiakkaan asemaa ja oikeuksien toteutumista aikuissosiaalityön asiakkaiden ja työntekijöiden näkökulmista. Merja Anis (2008) on puolestaan tutkinut väitöskirjassaan lastensuojelun maahanmuuttaja-asiakkaiden ja ammattilaisten vuorovaikutusta ja siitä nousevia tulkintoja. Tämän lisäksi asiakkaita on tutkittu välillisesti esimerkiksi työn vaikuttavuuden tutkimuksessa (Hietamäki 2015; Paasio 2014; Peitola 2005; Saikkonen ym. 2015). Lisäksi asiakkaita on tarkasteltu esimerkiksi sosiaalityössä tapahtuvien kohtaamisten avulla (Kokko 2003; Kulmala ym. 2003) sekä sosiaalityön asiakkaan asemaan, oikeuksiin ja osallisuuteen liittyen (Luhtasela 2009;

Nummela 2011; Valokivi 2008; Weckström 2012).

Tarve sosiaalityön asiakkaiden tutkimukselle nousee monista eri lähteistä (esim. Pekkarinen 2011). Sosiaalityön tutkimuksessa on esitetty toiveita esimerkiksi pitkittäistutkimuksille (Forssén ym. 2010, 3). Näiden lisäksi esimerkiksi lastensuojelussa tulisi tutkia lasten kokemuksia lastensuojeluprosessista, käytännöistä ja menetelmistä (Pekkarinen 2011, 58).

(14)

10

Asiakkaaseen ja hänen kokemuksensa tarkasteluun tarvitaan erilaista tutkimusotetta kuin ammatillisen kohtaamisen tai yhteisöllisten verkostojen ja palvelujärjestelmien tarkasteluun (Raitakari ym. 2004, 130).

Eräs näkökulma sosiaalityön asiakkaisiin liittyvään tutkimukseen on tarkastella sitä osana käytäntötutkimusta. Sosiaalityön käytäntötutkimukselle ei ole olemassa ainoastaan yhtä määritelmää, joten se voidaan ymmärtää ja määritellä eri yhteyksissä eri tavoin (Saurama &

Julkunen 2009, 294). Satkan ja kumppaneiden (2016, 9) mukaan käytäntötutkimuksella tarkoitetaan tutkimista ja kehittämistä, jonka lähtökohdat nousevat asiakkaiden ja asiantuntijoiden toiminnasta. Suomalaisessa käytäntötutkimuksen perinteessä keskeistä on ollut muun muassa sosiaalipalvelujen ja asiakastyön käytäntöjen kehittäminen sekä erilaisten palvelukäytäntöjen tutkimus (Satka ym. 2016, 9). Metodologisesti sosiaalityön käytäntötutkimus on pitänyt sisällään monenlaista tutkimusta (Julkunen 2011; Saurama &

Julkunen 2009, 296–301).

(15)

11

3 TUTKIMUSTEHTÄVÄ

Olen kiinnostunut sosiaalityön kehittämisestä ja uudistamisesta, ja tässä erityisesti sosiaalityön asiakkaita hyödyttävästä näkökulmasta. Oma taustani on vahvasti palvelualan asiakastehtävissä, jonka vuoksi suhteeni asiakkaisiin on ehkä erilainen kuin sosiaalityössä on totuttu. Siinä missä palvelualan koulutuksessa korostetaan asiakkaiden asemaa ja heidän tuntemustaan, sosiaalityön opinnoissa ei niinkään opeteta asiakkaista. Yksi syy tähän on varmasti se, että sosiaalialan ja palvelualan asiakkaat ovat samasta asiakas-sanasta huolimatta täysin erilaisia ja toisaalta sosiaalipalveluiden asiakkailla ei ole samanlaista valtaa suhteessa palvelujen kehittämiseen tai valitsemiseen kuin kuluttaja-asiakkailla (Pohjola 2010, 19, 20–22).

Olen opintojeni aikana törmännyt satunnaisesti sosiaalityön asiakkaita koskevaan tutkimukseen. Itselleni oli kuitenkin ennen tähän tutkimukseen ryhtymistä epäselvää, kuinka paljon sosiaalityön asiakastutkimusta on tehty sekä millaisilla aineistoilla ja menetelmillä.

Kyseisiä tutkimuksia etsiessäni havahduin siihen, ettei asiakasnäkökulmasta tehtyä tutkimusta ollut löydettävissä kovinkaan paljon. Empiirisessä asiakkaisiin liittyvässä tutkimuksessa paljastuivat aineistoksi usein työntekijät. Tämän tyyppinen tutkimus korostaa enemmänkin työntekijälähtöisyyttä kuin asiakaslähtöisyyttä. Se vahvistaa Laineen (2014, 26) mainitsemaa näennäistä asiakaslähtöisyyttä, jossa asiakaslähtöisyys on määritelty muiden kuin asiakkaiden toimesta. Toisaalta sosiaalityöntekijöillä on myös erityinen rooli asiakkaiden tilanteiden asiantuntijana, jolloin myös työntekijöistä lähtevää asiakastutkimusta on tärkeää tehdä (ks. Laine 2014, 28).

Tutkimukseni tarkoituksena on tuottaa tietoa siitä, miten sosiaalityön asiakkaita ja asiakasnäkökulmaa on hyödynnetty kotimaisessa sosiaalityön tutkimuksessa. Tutkimukseni tavoitteena on koota yhteen tätä tutkimusta systemaattisen kirjallisuuskatsauksen avulla.

Tässä tutkimuksessa olen lähtökohtaisesti etsinyt tutkimusta kaikista sosiaalityön asiakkaista. Sosiaalityön asiakkailla tarkoitan tässä tutkimuksessa henkilöitä, jotka ovat (tai ovat olleet) sosiaalipalveluiden asiakkuudessa ja asiakas-työntekijäsuhteessa sosiaalityöntekijän kanssa. Lastensuojelun osalta olen laskenut myös lasten vanhemmat osaksi sosiaalityön asiakkaita.

(16)

12

Tiedonhakua aloitettaessa en ollut varma siitä, miten paljon ja millaista tietoa tutkimusaiheestani oli saatavilla. Tämän vuoksi ensimmäinen tutkimuskysymykseni on yleisluontoisempi ja muotoutui seuraavaksi: miten sosiaalityön asiakkaita on tutkittu Suomessa? Toinen tutkimuskysymykseni rajaa tutkimustani tarkemmin: miten sosiaalityön asiakkaat on otettu osaksi sosiaalityön tutkimusta? Kolmas tutkimuskysymykseni perehtyy tarkemmin sosiaalityön tutkimukseen tieteellisten artikkeleiden valossa: millaisia tuloksia suomalaisia sosiaalityön asiakkaita koskevissa tutkimuksissa on saatu?

Tutkimukseni aihe on tärkeä, sillä uskon sosiaalityön hyötyvän asiakkaiden ottamisesta mukaan tutkimukseen monellakin tasolla. Kuten Raunio (2009, 25) toteaa, ”asiakkaiden ongelmien moninaistuminen ja monimutkaistuminen asettaa sosiaalityölle haasteen monipuolistaa ymmärrystä sisällöllisistä tekijöitä”, johon asiakkaiden tutkimisen voidaan katsoa liittyvän. Tällöin on mahdollista vahvistaa sosiaalityön tutkimuksen asiakasnäkökulmaa, jolloin asiakkaat eivät jää niin helposti järjestelmän ja byrokratian jalkoihin (ks. esim. Laitinen & Pohjola 2010, 13). Asiakkaista tehtyjen tutkimusten yhdistäminen on myös tärkeää, jolloin asiakasnäkökulma saa vahvistusta näyttöön perustuen. Näin on esimerkiksi helpompi perustella sosiaalityön ulkopuolisille, kuten taloudellisista reunaehdoista päättäville tai hallinnon edustajille, kuinka sosiaalityön käytäntöjä tulisi kehittää (Juhila 2006, 76; Petticrew & Roberts 2006, 11–13). Sosiaalityön asiakkaita tutkimalla on myös mahdollista kerätä tietoa siitä, millaisia palveluita asiakkaat haluavat (Fleming 2012).

(17)

13

4 TUTKIMUKSEN TOTEUTUS

4.1 Tutkimusmenetelmän valinta

Kirjallisuuskatsauksia on mahdollista käyttää olemassa olevan tutkimuksen kokonaisuuden hahmottamiseen. Nykymaailmassa tiedon määrä kasvaa jatkuvasti, minkä vuoksi kirjallisuuskatsauksien tekeminen on hyödyllistä, koska niihin on mahdollista koota samaa aihetta käsittelevää kirjallisuutta. Kirjallisuuskatsauksella voidaan kuitenkin tarkoittaa kaikkea hyvin laajasti kerätyn tutkimuskokonaisuuden tai kahden tutkimuksen yhteiskäsittelyn väliltä. Tällöin on hyödyllistä tarkastella sitä, mitä se sisältää. Ainoastaan kattavasti, täsmällisesti ja järjestelmällisesti tehdyn kirjallisuuskatsauksen tuloksia voidaan pitää luotettavina. (Aveyard 2010, 6, 9–10; Johansson 2007, 3.)

Kirjallisuuskatsaus on metodi ja tutkimustekniikka, jonka avulla on mahdollista tehdä tutkimusta tutkimuksesta (Salminen 2011, 4). Kirjallisuuskatsaukset voidaan luokitella esimerkiksi systemaattisiin, integroituihin ja laadullisiin katsauksiin (Flinkman & Salanterä 2007, 84). Eri katsaustyypit eroavat siinä, millaista aineistoa ne voivat sisältää ja miten kirjallisuus on niihin valittu. Perinteisen näkökulman mukaan systemaattiseen kirjallisuuskatsaukseen tulisi sisällyttää ainoastaan satunnaistettuja ja kontrolloituja kokeellisia (kvantitatiivisia) vaikuttavuustutkimuksia, mutta myös kvalitatiivisia tutkimuksia voidaan ottaa systemaattiseen tarkasteluun (Johansson 2007, 5). Kuitenkin esimerkiksi Littellin ja kumppaneiden (2008, 5) mukaan ennemminkin tutkimuskysymys määrittää sitä, millaista tutkimusta katsaukseen kannattaa sisällyttää. Aveyardin (2010, 47) näkemyksen mukaan, systemaattiseen kirjallisuuskatsaukseen voidaan sisällyttää alkuperäistä empiiristä tutkimusta, joka voi olla sekä kvalitatiivista että kvantitatiivista.

Integroituun katsaukseen on mahdollista sisällyttää sekä teoreettista että empiiristä tutkimusta, ja se on näin ollen kirjallisuuskatsauksista laajin. Laadulliset katsaukset puolestaan kokoavat nimensä mukaisesti yhteen laadullista eli kvalitatiivista tutkimusta.

(Whittemore & Knalf 2005, 547.)

Oletan oman tutkimusaineistoni perustuvan sekä kvantitatiiviseen että kvalitatiiviseen aineistoon. Metsämuurosen (2011, 266) mukaan kvantitatiivista ja kvalitatiivista tutkimusotetta on hyödyllistä yhdistää. Aveyard (2010, 63–63) toteaa, että sosiaali- ja terveysalalla tehtävään systemaattiseen kirjallisuuskatsaukseen kannattaa liittää

(18)

14

mahdollisimman laajasti eri tutkimusmenetelmillä tehtyjä tutkimuksia, mikäli niillä on mahdollista tavoitella tutkimuskysymykseen sopivaa laajempaa ymmärrystä. Seuraavaksi perustelen vielä tarkemmin sitä, miksi valitsin tutkimusmetodiksi juuri systemaattisen kirjallisuuskatsauksen.

Tarkoituksenani oli kerätä pro gradu -tutkielman mittakaavaan sopivan tiivis, mutta kattava aineisto, jonka avulla oli mahdollista tavoitella sosiaalityön asiakkaista tehdyn tutkimuksen kokonaiskuvaa. Kuten Metsämuuronen (2011, 47) toteaa ”pyrkimyksenä on valikoida mukaan mahdollisimman edustava joukko luotettavia tutkimuksia”. Jo lähtökohtaisesti ymmärsin, että on lähes mahdotonta löytää kaikkia olemassa olevia tutkimuksia (ks.

Glasziou ym. 2001, 3). Koska sosiaalityön tutkimuksia ei ole koottu mihinkään rekisteriin, toisin sanoen ne eivät ole löydettävissä yhdestä paikasta, päätin käyttää tieteellisiä artikkeleita välineenä näihin tutkimuksiin. Tällöin koin, että integroivan kirjallisuuskatsauksen menetelmä oli tutkimukseeni nähden liian laaja-alainen, sillä integroivassa kirjallisuuskatsauksessa on tarkoituksena käyttää kaikkia mahdollisia tiedonhaun menetelmiä (Flinkman & Salanterä 2007, 91). Integroivan katsauksen avulla olisi myös mahdollista yhdistää teoreettista ja empiiristä tutkimusta (Whittemore & Knalf 2005, 547), johon omassa tutkimuksessani ei ollut tarvetta. Systemaattisen kirjallisuuskatsauksen avulla oli mahdollista määrittää hakukriteerini niin tarkoiksi, että aineisto oli pro gradu -tutkielman puitteissa tutkittavissa, mutta saatoin ottaa tarkasteluun kaiken sen materiaalin, joka löydettävissä oli. Halusin nimenomaisesti pitäytyä vain suomalaisissa artikkeleissa, koska tarkoituksena oli perehtyä tarkemmin juuri suomalaisen sosiaalityön asiakkaista tehtyyn tutkimukseen. Systemaattinen ja integroiva kirjallisuuskatsaus ovat menetelmänä suhteellisen lähellä toisiaan, mutta näistä systemaattinen on vielä strukturoidumpi ja antaa konkreettisempia välineitä tutkimukselle, joten sitä oli helpompi toteuttaa. Näin tärkeämpänä tehdä mahdollisimman hyvin raportoitua ja systemaattista tutkimusta pienemmällä, helposti saatavissa olevalla aineistolla sen sijaan, että olisin lähtenyt etsimään tutkimuksia kaikista mahdollisista lähteistä.

(19)

15

4.2 Systemaattinen kirjallisuuskatsaus tutkimusmenetelmänä

Systemaattinen kirjallisuuskatsaus on yksi käytetyimmistä kirjallisuuskatsauksen muodoista. Sen merkitys on korostunut erityisesti näyttöön perustuvan käytännön myötä (Jesson ym. 2011, 106; Johansson 2007, 4; Littell ym. 2008, 3–4). Suomessa systemaattisen kirjallisuuskatsauksen menetelmä on yhteiskuntatieteissä alikäytetty (Kivivuori 2009, 64).

Terveys- ja lääketieteessä kirjallisuuskatsauksia on kuitenkin tapana tehdä runsaslukuisesti (Johansson 2007, 3). Monet kansainväliset organisaatiot, kuten Campbell Collaboration, Cochrane Collaboration ja Centre for Evidence-Based Medicine, ovat keskittyneet systemaattisten kirjallisuuskatsausten tekemiseen (Danielsson & Mäkipää 2012, 8). Näistä Cochrane Collaboration ja Centre for Evidence-Based Medicine ovat keskittyneet terveystieteeseen ja Campbell Collaboration käyttäytymis- ja sosiaalitieteisiin (Soydan 2009, 127). Kukin on määritellyt tarkan ja yksityiskohtaisen protokollan, jonka mukaan katsaukset kyseisessä organisaatiossa tehdään. Esimerkiksi Campbell Collaborationin protokollan mukaan alkuperäistutkimuksien valintaan käytetään tarkasti määriteltyjä valintakriteereitä ja hakustrategiaa sekä tulokset analysoidaan ja luokitellaan järjestelmällisesti tietynlaista tekniikkaa noudattaen. Aloittelevan tutkijan saattaa olla haastavaa yltää samalle tasolle, mutta tutkimuksessa kannattaa noudattaa mahdollisimman systemaattista otetta ja systemaattiselle kirjallisuuskatsaukselle määriteltyjä tekniikoita.

(Danielsson & Mäkipää 2012, 8; Aveyard 2010, 15.)

Johanssonin (2007, 7) mukaan systemaattinen kirjallisuuskatsaus on sekundaaritutkimus jo olemassa oleviin, tarkasti rajattuihin ja valikoituihin tutkimuksiin. Systemaattinen kirjallisuuskatsaus eroaa muista kirjallisuuskatsauksista siten, että se sisältää vain korkealaatuisia tutkimuksia. Lisäksi nämä tutkimukset on valittu, analysoitu ja tiivistetty tarkan menettelytavan mukaisesti, jossa jokainen vaihe on määritelty ja kirjataan. (Johansson 2007, 4; Littell ym. 2008, 1.) Systemaattisen kirjallisuuskatsauksen lähtökohtana tulee pitää sitä, että kaikki tutkimuksen vaiheet on raportoitu tarpeeksi selkeästi ja yksityiskohtaisesti, jotta se on uudelleen toistettavissa ja sen laatua ja luotettavuutta on tällöin helpompi arvioida (Tähtinen 2007, 10; Pudas-Tähkä & Axelin 2007, 46).

Metsämuuronen (2011, 47) erittelee systemoidun kirjallisuuskatsauksen kolme tavoitetta.

Ensimmäinen on se, että alkuperäistutkimukset on yritettävä kerätä mahdollisimman kattavasti, jotta tiedon valikoitumisesta johtuva epävarmuus saadaan kuriin. Toiseksi on

(20)

16

varmistettava alkuperäistutkimusten menetelmällinen laatu, jotta jokaiselle yksittäiselle tutkimukselle pystytään määrittämään sille kuuluva painoarvo. Kolmas tavoite on yhdistää tutkimustuloksia, jotta olemassa olevia tuloksia on mahdollista hyödyntää mahdollisimman tehokkaasti.

Petticrew ja Roberts (2006, 21) erittelevät lähtökohtia systemaattisen kirjallisuuskatsauksen tekemiselle. Näistä oman tutkimukseni kannalta tärkeimpänä perusteluna näen sen, että tarvitaan täsmällistä tietoa siitä, mitä ja miten aihetta on jo tutkittu, jotta voidaan edistää jatkotutkimuksia. Koska asiakkaita on suomalaisessa sosiaalityön tutkimuksessa tutkittu vähän, on tärkeää hahmottaa mitä heistä jo tiedetään ja mitä mahdollisesti kannattaisi vielä tutkia. Näin ollen systemaattisen kirjallisuuskatsauksen avulla on mahdollista löytää aikaisemmassa tutkimuksessa olleita puutteita ja tuoda esiin uusia tutkimustarpeita (Salminen 2011, 9).

Pudas-Tähkä & Axelin (2007, 47) esittävät näkemyksen, jonka mukaan systemaattinen kirjallisuuskatsaus aloitetaan tutkimussuunnitelman laatimisella. Metsämuurosen (2011, 47) mukaan systemoitu kirjallisuuskatsaus aloitetaan löyhemmin aihepiirin rajauksella.

Olennaista systemaattisessa kirjallisuuskatsauksessa on kuitenkin aluksi määritellä tutkimuskysymys, johon lähdetään suunnitelmallisesti etsimään vastauksia (Aveyard 2010, 6; Jesson ym. 2011, 18; O'Brien & Mc Guckin 2016, 8). Tutkimuskysymyksen hahmottamiseksi Aveyard (2010, 28) suosittelee käyttämään käsitekarttaa (mind map), jolloin on helpompi ymmärtää omaa aihetta koskevia asiayhteyksiä. Ennen lopullista tutkimuskysymyksen muotoutumista on tärkeää tutustua laajasti omaa aihetta koskevaan kirjallisuuteen (Aveyard 2010, 29).

Tutkimuskysymyksen määrittelemisen jälkeen on pohdittava, kuinka löytää olennainen aineisto tutkimusta varten (Aveyard 2010, 42; Glasziou ym. 2001, 16).

Alkuperäistutkimuksia on mahdollista löytää esimerkiksi erilaisista tietokannoista (Metsämuuronen 2011, 48). Yleisesti ottaen systemoituun kirjallisuuskatsaukseen suositellaan ottamaan mukaan vain vertaisarvioituja tekstejä (Jesson ym. 2011, 20–22).

Systemaattisen kirjallisuuskatsauksen tärkeä osa ovat tutkimuksen perusteena olevan kirjallisuuden sisäänotto- ja poissulkukriteerit, joiden perusteella kirjallisuus tutkimukseen valitaan. Sisäänotto- ja poissulkukriteerien määrittäminen on tärkeää, jotta tiedetään,

(21)

17

millaisia lähteitä tutkimuksessa käytetään. (Aveyard 2010, 14, 71; O'Brien & Mc Guckin 2016, 6.) Metsämuuronen (2011, 47) käyttää näistä käsitteitä hyväksymis- ja poissulkukriteerit, ja hänen mielestään ne on hyvä määrittää jo tutkimuksen suunnitteluvaiheessa. Hyväksymiskriteereillä tarkoitetaan siis sitä, millaiset tutkimukset halutaan hyväksyä mukaan systemoituun kirjallisuuskatsaukseen (Metsämuuronen 2011, 47). Kun sisäänotto- ja poissulkukriteerit on määritelty ja on selvillä, millaista kirjallisuutta omaan kirjallisuuskatsaukseensa haluaa sisällyttää, on systemaattisen kirjallisuuskatsauksen teossa aika aloittaa varsinainen aineiston etsiminen (Aveyard 2010, 74.) Suosituksena on, että kirjallisuuskatsaukseen tulisi sisällyttää myös julkaisemattomia tutkimuksia (Glasziou ym. 2001, 23; Pudas-Tähkä & Axelin 2007, 53), mutta ne olen tietoisesti jättänyt pois tästä tutkimuksesta, mikä saattaa vähentää tutkimuksen luotettavuutta.

Varsinaista artikkelihakua varten on vielä määriteltävä tarkat hakusanat. Hakusanojen hahmottelu kannattaa aloittaa tutkimuskysymyksestä (Jesson ym. 2011, 27). Tähtinen (2007, 18) suosittelee hakutermien hahmottamiseen miellekarttaa, jonka avulla on mahdollista pohtia asioiden välisiä riippuvuussuhteita. Tämän jälkeen on hyvä varmistaa, että sanat vastaavat muodoltaan virallisia asiasanoja. Kannattaa myös etsiä sanoille synonyymejä, rinnakkaistermejä sekä ylä- ja alakäsitteitä. Seuraavaksi nämä sanat tulee tarkistaa sen tietokannan asiasanastosta eli tesauruksesta, josta artikkelit aiotaan hakea. (Jesson ym. 2011, 27; Tähtinen 2007, 18.) Varsinaisten hakusanojen välillä käytetään Boolen operaattoreita (AND/OR/NOT), joiden avulla on mahdollista tehostaa tiedonhakua (Jesson ym. 2011, 28:

Tähtinen 2007, 24). Tässä kirjallisuuskatsauksessa on tehty vain elektroninen haku (ei käsihakuja), joka vähentää katsauksen luotettavuutta (Stolt & Routasalo 2007, 67).

Systemaattisen kirjallisuuskatsauksen vaiheita on pystyttävä arvioimaan kriittisesti, jotta saatujen tuloksien luotettavuutta on mahdollista arvioida (Pudas-Tähkä & Axelin 2007, 53).

Systemaattisen kirjallisuuskatsauksen luotettavuus voi myös kärsiä alkuperäistutkimusten huonosta laadusta. Tästä syystä huolellinen suunnittelu, tarkka kirjallisuushaku, selkeät sisäänotto- ja laadunarviointikriteerit ovat tärkeitä, jotta virheet voidaan minimoida ja katsauksen toteuttaminen on luotettavaa (Stolt & Routasalo 2007, 68). Tutkimuksen luotettavuus saattaa myös kärsiä siitä, mikäli tutkijoita on vain yksi, sillä erään näkökulman mukaan systemaattisen kirjallisuuskatsauksen tekemiseen tarvittaisiin vähintään kaksi henkilöä (Pudas-Tähkä & Axelin 2007, 46; Glasziou ym. 2001, 16; Jesson ym. 2011, 103).

(22)

18

4.3 Aineiston keruu

Aloitin hakutermien hahmottelemisen Tähtisen (2007, 18) ehdottaman miellekartan avulla.

Kirjoitin aluksi miellekartan keskelle sosiaalityön asiakkaiden tutkimus, jonka ympärille kirjoitin sanat sosiaalityö, sosiaalipalvelut, asiakas ja tutkimus. Tämän jälkeen tarkastelin kyseisiä sanoja YSA:n eli yleisen asiasanaston avulla (ks. esim. Tähtinen 2007, 20). Näistä kaikki osoittautuivat suoraan asiasanoiksi, paitsi asiakas piti muuttaa monikkomuotoon sanaksi asiakkaat. Sosiaalipalveluiden yläkäsitteeksi on asiasanastossa laitettu sana sosiaalihuolto, joten päätin käyttää sitä hakuvaiheessa sosiaalipalveluiden sijaan. Lisäksi kirjallisuuteen tutustuessani päätin lisätä asiasanojen joukkoon sanan asiakkuus, koska suomalaisessa tutkimusperinteessä asiakkaita on ollut tapana tutkia asiakkuuksien kautta (ks.

luku 2). Tässä vaiheessa mietin, tulisiko asiakkaita ja heihin liittyvää tutkimusta hakea lisäksi sektoreittain (esim. lastensuojelu) tai asiakasryhmittäin (esim. nuoret, aikuiset tai päihteiden käyttäjät), mutta päätin tehdä koehaut yleisesti sosiaalityön asiakkaista. Tässä vaiheessa hyödynsin tiedonhaun asiantuntijan näkemyksiä ja konsultoin kahteen otteeseen kirjaston informaatikkoa, jotta tiedonhaku olisi mahdollisimman luotettavaa (ks. Pudas- Tähkä & Axelin 2007, 49).

Lopullisina hakulausekkeina aineistonkeruussa käytin seuraavia:

• sosiaalityö AND tutkimus

• sosiaalityö OR sosiaalihuolto AND asiak*

Näiden hakulausekkeiden avulla oli mahdollista hakea mahdollisimman laajasti sosiaalityön tutkimukseen liittyviä tutkimusartikkeleita ja toisaalta sosiaalihuollon ja sosiaalityön asiakkaisiin liittyviä artikkeleita. Päädyin käyttämään katkaistua asiasanaa ”asiak*”, jotta pystyin yhdellä haulla löytämään kaikki asiakkaita, asiakkuuksia, asiakaspalvelua, asiakaslähtöisyyttä ja asiakaskeskeisyyttä koskevat artikkelit.

Artikkelit olen hakenut käyttämällä Jyväskylän yliopiston kirjaston JYKDOK:in tarkennettua hakua ja kotimaiset artikkelit (Arto) -välilehteä. Arto viittaa tässä kotimaisten artikkeleiden viitetietokantaan (ks. Tähtinen 2007, 30). Aineisto on haettu ajalla 28.–

30.11.2017. Seuraavaksi erittelen tutkimukseni sisäänotto- ja poissulkukriteerit.

(23)

19 Sisäänottokriteerit:

vertaisarvioidut tieteelliset artikkelit

alkuperäisartikkelit

saatavissa maksuttomasti Jyväskylän yliopiston kirjaston tiedonhakupalveluiden kautta

kotimaiset artikkelit

aineistotyyppinä artikkeli tai e-artikkeli

verkossa saatavilla

kaikki julkaisuvuodet

Poissulkukriteerit:

vertaisarvioimattomat artikkelit

artikkelit, jotka eivät ole verkossa saatavilla

sanomalehtiartikkelit

kirja-arvostelut, pääkirjoitukset, puheenvuorot, abstraktit ja muut kirjoitukset

Hakulausekkeella ”sosiaalityö AND tutkimus” löysin yhteensä 2385 artikkelia. Tämän jälkeen rajasin hakua verkossa saatavilla oleviin artikkeleihin, jonka jälkeen tulos pieneni 541 artikkeliin. Toisella haulla, jossa käytin hakulauseketta ”sosiaalityö OR sosiaalihuolto AND asiak*”, löysin yhteensä 614 artikkelia, joista verkossa saatavilla oli 78. Hakujen jälkeen minulla oli siis yhteensä 619 artikkelia, joista jokainen tuli käydä manuaalisesti läpi.

Olin yllättynyt siitä, kuinka vähän asiakkaisiin liittyviä tutkimusartikkeleita kokonaisuudessaan oli. Tässä vaiheessa päätin rajata tutkimustani siten, että otin artikkeleista tarkasteluun ainoastaan sellaiset artikkelit, joiden pohjana on käytetty ainakin osittain sosiaalityön asiakkaita tai heidän näkemyksiään. Tarkastelin yksi kerrallaan artikkeleja siitä näkökulmasta, vastasivatko ne tutkimuskysymyksiini ja täyttivätkö ne sisäänottokriteerit. Kuten odotettavissa oli, suurin osa hakujen avulla löytyneistä artikkeleista karsiutui pois tässä vaiheessa. Mikäli otsikon ja tiivistelmän perusteella ei voinut tarpeeksi selvästi päätellä, valikoituisiko artikkeli aineistoon vai ei, avasin kyseisen artikkelin kokonaan. Lopuksi varmistin, että yksikään artikkeli ei ollut valikoitunut tutkimukseni aineistoon useammin kuin kerran. Tähän vaiheeseen varasin tarkoituksella paljon aikaa, koska artikkeleita oli paljon ja hakutulosten läpikäyminen vaati tarkkaa keskittymistä (ks. Pudas-Tähkä & Axelin 2007, 52, 55).

(24)

20

Erityisen haastavaksi aineiston valikoimisessa osoittautui rajanveto sosiaali- ja terveydenhuollon välillä. Terveydenhuoltoon tai terveydenhuollon palveluihin painottuvia tutkimuksia oli artikkeleissa paljon. Päätin kuitenkin valita tutkimukseni aineistoon ainoastaan sellaiset artikkelit, jotka koskivat suoranaisesti sosiaalityön asiakkaita tai liittyivät olennaisesti sosiaalityöntekijöiden toimenkuvaan. Esimerkiksi mielenterveyden, korvaushoidon tai kotihoidon asiakkaita koskevia artikkeleita ei päätynyt täten varsinaiseen aineistooni, sillä kaikki näihin liittyvät artikkelit oli tehty terveydenhuoltoon liittyen.

Päihdepalveluita koskevasta tutkimuksesta oli erityisen hankala määritellä sitä, koskiko se sosiaalihuollon alaisuudessa olevia palveluita ja sosiaalityön asiakkaita. Kaikki aineistoni päihdetyötä koskevat artikkelit on joko tehty sosiaalityön kontekstissa tai artikkelin aineiston kohderyhmänä olevien asiakkaiden voidaan ainakin pääsääntöisesti olettaa olevan sosiaalityön asiakkaita. Esimerkiksi päihteiden käyttäjistä tai riippuvuuksista tehty tutkimus ei ole aineistossani mukana, mikäli se ei koske sosiaalityötä.

Tutkimusaineiston rajaamisessa oli myös haastavaa määritellä sitä, mikä oli sosiaalityön asiakkaista tehtyä tutkimusta ja mikä yleistä yhteiskuntatieteellistä tutkimusta. Koska pääasiallisena tarkoituksenani oli tutkia sosiaalityön asiakkaista tehtyä tutkimusta, jätin pois artikkelit, joissa oli käsitelty yleisesti jotakin yhteiskunnallisesti määriteltyä ryhmää (esim.

työttömät, syrjäytyneet, maahanmuuttajat, ikääntyvät). Perustelen tätä sillä, että heistä kaikki eivät automaattisesti ole sosiaalityön asiakkaita, vaikka heistä osa kuuluisikin sosiaalityön asiakaskuntaan. Näitä artikkeleja saattaisi toki olla hyödyllistä tarkastella osana sosiaalityön asiakastutkimusta, mutta ne rajautuivat pois omasta tutkimuksestani. Lähempään tarkasteluun ylsi lopulta 25 artikkelia, joista varsinaiseksi aineistoksi valikoitui lopulta 17 artikkelia (ks. taulukko 1).

Taulukko 1. Tutkimusaineiston muodostuminen

1. haku 2. haku

2385 artikkelia (artikkeli tai e-artikkeli) 614 artikkelia (artikkeli tai e-artikkeli)

↓ ↓

541 verkossa saatavilla 78 verkossa saatavilla

↓ ↓

lopullinen tutkimusaineisto: 17 artikkelia

(25)

21

4.4 Aineiston analysointi

Aineiston analyysi ja tiivistäminen ovat yksi haastavimmista vaiheista systemaattista kirjallisuuskatsausta tehtäessä. Niiden tekoon ei ole olemassa vain yhtä tapaa. Tavoitteena on kuitenkin tiivistää yksittäisten tutkimusten tuloksia mielekkäällä ja totuudenmukaisella tavalla. (Jesson ym. 2011, 123.) Ensimmäistä kertaa systemaattiseen kirjallisuuskatsaukseen tutustuvan tutkijan kannattaa pitää analyysi riittävän yksinkertaisena (Aveyard 2010, 128).

Systemaattinen kirjallisuuskatsaus on luonteeltaan teoreettista tutkimusta, mutta sen toteuttamisen apuna on mahdollista käyttää laadulliselle tutkimukselle ominaista aineistolähtöistä sisällönanalyysia (Tuomi & Sarajärvi 2002, 120).

Olen yhdistänyt aineistoni analysointiin sekä Aveyardin (2010, 128-130) teoriaa että Tuomen ja Sarajärven (2002) sisällönanalyysiä. Aveyardin systemaattisen kirjallisuuskatsauksen analysointiin esittelemä tapa on saanut vaikutteita Noblitin ja Haren (1988) sekä Patersonin ja kumppaneiden (2001) ajatuksista, ja sillä on mahdollista yhdistää erilaisilla tutkimusmenetelmillä tehtyä tutkimusta. Siinä aineistoa analysoidaan kahdessa vaiheessa. Sisällönanalyysi voidaan puolestaan ymmärtää sekä yksittäisenä metodina että väljänä teoreettisena kehyksenä, jota on mahdollista yhdistää erilaisiin analyysikokonaisuuksiin (Tuomi & Sarajärvi 2002, 93). Aineistolähtöistä sisällönanalyysiä on mahdollista käyttää apuna laadittaessa luokittelurunkoa, jonka varassa systemaattisen kirjallisuuskatsauksen tiivistys voidaan esittää (Tuomi & Sarajärvi 2002, 120). Puhtaasta aineistolähtöisyydestä ei kuitenkaan voida oman analyysini kohdalla puhua, koska olen ennen analyysin tekoa tutustunut laajasti oman tutkimusaiheeni kirjallisuuteen sekä käyttänyt teemojen muodostamisessa apuna aikaisempia määrittelyjä.

Aveyardin (2010, 128-130) ajatuksia mukaillen analysoin systemaattisen kirjallisuuskatsauksen aineistoa kahdessa vaiheessa. Ensimmäisessä vaiheessa tein yhteenvedon kaikista systemaattiseen kirjallisuuskatsaukseen sisällytetyistä tutkimuksista paremman kokonaiskuvan saamiseksi. Jätin kuitenkin pois analyysistä Aveyardin ehdottaman yksittäisten tutkimusten vahvuuksia ja rajoituksia koskevan arvioinnin, koska kaikki tutkimusartikkelit olivat valmiiksi vertaisarvioituja. Yhteenvedon tutkimuksista keräsin taulukkoon, joka löytyy tutkimukseni liitteistä (ks. liite 1). Analyysin toisessa vaiheessa siirryin kuvailevasta tasosta tulosten yhdistämiseen kiinnittämällä huomiota tiettyjen yhtäläisyyksien ja eroavaisuuksien yleisyyteen. Kävin kaikki artikkelit ja erityisesti

(26)

22

niiden tulokset yksityiskohtaisesti läpi ja tiivistin tärkeimmät tulokset koodeiksi, joiden avulla muodostin teemat. (Aveyard 2010, 128-130; Tuomi & Sarajärvi 2002, 95.) Analyysini perustuu induktiiviseen päättelyyn, jossa yksittäisistä tuloksista on pyritty luomaan yleisemmän tason tuloksia (Tuomi & Sarajärvi 2002, 95–97).

4.5 Tutkimusaineiston kuvaus

Tutkimukseni aineistona on 17 kotimaista, tieteellisissä lehdissä julkaistua, vertaisarvioitua artikkelia. Artikkelit on julkaistu seuraavissa tieteellisissä lehdissä: Janus (11), Yhteiskuntapolitiikka (2), Sosiaalilääketieteellinen aikakauslehti (2), Hallinnon tutkimus (1) ja Gerontologia (1). Artikkelien yhteenlaskettu sivumäärä on 280 sivua. Aineistoon valikoituneet artikkelit ovat vuosilta 2000–2017 (ks. liite 2), vaikka en hakuvaiheessa rajannut hakua tiettyyn aikahaarukkaan. Vaikka kaikki artikkelit on julkaistu tällä vuosituhannella ja niiden aineistot sijoittuvat pääasiassa 2000- ja 2010-luvuille, kahden artikkelin aineistot ovat vielä vanhemmalta ajalta (Eronen 2008; Nuorvala). Näistä Erosen (2008) artikkelissa käytetyt dokumentit ovat peräisin 1980- ja 1990-luvuilta ja Nuorvalan ja kumppaneiden (2000) artikkelin aineistot on kerätty 1990-luvulla.

Kaikki artikkelit pohjautuvat empiiriseen tutkimukseen, jossa sosiaalityön asiakkaat ovat olleet jollain tavalla osana tutkimusta joko aktiivisessa tai passiivisessa roolissa. Asiakkaat ovat osallistuneet haastatteluihin tai keskusteluihin, kirjoittaneet tarinoita tai osallistuneet tutkimukseen kanssatutkijoina. Tutkimusaineistojen joukossa on myös sosiaalityön asiakkaista kerättyjä tilastoja ja lomakkeiden avulla kerättyjä tietoja sosiaalityön asiakkaista.

Näitä tietoja on käytetty joko osittain tai kokonaan artikkeleiden tietopohjana; tietoon on osassa tutkimuksesta yhdistetty ammattilaisten näkemyksiä, erilaisia dokumentteja ja osallistuvaa havainnointia.

Suurin osa artikkelien tutkimuksista on tehty laadullisella tutkimusotteella. Laadullisessa tutkimuksessa yleisimpiä aineistonkeruumenetelmiä ovat haastattelu, kysely, havainnointi ja erilaisiin dokumentteihin perustuva tieto (Tuomi & Sarajärvi 2009, 71). Tämä pitää paikkansa myös oman aineistoni osalta. Seuraavaksi esittelen tarkemmin artikkeleiden aineistoja.

(27)

23

Viiden artikkelin aineisto koostuu pelkistä asiakashaastatteluista. Näistä yhdessä on käytetty sekä narratiivisia teemahaastatteluja että etnografisella tutkimusotteella kerättyjä temaattisia ja vapaamuotoisia haastatteluja (Granfelt 2004). Muissa artikkeleissa on käytetty ainoastaan yhtä tutkimushaastattelun lajia. Turtiainen (2009) on käyttänyt episodisia haastatteluja, Vesa ja kumppanit (2017) feministisiä haastatteluja ja Vierula (2012) teemahaastatteluja. Heino (2015) ei luokittele tarkemmin aineistonsa haastatteluja, mutta pitää niitä kokemuksiin perustuvina kertomuksina sekä kertoo haastattelujen aikana käsitelleensä tiettyjä teemoja.

Yhden artikkelin aineisto koostuu ryhmäkeskusteluista asiakkaiden kanssa (Virokannas 2017).

Viidessä artikkelissa on yhdistetty sekä asiakkaiden että ammattilaisten näkemyksiä. Näistä neljässä on käytetty aineistona asiakkaiden ja ammattilaisten yksilö- tai ryhmähaastatteluja (Kinni 2011; Palsanen & Kääriäinen 2015; Renko 2013, 2016) ja yhdessä asiakkaiden ja ammattilaisten kirjoittamia tarinoita (Mönkkönen 2001). Kolmessa artikkelissa asiakkaiden kokemuksiin on yhdistetty erilaisia dokumentteja (Eronen 2008; Pohjola ym. 2015;

Rakkolainen ym. 2015). Näistä Erosen (2008) sekä Pohjolan ja kumppaneiden (2015) artikkelissa on lisäksi hyödynnetty kanssatutkijuutta, jossa tutkimuksen tekoon ovat osallistuneet asiakkaat yhdessä tutkijan kanssa. Loput kolme artikkeliaineistoa ovat luonteeltaan kvantitatiivisia ja niiden asiakkaisiin liittyvä aineisto on kerätty kyselyjen (Kivipelto & Blomgren 2014), lomakkeiden (Nuorvala ym. 2000) ja rekistereiden (Vaalavuo 2016) avulla. Näistä Nuorvalan ja kumppaneiden (2000) tekemä tutkimus on tutkimusaineistoni ainoa vertailevalla tutkimusasetelmalla tehty tutkimus ja samaisessa tutkimuksessa käytetty aineisto on tutkimusaineistoni ainoa poikkileikkausaineisto.

Erityisen sensitiivisiä tutkimusaiheita aineistossani ovat ikääntyvien naisten päihdeongelma (Vesa ym. 2017, 25) sekä lastensuojelun asiakirjojen tutkiminen vanhempien näkökulmasta (Vierula 2012, 155). Näiden lisäksi muutamassa artikkelissa pohditaan tutkimuksen eettisiä haasteita ja nostetaan ne tekstissä esiin. Esimerkiksi Eronen (2008, 24) kuvaa, kuinka hän on moneen kertaan varmistellut haastateltavilta sitä, että uskalsi jatkaa arkaluontoisten asioiden kysymistä. Lisäksi Granfelt (2004, 145) pohtii omaa vastuutaan olla eettisesti sensitiivinen. Tämä korostuu erityisesti hänen etnografisella tutkimusotteella tehdyissä haastatteluissa, joissa hän on ollut hetken osallisena tutkimukseen osallistuneiden, hyvin marginaalissa elävien ihmisten elämässä. Lisäksi hän pohtii, että informanttien yksityiselle

(28)

24

alueelle astumisessa on ollut tietyt riskinsä eikä haastattelu ole ollut välttämättä osallistujille ainoastaan myönteinen kokemus.

Suurin osa artikkeleista käsittelee yleisesti sosiaalityötä ja sen asiakkaita (ks. taulukko 2.).

Seuraavaksi eniten artikkeleita on päihdetyöstä ja aikuissosiaalityöstä. Lastensuojelu, maahanmuuttajatyö ja sairaalan sosiaalityön ovat artikkeleissa vähemmistössä. Aineisto painottuu sosiaalityön aikuisiin asiakkaisiin.

Taulukko 2. Artikkelien jakautuminen sosiaalityön sektoreille

Sosiaalityön sektori kpl

aikuissosiaalityö 3

lastensuojelu 2

maahanmuuttajapalveluiden sosiaalityö 2

päihdesosiaalityö 4

sairaalan sosiaalityö 1

yleinen 5

Kaksi artikkeleista koskee lastensuojelua. Artikkelien aineistoissa ei kuitenkaan ole hyödynnetty varsinaisia lastensuojelun asiakkuudessa olevia asiakkaita eli lapsia: toisessa lastensuojeluun liittyvässä artikkelissa on tutkittu lastenkodissa aikaisemmin asuneita ja toisessa on haastateltu lastensuojelun asiakkuudessa olevien vanhempia. Selkeitä sosiaalityön asiakasryhmiä edustavat aineisossa nuoret eli alle 25-vuotiaat aikuissosiaalityön asiakkaat, päihdesosiaalityön asiakkaat ja toimeentulotukiasiakkaat. Toimeentulotukea koskevat artikkelit ovat ajalta ennen Kela-siirtoa, jolloin sosiaalityön toimeentulotukiasiakkaita olivat myös perustoimeentulotuen saajat. Kaksi artikkeleista sijoittuvat maahanmuuttajien kanssa tehtävään sosiaalityöhön. Samoin toiset kaksi artikkelia sijoittuvat gerontologiseen sosiaalityöhön, joista toinen edustaa sosiaalityötä terveydenhuollossa ja toinen päihdetyötä. Osassa aineistona on käytetty yleisesti ottaen sosiaalityön asiakkaita, peruspalvelujen, hyvinvointipalvelujen tai sosiaali- ja terveyspalvelujen asiakkaita, mutta tällöin artikkelissa mainitaan sosiaalityö yhtenä näistä palveluista. Artikkeleiden joukossa ei ole esimerkiksi vammaissosiaalityöhön, koulun sosiaalityöhön, rahapeliongelmaisiin tai asunnottomiin liittyviä artikkeleita.

(29)

25

5 TULOKSET

Olen jakanut analyysin perusteella tutkimusaineistoni artikkelit kahteen teemaan, jotka ovat:

sosiaalityön asiakkaat osana käytäntöjen ja vuorovaikutuksen tutkimusta sekä sosiaalityön asiakkaat osana palvelujärjestelmän tutkimusta. Teemojen muodostamista olen eritellyt tarkemmin liitteessä 3. Mukailen sosiaalityön käytäntöjen ja vuorovaikutuksen tutkimuksen teemassa Juhilan (2011) käyttämää määritelmää, jonka mukaan sosiaalityön käytäntöjen ja vuorovaikutuksen tutkimuksessa ollaan ensisijaisesti kiinnostuneita siitä, millaiseksi sosiaalityö eri instituutioissa rakentuu, millaisia identiteettejä toimijoille rakentuu tai miten vuorovaikutus toimii. Vuorovaikutuksella viitataan tässä toimijoiden kasvokkaisiin kohtaamisiin, mutta myös asiakkaista kirjoitettuihin dokumentteihin ja asiakkaiden kanssa yhdessä laadittuihin suunnitelmiin ja sopimuksiin. Palvelujärjestelmään liittyvä tutkimus puolestaan on kiinnostunut siitä, millaisia palvelurakenteita on olemassa, keitä niiden asiakkaat ovat ja miten järjestelmää olisi mahdollista kehittää. Seuraavaksi käsittelen tarkemmin aineistoni artikkeleiden tuloksia muodostamieni teemojen avulla.

5.1 Sosiaalityön asiakkaat osana käytäntöjen ja vuorovaikutuksen tutkimusta

Yhdessätoista aineistoni artikkelissa sosiaalityön asiakkaita on tutkittu osana sosiaalityön käytäntöjen ja vuorovaikutuksen tutkimusta (Eronen 2008; Granfelt 2004; Kinni 2011;

Mönkkönen 2001; Palsanen & Kääriäinen 2015; Pohjola ym. 2015; Renko 2016; Renko 2013; Turtiainen 2009; Vierula 2012; Virokannas 2017). Yhteenvedon tekeminen artikkelien tuloksista on haastavaa, sillä artikkelit ovat keskenään heterogeenisiä ja niiden aiheet sekä tutkimusasetelmat eroavat toisistaan. Olen kuitenkin kerännyt artikkeleiden tuloksista yhteisiä vuorovaikutukseen ja vuorovaikutuskäytäntöihin liittyviä teemoja. Tätä ennen esittelen vielä artikkelit lyhyesti.

Kolme artikkelia liittyvät sosiaalityön tiedontuottamisen käytäntöihin. Näistä kaksi koskee lastensuojelun dokumentointia (Eronen 2008; Vierula 2017) ja yksi vuorovaikutteista tiedon rakentumista sosiaalityössä (Pohjola ym. 2015). Tuija Eronen (2008) tutkii artikkelissaan kahden lastenkodissa asuneen kanssa institutionaalisia dokumentteja (yhteenvetoja ja raporttikansioita) sekä omia ja yhteisön dokumentteja (valokuvia ja videoita), jotka liittyvät lastenkodissa asumisen aikaan. Tarja Vierula (2017) puolestaan tarkastelee artikkelissaan

(30)

26

asiakasnäkökulmasta sitä, kuinka lastensuojelun asiakkaaksi tulevan henkilökohtainen tieto muuttuu henkilöä koskevaksi institutionaaliseksi asiakirjatiedoksi. Hän erittelee asiakkaiden ja asiakirjojen välisiä suhteita transformaation ja vallan näkökulmasta. Pasi Pohjolan, Niina Pitkäsen ja Juha Koiviston artikkelissa (2015) yhteistutkijuuden menetelmää tarkastellaan uudenlaisena sosiaalityön tietokäytäntönä.

Kahdessa artikkelissa tuodaan esille asiakkaiden kokemuksia. Näistä Riitta Granfeltin (2004) artikkelissa paneudutaan marginaalissa eläviin, kasvokkaisen vuorovaikutuksen tärkeyteen ja toiseuden kohtaamiseen. Elina Virokannaksen (2017) artikkelissa puolestaan tuodaan esille huumeita käyttävien naisten kokemuksia palvelujärjestelmästä, jotka liittyvät muun muassa autetuksi tulemiseen inhimilliseen vuorovaikutukseen perustuvana ja yksittäisten työntekijöiden toimintaan. Lisäksi kahdessa Elina Rengon artikkelissa tutkitaan sosiaalityön asiakkaiden ja ammattilaisten asenteita: toisessa asennoitumista alkoholinkäytön kontrolliin (Renko 2016) ja toisessa alkoholinkäytön puheeksiottoon sosiaalityössä (Renko 2013).

Kati Turtiaisen (2009) artikkelissa on haastateltu entisiä maahanmuuttajapalveluiden asiakkaita ja siinä kuvataan kiintiöpakolaisten luottamuksen rakentumista viranomaisia kohtaan viiden kertomustyypin avulla. Riitta-Liisa Kinni (2011) lähestyy artikkelissaan jäsenkategorisoinnin analyysin avulla sairaalaorganisaatiossa tapahtuvaa palvelutarpeen määrittelyä erään iäkkään kuntoutujan ja moniammatillisen tiimin jäsenten näkökulmista.

Kati Palsasen ja Aino Kääriäisen (2015) artikkelissa pohditaan yhteistoiminnallisen työskentelyn merkityksiä ja seurauksia aikuissosiaalityössä. Kaarina Mönkkösen (2001) artikkelissa puolestaan pohditaan yhteistoiminnallisuutta ja dialogisuutta auttamistarinoiden retoriikassa asiakassuhdetta kuvaavien tarinoiden ja sosiaalisten vuorovaikutuksen tasojen avulla. Aineistona käytettyjä tarinoita ovat kirjoittaneet sekä päihdekuntoutusyksikön asiakkaat, alaikäiset, huumehoidossa olevat nuoret sekä pitkään lastensuojelu- ja päihdetyössä toimineet työntekijät.

Aineistoni artikkelien tulokset keskittyvät suurelta osin asiakkaan ja työntekijän väliseen vuorovaikutukseen. Tämä on ymmärrettävää, sillä 2000-luvulta lähtien on sosiaalityön tutkimuksessa keskusteltu yhä enemmän uudesta, jaetusta, neuvottelevasta ja dialogisesta asiantuntijuudesta, jossa asiantuntijuus ei palaudu työntekijän ominaisuudeksi vaan tieto

Viittaukset

LIITTYVÄT TIEDOSTOT

Sairaansijojen määrää kuvattiin myös siten, että sairaalat oli jaoteltu koon mukaan sairaansi- jojen prosenttiosuuksien avulla, kuten tutkimuksessa, missä laajuudessa

Tutkimus tulosten perusteella näyttää siltä, että sielunhoito on merkittävä osa nuorisotyönohjaajien työtä, kun kaikkineen 61 % tutkimukseen osallistuneista

Siinä missä tutkimuksen osuus EU:n budjetista on noin viisi prosenttia, vastaa yhteinen tutkimus myös noin viittä prosenttia jäsenmaiden julkisesta panostuksesta

Sosiaalityön tutkimuksen seuran ja valtakunnallisen sosiaalityön yliopistoverkosto Sosnetin tutkimusetiikkaa ja eettistä ennakkoarviointia sosiaalityön tutkimuksessa

Sosiaalityön tutkimuksen päivillä Jyväskylässä 18.–19.2.2010 Sosiaalityön tutkimuksen seura myönsi jo perinteeksi muodostuneen sosiaalityön pro gradu -palkinnon Helsingin

Vasta perustetun Sosiaalityön tutkimuksen seuran ensimmäisenä voimanponnistuksena oli englanninkielisen, suomalaista väitös- kirjatasoista tutkimusta ja tutkimusmetodologista

kirja sovelsi sosiaalivaltiokritiikkiä sosiaalityön tutkimukseen mutta sa- malla Sipilä kuitenkin jo avasi tien 1990-luvulle, sosiaalityön sisällöistä

Sosiaalityön tutkimuksen seura, valtakunnallinen sosiaalityön yliopistoverkosto (SOSNET) ja Tampereen yliopiston sosiaalipolitii- kan ja sosiaalityön laitos järjestivät