SARI SAIRAANHOITAJA -FIGUURI TALOUSRETORISISSA DISKURSSEISSA
Hanna Martikainen Pro gradu -tutkielma Sosiologia
Yhteiskuntatieteidenlaitos Yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunta Itä-Suomen yliopisto Huhtikuu 2021
Yhteiskuntatieteiden laitos
MARTIKAINEN, HANNA: Sari Sairaanhoitaja -figuuri talousretorisissa diskursseissa Pro gradu -tutkielma, 84 sivua, 1 liite (6 sivua)
Sosiologia
Huhtikuu 2021_________________________________________________________
Avainsanat: segregaatio, palkkatasa-arvo, uusliberalismi, sosiaalinen konstruktionismi, retoriikka, diskurssianalyysi
Tämän Pro gradu -tutkielman aiheena on naisvaltaisen julkisen sektorin työntekijöiden saama huomio talouskeskustelussa. Näitä työntekijöitä kuvastaa Sari Sairaanhoitajan materiaalis-semioottinen naisfiguuri, joka on alun perin luotu Kokoomuksen eduskunta- vaalikampanjaa varten edustamaan julkisten naisvaltaisten alojen palkkakuoppaa. Fi- guurilla esitetään olevan poliittista ja taloudellista valtaa, muttei ymmärrystä kuinka käyttää tätä valtaa oikein. Sari Sairaanhoitaja onkin saanut syntipukin roolin menneen vuosikymmenen taloudellisista tapahtumista, jotka johtivat talouden taantumaan. Sari Sairaanhoitaja on jäänyt elämään julkiseen keskusteluun, koska sen avulla pystytään tiivistämään ja demonisoimaan asioita, jotka mielikuvissa siihen liitetään. Figuuri toimii myös varoittavana esimerkkinä tulevaisuuden poliittisiin ja työmarkkinaratkaisuihin.
Tutkimuksissa on havaittu, että naisvaltaisia aloja arvotetaan matalammalle kuin mies- ten, naistapaisesta työstä maksetaan vähemmän ja alojen segregoituneisuus ylläpitää näitä erontekoja. Näiden seikkojen muuttaminen on kuitenkin ollut hyvin hidasta glo- baaleilla työmarkkinoilla ja myös Suomessa, eikä tästä haluta ottaa poliittisesti vastuuta.
Tutkin aineistostani puhetapoja eli diskursseja. Etsin aineistoni puheenvuoroista, miten segregaatioon, sukupuolittuneeseen palkkaepätasa-arvoon ja julkisen sektorin olennai- suuteen hyvinvointiyhteiskunnan kannalta, otetaan kantaa ja millaisilla retorisilla kei- noilla tämä tehdään. Pyrin löytämään diskursseista itsestään selvyyksiä, joita ei perus- teltu, kuten uusliberalistisia ideologioita, joilla on negatiivisia vaikutuksia naisvaltaisten alojen arvotukseen ja palkkaukseen. Itsestään selvyyksien teoreettisena viitekehyksenä käytin sosiaalista konstruktionismia, jonka mukaan itsestään selvyydet rakentuvat sosi- aalisessa vuorovaikutuksessa ja huomaamattaan, jolloin tietyistä hegemonioista tulee kyseenalaistamattomia totuuksia. Tutkimusaineistonani käytin sanomalehtiartikkeleita, joita kertyi yhteensä 91 kappaletta.
Tulkitsin aineistoni puheenvuoroista, että naisvaltaisten alojen palkkakuopasta vältel- lään ottamasta vastuuta niin poliittisesti kuin työmarkkinoilla. Puheenvuoroista kuului uusliberalistinen ideologia, jonka mukaan julkinen sektori on liian tuottamaton ja teho- ton, ja tällä diskurssilla legitimoidaan naisvaltaisen alan matalampia palkkoja. Palkat tulisi tämän ideologian mukaan liittää taloudelliseen tuottavuuteen, mikä julkisella sek- torilla on hankalaa, koska sen tarkoitus on tuottaa hyvinvointia. Puheenvuoroissa kuului myös Sari Sairaanhoitajaa tukevia kommentteja, joiden mukaan palkkakuoppa on poliit- tinen kysymys, eikä naisvaltaisia aloja voida syyttää talouden taantumasta.
MARTIKAINEN, HANNA: Sari the Registered nurse -figure in the rhetoric economy discourses
Master’s Thesis, 84 pages, 1 appendix (6 pages) Sociology
April 2021_________________________________________________________
Keywords: segregation, equal pay, neoliberalism, social constructionism, rhetoric, dis- course analysis
The subject of this master's thesis is the attention received by female-dominated public sector employees in the economic discourses. These employees are reflected in “Sari the Registered nurse’s” material-semiotic female figure, which was originally created for parliamentary election campaign to demonstrate the public female-dominated sectors’
wage gap. The figure is seen to have political and economic power, but not the under- standing how to use that power. “Sari the Registered nurse” has been given the role of scapegoat for the financial events of the last decade, which led to financial regression.
“Sari the Registered nurse’s” figure has sticked into the public discourses because that figure can summarize and demonize things that are attached to its conception. The fig- ure also appears to be a warning example for future political and labour market solu- tions. Studies have found that female-dominated sectors are valued lower than male- dominant, female-like work is paid less, and the segregation in the society perpetuates these differences. Changing these factors has been very slow in the global labour mar- kets, also in Finland.
I studied discourses and searched how segregation, gender pay inequality, and the rele- vance of the public sector to the welfare state, are considered, and how the discourses were rhetorically justified. I tried to find self-evident expressions that are not justified, like neoliberal ideologies, which have negative effects on the valuation and pay of fe- male-dominated sectors. As a theoretical frame I used social constructionism. Accord- ing to social constructionism self-evident is built on social interaction and usually is unnoticed, making certain hegemonies unquestionable truths. For my research material, I used a total of 91 newspaper articles.
I interpreted that the politics and labour market avoid taking responsibility of the gen- dered wage gap. Discourses included a neoliberal ideology that the public sector is too unproductive and inefficient and that’s why lower wages in the female-dominated sector are legitimized. According to this ideology, wages should be linked to economic productivity, which is difficult in the public sector, because its purpose is produce wel- fares. The discourses also included comments that gave support to the “Sari the Regis- tered nurse”, and the wage gap was seen as a political issue. There were also arguments that female-dominated sectors cannot be blamed for the financial regression.
1 JOHDANTO ... 4
2 SARI SAIRAANHOITAJA ILMIÖNÄ JA FIGUURINA ... 11
2.1 Sari Sairaanhoitaja ilmiönä ... 11
2.2 Sari Sairaanhoitaja figuurina ja mielikuvana ... 13
3 SOSIAALINEN KONSTRUKTIONISMI JA SEGREGAATIO ... 15
3.1 Sosiaalinen konstruktionismi ... 16
3.2 Sukupuoli sosiaalisena konstruktiona ... 18
3.3 Koulutuksen ja työmarkkinoiden segregaatio Suomessa ... 20
3.4 Segregaatio palkkatasa-arvon näkökulmasta ... 22
3.5 Segregaatio työn arvostuksen näkökulmasta ... 25
3.6 Konstruoitu talouspolitiikka ... 27
4 MENETELMÄNÄ KRIITTINEN DISKURSSIANALYYSI ... 31
4.1 Diskurssianalyysi menetelmänä ... 32
4.2 Retoriikka ... 36
4.2.1 Uusi retoriikka ... 36
4.2.2 Retorinen argumenttianalyysi ... 37
5 TUTKIMUKSEN TOTEUTUS ... 39
5.1 Aineistona sanomalehdet ... 39
5.2 Analyysin eteneminen ... 41
5.2.1 Koodaus ... 41
5.2.2 Diskurssien sisällön ja retoriikan analysointi ... 42
6 VASTUUTTOMUUTTA JA VASTUUNKANTOA – POLIITIKKOJEN JA TYÖMARKKINOIDEN TEKEMÄT RATKAISUT ... 44
6.1 Poliitikot pysykööt lestissään ... 45
6.2 Työmarkkinajärjestöjen vastuu ja velvollisuus ... 50
7 PALKKAMALTTI JA SEN PETTÄMINEN – KYSYMYS ON KILPAILUKYVYSTÄ ... 55
7.1 Kriittiset ja äärikriittiset arviot ... 55
7.2 Menokuri ja palkkamaltti ... 56
7.3 ”Kikyn kolhimat” ... 60
8 VIENTITEOLLISUUDEN RAAMIT – PALKAT TUOTTAVUUDEN MUKAAN ... 63
9 PUOLUSTUSPUHETTA – YMMÄRRYSTÄ NAISTEN PALKKAKAMPPAILULLE ... 65
9.1 Ansaittu palkka ... 65
9.2 Kun palkkakuoppa ei tasoittunutkaan ... 66
9.3 Syytön sairaanhoitaja ... 67
10 POHDINTA ... 69
11 YHTEENVETO ... 75
LÄHTEET ... 78
KUVAT KUVA 1. "Sari Sairaanhoitaja" -vaalikampanjamateriaali……….13
LIITTEET LIITE 1. Aineistoluettelo………...………….……….85
1 JOHDANTO
Pro gradu -tutkielmassani tutkin kuinka Sari Sairaanhoitajasta puhutaan sanomalehtiar- tikkeleissa talouskontekstissa. Tutkielmani on jatkoa kandidaatintutkielmalleni (Marti- kainen 2018), joka sai inspiraation seuraavasta edesmenneen valtiovarainministerin kommentista sanomalehdessä:
”Suuri osa suomalaisista todisti itse omin silmin hetkeä, joka Sailaksen mukaan turmeli Suomen kilpailukyvyn. Se tapahtui vuonna 2007. Silloin kokoomus lupasi Sari Sairaanhoitajalle vaalilupauksena roimat palkankorotukset. Ihme kyllä vaali- voittaja kokoomus piti lupauksensa ja sairaanhoitajat saivat ennennäkemättömät palkankorotukset.
- Se oli kerrassaan merkillistä, ennenkuulumatonta. En tiedä toista tapausta, jossa näin olisi menetelty. Että yksi puolue alkaa ajaa palkankorotuksia yhdelle ammatti- ryhmälle.” (Aamulehti 2017.)
Yllä oleva Sailaksen sitaatti sai minut tutkimaan kandidaatintutkielmassani, millaista retoriikkaa Sari Sairaanhoitajasta tuotetaan työmarkkinakontekstissa, millaista palkka- tasa-arvopuhetta aineistosta on tulkittavissa sekä millaista politiikkaa retoriikan avulla pyritään tekemään. Tulkintani mukaan aineistossani toistettiin monotonisesti uusliberaa- lia talouspuhetta, jossa naisvaltaisia julkisen sektorin aloja pidetään kalliina kuluerinä ja kasvun sekä kilpailukyvyn aloina pidetään miesvaltaisia vientialoja. Kasvua ja kilpailua pidetään menestyvän yhteiskunnan tukipilareina. Uusliberalismi voidaan käsittää mark- kinoiden vapautta ihannoivana ideologiana, jossa korostetaan tehokkuutta sekä hallinto- tapoja ja poliittisia toimenpiteitä, joiden tarkoitus on edistää taloutta (Steger & Roy 2010; ks. myös Kylä-Laaso 2020). Poliittisina toimenpiteinä uusliberalismi näkyy muun muassa veronalennuksina, etenkin yrityksille ja suurituloisille, julkisten palvelujen vä- hentämisenä ja niiden asettamisena työnteolle alisteisiksi, tuottavuuden korostamisena sekä työn joustavoittamisena. Tällöin tavoitteeksi asettuu mahdollisimman suuret talou- delliset voitot, eikä "yhteinen hyvä". (Steger & Roy 2010.)
Tällainen retoriikka sivuttaa palkkatasa-arvon kysymykset sekä hoivatyön tärkeyden yhteiskunnan toimivuuden kannalta. Kriittisen feminismin näkökulmasta tätä voisi pitää sukupuolittuneena valta- ja alistussuhteena, jossa naisvaltaisen alan työtä ja työntekijöi- tä pidetään jollain tavalla vähempiarvoisina (esim. Koskinen Sandberg 2020, 181).
Kiinnostuin tästä aiheesta, koska olen itsekin aiemmalta ammatiltani sairaanhoitaja,
mutta olen kouluttautunut pois alalta työn vaativuutta vastaamattoman palkan ja yleisen työn arvostuksen puutteen takia. Negatiivissävytteinen retoriikka Sari Sairaanhoitaja - mielikuvan ympärillä talouskeskustelun yhteydessä resonoi minussa ja halusin perehtyä asiaan paremmin sosiologisesta näkökulmasta.
Sari Sairaanhoitaja tuli ihmisten tietoisuuteen niin Kokoomuksen vaalikampanjan kuin siitä seuranneiden palkankorotusvaatimusten takia. Sailaksen sitaatti on kymmenen vuotta vaalikampanjan jälkeen, joten Sari Sairaanhoitaja jäi elämään mielikuvana ja figuurina. Sari Sairaanhoitaja ilmentää tulkintani mukaan mielikuvaa, joka liitetään naissukupuoleen, koska Sari viittaa naiseen nimenä ja sairaanhoitaja viittaa naisvaltai- seen työhön. Sairaanhoitajan työ voidaan nähdä kuvastavan yleisemminkin naisvaltaisia aloja, jotka ovat pääsääntöisesti julkisella sektorilla. Sari Sairaanhoitaja -figuurin avulla tehdään ymmärrettäväksi ja merkitykselliseksi sekä jaettavaksi ja kommunikoitavaksi (ks. Maffesoli 1995, 160) monimutkaisia työmarkkinakysymyksiä ja poliittisia agendo- ja, jolloin figuurin voi nähdä tiivistävän ja kontekstualisoivan julkisesti käytäviä keskus- teluja.
Yllä olevassa Sailaksen puheessa Sari Sairaanhoitaja -figuuriin liitetään negatiivisia ilmiöitä, kuten työmarkkinoilla tehdyt liian suuret palkankorotukset ja koko yhteiskun- nan taantumaan ajautuminen kilpailukyvyn heiketessä. Kilpailukyvyn korostaminen, talouskuri ja julkisen sektorin menojen leikkaus liittyvät uusliberaaliin retoriikkaan.
Uusliberalismilla on hegemoninen1 asema, jolloin muut työelämän kysymykset, kuten palkkatasa-arvo, ovat toissijaisia tai epäolennaisia asioita ja niistä hiljennytään tai niitä jopa vastustetaan kustannusten kasvamisen pelossa. Sailaksenkaan puheessa ei oteta kantaa siihen, että palkankorotusten pyrkimyksenä oli kaventaa naisvaltaisen alan palk- kakuoppaa, lopulta siinä onnistumatta, vaikka Sailaksen mukaan palkankorotukset oli- vat ”ennennäkemättömät”. Sari Sairaanhoitajasta puhutaan pääsääntöisesti talouskes- kustelun yhteydessä ja usein sillä viitataan negatiivisesti politiikan sekaantumisena työmarkkinajärjestelmään. Näin ollen Sari Sairaanhoitaja -figuuri kytkeytyy niin työ- markkina- ja tasa-arvokysymyksiin kuin politiikan ja talouden kysymyksiin.
1 Hegemonialla viittaan käsitteeseen eräänlaisesta jaetusta arkijärjestä. Hegemonia on valta-aseman saa- vuttamista ihmisten suostumuksen ja myöntymyksen avulla. Hegemonia muodostuu laajasti yhteiskun- nassa hyväksyttyjen, tai hyväksytettyjen, arvojen, tapojen ja käytänteiden pohjalle. (Gramscin [1977] sit.
Fornaciari & Harni 2017, 41.)
Kiinnitän Pro gradu -tutkielmassani huomion julkisiin diskursseihin Sari Sairaanhoitaja -figuurin ympärillä käytävässä talouskeskustelussa. Toisin sanoen olen kiinnostunut siitä, millaista huomiota naisvaltainen julkisen sektorin ala saa osakseen talouskonteks- tissa, miten nämä huomiot perustellaan retorisesti ja kuinka sukupuolittuneita eroja työmarkkinoilla ja palkkauksessa huomioidaan sekä perustellaan. Erityisesti kiinnitän huomioni itsestään selvyyksiin, joita diskursseissa esitetään.
Sari Sairaanhoitaja on elänyt puheissa yli kymmenen vuotta, mutta itse ilmiötä tai reto- riikkaa sen ympärillä ei ole tutkittu. Saari (2016) on tutkinut Sari Sairaanhoitaja - vaalikampanjan esille nostamaa palkkaeriarvoisuutta poliittisena ja oikeudellisena ky- symyksenä sekä Koskinen Sandberg ja Saari (2019) ovat käyttäneet Sari Sairaanhoita- jan tapausta esimerkkinä sukupuolittuneesta makropoliittisesta valtakamppailusta työ- markkinoilla. Aihe on ajankohtainen, koska julkisessa keskustelussa pohditaan muun muassa sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistusta ja sitä, kuinka sosiaali- ja terveyspal- velut saadaan tuotettua niukkenevilla taloudellisilla resursseilla ja toisaalta sitä, kuinka alalle saadaan tarpeeksi työntekijöitä. Kuluneen vuoden ajan kestänyt koronapandemia on nostanut alan haasteita esille entisestään. Sairaanhoitajien ”taistelu eturintamassa” on haluttu nostaa esiin massamedioissa ja samalla sairaanhoitajat ovat saaneet äänensä kuu- luviin, kun ovat kertoneet väsymyksestään, tyytymättömyydestään työoloihin ja palk- kaukseen sekä alanvaihtoaikeistaan. (esim. Yle 2020a; Yle 2020b).
Mielikuvilla on valtaa muovata käsityksiä ammattialojen arvostuksesta ja palkkatasosta, jotka vaikuttavat alojen vetovoimaisuuteen. Tästä syystä on tärkeä kiinnittää huomiota siihen, millaisia mielikuvia julkisessa keskustelussa hoitajista, hoitoalasta sekä julkises- ta sektorista, eli pääsääntöisesti naisista ja heidän tekemästään työstään, rakennetaan sekä mitä näistä rakennetuista mielikuvista mahdollisesti seuraa. Julkisen sektorin avul- la pidetään yllä hyvinvointiyhteiskuntaa, jonka tarkoituksena on huolehtia työvoiman uusintamisesta, kouluttamisesta, työterveyden ja elämän ylläpitämisestä sekä inhimilli- sen kärsimyksen lieventämisestä. Supistamalla, leikkaamalla, tehostamalla ja muilla uusliberaaliin ideologiaan pohjautuvilla toimilla rapautetaan järjestelmää ja vaikutetaan laajasti yhteiskunnan jäsenten arkipäivän elämään. Segregaatio, eli ammattialojen eriy- tyminen selkeästi miesten ja naisten aloiksi, herättää myös kysymyksiä yhteiskunnan oikeudenmukaisuudesta sukupuolten tasa-arvon ja eri sukupuolten tekemän työn arvos- tuksen näkökulmasta. Suomalaiset työmarkkinat ovat voimakkaasti segregoituneet
(Koskinen Sandberg 2020, 176-177), mutta tämä ilmiö ei ole vain kansallinen. Segre- gaatio ja epätasa-arvoinen palkkaus ovat tutkitusti globaaleja ilmiöitä (mm. Kumar &
Pandey 2021; Beniyama 2020; Feng ym. 2020; Whitehouse & Smith 2020; Moreno- Mencia ym. 2020; Mellon 2019; Matteazzi 2017).
Teoreettisena viitekehyksenä tutkielmassani on Peter L. Bergerin ja Thomas Luckman- nin (2009, 73-75) sosiaalinen konstruktionismi eli kuinka sosiaalista todellisuutta ra- kennetaan sosiaalisesti tuottamalla ja kuinka tämä tuotos vuorostaan vaikuttaa tuotta- jaansa. Konstruktionismiin kuuluu objektivoitumisen käsite, jolla tarkoitetaan sitä, kuinka ihminen ei lopulta tunnista tuotettua maailmaa, vaan pitää sitä objektiivisena totuutena ja todellisuutena. Objektivoitumisen ansiosta sosiaaliset muodostelmat siirty- vät kyseenalaistamattomina itsestään selvyyksinä sukupolvelta toiselle. Tässä tutkiel- massa keskiössä kyseenalaistamattomana itsestään selvyytenä on naisten asema yhteis- kunnassa hoivan parissa ja sen arvostuksen heikkous.
Sosiaalinen konstruktio on tutkielmani kannalta olennainen viitekehys myös siksi, että sen avulla voi selittää, miten tietynlaisista käsityksistä muodostuu hegemonioita, joita on hankala kyseenalaistaa. Esimerkiksi uusliberaali talousretoriikka, jonka mukaan jul- kisen talouden menoja on karsittava, julkista sektoria on uudistettava, kilpailukykyä on parannettava ja vientiteollisuuteen on panostettava, ovat saaneet hegemonisen aseman diskurssien maailmassa, jolloin toiset diskurssit, joiden keskiössä ovat esimerkiksi ih- misten tasa-arvo, sosiaalinen kestävyys ja hyvinvointiyhteiskunnan vaaliminen, saavat vähemmän tilaa ihmisten näkemyksissä. Diskursseilla on valtaa siihen, mikä yhteis- kunnassa nähdään tärkeänä ja diskurssit luovat, uusintavat ja muuttavat näitä näkemyk- siä (Jokinen ym. 2016, 26).
Käytän tutkielmassani metodologiana diskurssianalyysiä, mikä kuuluu myös sosiaalisen konstruktionismin piiriin. Diskurssi on sanana lähtöisin keskiajan latinasta ja alun perin tarkoitti kiertämistä tai ympäri juoksemista (Renkema [2004] sit. Lehti ym. 2018, 7).
Diskurssi tarkoittaa joko toistuvuutta tekstistä toiseen, ”kiertämistä suusta suuhun”, tai tietylle diskurssille ominaisten piirteiden toistuvuutta, ”ympäri juoksemista”, yhdessä tekstissä. Tämä toistuvuus synnyttää tietylle ihmisryhmälle, viestintätilanteelle, ideolo- gialle tai laajemmalle yhteiskunnan osa-alueelle kielen avulla tietynlaisia sosiaalisia käytäntöjä, esimerkiksi sukupuoleen liittyen. (Lehti ym. 2018, 7.)
Puheilla tuotetaan todellisuutta, jota voidaan jakaa toisten kanssa. Maailmaa pidetään sosiaalisesti rakentuneena, jossa tekstit ja diskurssit toimivat rakennusaineina. Realisti- sen näkemyksen mukaan esimerkiksi yhteiskunnalliset instituutiot ovat sosiaalisesti rakentuneita ja tällaisina rakenteina ne ovat todellisuutta, jossa ne sekä rajoittavat että edesauttavat diskurssien muodostumisessa. (Fairclough 2003, 8.) Diskurssianalyysissä tarkastellaan selontekoja eli kielellisiä kuvauksia, joilla ihmiset tekevät ymmärrettäväksi itseään ja maailmaa. Selonteot vaikuttavat myös siihen, millaiseksi maailma jatkossa ymmärretään. Selonteot ylläpitävät kulttuuria kolmella tavalla. Ensinnäkin selonteot pitävät yllä niitä konventioita, joiden noudattamista tai joista poikkeamista ne perustele- vat. Toiseksi selonteot pitävät yllä niitä diskursseja, joihin ne viittaavat tai vetoavat.
Kolmanneksi selonteoista aiheutuu vaikeasti pääteltävissä olevia symbolisia ja aineelli- sia seurauksia. (Suoninen 2016, 233, 235.)
Puheet siis rakentavat, ylläpitävät ja muuttavat niin yhteiskuntarakenteita, sekä työ- markkinoilla että taloudessa, kuin mielikuvia ja asenteita, esimerkiksi sukupuolesta ja tasa-arvosta. On siis tärkeä kiinnittää huomiota siihen, millaista puhetta ihmisten tietoi- suuteen saatetaan ja myös kyseenalaistaa itsestään selvyydet, kuten viennin korostunut merkitys hoivatyöhön verrattuna. Tutkimusotteeni perustuu kriittiseen feminismiin, jos- sa diskurssianalyysi toimii sekä metodina, että poliittisten päämäärien ajamisen välinee- nä. Tällaisia päämääriä ovat esimerkiksi naisten alistetun aseman ja alistusmekanismien näkyväksi tekeminen muutoksen toivossa. (Jokinen & Juhila 2016, 301.)
Itsestään selvä valinta teoreettiseksi viitekehykseksi tässä aiheessa olisi Foucaultin val- tateoria, mutta olen päätynyt käyttämään Goffmania (2012, 85, 94) ja ajatteluni pohjau- tuu institutionaalisen refleksiivisyyden käsitteeseen, jonka avulla voi ymmärtää, kuinka ympäristötekijöillä saadaan biologisista sukupuolten välisistä eroista tosiasiallisesti tai näennäisesti jollakin tapaa merkityksellisiä. Goffmanin teoria tulee lähelle sosiaalista konstruktionismia ja Heiskalan (1994, 160-161) mielestä Goffmania voi myös pitää sosiaalisen konstruktionismin edustajana. Goffman sopii myös kriittiseen feministiseen tutkimusotteeseen, sillä vaikka Goffmania ei perinteisesti pidetä feministisenä teoree- tikkona, niin Westin (1996) ja Psathasin (1996) mukaan Goffmanin panos feministisen teorian muodostukseen on suurempi kuin mitä on tiedostettu. Westin (1996, 353, 364) mukaan juuri Goffman on avannut sosiologiselle tutkimukselle tien tutkia ”henkilökoh- taista”, jota feministisessä perinteessä pidetään myös poliittisena. Tämä henkilökohtai-
nen näkyy luonnollisina sukupuolisidonnaisina puheina, eleinä, rooleina sekä olemisena julkisissa ja yksityisissä tiloissa.
Tutkielmassani käytän tutkimusaineistona sanomalehtiartikkeleita. Sanomalehdet ovat yksi vanhimmista viestinnällisen median teknologioista (Herkman 2011, 24) ja diskurs- sianalyysi sopii tiedotusvälineiden tutkimiseen hyvin, koska niiden vaikutusvalta perus- tuu juuri kielellisyyteen ja diskursiivisuuteen (Fairclough 1997, 10). Tutkimusaineis- tonani käytän ePress- ja Kansalliskirjaston digitaalisen tietokannan kautta etsimiäni sa- nomalehtiartikkeleita hakusanoilla sari sairaanhoitaja ja talous. Sanomalehtiartikkeleita kertyi analysoitavaksi yhteensä 91 kappaletta. Ne ovat pituudeltaan pääsääntöisesti yh- den kolmasosan tai puolikkaan sanomalehden sivun koosta. Aineistoni tekstilajeihin kuuluvat kolumnit, pääkirjoitukset, uutiset, artikkelit ja mielipidekirjoitukset. Teksti- viestipalstat jätin tutkimukseni ulkopuolelle niiden lyhyyden ja kontekstin irrallisuuden takia. Olen kerännyt aineiston marraskuussa 2019 ja artikkelit ovat ajalta 2007-2019.
Näin ollen aineistosta puuttuu koronapandemian aiheuttama keskustelu sairaanhoitajista ja taloudesta. Uusi otanta voisi siis tuottaa erilaisen aineiston, mutta tähän ei itselläni ole mahdollisuutta tämän tutkielman tiimoilta. Olen käyttänyt aineiston analysoimisen apu- na Atlas.ti – ohjelmaa aineiston hallintaan, koodaamiseen sekä koodien avulla diskurs- sien havaitsemiseen.
Tutkielmani jakautuu yhteentoista lukuun. Johdantoluvun jälkeen luvussa kaksi kuvaan tarkemmin Sari Sairaanhoitaja -ilmiötä ja teoretisoin mielikuvan ja figuurin käsitteillä, miksi kyseinen fiktiivinen hahmo on jäänyt elämään julkisessa puheessa. Kolmannessa luvussa esittelen teoreettisena viitekehyksenä käyttämäni sosiaalisen konstruktionismin ja kuinka sen avulla voi ymmärtää Sari Sairaanhoitajaan liittyviä työelämän erotekoja eli segregaatiota ja siitä juontuvaa palkkaepätasa-arvoa. Tämä viitekehys myös auttaa ymmärtämään kuinka diskurssit tuottavat itsestään selvyyksiä muun muassa sukupuolit- tuneista asemista yhteiskunnassa ja tietynlaisten taloushegemonioiden legitiimistä ase- masta. Neljännessä luvussa esittelen tutkielmani metodologian teoreettisen viitekehyk- sen ja viidennessä luvussa kuvaan käyttämäni aineiston sekä kuinka olen käyttänyt me- todologiaa eli diskurssianalyysia ja retorisia analyysivälineitä aineiston analysoimiseen.
Olen jakanut analysoimani diskurssit neljäksi omaksi luvuksi. Kuudennessa luvussa analysoin, kuinka vastuudiskursseja liitetään poliittisiin päätöksiin ja työmarkkinoiden
toimintaan. Seitsemännessä luvussa analysoin, miten kilpailukykydiskurssit näkyvät ja kuinka niitä perustellaan. Kahdeksannessa luvussa analysoin diskursseja, joiden mukaan palkat tulisi liittää tuottavuuteen. Yhdeksännessä luvussa analysoin Sari Sairaanhoitajaa puolustavia diskursseja. Luvussa kymmenen teen pohdintoja analyysini perusteella siitä, millaista todellisuutta aineiston diskursseissa rakennetaan ja reflektoin analyysin tuloksia teoreettiseen viitekehykseen. Viimeinen yhdestoista luku sisältää yhteenvedon tutkielmaprosessistani ja johtopäätöksistä.
2 SARI SAIRAANHOITAJA ILMIÖNÄ JA FIGUURINA
Sari Sairaanhoitaja -ilmiön voidaan katsoa saaneen alkunsa Kokoomuksen vaalikam- panjasta. Vuonna 2007 käytiin eduskuntavaalit, joissa Kokoomus kampanjoi naisval- taisten matalapalkka-alojen palkankorotusten puolesta, kutsuen sitä ”tasa-arvotupoksi”
ja kampanjassa esitettiin jopa 500 euron palkankorotuksia. Kampanjan keulakuvaksi Mainosyhtiö Bob Helsinki kuvitti Hullunkuriset perheet -korttipakan tyylisesti Sari Sai- raanhoitajan. Muita hahmoja olivat muun muassa Olli Opettaja, Elli Eläkeläinen ja Tai- na Tutkija, mutta nämä hahmot eivät ole jääneet elämään yhtä vahvasti julkiseen kes- kusteluun kuin Sari Sairaanhoitaja. Tämän luvun tarkoitus on kuvailla, miksi juuri Sari Sairaanhoitajan hahmo on jäänyt vahvasti elämään julkiseen keskusteluun. Kartoitan vaalikampanjasta alkunsa saaneita tapahtumia, joihin Sari Sairaanhoitaja liitetään ja kuinka tämän fiktiivisen mielikuvitushahmon voisi käsitteellistää, sillä julkisessa kes- kustelussa se esitetään todellisena ja todellisuutta muovaavana tekijänä.
2.1 Sari Sairaanhoitaja ilmiönä
Sari Sairaanhoitajalla ja muilla ”hullunkurisen perheen” figuureilla kampanjoinut Ko- koomus menestyi hyvin vuoden 2007 eduskuntavaaleissa päästen hallitukseen asti. To- dellisuudessa, toisin kuin Sailas väittää johdannossa esitetyssä sitaatissa, Kokoomus ei kuitenkaan tukenut hallituksesta käsin sairaanhoitajien palkankorotusvaatimuksia. Sen sijaan Terveys- ja sosiaalialan ammattiliitto Tehy päätti vaatia vaalilupauksien palkan- korotuksia poliittisesti suopeassa ilmapiirissä työehtosopimusten liittokierroksella vuonna 2007. Elinkeinoelämän keskusliitto EK oli päättänyt, että keskitettyjä tulopoliit- tisia ratkaisuja eli tupoja ei enää tehdä ja tämän takia neuvottelut käytiin liittotasolla (Korhonen 2018, 99). Tästä syystä Kokoomuksen ajamana tasa-arvotupoa ei sinällään ollut mahdollista edes toteuttaa. Tehy ei suostunut perääntymään palkkavaatimuksissaan ja lopulta tilanne kärjistyi työtaistelun sijaan joukkoirtisanoutumisuhkaan. Irtisanomis- ilmoituksen allekirjoitti 16 500 tehyläistä. Joukkoirtisanomisen pelättiin vaarantavan potilasturvallisuuden, joten eduskunta sääti pikaisesti potilasturvallisuuslain, jota kutsu- taan myös ”orjatyölaiksi”, koska laki teki irtisanoutumisen laittomaksi ja olisi pakotta- nut hoitoalan työntekijät töihin ajaen ihmisoikeuksissa määritellyn itsemääräämisoikeu- den yli. (Mäkinen 2017; Korhonen 2018, 91.)
Sairaanhoitajat saivat palkankorotuksen, eikä joukkoirtisanoutuminen ehtinyt toteutua (Mäkinen 2017). Sairaanhoitoalasta tuli eräänlainen palkkajohtaja, jolloin muutkin alat vaativat omissa neuvotteluissaan tavanomaista suurempia palkankorotuksia. Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestön (SAK) hallituksen varapuheenjohtaja Matti Huutola epäileekin, että sairaanhoitajat saattoivat hävitä palkoissa korotuksista huolimatta, koska sairaanhoitajien palkat sidottiin yleiskorotuksiin, kun taas Metalliliitto ja Rakennusliitto ovat käyttäneet palkkaliukumia, jotka ovat olleet suurempia kuin yleiskorotukset. (Kor- honen 2018, 98-101.)
Julkisessa keskustelussa vuoden 2007 liittokierrosta on jälkikäteen pidetty pääsääntöi- sesti pieleen menneenä, koska palkankorotukset olivat kauttaaltaan liian suuret palkka- koordinaation epäonnistuttua. Tehyn ajamien palkankorotusvaateiden katsotaan olleen liian suuria, minkä lisäksi Tehyn katsotaan provosoineen myös muita ammattiliittoja vaatimaan tavanomaista suurempia palkankorotuksia. Tästä syystä palkat nousivat kaut- taaltaan. Samaan aikaan maailman taloustilanne heikkeni ja Suomi ajautui taantumaan.
Sari Sairaanhoitajaa pidetään vähintään osasyyllisenä liittokierroksen epäonnistumiseen ja taantuman jyrkkyyteen. Lääkäriliiton toiminnanjohtaja Heikki Pälveen mukaan pu- heet julkisen sektorin palkkajohtajuuden talouden tuhoavasta vaikutuksesta ovat kuiten- kin vailla perusteita ja Pälveen mukaan ”Herrat syyttävät Sari Sairaanhoitajaa omista teoistaan”. (Korhonen 2018, 98-101.)
Tasa-arvotupo tai kuoppakorotukset eivät siis toteutuneet ja Sari Sairaanhoitajat ovat edelleen palkkakuopassa. Vuoden 2020 liittokierrosneuvottelujen pelättiin olevan hyvin vaikeat julkisen sektorin palkkavaatimusten takia (Yle 2020c), mutta suurempia protes- teja ei koronapandemian hoitamisen takia voitu aloittaa. Julkisessa keskustelussa näkyy puheenvuoroja, joissa Sari Sairaanhoitajaa pidetään varoittavana esimerkkinä, kuinka Suomen taloudelle käy, jos yli kymmenen vuoden takaiset virheet toistuvat ja julkiselle sektorille myönnetään suuremmat palkankorotukset. Lisäksi keskusteluun on tullut ko- ronapandemian aiheuttamat valtion ja kuntien taloudelliset haasteet, jolloin kunta-alan palkankorotukset ovat entistä haasteellisempia samaan aikaan, kun Tehy ajaa entistä kiivaammin sairaanhoitajien palkankorotusta ja ”koronalisää” pandemian aiheuttamien lisäpaineiden takia (Yle 2020d). Kuten tasa-arvopolitiikan tutkija Milja Saari (Tasa- arvovaje 2016) sanoo, julkisen sektorin naisvaltaisten alojen palkkojen nostamiseen ei kuitenkaan vaikuta olevan koskaan oikeaa hetkeä.
Sari Sairaanhoitaja -ilmiö palkkakiistoineen on muovannut sosiaalista todellisuutta vai- kuttamalla suuriin yhteiskunnallisiin tapahtumiin, kuten lainsäätämiseen yhteiskunnan turvallisuuden takaamiseksi ja talouden taantumaan. Tästä syystä Sari Sairaanhoitajan figuuri ei ole jäänyt näkymättömäksi, eikä sitä ole unohdettu, toisin kuin muut Kokoo- muksen vaalikampanjan hahmot.
2.2 Sari Sairaanhoitaja figuurina ja mielikuvana
Sari Sairaanhoitaja on fiktiivinen hahmo, mutta siitä on muodostunut materiaalis- semioottinen (vrt. Haraway 1991) naisfiguuri, jolla esitetään olevan poliittista ja talou- dellista valtaa. Sari Sairaanhoitajalle on tuotteistettu vaalikampanjan aikana naishoitajan figuuri (kuva 1), jolla on tietty oma paikkansa yhteiskunnan järjestyksessä. Hoitoalasta puhutaan usein kutsumuksena, johon taas liittyy mielikuva pyyteettömästä halusta olla toisille hyväksi. Vaalikampanja, joukkoirtisanoutumisuhka, palkankorotukset ja synti- pukin2 leima talouden taantuman takia figuuri siirtyi paikoiltansa eräänlaiseksi häiriöte- kijäksi tavanomaisesti miesten alueina pidetyille työmarkkinajärjestelmän ja talouden kentille. Tällä figuurilla nähdään olevan valtaa näillä kentillä, muttei ymmärrystä kuinka käyttää tätä valtaa oikein. Sari Sairaanhoitajan voi nähdä demonisoituna figuurina, kun se esitetään taloudesta piittaamattomana, ahneena ja omaa etuaan ajavana hahmona.
KUVA 1. "Sari Sairaanhoitaja" -vaalikampanjamateriaali (MTVuutiset.fi 2015).
Figuuri on erityinen ja sillä on siten voimaa aiheuttaa emotionaalisia liikahduksia, joilla voi olla vaikutuksia sosiaaliseen elämään. (Maffesoli 1995, 160.) Sari Sairaanhoitaja on
”elossa”, koska se ei ole samantekevä figuuri, vaan erityinen ja etenkin syntipukkina
2 Tulkitsin kandidaatintutkielmassani (Martikainen 2018), että Sari Sairaanhoitajaa pidetään syntipukkina, joka aiheutti häiriön talouden ja työmarkkinoiden tasapainoon. Yhden syntipukin nimeäminen toimii retorisesti paremmin ja tarjoaa yksinkertaisen selityksen monimutkaisten syiden erittelyn ja päättelyketju- jen sijaan (Tilli 2017, 49).
aiheuttaa kiihkeitäkin emootioita, jotka näkyvät lehtien palstoilla tietynlaisina näkökul- mina vuodesta toiseen. Sari Sairaanhoitajan -figuuri on tarkoitettu luomaan mielikuvia, jotka ajan mittaan ovat muuttuneet diskursseissa. Alkujaan figuuri on ilmentänyt alipal- kattua julkisen alan naistyöntekijää, mutta poliittisten ja taloudellisten muutosten myötä figuurista on tullut ennemminkin yhteiskunnan taloudellisen tasapainon uhkaaja. Näen Sari Sairaanhoitajan myös tiivistävänä figuurina, sillä se sisältää paljon mielikuvia poli- tiikan ja talouden tapahtumista, pääsääntöisesti negatiivisesta näkökulmasta.
Mielikuva muodostuu, kun ihmisen tietoisuus luo omien tietojen, kokemusten, asentei- den, tunteiden ja uskomusten kokonaisuuden avulla näkemyksen tarkastelun kohteesta.
Mielikuvan muodostuminen riippuu niin subjektiivisesta tietorakenteesta kuin yhteis- kunnallisesta tilanteesta ja ilmapiiristä. Viestinnän avulla voidaan vaikuttaa mielikuvien syntymiseen esimerkiksi esittelemällä kohdetta yksipuolisesti jättämällä joitain kohteen puolia huomioimatta. Tällöin myös tulkinta vaikuttaa mielikuvien muodostumiseen.
Mielikuvat muodostavat ihmiselle sisäisen totuuden, jota hän pitää paikkansa pitävänä asiana. (Rope & Mether 1987, 16, 19, 61.) Näin ollen, jos Sari Sairaanhoitaja esitetään vain negatiivisessa valossa julkisessa keskustelussa, voi tästä negatiivisesta mielikuvas- ta muodostua yleisölle sisäinen totuus, itsestään selvyys, jota ei kyseenalaisteta.
Kuvien ja näiden muodostamien mielikuvien sekä symbolien määrä kulttuurissa lisään- tyy jatkuvasti luoden pohjan kollektiiviselle tajunnalle. Mielikuvilla saadaan aikaan
”emotionaalisia tartuntoja”, jolloin itse viestillä on vähemmän merkitystä kuin sillä emootiolla, jonka se panee jakamaan. Mielikuva saa voimansa sosiaalisesta kokonai- suudesta, jonka se konstituoi sekä ilmentää ja siksi mielikuvilla on yhteen liittävä kyky sosiaalisessa elämässä. Sosiaaliseen elämään leviää uskonnollisuus, jossa ei ole kyse dogmeista, vaan analogioista. Tavalliset arkipäivän asiat voivat muodostua ”uskonnok- si”, jota yhteisöllisesti palvotaan mieliin asetettujen yhteisesti jaettujen kuvien avulla.
(Maffesoli 1995, 25-26, 32, 106, 113, 123.) Uusliberalistinen talousjärjestelmä voidaan nähdä tällaisena ”uskontona” ja Sari Sairaanhoitajan figuuri voidaan demonisoida uh- kaamaan tätä järjestelmää, jonka toimivuudesta kaikkien hyvinvointi on kiinni. Kyse ei siis ole siitä, kuinka asiat todellisuudessa ovat, vaan siitä millaisia tulkittuja näkemyksiä todellisuudesta tuotetaan ja jaetaan eli sosiaalisesti konstruoidaan. Tästä seuraavaksi.
3 SOSIAALINEN KONSTRUKTIONISMI JA SEGREGAATIO
Tämän pro gradu -tutkielman teoreettisena viitekehyksenä toimii sosiaalisen konstruk- tionismin teoria. Tarkastelen kriittisesti sosiaalisia tosiasioita, jotka ovat muodostuneet itsestään selvyyksiksi. Hahmottelen näiden itsestään selvyyksien muodostumista sosia- lisaation ja institutionaalisen refleksiivisyyden käsitteillä, joilla tehdään, ylläpidetään ja myös muutetaan kulttuurisia sekä historiallisia erontekoja kahden sosiaalisesti eriytetyn sukupuolen välillä. Käsitysten vaikutuksesta yhteiskunta jakautuu huomaamatta sosiaa- lisen sukupuolen mukaisesti naisten ja miesten alueisiin, kuten segregoituneisiin työ- markkinoihin. Segregaatio myös ylläpitää tätä erottelua ja toisaalta teoretisoinnin avulla tämä itsestään selvyys voidaan havaita ja muuttaa.
Olen rajannut tutkielmani ulkopuolelle kaikki intersektionaaliset tekijät, mutta tunnistan niiden olemassaolon. Työmarkkinakysymyksissä risteävät useat syrjintää aiheuttavat tekijät, kuten luokka, rotu ja etnisyys, mutta hoitoalalla samasta työstä maksetaan pää- sääntöisesti työehtosopimusten mukaan, eikä silloin varsinaisesti synny palkkaeriarvoi- suutta saman työn sisällä. Tosin tutkimusten (esim. Vartiainen ym. 2018) mukaan syr- jintää tapahtuu jo siinä, millä nimikkeellä työntekijä palkataan. Esimerkiksi filippiiniläi- siä sairaanhoitajia palkataan hoiva-avustajiksi ja täten heille maksetaan nimikkeenmu- kaista, huomattavasti huonompaa palkkaa. Tutkimuksessani olen kuitenkin kiinnostunut nimenomaan sukupuolten välisistä eroista ja tästä syystä tekemäni rajaus on olennainen.
Tässä luvussa kuvaan, kuinka sosiaalisen konstruktionismin avulla voidaan selittää su- kupuolierojen muodostumista ja kuinka sukupuolta näin ollen voidaan pitää sosiaalisesti rakentuneena. Käytännössä nämä eronteot näkyvät muun muassa eriytyneinä aloina ja ammatteina sekä palkkauksena ja palkkaneuvotteluina eli kaikkinensa työmarkkinoiden segregaationa. Tutkielmani kannalta on myös olennaista ymmärtää, miten tietynlaisista käsityksistä tässä kulttuurissa ja historiallisessa ajanjaksossa muodostuu todellisuus, jota on hankala kyseenalaistaa. Tällaisia käsityksiä ovat esimerkiksi julkisten palvelujen tuottamattomuus ja ennen kaikkea talouskasvu yhteiskunnallisesti tärkeänä tekijänä.
3.1 Sosiaalinen konstruktionismi
Peter L. Berger ja Thomas Luckmann (2009, 73-75) ottivat käyttöön 1960-luvulla käsit- teen sosiaalinen konstruktio, jossa sosiaalinen maailman ymmärretään ihmisen raken- tamana tuotoksena samalla, kun tämä tuotos vaikuttaa tuottajaansa. Nämä kaksi seikkaa ovat siis jatkuvassa dialektisessa suhteessa keskenään. Instituutiot ovat ihmisen tuotta- mia ja rakentamia, mutta objektivoitumisen avulla niistä tulee objektiivinen todellisuus, jota ihminen ei tunnista inhimillisen toiminnan tuotokseksi. Instituutiot siis toimivat pakottavina ulkoisina voimina, itsen ulkopuolisena todellisuutena, joka sisäistyy ja juur- tuu kyseenalaistamattomaksi totuudeksi. Pieni lapsi ei erota luonnonilmiöitä sosiaalisis- ta muodostelmista, jolloin sosialisaation3 avulla instituutiot sisäistetään valmiina, muut- tumattomina, kyseenalaistamattomina itsestään selvyyksinä. Objektivoitumisen avulla sosiaaliset muodostelmat siirtyvät sukupolvelta toiselle.
Esimerkiksi tällainen itsestään selvyys on, ettei poikavauvaa yleensä pueta kukalliseen vaaleanpunaiseen mekkoon. Kukat, vaaleanpunainen väri ja mekot on luokiteltu sosiaa- lisesti, ainakin länsimaisessa kulttuurissa, feminiinisiksi tyttöjen ja naisten kulttuuriin kuuluviksi. Tämä yksinkertainen esimerkki tuo esille, miten sosiaalisessa kanssakäymi- sessä rakentuu käsityksiä, joille ei löydy muita perusteita kuin se, että asioita on luoki- teltu sosiaalisesti, esimerkiksi feminiineiksi ja maskuliineiksi, ja nämä luokittelut siirty- vät huomaamatta sukupolvelta toiselle. Luokituksen kohteeksi joutuvat niin värit kuin paljon suuremmin elämään vaikuttavat asiat, kuten ammatit ja yhteiskunnan alueet. Kä- sitykset eivät kuitenkaan ole muuttumattomia, sillä stereotypioita vastustetaan ja muute- taan esimerkiksi siten, että poliittisilla päätöksillä tuetaan vaikkapa miesten jäämistä hoitovapaalle lasta hoitamaan ja valitsemalla naisia päättäviin sekä johtaviin elimiin, kuten Suomen hallitukseen.
Sosiaalinen konstruktio korostaa sosiaalisen elämän jatkuvaa luonnetta. Ihmiset tekevät valintoja niistä vaihtoehdoista, jotka näkevät mahdolliseksi. (Best 2008, 57.) Yksilöt kasvatetaan sekä tietoisesti että tiedostamattomasti omaksumaan tietynlainen sosiaali- nen ja symbolinen järjestys maailmasta, joka rakentaa kullekin yksilölle erilaisen ”va- linta-avaruuden” (Käyhkö 2006, 26-28). Nämä valinnat aiheuttavat seurauksia, jotka vaikuttavat seuraaviin valintoihin (Best 2008, 57). Koska yksilön todellisuus, käsitykset
3 Sosialisaatiosta ja käsitteen määrittelystä tarkemmin luvussa 3.3.
ja merkitykset rakentuvat sosialisaatiossa vähitellen, ne muuttuvat helposti itsestään selvyyksiksi ja ovat siksi vaikeasti tietoisesti reflektoitavissa. Esimerkiksi kunkin yksi- lön ammatinvalinta ei sosiaalisen konstruktionismin mukaan ole puhdas valintakysy- mys, koska sosiaalinen todellisuus muokkaa niin yksilön käsityksiä itsestä kuin myös niistä mahdollisuuksista, joita hän sosiaalisessa todellisuudessa voi hyödyntää. Tästä syystä on vaikea nähdä, miten rakenteisiin kajoamaton pelkästään yksilön valintoihin perustuva segregaation purkaminen olisi mahdollista. Kuitenkin tätä argumenttia käyte- tään keskustelussa, jossa naiset vaativat tasa-arvoisempia työmarkkinoita ja ratkaisuksi tarjotaan hakeutumista miesvaltaisille, hyvin palkatuille aloille. Tämä näkyy myös esi- merkiksi kouluinstituutioiden käytänteissä, joissa tasa-arvon nimissä tyttöjä pyritään ohjaamaan teknologia-aloille, mutta vastaavaa poikien ohjailua hoivan pariin ei tapahdu (Heikkinen & Huuki 2005, 21-22).
Sosiologi David Maines [2001, 2003] argumentoi, että konstruktionismi on terminä tavallaan tyhjä, koska kaikki sosiologiset analyysit pohjautuvat sille ajatukselle, että sosiaalinen elämä on jollain tavalla ”rakentunut” (sit. Harris 2008, 232). Tässä kuiten- kin sosiaalisella konstruktiolla tarkoitetaan sitä, että kaikki mitä konstruktioksi kutsu- taan, rakentuu vaihe vaiheelta edellisen vaiheen pohjalta tai sen varaan omaten ”raken- tamishistorian” ja konstruktio ymmärretään kulttuurisena dynaamisena prosessina (Hacking 2009, 79; ks. myös Best 2008, 57).
Sosiaalisen konstruktionismin käsite on johdettu relativismista, mutta käsittäminen se jyrkän relativismin muodossa aiheuttaa ongelmia. Jyrkän relativismin mukaan jokainen viitekehys luo oman todellisuutensa ja tästä johdettuna jyrkkä konstruktionismi kieltää, että olisi olemassa mitään kielestä, käsitejärjestelmästä tai kulttuurista riippumatonta todellisuutta. Tämä johtaisi siihen, että kaikki on suhteellista. Sen sijaan maltillisen rela- tivismin mukaan ihmisten todellisuuden jäsentäminen riippuu ihmisten käsitejärjestel- mistä ja intresseistä ja täten eri ihmisillä erilaisista lähtökohdista voi olla hyviä perustei- ta uskoa eri asioihin. (Raatikainen 2004, 42, 44-45, 61, 67.) Käsitejärjestelmien raken- tuminen on tämänkin tutkielman lähtökohta, sillä diskursseilla luodaan ja muovataan käsityksiä, jotka ajan myötä voivat juurtua yleisiksi käsitejärjestelmiksi.
Ian Hackingin (2009, 77) määrittelee sosiaalisen konstruktionismin olevan ”monenlai- sia sosiologisia, historiallisia ja filosofisia projekteja, jotka pyrkivät esittelemään tai
analysoimaan todellisia, historiallisesti paikannettavia sosiaalisia vuorovaikutuksia tai kausaalisia reittejä, jotka johtivat tai olivat osallisina jonkin nykyisen olion tai tosiasian syntymiseen.” Tällainen tosiasia on esimerkiksi sosiaalinen sukupuoli, josta seuraavak- si.
3.2 Sukupuoli sosiaalisena konstruktiona
Sukupuolen sosiaalista konstruktiota kuvaa Simone de Beauvoirin (2000, 154) toteamus
”naiseksi ei synnytä, naiseksi tullaan”. Sukupuolten näkeminen sosiaalisesti rakentu- neina viittaa siihen, että naisia ja miehiä pidetään kahtena erillisenä ryhmänä, jotka mää- ritellään toistensa kautta ja rakennetaan diskursiivisesti. (Tripodi 2011, 20). Tämä kah- deksi erilaiseksi ihmisryhmäksi jaottelu vaikuttaa siihen, että miehet ja naiset kokevat itsensä erilaisiksi ja heidän paikkansa sekä kohtelunsa yhteiskunnassa on erilaista. Jaot- telu on niin perustavanlaatuista ja syntymästä lähtien tapahtuvaa, että se muovaa yksilön persoonallisuutta, ruumiillisuutta, ajattelua ja toimintatapoja. (Lorber 2008, 531.)
Sosiaalisen sukupuolen rakentumisen idea perustuu siihen, että sukupuolierojen raken- tuminen nähdään johtuvan kulttuurisista käsityksistä biologisten tosiasioiden sijaan.
Biologiset tekijät, kuten kromosomit, sukupuolielimet ja hormonit erottavat koiraat naa- raista (sex), mutta sosiaaliset tekijät kuten sosiaaliset normit, suhteet ja asema yhteisös- sä, erottavat sosiaaliset sukupuolet (gender) eli naiset ja miehet toisistaan. Eri sukupuol- ten sosiaalista tehtävänjakoa ja sosiaalistumisprosesseja ohjaa siis kulttuurisesti ja sosi- aalisesti muodostunut sukupuolierottelu. (Tripodi 2011, 13.)
Sosiaalinen sukupuoli tulee hyvin näkyväksi esimerkiksi tilastoissa, joiden mukaan ty- töillä on enemmän oppimisvaikeuksia matematiikassa. Erot eivät perustu kognitiivisten kykyjen eroihin. (Tripodi 2011, 46.) Sen sijaan rakenteet ja prosessit, esimerkiksi kou- luinstituutioissa, vaikuttavat yksilön käsitykseen itsestä toimijana ja sukupuolipersoo- nana. Kasvu- ja kulttuuriympäristöt symboleineen ja kaavamaisine mielikuvineen muokkaavat kasvavan ihmisen tietoisuutta olemassa olevan normiston mukaiseksi. Ke- hitystä ohjaavat sukupuoleen liitetyt käsitykset, miten tietynlainen käyttäytyminen näh- dään soveliaana, tyypillisenä, mahdollisena ja vaadittuna eri sukupuolille. (Heikkinen &
Huuki 2005, 24.) Sukupuolittuneita stereotypioita heijastelee esimerkiksi tyttöjen nega- tiiviset minäkäsitykset ja asenteet luonnontieteellisiä ja teknisiä aineita kohtaan (Kuk-
konen 2005, 55). Tämä luonnollisesti johtaa siihen, että naisten osuus näillä aloilla on vähäisempi kuin miesten. Miestä ei toisaalta stereotyyppisesti nähdä hoivaavana, jolloin näillä aloilla vastaavasti miesten osuus on vähäisempi.
Sukupuolille rakennetaan omanlaisiaan käyttäytymisen ja olemisen normeja, koska ko- ko yhteiskunta ja kulttuuri perustuvat sukupuolittuneeseen jaotteluun. Jaottelu näkyy tehtävien eriytymisenä, roolijakoina ja arvojärjestyksinä, jotka dikotomisoivat ja hierar- kisoivat eri sukupuolet eri paikkoihin. Jaottelu on niin vahvasti kulttuurin sisällä, että se voidaan esittää luonnollisena ja muuttumattomana itsestään selvyytenä. Sosiaalisesti sukupuolittuneen työnjaon voidaan ajatella pohjautuvan naisen biologiseen olemukseen ja olettamukseen, että naiset ovat luonnostaan hoivaavia ja huolehtivia. Roolijako on kuitenkin todellisuudessa rakennettu ideologisten ja yhteiskunnallisten rakenteiden poh- jalta. (Käyhkö 2006, 24.)
Kailon (2005, 193) mukaan miehet on puolestaan sosiaalistettu korostamaan piirteitä, jotka pahimmillaan johtavat tavoittelemaan (arvo)valtaa, (yli)voimaa, menestystä sekä luonnon, puolustuskyvyttömien sekä naisten hallintaa oman inhimillisyyden kustannuk- sella. Lisäksi miehisyys assosioidaan rationaalisuuteen ja naisellisuus tunteellisuuteen.
Tällainen keinotekoinen dikotomisointi rajaa niin naisten kuin miesten mahdollisuuksia monipuoliseen ihmisyyteen. Dikotomisuus tarkoittaa myös sitä, että miehisyys yhdistet- tynä miesvaltaisiin aloihin, kuten teknologiaan, teollisuuteen ja talouteen, johtaa alem- piarvoisiksi leimattujen asioiden, kuten ruumiin, luonnon, naisen ja naisvaltaisten alo- jen, vähättelyyn ja hallitsemiseen. Kahtiajako ja sen tuomat ongelmat näkyvät näin ollen yhteiskunnallisten instituutioiden politiikoissa ja käytännöissä, tieteessä, teknologiassa sekä yhteiskunnan johtoarvoissa.
Periaatteessa näitä arvoja, instituutteja ja niiden käytänteitä pystytään muuttamaan, mut- ta sosiaalisen sukupuolijaottelun ja siitä koituvien konkreettisten erottelujen hävittämi- nen on hankalaa. Sosiaalista järjestystä nimittäin legitimoidaan uskonnoissa, uusinne- taan opetuksessa, pidetään yllä massamedioissa ja vahvistetaan sosiaalisen kontrollin järjestelmillä. (Lorber 2008, 532.) Goffman (2012, 85, 94) kutsuu tätä institutionaa- liseksi refleksiivisyydeksi. Sukupuolta tuotetaan ja luetaan reflektoiden sitä perustavan- laatuiseen luontoon, joka määrittää luonnolliset paikat ja roolit eri sukupuolille. Syn- nynnäisiä sukupuolieroja edistetään olemassa olevien institutionaalisten järjestelyjen
oikeuttamiseksi ja institutionaaliset järjestelyt myös varmistavat sen, että oikeutukset ovat järkeenkäyviä. Näin ympäristötekijöillä saadaan biologisista sukupuolten välisistä eroista tosiasiallisesti tai näennäisesti jollakin tapaa merkityksellisiä. Muun muassa su- kupuoliluokkiin perustuvalla työnjaolla, sosialisaatiolla sekä luokittelu- ja nimeämisjär- jestelmillä voidaan vahvistaa sukupuolitapaisia stereotypioita ja sukupuolten välistä järjestelyä. Seuraavaksi paneudunkin tähän sukupuoliluokkiin perustuvaan työnjakoon eli koulutuksesta alkunsa saavaan työmarkkinoiden segregaatioon.
3.3 Koulutuksen ja työmarkkinoiden segregaatio Suomessa
Ammatteja ja töitä ryhmitellään eri ammattialoiksi yhteiskunnallisen työnjaon ja koulu- tusjärjestelmän tuottamien rajojen sisällä (Kinnunen 2001,75). Ammatit ovat lähtökoh- taisesti sukupuolineutraaleja, mutta ne leimautuvat nopeasti joko feminiiniseksi tai maskuliiniseksi, jolloin ne osaltansa ylläpitävät sukupuolijakoa (Heiskanen ym. 2008, 109-110). Käsitys feminiinisistä ja maskuliinisista ammateista syntyy siis kulttuuristen käsitysten ja sosiaalisen toiminnan kautta, jolloin ammattinimikkeet alkavat kuvasta- maan työtehtävien lisäksi esimerkiksi nais- tai miestapaisuutta, työn arvoa tai sosioeko- nomista asemaa yhteiskunnassa (Kinnunen 2001, 78-79). Työmarkkinoiden sukupuolit- tunut segregaatio on ollut tyypillistä jo kauan suomalaisessa yhteiskunnassa ja esimer- kiksi hoivaa on pidetty naisille sopivana työn ja yrittäjyyden alana Suomessa jo 1700- luvulta lähtien. Segregoituneiksi katsotaan sellaiset alat, joissa yli 60 prosenttia alalla toimivista on pelkästään toista sukupuolta. (Korvajärvi 2010, 185.) Suomessa sosiaali- ja terveysala on segregoitunut voimakkaasti naisvaltaiseksi, sillä alan työntekijöistä lä- hes 87 prosenttia on naisia. Segregoituneisuus näkyy myös työnantajasektoreittain, sillä julkisella sektorilla naisten osuus on yli 71 prosenttia. (Tilastokeskus 2016, 40, 46.) Koskinen Sandbergin ym. (2018) mukaan Suomen työmarkkinat ovat malliesimerkki sukupuolittuneesta segregaatiosta. Naiset ovat palkallisessa työssä, mutta omilla aloil- laan julkisella sektorilla ja näiden alojen arvotus ja palkkataso ovat matalammalla tasol- la. Työmarkkinoiden segregaatio saa alkunsa jo koulutuksessa, jossa naiset ja miehet nähdään perustavanlaatuisesti erilaisina ja nämä käsitykset vaikuttavat eri sukupuolten ohjaukseen ja jatkokoulutusvalintoihin. Vahva segregoituminen luo naisille ja miehille omanlaiset ammatilliset identiteetit, jotka ohjaavat ammatillisia valintoja. Segregaatio
siis ohjaa sekä yksilöitä ammatinvalinnassa että yksilöiden valintoja ohjaavia kasvatta- jia. (Korvajärvi 2010, 186-187.)
Sukupuolisidonnainen sosiaalisaatio pitää vahvimmin yllä sukupuolijärjestelmää. Sosia- lisaatio läpäisee niin kulttuurin kuin yhteiskunnan ja sen instituutiot, kuten perheen, päiväkodin, koulun ja median. Sosialisaatio tapahtuu pienten, arkipäiväisiltä tuntuvien toistojen välityksellä, jotka saavat sukupuolittuneet eronteot näyttämään annettuilta, ei ihmisten tuottamilta konstruktioilta. Sukupuolisuus nähdään opittujen ”sukupuolilins- sien” läpi, jolloin sukupuoli vaikuttaa itsestään selvältä maailmaa jaottelevalta tekijältä.
Nämä itsestään selvyydet jäsentävät, rakenteistavat ja ohjaavat yksilöiden elämän kul- kua ja valintoja. (Käyhkö 2006, 25.)
Sosialisaatio voidaan jakaa primaariin ja sekundaariseen sosialisaatioon. Primaarisosia- lisaatio tarkoittaa normien, asenteiden ja roolien omaksumista merkityksellisiltä toisilta.
Lapsella ei ole kykyä epäillä merkityksellisten toisten (significant others) luomaa maa- ilmankuvaa ja siksi se on lapselle ainoa olemassa oleva. (Berger & Lukcmann 1994, 153.) Tässä kulttuurisidonnaisessa kontekstissa lapselle kehittyy tietoisuus itsestä, tai- doistaan ja yhteiskunnan toimintatavoista (Giddens 1993, 42).
Sekundaarisosialisaatiossa normeja, asenteita ja rooleja tehdään uskottavaksi pedagogi- sin menetelmin ja sosialisoitumista tapahtuu, mitä todemmilta esitetyt asiat yksilöstä vaikuttavat. Sosialisaation idea on siis siinä, miten asiat alkavat näyttäytymään tutulta, väistämättömältä, luonnolliselta ja itsestään selvältä. (Berger & Lukcmann 1994, 151, 153, 162.) Tällaisia luonnollisia käsityksiä ovat muun muassa sukupuolisuus ja suku- puolten tehtävät yhteiskunnassa. Käsitykset ovat niin vahvasti yhteiskunnan rakenteissa ja yksilöiden toimintatavoissa, että niitä tulee noudattaneeksi, vaikka kuinka pyrkisi toimimaan sukupuolitietoisesti. (Giddens 1993, 112.)
Sosialisaatio on mielenkiintoinen kysymys segregaation yhteydessä, sillä ammatinvalin- taa pidetään usein puhtaasti omista valinnoista kiinni olevana asiana ja esimerkiksi nais- ten hakeutuminen hoiva-alalle nähdään kutsumuksena, jonkinlaisena luontaisena tar- peena hoivata toisia. Taustalla voidaan kuitenkin nähdä yhteiskunnan instituutioiden tietoista ja tiedostamatonta ohjausta sukupuolen mukaisiin ammatteihin. Sukupuolen lisäksi erityisesti rodullistettuja ja työväenluokkaisia tyttöjä pidetään sopivina hoiva-
alan vähemmän koulutusta vaativiin tehtäviin, kuten hoiva-avustajiksi tai lähihoitajiksi (ks. esim. Vartiainen ym. 2018; Antikainen 2010; Kurki 2019; Walkerdine ym. 2001).
Hoivaa itsessään voidaan pitää sosiaalisena konstruktiona, sillä se on sosiaalisesti orga- nisoitua ja se vaikuttaa naisten rakenteelliseen asemaan yhteiskunnan kerrostumissa (Latimer 2008, 154). Hoivan parissa työskentelevien asemaan ja arvostukseen vaikuttaa työstä saatava korvaus ja seuraavaksi käsittelen segregaation aiheuttamaa palkkaepäta- sa-arvoa.
3.4 Segregaatio palkkatasa-arvon näkökulmasta
Tässä alaluvussa käyn läpi kansallisten, kansainvälisten ja kansainvälisesti vertailevien tutkimusten valossa kuinka segregaatio vaikuttaa palkkatason ja palkkatasa-arvon muo- dostumiseen. Tutkimuksissa tulee myös esille se, millaista vastuuta valtiot ottavat palk- katasa-arvon ja samapalkkaisuuden kysymyksissä. Aluksi Määtän (2008) tutkimus, jos- sa esitellään kansainvälisen samapalkkaisuuden idean kehittymistä ja joka on ollut vai- kuttamassa palkkatasa-arvoisuuden eteenpäin viemisessä.
Samapalkkaisuuskeskustelu liitettiin 1900-luvun alussa naisten ja miesten erilaisiin oi- keuksiin, josta keskustelu vähitellen kehittyi naisten ja miesten samoihin oikeuksiin, jolloin keskustelu samapalkkaisuudesta käynnistyi. Samapalkkaisuuden idea kehittyi vähitellen Kansainvälisen työjärjestön (ILO) sopimukseksi ja se hyväksyttiin vuonna 1951. Tämän jälkeen keskustelu jatkui syrjintään, yhtäläisiin oikeuksiin ja mahdolli- suuksiin liittyvien kysymysten yhteydessä. 1990-luvulla keskiöön nostettiin sukupuo- linäkökulman valtavirtaistaminen työelämän rakenteisiin ja käytäntöihin. Kuitenkin samapalkkaisuudesta ja sen tarpeellisuudesta oli ristiriitaisia näkemyksiä ILO:ssa ja samapalkkaisuuden edistäminen nähtiin tarpeellisena työhön ja työehtoihin liittyvillä perusteilla, ei niinkään sukupuolten tasa-arvoa edistävillä perusteilla. (Määttä 2008.) Paula Koskinen Sandberg tutkii työmarkkinoiden segregaatiota ja palkkaepätasa-arvon kysymyksiä Suomessa näkyvimmin tällä hetkellä ja hänen julkaisujaan on niin kansalli- sissa kuin kansainvälisissä julkaisuissa. Koskinen Sandbergin (2016) tutkimuksen mu- kaan suomalaisten työmarkkinoiden segregaatio ei ole muodostunut itsestään, vaan Suomen hyvinvointivaltio on ollut aktiivisesti luomassa naisten toissijaisia työmarkki- noita. Työmarkkinajärjestöt ovat edelleen vahvistaneet sukupuolittunutta työnjakoa.
Keskeiset työmarkkinajärjestöt suojelevat omistautuneesti saavuttamiaan etuja ja vas- tustavat samapalkkaisuusmuutoksia. Samapalkkaisuuskysymykset ovat täten rakenteel- lisia ja institutionaalisia, mutta nykyinen samapalkkaisuuspolitiikka keskittyy enemmän organisaatiokäytänteisiin ja siksi yleisen palkkatasa-arvon edistäminen etenee niin hi- taasti.
Mandelin (2012) tutkimus aiemmin on todennut, että hyvinvointivaltiolla on paradok- saalisesti negatiivinen vaikutus korkeammassa sosioekonomisessa asemassa olevien naisten palkkoihin. ”Äitiysystävällisillä” valtion toimilla, joilla on määrä sovittaa yhteen palkallinen ja palkaton työ, on paradoksaalisesti kielteisiä vaikutuksia horisontaaliseen ja vertikaaliseen segregaatioon4 työmarkkinoilla. Ensinnäkin yleiset työehdot ja työsuo- jelu mahdollistavat eritoten äideille mahdollisuuden vähentää työaikaa ja jäädä van- hempainvapaalle. Näiden seikkojen katsotaan vähentävän työnantajien halukkuutta pal- kata naisia, etenkin pitkää perehdytystä vaativiin töihin. Toiseksi naiset ovat keskitty- neet suurille julkisen sektorin aloille, jotka ovat segregoituneet naisvaltaisiksi. Työnte- kijöillä on julkisella sektorilla huonot mahdollisuudet neuvotella palkoistaan, ja naisjoh- tajat sijoittuvat usein nimenomaan julkisen sektorin alaisuuteen. Mandel havaitsi kan- sainvälisesti vertailevassa tutkimuksessaan, että matalammassa sosioekonomisessa ase- massa olevien naisten ja miesten palkkaeroa ei ole havaittavissa, ei myöskään Suomes- sa, mutta ero näkyy nimenomaan korkeammassa sosioekonomisessa asemassa olevien naisten ja miesten välillä. Suomessa naiset kuitenkin ovat keskiansiotuloiltaan miehiä alempana kaikilla työnantajasektoreilla eli valtiolla, yksityisellä ja kunnallisella (Findi- kaattori 2018), mutta Mandelin tutkimus ehkä osoittaakin, että kaikista matalimmissa tuloluokissa ”palkkasorto” on enemmän kiinni yhteiskuntaluokasta tai muista intersek- tionaalisista tekijöistä, kuin sukupuolesta.
Milja Saari (2016) osoittaa tutkimuksessaan, että valtiovalta ei ota vahvaa vastuuta palkkatasa-arvon edistämisestä, koska samapalkkaisuuden politiikka nähdään neuvotte- lun kohteena, ei niinkään perus- ja ihmisoikeuksiin liittyvänä kysymyksenä. Saaren mu- kaan tasa-arvopolitiikassa korostetaan yhä enenevissä määrin yksilöä, oikeistokonserva- tiiviseen politiikkaan nojautuen, sekä uusliberaalia markkinalogiikkaa ja diskursseja,
4 Horisontaalinen segregaatio tarkoittaa ammattialojen eriytymistä sukupuolen mukaan ja vertikaalinen segregaatio tarkoittaa urakehityksen ja johtotehtäviin sijoittumisen erilaisuutta (THL 2019).
jotka pyrkivät niputtamaan eri intressit kansakunnan ja sen kilpailukyvyn eduksi. Tässä kontekstissa sukupuolten tasa-arvon edistämiselle on hyvin kapea tila.
Mellonin (2019) tutkimus Yhdysvaltojen vuonna 1963 säädetystä samapalkkaisuusase- tuksesta (The Equal Pay Act, EPA), osoittaa palkkaerojen kaventuneet, mutta ei hävin- neen. Puolet palkkaerosta selittyy sillä, että naisten ja miesten alat ovat segregoituneet.
Segregoituminen perustuu niille oletuksille, joita on tehty kunkin sukupuolen sopivuu- desta kuhunkin ammattiin. Korkeasti palkatuissa ammateissa usein vaaditaan pitkiä työ- päiviä, mitkä vaikeuttavat huolehtimista perheestä ja usein hoiva on naisten vastuulla.
Naiset jäävät viisi kertaa miehiä todennäköisemmin vähintään vuoden pituiselle hoito- vapaalle lasten takia. Tästä syystä naiset ovat harvemmin korkeasti palkatussa amma- teissa. Hoivatyöstä saa matalampaa palkkaa, koska hoivatyötä pidetään vähemmän ar- vokkaana tai vaativana. Muun muassa Yhdysvalloissa yksilön palkkahistoriaa pidetään palkanmääräytymisperusteena ja matalapalkkaisuus voi estää pääsemästä edes työhaas- tatteluun. Palkkaa pidetään pätevyyden merkkinä. Työnantajat suhtautuvat negatiivisesti naisiin, jotka eivät paljasta edellistä palkkaansa ja pyrkivät neuvottelemaan korkeampia palkkoja. Miesten palkkaneuvotteluissa ei nähdä ongelmaa, mutta naisia pidetään palk- kaneuvotteluissa yliaggressiivisina. Naiset pärjäävät palkkaneuvotteluissa huonommin ja samalla naiset joutuvat kohtaamaan sosiaalista vieroksuntaa toimiessaan miestapai- sesti.
Grönlund ym. (2017) tutkivat kuinka Pohjoismaissa sukupuoli vaikuttaa työmarkkinoil- le ja johtotehtäviin sijoittumiseen sekä palkkatasoon. Tutkimuksessa ilmeni, että suu- rimmat erot naisten sijoittumisessa johtotehtäviin on Suomessa ja pienimmät Tanskassa.
Suomessa työssäkäyvistä naisista 7,5 prosenttia sijoittui johtotehtäviin, kun taas työssä- käyvistä miehistä johtotehtävissä oli 20 prosenttia. Tanskassa lukemat olivat naisten osalta 20 prosenttia ja miesten osalta 26 prosenttia. Suomessa vanhemmuudella on kiel- teinen vaikutus naisten pääsyyn johtotehtäviin, miesten osalta vaikutus on päinvastai- nen. Tanskassa ja Norjassa sukupuolen ja vanhemmuuden keskinäisvaikutus ei ole mer- kittävä. Suomessa ammatillisella ja alakohtaisella segregaatiolla on voimakas sukupuo- littunut vaikutus sekä johtotehtäviin että palkkoihin. Sukupuolten välisiin palkkaeroihin on segregaatiolla merkittävä vaikutus myös Norjassa ja Ruotsissa, mutta ei Tanskassa.
Kaikissa maissa naiset työskentelevät useammin osa-aikaisesti naisvaltaisissa amma- teissa sosiaali- ja terveysalalla.
Ojala ym. (2019) ovat verranneet Sari Sairaanhoitajan ja Ilkka Insinöörin vuosityötulo- ja. Molemmat kuuluvat samalle koulutustasolle eli ovat alempia korkeakoulututkintoja.
Tutkimuksessa on vertailtu Sarin ja Ilkan vuosityötuloja ikäluokissa 35-vuotta ja 40- vuotta vuonna 2015. Tutkimuksessa kävi ilmi, että kunnallisella puolella 35-vuotiaalla insinöörillä on 12 333 euroa suuremmat vuositulot kuin kunnallisella puolella työsken- televällä sairaanhoitajalla. Tuloero kasvaa siten, että 40-vuotiaana insinöörin vuositulot on 13 993 euroa suurempia sairaanhoitajaan verrattuna. Yleisesti naisten ansiot ovat noin 16 prosenttia miesten vuosiansioita pienemmät (SVT [2019] sit. Ojala ym. 2019, 640), mutta tässä tutkimuksessa kunnallisen puolen palkkavertailussa naisten vuosiansi- ot ovat 29 prosenttia pienemmät miesten vuosiansioihin verrattuna.
Erot eivät Ojalan ym. (2019) mukaan johdu merkittävältä osin tehdyistä työtunneista, mutta tutkimuksessa puhutaan työajasta, ei siitä milloin työ on tehty. Sosiaali- ja ter- veysalaa nimittäin leimaa vuorotyöläisyys, jolloin palkanlisiä saadaan epämiellyttävik- sikin koetuista työajoista, joista voi olla jopa terveydelle haittaa (esim. Härmä 2006).
Sosiaali- ja terveysalaa leimaa myös työntekijöiden joustavuuteen varaaminen ja työeh- tosopimuskiistoissa käytetty ylityö- ja vuoronvaihtokiellon on jopa pelätty vaarantavan potilasturvallisuuden (Wilskman 2018). Jos vertailussa olisi vain peruspalkka, eikä näitä vuorolisiä otettaisi huomioon vertailtaessa varsinaisia palkkoja, vaan ne katsottaisiin nimenomaan kompensaatioksi siitä, että työntekijä joutuu joustamaan omasta elämäs- tään ja viettämään esimerkiksi juhlapyhät töissä, niin palkkaero saattaisi näyttää vielä suuremmalta. Yksityisellä sektorilla ero onkin suurempi, jolloin sairaanhoitaja saa vain 63 prosenttia insinöörin tuloista. (Ojala ym. 2019, 641) Tätä eroa voi selittää se, että yksityisellä sektorilla työehtosopimukset ovat kunnallisia sopimuksia huonommat ja yksityisellä sektorilla sairaanhoitajien vuorotyö on vähäisempää, jolloin kokonaispalkka jää pienemmäksi.
3.5 Segregaatio työn arvostuksen näkökulmasta
Nykyään töiden palkkataso pohjautuu työn vaativuuden määrittelyyn työehtosopimuk- sissa. Työn vaativuuden määritteleminen on haasteellista, koska usein naisten tekemä työ, kuten hoitotyö, arvioidaan vähemmän vaativaksi verrattuna teknologiseen asiantun- tijuuteen. Tämä aiheuttaa epäoikeudenmukaisesti alemman palkkatason ja palkkauspe-
rusteet naisille. Aiemmin historiassa tämä on näkynyt muun muassa eriytyneinä palkka- taulukoina miehille ja naisille jopa saman työpaikan sisällä, koska naisten tekemä työ on määritelty vähemmän vaativaksi. (Korvajärvi 2010, 189; ks. myös Acker 1990, 13.) Seuraavaksi esittelen, kuinka tutkimuksissa on havaittu palkkaeriarvoisuuden johtuvan ainakin osittain naisten työn aliarvioimisesta tai aliarvottamisesta.
Benderin ja Pigeyren (2016) tutkimuksessa tarkasteltiin, kuinka sukupuoleen perustuva puolueellisuus on yleensä läsnä vertailtaessa työn vaativuutta ja palkkatasoa tämän vaa- tivuusarvioinnin perusteella. Sukupuolinäkökulma voidaan siis piilottaa työn arviointi- ja palkkaluokittelujärjestelmässä. Arviointijärjestelmän puutteet näkyvät siten, että arvi- ointikriteereissä ylikorostuvat tietyt kyvyt ja taidot, kun toiset yhtä tärkeät taidot jäävät arvioinnin ulkopuolelle. Naisvaltaisten alojen vaativuuskriteereille annetaan vähemmän painoarvoa ja joitain taitoja pidetään stereotyyppisesti naisille luonnollisina, jolloin tai- dot jäävät näkymättöminä arvioimatta. Koskinen Sandbergin (2016) tutkimuksessa myös havaittiin, että työn vaativuutta arvioidaan arviointisääntöjen vastaisesti ja kuiten- kin arvioinnissa käytettyä pisteytystä sovelletaan sääntöjen mukaisesti. Näin arviointi saadaan näyttämään legitiimiltä ja sukupuolineutraalilta käytänteeltä. Benderin ja Pigeyren (2016) mukaan työn vaativuuden arviointia ohjaa ennemminkin poliittisuus kuin tekninen toteuttaminen.
Koskinen Sandberg ym. (2018) mukaan institutionaalinen aliarvottaminen viittaa siihen, kuinka naisten tekemän työn aliarvottaminen on sisällytetty palkkojen muodostamisen muodolliseen rakenteeseen, kuten työehtosopimuksiin, joita kuitenkin pidetään suku- puolineutraaleina. Tästä syystä sukupuolittuneisuus näissä sopimuksissa ja rakenteissa jää usein näkymättömäksi ja tunnistamattomaksi. Palkka voidaan ymmärtää sovittuna sosiaalisena käytänteenä, jolla määritellään kullekin työlle sopiva korvaus. Palkkatason sopivuus erikseen miehille ja naisille on syvään juurtunut yhteiskunnallisiin arvoraken- teisiin. Kumarin ja Pandeyn (2021) tutkimus osoittaakin, kuinka palkkataso ennemmin- kin perustuu työntekijän henkilökohtaisiin ominaisuuksiin, kuten sukupuoleen, kuin työntekijän ansiokkuuteen.
Myös työehtosopimuksia voidaan pitää sukupuolisokeina, koska sukupuoli on harvoin esillä työehtosopimusneuvotteluissa. Tämä tekee vahvasti segregoituneilla aloilla, kuten hoitoalalla, tasa-arvoisen palkkauksen toteuttamisen haastavaksi, koska naisvaltaisten
alojen epäoikeudenmukaisena koettu palkkaus työn vaativuuteen nähden vaatisi kor- jaantuakseen erityisen korotuserän, jonka perusteena on tasa-arvo. Tunnistettua ja tun- nustettua palkkakuoppaa on pyritty korjaamaan ainakin jo 1980-luvulta lähtien, mutta tulokset ovat olleet melko merkityksettömiä, esimerkiksi ensimmäinen tasa-arvoerä vuonna 1988 oli 10 penniä. (Martikainen & Yli-Pietilä 1992, 8, 244.)
3.6 Konstruoitu talouspolitiikka
Esittelin aiemmin luvussa 3.4 tasa-arvopolitiikan tutkijan Milja Saaren käsityksen siitä, kuinka kilpailukyvyn nimissä tasa-arvon edistämiselle jää vähän tilaa, kun tilan valtaa uusliberaalit markkinalogiikat ja diskurssit. Tässäluvussa esitän feministisen talouspoli- tiikan kautta vaihtoehtoisia näkemyksiä hegemoniselle uusliberaalille talousdiskurssille ja kuinka itsestään selvänä ja kyseenalaistamattomana näyttäytyvä vaihtoehto ei välttä- mättä sitä ole. Herkmanin (2011, 176) mukaan uusliberalismilla ja talouden vaihtoeh- dottomuusdiskursseilla on sellainen hegemoninen asema, että vaihtoehtoiset näkemyk- set eivät näyttäydy vertailukelpoisilta. Näin tietynlaisista talousnäkemyksistä on raken- tunut sellainen todellisuus ja itsestään selvyys, jota on hankala vastustaa. Kuitenkin myös talous on ihmisen luoma konstruktio, joka voisi toisin rakennettuna olla jotain muuta, kuin uusliberaalia ideologiaa noudattava ja jossa myös tasa-arvokysymykset huomioidaan.
Julkisilla diskursseilla uusliberaalista ideologiasta pyritään tekemään itsestään selvyys, vaikka asian edistäjinä ovat muun muassa globaalit valtaeliitit ja transnationaaliset suuryritykset, joiden agendoja globaalit vapaat markkinat ja suopeat poliittiset ratkaisut edesauttavat. Uusliberalismi ilmenee julkisessa politiikassa D-L-P-kaavana, jossa talou- den sääntelyä puretaan (deregulation), kauppaa ja teollisuutta vapautetaan (liberalizati- on) sekä valtio-omisteisia yhtiöitä yksityistetään (privatization). Tällöin tavoitteeksi asettuu mahdollisimman suuret taloudelliset voitot, eikä kaikille "yhteinen hyvä". (Ste- ger & Roy 2010.)
Uusliberaali ideologia on Pierre Bourdieun (1999, 124) mukaan utopia. Tämä utopia saadaan muutettua tieteellisesti päteväksi kuvaukseksi todellisuudesta, kun poliittisia ohjelmia perustellaan taloustieteen avulla. Uusliberaali diskurssi on niin vahva, että se pystyy muuttamaan itsensä todeksi samalla kun se on vahvistamassa sitä voimakenttää,
