LUONTOHOIVAYRITTÄJÄN JA JULKISEN SEKTORIN VÄLINEN YHTEISTYÖ
Jenni Simonen Pro gradu -tutkielma Sosiaalityö
Yhteiskuntatieteiden ja filosofian laitos
Jyväskylän yliopisto Kevät 2020
TIIVISTELMÄ
Simonen Jenni
Luontohoivayrittäjän ja julkisen sektorin välinen yhteistyö Sosiaalityö
Pro gradu -tutkielma
Yhteiskuntatieteiden ja filosofian laitos Jyväskylän yliopisto
Ohjaaja: Satu Ranta-Tyrkkö Kevät 2020
80 sivua + 4 liitettä
Tutkimus käsittelee luontohoivayrittäjän ja julkisen sektorin välistä yhteistyötä luonto- hoivayrittäjän näkökulmasta. Luontohoivapalveluilla tarkoitetaan julkisen sektorin järjes- tämisvastuulla olevia sosiaali- ja terveyspalveluja, joissa luontoa hyödynnetään ammatil- lisesti, tavoitteellisesti ja vastuullisesti kuntoutuksen tukena. Tutkimuksessa selvitetään, millaista yhteistyö on peruspiirteiltään, millaiset tekijät vaikuttavat yhteistyöhön ja mil- laisena yhteistyö näyttäytyy tulevaisuudessa. Tutkimus on laadullinen tutkimus, jossa yrittäjien näkemyksiä selvitetään kuudella kirjoitelmavastauksella ja kahdella puhelin- haastattelulla. Tulokset analysoidaan aineistolähtöisellä sisällönanalyysillä.
Tutkimustulosten mukaan luontohoivayrittäjän ja julkisen sektorin välisen yhteistyön pe- ruspiirteisiin liittyy yrityksen luontohoivan toimintamuoto ja palvelun asiakasryhmä sekä yhteistyön muoto ja vakiintuneisuus. Luontohoivatoiminta keskittyy eläinavusteisuuteen ja palvelujen asiakasryhmät ovat laajoja. Yhteistyö rakentuu tarjouskilpailuihin, ja yh- teistyön vakiintuneisuus vaihtelee kunta- ja yrityskohtaisesti.
Luontohoivayrittäjän ja julkisen sektorin väliseen yhteistyöhön vaikuttavia tekijöitä on tulosten mukaan yrittäjän, yritystoiminnan, julkisen sektorin ja yhteiskunnan ulottuvuuk- sissa. Yrittäjän ulottuvuudessa yhteistyöhön vaikuttavat yrittäjän henkilökohtaiset omi- naisuudet, ammattiosaaminen ja yrityksen sivutoimisuus. Yritystoiminnan kannalta kes- keisimmiksi tekijöiksi nousevat palvelun hinta, markkinointi, laatu ja saavutettavuus. Jul- kisen sektorin osalta tärkeimmät yhteistyöhön vaikuttavat tekijät ovat kilpailutuksiin liit- tyvät haasteet, palveluprosessit, julkisen sektorin taloudelliset resurssit, julkisen sektorin toimijan ominaisuudet sekä julkisen sektorin työntekijöiden suhtautuminen luontohoiva- toimintaan. Yhteiskunnan tasolla korostuvat yhteistyön paikallisuus, palvelukategorioi- den joustamattomuus sekä luontohoivakentän järjestäytymättömyys. Yhteistyöhön vai- kuttavat tekijät joko edistävät tai heikentävät yhteistyön sujuvuutta ja kytkeytyvät tar- jouskilpailutuksissa menestymiseen ja luontohoivatoiminnan tunnettavuuden kasvuun.
Keskeisimmiksi tekijöiksi yhteistyön kehittämisessä nousevat luontohoivatoiminnan tun- nettavuuden kasvu parantamalla sektoreiden välistä vuorovaikutusta ja lisäämällä alan tutkimustietoa, sekä yhteistyön käytännön mahdollisuuksien lisääminen taloudellisen tu- kemisen kautta. Pääasiassa yhteistyön tulevaisuus nähdään positiivisena ja luontohoiva- toiminta kasvavana ja potentiaalisena alana myös sosiaalipalveluissa. Tutkimustulosten pohjalta voidaan kasvattaa luontohoivatoiminnan tunnettavuutta ja kehittää sektoreiden välistä yhteistyötä.
Avainsanat: julkinen sektori, yksityinen sektori, yhteistyö, Green Care, luontohoiva, luontohoivayrittäjyys, sosiaalityö
KUVIOLUETTELO
Kuvio 1. Alkuperäisten ilmauksien pelkistäminen 26
Kuvio 2. Yhteistyön peruspiirteet 29
Kuvio 3. Yrityksen palvelutoiminta osana yrityksen peruspiirteitä 31
Kuvio 4. Yhteistyöhön vaikuttavat tekijät 39
Kuvio 5. Yhteistyöhön vaikuttavat tekijät yrittäjän ulottuvuudessa 40 Kuvio 6. Yhteistyöhön vaikuttavat tekijät yritystoiminnan ulottuvuudessa 46 Kuvio 7. Yhteistyöhön vaikuttavat tekijät julkisen sektorin ulottuvuudessa 50 Kuvio 8. Yhteistyöhön vaikuttavat tekijät yhteiskunnan ulottuvuudessa 57
Kuvio 9. Yhteistyön tulevaisuus 60
Kuvio 10. Yhteistyön kehittäminen osana yhteistyön tulevaisuutta 60
SISÄLTÖ
TIIVISTELMÄ KUVIOLUETTELO SISÄLTÖ
1 JOHDANTO ... 2
2 LUONTOHOIVA ... 4
2.1 Green Care - ja luontohoivatoiminta ... 4
2.2 Luontohoivatoiminnan vaikuttavuus ... 7
2.3 Luontohoiva ja sosiaalityö ... 10
2.4 Luontohoivapalveluiden kehittäminen ... 12
3 JULKISEN JA YKSITYISEN SEKTORIN VÄLINEN YHTEISTYÖ SOSIAALIPALVELUISSA ... 14
3.1 Sosiaalipalveluiden järjestäminen ... 14
3.2 Julkisen ja yksityisen sektorin välisen yhteistyön haasteet ja mahdollisuudet16
4 TUTKIMUKSEN TOTEUTUS ... 19
4.1 Tutkimustehtävä ... 19
4.2 Tutkimusaineistona luontohoivayrittäjien kirjoitukset ja puhelinhaastattelut 20 4.3 Aineistolähtöinen sisällönanalyysi ... 24
4.4 Eettiset kysymykset tutkimuksessa ... 26
5 LUONTOHOIVAYRITTÄJÄN JA JULKISEN SEKTORIN VÄLINEN YHTEISTYÖ ... 29
5.1 Yhteistyön peruspiirteet ... 29
5.1.1 Yrityksen palvelutoiminta ... 30
5.1.2 Yhteistyön muoto ... 35
5.1.3 Yhteistyön vakiintuneisuus ... 36
5.2 Yhteistyöhön vaikuttavat tekijät ... 38
5.2.1 Yrittäjän ulottuvuus ... 39
5.2.2 Yritystoiminnan ulottuvuus ... 45
5.2.3 Julkisen sektorin ulottuvuus ... 49
5.2.4 Yhteiskunnan ulottuvuus ... 57
5.3 Yhteistyön tulevaisuus ... 59
5.3.1 Yhteistyön kehittäminen ... 60
5.3.2 Yrittäjien suhtautuminen yhteistyön tulevaisuuteen... 65
6 POHDINTA ... 68
LÄHTEET ... 73
LIITTEET
1 JOHDANTO
Luonnon hyvinvointivaikutukset on tiedetty pitkään, ja hyvinvointivaltion rakentumiseen saakka luontoa käytettiinkin hyvinvoinnin ja kuntoutuksen tukena sosiaali-, terveys- ja kasvatusalan laitoksissa. Luonnon välitön läsnäolo ja luontoyhteys ovat kuitenkin väisty- neet ja väljähtyneet kaupungistumisen ja tehokkuuden myötä. Luonnosta ja maaseudusta vieraantuminen ovat luoneet tilausta luontoyhteyden palauttamiselle, ja nyt ajatus luon- non hyödyntämisestä sosiaali- ja terveyspalveluissa on noussut uudelleen esiin.
Sosiaalityön keskeisimpiä taustaoletuksia on käsitys ihmisestä ympäristössään (”Person in Environment”). Tätä ajatusta on sosiaalityössä sovellettu kuitenkin pääasiassa vain ih- misen sosiaaliseen ympäristöön, eikä esimerkiksi luontoympäristöä ole juurikaan huomi- oitu ihmisen hyvinvointiin vaikuttavana tekijänä (esim. Peeters 2012, 287–288). Ihminen on osa luontoa, ja luontoympäristö, niin kuin muukin ympäristö, vaikuttaa ihmisen hy- vinvointiin sekä hyvässä että pahassa. Puhtaan luontoympäristön vaikutukset ihmiseen ovat kiistatta myönteisiä, ja luontoa voidaan hyödyntää paljon enemmän myös sosiaali- työn käytännöissä (mm. Närhi & Matthies 2018, 5; Mesimäki 2018, 121). Parhaimmillaan luontoympäristöä voidaan käyttää kuntouttavana elementtiä sosiaalityön asiakastyössä.
Havahtuminen uudelleen luonnollisen toiminnan tarpeellisuuteen on synnyttänyt uusia palvelutarpeita ja mahdollisuuksia luontolähtöisille menetelmille (Kahilaniemi 2019, 52).
Green Care on sateenvarjokäsite luontoa ammatillisesti, tavoitteellisesti ja vastuullisesti hyödyntäville menetelmille sosiaali-, terveys- ja kasvatuspalveluissa (mm. Soini ym.
2011, 321). Luontohoiva taas tarkoittaa Green Care -toimintaa, jossa luontoa hyödynne- tään julkisen sektorin järjestämisvastuulla olevissa sosiaali- ja terveyspalveluissa (Veh- masto 2014, 31–32). Luontohoivatoiminta pohjautuu luonnon tutkittuihin hyvinvointivai- kutuksiin.
Luonnon hyvinvointivaikutukset tiedostetaan koko ajan aiempaa paremmin, mutta silti luontohoivatoiminnan hyödyntäminen erityisesti sosiaalityössä on vielä marginaalissa.
Oma tutkimuksellinen mielenkiintoni luontohoivatoimintaan vahvistui entisestään sosi- aalityön maisterivaiheen opintojen käytäntöjaksolla, jonka suoritin luontoa hyödyntävin menetelmin työllistämispalveluja tuottavassa yhdistyksessä. Tällöin tuli esille erinäisiä rakenteellisia haasteita julkisen sektorin kanssa tehtävässä yhteistyössä. Luontohoivatoi- minta sijoittuu eri alojen ja sektoreiden rajapintaan, ja siksi toimintamallien kehittyminen
edellyttää sektoreiden välistä yhteistyötä (Soini ym. 2011, 328; Välimaa & Vinblad 2019, 13).
Luontohoivatoiminnalle on mahdollisuuksia nykyisessä yhteiskunnallisessa tilanteessa, kun palveluja yksityistetään ja vaihtoehtoisia palvelumuotoja etsitään (mm. Soini ym.
2011, 329). Ajattelen, että luontolähtöisille menetelmille voisi olla siis tilausta ja poten- tiaalia yhteiskunnassa. Keskityn tutkimuksessa yritysten näkökulmaan, sillä yritykset ovat olleet luontohoivaan liittyvän keskustelun keskiössä (mt., 323).
Tässä tutkielmassa olen kiinnostunut luontohoivayrittäjän ja julkisen sektorin välisestä yhteistyöstä, ja siihen liittyvistä haasteista ja mahdollisuuksista. Seuraavassa luvussa taustoitan tutkimustani luontohoivatoimintaan sekä yksityisen ja julkisen sektorin väli- seen yhteistyöhön liittyen. Tämän jälkeen kerron tutkimuksen toteutuksesta, eli tutkimus- tehtävästä, aineiston keruusta, aineiston analysoinnista ja tutkimukseen liittyvistä eetti- sistä kysymyksistä. Sitten esittelen omassa luvussaan tutkimuksen tulokset, eli vastaan tutkimuskysymyksiin aineiston pohjalta. Lopuksi pohdinnassa pohdin tutkimuksen tulos- ten merkitystä laajemmin sekä tutkimuksen toteutumista.
2 LUONTOHOIVA
Luontohoiva ja Green Care -käsitteet ovat keskeisessä roolissa tutkimuksessa. Green Care ymmärretään sateenvarjokäsitteenä luontoon tukeutuville sosiaali-, terveys-, hoiva-, hoito- ja kasvatuspalveluille. Luontohoivalla tarkoitetaan julkisen sektorin järjestämis- vastuussa olevia Green Care -palveluja, joissa luonto on osana hoivaa tai kuntoutusta so- siaali- ja terveyspalveluissa. Luonto nähdään toiminnassa arvokkaana sen itsensä vuoksi eli itseisarvona, mutta myös välinearvollisesti, sillä ajatuksena on, että luonnon avulla voidaan saavuttaa hyvinvointia. Luonnolla voidaan tarkoittaa laajasti niin eläimiä, ihmi- sen rakentamaa luontoympäristöä (esimerkiksi maatila tai puutarha), luonnontilassa ole- vaa luontoympäristöä kasveineen (esimerkiksi metsä) tai luonnon pienempiä elementtejä (esimerkiksi puun oksa tai yksittäinen kasvi). Seuraavaksi esittelen luontohoivatoiminnan taustoja ja peruselementtejä.
2.1 Green Care - ja luontohoivatoiminta
Green Care -käsite ilmestyi Suomeen vuonna 2008 kansainvälisen keskustelun kautta.
Maaseudun kehittäjät, yrittäjät ja viranomaiset Suomessa omaksuivat käsitteen nopeasti, ja käsite sai heti myönteistä huomiota. Vuonna 2010 perustettiin käsitteestä kiinnostunei- den toimesta Green Care Finland ry, joka koordinoi toimintaa koskevaa tiedonvälitystä, toimijoiden verkostoitumista ja kehittää Green Care -palvelutuotteita, markkinointia ja koulutusta. (Soini ym. 2011, 320–321.) Muulla Euroopassa Green Care -toiminnasta on käytetty mm. käsitteitä Care Farm, Social Farming ja Farming for Health (mm. Yli-Vii- kari ym. 2009, 10; Soini ym. 2011, 320-321).
Suomalaisessa keskustelussa Green Care ymmärretään nykyään sateenvarjokäsitteenä luontoon tukeutuville sosiaali-, terveys-, hoiva-, hoito- ja kasvatuspalveluille, joita tuote- taan erilaisissa ympäristöissä eri asiakkaille asiakkaiden tarpeiden mukaisella intensitee- tillä ja tavoitteilla (mm. Soini ym. 2011, 321). Green Care ei ole siis mikään yksi mene- telmä, vaan laaja voimavarakeskeisyyttä korostava ajattelutapa, jonka kautta on voitu luoda kuntouttavia ja osallistavia menetelmiä eri asiakkaiden tarpeisiin (ks. Ylilauri &
Yli-Viikari 2019, 2). Luontolähtöisillä menetelmillä on selkeä tavoite ihmisen hyvinvoin- nin edistämisessä luontoon tukeutuen.
Green Care voidaan jakaa siis luontohoivan ja luontovoiman käsitteisiin. Luontohoivalla tarkoitetaan julkisen sektorin järjestämisvastuulla olevia luontoa hyödyntäviä hoivan ja kuntoutuksen palveluja. Tällöin asiakkaina ovat usein haavoittuvaisessa asemassa olevat ihmiset, ja palvelujen tuottajalta vaaditaan sosiaali- ja terveysalan koulutus ja kiinteää yhteistyötä julkisen sektorin toimijoiden kanssa. Luontovoiman palvelut ovat taas ennal- taehkäiseviä luontolähtöisiä hyvinvointipalveluja sisältäen erilaisia harrastus-, kasvatus- ja opetuspalveluja. Luontovoiman asiakkaat eivät ole yleensä erityisen haavoittuvaisessa asemassa, eikä palveluiden järjestämisestä ole kovin tarkkoja vaatimuksia. (Vehmasto 2014, 31–32.) Luontohoivan palvelut ovat näin ollen tavanomaisia hoivan, kuntoutuksen ja sosiaalityön palveluja, joiden tavoitteet on määritelty asiakkaan kuntoutussuunnitel- massa ja ovat samoja kuin muillakin työmenetelmillä tuotetut palvelut. Luontolähtöisyys on ikään kuin vain palvelun lisäarvona. (mt, 47.) Tässä tutkielmassa keskityn julkisen sektorin järjestämisvastuulla oleviin luontohoivan palveluihin, sillä olen kiinnostunut toi- minnan yhteydestä sosiaalityöhön, ja luontohoivan markkinoita ovat nimenomaan sosi- aalipalvelut.
Voidaan sanoa, että Green Care on sosiaalinen innovaatio. Soinin ym. (2011) mukaan Green Care toiminnassa sosiaalisen innovaation piirteitä ovat muun muassa sen kehitty- minen käytännön toimijoiden aloitteesta; menetelmien, palvelumallien ja toimialojen uu- distaminen; luontolähtöisten menetelmien lisäarvon tuottaminen asiakkaalle sekä vanhan idean (luonnon hyvinvointivaikutusten) uudelleen käyttöönotto. (Soini ym. 2011, 327.) Green Care sosiaalisena innovaationa on uusi palvelujen tuottamistapa suomalaiseen so- siaali- ja terveyspalvelujärjestelmään.
Luontolähtöisiin menetelmiin kuuluu monia jo varsin vakiintuneita menetelmiä, kuten ratsastusterapia, puutarhaterapia, sosiaalipedagoginen hevostoiminta, ekoterapia ja tun- netaitokasvatus. Sempikin ym. (2010, 27) mukaan Green Care -sateenvarjon alla olevat menetelmät voidaan jakaa sosiaaliseen ja terapeuttiseen puutarhatoimintaan, eläinavus- teisiin interventioihin, hoivamaatilatoimintaan, vihreään liikuntaan (green exercise), eko- terapiaan sekä erämaaterapiaan ja luontoterapiaan (wilderness therapy, nature therapy).
Vehmasto (2014) on tehnyt tästä jaottelusta yksinkertaistetun version, jossa luontolähtöi- set toimintamuodot jakaantuvat neljään: eläinavusteisiin, luontoavusteisiin, puutarha-
avusteisiin ja maatila-avusteisiin toimintoihin (Vehmasto 2014, 34). Tämä jaottelu on tällä hetkellä vallitseva ajatus Suomessa. Maatila-avusteinen toiminta sijoittuu maatilalle, jossa maatilan eri elementtejä, kuten maataloustöitä, eläinten hoitoa ja luonnossa liikku- mista hyödynnetään kuntoutumisessa. Olennaista on siis, että maatila nähdään kuntoutta- vana ympäristönä. Puutarha-avusteisessa toiminnassa hyödynnetään kasveja, puutarhan- hoitoa ja maisemaa kuntoutuksen tukena. Eläinavusteisessa toiminnassa keskiössä ovat taas koti- ja lemmikkieläinten läsnäolo kuntoutuksessa. Muissa luontoavusteisissa toi- minnoissa merkityksellistä on kuntouttavan toiminnan sijoittuminen rakentamattomaan ja luonnolliseen luontoympäristöön. (Mm. Yli-Viikari 2009, 10; Sempik ym. 2010, 37–
40.)
Eri Euroopan maissa luontolähtöisten menetelmien painopisteet ja muodot vaihtelevat.
Terapeuttinen puutarhatyöskentely on Green Care -toiminnassa merkittävässä roolissa Iso-Britanniassa ja Ruotsissa, sekä lisäksi jonkinlaisessa roolissa Yhdysvalloissa, Sak- sassa ja Itävallassa. Eläinavusteisesta työskentelystä erityisesti ratsastusterapialla ja he- vosavusteisella työskentelyllä on suuri rooli Suomessa, mutta myös Saksassa, Itävallassa ja Yhdysvalloissa. Hoivamaatilatoiminta taasen on suosittua Saksan ja Itävallan lisäksi erityisesti Alankomaissa, Norjassa, Italiassa, Belgiassa, Sloveniassa ja Sveitsissä. (Has- sink & van Dijk 2006, 349–352.)
Vehmaston, Iijolaisen ja Keron (2019) artikkelissa esitellään uusi käsite Blue Care, jolla tarkoitetaan sinisiä hyvinvointipalveluja eli vesiluontoon ja vesistöympäristöihin perus- tuvia sosiaali-, terveys- ja kasvatuspalveluja. Tähän voidaan sisällyttää esimerkiksi kun- touttava kalastustoiminta. On käyty keskusteluja siitä, että sisältyykö Blue Care -käsite Green Care -käsitteeseen, vai onko se Green Care -käsitteen rinnakkaiskäsite. (Vehmasto, Iijolainen & Kero 2019.) Itse näen vesiluonnon osana muuta luontoa ja näin ollen sinisten hyvinvointipalvelujen sisältyvän Green Care -toimintaan. Myös Kirsi Salosen mukaan Blue Care -toiminnan taustalla on samat luonnon vaikuttavuustutkimukset kuin muun luontolähtöisen toiminnan taustalla, mikä yhdistää sen vahvasti Green Care -käsitteeseen (Vehmasto, Iijolainen & Kero 2019, 195).
Green Care -toiminnalla on kolme keskeistä elementtiä ja toimintaa rajaavaa ehtoa:
luonto, toiminnallisuus ja yhteisöllisyys. Luonto on Green Care -toiminnan keskeisin ele- mentti, sillä toiminta tapahtuu aina luontoympäristössä tai luonnon elementtejä hyödyn- täen. Toinen elementti, toiminnallisuus, viittaa kokemuksellisuuteen, jossa luonto voi olla
toiminnan tausta tai toiminnan väline. Kolmas toiminnan piirre, yhteisöllisyys, mahdol- listaa osallisuuden tunteen. (Ks. Soini ym. 2011, 323–325.) Elementit muodostavat Green Care -toiminnan ja sen vaikuttavuuden ytimen.
Green Care -toiminnan keskeiset ehdot tulee elementtien ohella täyttyä, jotta toimintaa voidaan kutsua Green Care -toiminnaksi. Ensimmäisenä ehtona toiminnan tulee olla am- matillista, eli toiminnan tulee noudattaa ammattialan lainsäädäntöä ja eettisiä ohjeistuk- sia, ja palveluntarjoajalla tulee olla riittävä ammatillinen koulutus tuottamaansa palveluun tai menetelmään. Toisena ehtona luontointerventioiden tulee olla tavoitteellisia ja pitkä- jänteisiä, mikä tarkoittaa henkilökohtaisten tavoitteiden ja asiakassuunnitelmien laati- mista ja toiminnan toteuttamista suhteessa tavoitteisiin. Kolmantena toiminnan ehtona on vastuullinen palvelutoiminta, joka sisältää muun muassa ympäristön vastuullisuuden, työntekijöiden hyvinvoinnin, asiakkaiden ja työntekijöiden turvallisuuden, eläinten hy- vinvoinnin ja paikallisen kulttuurin edistämisen. (Soini ym. 2011, 325–326; Soini & Veh- masto 2014, 13–14.)
2.2 Luontohoivatoiminnan vaikuttavuus
Green Care -toiminta pohjautuu ekopsykologian ajatukseen siitä, että ihminen on osa luontoa ja sen kiertokulkua (Salonen 2010, 82). Green Care -toiminnan tavoitteena on ekopsykologisesta näkökulmasta vahvistaa ihmisen ja luonnon välistä suhdetta. Luonto- hoivatoiminnan vaikuttavuus voidaan jakaa edellisessä luvussa kuvattujen peruselement- tien ympärille. Menetelmien hyvinvointia lisäävät vaikutukset syntyvät osallisuuden, yh- teisöllisyyden, kokemuksellisuuden sekä luonnon elvyttävyyden kautta. (Kahilaniemi 2019, 53.)
Ympäristöpsykologiset tutkimukset osoittavat, että luontoympäristö elvyttää ja vaikuttaa myönteisesti sekä fyysiseen että psyykkiseen hyvinvointiin. Vaikutukset ovat usein no- peita ja tiedostamattomia, ja siksi ihminen ei välttämättä huomaa luonnon aikaansaamia myönteisiä asioita kehossaan ja mielessään. (Salonen 2010, 43.) Luontoympäristön fyy- sisiä vaikutuksia ihmiseen on useita. Luontoympäristö parantaa ihmisen koettua terveyttä ja toimintakykyä sekä näin ollen vähentää kuolleisuutta. Luontoympäristössä oleskelevat
ihmiset kokevat olevansa fyysisesti terveempiä. Jo pelkästään luontoelementit sisätiloissa vaikuttavat ihmisen fysiologisiin toimintoihin myönteisesti. (mt, 24–25; 27–28.)
Luontokokemusten psyykkiset vaikutukset ovat elvyttävyys ja terapeuttisuus. Elvyttävä vaikutus tarkoittaa psyykkisen hyvinvoinnin ja terveyden vahvistumista sekä mielenter- veyttä tukevia tekijöitä. Elvyttävä vaikutus on vahvistava, selkiinnyttävä, virkistävä, rau- hoittava ja rentouttava. Elvyttävyyteen liittyy itsetunnon kohoneminen ja uuden näkökul- man löytyminen, mielialan kohoaminen ja stressitilan helpottuminen ja psyykkisen kuor- mituksen väheneminen. Terapeuttisuus liittyy olemassa olevan psyykkisen ongelman tai kuormituksen helpottumiseen. (Salonen 2010, 60–61.) Sekä luonnossa ulkoilu itsenäisesti tai ohjatusti saavat aikaan myönteisiä tunnetilan muutoksia (Salonen & Hyvönen 2019, 62).
Luontolähtöisten menetelmien toiminnallisuus ja kokemuksellisuus on luontohoivatoi- minnassa yksi keskeinen ihmisen hyvinvointia lisäävä tekijä. Toiminta luontoympäris- tössä tuottaa mielihyvää ja aktivoi ihmisen ajattelua. Tekemisen kautta ihminen on yh- teydessä ympäröivään maailmaan ja saa sitä kautta lisää tietoja ja taitoja. Luonto on vi- rikkeellinen ympäristö, joka tarjoaa puitteet monenlaiseen tekemiseen ja taitojen harjoit- tamiseen. Tekemisen kautta ihminen voi syventää luontokokemustaan tai tietoaan luon- nosta. (Soini ym. 2011, 324.)
Luontolähtöisten menetelmien yhteisöllisyys näkyy muun muassa toiminnan vuorovai- kutuksellisuuden ja osallistumisen kautta. Ihmisenä kasvaminen tapahtuu vuorovaikutuk- sessa muiden ihmisten kanssa. Osallistumalla ja ottamalla vastuuta ihminen kiinnittyy yhteiskuntaan. Ihminen saa osallisuuden kautta kokemuksen nähdyksi tulemisestaan. So- siaalinen tuki mahdollistaa vaikeiden kokemusten jakamisen, lohduttamisen, tunteiden hallinnan opettelemisen ja yhdessä rauhoittumisen. (Soini ym. 2011, 325.)
Varsinkin puutarhaterapian ja eläinavusteisten menetelmien on todettu useissa tutkimuk- sissa vaikuttaneen myönteisesti eri asiakasryhmissä. Sen sijaan maatilaympäristön vaiku- tusta ihmisen hyvinvointiin ja kuntoutukseen on tutkittu melko vähän. (Soini ym. 2011, 321.) Puutarhaterapiassa kasvien kasvun seuraamisen ja niiden hoivaamiseen on nähty aiheuttavan rauhoittavaa vaikutusta osallistuneisiin, kuten jännittyneisyyden, pelkojen ja aggressioiden vähentymisen kautta. Dementoituneilla vanhuksilla toiminta on edistänyt aikaan ja paikkaan orientoitumista. Vanhukset saavat kasveja kasvattaessaan käyttää kog- nitiivisia kykyjään monipuolisesti. Kasvien kasvatukseen liittyy myös erilaisten tunteiden
ja jatkuvuuden kokeminen. Viherympäristössä ulkoilu parantaa mielialaa. Ulkoilu palaut- taa myös voimavaroja ja rauhoittaa mieltä. (Salonen 2010, 80–81.) Kasvien hoitaminen innostaa fyysiseen toimintaan, jonka kautta voidaan harjoittaa motoriikkaa, koordinaa- tiota, lihaskuntoa ja kestävyyttä (Yli-Viikari ym. 2009, 22).
Eläinavusteisen toiminnan keskeiset vaikuttavuuselementit liittyvät eläimen läsnäoloon.
Eläinavusteisessa toiminnassa ihminen joutuu eläimen kohdatessaan rauhoittumaan ja keskittymään hetkeen, jolloin muut huolenaiheet on siirrettävä syrjään. Usein eläin toimii muutoksen aktivoijana ja auttaa katkaisemaan vaikean elämäntilanteen. (Salonen 2010, 81.) Eläin kohtaa ihmisen hyväksymällä ja kohtaamalla hänet kokonaisena juuri sellai- sena kuin hän sillä hetkellä on (Ikäheimo 2019, 103).
Steigenin, Kogstadin ja Hummelvollin (2016) mukaan tärkeimmät viisi vaikuttavuuste- kijää Green Care -toiminnassa ovat kontakti eläimiin, tukevat luontoympäristöt, palvelun ohjaajan merkitys, sosiaalisen hyväksynnän tunne ja vuorovaikutus muiden osallistujien kanssa sekä merkitykselliset ja yksilöllisesti muokatut aktiviteetit, joissa osallistuja voi kokea hallinnan tunnetta. Green Care -palvelujen asiakkaat kokevat eläinten läsnäolon tuovan ainutlaatuista hyväksyttävyyden kokemusta osallistujille, ja luonto koetaan pal- kitsevana ja tukevana ympäristönä. Ohjaajan rooli ja sosiaalisen tuen saaminen on osal- listujalle tärkeää. Palvelujen osallistujat ovat kokeneet pystyvänsä hallitsemaan erilaisia tehtäviä ja saaneensa vahvemman uskon omiin selviytymiskykyihinsä. (Steigen, Kogstad
& Hummelvoll 2016, 709–712.) Myös Mesimäen (2018) tutkimuksen mukaan luonto li- säsi päihdeongelmaisen hyvinvointia kokonaisvaltaisesti tunteiden, identiteetin, fyysisen kunnon ja sosiaalisuuden kautta (Mesimäki 2018).
Luontolähtöinen työmuoto tarjoaa asiakkaalle merkityksellisiä kokemuksia. Toimin- taympäristön yhteisöllinen ja sosiaalinen ilmapiiri, osallisuus ja luontoyhteyden kokemi- nen herättävät kokonaisvaltaisia kokemuksia ihmisessä (ks. Kahilaniemi 2019, 53.) Luon- tolähtöisillä menetelmillä on monenlaisia myönteisiä asiakasvaikutuksia, ja menetelmiä voidaan hyödyntää laajasti erilaisissa palveluissa ja eri asiakasryhmien kanssa. Seuraa- vaksi kerron luontohoivatoiminnan ja sosiaalityön yhteydestä.
2.3 Luontohoiva ja sosiaalityö
Kuten sanottu, yksi sosiaalityön tärkeimmistä periaatteista on käsitys ihmisestä ympäris- tössään. Tässä näkemyksessä ihmisen ja ympäristön suhde nähdään vuorovaikutteisena, jossa molemmat vaikuttavat toisiinsa (Närhi 2015, 322). Ihminen ja näin ollen myös so- siaalityö on osa luontoa. Tähän liittyy ajatus siitä, että luonto voi vaikuttaa voimaannut- tavana tekijänä ihmiseen. Ekososiaalisen sosiaalityön käsite viittaa sosiaalityön keskus- teluihin, joissa yhdistetään sosiaalisia ja ekologisia näkökulmia. Ekososiaalinen lähesty- mistapa on sateenvarjokäsite erilaisille sosiaalityön suuntauksille, jotka liittyvät luonnon ja sosiaalisen hyvinvoinnin väliseen suhteeseen (Matthies & Närhi 2014, 87; 91; Närhi 2015, 323). Tämä ajatus yhdistää myös luontolähtöiset menetelmät ja sosiaalityön toi- siinsa.
Sosiaalityön ekososiaalisen viitekehyksen kaksi teoreettista pääsuuntausta ovat systeemi- teoreettinen ja ekokriittinen suuntaus. Systeemiteoreettinen näkökulma korostaa sosiaali- sen ympäristön merkitystä ihmisen kasvulle ja hyvinvoinnille sekä kokonaisvaltaista sys- teemistä ajattelua sosiaalityössä. Ekokriittinen lähestymistapa taas painottaa sosiaalityön ja ympäristökysymyksen välistä yhteyttä ja kritisoi yhteiskunnassa vallitsevaa luonnon ja ihmisten voimavarojen hyväksikäyttöä taloudellisen voiton saamiseksi. (Matthies &
Närhi 2014, 91; 92; Närhi 2015, 323.)
Osana ekokriittistä lähestymistapaa on myös uudempi sosiaalityön suuntaus, jossa sys- teemiteoreettisia lähtökohtia hyödyntäen etsitään luonnonmukaisia ja luontoa säilyttäviä toimintatapoja sosiaalityössä (Matthies & Närhi 2014, 93). Tähän liittyy luonto-, eläin- ja maatila-avusteiset menetelmät ja palvelut, joissa korostuu luontokokemukset ja yhteisöl- lisyys. Lähestymistavassa painottuu luonnon hyödyntäminen yksilöiden ja ryhmien kun- touttavana menetelmänä ja yksilön luontosuhteen ja paikan pohdinnassa.
Närhin ja Matthiesin (2018a) toimittamassa teoksessa selvitettiin suomalaisten yliopisto- opiskelijoiden kiinnostusta ja pro gradu -tutkielmien aiheita ympäristön ja sosiaalityön yhteyksiin liittyen. Artikkelikokoelma keräsi yhteen tietoa ympäristön, luonnon ja kestä- vän kehityksen merkityksestä sosiaalityössä. Kaiken kaikkiaan luonto ja ympäristö näh- tiin keskeisessä roolissa ihmisen sosiaaliseen hyvinvointiin liittyen, ja päädyttiin siihen, että ympäristönäkökulman tulisi vahvistua sosiaalityössä. (Närhi & Matthies 2018a.)
Soini ja Vehmasto (2014, 14) ovat esittäneet, että yksi Green Care -palvelutyyppi on hoiva, kuntoutus ja aktivoiva sosiaalityö. Luontolähtöisyyttä voidaan hyödyntää monen- laisten sosiaali- ja kuntoutuspalvelujen tuotannossa. Sosiaalipedagogista hevostoimintaa käytetään jo nyt paljon sosiaalisen kuntoutuksen tukena. Myös elämyspedagogiikka on yleistynyt osana sosiaalityötä. (Vehmasto 2014, 34.)
Mesimäen (2018) mukaan luontoympäristön vaikutukset ovat kiistatta myönteisiä, ja siksi luontoa tulisi hyödyntää laajemmin sosiaalityön käytännöissä. Luonnon hyödyntäminen on helppoa ja kustannustehokasta, luonto on lähellä ja helposti tavoitettavissa. Luontotoi- minnan riskit ovat myös pienet. (Mesimäki 2018, 121–122.) Asiakaskohtaisia tavoitteita luontohoivapalveluissa sosiaalityön näkökulmasta voivat olla kuntoutuksen saralla esi- merkiksi toimintakyvyn ja elämänhallinnan paraneminen ja ennaltaehkäisevässä mielessä omaehtoisen selviytymisen paraneminen, osallisuuden kokeminen, aktivoituminen ja syr- jäytymisen ehkäiseminen (Vehmasto 2014, 39). Luontohoivan palveluilla olisi siis poten- tiaalia myös sosiaalityön asiakastyössä.
Lehto (2012) tutki sosiaalityön pro gradu -tutkielmassaan luontoon tukeutuvien työmuo- tojen ja Green Care -teeman tuntemista, hyödyntämistä ja mahdollisuuksia sosiaalityössä.
Tutkimuksen tuloksena oli sosiaalityöntekijöiden melko vähäinen tietämys luontolähtöi- sistä menetelmistä ja luontolähtöisten menetelmien vähäinen hyödyntäminen sosiaali- työssä. Kuitenkin sosiaalityöntekijöillä oli kohtalaisen suurta kiinnostusta toimintaa koh- taan. Työntekijät näkivät, että nykyiseen työnkuvaan luontoon tukeutuvat menetelmät ei- vät ole helposti sovellettavissa sosiaalityössä, mutta rakenteellisen muutoksen ja työnte- kijän oman henkilökohtaisen motivaation myötä soveltaminen voisi olla mahdollista. Eri- tyisesti sosiaalityön kuntouttavaan työhön luontomenetelmät nähtiin sopiviksi. Potentiaa- lisina kohderyhminä nähtiin lapset, nuoret, perheet sekä mielenterveys- ja päihdekuntou- tujat. (Lehto 2012.) Luontohoivamenetelmät nähdään siis monipuolisena ja vaikuttavana menetelmänä, mutta sen tunnettavuutta täytyy vielä lisätä sosiaalityössä.
Kaiken kaikkiaan moni sosiaalipalveluiden asiakkaista hyötyisi tasavertaisen osallistumi- sen, nähdyksi tulemisen ja oman tekemisen synnyttämistä onnistumisen kokemuksista.
Näiden kautta voi syntyä luottamusta, toivoa ja uskoa omaan selviytymiseen (Ylilauri &
Yli-Viikari 2019, 2). Seuraavaksi esittelen luontohoivapalveluiden kehittämistarpeita.
2.4 Luontohoivapalveluiden kehittäminen
Luontohoivatoimintaa voidaan järjestää monin eri tavoin. Palvelun tuottaja voi olla julki- nen organisaatio, yksityinen yritys, järjestö tai yhdistys (Soini ym. 2011, 323). Luonto- hoivatoiminnan keskiössä on kuitenkin luontohoivayritykset. Luontohoivayrittäjyys voi- daan määritellä kattavaksi, luontoperustaiseksi yrittäjyydeksi, jolla on sosiaalinen tehtävä (Enlund 2019, 249–250). Tavoitteena yrittäjän hyödyn lisäksi on tuottaa hyödyllisiä so- siaalisia muutoksia ja tuloksia asiakasryhmissä.
Yli-Viikari ym. (2009) selvitti maaseudun liiketoimintamahdollisuuksia toteuttaa hoiva- , hyvinvointi- ja kasvatuspalveluja. Tämä oli ensimmäinen Suomessa toteutettu Green Care -toiminnan mahdollisuuksia selvittävä hankeraportti. Hankkeessa haastateltiin eri maaseudun hoivayrittäjiä ja saatiin selville, että luontohoivayrittäjyys koettiin haastavana ja edellyti yrittäjältä muun muassa vahvaa ammattitaitoa ja sitoutumista. Tukea yrittäjät kaipasivat tuottavuuden parantamiseen, palvelujen kehittämiseen, kilpailutukseen ja hin- noitteluun. (Yli-Viikari ym. 2009.)
Lund, Granerud ja Eriksson (2015) kertovat Green Care -palveluntuottajien kokemista haasteista ja mahdollisuuksista norjalaisesta näkökulmasta. Haasteina mainittiin toimin- nan heikko ennustettavuus ja yhteistyö viranomaisten ja eri sidosryhmien kanssa. Positii- visena asiana pidettiin pyrkimystä parempaan laadunhallintaan. Palveluntarjoajalta edel- lytettiin todellista kiinnostusta luonnon hyvinvointivaikutuksiin ja kykyä ajatella luovasti ja innovatiivisesti. Palveluntarjoajien mukaan parasta työssä oli asiakkaan kehityksen nä- keminen, mutta haasteena oli erilaisten ja joskus yhteensopimattomien sosiaalisten maa- ilmojen yhdistäminen. (Lund ym. 2015.) Kaiken kaikkiaan luontohoivapalveluiden tuot- tajalta vaaditaan paljon, ja usein haasteena on eri sektorirajat ylittävä yhteistyö.
Vinbladin (2019a) toimittamassa teoksessa selvitettiin Green Care -yrittämisen kehittä- mistarpeita ja elinkeinorakenteiden muutoksista syntyviä mahdollisuuksia Green Care - palvelutarjontaan Lapissa. Green Care -yrittämisen keskeisimmiksi kehittämistarpeiksi nousivat yrittämisen ja Green Care -toiminnan tukeminen, palvelumuotoilun ja ansainta- mallien kehittäminen, verkostoitumisen ja yhteistyön tukeminen, osaamisen ja tiedon li- sääminen sekä palveluympäristöjen monipuolinen hyödyntäminen. Sote- ja maakuntauu- distuksen, matkailun kasvun, maaseudun rakennemuutoksen, metsien monikäytön lisään- tymisen sekä biotalouden kasvun nähtiin tuovan muutoksillaan uusia mahdollisuuksia
Green Care -palveluille ja -yrittäjille. (Vinblad 2019a.) Luontohoivayrittäjyydellä on po- tentiaalia ja mahdollisuuksia tulevaisuudessa.
Vik ja Farstad (2009) tarkastelivat taas norjalaisten Green Care -maatilojen jatkokehittä- mistä. Tärkeimmät esteet toiminnan kehittymisessä ovat yleisiä myös muissa maissa. Es- teitä etsittiin kolmen eri organisaatiorakenteen kautta: politiikasta, markkinoista ja sosi- aalisesta vuorovaikutuksesta. Tutkimustulosten mukaan Green Care -toiminnalle oli po- liittista tukea ja sitoutumista Norjassa, mutta ongelmana oli eri toimijoiden välinen vuo- rovaikutuksen heikkous. Kehitystä haittasi institutionaalisten puitteiden puute ja kypsy- mättömät markkinat. (Vik & Farstad 2009.) Eri sektorien toimijoiden välinen vuorovai- kutus on avainasemassa luontohoivayrittäjyyden kehittämisessä.
Kokonaisuudessaan luontohoivatoiminnan kehittymiseksi tarvitaan muutoksia markki- noissa. Luontohoivayrittäjät kaipaavat tukea ja osaamista yrittäjyyteen, ja sektoreiden vä- liseen vuorovaikutukseen tarvitaan parannusta. Seuraavassa luvussa kerron julkisen ja yksityisen sektorin välisestä yhteistyöstä sosiaalipalveluissa yleisemmällä tasolla.
3 JULKISEN JA YKSITYISEN SEKTORIN VÄLINEN YHTEISTYÖ SOSIAALIPALVELUISSA
Sosiaali- ja terveydenhuollon näkökulmasta luontohoiva tarjoaa uudenlaisen toimintata- van palveluiden järjestämiseen. Tässä keskiössä on julkisen ja yksityisen sektorin välinen yhteistyö. Luontohoivayrittäjät ovat sosiaalipalveluyrittäjinä osa yksityistä sektoria, ja heidän yhteistyökumppaninsa julkisen sektorin puolelta ovat usein kunnat tai sairaanhoi- topiirit. Paikannan luontohoivayrittäjän ja julkisen sektorin välisen yhteistyön tarkoitta- maan laajasti kaikkea vuorovaikutusta yksityisen ja julkisen sektorin välillä, enkä pelkäs- tään yhteistyösopimusten aikaiseen suhteeseen liittyen.
3.1 Sosiaalipalveluiden järjestäminen
Kunnat vastaavat Suomessa lakisääteisten sosiaalipalvelujen järjestämisestä. Lakisäätei- siin sosiaalipalveluihin kuuluvat esimerkiksi kotipalvelut, asumispalvelut, lasten päivä- hoito, vanhusten laitoshoito, vammaispalvelut ja päihdehuolto. Kunnat voivat tuottaa pal- velut itse, yhdessä muiden kuntien kanssa, kuntayhtymissä, hankkimalla palveluja muilta julkisilta tai yksityisiltä palveluntuottajilta tai antamalla palvelunkäyttäjille palvelusetelin (Laki sosiaali- ja terveydenhuollon suunnittelusta ja valtionavustuksesta 1992/733, 4 §).
Julkinen sektori ja kunnat ovat kärsineet pitkään talouden niukkuudesta ja julkisten me- nojen kasvusta. Vaatimukset tehokkuuteen, taloudellisuuteen, tuloksellisuuteen ja vaikut- tavuuteen ovat kasvaneet, ja julkista sektoria on kritisoitu tehottomaksi, tuottamattomaksi ja liian byrokraattiseksi (Mänttäri-van der Kuip ym. 2018, 233). Tilanteeseen on yritetty vastata kontrolloimalla julkisen sektorin palvelujen kustannuksia tekemällä leikkauksia ja ottamalla markkinoilta vaikutteita julkisen sektorin toimintaan (esim. uusi julkisjohta- minen). Julkusen (2017, 317) mukaan kustannusmenojen kasvua on silti vaikea pysäyttää, ja kustannusten kontrolloinnin sijasta julkisen sektorin roolia tulisi kaventaa ja yksityisen sektorin roolia kasvattaa yhteiskunnassa.
Sosiaali- ja terveyspalvelujen rakenneuudistus on välttämätön; tarvitaan muutosta sosi- aali- ja terveyspalvelujen järjestämisessä, jotta yhteiskunta voi vastata kasvavaan palve- luiden tarpeeseen (mm. Peltola & Karhula 2019, 261). Sosiaali- ja terveyspalvelujen
rakenneuudistuksen kautta pyritäänkin ajanmukaistamaan palveluja, vahvistamaan mark- kinoiden ja yritysten roolia ja hillitsemään kustannuskasvua (Julkunen 2017, 317).
Sosiaali- ja terveyspalveluiden rakenneuudistuksen tarkoituksena on siis tuottaa sosiaali- ja terveyspalveluja entistä tehokkaammin. Palvelut olisivat entistä tuottavimpia ja vaikut- tavampia, ja asiakkaan valinnanvapaus kasvaisi. Uudistuksen ajatuksena on organisoida palvelut tulevaisuudessa kuntia suuremmissa organisaatioissa, jotta hoitoketjut olisivat saumattomampia, toiminta läpinäkyvämpää ja alueellinen tasa-arvo toteutuisi. (Lith 2013, 3–4.)
Julkisen sektorin on välttämätöntä ostaa palveluja muilta tuottajilta, kun sen oma tarjonta ei riitä vastaamaan kysyntään. Palvelujen yksityistämisellä tarkoitetaan kunnan järjestä- misvastuulla olevien palveluiden järjestämistä hankkimalla palvelut yksityiseltä palve- luntuottajalta ostopalvelusopimuksen kautta tai antamalla palvelun käyttäjälle palvelu- seteli palvelun hankkimiseksi kunnan hyväksymältä julkisen palvelun tuottajalta (Huhta- nen 2012, 83).
Palvelusetelijärjestelmä on ollut välivaihe asiakkaan valintaan perustuvaan palvelutuo- tantomalliin siirtymisessä julkisrahoitteisissa sosiaali- ja terveyspalveluissa. Palvelusete- lit ovat lisääntymässä erityisesti avohuollon sosiaalipalveluissa sekä vanhusten ja erityis- ryhmien asumispalveluissa. Vuonna 2012 kuntien arvioidut palvelusetelimenot olivat noin 50 miljoonaa euroa. Palvelusetelijärjestelmä on tukenut asiakkaan valintaa ja valin- nanvapauden kasvua Suomessa. (Lith 2013.) Palveluseteli nähdään yhtenä mahdollisuu- tena myös luontohoivapalvelujen ostamiseen (ks. Soini & Vehmasto 2014, 20).
Hankintalaissa (2016/1397) sanotaan, että julkisen sektorin toimijan on otettava palveluja hankkiessa huomioon palvelujen laatuun, jatkuvuuteen, esteettömyyteen, kohtuuhintai- suuteen, saatavuuteen, kattavuuteen, eri käyttäjäryhmien erityistarpeisiin, käyttäjien osal- listumiseen ja vaikutusmahdollisuuksien lisäämiseen sekä innovointiin liittyvät tekijät (Hankintalaki 2016/1397, 108§.) Palvelujen yksityistäminen ei saa vaarantaa perusoi- keuksia, oikeusturvaa tai muita hyvän hallinnon vaatimuksia. Kun julkinen sektori hank- kii palveluja yksityisiltä tuottajilta, sen on varmistuttava palvelun laadusta. Yksityisiä palveluja valvoo myös aluehallintovirasto, Valvira ja eduskunnan oikeusasiamies ja val- tioneuvoston oikeuskansleri. (Viitala & Kokko 2015, 10; Huhtanen 2012.)
Vuonna 2012 kunnat tuottivat sosiaalipalveluista 68% ja yksityinen sektori loput 32%
(Viitala & Kokko 2015, 9). Yksityisistä sosiaalipalveluista yli puolet myi koko palvelu- tuotantonsa kunnille ja yli 70% yli puolet palveluista kunnille. Suurinta yksityisten osto- palvelujen osuus oli lasten ja nuorten laitoshoidossa ja perhehoidossa, päihdehuollossa sekä vanhusten ja vammaisten asumispalveluissa. Yksityisten sosiaalipalvelujen osuus hankinnoista kunnissa ja kuntayhtymissä oli vuonna 2012 yli 50% asumispalveluja ja va- jaa 40% lastensuojelupalveluja. (Lith 2013, 7–8; 50.)
Sosiaalipalveluissa yritystoiminnan määrä on kolminkertaistunut 2000-luvulta 2010-lu- vulle kansalaisten palvelutarpeen kasvaessa. Vuosina 2000–2012 yksityisten sosiaalipal- veluiden osuus palvelutuotannosta kasvoi 23 prosentista 33 prosenttiin. Yksityisten sosi- aalipalvelujen kysyntä on kasvanut erityisesti ikääntyneiden avohuollon ja asumisen pal- veluissa, mutta myös lapsiperheiden avohuollon palvelujen ja lastensuojelun laitospalve- lujen parissa. (Lith 2013, 50; 66–67.)
Yksityinen palvelutoiminta, näin ollen myös luontohoivayrittäjyys, on vahvasti riippu- vainen kuntien ulkoistamisista ja ostopalveluista. Julkisen ja yksityisen sektorin välinen yhteistyö pohjautuukin palvelujen hankintaan.
3.2 Julkisen ja yksityisen sektorin välisen yhteistyön haasteet ja mah- dollisuudet
Yksityisen sektorin roolin sosiaalipalvelujen tuottamisessa odotetaan kasvavan tulevai- suudessa, eli julkinen sektori hankkii palveluja entistä enemmän yrityksiltä. Yksityisen ja julkisen sektorin yhteistyön tavoite on tuottaa mahdollisimman tarkoituksenmukaisia pal- veluja loppukäyttäjälle. Yhteistyö pohjautuu julkisen sektorin yksityisiltä toimijoilta os- tamiin palveluihin. (Viitala & Kokko 2015, 8; 11–12.) Yhteistyöhön liittyy kuitenkin pal- jon haasteita.
Julkisen sektorin ostaessa sosiaalipalveluja yrityksiltä yli 50% tapauksista palveluntuot- tajan valintaperusteena käytetään kokonaistaloudellista edullisuutta, ja 38% hankintojen määrässä valintaperusteena on alin hinta. Kilpailutuksessa halvin hinta ja palvelujen hin- noitteluperusteet ovat usein ratkaisevia valintatekijöitä. Innovatiivisuudella, uusilla toi- mintatavoilla, asiakaslähtöisyydellä ja joustavuudella ei ole yleensä suurta roolia
tuottajan valinnassa. Yksityiset palveluntuottajat kritisoivat hankintayksiköiden hankin- taosaamista, tarjouspyyntöjen laatimista sekä ehdokkaiden ja tarjoajien arviointia. Han- kintamenettelyt eivät tue tarpeeksi laadullisia kilpailutekijöitä ja uusien toimintatapojen sekä teknologioiden käyttöönottoa. (Lith 2013, 16.) Nämä seikat heikentävät pienten yri- tysten ja uusien toimintatapojen, kuten luontohoivapalvelujen, mahdollisuuksia menestyä kilpailutuksissa.
Myös Työ- ja elinkeinoministeriön selvityksen (2015) mukaan yksityisen ja julkisen sek- torin väliseen yhteistyöhön ei olla tyytyväisiä sosiaalipalveluissa. Kunnalliset palvelun- tuottajat antoivat yhteistyölle kouluarvosanan 6,9, ja yksityisen sektorin toimijoiden an- tama arvosana oli 6,1. Eniten tyytyväisiä oltiin toiminnan läpinäkyvyyteen ja rohkeisiin yhteistyökokeiluihin, mutta tyytymättömyyttä nousi erityisesti julkisen ja yksityisen sek- torin vastakkainasettelua kohtaan. (Työ- ja elinkeinoministeriö 2015, 22.) Yrittäjät ovat julkisen sektorin kanssa tehtävään yhteistyöhön yleisesti tyytymättömämpiä kuin julkiset toimijat. Useat yritykset haluaisivat olla aktiivisemmin yhteydessä julkisen sektorin kanssa, ja yritykset arvioidaan julkista sektoria kehittämismyönteisimmiksi. (Viitala &
Kokko 2015, 31.)
Suuri osa pienistä ja keskisuurista sosiaalipalveluyrityksistä pitää julkisen sektorin orga- nisaatioita houkuttelevana asiakasryhmänä. Tarjouskilpailuun osallistumisessa on kuiten- kin paljon haasteita. Vain kolmasosa yrittäjistä näkee, että tarjouskilpailussa yrityksiä kohdellaan tasapuolisesti. Yritykset toivovat kokonaisvaltaisempaa tuotteiden arviointia hankintamenettelyssä, jotta hinta ei olisi ainoa ratkaiseva tekijä. Sekä yrittäjien että julki- sen sektorin mukaan loppukäyttäjän etua ei oteta tarpeeksi huomioon hankinnoissa. (Vii- tala & Kokko 2015, 22–23; 31; Lith 2013, 19–20.)
Julkisen vallan rooli sosiaalipalvelujen yritystoiminnan mahdollistajana on suuri. Julki- nen valta voisi omalla hankintatoiminnallaan edesauttaa yksityisten palveluntuottajien kehittymistä ja uusien toimintatapojen käyttöönottoa. Yksityisten palveluntuottajien ke- hittymiseen voidaan vaikuttaa myös ilman suoria yritystukia tai verokannusteita. Uudet innovaatiot ja toimintatavat ovat pienten ja keskisuurten yritysten vahvuuksia, mutta voi- mavarojen ja aiempien kokemusten puute estää niitä pärjäämistä kilpailutuksissa. (Lith 2013, 32; 39.) Toisaalta julkiset hankinnat sisältävät yritysten kannalta riskejä hankinta- sopimusten määräaikaisuuksien ja jatkuvien kilpailutusten vuoksi (Viitala & Kokko 2015, 10).
Julkisen ja yksityisen sektorin väliseen yhteistyöhön sosiaalipalveluissa liittyy siis paljon erilaisia haasteita ja mahdollisuuksia, erityisesti tarjouskilpailuun liittyen. Nämä liittyvät myös luontohoivayrittäjien ja julkisen sektorin väliseen yhteistyöhön. Yritykset toimivat paikallisilla markkinoilla, joten kuntien päätökset ja hankintapolitiikka määrittävät sen, millaiset yritysten toimintaedellytykset ovat. Uuden hankintalain (1397/2016) tarkoituk- sena oli yksinkertaistaa ja joustavoittaa hankintoja ja mahdollistaa pienempien yritysten osallistuminen tarjouskilpailuun (Viitala & Kokko 2015, 15). Jää nähtäväksi, kuinka lain tavoitteet ovat toteutuneet.
4 TUTKIMUKSEN TOTEUTUS
Tutkimuksen toteutus -luku käsittelee tutkimuksen toteuttamista vaihe vaiheelta. Ensin käsittelen tutkimustehtäviä, sitten tutkimusaineiston keruuta, kolmantena aineiston ana- lysointimenetelmää ja analysoinnin toteuttamista sekä lopuksi vielä tutkimuksen eettisiä kysymyksiä.
4.1 Tutkimustehtävä
Tutkimuksen tehtävänä on tarkastella luontohoivayrittäjän ja julkisen sektorin välistä yh- teistyötä luontohoivayrittäjän näkökulmasta. Tutkimustehtävä jakaantuu kolmeen tutki- muskysymykseen:
1. Millaista luontohoivayrittäjän ja julkisen sektorin välinen yhteistyö on peruspiir- teiltään?
2. Millaiset tekijät vaikuttavat luontohoivayrittäjän ja julkisen sektorin väliseen yh- teistyöhön?
3. Millaisia kehittämistarpeita luontohoivayrittäjän ja julkisen sektorin väliseen yh- teistyöhön liittyy?
Toteutan tutkimuksen laadullisena tutkimuksena, sillä tarkoituksenani on pyrkiä kuvaa- maan yhteistyötä ilmiönä, ymmärtää yhteistyön peruspiirteitä ja yrittäjien sille antamia merkityksiä sekä antaa yhteistyölle teoreettisesti mielekäs tulkinta (ks. Tuomi & Sarajärvi 2018; Hirsjärvi ym. 2009, 161). Laadullinen tutkimusaineisto on pala tutkittavaa maail- maa siten, että se kertoo tutkittavan ilmiön, eli yhteistyön, merkityksistä ja kulttuurista (Alasuutari 2011, 88).
4.2 Tutkimusaineistona luontohoivayrittäjien kirjoitukset ja puhelin- haastattelut
Aloitin tutkimuksen suunnittelemisen kevättalvella 2019. Tutkimussuunnitelman hyväk- symisen jälkeen aloin etsiä kirjoituspyyntöön vastaajia ja haastateltavia Green Care Fin- land ry:n nettisivujen kautta, sillä sivustolta sain suoraan rajattua yritykset eri palvelujen mukaan ja kerättyä yrittäjien yhteystiedot. Rajasin ensin sivustolla kohderyhmän sosiaa- lista kuntoutusta järjestäviin luontohoivayrittäjiin, sillä ajattelin, että sosiaalista kuntou- tusta tarjoavilla yrittäjillä olisi kokemusta julkisen sektorin ja erityisesti sosiaalihuollon kanssa tehtävästä yhteistyöstä, sillä sosiaalinen kuntoutus on sosiaalihuoltolain (1301/2014) mukainen palvelu. Myöhemmin otin rajaukseen mukaan myös luontohoiva- laatumerkin saaneet yrittäjät. Hakutoiminnon mukaan sosiaalista kuntoutusta järjestäviä ja luontohoiva-laatumerkin omaavia luontoa hyödyntäviä hyvinvointipalveluja tuottavia yrityksiä oli 68 kappaletta (Green Care Finland ry 2019).
Lähetin kesäkuussa 2019 sähköpostitse kohderyhmän luontohoivayrittäjille kutsun kir- joituspyyntöön vastaamisesta (Liite 1). Saatekirjeen mukana lähetin tietosuojailmoituk- sen (Liite 2), jonka kautta informoin haastateltavia tutkimuksesta, tutkimukseen osallis- tujan oikeuksista ja tietosuojasta. Yrittäjät saivat vastata kirjoituspyyntöön anonyymisti Google Forms -palvelun kautta. Kesän aikana sain yhteensä viisi kirjoitelmavastausta, joiden yhteenlaskettu pituus oli viisi A4-sivua Wordissa. Kirjoituspyynnöllä kerätty ai- neisto jäi näin ollen suppeaksi, ja siksi syyskuussa 2019 lähestyin yrittäjiä uudella kut- sulla vastata kirjoituspyyntöön tai osallistua vaihtoehtoisesti puhelinhaastatteluun. Lähe- tin myös aiemmin kirjoituspyyntöön vastanneille ja yhteystietonsa vapaaehtoisesti anta- neille yrittäjille kutsun osallistua puhelinhaastatteluun. Syys- ja lokakuun aikana sain yh- den uuden kirjoitelmavastauksen sekä toteutin kaksi puhelinhaastattelua. Aineistoni koostuu siis kuudesta kirjoitelmavastauksesta ja kahdesta puhelinhaastattelusta, joista yksi yrittäjä osallistui molempiin. Yhteensä yrittäjiä osallistui tutkimukseen siis seitse- män kappaletta. Kirjallisen aineiston pituudeksi tuli Wordissa noin 25 sivua fonttikoolla 12 ja rivivälillä 1,5.
Tutkimuksen kohderyhmänä olivat yrittäjät, jotka tuottivat luontohoivan palveluja yrityk- sessään ja olivat tehneet yhteistyötä julkisen sektorin kanssa. Tutkimuksen kohderyhmä ei ole varsin suuri, ja kun tutkimukseen osallistuvia yrittäjiä on seitsemän, tutkimukseen osallistumisprosentti on yli 10. Osa tutkimuskutsun saaneista yrittäjistä koki, ettei ole
tutkimuksen kohderyhmää tai ei ole tehnyt yhteistyötä julkisen sektorin kanssa. Muutoin yrittäjät suhtautuivat tutkimuskutsuun positiivisesti, ja moni tutkimukseen osallistunut kertoi olevansa kiitollisia aiheen tutkimisesta.
Tutkimukseni aineiston keräsin kirjoituspyynnön (Liite 3) ja puhelinteemahaastattelun (Liite 4) avulla. Alun perin tarkoitukseni oli kerätä koko aineisto kirjoituspyynnöllä, mutta laajensin aineistonkeruuta myös puhelinhaastatteluun, kun en ollut saanut tarpeeksi kattavaa aineistoa pelkkien kirjoitelmavastausten kautta.
Kirjoituspyynnöllä kerätyt kirjoitelmat ovat yksityisiä dokumentteja, joita voidaan hyö- dyntää laadullisen tutkimuksen kirjallisena tutkimusaineistona. Kirjoituspyynnöllä voi- daan tutkia yrittäjien näkemyksiä, sillä pyydettyjen kirjoitusten kautta pääsee käsiksi yrit- täjien omakohtaisiin kokemuksiin. Kirjoituspyynnön vahvuuksia aineistonkeruumenetel- mänä ovat sen helppous tavoittaa kohderyhmää ja toteuttaa aineistonkeruu sijainnista ja ajankohdasta riippumatta. Kirjoituspyynnössä tutkittavat voivat osallistua tutkimukseen itse oman aikataulunsa mukaisesti. Aineistonkeruutapa antaa tutkittaville myös vapauden kertoa asiasta sen verran kuin itse haluavat, ja kirjoittajat tuottavat omakätisesti tietonsa ja jäsennyksensä asiasta. Kirjoituspyynnön haasteita voivat olla taasen saatujen kirjoitel- mien heikko laatu johtuen kirjoittajien kyvystä ilmaista itseään kirjallisesti tai kirjoitus- pyyntöjen heikosta vastausprosentista. Osalle ihmisistä kirjoittaminen ei ole luonnollinen tapa ilmaista itseään, ja siksi kirjoituspyyntöön vastaaminen voi olla heille haasteellista.
Kirjoituspyyntöjä tehdessä tulee myös kiinnittää huomiota pyynnössä oleviin avustaviin kysymyksiin, sillä ne voivat ohjata saatavan aineiston sisältöä. (Ks. Tuomi & Sarajärvi 2018.) Pyrin välttämään kirjoituspyyntöön liittyviä haasteita pohtimalla tarkkaan kirjoi- tuspyynnön sisällön ja avustavat kysymykset sekä muistuttelemalla yrittäjiä useampaan kertaan kirjoituspyyntöön vastaamisesta.
Muodostin kirjoituspyynnön tutkimuskysymysteni pohjalta. Kirjoituspyynnön aluksi ker- roin tutkimukseni aiheesta ja kohderyhmästä. Tämän jälkeen pyysin vapaamuotoisia kir- joitelmia yrittäjiltä apukysymysten kera. Apukysymykset muodostin miettimällä, millai- silla kysymyksillä voisin saada haluamiani tietoja ja vastauksia tutkimuskysymyksiini.
Kysymysten keskiössä olivat yrittäjien kokemukset yhteistyön sujumisesta ja ajatukset aiheen tulevaisuudennäkymistä. Pyysin kirjoituspyynnössä yrittäjiä kertomaan myös omista taustoistaan sekä yrityksensä taustoista, minkä oli tarkoitus auttaa tutkimuksen johtopäätösten tekemisessä. Kirjoituspyynnön lopuksi kerroin tutkimukseen osallistuvien
oikeuksista ja tietosuojasta sekä kiitin tutkimukseen osallistumisesta. Toteutin kirjoitus- pyynnön luomalla kirjoituspyyntö-lomakkeen Google Forms -palvelussa, johon yrittäjät pystyivät vastata anonyymisti heille saatekirjeessä lähetetyn linkin kautta.
Toinen aineistonkeruumenetelmäni kirjoituspyynnön lisäksi oli puhelinteemahaastattelu.
Teemahaastattelulle ominaista on haastattelun eteneminen tiettyjen etukäteen valittujen teemojen ja niihin sisältyvien tarkentavien kysymysten mukaisesti. Teemahaastattelun etuna on se, että aineistonkeruuta voidaan säädellä joustavasti tilanteen mukaan ja vas- taajia mukaillen. Aiheita voidaan käsitellä missä järjestyksessä tahansa, ja vastauksia on mahdollisuus myös tulkita. (Hirsjärvi ym. 2009, 205.) Haastattelun etuna on mahdollisuus tarkentavien kysymysten esittämiseen ja haastattelussa esille nousevien asioiden tarkem- paan käsittelyyn. Teemahaastattelussa korostuu näin tutkittavien tulkinnat asioista ja hei- dän asioille antamansa merkitykset. Teemahaastattelussa pyritään kaiken kaikkiaan löy- tämään merkityksellisiä vastauksia tutkimuksen tarkoituksen ja tutkimustehtävän mukai- sesti. (Tuomi & Sarajärvi 2018.)
Toteutin teemahaastattelut puhelinhaastatteluina, sillä yrittäjät toivoivat itse haastattelu- jen toteuttamista puhelimitse omien aikatauluhaasteidensa takia. Puhelimitse toteutetta- van haastattelun suurin etu on haastattelun toteuttamisen helppous maantieteellisen etäi- syyden vuoksi (Ikonen 2017). Suurin osa luontohoivayrittäjistä asuu maaseudun syrjä- seuduilla, joten paikan päälle matkustaminen olisi ollut hankalaa. Pienyrittäjät olivat myös kädet täynnä töitä, joten he kokivat kasvokkain tapaamisen vaativammaksi toteut- taa.
Ikosen (2017) mukaan puhelinhaastattelun etuja ovat myös tutkijan ja tutkittavan välisen valta-aseman purkaminen ja sosiaalisesti epäsuotuisten vastausten helpompi kerrotta- vuus, kun haastattelija ja haastateltava eivät näe toisiaan. Toisaalta puhelinhaastattelussa jää väistämättä piiloon lausumattomia nyansseja, joten haastattelumuoto ei sovi tutkimus- asetelmiin, joissa tärkeää on ei-sanallinen viestintä. Puhelinhaastattelussa täytyy ottaa huomioon se, että puhelimessa hiljaisuus herättää epävarmuutta ja kiusaantumista, ja siksi puhelinhaastattelijan on tärkeä osoittaa kuuntelemistaan, kiinnostustaan ja ymmärrystään täytesanoilla, lisäkysymyksillä ja kannustavalla palautteella. Tämä vaatii haastattelijalta aktiivista kuuntelemista. (Ikonen 2017.) Pyrin osoittamaan aktiivista kuuntelua haastatte- lun aikana lisäkysymyksillä ja minipalautteella. Nauhoitin puhelinkeskustelut
haastateltavien suostumuksella. Nauhoitteilla ei ollut mukana henkilötietoja, ja poistin nauhoitteet heti litteroituani puhelinkeskustelut.
Teemahaastattelurungon kehitin pitkälti kirjoituspyynnön avustavien kysymysten kautta.
Teemat löytyivät helposti tutkimuskysymysten avulla. Pääteemat haastattelussa olivat haastateltavan oma tausta, yrityksen tausta, yhteistyökokemukset, yhteistyön vahvuudet ja haasteet, sekä yhteistyön mahdollisuudet.
Toteutin puhelinhaastattelut kotoa käsin. Molemmat haastattelut kestivät noin puoli tun- tia. Haastattelujen tunnelma oli avoin ja rento, ja haastateltavat yrittäjät olivat innoissaan tutkimuksen aiheesta ja kiitollisia sen tutkimisesta. Yrittäjät kertoivat avoimesti koke- muksistaan yhteistyöhön, sen haasteisiin ja mahdollisuuksiin liittyen. Puhelinhaastattelut etenivät sujuvasti, eikä hiljaisia hetkiä tullut. Kaikkia haastattelurungon osa-alueita ei tar- vinnut itse edes ottaa puheeksi, kun haastateltavat kertoivat näistä oma-aloitteisesti. Kes- kustelimme myös paljon asioista haastattelurungon ulkopuolelta.
Saatuani aineiston kasaan siirsin heti saamani kirjoitelmavastaukset Google Formsista Wordiin ja litteroin puhelinhaastattelut. Litteroin puhelinhaastattelut sanatarkasti merkit- semättä kuitenkaan äänenpainoja tai taukoihin liittyviä seikkoja. Muutin myös ilmaukset yleiskielelle, jotta puhelinhaastattelut olisivat aineistona kirjoitelmien kanssa tasavertai- sempia. Samalla anonymisoin aineiston poistamalla siitä paikkatiedot ja henkilöiden ni- met. Nimesin tutkimukseen osallistuneet yrittäjät Y1–Y7 juoksevilla numeroilla sattu- manvaraisesti.
Loppupeleissä koen aineistonkeruun onnistuneeksi, vaikka aluksi harmittikin, etten saa- nut kirjoituspyynnöillä tarpeeksi aineistoa. Onneksi yrittäjät olivat innokkaita osallistu- maan puhelinhaastatteluihin ja näiden avulla sainkin aineistoa paljon enemmän. Näin jäl- keen päin ajateltuna olisin voinut valmistautua ja hioa kirjoituspyyntöä ja haastattelurun- koa vielä lisää ensimmäisiin tutkimuskutsuihin. Varsinkin ensimmäinen puhelinhaastat- telu tuli itselleni yllättäen ja siinä jouduin paljon improvisoimaan.
Seuraavaksi esittelen aineistolähtöistä sisällönanalyysia aineiston analysointimenetel- mänä sekä tutkimusaineistoni analysoinnin vaihe vaiheelta.
4.3 Aineistolähtöinen sisällönanalyysi
Analyysimenetelmänä tutkimustulosten käsittelyssä käytin aineistolähtöistä sisällönana- lyysia. Laadullisen tutkimuksen analyysi koostuu havaintojen pelkistämisestä ja tulosten tulkinnasta. Tutkimuksessani olen kiinnostunut kielen piirteistä kommunikaationa sen si- sällön näkökulmasta, jolloin lähestymistapani on sisällönanalyysi, joka on yksi tavalli- simmista analyysimenetelmistä laadullisessa analyysissa (ks. Hirsjärvi ym. 2009, 166;
224). Sisällönanalyysia aineiston jäsentely- ja analyysimenetelmänä voidaan soveltaa minkä tahansa kirjallisen dokumentin objektiiviseen ja systemaattiseen analysointiin.
Tässä tutkimuksessa sisällönanalyysin rooli on yksittäinen tutkimusmetodi, eli aineiston jäsentelyn ja analysoinnin väline. (ks. Tuomi & Sarajärvi 2018.)
Aineiston jäsentely- ja analyysimenetelmänä sisällönanalyysin tarkoituksena on saada tutkittavasta ilmiöstä tiivistetty ja yleinen kuvaus. Sisällönanalyysin avulla aineisto jär- jestetään ensin tiiviiseen ja selkeään muotoon, sitten hajotetaan osiin ja käsitteellistetään ja kootaan uudenlaiseksi loogiseksi kokonaisuudeksi. Tavoitteena on järjestää aineisto tarkoituksenmukaiseksi johtopäätösten kannalta. (Tuomi & Sarajärvi 2018.)
Aineistolähtöisessä sisällönanalyysissa analyysiyksiköt valitaan aineistosta tutkimuksen tarkoituksen ja tehtävän asettelun mukaisesti, eivätkä ne ole etukäteen sovittuja. Näin ol- len aiemmilla havainnoilla, tiedolla ja teorialla ei ole tekemistä analyysin toteuttamiseen tai lopputulokseen, ja tutkimuksen teoria vaikuttaa ennemminkin vain analyysin toteutta- misen taustalla. (Tuomi & Sarajärvi 2018.) Havaintojen pelkistämisessä aineistolähtöi- sessä analyysissa aineistoa tarkastellaan ensin tutkimuskysymysten näkökulmasta poimi- malla aineistosta olennaisia havaintoja. Tämän jälkeen havaintomääriä pienennetään yh- distämällä, eli teemoittelemalla havaintoja. Tulosten tulkinnan vaiheessa tuotettujen pel- kistettyjen havaintojen pohjalta tehdään merkitystulkinta tutkittavasta ilmiöstä. (Alasuu- tari 2011, 39–40; 44.) Tulosten tulkinta on analyysin tulosten pohtimista ja johtopäätösten tekemistä. Tulkinta on myös aineiston analyysissa nousevien merkitysten pohdintaa ja selkiyttämistä. (Hirsjärvi ym. 2009, 229.)
Aloitin aineistolähtöisen sisällönanalyysin miettimällä tutkimustehtävän mukaisesti, mikä aineistossa kiinnostaa. Kun tutkimusaineisto oli kerätty, luin koko aineiston läpi useaan kertaan. Tämän jälkeen uudelleen järjestelin aineiston kirjoituspyyntökysymyksiä ja teemahaastattelurunkoa hyödyntäen. Teemoittelin aineiston niin, että keräsin jokaisen
osallistujan vastaukset näiden teema-alueiden alle: yhteistyön peruspiirteet, yhteistyöhön vaikuttavat tekijät ja yhteistyön tulevaisuus.
Teemoittelun jälkeen luin teemoihin asetellun aineiston useaan otteeseen läpi, jotta ai- neisto tulisi itselleni tutuksi. Merkitsin aineiston ajatuskokonaisuuksista pelkistettyjä il- maisuja. Näistä pelkistetyistä ilmauksista yhdistelin erilaisia alakategorioita, jotka muo- dostivat yläkategorian. Pääkategoriat muodostuivat tutkimuskysymysten pohjalta: 1. Yh- teistyön peruspiirteet, 2. Yhteistyöhön vaikuttavat tekijät sekä 3. Yhteistyön tulevaisuus.
Esimerkiksi pääkategoriassa ”yhteistyöhön vaikuttavat tekijät” yläkategorioina ovat
”yrittäjän ulottuvuus”, ”yritystoiminnan ulottuvuus”, ”julkisen sektorin ulottuvuus” ja
”yhteiskunnan ulottuvuus” (ks. luku 5.2). Seuraavassa kuviossa on esimerkki analyysin tekemisestä alkuperäisistä kirjoitelmissa tai haastatteluissa olevista ilmauksista pääkate- gorian muodostumiseen.
Esimerkki alkuperäi- sestä ilmauksesta
Pelkistetty il- maus
Alakategoria Yläkategoria Pääkategoria
”Yhteistyön sujuvuu- teen on vaikuttanut se, että ollaan oltu jousta- via puolin ja toisin.”
Joustavuus
Yrittäjän omi- naisuudet
Yrittäjän ulottu- vuus
Yhteistyöhön vai- kuttavat tekijät
”Täytyy olla siis per- soonallinen.”
Persoonallisuus
”Olen kuitenkin itse onnistunut tässä ole- malla tarpeeksi sit- keä.”
Sitkeys
”Olen tehnyt paljon työtä aiheen parissa ja saanut tutkimus- sekä luentopyyntöjä eri ta- hoilta. Olen nähnyt alan kehitystä aitiopai- kalta myös päätoimi- sessa työssäni.”
Työkokemus
Yrittäjän am- mattiosaami- nen
”Olen – – saanut tun- nustusta asian vuoksi myös valtiollisella laa- juudella mm. luontoin- novaatiokilpailun voitto ja tunnustus, joka tuli sosiaalipalve- lun ja luontopalvelun yhdistämisestä.”
Saadut tunnus- tukset
Kuvio 1. Esimerkki alkuperäisten ilmauksien pelkistämisestä.
Seuraavaksi pohdin tutkimukseen liittyviä eettisiä kysymyksiä.
4.4 Eettiset kysymykset tutkimuksessa
Tutkimuksen tekoon liittyy monia eettisiä pohdintoja. Tutkimuksessa tulee toteuttaa hy- vän tieteellisen tutkimuksen käytäntöjä ja eettisiä ohjeistuksia. Hyvä tieteellinen tutkimus perustuu universaaliuteen, puolueettomuuteen ja kriittiseen ajatteluun. Hyvä tutkimus on sisäisesti johdonmukainen ja eettisesti kestävä. (Tuomi & Sarajärvi 2018.) Olen pyrkinyt
tutkimuksentekijänä olemaan puolueeton ja suhtautumaan tutkittavaan ilmiöön ja tutkit- tavien tuottamaan tietoon ennakkoluulottomasti ja neutraalisti.
Eettiset periaatteet turvaavat hyviä tieteellisiä käytäntöjä. Tutkimuseettisen neuvottelu- kunnan laatimat ihmistieteiden eettiset periaatteet ovat itsemääräämisoikeuden kunnioit- taminen, vahingoittamisen välttäminen sekä yksityisyys ja tietosuoja (TENK 2009). Itse- määräämisoikeuden kunnioittaminen tarkoittaa tutkimukseen osallistumisen vapaaehtoi- suutta. Osallistumisen vapaaehtoisuus sisältää tutkittavan vapaaehtoisen osallistumisen lisäksi oikeuden päättää siitä, mitä hän tutkimuksessa kertoo ja mitä jättää kertomatta.
Yksityisyys ja tietosuoja koskee tutkittavien tunnistetietojen käsittelyä ja tutkittavien esit- tämistapaa raportissa heidän yksityisyyttään kunnioittaen. (Ranta & Kuula-Luumi 2017.) Tutkimukseen osallistumisen vapaaehtoisuuteen liittyy myös tutkittavien informointi tut- kimuksen kulusta. Tutkittavalle tulisi informoida ainakin tutkijan yhteystiedot, tutkimuk- sen aihe ja tavoite, tutkimuksen toteutustapa, tutkimukseen osallistumisen vapaaehtoi- suus, tutkimusaineiston käsittelyn luottamuksellisuus, aineisto-otteiden sisällyttäminen tutkimusjulkaisuihin sekä aineiston jatkokäyttö ja arkistointi (Ranta & Kuula-Luumi 2017). Lähestyessäni tutkittavia sähköpostitse informoin heitä jo saatekirjeessä tutkimuk- sen aiheesta, osallistumisen vapaaehtoisuudesta, tutkimusaineiston käsittelystä sekä ai- neiston arkistoinnista. Jokainen tutkittava sai luettavakseen tietosuojailmoituksen, jossa kerrottiin tarkemmin tutkittavien tietosuojasta ja oikeuksista.
Jo tutkimusta suunniteltaessa täytyy miettiä tarvittavia tutkittavien tunnistetietoja tutki- muksen toteuttamiseksi. Tunnistetietoja ovat esimerkiksi nimi, syntymäaika, asuinpaik- kakunta, koulutus ja ammatti. Tutkittava on anonyymi, kun tutkittavan tunnusomaiset piirteet voivat kuvata suurta määrää ihmisiä ja tutkittavan henkilöllisyyttä ei voi saada selville kohtuullisilla toimenpiteillä tutkimusraportista. (Ranta & Kuula-Luumi 2017.) Anonymisoin aineiston ja yrittäjien tunnistetiedot heti aineistonkeruun jälkeen, joten tut- kittavien tietosuoja oli turvattu. Anonymisointi on tehty tässä tutkimuksessa tunnistetie- toja poistamalla ja kategorisoimalla. Yrityksen tai yrittäjän taustatietoja on kategorisoitu, ja ihmisten nimet, mahdolliset iät, paikkakunnat ja yhteystiedot on poistettu kokonaan.
Tutkimuksen luotettavuus ja pätevyys ovat myös osa eettisiä pohdintoja. Tutkimuksessa selitykset ja tulkinnat tulee olla yhteensopivia alkuperäisten ilmauksien kanssa. Luotetta- vuutta parantaa myös tarkka selitys tutkimuksen kulusta, toteutuksesta ja olosuhteista.
(mm. Hirsjärvi ym. 2009, 232.) Näin olen aiemmassa tehnyt selostaen aineistonkeruun ja analyysin vaihe vaiheelta.
Tutkimukseen osallistuneet yrittäjät näkevät maailman ja todellisuuden sen kautta, mikä suhde heillä on siihen (ks. esim. Alasuutari 2011, 60). Yrittäjät tuottavat kertomusta ko- kemuksistaan julkisen sektorin kanssa tehtävään yhteistyöhön liittyen. Tutkimustulokset tulkintoineen ovat siis aika- ja paikkasidonnaisia, ja tutkimuksen ilmiö kertoo kulttuurista ja yhteiskunnan nykytilasta. Lopuksi täytyy muistaa, että tutkimus on tutkijan oma sub- jektiivinen käsitys ja tulkinta aineistosta. Tutkijalla on myös oma todellisuutensa, aikansa ja paikkansa, johon tehdyt tulkinnat perustuvat. Tutkimustulokset eivät näin ollen ole täy- sin objektiivisia tai yleispäteviä, vaan antavat oman näkökulmansa käsiteltävään ilmiöön.
5 LUONTOHOIVAYRITTÄJÄN JA JULKISEN SEKTO- RIN VÄLINEN YHTEISTYÖ
Tutkimukseni tehtävänä on tarkastella luontohoivayrittäjän ja julkisen sektorin välistä yh- teistyötä. Tutkimukseni tulosluku muodostuu tutkimuskysymysteni pohjalta seuraavasti:
Yhteistyön peruspiirteet, yhteistyöhön vaikuttavat tekijät sekä yhteistyön tulevaisuus.
Seuraavassa esittelen tutkimukseni tulokset tutkimuskysymys kerrallaan alkaen yhteis- työn peruspiirteistä.
5.1 Yhteistyön peruspiirteet
Ensimmäinen tutkimuskysymykseni käsittelee yhteistyön peruspiirteitä. Luontohoi- vayrittäjien kertomuksissa oli havaittavissa julkisen sektorin kanssa tehtävän yhteistyön peruspiirteissä kolme eri osatekijää. Nämä osatekijät ovat yrityksen palvelutoiminta, jul- kisen sektorin kanssa tehtävän yhteistyön muoto sekä yhteistyön vakiintuneisuus. Seu- raavassa kuviossa olen esittänyt yhteistyön peruspiirteet:
YHTEISTYÖN PERUSPIIRTEET
Yrityksen palvelutoiminta Yhteistyön muoto Yhteistyön vakiintuneisuus Luontohoivan toiminta-
muoto
Asiakasryhmä
Tarjouskilpailu Hanketoiminta
Yhteistyön alkaminen Yhteistyön kesto
Kuvio 2. Yhteistyön peruspiirteet.
Seuraavaksi esittelen yhteistyön peruspiirteitä aloittaen yrityksen palvelutoiminnasta.
5.1.1 Yrityksen palvelutoiminta
Yrityksen palvelutoimintaan liittyy tutkimustulosten mukaan yrityksen tarjoaman luon- tohoivan toimintamuoto ja yrityksen asiakasryhmä. Nämä kertovat yhteistyön nykyti- lasta. Tutkimukseen osallistuneet yrittäjät tarjosivat laajasti erilaisia luonto- ja eläinavus- teisia kuntoutus- ja virkistyspalveluja yrityksissään sekä ennaltaehkäisevällä että korjaa- valla työotteella. Palvelujen ytimessä olivat ajatukset yhteisöllisyydestä, sosiaalisesta kasvusta, tavoitteellisuudesta, ammatillisuudesta, vastuullisuudesta, kokemuksellisuu- desta ja elämyksellisyydestä luontohoivatoiminnan peruselementtien ja -ehtojen mukai- sesti.
”Tarjoamamme sosiaalipedagoginen hevostoiminta on yhteisöllistä, sosi- aalisen kasvun ja hyvinvoinnin tukemista luonnon ja eläinten kanssa. Sosi- aalipedagogisesta viitekehyksestä tehtävä, sosiaali- tai kasvatusalan am- mattilaisen ohjaama toiminta on tavoitteellista, ammatillista ja vastuullista.
Tavoitteet järjestetään aina tapauskohtaisesti. Toiminta järjestetään maa- tilalla.” Y1
Tutkimukseen osallistuneiden yritysten palvelut voidaan jakaa Green Care -toimintajaot- telun mukaisesti eläinavusteisiin, luontoavusteisiin ja maatila-avusteisiin palveluihin (ks.
esim. Vehmasto 2014, 34). Luontohoivayritykset tuottavat palveluja eri sosiaalityön asia- kasryhmille ostopalveluna. Sosiaalipalvelujen asiakasryhmät voidaan jaotella lapsiin ja perheisiin, nuoriin, aikuissosiaalityön asiakkaisiin, vanhuksiin, vammaisiin, päihde- ja mielenterveysasiakkaisiin sekä monikulttuurisen sosiaalityön asiakkaisiin (ks. esim. mt, 36). Sosiaalipalveluissa asiakasryhmät ovat jollakin tavalla haavoittuvaisessa asemassa iältään tai sosiaaliselta ja terveydelliseltä asemaltaan (mt., 35). Tutkimukseen osallistu- neiden yrittäjien yritykset kohdensivat palvelujaan monipuolisesti eri asiakasryhmiin.
Luontohoivapalvelujen asiakkaina oli niin vanhuksia, vammaisia, mielenterveys- ja päih- dekuntoutujia, lapsia ja nuoria sekä muita erityistä tukea tarvitsevia ihmisiä.
Seuraavassa kuviossa esittelen yrityksen palvelutoiminnan:
YRITYKSEN PALVELUTOIMINTA Luontohoivan toimintamuoto Asiakasryhmä Eläinavusteisuus
Luontoavusteisuus Maatila-avusteisuus
Lapsi- ja perhetyö Nuorisotyö
Päihde- ja mielenterveystyö Vammaistyö
Vanhustyö Kuvio 3. Yrityksen palvelutoiminta osana yrityksen peruspiirteitä.
Lähes jokainen tutkimukseen osallistuneesta yrittäjästä kertoi yrityksen luontohoivan toi- mintamuodon keskittyvän eläinavusteiseen toimintaan, jossa koti- ja lemmikkieläimet ovat hyvinvoinnin tuottamisen keskiössä. Eläinavusteinen toiminta onkin keskeisin osa- alue suomalaisessa luontohoivatoiminnassa (mm. Hassink & van Dijk 2006, 348).
Eläinavusteinen toiminta voidaan jakaa eläinavusteiseen terapiaan ja eläinavusteiseen toi- mintaan (Lääperi & Puromäki 2014, 74).
Eläinavusteiseen terapiaan kuuluu eläinavusteinen fysio- ja toimintaterapia sekä psyko- terapia (Lääperi & Puromäki 2014, 74). Eläinavusteinen terapia voidaan määritellä tera- peutin yhdessä eläimen kanssa toteuttamaksi asiakassuunnitelmaan perustuvaksi kuntou- tukseksi, jossa on motoriset tai psykoterapeuttiset tavoitteet (Soini & Vehmasto 2014, 12). Eläinavusteisessa terapiassa eläin helpottaa luottamuksen syntymistä ja tekee tera- piasta iloisemman, elävämmän ja luo tunteen turvallisesta kohtaamisesta. Ratsastustera- pia fysio- tai toimintaterapiana on tällä hetkellä ainoa Kelan hyväksymä eläinavusteinen kuntoutusmuoto. (Ikäheimo 2019, 103–104.) Eläinavusteista terapiaa tarjosi tutkimuk- seen osallistuneista yrittäjistä muutama.
”Olen sosiaalityöntekijätaustainen psykoterapeutti ja eläinavusteinen tera- peutti. Teen päätyökseni psykoterapiaa ja eläinavusteista terapiaa.” Y5 Muu eläinavusteinen toiminta kattaa eläimen kanssa toteutettavan, terapiaa vapaamuotoi- semman toiminnan, jossa keskiössä on ennaltaehkäisy ja toimintakyvyn tukeminen tai
