Retoriikka tarkoittaa puhetaidon oppia, kuinka esittää asioita vakuuttavasti ja suostutte-levasti. Retoriikka alkoi saada enenevissä määrin huomiota antiikin ajalla Platonin kri-tiikin, Aristoteleen tutkimuksen ja Ciceron tunnustetun puhetaituruuden ansiosta. (Haa-panen 1996, 23-24.) Retoriikka menetti 1900-luvun vaihteessa akateemisen statuksensa ja retoriikkaan suhtauduttiin ylipäätään negatiivisesti sekä vähättelevästi. Toisin ajatte-livat 1950-luvulla Kenneth Burke, Chaïm Perelman ja Stephen Toulmin, joita voidaan pitää uuden retoriikan keskeisimpinä teoreetikkoina ja heidän ansiostansa heräsi uudel-leen kiinnostus retoriikan ja luonnollisella kielellä tapahtuvan argumentoinnin tutkimi-seen. (Summa 1996, 51.)
Aristoteleen (1997, 10-11) mukaan retoriikka on taito havaita mikä minkin asian yhtey-dessä on vakuuttavaa ja tämän vakuuttavuuden havaitseminen ei ole minkään muun taidon tehtävä, siksi retoriikka ei rajoitu mihinkään tiettyyn erikoisalaan. Vakuuttami-nen voi tapahtua kolmenlaisten syiden avulla, joita ovat puhujan luonne (ethos), kuuli-jan mielentila (pathos) ja itse puheeseen perustuva (logos). Puhukuuli-jan kunnollinen luonne lisää uskottavuutta ja siten vakuuttavuutta. Puhuja pyrkii puheellaan vaikuttamaan kuu-lijan mielentilaan esittämällä haluttuun tunnetilaan vetoavia argumentteja ja vakuutta-maan tällä tavalla uskottavasti todesta tai todelta näyttävästä asiasta. Perelmanin (1996, 28) mukaan puhuja ei voi vakuuttaa argumenteilla, joita kuulijat eivät hyväksy. Päätte-lyn lähtökohtana pitää näin ollen olla väitteitä, jotka ovat yleisesti hyväksyttyjä. Argu-menteilla pyritään siirtämään hyväksynnän saaneiden premissien hyväksyntä myös joh-topäätöksille. Argumenteilla ei siis suoraan pyritä vakuuttamaan johtopäätöksistä.
4.2.1 Uusi retoriikka
Summa (1996, 52, 56, 64, 74) tiivistää uuden retoriikan keskeisimpien teoreetikoiden suuntaukset seuraavanlaisesti. Burke oli kiinnostunut retoriikasta ”tietoisena vaikutta-miseen tähtäävänä kielenkäyttönä”, kun taas Perelman ja Toulmin olivat kiinnostuneita argumentoinnin analyysistä ja pätevyyden arvioinnista tekstissä tai puheessa. Perelma-nin mukaan uusi retoriikka on tutkimusta praktisesta päättelystä, jonka tavoitteena on selvittää ”miten arvopäätelmien uskottavuus rakennetaan vakuuttavan kielenkäytön avulla”. Sekä Burke että Perelman näkivät uuden retoriikan olevan ajankohtaista ja
aja-tonta sekä tarpeellista. Burken mukaan tämä ajankohtaisuus ja ajattomuus perustuu sille ajatukselle, että kielenkäyttö on symboleiden käytön väline, jonka perusteella ihmis-olennot rakentavat yhteistoimintansa. Perelman kumosi retoriikkaan liitetyn kaunopu-heisuuteen rajoittuneen käsityksen laajentamalla sen päättelyn ja vakuuttamisen tutki-mukseksi, jollaista se oli jo antiikin aikoina. Toulminin lähtökohdat retoriikan tutkimi-seen olivat argumenttien looginen päättely ja päättelyn pätevyys ilman suostuttelun nä-kökulmaa.
Vaikka omassa tutkielmassani kiinnitän huomioni argumentointiin ja nimenomaan Pe-relmanin vakuuttamisen teorian kautta, niin pidän silti taustalla Summan (1996, 59) esittelemän Burken ajatuksen siitä, että retoriikan teho ei aina perustu itse argumentin vakuuttavuuteen tai taitavaan argumentointiin, vaan viestin vaikuttavuuteen vaikuttavat myös ”toisarvoiset” tekijät kuten toisto, tietyn viestin jatkuva vahvistaminen tai viestin-tävälineiden tekninen tehokkuus. Tämä näkyy myös oman aineistoni artikkeleissa siten, että tietyt näkökulmat tulevat melko yksipuoleisesti toistetuksi ja täten vahvistetuksi, vaikka argumenttien perustelut voivat olla heikkoja.
4.2.2 Retorinen argumenttianalyysi
Kieli on poliittista ja politiikka kielellistä, siksi retoriset tutkimusotteet ovat olennaisia tutkimusvälineitä muun muassa yhteiskuntatieteissä. (Palonen & Summa 1996, 13.) Diskurssianalyysissa retorisia analyysivälineitä voidaan käyttää tarkastellessa, kuinka selontekoja tuotetaan ja perustellaan, asioita kategorisoidaan ja oikeutetaan sekä miten nämä saadaan näyttämään itsestään selvyyksiltä. (Jokinen 2016, 261). Retorinen ana-lyysi ja argumenttianaana-lyysi täydentävät toisiaan siten, että retorinen anaana-lyysi on kiinnos-tunut niin argumentin asiasisällöstä kuin ilmiasusta, kuten metaforista ja muista kieliku-vista, ilmaisujen värikkyydestä tai niukkuudesta sekä niiden asemasta vakuuttavuuden luomisessa. Argumenttianalyysi puolestaan keskittyy yksistään kielelliseen asiasisäl-töön. Retorinen analyysi on myös käyttökelpoinen, kun tarkastellaan tekstin laajempaa sosiaalista yhteyttä, kuten ketkä saavat äänensä kuuluviin, kenet pyritään argumenteilla vakuuttamaan ja millaiset yhteiskunnalliset olosuhteet vaikuttavat näihin seikkoihin.
(Kakkuri-Knuuttila 2013, 234-235.)
Retorisen analyysin avulla tekstistä voi löytää yhteiskunnan ja kulttuurin arvoja ja ar-vostuksia väitteiden perusteista (Kakkuri-Knuutila 2013, 264). Näitä arvoja ei kuiten-kaan voi ilmaista kovin täsmällisinä, koska muuten ne eivät saisi universaalia hyväksyn-tää eri intressiryhmien taholta (Perelman 1996, 34). Tavoite-keino-argumentissa keinot perustellaan tavoitteilla, jotka on arvotettu hyväksi. Tälle vastinpari on syy-seuraus-argumentti, jossa hyvä tai huono seuraus johtuu syytekijän edistämisestä tai estämisestä.
Näissä argumenteissa on syytä tarkastella millaisia positiivisesti tai negatiivisesti ladat-tuja termejä, vertauksia ja metaforia asiayhteydessä käytetään. (Kakkuri-Knuutila 2013, 264.) Perelmanin (1996, 95) mukaan itsestään selvyydet näyttäytyvät usein havainnoitu-jen, ennakoituhavainnoitu-jen, todettujen tai oletettujen seurauksien ilmaisuina ja siten eivät välttä-mättä sisällä sen kummempia perusteluja.
Argumenttien vahvuutta voi tarkastella ilmaisuista, jotka joko vahvistavat tai heikentä-vät argumentaatiota muun muassa takaamalla, suojaamalla ja vahvistamalla. Takausta käytetään usein silloin, kun varsinaiset perustelut ovat heikkoja tai puuttuvat kokonaan ja tällöin vedotaan takaukseen esimerkiksi ”kaikki tietävät”, ”on erittäin tärkeää” tai
”asiantuntijoiden mukaan”. Suojauksella heikennetään vastaanottajan kritiikin perusteita ja vastakohtaisesti vahvistuksella korostetaan oman argumentin perusteita. (Kakkuri-Knuutila 2013, 256.) Esimerkki tällaisesta perusteesta voisi olla ”kaikki ovat – jotkut ovat”. Kun omaa argumenttia halutaan vahvistaa” jotkut ovat” muuttuu muotoon ”kaik-ki ovat” ja toisaalta jos toisen argumenttia halutaan heikentää, niin argumentti ”kaikki ovat” muutetaan muotoon ”jotkut ovat”.
Omassa tutkielmassani käytän argumenttianalyysiä löytääkseni asiasisällöt, joista kir-joittaja pyrkii vakuuttamaan lukijan ja retorista analyysiä siihen, millaisilla keinoilla, kuten kielikuvilla, lukija pyritään vakuuttamaan esitetyn argumentin kannatettavuudes-ta. Vaikka kiinnostukseni kohteena ei ole kirjoittavat yksilöt, niin huomion arvoista on ollut se, että suurin osa kirjoittajista on hyvässä yhteiskunnallisessa asemassa olevia miehiä. Pohdin siksi myös sitä, miksi juuri tämän kaltaiset ihmiset ovat äänessä, ja mis-tä yhteiskunnallisista olosuhteista voisi johtua se, etmis-tä toisenlaisten ihmisten kannanotot ovat vähäisiä tai puuttuvat kokonaan.
5 TUTKIMUKSEN TOTEUTUS
Sanomalehtiä voidaan pitää tiedotusvälineenä ja viestinnällisen median yhtenä vanhim-pana teknologiana (Herkman 2011, 24), joilla on Faircloughin (1997, 10) mukaan kie-lellistä ja diskursiivista vaikutusvaltaa. Massamedioilla, kuten sanomalehdillä, on perus-tavanlaatuinen rooli modernien yhteisöjen kommunikaatiossa (Giddens 1997, 396). Sa-nomalehdet ovat nykyisin myös sähköisessä muodossa luettavissa, joko ilmaiseksi tai maksumuurin takana, ja osa jutuista on jaettavissa sosiaalisen median kautta. Sanoma-lehtijuttujen avulla siis käydään yhteiskunnallista keskustelua, jolloin niitä voi tutkia diskurssien ja sosiaalisen konstruktionismin näkökulmasta. Tästä syystä olen valinnut tutkimusaineistokseni sanomalehtiartikkelit, joihin minulla on ollut pääsy yliopiston verkon kautta ja näin olen saanut ylitettyä mahdolliset maksumuurit. Seuraavaksi esitte-len keräämäni aineistoni tarkemmin ja kuvaan analyysini toteutuksen.