TUU-13-038
3521000
3521000
3522000
3522000
3523000
3523000
3524000
3524000
3525000
3525000
3526000
3526000
7668000 7668000
7669000 7669000
7670000 7670000
7671000 7671000
7672000 7672000
7673000 7673000
7674000 7674000
7675000 7675000
7676000 7676000
Karttatuloste © Geologian tutkimuskeskus Pohjakartta © Maanmittauslaitos, lupa nro 7/MML/10 Suojelualueet © Suomen Ympäristökeskus
ARVOKKAAT TUULI- JA RANTAKERROSTUMAT
Natura 2000 -alue Tuura -alue
0 500 m
MAANTIEN PAHTAVAARA
Tietokantatunnus: TUU-13-038
Pinta-ala: 710,2
Korkeus: 155
Alueen suhteellinen korkeus: 28
Geologia
Maantien Pahtavaaran tuulikerrostumat ovat syntyneet Partakon lounaispuolelle Inarinjärveä edeltäneeseen jääjärveen kerrostuneen deltan pinnalle. Delta syntyi noin 10 700 vuotta sitten (Johansson ym. 2005) mannerjäätikön reunan perääntyessä lounaaseen. Tällöin Muotkatuntureiden pohjoispuolisen Kaamasjoen jääjärven vedet pääsivät
purkaantumaan Syysjärven eteläpuolelta itään, ja edelleen Niipijoen laaksoon. Kaamasjoen jääjärven purkautuminen oli äkillinen tapahtuma jossa suuret vesimassat kuljettivat runsaasti hiekkaa ja hietaa, jonka ne kerrostivat Niipijoen suulle Inarinjärveä edeltäneen jääjärven länsireunalle deltaksi. Muodostuma koostuu neljästä osa-alueesta. Deltan eteläosassa pinta viettää luoteisosan 140 metrin korkeustasosta kaakkoisreunan noin 127-130 metrin korkeustasolle.
Deltan pohjoisosassa Maantien Pahtavaaralla pinta viettää luoteisosan 143-145 metristä kaakkoisreunan noin 140 metrin korkeustasolle. Kun Inarinjärven jääjärven pinta laski, deltan pinta paljastui ja joutui alttiiksi lännestä ja lounaasta puhaltaneille voimakkaille tuulille. Tuulet kuluttivat ja kuljettivat irrottamaansa hiekkaista karkeaa hietaa joka kerrostui etäämmällä dyynikummuiksi sekä U:n muotoisiksi paraabelidyyneiksi. Niiden kaaret avautuvat tuulen tulosuuntaan kohti länttä ja lounasta. Dyynien kaaret vaihtelevat U:n muotoisista selänteistä laajakaarisiin, lähes tuulen suunnan suhteen poikittaisiin selänteisiin. Etenkin muodostuman länsi- ja lounaisosissa, mutta myös dyynien välisissä kulutuspainanteissa on matalia, suuntautumattomia tai heikosti suuntautuneita dyynikumpuja ja heikosti kehittyneitä matalia paraabelidyynejä. Kohtalaisen hyvin ja hyvin kehittyneitä paraabelidyynejä on muodostuman koillisreunalla. Dyynien lännen ja lounaan puoleiset vastasivut ovat loivia ja idänpuoleiset suojasivut paikoin erittäin jyrkkiä. Dyynien korkeudet vaihtelevat kahdesta metristä viiteen metriin. Kookkain dyyniselänne on lähes kahdeksan metrin korkuinen ja se sijaitsee eteläisimmän osa-alueen keskiosassa. Dyyniselänteiden välisissä kulutuspainanteissa on paikoin soita tai pieniä järviä. Muodostuman korkeimpien dyyniselänteiden laella on porojen ja ihmisten
kuluttamista poluista aiheutunut paikoin kasvillisuuden pienialaista tuhoutumista. Näillä alueilla tuuli on kuluttanut ohuelti dyynin pintaosaa pois eikä suuria vaurioita ole syntynyt.
Biologia
Alueesta kasvillisuusinventointiin Runkaojan eteläpuolinen dyynialue, joka on hakatumpi kuin lounaisosan varttunut mäntymetsä. Pohjoisemmat osa-alueet ovat osin hakattuja ja osin varttuneita mäntymetsiä (Suomen maanpeite 2006).
Varttuneimmat kuviot ovat karukko kankaan männikköjä, jota on paikoin myös harvennettu. Osa varttuneista puista on kilpikaarnaisia ja vanhat palokorot ovat jääneet kaarnan tai puun sisään. Menneistä, aika kauan sitten olleista paloista on muistona myös muutama palokanto. Nuorempi puusto on pääosin harvaa mäntytaimikkoa. Varjoisimmalla ja loivemmilla itärinteillä lähinnä vesasyntyiset koivut nousevat noin puoleen väliin rinnettä. Tyvellä kasvaa myös jonkin verran katajaa. Laella ja koko alueella on suhteellisen paljon järeitä maapuita hakkuutähteinä. Eteläisellä osa- alueella on jäljellä luonnontilaisempia metsiä, josta on löydetty useammasta kohtaa puuta lahottavia erakkokääpiä (VU) ja riekonkääpä (NT) (Hertta 2010).
Länsirinteet ovat loivahkoja ja paisteisia. Itärinteet ovat jyrkempiä ja varjoisempia. Jäkälikköjen osuus on länsirinteellä ja pienemmillä dyyneillä sekä dyynien välissä 3/4–4/5 ja itärinteellä noin 1/3 maa-alasta.
Pohjakerroksen jäkälikkö on syöty paikoin lähes murukoksi etenkin dyynien laella. Parhaimmillaan jäkäläpeite on sängellä. Valkoporonjäkälää ja palleroporonjäkälää on vaikea erottaa toisistaan. Samoissa laikuissa kasvaa
kohtalaisesti myös tinajäkäliä, lapalumijäkälää, karvakarhunsammalta, kangaskarhunsammalta ja isokorallisammalta, joka tekee paikin laajoja laikkuja. Paikoin pohjakerros on jopa sammalvaltainen. Dyynien lakien pororopoluilla on leveähköjä deflaatiopintoja. Näitä sulkee edellisten lisäksi myös kulosammal ja poronkuppijäkälä. Kynsisammalia ja seinäsammalta on yllättävän vähän. Alavimmilla alueilla pohjakerros on hieman sulkeutuneempaa ja esimerkiksi kangaskarhunsammalta ja lapalumijäkälää kasvaa näillä tasanteilla enemmän. Muuten kasvillisuus on aika samanlaista kuin korkeimman dyynin paisterinteellä.
Länsirinteillä ja laella on harvakseltaan varvikkolaikkuja. Varjoisemmalla itärinteellä varvikko on yhtenäisempää.
Varvikkolaikkuja vallitsee variksenmarja ja hieman vähemmän kasvaa puolukkaa. Paikoin on myös laajahkoja sianpuolalaikkuja. Mustikkaa, juolukkaa ja suopursua on lähinnä vain itärinteen tyvillä. Myös keltalieko viihtyy paremmin itärinteiden varjossa ja dyynien välisellä tasaisemmalla maalla. Kangaskortetta löytyy yksittäin. Tasanteilla kasvaa lisäksi aivan muutamassa paikassa tunturivihvilää ja lampaannataa. Ilmeisesi porojen ruokinta on tuonut Sijainti: Muodostuma sijaitseen Inarin kunnan pohjoisosassa, noin viisi kilometriä Partakosta lounaaseen.
ha m
m mpy.
Muodostuma: Tuulikerrostuma
Arvoluokka: 1
Muodon suhteellinen korkeus: 7,5 m
Karttalehti:
Inari
3842 07 3841 09
dyyneille paikoin myös nurmilauhaa. Dyynien väliin jää muutamia aromaisia suosuppia.
Maisema ja muut arvot
Alueen mataluudesta ja tunturikoivikosta johtuen muodostuma hahmottuu vain lähialueen soille ja järville.
Muodostumalta avautuu maisema lähialueen soille ja järville. Dyynikumpujen ja -selänteiden muotojen vaihtelut ja niiden väliset pienet järvet ja suopainanteet luovat vaihtelua sisäiseen maisemaan. Muodostuman itäpuolella noin neljän kilometrin päässä on Inarin rantojensuojelualue (RSO120124) ja Inarinjärven Natura-alue (FI1300212).
Hieman kauempana on Vätsärin erämaa- ja Natura-alue (FI1300204).
Kirjallisuus:
Johansson, P. (toim.) & Kujansuu, R. (toim.); Eriksson, B., Grönlund, T., Kejonen, A., Maunu, M., Mäkinen, K., Saarnisto, M., Virtanen, K. & Väisänen, U. 2005. Pohjois-Suomen maaperä : maaperäkarttojen 1:400 000 selitys.
Summary: Quaternary deposits of northern Finland - explanation to the maps of Quaternary deposits 1:400 000.
Geologian tukimuskeskus. Espoo. 236 p.
Suomen maanpeite 2006. CLC2006 maankäyttö/maanpeite - tulkittu sateliittikuva-aineisto. Suomen ympäristökeskus.
