316
Aikuiskasvatukselle mikä ta- hansa demokratian ajankohtaista tilaa käsittelevä tutkimus on rele- vantti. Monista erityisistä syistä tämä pätee myös Kuuselan ja Ylö- sen kirjaan.
Yleensä pamfletit ovat help- poa ja kiinnostavaa luettavaa kir- joittajan tai kirjoittajien kiistojen ja väittämien vuoksi. Konsulttide- mokratia-kirja ei ole kuitenkaan pamfletti, vaan haastatteluaineis- toihin, tilastoihin ja kirjallisiin do- kumentteihin perustuva tutkimus, niin sanottu puheenvuorokirja, joka pitää lukijan hyvin ottees- saan. Kuvaan tässä arvioinnissa ly- hyesti kirjan sisältöä, mutta jätän itse herkullisen aineiston lukijan tavoitettavaksi. Lisäksi nostan esil- le muutaman erityisen syyn, miksi tämä kirja on aikuiskasvatukselle tärkeä.
Julkisen sektorin nurkanvaltaajat
Hanna Kuusela & Matti Ylönen (2013):
Konsulttidemokratia – miten valtiosta tehdään tyhmä ja tehoton.
Gaudeamus, Helsinki. 200 s.
ISBN 978-952-495-290-3.
PELKURIVALTIO ON TYHMÄ JA TEHOTON
Johdannossa kirjoittajat ku- vaavat konsulttidemokratian käsi- tettä ja ilmiötä sekä kirjan perus- tehtävää. Myös kirjoittajien omat motiivit ja orientaatio tulevat esil- le johdantoluvussa, ja niistä olisi opiksi yleisemminkin tutkijoille.
Kuinka säilyttää perustutkimuk- sen ja -työn kentällä herkkyys tart- tua ajankohtaiseen ja tärkeään tee- maan? Tai kuinka tuo perustutki- mus tai oma työ voi tarjotakin ad hoc-tilaisuuksia uusien tärkeiden ilmiöiden tutkimiseen? Molem- mat kirjoittajat ovat tietokirjaili- joita. Kuusela on Suomen Akate- mian tutkija ja Ylönen toimittaja.
Molemmat ovat myös itse tehneet konsultointia.
Kirja jakautuu johdannon li- säksi kolmeen lukuun ja epilogiin.
Kuusi erityisteemaa on kehystetty erikseen tietolaatikoiksi. Ensim- mäinen luku valottaa hallinnon kehityksen suuria linjoja, joihin 1980-luvulta lähtien on haettu
”vallankumouksellisia” muutok- sia, ketteryyttä ja säästöjä. Poliit- tiset linjaukset valtion ja julkisten palvelujen tehostamiseksi ovat luoneet otollisen pohjan konsul- tointityön vahvalle nousulle.
Lähinnä uusliberalistisessa ta- lousajattelussa hyvinvointivaltio on mielletty tehottomaksi jul- kiseksi palveluksi ja yksityinen yritystoiminta tehokkaaksi, ket- teräksi ja taloudelliseksi. Konsul- toinnin ideaalit ovatkin peräisin viimeksi mainitusta, ja hyvinvoin- tivaltio on monella tavalla kor- vautumassa valmentajavaltiolla, jonka tärkeimmät toimintaideat on omaksuttu juuri yrityselämäs-
kirja-arviot
KIRJA-ARVIOT
317 AIKUISKASVATUS 4’2013
tä. Perinteinen edustuksellisuus ja demokratia korvautuvat näin ket- terillä ostopalvelukonsulteilla.
Toinen luku on laajin ja antaa tilaa asiaa koskeville, haastattelui- hin perustuville kertomuksille ja dokumentaatiolle. Konsulttide- mokratian seurauksia ovat kirjoit- tajien mukaan riippuvuussuhteet, hiljaisen tiedon vaarantuminen, ostetun tiedon epäluotettavuus ja muut sellaiset tekijät, joilla valtios- ta on todellakin suunnitelmallises- ti tehty sekä tyhmää että muutettu se tehottomaksi hoitamaan julki- sia palvelujaan. Viimeisessä luvus- sa kirjoittajat etsivät ja esittävät teesejään päästä ”pelkurivaltiosta”
takaisin vahvaan ja toiminnalli- seen valtioon.
KONSULTOINNIN KUSTANNUKSET ENNAKOIMATTOMIA
Kirjassa konsultointia kuvataan yksityiseltä sektorilta julkiselle siirtyneeksi ja laajentuneeksi toi- minnaksi, jolle erityisesti lamat ja niiden myötä säästötoimet ovat antaneet puhtia.
Kun lamakausi vähentää kon- sultointia yksityissektorilla, se on saanut lisääntyvästi jalansijaa jul- kisella puolella. Tämä väliaikai- seksi tarkoitettu ulkoinen apu on
salakavalasti muuttunutkin enem- män tai vähemmän pysyväksi ja vienyt julkista valtaa yksityiselle sektorille sekä romuttanut demo- kraattisia toimintatapoja.
Monin esimerkein kirjoittajat tuovat esille, kuinka konsultoin- titoimeksiannot antavat asiansa tuntevalle konsultointipalvelun myyjälle tilaisuuksia niin sanot- tuun nurkanvaltaukseen ja oman konsulttiyrityksen kiinnittämi- seen palvelun tilaajaan. Useim- missa tapauksissa tilaaja (valtio tai kunnat) eivät omista itselleen tehtyä palvelua, vaan se jää kon- sultointiyrityksen omaisuudek- si. Esimerkkinä voidaan mainita tietotekniikkapalveluyritys Tieto, joka omistaa Valviran Terhikki- järjestelmän eli terveydenhuollon ammattilaisten keskusrekisterin.
Samalla konsultointi on osoit- tautunut omassa asiassaan (te- hokkuudessa, ketteryydessä ja säästäväisyydessä) lähinnä retori- siksi lupauksiksi ja kääntänyt toi- minnan kustannukset perinteisiä palveluja suuremmiksi.
OSAAMINEN KATOAA ORGANISAATIOISTA
Mitä tekemistä edellisellä on de- mokratian lisäksi aikuiskasva- tuksen kanssa? Vielä muutama
vuosi sitten puhuttiin 1990-luvun alussa alkaneesta ”oppivan orga- nisaation” käsitteestä, mutta nyt sen tarina on hiljentynyt. Jos siitä puhutaan, niin se tapahtuu byro- kraattisen organisaation kritiikki- nä ja useimmiten organisaatioon tarvittavan ulkoisen, konsultoivan tai valmentavan intervention tar- peena.
Tähän asiaan liittyy kirjoittaji- en esiin nostama huoli osaamisen ulkoistumisesta ja hiljaisen tiedon hiipumisesta; useissa tapauksissa konsultit alkavatkin tietää ja osata organisaation toiminnat parem- min kuin varsinaiset työntekijät.
”Ulkoistaminen johtaa siihen, että organisaatiossa ei ole enää yhtään henkilöä, joka löytäisi pannuhuo- neen talossa”, on erään haastatel- tavan pelkojen päätepiste.
Erityisesti kirjassa tuodaan esille huoli siitä, kuinka IT-uudis- tuksissa julkisen palvelun tuottajia (eli konsultointipalvelujen osta- jia) on viety kuin pässiä narussa ja sekä tieto, osaaminen että itse jär- jestelmät ovat siirtyneet ulkoisten palveluntuottajien omaisuudeksi.
Tätä huolta eivät esitä kirjoitta- jat omina tulkintoinaan, vaan kir- jan aineisto tuo esille, että Valtion- talouden tarkastusvirasto (VTV) on raporteissaan toistuvasti joutu-
318
nut kysymään näiden perään. Eri- tyisen huomionarvoista VTV:n havainnoissa on se, että myös niissä painotetaan osaamisen katoamisesta aiheutuvaa kesto- probleemaa. Osaaminen on näin olennaista organisaation taloudel- lista pääomaa, jota on tarkastelta- va kvartaalitulosten ja lisääntyvien pinnallisten tulosmittausten sijaan pitkällä perspektiivillä ja osaamista kehittävillä kriteereillä.
ONKO JO LIIAN MYÖHÄISTÄ?
Kirja osuu työssä oppimisen ja ke- hittymisen edellytysten ytimeen.
Oleelliset oppimista ja kehittymis- tä ylläpitävät tekijät löytyvät orga- nisaatioissa tyypillisesti yllättävän läheltä, toisilta toimijoilta ja ver- taisilta. Ongelmaksi oppimisen ja kehittymisen kannalta nouseekin se, että organisaatioissa alkaa olla tärkeiden asioiden kohdalla auk- koja. Näissä vertaista ei ole, koke- muksista ei päästä puhumaan tai muutoin ”hiljaisen tiedon kerrot- tavuuden edellytykset heikkene- vät”, kuten kirjoittajat sosiologi Richard Sennettiin viitaten kuvaa- vat (s.92).
Jatkokertomus julkisen sekto- rin tehottomuudesta ei ole kirjan esimerkkien ja argumentaation perusteella tarpeen – valtio ja kun-
nat selviävät vähintään yhtä hyvin funktioistaan kuin ”innovaatioilla”
itsensä myyvät ulkoiset auttajat ja palveluntarjoajat.
Erityisesti, jos otetaan huo- mioon osaamisen kehittäminen, ulkoinen konsultointi näyttäisi vakiintuessaan syövän oleellisen resurssin henkilöstön kvalifikaati- oiden ylläpitämisestä. Kysymys on edellytysten tukemisesta ja oman toiminnan arvon ylläpitämisestä, mitä poliittiset päätöksentekijät ja julkishallinnon ylin johto eivät ole itse kyenneet rakentamaan.
Kirjoittajat eivät näekään ensi sijaisen kritiikin kohteeksi itse konsultteja, jotka ovat osanneet toki käyttää tilannetta hyväkseen.
Monen asian kohdalla voidaan kysyä, onko jo liian myöhäistä pa- lauttaa takaisin luottamus julkis- ten palvelujen osaamiseen ja sen kykyihin kehittää itseään?
Heikki Pasanen FT, yliopettaja
HAAGA-HELIA Ammatillinen opettajakorkeakoulu
