Puu-ukkojen näpertelijästä
alttariveistosten tekijäksi
KR U S IFIK SI
Vihdin kirkon alttarilla.
Tästä aiheesta on useita eri versioita m onissa kirkoissa.
Papin katse siirtyy Kristukseen, Jumalan uhri-karitsaan;
taiteilijan veistämä ”kuollut Kristus”
puhuttelee väkevästi julistajalle:
”Niinkuin Mooses ylensi käärmeen pään erämaassa,
samoin pitää Ihmisen Poika ylennettä
m än.”
”Kun Ihmisen Poika ylennetään maasta, hän vetää kaikki tykönsä.”
- Kuolemaan asti uskollinen Vapahtaja kehottaa palvelijaansa ottamaan ikeensä, alistumaan pilkkaan ja vainoon;
risti ensin, sitten kruunu ja ikuinen rauha hänen luonaan kirkkaudessa.
Lähes viisikymmentä vuotta sitten, tarkemmin sanottuna maaliskuussa 1927 syntyi Karstulan Heijostenmäel- lä pojanvesseli, aivan tavallinen ja muitten kaltainen, joka aikanaan kii
pesi räksän- ja variksenpesät - kuten muutkin pojat - kirmasi toisten kans
sa m aat ja mannut saaden sam at naarm ut ja kolhut kuin muutkin po
jat, polski kesälämpöisillä mieluk- kaasti lam m essa tai joenpoukamas- sa, kävi särkiä ja ahvenia mato-on- gella narrailem assa - aivan kuten kaikki toisetkin pojat.
- Mutta oli eroakin: poika oli syn- tymälahjanaan saanut viehtymyksen kaikkeen kauniiseen sekä hyvän muo
totajun: jo ensimmäisellä luokalla Koivuharjun koulussa Uunon töitä - piirroksia, värein somistettuja - oli mallina toisilla oppilailla kovin usein.
Samoin myöhemmin muillakin luokil
la. Ahkera lukumies hänestä myöskin tuli: läksyt oli osattava. Varsinkin sen jälkeen, kun muutettiin Karstulan Rantakylään, josta isä, Eino Poiko- nen, osti myllyn alkaakseen viljan jauhatuksen kyläläisille, Uuno-pojan lukuharrastus yhä vain lisääntyi. Isä muistelee, että luettiin sellaisetkin läksyt, mitkä eivät ulkoläksyjä olleet, aivan samalla tavalla kun muutkin:
ääneen kiikkutuolin keinahdellessa.
Kun läksy osattiin, pantiin kirja ja usein silmätkin kiinni ja läksy kerrat
tiin alusta loppuun - ääneen ja sana
tarkasti. Ja seuraavana päivänä se osattiin koulussa.
Kolme vuotta Uuno kävi koulua Koivuharjussa ja samoin kolme Ran
takylässä. Uunon opettajalla Impi Lehtosella oli tapana antaa parhaim malle oppilaalle neljännen luokan (^kuudes kouluvuosi) kevätjuhlassa palkinto - raam attu. Joskus palkinto oli jouduttu arpomaankin, kun oli kaksi samanveroista tavoittelijaa.
Uunon päästessä neljänneltä luokalta ei opettajalla ollut vaikeutta päättää, kenelle palkintokirja annetaan. Sen itseoikeutettu saaja oli - Uuno Poiko- nen.Sivumennen sanoen nämä raam atut oli saatu metsäkaupan "kylkiäisinä"
Kymi-yhtiöltä. Opettaja Impi Lehto
nen oli tinkinyt kaupantekotilaisuu- dessa nimikirjoituksestaan niin pal
jon lisää, että sai monien vuosien ai
kana jakaa palkintoraamatut oppi
lailleen.
Lukuinnostus tuli näin palkituksi paitsi hyvän todistuksen myös palkin- tokirjan muodossa. Tästä kirjasta tuli saajalleen arvostettu ja pyhä elä
mänohje. Poika myös luki raam attu- aan. Mutta luki hän muutakin: isän kertoman mukaan mm. Pikku Jätti
läisen kahteen kertaan poikavuosina.
” P u u - u k k o j e n j a
- a k k o j e n ” n ä p e r t e l i j ä k s i Koulussa olivat ilmenneet jo tai
teelliset lahjat, kuten edellä mainit
tiin: Uunolla oli aina 10 piirustukses
sa. Joka Poika-lehden vihjeen m u
kaan alkoi Uunon nykyinen harrastus 14-15 vuoden iässä. Puunveisto. työ
kaluina puukko ja taltat, alkoi vas
tustam attomasti vetää puoleensa.
"Ukkoja ja akkoja” , suutaria ja sep
pää. karhua ja hirveä alkoi syntyä.
Muistona näistä nuoruudentöistä on kotona Rantakylässä ruohoa syövä hevonen, joka huiskuhäntineen on niin elävä, että aikoinaan eräs hevos- kauppias ostettuaan hevosen olisi vie
nyt myöskin veistoksen "hintaa kiel
täm ättä” . Mutta koska omistaja ei ollut juuri sillä haavaa paikalla, jäi täm ä humma kotiin.
Varsinaisesti Uuno Poikonen on it
seoppinut taitelija. Kipsitöiden tekoa hän opiskeli jonkin aikaa kuvanveis
täjä Sulo Mäkelän luona Kotkassa.
4
kansalaisopistossa. Lisäksi hän on saanut vaikutteita saarijärveläiseltä kuvanveistäjältä Hannes Autereelta ja helsinkiläiseltä professorilta Jo hannes Haapasalolta.
N u o r i s o n o h j a a j a — t a i d e h a r r a s t e l i j a ( ? )
"Taide on minulla vain harrastee
na. jota teen vapaa-aikoinani. Varsi
nainen leipätyöni on nuorisonohjaajan ammatti." kertoo Uuno Poikonen.
"En ole koskaan hakenut mitään apurahaa tai stipendiä” , hän jatkaa.
"Naimisiin menin pohjoiskarjalaisen kolleegani. Oili Pennasen kanssa.
Meille syntyi vuosien mittaan kolme tytärtä, joista nuorinkin jo käy luki
ota. aikuisia ovat siis jo kaikki. Nuo
rena miehenä kävin Karkun ev. Kan
sanopiston ja Helsingin Ev. Kansan
korkeakoulun kurssit. Nuorisonohjaa
jaksi valmistuin Järvenpään Seura
kuntaopistosta.
Työssä olemme vaimoni kanssa ol
leet Pohjois-Karjalassa. Etelä-Suo
nien seurakunnissa, joista nykyisessä toimipaikassa. Vihdissä, pisimpään.
Kotipitäjähän” täm ä jo on. Kuiten
kin sinne Karstulan Rantakylälle, lapsuuden maisemiin, mieli aina ha
laa. sinne vanhan myllyn seutuville.
Mylly on aikoja sitten purettu pois, mutta joen solinaa, lintujen laulua ja vanhojen koivujen kuisketta kuule
maan. luonnon rauhaa ihastelemaan, sinne lomillani tulen, jos vain on mahdollisuus. Siellä aion joskus elä
kepäiviäni viettää, jos minulle sellai
nen aika suodaan.
- Kyllä tämä taiteellisuus voi olla suvussamme "verenperintöä” , sillä äskettäin on eräs serkkuni, Erkki Poikonen, esiintynyt televisiossa
näyttelijänä. Nummisuutarien Esko
na. Toinen serkkuni. Hilkka Ala-Kur- hila o.s. Poikonen. on saanut kuului
suutta taidemaalarina. Niin että kai minäkin olen "tullut sukuuni” , my- häilee tait. Uuno Poikonen.
T a ite ilija P o ik o n e n
Pienet puuveistokset toivat jo sota- aikana Uuno Poikoselle Keski-Suo
men "puhdet.vömestaruuden” . En
simmäinen julkisuuteen joutunut työ oli Karstulan srk:n pappilan toimi- tuskappelin krusifiksi, jonka tilasi sil
loinen kirkkoherra Toivo Hytönen.
Pohjois-Karjalassa ollessaan taiteili
ja veisti Nurmeksen ev. Kansanopis
toon myöskin ristiinnaulitunkuvan. ja pian sen jälkeen samanlaisen piispa Eino Sormuselle ja Kuopion tuomi
okapitulin istuntosaliin. Piispan suo
situksesta tilattiin taiteilijalta työt pi
an täm än jälkeen Vuokin ja Kivilah- den rajaseutukirkkoihin. Ne olivat myöskin suurikokoisia krusifikseja.
Tie kirkkotaiteilijaksi oli alkanut - krusifiksien veistäjänä. Uskonnolli
sesti hyvin puhuttelevaksi mainitaan Ähtärin seurakuntatalon ristiinnauli- tunkuvaa. jonka taiteilija on myöskin joku vuosi sitten veistänyt.
SUURIKOKOISIA R ELIEFEJÄ on tait. Poikonen veistänyt jo useita.
Niistä mainittakoon Nummelan kir
kon alttarireliefi "Tulkaa minun ty
köni kaikki” , Huittisten Lauttakylän rukoushuoneen reliefi "Tuhlaajapojan paluu” , Kortepohjan seurakuntakes
kuksen alttarireliefi "Ylösnousemus”
sekä nyt viimeisin Karstulan seura
kuntatalon eteisaulaan sijoitettu veis
tos "M aan siunaus” .
Kotimaa-lehti kirjoitti runsas kaksi
YLÖ S N O U S E M U S . Jyväskylän Korte- pohjan a lttariveisto ksella on korkeutta lähes 3 m etriä. Sen m ateriaalina on ko
tim ainen m änty. Tyyli on p elkistetty.
vuotta sitten tait. Poikosen tekemästä Nummelan kirkon alttarireliefista:
"Veistäjän käsissä puukin julistaa.
Uskonnollisten puuveistosten teko on myös eräs julistuksen muoto. Veis
tokseen on kuvattu viisi hahmoa:
Kristus, vanha nainen, työikäinen mies. nuori tyttö ja lapsi. Veistoksel
laan taiteilija on halunnut ilmaista si
tä, että Kristus kuuluu kaikille ikä
polville ja että Hän kutsuu aivan
Sunnuntaina 28.3.-76 luovu
te ttiin Karstulan S eu rakun ta
talo lle K:n Lions Clubin lahjana tait.
Poikosen veistä
mä reliefi M aan siunaus.
(Tarkem m in tekstissä)
5
T U H LA A JA P O JA N PALUU. Lauttakylän rukoushuoneen luonnollista kokoa o le
va reliefi on v e istetty kanadalaiseen O regon-m äntyyn.
kaikkia luokseen. Veistos on lämmin ja kaunis. Sitä katsoessa uskoo lausu
maan. että veistoksen saannin jäl
keen kirkosta on tullut paikka, jonne ikävöi.”
TUHLAAJAPOJAN PALUU on suurtyö, joka on vaatinut tekijältään ahertelua kuukausien ajan. Eräs ete
läsuomalainen lehti kirjoitti veistok
sen esittelyn yhteydessä: "Taiteilija on onnistunut työssään erinomaisesti kuvaam aan m aailman kolhut koke
neen. rääkätyn tuhlaajapojan kurjuu
den ja hänen katumuksensa ehdotto
muuden. Isähahmo kertoo lempey
destä. ymm ärtäväisyydestä ja an
teeksiannosta.” Teos on veistetty ore- gonmäntyyn. Se on aika suurikokoi-
O M AKUVA. Tum m aksi patinoitua puuta.
N äköisyyden tavo ittam in en vaatii k eh it
tyn yttä m uodontajua.
non aiheesta, jota taiteilija on aikai
semmin käyttänyt kolme neljä ker
taa. pienempiin töihin. Mainittu reliefi on Huittisten Lauttakylän ev-yhdis- tyksen rukoushuoneessa, paljastettu pari vuotta sitten. - Lauttakylä-lehti kirjoitti tästä teoksesta 16.10-74 seu
raavasti: ” Uuno Poikosen "Tuhlaaja
pojan paluu” on kokonaisuudessaan hienosti toteutettu kristillisen taiteen teos. Ilman sanojakin se on ilmeik- kyydessään syventyvälle katsojalle vaikuttava, hiljentävä ja tehokas ju
listus. Se on kaikkea sitä, mitä saarna on parhaimmillaan.
YLÖSNOUSE M US-veistos on voi
makkaasti tyylitelty, mutta silti lähes luonnonmukaisuuden säilyttänyt työ Kortepohjan kirkossa Jyväskylässä.
Alunperin työstä piti syntyä abstrakti teos. mutta viivasommitelmista tai
teilija lopuksi hahmotteli Kristuksen,
"enem m än puhuttelevan” . sillä täy
sin abstrakti veistos olisi monesta seurakuntalaisesta varmasti tuntunut vieraalta ja kaukaiselta, vaikeatajui
selta. Yleensäkin Uuno Poikonen on sitä mieltä, että työn on oltava julis
tava. muuten se on kuin latinankieli
nen saarna, hyvä ja hyvin saarnattu, mutta kuulijat eivät saa mitään m u
kaansa. Reliefi on suomalaista m än
tyä, tehty 72 eri soirosta halkeilun ja väänt.vilemisien estämiseksi. Koko on 2.7x1.5 m, paljastettu täm än vuoden tammikuussa.
M a a n s i u n a u s
Karstulan seurakuntatalon reliefin syntyvaiheista kertoo tait. Poikonen:
"Keväällä -75 Karstulan Lions Club otti yhteyttä Keskisuomalaisessa ol
leen artikkelin johdosta pyytäen luon
nosta. jonka heille lähetinkin. Koska Karstula on maatalouspitäjä, ajatte- lin. että täm ä pitäisi tulla veistokses
sa jotenkin esiin. Kuuluisa Saarijär
ven Paavo-runo antoi virikkeitä, sillä ovathan kotipitäjäni ja Saarijärvi naapureita ja elämä molemmissa hy
vin samantyyppistä. Myöskin se seik
ka. että kuvaan mielelläni Kristuksen arkisen työn keskelle, vaikutti siihen, että valitsin juuri sen aiheen, mikä siellä on. Veistoksen vasemmalla lai
dalla on uudisraivaus (perkas, hoiti ahkerasti m aataan), sitten kylvöru- kous (mutta Jum alalta kasvun toi
voi), ja oikealla laidalla sadonkorjuu (joka kultaviljan korjaajalle säästi).
Täm än kovan, arkisen työn ylle levit
tää Kristus siunaavat kätensä. Py
hässä kirjassa puhutaan kylvämises
tä ja leikkaamisesta myös uskonnolli
sessa merkityksessä, joten veistok
sella on myös symbolinen merkitys.
Veistos on punapyökkiä, kovuusas- teeltaan suurinpiirtein tam m en kal
taista. Se on Karstulan Lions Klu
bin lahja seurakuntatalolle."
Taiteilija Uuno Poikonen kertoo li
säksi. että hänen veistoksiaan on jo hyvän joukon yli kaksikymmentä eri kirkoissa, rukoushuoneissa, seura
kuntataloissa ja kappeleissa. Kirkois
ta, joiden alttaripöydällä on valmis
tamani pienoiskrusifiksi, tulkoon mainituksi Nousiainen, Keski-Pori,
Kullaa. Rautavaara, Vihti. Koski Tl.
ja Vampula, jossa saarnastuolin ole
vien evankelistojen lisäksi on Pieta
ria ja Paavalia esittävät kuvapat
saat. yhteensä siis kuusi veistosta.
Parhaillaan on työn alla Helsingin Vanhan kirkon seurakuntaan tilattu metrin korkuinen krusifiksi ja J ä r venpään Seurakuntaopiston kappeliin tuleva apostolinkuva. "Viime aikoina tilaustyöt ovat vieneet kaiken aika
ni". jatkaa tait. Poikonen vielä, "en
kä ole muutamiin vuosiin voinut osal
listua yhteisiin näyttelyihin. Aiemmin osallistuin mm. Joensuun Taideseu
ran juhlanäyttelyyn. Satakunnan tai
teen näyttelyyn ja Uudenmaan tai
teen näyttelyyn Hyvinkäällä. Oman pienoisveistosten näyttelyn pidin Kuopiossa 20 vuotta sitten. Puun ohella olen joskus käyttänyt kipsiä, mutta sen elottomuus ei minua ensin
kään miellytä. Olen ollut jokseenkin uskollinen poikavuosieni raaka-ai- neelle. Juuri kirkkotaiteen m ateriaa
liksi lämmin orgaaninen puu sopii erinomaisesti. Veistostaiteemme van
himmat tuotteet ovat juuri kirkkoihin tehtyjä puuveistoksia (Liedon madon
n a).” lopettaa tait. Uuno Poikonen.
M.S.
Isän, Juho Savosen avaamia tako- m opajatyön jä lk iä on tu n n o llis e s ti a s te llu t Eelis Savonen. K arstulan k irk o lla sijaitseva nykyinen Savosen korjaam o on tu n n e ttu laajasti oman pitä jä n u lkop uolellakin. Ikää Eelis S avosella on 81-vuotta. Ikä ei k u i
tenkaan paina m iehen harteita, joka päivä hänet nähdään, tu tu s s a ym pä
ris tö s s ä k o to ise ssa korjaam ossa, jo s ta m yös kuvamme. Suuri urh ei
lun ystävä, kova ko tis e u tu m ie s v ii
m eistelee parhaillaan K arstulan avainta. Savonen sanoo, e ttä Kars
tulan vaakunassa on avaimen reikä, m u tta kellään ei ole siihen avainta.
Kätevän m iehen to im e s ta on nyt s iis syntym ässä sarja avaim ia jo tk a Savonen om ista a ko tip a ik k a k u n n a l
leen K arstulalle.
