395 TorEriksson Kansantaloudellinen aikakauskirja – 95. vsk. – 2/1999
Väitöskirja koulutuksen taloustieteestä
TOR ERIKSSON Professori
Handelshojskølen i Århus
Roope Uusitalon väitöskirja koostuu neljästä esseestä sekä tutkimusaihetta esittelevästä ja kutakin tutkimusta lyhyesti kuvailevasta joh- dannosta. Tutkimusaihe, koulutuksen tuoton ar- viointi, kuuluu työn ja koulutuksen taloustie- teen keskeisiin kysymyksiin. Itse asiassa kou- lutuksen tuotto lienee eniten estimoituja para- metreja empiirisessä taloustieteellisessä tutki- muksessa. Näin ollen herää kysymys: miten täl- laisesta aihepiiristä on enää mahdollista löytää uusia kysymyksiä ja luoda uutta, mielenkiin- toista tutkimustietoa?
Oikean arvion tekeminen koulutuksen tuo- tosta, eli marginaalisen koulutusinvestoinnin tuotosta satunnaisesti valitulle henkilölle, on varsin hankalaa. Yksilöiden resurssit, mahdol- lisuudet ja halu investoida lisäkoulutukseen vaihtelevat suuresti. Lisäksi yksilön tuottavuu- teen voivat vaikuttaa muutkin poisjätetyt tai vaikeasti mitattavat tekijät. Viime vuosina talo- ustieteilijät ovat hyödyntäneet yhä enemmän data-aineistoja luonnollisia koeasetelmia muis- tuttavista tilanteista tai tapahtumasarjoista. Toi- nen kehityspiirre on, että taloudellisten mallien estimoinnissa on alettu käyttää uudelleen inst-
rumenttimuuttujia. Molemmista lähestymista- voista on potentiaalisesti apua harhattomien koulutuksen tuottoestimaattien etsinnässä, ja ne ovat siten osaltaan myötävaikuttaneet koulutuk- sen taloustieteen tutkimuksen uudelleen vilkas- tumiseen. Uusitalon väitöskirjatyö on osa tätä uudempaa suuntausta koulutuksen tuottojen analyysissa.
Kolmessa ensimmäisessä luvussa tarkastel- laan koulutuksen tuottoa Suomessa. Luvussa 2 tutkitaan lisäkoulutuksen vaikutusta palkkoihin empiirisen mallin avulla. Malli ottaa huomioon yksilöiden väliset lahjakkuuserot sekä sen, että yksilön päätökseen hakeutua koulutukseen vai- kuttaa yksilön koulutuksesta saatava hyöty.
Koulutus on siis endogeeninen muuttuja. Täs- sä, kuten kahdessa seuraavassakin luvussa, em- piirinen aineisto on muodostettu yhdistelemällä (kussakin luvussa eri tavalla) väestö- ja asunto- laskennan paneelidatoja (periodilta 1970–90), työvoimatutkimuksen tietoja vuodelta 1994 ja puolustusvoimien alokkaiden perus- ja soveltu- vuuskokeiden tuloksia vuosilta 1970 ja 1982.
Aineisto koostuu siten miehistä, jotka suoritti- vat varusmiespalvelustaan (joko vuonna 1970
396
Väitöksiä – KAK 2/1999
tai 1982) ja heidän työuristaan seuraavien 10–
20 vuoden aikana. Aikaisemmat vähälukuiset kansainväliset tutkimukset perustuvat lähes kaikki kovin erikoisiin otoksiin. Tähän nähden Uusitalon työ on ansiokas, koska käytetty ai- neisto on korkealaatuinen ja edustava otos nuo- rista miehistä.
Puolustusvoimien peruskokeessa mitataan alokkaiden matemaattisia, verbaalisia ja ana- lyyttisia taitoja. Näitä tuloksia käytetään luvus- sa 2 lahjakkuusmittareina, joita käytetään ansio- yhtälössä koulutuksen, työkokemuksen ja asuinalueen ohella selittävinä muuttujina. Tu- losten mukaan lahjakkuuden ottaminen huo- mioon johtaa jonkin verran alhaisempiin koulu- tuksen tuottoestimaatteihin. Seuraavaksi Uusi- talo tarkastelee, mitä tuotto-arvioille tapahtuu, mikäli niitä korjataan endogeenisuuden suhteen yksilöiden perhetaustaa kuvaavilla instrument- timuuttujilla. Tämän analyysin tulokset osoitta- vat koulutuksen tuoton olevan selvästi kor- keampi kuin niissä estimoinneissa joissa endo- geenisia muuttujia ei ole vakioitu. Tämä on, ku- ten kirjoittaja huomauttaa, osittain yllättävä tu- los. Tosin joissakin aikaisemmissa amerikkalai- sissa ja englantilaisissa tutkimuksissa on saatu vastaavanlaisia tuloksia. Perusteellisempi kes- kustelu siitä, mikä selittäisi saadun tuloksen, olisi tässä ollut paikallaan.
Kaiken kaikkiaan, luku 2 on merkittävä kont- ribuutio koulutuksen tuoton tutkimukseen.
Tämä on ensimmäinen suomalaisella aineistol- la tehty tutkimus, jossa lahjakkuuseroja ja kou- lutukseen valikoitumista pyritään ottamaan huomioon. Tulokset ovat myös koulutuspoliit- tisesta näkökulmasta huomionarvoisia; osoittaa- han tutkimus, että koulutuksen tuotto Suomes- sa on suhteellisen korkea.
Vaikka Beckerin koulutusmallin mukaan yk- silön koulutusvalinta riippuu hänen koulutusin- vestointinsa rajakustannuksista ja -hyödyistä,
koulutuksen tuottoa koskevissa empiirisissä tut- kimuksissa on perinteisesti estimoitu keskimää- räistä tuottoa kiinnittämättä juurikaan huomio- ta siihen, onko tämä perusteltua, jos koulutuk- sen tuotto ja kustannukset vaihtelevat yksilöi- den välillä. Uudempi evaluaatiotutkimus on osoittanut, että tämä ei ole lainkaan itsestään selvä asia.
Luvussa 3 Uusitalo ja Karen Coneelly osoit- tavat, että tämä on mahdollista tehdä traditio- naalisella instrumenttimuuttujamenetelmällä.
Lisäksi kirjoittajat estimoivat edellä kuvatulla aineistolla erilaisia malleja, jotka eri oletusten vallitessa tuottavat harhaisia tai tarkentuvia es- timaatteja. Vertaamalla saatuja tuloksia keske- nään kirjoittajat voivat osoittaa, mitkä menetel- mät tuottavat tuloksia, jotka ovat lähellä oikei- ta. Keskeinen tulos on, että yksinkertaisetkin menetelmät osuvat melko lähelle oikeita para- metriarvoja. Tässä luvussa raportoitu tutkimus on erittäin taitavasti suoritettu ja edustaa alansa eturintamaa.
Neljännessä luvussa tarkastellaan kahta ky- symystä: mitkä tekijät vaikuttavat eri koulutus- vaihtoehtojen valintaan (ylioppilastutkinnon jälkeen) ja miten työmarkkinat arvostavat kou- lutuksen ohella yksilöiden eri taitoja ja persoo- nallisia ominaisuuksia. Tässä pyrkimyksenä on mallittaa itse koulutusvalintaprosessia. Asiaan liittyy kaksi ongelmaa. Ensinnäkin eri koulutus- vaihtoehtojen välillä saattaa olla eroja sen suh- teen, miten erilaisia kykyjä tai ominaisuuksia arvostetaan. Aikaisempi tutkimus on tarkastel- lut etupäässä yksilöiden kognitiivisia kykyjä.
Tässä työssä tutkitaan näiden lisäksi varusmies- ten soveltuvuuskoetulosten perusteella myös muita taitoja ja ominaisuuksia kuten johtajuus, suoritusorientoituneisuus, tunnollisuus, vas- tuuntunto ja sosiaalisuus. Toiseksi, koska eri kykyjä ja henkilökohtaisia ominaisuuksia palki- taan eri tavoin, yksilöt valitsevat rationaalisesti
397 TorEriksson
eri koulutusvaihtoehtoja. Tällöin havaitsemam- me valinnat ovat endogeenisia.
Empiirinen analyysi tuottaa arvioita siitä, mi- ten työmarkkinat palkitsevat yksilöiden eri ky- kyjä ja persoonallisia ominaisuuksia. Lisäksi lu- vussa tarkastellaan kontrafaktuaalisia tuottoja, eli mitä tutkitut nuoret miehet olisivat ansain- neet, mikäli he olisivat tehneet toisenlaisia kou- lutustasovalintoja.
Tulosten mukaan kykyhinnat eivät vaihtele paljoakaan eri koulutusvaihtoehtojen välillä.
Tämä saattaa johtua siitä, että tulohavainnot ovat henkilöiden työurien alkupäästä tai siitä, että testin avulla haetut ominaisuudet ovat tär- keämpiä puolustusvoimissa kuin työelämässä.
Kontrafaktuaalisen analyysin keskeinen tulos on, että henkilöiden valinnat muiden kuin yli- opistovaihtoehtojen välillä ovat oikeita siinä mielessä, että he ansaitsevat parhaiten valitse- massaan vaihtoehdossa. Kaikki olisivat kuiten- kin hyötyneet valitsemalla korkeakouluvaihto- ehdon. Tämä on huomionarvoinen tulos, mistä kirjoittaja olisi voinut keskustella laajemmin.
Tästä löytynee aiheita jatkotutkimuksiin. Nel- jäs luku on omaperäinen ja mielenkiintoinen tutkimus missä datalähteitä on taas kerran käy- tetty innovatiivisesti. Vaikka tekijä on hyödyn- tänyt aineistoaan erinomaisesti, data asettaa kuitenkin joitakin rajoituksia, jotka liittyvät edellä mainittuihin lyhyeen koulutuksen jälkei- seen periodiin ja havaittuihin ei-kognitiivisiin taitoihin. Tälle kirjoittaja ei tietenkään voi mi- tään. Työ on arvokas, koska siinä osoitetaan miten tulevia analyysejä vastaavanlaisilla ai- neistoilla pitäisi tehdä.
Väitöskirjan viidennessä ja samalla viimei- sessä luvussa tutkimuskohteena on palkkojen hajonnan kehitys Suomessa vuosina 1977–95 ja sen selittäminen. Palkkarakenteiden muutos ja siihen vaikuttavat tekijät kuuluvat aiheisiin, joi- ta on viime vuosina tutkittu paljon kansainväli-
sesti. Suomessa on sen sijaan ollut suhteellisen vähän tämäntyyppistä tutkimusta. Palkkaraken- teen muutokset ovat kuitenkin olleet varsin suu- ria, ja muut työmarkkinoilla tapahtuneet muu- tokset lisäävät palkkaerotutkimuksen kiinnostu- vuutta.
Uusitalo laajentaa Card & Lemieux’n kehit- tämää single index-mallia siten, että se ottaa huomioon kykyjen ja taitojen kysynnässä tapah- tuvien muutosten vaikutusten lisäksi myös tar- jonnan muutosten vaikutukset palkkarakentee- seen. Hän soveltaa kehittämäänsä mallia tulon- jakotutkimusten mikroaineistoihin periodilta 1977–95. Ongelmana viimeaikaisten palkka- erojen muutosten selittämisessä on usein ollut se, että palkka-erot eivät ole ainoastaan muut- tuneet ikä/koulutusryhmien välillä, vaan myös kyseisten ryhmien sisällä. Viimemainitun il- miön selittäminen on osoittautunut perin vai- keaksi. Uusitalon tutkimus ei ole tässä suhtees- sa poikkeus aikaisemmista. Toisaalta hänen mallinsa pystyy pitkälti selittämään ryhmien vä- lisissä eroissa tapahtuneita muutoksia. On erit- täin todennäköistä, että kyseinen malli soveltui- si vielä paremmin selittämään palkkarakenteen muutoksia maissa, joissa palkanmuodostus on vähemmän keskitettyä kuin Suomessa. Näin ol- len tämän tutkimuksen antia eivät ole vain uudet empiiriset tulokset vaan myös tekijän ke- hittelemä yleisempi malli.
Kuten edellä on käynyt ilmi, Roope Uusita- lon väitöskirja on varsin laadukas. Kaikissa nel- jässä luvussa on selviä – metodisia, teoreettisia ja empiirisiä – kontribuutioita ja analyysi on kauttaaltaan erittäin hyvin tehty. Hän yhdiste- lee onnistuneesti eri datalähteitä vastatakseen tärkeisiin ja vaikeasti vastattavina pidettyihin kysymyksiin On myös huomattava, että hän on empiirisissä analyyseissään käyttänyt kolmen eri aineiston yhdistelmiä, mikä on ollut sangen työlästä. Tämä yhdistettynä vahvaan osaami-
398
Väitöksiä – KAK 2/1999
seen ja erinomaiseen alansa tutkimuksen tunte- mukseen, on johtanut neljään tutkimukseen, jot- ka sijoittuvat työn ja koulutuksen taloustieteen
eturintamaan. Tutkimukset ovat lisäksi hyvin raportoituja ja ne on kirjoitettu tiiviiseen artik- kelimuotoon.
