MERIKARVIAN HISTORIA

MERIKARVIAN HISTORIA

MARTTI SANTAVUORI

4. OSA

7. Kunnalliset asiat

Vuonna 1865 itsenäistettiin kunnallinen hallinto. Selvää eroa sen ja kirkollisen hallinnon välillä ei luonnollisestikaan heti tapahtunut, vaan kummallakin taholla käsiteltiin vielä kauan asioita, jotka lähinnä olisivat kuuluneet toisen osapuolen hoidettavaksi. Kunnallisasetuksen toimeenpanoa varten annettiin kolmen vuoden määräaika. Merikar­

vialla ryhdyttiin nyt myös uuden lain edellyttämiin toimenpiteisiin.1 Niinpä ensimmäinen kuntakokous sitten pidettiin 1. 12. 1868 Iso- Näsin talossa. Läsnä olivat »Kunnan-hallituksen Esimies, Tehtaan omistaja Anders Ahlström, allekirjoittaja Kirkkoherran-wiran toimi- taja (Johan Anton Fors), joka pyydettyä on luvannut ensimmäisenä wuonna olla kunnan-asioissa avullinen, ja joka myös pöytäkirjan kir­

joitti; wara-esimies hallituksessa Johan Norrgård, niin myös Esimies Lautakunnassa Johan Kuggi sekä wara-esimies Johan Ahlström. Jäse­

niä olivat saapuvilla seuraawaiset:

Lautjärven kylästä Frans Sakarintalo Honka järven » Erik Tommila Riispyyn » Frans Ramberg Kasalan » Isak Lillgård Peipun » Jakob Wiinamäki Köörtilän » Johan Weckström Lammelan » Johan Marttila Filppulan » Johan Norrgård Langkosken » Maurits Österlund Stubilan » Johan Häggroth

Alakarvian » Frans Kuggi ja Isak Kankku

Ylikarvian » Viktor Näsi, Johan Yliknuussi sekä Erik Jumpi, jota paitsi myös Wara-Jäseniä olit usioista kylistä kokoon tulleet, ja suuri joukko Seurakuntalaisia».2

Kunnallislautakunnan esimiehen Juho Kuggin palkaksi sovittiin 200 mk vuodessa, ja se maksettiin niin, että kukin veroa maksava hen­

kilö suorittaisi 12 penniä. Kuntakokoukset pääsivät myös säännölli­

sesti käyntiin. Rovasti Fors, joka oli lupautunut vain vuodeksi, näyt­

tääkin jääneen viideksi, sillä vasta 12. 12. 1870 on merkintä siitä, että

487 hän on luovuttanut sihteerin tehtävät Juho Kuggille. Tointa seurasi 25 mk vuosipalkka.

Kuntakokouksen esimiehinä ovat Merikarvialla olleet vuoteen 1918 saakka, jolloin kuntakokoukset uuden kunnallislain johdosta lakkasi­

vat:3

Antti Ahlström 1^{. 12. 1868—}

G Nyholm 1^. 12. 1871—

J F Leineberg 7. 3. 1877 ja 7.

Viktor Knuussi 7. 3. 1889—

G A Heman 1^. 6. 1894—

V H Holmström 1^. 1^{. 1896—}

A Granqvist (Hakosalo) 1^. 1^. 1899—

Julius Österby 16. 7. 1903—

Juho Julius Pahkala 31. 5. 1905—

Herman Virtapuro 29. 12. 1913—

K V Dahlroos 1914— 1918

Kuntakokouksen varaesimiehinä:

Johan Norrgård 1^. 12. 1868—

Henrik Nordlund 1^. 12. 1871—

F V Gustafsson 7. 3. 1877—

H Munck 7. 3. 1881—

E Österby 7. 3. 1883—

F N Sandberg 7. 3. 1886—

Viktor Knuussi 14. 3. 1887—

F Erik Rosnell 7. 3. 1889—

J J Pahkala 1^. 1^{. 1905—}

Isak Virtanen 1^. 7. 1905—

J O Rikalainen 1^. 1^. 1908—

Vilho Laiho 17. 1^. 1908—

Aug Huhtinen 1^. 1^. 1917— 1918 Kunnallislautakunnan esimiehinä taas ovat <

Juho Kuggi 1^. 12. 1868—

F N Sandberg 1^. 1^. 1887—

A Hakosalo 1^. 7. 1905— , 13.

1^. 1^. 1917— 1918 J O Rikalainen 20. 7. 1908—

F F Kouhi 1^. 1^. 1917—

Kunnallislautakunnan varesimiehinä:

Juho Ahlström 1^{. 12. 1868—}

Juho Uusitalo 1^. 1^{. 1872—}

E Österby 1^. 1^. 1881—

Robert Österby 1^. 1^. 1884—

K E Vesanen 1^. 1^{. 1902—}

F Erik Rosnell 1^. 1^{. 1908—}

Elis Tonkola 11^. 11^. 1916— 1918

3. 1892

8. 1919 sekä

488

Eri vuosina kunnallislautakuntaan valituista jäsenistä on luettelo l i i t t e e n ä n : o 2 0.

Kuntakokoukset ja kunnallislautakunnan kokoukset pidettiin eri taloissa tavallisimmin yksi vuosi kerrallaan, kunnes nykyinen kunnan­

talo alkumuodossaan valmistui. Kuntakokousten työmäärä kasvoi hy­

vin nopeasti. Niinpä oli jo 1884 esimiehen palkka korotettava 150 markkaan.4 Samalla kävi ilmeiseksi, että kunnan käyttöön oli saatava erityinen huoneisto, siä oli ensi kerran esillä 7. 12. 1885, mutta ra- kentamisajatus ei saanut kannatusta.5

Juho Kuggi oli niitä kunnallishallinnon alkuaikojen miehiä, jotka per­

soonallisuudellaan ja nopeasti hankkimallaan ammattitaidolla saivat asiat sujumaan. Kun hän kuoli, oli paikkaa vaikea täyttää. Oloja kuvaa, että kun kunnallislautakunnan esimies, jonka käsissä kaikki käytännölliset järjestelyt loppujen lopuksi olivat, joutui asioita kotoaan hoitamaan, kunnanhuonetta kun ei vielä ollut, ei kukaan toinen tuntenut hänen papereitaan ja kuntakokous valitsi senvuoksi 30. 12. 1889 uuden esi­

miehen käymään läpi Kuggin arkiston, sekä etsimään sieltä »kunnalle tarpeelliset asiapaperit». Samana vuonna tiedusteltiin kunnalta, mitä muutoksia haluttiin asetukseen kunnallishallinnosta. Siitähän oli sil­

loinkin jo olemassa yli 20 vuoden kokemus. Kunta asetti kunnallis­

lautakunnan puheenjohtajan johdolla komitean lausuntoa antamaan. — Kunnanhuoneiston tarpeellisuutta pohdittiin taas, pääsemättä kuiten­

kaan ratkaisuun.5 — 1891 päätettiin hankkia lainopillinen käsikirja, joka »sisältäisi niin paljon kuin mahdollista kunnalliselämässä tarvitta­

via asetuksia» sekä toimittaa se ja aikaisemmin kunnalle saapuneet ja vastedes tulevat asetuskokoelmat sidotuiksi.7

Kuitenkin kunnanhuoneen tarve oli tällävälin tullut niin pakotta­

vaksi, että 1893 saatiin vihdoin aikaan päätös sen rakentamisesta. On syytä ottaa tähän tuo tärkeä päätös kokonaisuudessaan: »Päätettiin rakentaa kunnantupa mitä pikimmin, ja käytetään siihen tarkoitusta varten oleva kassa sekä jos lisävaroja tarvitaan, takseerataan ne kunnan maksettavaksi.» Ostettiin nimismies Selanderin Kuvaskankaalla oleva 16 syltä pitkä ja 5 syltä leveä huonerakennus, jonka hinta, 1.300 mk korottomana, maksetaan 6 kuukauden kuluttua. »2. Kunnantupa ra­

kennetaan Orkullan mäelle, Pappilan riihen asemalle, joka riihi kunnan kustannuksella siirretään toiseen paikkaan.» Purkaminen ja kuljetus päätettiin suorittaa urakkatyönä. »4. Urakat pidetään Orkullan mäellä tiistaina 14 pnä nykyistä Maaliskuuta. Urakan toimittaa Kunnallislau­

takunnan puheenjohtaja F N Sandberg, saaden hän palkakseen 3 mk».

»Hajoitustyön» johtajaksi valittiin rakennusmestari Virtanen 3 mk päi-

489

Kuva 153. Juho Kuggi, kunnallislauta­

kunnan esimies 1868—1887. Tekijän koulupoikana isänsä osviittojen mu­

kaan kaavailema kuva, jonka on sa- nott-i muistuttavan Juho Kuggia; tois­

ten mielestä taas kuva ei lainkaan muistuta »malliaan».

väpalkalla. Rakennustyö annettaisiin myös urakalle, ja sitä valvomaan valittiin Erkki Rosnell ja Vihtori Iso-Näsi sekä Frans Stenbakka »koh­

tuullisella palkalla». — Paikallisen kielenkäytön mukaan ei puhuttu huutokaupasta vaan »urakasta», jolla oli näinollen kaksi merkitystä.

Päätöstä vastaan pani räätäli Munck sellaisen vastalauseen, että

»yhteinen kansa» tulee tällä tavoin »liiallisesti rasitetuksi, jos kunnan- tupa rakennetaan yhteisellä kustannuksella».8

1893 päätettiin, että rakennus tehdään saman suuruiseksi ja muotoi­

seksi kuin se on ennenkin Kuvaskankaalla ollut. Kaksi väliseinää ote­

taan kuitenkin pois, jotta saadaan suurempi kokoushuone, ja yksi väli­

seinä lisätään, että saataisiin postitoimistolle kaksi asuinhuonetta ja keittiö sekä yhteinen porstua kunnanhuoneen kanssa. Kokoushuone tulee »kaonpuoleiseen päähän», postitoimisto keskelle, ja luoteiseen pää­

hän jää vielä neljä huonetta joko vuokrattavaksi tai käytettäväksi muu­

ten vastedes. Päätettiin edelleen, että kokoushuoneeseen tehdään kaksi kaakeliuunia, postinhoitajan keittiöön leivinuuni ja siihen »ajanmukai­

nen hellavarustus». »Postitoimiston kumpaankin asuinhuoneeseen teh­

dään lasitetuista kaakeleista muurit. Muureihin pannaan kuhunkin

»yksi sellainen venttiili kuin paikkakunnalla tavallinen on», ja valurau- tapellit uunien suulle. Postihuoneet paperoidaan »harmaalla masinapa- paperilla», mutta muiden huoneiden paperoiminen jätetään toistaiseksi.

»Ruokakonttuureja» tehdään tarpeen mukaan. Rakennustyöt oli teh­

tävä seuraavassa järjestyksessä: Kivijalka ja muurinperustukset, sal- vostyöt ja kattaminen, lattiain ja välikattojen teko, ovien ja ammukain

490

£

kokouksen esimies 1896—1899.

teko, muuraus, maalaus, paperoiminen. Ja »tämän jälkeen tarjotaan kaikki työt yhdessä, saaden kunta valita sitte kumpaiset tarjoukset edul­

lisemmaksi näkee.»0

Näin oli rakennustyö saatu alkuun, ja kunnanhuoneen asioista riit­

ti sitten keskustelua useihin kokouksiin. 1893 heinäkuussa rakennus- komitealla oli aihetta ilmoittaa, ettei urakkamies Mauri Tuorila ollut noudattanut rakennusehtoja, ja esittää pitkän luettelon epäkohdista.

Ne korjattiin ennen urakka-ajan päättymistä. 31. 10. 1893 tarkas­

tettiin sitten kunnanhuoneen rakennustyöt. Portaiden teko annettiin huutokaupan jälkeen Stupilan Nikolai Uusitalon tehtäväksi 540 mak- susummasta. Kunnantalon luoteispuolelle päätettiin rakentaa »tarve- huone». Kunnantupaan päätettiin laittaa kirjoituspöytä, jossa on kaappi ja laatikot sekä lisäksi kahdella istuimella varustettu kirjoituspöytä.

Pitkin huoneen seiniä tulisi penkit, sekä lattialle noin 30 penkkiä, joihin ei tule selkänojaa, »yksinkertaisia mutta lujia», kuului päätös nimen­

omaan, ja vanhemmat pitäjäläiset muistanevat vieläkin hyvin ne penkit.

Piirustusten tekijäksi otettiin puuseppä Vihtori Hannus, jonka tuli 5 mk palkkiosta laatia kolme eri lakia piirustusta kustakin esineestä sekä niiden kustannusarvio. Päätettiin myös hankkia yksi katto- ja yksi pöytälamppu. Hyväksyttyjen piirustusten mukaan pöydät valmisti puuseppä Juho Frigård Alakylästä, tekopaikkana 26: 50 mk. Lisäksi tehtiin kaksi koivuista tuolia å 4: 50. Penkkien pituus oli yli 3 m, ne olivat kuusipuuta, ja niitä piti olla 30 kpl, »kussakin 4 jalkaa»; ne teki

491

Kuva 155. Viktor Knuussi, kunta­

kokouksen esimies 1889—1892.

puuseppä Virtanen 1: 70 mk hinnasta kappaleelta.10 Tiettävästi ainoana lahjoituksena kunnanhuonetta varten saatiin 42 mk, jolla päätettiin hankkia »paremmanpuolinen kattolamppu».

Uusi kansakoulua käynyt sukupolvi, joka nyt hoiteli kunnan asioita, oli jo vallan toista kuin vuosisadan alkupuolen puumerkkejään riipustelevat ja kaikkea edistystä jarruttavat talolliset. Kunnallinen hallinto oli avartanut näköaloja. Kuntien talous oli laskettu vakaalle pohjalle.

Kunnan oma taloudenhoito olikin kunnanisien päähuolia. Tilien käsittely ja tilintarkastukset, sekä tilien esittäminen yleiselle kunta­

kokoukselle kasvatti taloudellista ajattelua yleensäkin. Samalla myös verotuksen luonne vähitellen muuttui. Kuntakokousta 24. 3. 1869 voimme oikeastaan pitää kunnallisverotuksen alkuna Merikarvialla.

Päätös kuului: »Allanimitetyt Sääty-persoonat päätettiin maksaa taksee- rausrahaa Kunnan-Kassan hyödyksi, sekä tänä wuonna että joka vuosi eteenpäin, niin kuan kuin he Kunnan piirissä asuvat, kuin seuraa:

a) Leski Pruustinnan Amalia Korsman — 12 markkaa, b) Allekirjoitta­

nut v.t. Kirkkoherra — 8 mk, c) Maakauppias Emil Nordström, kauppa liikunnostansa — 10 mk, d) Maakauppiaan leski Josefina Orell — 5 mk, e) v.t. Kruunun Nimismies O. Pettersson — 5 mk, f) Siltavouti G. R.

Berg — 3 mk, g) Lukkari A . Björkroth — 3 mk, h) Kirkon wartia H. Nordlund — 1 mk. — Nämä maksot ovat suoritettavat Waraston- hointajalle vuosittain, Mittu-maarian aikaan. — Taksoitusrahat Teh-

492

täistä, Sahoista, Myllyistä y.m. maksetaan asianomaisilta vuosittain, niikuin tähään asti on suostuttu, siksi kuin toisin määrätään.»11

Pitäjän tuotantolaitosten ensimmäisestä verollepanosta kunnallisessa suhteessa ei ole merkintää, mutta 13. 2. 1871 kirjatuista verorästeistä saa kuitenkin käsityksen niiden suuruudesta. »Erityisistä takseeraus- rahoista Virkamiehiltä, Myllyistä, Wesisahoista ja Pruukeista, päätet­

tiin uloosmittauksen ala seuraavaiset rästit kuin ovat: Lautjärven kylästä Talollinen Iisak Myllykallion vesisahan edestä 2. vuoden 1 mk 40 penniä vuodelta = 2.80. Talollinen Johan Peltomäki Wesisahasta 1 vuoden = — : 72. Lampuodi Erik Wanhátalo 4. vuoden 60 penniä vuo­

delta = 2: 40. Frans Holmström Wesisahasta 1. vuoden edestä = — : 72.

Talollinen Johan Nevala 4. vuoden 48 penniä vuodelta = 1: 92. Nikkari Matti Wälsströmi 1. vuoden edestä = — : 48. Tuorila, Tuorilan vesi- sahasta 3 vuoden å 1 mk 84 p = 5: 52. Ylikylästä Kantor A. Björkroth Kantoorin viraalta 2. vuoden 3 mk vuosittain yhteensä = 6: — . Summa 20: 56.12

Nämä verot olivat kaikki suostuntaluonteisia, joten niistä neuvot- telivat keskenään kunnan edustajat ja asianomaisten tuotantolaitosten edustajat ja viran haltijat. Kun äänimäärä kuntakokouksissa riippui asianomaisen veromäärästä, oli »takseerauslista» samalla myös »ääntö- lista», ts siitä laskettiin, montako ääntä verotetulla kuntakokouksessa oli.

Pankkitoimen alettua kasvoivat kunnan eri rahastojen varat korkoa eli »kasvoa» tai »kasvia», kuten sitä ensin nimitettiin. 15. 10. 1888 näkyy päätetyn, että koska kunnan rahavarat, jotka ovat Yhdyspankissa, kas­

vavat 23. 10 lähtien korkoa vain 31/ 2 % , otetaan rahat sieltä pois ja niitä lainataan yksityisille suurempaa korkoa vastaan.13 Toimenpide oli luul­

tavasti tilapäinen ja lyhytaikainen.

Merikarvian kunnan tulot olivat vuonna 1884 975: 47 mk ja menot 825:70 mk (kullassa), joten kassaylijäämä oli 149:77 mk. Yksityiskoh­

tainen tulo- ja menoerien erittely on l i i t t e e n ä n : o 2 1.

1886 olivat tulot 354: 66 mk menoja suuremmat. Yleensä menot ovat jatkuvasti samanaiheisia, kunnan toimihenkilöiden palkat, lasten kou­

luttajien palkat, kunnan asioiden ajamisesta eri oikeusasteissa aiheutu­

neet edustajien matkamenot, valtiopäivämiesvaalit ym ulkopuolella kun­

taa tapahtuvat toimitukset. Vallan uudenlaisiakin menoja alkaa myös ilmestyä, kuten leikkaushuoneen puhdistaminen, rokotuskustannuk- sia, kunnanlääkärin palkka, poliisinpalkkoja, postitoimiston huoneen vuokra, leimaveromaksuja, huoltoavustuksia sotamiesten perheille, käti­

lön palkkaus, kuuromykkäkoulun opettajille ja oppilaille maksettavia avustusrahoja jne. Tulopuolelle on merkitty verotulojen lisäksi vai-

493

Kuva 156. Julius Österby. Kuva 157. F N Sandberg (Santavuori), kuntakokouksen esimies 1903—1905. kunnallislautakunnan esimies 1887—

1905.

tiolta rokotuskustannuksiin saatuja eriä, koiraveron tuotto, tilapäiset sirkuskiertueet maksoivat vuokraa maa-alueesta jne.

Vuonna 1889 jäi edelliseltä vuodelta velkaa 120: 24 mk, 1894 vastaa­

vasti 3.176: 46 mk. Seuraavana vuonna oli velka enää 126: 55, ja 1898 jo puhdas säästö 1.191: 59. Voimme siis katsoa kunnallislautakunnan hoitaneen taloutta varsin harkitusti ja hyvin, koska kunnanhuoneen ja kansakoulun rakentamisesta huolimatta vuosisata päättyi 837:64 mkn säästöön. Tilinpäätöksen loppusummat olivat silloin 12.968:10 mk.14 1897 kunta oli asettanut 12-henkisen komitean toteuttamaan oman säästöpankin hanketta, puheenjohtajana J W Norrgård.14

Köyhäinhoito antoi sekä seurakunnalle että kunnalle jatkuvaa huolta. Pöytäkirjat ovat täynnä merkintöjä jaetuista avustuksista.

Mielisairaat, kaatumatautiset, ruumiillisesti epämuodostuneet ja sen vuoksi työkyvyttömät koetettiin ajan käsityskantojen ja mahdollisuuk­

sien mukaan sijoittaa hoitoon. Mitään erikoiskoulutusta invalidien työkykyiseksi saattamiseksi ei tietystikään ollut. Ennestään tunte­

mamme jako »vaivaisruotuihin» jatkui, ja niille köyhille ja työkyvyttö­

mille, joita ei voitu näihin ruotuihin sijoittaa, annettiin tilapääavus- tuksia. Ensimmäinen lasten huutolaissijoitus on vuodelta 1850. Vuosi­

sadan loppupuolella näemme jo merkkejä kasvatuslaitoksista ja aisti- vialliskouluista. 1845 suoritettiin uusi jako 15 köyhäinruotuun. 1853

494

köyhäinruotuja oli 16. 67 köyhää sai silloin avustuksina yhteensä 156 ruplaa.13

Tuntuvaa apua merkitsivät Antti Ahlströmin ajoittain lahjoittamat summat. 1874 perustettiin »Patrun A . Ahlströmin Lahjoitus-Tili Kirja, Aljettu Wuonna 1874», jossa sanottiin: »A . Ahlströmin Lahjoitus. Tässä Tilissä olevat Lahjoitusrahat määräyksen mukaan talutettavat pan­

kissa. Että kasvopääoman kanssa yhtensä, on Tuhannen (1.000) Markka, ja Sittä lähin kunta määrää kasvon katovuosina kunnan köyhille ja vaikka joka vuosi jos tarve niin vaati».

»Tilinteko Herra Patrun A. Ahlströmin lahjoistus kassan Rahoista Merikarvian kunnalle Toukok. 20. p. 1874 joulukuun 31 päivä wuonna

1874.

Toukokuun 20 p 1874 Herra Patrun A . Ahlströmin Tilin mukaan saatu 325: 67. Sen kasvo 7 kuukautta 10 päivä 4 prosentti 7: 96, Alakir- joitetun Saatava 2: 97.

Yhdyspankkiin pantu 330: — , 6 kuukauden kasvo 4 prosentti 6: 60».10

Vuoteen 1900 mennessä rahasto oli kasvanut lainausko rkojen ansiosta 948: 45 markkaan. Korko eli »kasvo» oli muuttunut muotoon

»kasvi».

Köyhäinhoito periytyi, kuten sanottu, kirkonkokouksilta kuntako­

kouksille. On kuvaavaa, että aikaisemmin mainitussa ensimmäisen kuntakokouksen pöytäkirjassa sanotaan heti kunnallislautakunnan jäsenten nimien jälkeen: »Sitte kuin tarkoitus tämän kokouksen kanssa wielä nyt oli kerrottu ja tiedoksi annettu, että nimittäin järjestää kun­

nan asiat, erittäin Waiwais-hoitoon kuuluvat seikat, tulevaksi vuodeksi 1869, pois akkordeerattiin alle nimitetyt turwattomat Lapset seurawai- sille henkilöille welwollisesti kaswatettaa ja hoinnettaa yhdeksi wuo- deksi, huomisesta päivästä lukein, täällä nimitettyä maksoa vastaan, joka neljästi vuodessa on suoritettava». Ja sitten yhteensä 17 lasta, joiden hoidosta suoritettiin tapausten mukaan 8 — 50 mk. — Edelleen

»allanimitetyt osittain Kiwulloiset, osittain ij älliset eli muuten puut- teen-alaiset Köyhät päätettiin autettaa raha-antimella, kuin seuraa».

Sitten luetellaan yhteensä 50 henkilöä, joiden hoidosta tuli suorittaa 3 — 40 mk tapauksen mukaan. — Toivottomalta ja armottomalta tuntuu nykyajan ihmisen silmissä myös saman kokouksen pykälä: »Tilan­

omistajien tulee, koska torppaa eli tilaa ottavat pois, wälttämättömästi hoitaa sekä huolta pitää Wanhuksista, niin että nämä aina kuolinpäi­

vään asti elätetään omalta Isännältänsä, ilman rasitusta kunnan kas­

salle». — Mielenvikaisia henkilöitä kuljetettiin edelleen ruokittavina

495 ympäri pitäjää. Ja 1869 päätettiin, että jos »koko perhe sairastaa, on Luku-Ruotu velvollinen pitämään siitä huolta, ja ottamaan 2 mk sakkoa talolliselta, joka ei noudata lautamiesten määräyksiä tässä suhteessa».17 Eräissä tapauksissa koetettiin sairaat saada sairaalahoitoon. 1869 oli Frans Sandroos pahoin polttanut itsensä. Kunta koetti saada hänet

»Läänin-Lasarettiin Turkuun, jos tilaa suinkin siellä on, toistaiseksi hoinnettavana taloissa ympäri seurakuntaa». Miten tämä käytännössä järjestyi, saattaa hyvin kuvitella.18

Kunnan yrityksistä järjestää työtilaisuuksia varattomille puhuu pöy­

täkirja: »Walmistaaksensa työn ansioo ensi kevänä tilattomille sekä mies- että waimo-ihmisille, päätettiin sisälle ostaa miehisiltä henkilöiltä katto-päreitä ja pyttyjä, joista hinta maksetaan jauhoissa, niistä jauho- matoista, kuin Tehtaan omistaja hra A . Ahlström, Langkoskelta, wii- meis-kevänä lahjoitti. — Jauho naula luetaan 15 p n i i n » . Waimo- ihmisille toimitetaan kehru-työtä, jokavuosi ostetaan ylös pellavia, hamppuja, eläinten-karvoja y.m. — Mutta koska ei tarve näytä tulevan aivan yhtä suureksi, niin ei päätetty tähään tarkoitukseen käytettää suurempaa raha-summaa, kuuin kaksisataa (200) markkaa; joka raha on otettava ulos yhdys-pankista Porissa niistä kuudesta sadasta (600) markasta, kuin hätä-apu-kassana siellä on seurakunnalta talteen pantu, viimeis Joulu-kuusa».19

Lautjärven ruotivaivaisesta, Hakumäen muorista, päätettiin, että häntä pitää kuljettaman talosta taloon »ruoti-kaasiansa saadakseen».

Kivulloinen Erkki Strand Etelämaasta tuli hoidettavaksi samalla tavalla.

1870 akordoitiin 22 turvatonta lasta; vanhuksia ja kivulloisia sijoitettiin maksutta 6, maksullisesti 16. Taloihin sijoitettiin 90, heistä 34 ilman korvausta, ja Seuraavana päivänä sijoitettiin vielä 21 lasta, heistä ilman korvausta 3. Kun ajattelemme seurakunnan silloista väkilukua, on apua tarvitsevien luku todella pelottava.20

Eipä siis ihme, että 1871 luemme: »Jokainen täysi-ikäinen persoona, joka Kruunulle henkirahaa maksaa, tulee maksamaan vaivaisten rahain takseerauksesta Kunnan kassaan mies-ihminen (60) penniä, vaimo­

ihminen (40) penniä». Mutta kovin halukkaasti ei näitä rahoja ilmei­

sesti suoritettu, koska yhteensä 160 mieheltä ja 231 naiselta oli vaivais­

rahoja rästissä. Ja hiukan hirteishumoristiselta kuulostaa, kun kunta kysymykseen, myöntyykö se kustantamaan Prunkkalan kasvatuslai­

tokseen ketään turvatonta lasta, vastaa, ettei kunnassa sellaisia lapsia olekaan.21 1885 tehtiin ruotu jakoon eräitä muutoksia, köyhäinhoito- piirit muodostettiin edelleenkin lukulahkojen mukaan, mutta niille tuli omia tilitettäviä varoja, joista puolet koottiin henkilöluvun, puolet mant-

taaliluvun perusteella.22 Piirikuntien esimiehet kerääntyivät sitten ajoittain yhteisiin neuvonpitoihin.

Vaivaishoidon tarkastajan kehotuksesta otettiin 1891 keskustelta­

vaksi, olisiko kuntaan rakennettava vaivaistalo ja sen yhteydessä tar­

koituksenmukaisia sijoja mielenvikaisia varten. Asia lykkääntyi tois­

taiseksi. Asevelvollisuus antoi 1878 lähtien myös lisää huoltovelvolli­

suuksia, sillä useat asevelvollisista olivat perheen ainoa työvoima, ja heidän perheitään tuli avustaa. 1893 hyväksyttiin kunnan uusi vai- vaishoito-ohj esääntö.23

1895 päätettiin, että varattomien sairaiden lääkkeet ja lääkärinhoito on maksettava kunnan yleisestä vaivaishoidosta.21 Tässä yhteydessä lienee paikallaan mainita, että Merikarvian apteekki avasi ovensa 1871.

Apteekkareina on täällä senjälkeen ollut: E V Liljebäck 1871— 1873, K A Dalin 1873— 1882, G L Lindeström 1882— 1884, M M Björklund 1884— 1887, U V Lundén 1887— 1891, G O Aspelin 1891— 1896, B A Dammert 1896 lähtien. Merikarvian apteekkioikeudet on päivätty 3. 10.

1871.23

Kuuromykkäkouluun aiottiin 1897 lähettää Venla Söderbakka ja Hilma Paulakangas, mutta kunnan kassasta ei heille suostuttu antamaan avustusta. Kuntaan perustettiin 1897 holhouslautakunta valvomaan lasten lakimääräisiä etuja ja oikeuksia.20

1848 oli valittu yleinen terveyskomitea, johon valittiin Riispyyn kylä-oldermanni Juho Norrgård, »laulu-lukkari» Strandberg, heras­

tuomari Varsamäki Lautjärveltä ja Bäkki Alakylästä. Kyläkuntiin valittiin samalla katsastusmiehet, yhteensä 14 miestä.27 Nämä toimen­

piteet, joihin lisäksi kuului sairastuvan perustaminen joka kylään, aiheu­

tuivat koleeran pelosta, se kun niihin aikoihin raivosi Venäjällä.

Kätilönkin toimi oli tullut ajankohtaiseksi. »Kätilöimen Kristii­

nan kaupungista Karolina Henrika Öhgrenin pyyntöön saada kätilöi­

men virkaa kunnassa antoi kunta sen lauseen, ettei kunta voi sitoutua häntä erinäisesti palkkaamaan; toivoo kuitenkin, että K H Öhgren, jos hänen vaatimuksensa ovat kohtuulliset, tulisi kunnassa saamaan kyllin työansiota hyvinkin toimeen tullaksensa, jonka vuoksi hän olisi tervetultua kuntaan, jos niin tahtoo».28 Öhgren ei kuitenkaan näin epävarmoin edellytyksin uskaltanut lähteä. Hieman anteliaampi kunta oli sentään lähettäessään Juho Lovenin »läänin lasarettiin parannuk­

selle ja kustannukset suorittaa kunta lasaretin rätingin mukaan.»20 Saamme mennä aina vuoteen 1879 saakka, ennenkuin kunnanlääkä­

rin tarpeellisuus tulee esiin, eikä asiaan suhtautuminen ole oikein kun- talaisillemme kunniaksi silloinkaan. »Kunnalta kysyttiin, suostuisiko

49G

497 sen hankkimaan tarpeellisia huoneita lääkärille, jolle lääke-hallitukselta tulleen kirjeen johdosta olisi ne toimitettavat, jos kunnan tekisi mieli saada tänne lääkäri. Kysymyksen esitettyä nousi kokouksessa kiivas keskustelu: enämmistön näkyi kuitenkin olevan sitä mieltä, ettei min­

käänlaisia kustannuksia tehdä sen asian tähden. Kun taas toiset, joita kuitenkin miesluvun suhteen näkyi olevan hyvin pieni määrä, tah­

toi äänestystä äänestyslistan mukaan, yltyi keskustelu niin kiivaaksi, että allekirjoittaneen puheenjohtajan täytyi asian jättää sikseen». Var­

muuden vuoksi päätettiin vielä 1880, ettei sitouduta lääkärin huonei­

den eikä polttopuun hankintaan. Mutta kun rokonistutus määrättiin 1888 tulemaan pakolliseksi, täytyi ryhtyä toimenpiteisiin sopivan hen­

kilön hankkimiseksi, jolloin heräsi ajatus saada yhteinen rokottaja Sii­

kaisten kanssa. Elleivät naapurit suostuisi, olisi palkattava oma 50 mk vuosipalkalla. Lääkärikysymys sai suotuisan ratkaisun, kun 1888 pidet­

tiin asiassa yhteinen kokous siikaslaisten kanssa. Nämä kannattivat yksimielisesti lääkärin ottamista; merikarvialaiset äänestivät, mutta asian kannattajat voittivat. Palkaksi päätettiin 500 mk, mikä jakaan­

tuisi suhteessa 300:200 pitäjien kesken.30 Lääkäriksi valittiin sitten lääketieteen lisensiaatti J M Pelkonen.

Rokottajan tointa haki nyt vain entinen lukkari Björkroth, josta piirilääkäri antoi sen lausunnon, ettei tämä maineensa vuoksi sovi teh­

tävään. Hänet otettiin kuitenkin yhdeksi vuodeksi 50 mk palkalla.

Rokottajan toimen täyttäminen jäi vielä vuodenkin kuluttua avoimeksi, kun Pelkonen esitti harkittavaksi, olisiko siihen yhdistettävä kätilön toimi. Näin kävikin sitten, kun »kiivaan keskustelun perästä kunnan enemmistö äänestyksen mukaan päätti, niin että rokottaja myöskin tulisi kätilöimen virkaa toimittamaan» ja palkasta päätettäisiin myö­

hemmin. Palkaksi päätettiin 100 mk kuitenkin niin, että kruunulta tulevat apurahat tulisivat ensin kunnalle ja sitten vasta maksettaisiin kätilön palkka.31 Väliaikaiseksi rokottajaksi valittiin neiti Aleksandra Mäkinen Ikaalisista.32 Hänen kuljettamisensa »paikasta toiseen» otti tehtäväkseen Heikki Ala-Mikkola Lammelasta. 1890 päätettiin kätilön palkaksi 100 mk. Lisäksi kätilön tuli saada synnytyksistä säätyläisiltä 15, talollisilta 5, torppareilta 3, itsellisiltä 1: 50, ja synnytyksen jälkeen 1 mk vuorokaudelta. Samana vuonna lääkärin palkka äänestyksen jälkeen korotettiin 700 markkaan. Vakinaiseksi rokottajaksi valittiin joulukuussa 1890 neiti Maria Sofia Lindroos.33

Tohtori Pelkosen kuoleman johdosta julistettiin 1892 virka avoi­

meksi, jolloin virkaa hoitanut lääket lis Carl Rostedt valittiin siihen.

Hän ei kuitenkaan saapunut, ja virasta ilmoitettiin uudelleen pääkau­

pungin lehdissä. 1893 valittiin sitten K W Nyberg, »joka pian saa 32

498

loppuun lisensiaattitutkinnon». Kätilön virkaan ei sensijaan hakenut kukaan, jolloin kunta päätti korottaa palkkatarjousta. »Kun asia näin oli ratkaistu, arveli kunnanlääkäri hra tohtori K W Nyberg erään nei­

din, joku juuri Helsingin lapsenpäästölaitoksesta on laskettu, halulli­

seksi tulemaan tänne virkaan, ja koska herra Nyberg mainitun laitok­

sen johtajalta on kuullut, että samå neiti on alallaan sangen etevä, niin päätettiin tiedustella, olisiko tämä halukas virkaa vastaan ottamaan 200 mk kunnanpalkalla, mutta jollei hän suostu, niin julistetaan, sit­

ten kun tämän päätöksen valitusaika on umpeen kulunut, virka kun­

nallislautakunnan puheenjohtajan toimesta haettavaksi 30 vuorokau­

den kuluessa 200 mk kunnanpalkalla, mutta jos määräajan kuluessa ei kukaan virkaa hae, julistetaan se uudestaan haettavaksi sadan mar­

kan lisäyksellä. Julistus tapahtuu sanomalehdessä »Uusi Suometar»

kolme kertaa kahden viikon kuluessa ja »Satakunnassa» kahdesti.34 Valtio oli ryhtynyt tuntuvasti avustamaan lääkärien palkkaamista.

Niinpä 1894 todettiin kruunulta saadun 3 vuoden lääkärinpalkka, ja kun lääkäri nyt 1 x/ i vuoden kokemuksen jälkeen havaittiin tarpeelli­

seksi, päätettiin valtiolta anoa 10 vuoden ajaksi palkkaa siten, että lääkäri ottaisi kerran viikossa vastaan Siikaisissa ja Siipyyssä. Kun­

nallislautakunnan esimies Sandberg valittiin ajamaan asiaa ja kruu­

nulta pyydettäisiin tarkoitukseen 1500 mk vuodessa.33

Tohtori Nyberg siirtyi 1896 Reposaarelle. Kunnanlääkärin virkaa haki sitten lääket kand K J Corell, joka valittiin. Hän ei kuitenkaan jäänyt pitkäksi aikaa toimeen, vaan jo 1899 valittiin toimeen lääket kand Edvard Horelli. Välillä oli toimi julistettuna avoimeksi, ja Nyberg kävi kahdesti kuussa Merikarvialla vastaanotolla.36

Oikeudenkäytön alalla tapahtui se muutos, että Merikarvia sai omat käräjät. Niitä oli anottu jo 1850. Käräjät istuttiin yleensä Lankoskella, mutta 1870 ne muutettiin siellä Starkilta Uusitaloon, ja sieltä taas 1874 takaisin Starkille. Käräjätalon vuokraa maksettiin 1 mk talolta. Suo­

menkieli alkaa vihdoin myös päästä alkeellisiin oikeuksiin lainkäytön kielenä. Kunnallakin oli tässä suhteessa etuja valvottavanaan. Luemme vuodelta 1878: »Koska oikeudenkäviöille asian-omaisilla tämmöisessä suomalaisessa kunnassa on monenlaista haittaa vieraskielisistä pöytä­

kirjoista, päätettiin, että tästä lähtien pyydetään paikkakunnan kihla­

kunnanoikeudesta suomalaisia pöytäkirjoja». Asiaa valittiin ajamaan Juho Kuggi. 1886 oli puhetta käräjähuoneen rakentamisesta, mitä kihlakunnantuomari oli ehdottanut. Sitä jyrkästi vastustettiin. Kih- lakunnankäräjiin pitäjä valitsi lautamiehet, joiden palkkana näkyy yleensä olleen 20 mk vuodessa.37

499

Kuva 158. Vanha Norrgård eli Pöh)atalo 1890.

Rikoksista rangaistaessa käytettiin edelleen ruumiillista kuritusta.

V 1855 todettiin eräs torppari syypääksi kahteen murtautumiseen Kuggin lukittuihin huoneisiin ja varkauteen. Hänelle tuomittiin 9 paria raippoja murtautumisesta ja varastetun omaisuuden arvon edestä 22 paria, kolme lyöntiä paria kohden. Rangaistus toimeenpantiin Lan- koskella 20. 10. 1855. Sen lisäksi hän joutui kärsimään kirkonrangais­

tuksen. Tiettävästi viimeinen jalkapuussa istunut merikarvialainen oli eräs Stupilan renki vuonna 1851.38

Nimismiehen tehtäviin kuului mm tieverkon kunnon valvominen.

Teiden kunnossapito taas oli talonomistajien velvollisuus. Pari kertaa vuodessa nimismies suoritti tarkastuksen. Hyvin runsaasti kinaa, jopa oikeudenkäyntejä aiheutti tuotantolaitosten tienhuoltovelvollisuus, joka perustui 1888 annettuun asetukseen.

Merikarvia sai oman kruununnimismiehen 1866, jolloin Siikaisten kappeli vielä kuului pitäjään. Sitä ennen nimismies oli ollut Merikar­

vian, Siikaisten, Ahlaisten, Noormarkun ja Pomarkun kanssa yhtei­

nen, viimeisenä viran hoitajana Pehr Birkman. 1866 tuli nimismie- heksi O Pettersson, 1884 Magnus Wilhelm Selander, joka oli toimessa yli vuosisadanvaihteen.30

500

Kuva 159. Vanhan Norrgårdin sivurakennus 1890.

Vuonna 1869 oli tullut ajankohtaiseksi uuden maantien teko Yliky­

lästä Riispyyseen ja Kasataan. Sannanajo piti toimittaa vielä talvi- kelillä, jolloin Riispyy ja Kasala ajoivat Slaagin siltaan asti. »Kaikista taloista ja paremmista torpista »piti tehdä yhtä monta hevos- ja mies­

työpäivää kuin niissä hevosia oli, ja hevosettomien tuli tehdä mies- päivätöitä.40

Niin kutsutun »Talvitien» (ts Ylikylästä Kuvaskankaalle ja Honka- järvelle johtavan oikotien) porrastamisesta päätettiin 1869, että »Y li- karvian, Lautjärven ja Honkajärven kylistä pitäisi tuotamaan: joka talosta kolme (3) ja joka torpasta kaksi (2), viisi syltää pitkää hirttä, jotka ensi talvena pitäisi paikalle ajettamaan jonka ohessa suostuttiin, että jos joku tästä velvollisuudestansa on huoltapitämätöin, niin työ yhtäkaikki tehdään sen vedäperäisen kustannuksella. -—- Yläkarvian kyläläisten asiana on, että porrastaa tietä niin kutsutun 'Annalammin’- nevan ylitse».41

Vuonna 1870 todettiin Peipun— Köörtilän tien olevan vielä kesken­

tekoisen; se oli aloitettu 1868. Tietöitä päätettiin jatkaa ansion hank­

kimiseksi tilattomalle väestölle. Päätettiin anoa, että kruunun varoista saataisiin tilattomalle kansalle myös tänä kesänä apua 30 tynnyriä jyviä sekä 300 mk rahaa.42 — Myös Tuorilan tie, eli »kirkkotie Pärlan

501 torpasta kirkolle ulostarjottiin urakalla ja seurakunnain taloista mak­

setaan susirahain kanssa yhdessä».43

Suuren maantien silloista oli pitäjäläisillä alunperin se mielipide, että sen kaikki sillat olisi tehtävä kivestä. Nämä sillat antoivat sitten aihetta jatkuviin kokouksiin, osaksi yhdessä siikaslaisten kanssa Lan- koskella, osaksi oman pitäjän kesken. Lankosken majatalonpaikasta oli mm 1881 kiistaa Välinevan ja Lankosken kesken.44

Näyttää siltä kuin Ylikylässä ei olisi 1869 tienoilla lainkaan ollut vakinaista majataloa, koska pöytäkirjaan on viety pykälä: »Fiskaaiin- lesken Eklöfin anomus saadaksensa pitää kestikievarin-liikuntoa tässä kylässä hyljättiin, koska seuraavat henkilöt lupasivat Reisaavaisia, tar­

peen mukaan, kyydittää, nimittäin: Talolliset Johan Yliknuusi ja Erik Jumppi, sekä torpparit Henrik Malmlund ja Isak Kaasman, joilla todis­

tettiin hevoisia aina olevan saatavilla». Honkajärven majatalonpidon otti samana vuonna kahdeksi vuodeksi Heikki Vanhatalo, joka »pitää sekä holli-hevosia että muuta kestikievari-liikuntoa maksoa vastaan, Kaksisataa yhdeksänkymmentä (290: — ) markkaa vuodessa, lankeeva ulos molemmista seurakunnista».43

Paloapu, joka aikaisemmin oli ollut yhteisesti suoritettua »kylä- apua» siirtyi vakuutusyhtiöiden aloitettua työnsä vakaammalle poh­

jalle. 1870 näemme päätetyn, että »tämä seurakunta, ynnä Siikaisten kunnan kanssa, — (jos se tähän yhdistyy) — erottais itsensä siitä yhtei­

sestä Palovakuutus yhteydestä Helsingissä, ja tulisi olemaan erinäisenä Pitäjäyhteytenä, jossa Agenttina pidettäisiin Herra v.t. Kruunun Nimis­

mies Otto Pettersson, yhden-sadan (100:) markan wuotisella palkalla, yhteen molemmista seurakunnista».40 Asiassa ryhdyttiinkin sitten vii­

pymättä toimiin, mutta jo samana vuonna päätettiin, että »sitä uutta palovakuutus-Reglementtiä», jota 29. 4 esitettiin valmistettavaksi, ei tar­

vitse tehdä, koska nyt on päätetty »pysyä vanhallansa». Sittemmin asetettiin F N Sandbergin johdolla Sääntökomitea, joka sai työnsä val­

miiksi 9. 10. 1890. Kunnan väliaikaiseksi palovakuutusyhtiön esimie­

heksi valittiin sitten Sandberg, ja jäseniksi johtokuntaan räätäli Munck, nahkuri K G Wesanen ja talolliset Aaron Tommila Köörtilästä sekä Iisakki Wellviik Riispyystä. 1888 oli perustettu oma »palosammutus- kunta».47

Postin saamisesta paikkakunnalle keskusteltiin päätöstä tekemättä 1877. Joulukuussa oltiin vielä sitä mieltä, ettei postia voitaisi sen vaa­

timien kustannusten vuoksi ottaa. Seuraavan vuoden tammikuussa asiasta keskusteltiin laajemmin. Oli kysymys siitä, että kerran vii-

502

kossa kulkeva Porin— Kristiinan posti saataisiin kiertämään Merikar­

vian kautta. Päätös oli nytkin kielteinen.48 Ja ennenkuin postiasia vielä oli tullut pakottavaksi, »kunnan suuren kauppaliikkeen tähden yksityiset kunnan jäsenet olivat katsoneet tarpeelliseksi saada Ylikar- vian kylään Sähkölennätinasema». Kunta puolestaan suostui siihen, että mainittu laitos saadaan asettaa sanottuun paikkaan, »kun vaan ei lankajohtoa vedetä peltomaiden kautta». Mihinkään kustannuksiin ei kunta luonnollisestikaan sitoutunut.49 Kun asiaa sitten käsiteltiin 1884, kuvernöörin välipäätöksen pohjalla, kysyttiin, haluaisiko kunta ottaa vastatakseen pylväiden hankkimisesta lennätinjohdon ensimmäistä rakentamista varten Tuorilan— Ylikylän välille, sekä asettaa käytettä­

väksi yhden isohkon ja yhden pienen huoneen sekä tarvittavat poltto­

puut, minkä läsnäolleet miltei yksimielisesti epäsivät. Vain maakaup­

piaat Norrgård ja Ahlström olivat toista mieltä ja pyysivät pöytäkirjaan merkittäväksi, että he kahdenkin kyllä ottavat täyttääksensä pyydetyt ehdot.50

Kysymys lennättimen saamisesta Merikarvialle ei suinkaan voinut olla mikään erillinen asia, vaan se liittyi osaksi paikkakunnan vilkkaa­

seen sahateollisuuteen ja puunvientiin, osaksi se on silloin tosin jo rauenneen kauppalasuunnitelman jälkikaikuja. Lennätinkysymyksen kanssa samanaikaisesti oli jatkuvasti vireillä postitoimiston hanke. Pos­

tinkin perustaminen tuntui pitäjäläisistä kovin hankalalta. Omaa posti- laukkuakaan ei suostuttu hankkimaan postin kuljettamiseksi Tuori- lasta kirkolle, kun rovasti Fors lupasi antaa ilmaiseksi kuljettaa omassa laukussaan kunnalle tulevat kirjeet. Kunnalliset virkakirjeet kuljetti ilmaiseksi lukkari Sandberg.51

Pian alkoi postiasiassa kuitenkin tuntua toisenlaista ilmaa. 29. 7.

1889 päätettiin yksimielisesti Postiylihallitukselta pyytää, että kuntaan saataisiin postitoimisto. Enemmistö oli sitä mieltä, että II lkn posti­

toimisto hyvin riittää. Tarvittavat huoneet, puut ja valo suostuttiin myöntämään ensialkuun 10 vuoden ajaksi. Lukkari Sandberg lupasi puustellinsa huoneet II lkn postitoimiston käyttöön. Kunta myöntyi puolestaan tähän. Sandberg suostui toimittamaan puut ja valon sillä ehdolla, että hän pääsee postitoimiston hoitajaksi. 26. 6. 1899 päätettiin pyytää Postiylihallituksen toimenpidettä postinkulun järjestämiseksi Ylikylän ja muiden kylien välillä.52

Kunnantalon toteutumisen yhteydessä ratkesi myös vakinaisen pos­

tikonttorin huoneistokysymys itsestään, ja 1893 voitiin jo postinhoita- jaksi valitulta neiti Holmilta tiedustaa, minkälaiset postihuoneiden tulisi olla, »jotta ne lain ja kohtuudenmukaisen tarkoituksen täyttä­

vät». Kunnantalon valmistumista odoteltaessa vuokrattiin talvikau-

Kuva 160. Vaalilautakunta Ahlströmin koulussa. Seisomassa vas E Österby, F Viitanen, Anni Jumppi, N V Rantala, R Lindell. Istumassa vas H Munck, A Hakosalo, K E Vesanen, V Näsi, Rantala.

deksi 1893— 1894 postihuoneet E Jumpilta 25 mk vuokraa vastaan.

Ilmeisesti ei asia sitten kuitenkaan tullut hyvin hoidetuksi, koska 22. 1.

1894 todetaan, että neiti Holm pitää postitoimistoa varten aiotuita huo­

neita liian pieninä. Niinpä päätettiin käyttää luoteispään kaikki neljä huonetta postin tarkoituksiin. Niihin kuului virkahuone, asunto, etei­

nen ja keittiö. 1896 postitoimisto kuitenkin teki valituksia Postihalli- tukselle, joiden johdosta lukkari Sandbergin tuli antaa selitys.53

Sellainenkin ihme kuin rautatie ilmestyi kaukaisena mahdollisuu­

tena pitäjän näköpiiriin. 1895 päätettiin lähettää kunnallislautakun­

nan esimies Sandberg edustajaksi Kauhajoella 17. 2 pidettävään rauta- tiekokoukseen. Sen oli kutsunut kokoon Ilmajoen maamiesseura, ja kysymys oli Porin— Vaasan rautatiestä. Nähtävästi eivät Sandbergin kokouksesta tuomat tiedot olleet omiaan houkuttelemaan pitäjäläisiä uusiin ponnistuksiin, koska kunta kokouksessaan 22. 4. 1896 päätti, ettei se halua »rautatiekustannuksia missään muodossa». Rautatie- kokoukseen Porissa 1898 ei enää otettu edes osaa.54

Merikarvia suoritti myös osansa siinä vaatimattomassa yleisvalta­

kunnallisessa työssä, mikä kunnille silloin kuului. Yksi näistä tehtä­

vistä oli osallistuminen valtiopäivämiesvaaleihin. Lokakuussa 1876 seurakuntalaiset oli kutsuttu »valitsemaan valiomiestä, yhtä taikka kahta, joka 24 p n ä ensi marraskuussa v.t. tuomarin Oskar Tammelinin kuulutuksen mukaan olisi velvollinen löydyttäimään Porin kaupun­

gissa ynnä muiden kuntain valiomiesten kanssa talonpoikaissäädystä Alasatakunnan tuomarin piirissä valitsemaan valtiopäivämiehen ensi tammikuussa Helsingissä alkaville Waltiopäiville. Kuntalaiset päätti­

vät valita yhden valiomiehen, joksi yksimielisesti valittiin herastuomari ja kirkkoväärtti; talollinen Johan Kuggi, joka tästä toimesta saapi päi­

väpalkkaa kolme markkaa kultakin päivältä ja tavallisen kyytirahan».

— Kokouksessa valittiin lisäksi kaksi muuta »valiomiestä», talollinen ja maakauppias Ylikylästä Juho Ahlström ja Köörtilän talollinen Elias Honkala.

Valtiopäivämiehen vaali toimitettiin sitten Porissa käräjätalossa, ja matkarahaa maksettiin valiomiehille, joihin näkyy edellisten lisäksi kuuluneen Lankosken Lauri Stark, 10 mk kullekin.53 1884 tulivat

»valiomiehiksi» Juho Kuggi, Juho Nygård Ylikylästä, Juho Heikkilä Lammelasta ja Erkki Tommila Honkajärveltä.56 Ja niin sama valtio­

päivämiehen vaali toistui joka kolmas vuosi, kunnes Merikarvian oma mies, rovasti Heman, lähti valtiopäivämiehen tehtäviä hoitamaan.

Elettiin suuriruhtinaskunnan aikaa, ja alamaisten uskollisuuden- osoitukset keisari-suuriruhtinaalle olivat hartaita ja vilpittömiä. 1862 504

505

Kuva 161. Iso-Näsin talo vuosisadanvaihteessa.

murhatulle keisarille puuhattiin 1883 muistopatsasta Helsinkiin. »Kuva­

patsaan pystyttämistä varten hartaasti rakastetun Keisari-Suuriruh­

tinaan Aleksanteri II muistoksi, päätettiin että kunnan rahavarastosta annetaan siihen tarpeeseen 200 mk, jota paitsi listoilla kerätään varoja aina tulevan vuoden Toukokuun 1 päivään asti». Kuhunkin kylään valittiin kerääjä.57 Patsaan paljastustilaisuudessa edustivat Merikar­

viaa kauppiaat J W Norrgård ja W E Norrgård. 1895 päätettiin toi*

meen panna rahankeruu seppeleen hankkimiseksi Aleksanteri III:n haudalle ja »tervehdykseksi Suomen rannikoilta, joita rauhaan mennyt suuriruhtinas ja Leski-Keisarinna niin suuresti rakastivat». Kunnan nimen valtuutettiin adressiin kirjoittamaan F N Sandberg.

Pitäjänmakasiiniin oli 1840 mennessä kertynyt niin paljon viljaa, että siemen oli joka kevääksi taattu. Koko pitäjän siementarve oli silloin 230 tynnyriä. Se määrä päätettiin sitten anoa keisarilliselta ma­

jesteetilta ja kruunulta oston kautta hankittavaksi58 — Makasiinin johdossa olivat 1845 Juho Iso-Näsi, oldermanni Juho Råberg ja Siikais­

ten Esaias Anttila, sekä kirjanpitäjä kirkonisäntä Strandberg.50 Samana vuonna mainitaan makasiinissa olevan nyt 137: 3 tnr ruista.00 Makasiinirakennus vaati ajoittain korjauksia — sehän oli puurakennus ja tuskin sen paremmin perustettu kuin muutkaan ulkorakennukset.

1870 päätettiin, että »se uudestaan tehtävä Jyvä-Laari makasiinissä tulee rakettavaksi makasiinin yliselle kerralle, ja Aineet otetaan niistä materiaaleista, jotka ovat jääneet ylitse Kellotapulin vuoraamisesta.

Työ palkka maksetaan (sekä naulat ostetaan) Ohra-jyvä varaston

506 I

Kuva 162. Wähä-Näsin talo 1890.

kustannuksella. — Asiassa tulee pidettäväksi entreprenädi Auksioni (urakkahuutokauppa) kirkkoväärdin toimesta, jolloin myös makasiinin katon parantamisesta, (koska se sama vuotaa), tulee keskusteltavaksi, josta kaikesta ensi Sunnuntaina kuulutetaan».01 Samana vuonna luet­

tiin kuntakokouksessa 12. 12. lainamakasiinin tilit, mikä oli yleensä tapahtunut vuosittain vuoden lopulla. Jyvärästejä koetettiin myös ajoissa koota, niin että makasiini olisi ollut lainauskelpoinen. Alettiin myös koota viljaa useampaankin tarkoitukseen, kuten 1874 perustamalla »apu- rahasto hätävuosia varten», mikä toimenpide aiheutui kuvernöörin ky­

selystä. Päätettiin että »ensi syksynä jokainen henkirahoille pantu henkilö maksaa, mies kaksi kappaa rukiita, ja vaimoihminen puolta vä­

hemmän. Tämä makso ylöskannetaan lokakuussa. Kunnallislautakunta toimittaa vaivaiskassan kustannuksella tähän tarpeeseen magasiinin».02 Jotta vilja ei olisi makasiineissa päässyt pilaantumaan, ruvettiin niistä lainaamaan nopeamman vaihtumiskierron aikaansaamiseksi enemmän­

kin kuin mitä välttämätön tarve olisi vaatinut.03

Kuvernöörin käskystä muodostetun jyvästön kasvu näyttää olleen hidasta. Niinpä luemme 1886: »Sen hätä-jyvästön, mikä katovuosien tarpeiksi täällä on muodostettu vuonna 1874, niin ja koska ei sitä ole saatu kasvamaankaan siitä ajasta tähän asti muuta kuin peräti vähä,

507 nim. n. 9 tynnyriä (se on 113 tynnyristä 122), sen tähden, että kunnan lainamakasiinissa on ollut yli tarpeenkin lainajyviä; siitä syystä ja koska kunta tämän vuoden alusta on vaivaishoidon suhteen- jaettu piirikuntiin, niin otettiin useamman kuntalaisen pyynnöstä keskustel­

tavaksi, eikö olisi soveliasta mainittua jyvästöä jakaa kunkin piirikun­

nan kesken, kullekin sisäänpanojyvien ja niiden korkojen suuruinen määrä». Äänestystavasta syntyi kuitenkin erimielisyyttä, jonka vuoksi päätettiin ensin hakea toimenpiteelle kuvernöörin suostumus/11 1889 päätettiin seurakunnan lainamakasiini vakuuttaa 1.000 mk vakuutus- summasta ja sen sisältämä viljavarasto 7.000 mk vakuutussummasta.0'' Seurakunnan lainamakasiinista päätettiin samalla myydä julkisella huu­

tokaupalla 50 tnr rukiita, ei alle 15 mk/tnr, 44 tnr siemenohria ei alle 12 mk/tnr. Rahat oli pidettävä pankissa juoksevalla tilillä ensi syksyyn, jolloin niillä hankittaisiin varastoon hyvää kauransiementä lainausta varten.00 •—• 1889 mennessä olivat makasiinin vilj avarat kasvaneet sel­

laisiin määriin, että kokouksessa jouduttiin pohtimaan, »mihin olisi ryhdyttävä, koska viljavarat eivät mahdu nykyiseen». Päätettiin että talolliset tuovat kaikki makasiiniin tarvittavat puuaineet, kun taas itsel­

liset, torpparit ja käsityöläiset ym tekevät tarvittavan työn, ja »mitä ulosmenoihin tarvitaan, se otetaan lainamakasiinista myymällä Leipä- apu varaston kasvojyviä». Pöytäkirjaan jouduttiin viemään I W Vir­

tasen ja H W Munckin »epäily, tokko makasiinin rakentaminen ollen­

kaan heille kuuluu», käsityöläisiä kun ovat. »Kiellämme sen jyrkästi», he sanoivat, »ja panemme siihen täten mitä jyrkimmän vastalauseem­

me.07 1890 päätettiin taas seurakunnan lainamakasiinista myydä huuto­

kaupalla 200 tnr rukiita ja 50 tnr ohria (ei alle 18 mk ja 10 mk tnr) ja rahat sijoittaa pankkiin.08

1892 todettiin lainamakasiinin sääntöjen olevan tarkistuksen tar­

peessa. Niiden uusimiseen ei kuitenkaan kohta ryhdytty, sillä 1895 mainitaan, että lukkari Sandberg otti »lainamakasiinin uudet ohjesään­

nöt pitkästä horrostilastaan herättääkseen».09 Lopullisesti säännöt sitten uusittiin uuden vuosisadan puolella.

Asukkaiden vitsauksina, varsinkin talviöisin ja yksinäisillä taipa- lilla, olivat edelleenkin pedot. Tuntuu käsittämättömältä, että vielä ovat niin lähellä ne ajat, jolloin petoeläimet eivät asuttaneet vain satu­

kirjojen lehtiä, vaan merkitsivät, nimenomaan lapsille, todellista vaaraa.

Tapporahamerkinnät ovat kunnankokoustenkin pöytäkirjoissa varsin ta­

vallisia. 1870 maksettiin kolmelle ikaalislaiselle torpparille susirahaa kuuden sudenpennun tappamisesta; tästä maksusta oli 1871 vielä rästissä 26: 88 mk, yhteensä 63 hengeltä. 1874 mainitaan, että niistä »kuudesta

508

sudenpennusta, jotka löydettiin Lautjärven Rantalan metsästä Antti Pihlajalta, joka oikeutensa myi varalukkari Henrik Norlundille, makse­

taan 12 penniä kultakin pojalta, torpista 8 kultakin ja itsellisiltä 4 pen­

niä, saa Nordlund ylöskantaa ensi talven lukusijoilla». 1876 mainitaan:

»Varalukkari Henrik Nordlund oli ostanut talolliselta Niklas Wanhata- talolta Isoltajoelta hänen oikeutensa suden tappamisen palkintorahaan tästä Merikarvian kunnasta. Susi oli tapettu Kasalan kylän maalla.

Nahasta poisleikattiin korvat ja päätettiin, että Nordlund saa »ylöskan­

taa tavallisen susirahan.» — Epäilemättä se olikin käytännöllisin tapa kerätä tapporahat silloisissa oloissa, jolloin kunnan yhteistä taloutta nykyaikaisessa mielessä ei vielä ollut. 1876 Honkajärven Heikki Van­

hatalo sai tapporahan ampumastaan sudesta. 1877 maakauppias Juho Ahström niinikään sai tapporaharat sudesta. Kuntakokous päätti, että vastedes saisi todistettavasti surmatuista petoeläimistä tapporahan, joi­

den maksamiseen jokainen kotieläinten omistaja oli velvollinen seuraa­

valla tavalla: karhusta maksoi talollinen 50, torppari 20 ja itsellinen 10 penniä, karhunpenikasta talollinen 40, torppari 20 ja itsellinen 10 penniä.

Sudesta ja ilveksestä maksut olivat 15, 10 ja 5 penniä, niiden penikasta 12, 8 ja 4 penniä. — 1879 maksettiin tapporahaa ilveksestä Lankosken Oskari Lundgrenille, viidestä sudenpennusta Honkajärven Erkki Koivu- mäelle ja kahdesta sudenpennusta Trolssin Roobert Mattilalle. 1881 ei Lankosken Lundgrenille maksettukaan tapporahaa, koska asia oli to­

teen näyttämätön. 1882 sanotaan Lundgrenin nyt todistaneen suden- tapponsa. Maksu suoritettiin. — 1880-luvun jälkeen ei tällä vuosisa­

dalla enää tapporahaa maksettu, pöytäkirjojen mukaan, mutta 1899 näkyy tehdyn päätös, että ne vasedes maksettaisiin kunnan koiravero- tuloista.70

Keskeisimpänä kunnallispoliittisena kysymyksenä 1900-luvun alus­

sa oli kunnallinen äänioikeuskysymys. Valtiollisen äänioikeuden tultua 1906 yleiseksi ja yhtäläiseksi katsottiin, että kunnallistakin äänioikeutta oli vastaavasti muutettava. Eduskunta hyväksyi tehdyn aloitteen poh­

jalla 1908 vuoden kunnallislain, jonka mukaan yhtäläinen kunnallinen äänioikeus oli eräin vähäisin rajoituksin kaikilla 21-vuotisilla miehillä ja naisilla. Kunnanvaltuusto valittiin kahdeksi vuodeksi kerrallaan, ja joka vuosi erosi kolmannes valtuuston jäsenistä. Koko uudistuksella ei kuitenkaan ollut käytännössä mitään merkitystä, koska hallitsija ei vahvistanut lakia. Vasta vallankumous 1917 antoi kunnallishallinnon suunnittelulle uudet mahdollisuudet.71

8. Kirkollinen ja uskonnollinen elämä

Merikarvian kirkkoherroina olivat vuosisadan puolivälistä lähtien:1 Johan Henrik Fors 1846— 1861

Johan Jacob Korsman 1863— 1868

Gustaf Nyholm 1871— 1879

Johan Anton Immanuel Fors 1881— 1891 Gustaf Adolf Heman 1892— 1905

Papinvaalin toimittajaksi 1843 määrätty Euran kirkkoherra G V Homén antoi seurakuntalaisille seuraavanlaisen tiedonannon:

»Nyt avoinna olevaan Kirkkoherran virkaan Merikarvian Pitäjässä on korkiasa arvosa pidettävä Consistoriumi Turusa löytänyt hyväksi vaalille asettaa, ja 5 nä päivänä vimeisesä Huhtikuusa määrätä seu- ravaiset Herrat Pappismiehet koetussaarnaa ja messua mainitun pitäjän Emäkirkosa pitämään, nimittäin: 1 o Toisena (2:) päivänä tulevaisena Heinäkuusa, eli kolmantena Sunnuntaina Pyhän Kolminaisuuden päi­

vän jälkeen, saarna Kappalainen Tyrvännön Kappelista, Herra vice pas­

tori Johan Henrik Fors, joka on syntynyt 20: p. Huhtikuusa 1793; stu- dentiksi tehty 17: p. Kesäkuusa 1813; Papilliseen virkaan vihitty 16: p.

Joulukuusa 1815: hyvällä todistuksella; nimitetty saarnaajaksi Linnan vankihuoneesa, Lääkityshuoneesa ja Lasaretisa Hämeenlinnan kaupun- kisa 15: p. Lokakuusa 1823; toimittanut Pataljoonan saarnaajan virkaa sotaväen kokouksissa Luolaisten kankaalla, suvella v. 1825 ja 1829;

nimitetty kappalaiseksi Tyrvänösä 17: p. Marraskuusa 1829, johon virk- kaan hän on sisälleastunut 1: p. Tammikuusa 1830; kunnioitettu vice Pastorin nimellä 15: p. Kesäkuusa 1839; Kirkkoherran Eksamenin täyt­

tänyt 5: p. Lokakuusa 1841: hyvällä todistuksella.--- (Senjälkeen mainitaan muut vaalisijoilla olevat). Tästä säättämisestänsä on kor­

kiasa arvosa pidettävä Consistoriumi käskenyt minua, niin kuin ase­

tettua vaali Toimittajaa, antamaan kunnioitetulle Herran Seurakun­

nalle Merikarvian Pitäjäsä tarpellista tietoa Neljätoistakymmentä päi­

vää ennen kuin ensimmäinen koetussaama tapahtuu--- ».

510

Kuva 163. Rovasti Johan Henrik Forss. Valokuvasta Valok Teppo Innola.

Vaalit toimitettiin sitten 23. 7. 1843, ja Fors sai enimmät äänet2 Kirkkoherra Johan Jakob Korsman oli syntynyt 1803, vihittiin papiksi 1827, tuli kappalaiseksi Uuteenkaupunkiin 1835, kirkkoherraksi Merikarvialle 1863 ja kuoli täällä 18. 2. 1868.

Gustaf Nyholm oli syntynyt 1820, vihittiin papiksi 1842, tuli pitäjän- apulaiseksi Mouhijärvelle 1848 ja Merikarvian kirkkoherraksi 1871.

Hän kuoli täällä 15. 1. 1879. Kirjeessään eräälle lapsistaan hän sanoo 1872: »Mitä kauemmin olen täällä, sitä tyytyväisemmäksi tulen seura­

kuntaan, ja Jumala on antanut armoa sekä minulle opettaa että seura­

kunnalle halua kuulla. Kansaa tulee yhä enemmän ja enemmän kirk­

koon, niin että Jumalan työ alkaa myös täällä. Menestyköön se yhä!»

Johan Anton Immanuel Fors oli syntynyt 1830, tuli maisteriksi 1853 ja vihittiin papiksi 1856. Hän tuli Merikarvian kirkkoherraksi 1881, sai rovastin arvonimen ja muutti 1891 kirkkoherraksi Ruotsinpyhtäälle, missä kuoli 1899.

511 Heman, järjestyksessä 12. Merikarvian kirkkoherra, oli syntynyt 18. 8. 1855 Vesilahdella. Hän tuli Merikarvialle 1892 ja sai 1. 5. 1905 määräyksen Jyväskylän maaseurakunnan kirkkoherraksi. »Hän oli toimen mies ja lahjakas saarnaaja. Seurakuntalaisilla on miellyttävä muisto tästä kiivasluontoisesta mutta samalla helläsydämisestä paime­

nestaan».3 Hemanin kaunokirjallisista kokeiluista tulee puhe myöhem­

min. Pitäjän kannalta on erinomaisen arvokasta, että hän nykyisen kirkon vihkiäisiin painatti kirjasen: »Tietoja Merikarvian pitäjän enti­

syydestä», joka suppeassa koossa antaa erittäin pätevän ja selvän kuvan pitäjämme vaiheista. Hemanin harrastusten monitahoisuutta osoittaa se, että hän laati ja julkaisi kirjasen »84 silakanvalmistusohjetta».

Kuva 164. Kirkonkokouksen pöytäkirjan vahvistusmerkintä v 1847. Juho Ala- Knuussi, Erkki Ahlström ja Juho Anttila piirtävät vielä puumerkit, mutta lukkari

Strandberg kirjoittaa jo itse nimensä. Valok Teppo Innola.

Ylimääräisinä pappeina ovat seurakunnassa olleet:4 Johan Granqvist

Johan Porthén Guts Fred Johnsson Gust Ferd Johnsson Gustaf Oskar Aspelin

1846— 1848 1852— 1856 1854 1841— 1846 1846

Johan Samuel Fredriksson 1856 Johan Anton Immanuel Fors 1856— 1863

1856 1868— 1871

512

Otto Edvard Härmälä Berndt Vilhelm Sandell Gustaf Gideon Castrén Evert Kustaa Forsman August Alfred Simola Kaarlo Kustaa Kari Axel Hjalmar Rönberg Roopertti Rainio Albert Johan Silander Frans Vihtori Tommila

1867 1878— 1881 1889— 1890 1890 1891 1891— 1892 1894 1897, 1899 1897— 1899

1899— 1902 ja 1904— 1906

Kuva 165. Kirkkoherra J H Forssin nimikirjoitus sekä Juho Norrgårdin, Petter Häggrothin, Juho Anttilan ja Erkki Berg-Kankun puumerkit. Valok Teppo Innola.

Papiston palkkaus perustui edelleenkin luontaissuorituksiin. Vuo­

sisadan puolivälissä on papin palkka vielty kirjoihin seuraavasti:

»Papin saaliit: Ruplaa Kopeekkaa

Jyvätiunta 20 tynnyriä å 4: 50 ruplaa 90 — Kirkkoherralle tykökuuluva kappalaisen vas­

tuu 22 tynnyriä 10 kp å 4: 50 100: 50

Voitiunta 72 leiv å 2: 50 181: 25

Pieni tiunta 55: —

Pääsiäisrahat 133: —

Kalatiunta, yhdestä nuotasta 3: 20

Testamentit (48 rupi ja 16 rupi), kirkkoonot- tajaiset (30 rupi) ja aviokuulutusten lunas­

tamiset 30 rupi) ym yhteensä 136: — Kirkkoherran virkatalon vuositulon säästö 90: — Yhteensä tuloa 888: 95

513

Kuva 166. Rovasti J J Korsman. Valokuvasta Valok Teppo Innola.

Kun Siikainen samaan aikaan tuotti 434: 40 ruplaa, nousi kirkko­

herran palkka yhteensä 1.323: 35 ruplaan.5 Siikaisten erottua Lautjär- ven miehet anoivat, ettei heidän enää tarvitsisi maksaa papinpalkkaa Siikaisten kappeliin, kuten olivat ennen tehneet, vaan Merikarvialle, johon pitäjään kuuluivat. Lautjärvi palautui sitten myös tässä suh­

teessa emäkirkon yhteyteen, minne sieltä Tuorilan — Ylikylän tien valmistuttua olikin paremmat yhteydet.

K u v a 167. K i r k k o h e r r a K o r s m a n in n im ik ir jo itu s . N ä e m m e k i r k o n k o k o u k s e n p ö y t ä ­ k ir ja n j o p i d e t y k s i s u o m e k s i . V a l o k T e p p o In n o la .

33

514

Kuva 168. Rovasti G Nyholm. Valokuvasta valok Teppo Innola.

Papiston palkkaus pysyi luontaissuorituspohjalla vielä 1920-luvulle saakka, paikoin myöhemmällekin. Häiritsevä tapa koota kinkerien ai­

kana kirkkoherran pääsiäisrahat ja maksamatta jääneet pienet tiunnat (Kvicktionden) jatkui 1890-luvulle asti, jolloin ne piispantarkastuksen yhteydessä päätettiin kantaa toisella tavalla.®

Merikarvian vanha kirkko, jonka aikaisemmin olemme todenneet rakennetuksi 1776, muodostettiin 1841 ristikirkoksi. Siinä ei ollut läm- mityslaitteita, mutta muuten sen sanotaan olleen »sisältä tyylikäs ja

Kuva 169. Gust Nyholmin nimikirjoitus Merikarvian kunnanarkistosta.

Valok Teppo Innola.