Sivistys ja riennot. Matilda Roslin-Kalliola

Ennen järjestäytyneen opetustoimen alkua ja kansakoulujen perus­

tamista oli nuorisolla hyvin vähän tilaisuutta henkisiin tai seurallisiin harrastuksiin tai opiskeluun. Kirkossakäynti, lukukinkerit, hartaus- tilaisuudet ja perhejuhlat olivat viranomaisten sallimia ja valvomia.

Mutta nuoriso kaipasi myös vapaampaa seurustelua ja ajanvietettä, ja kokoontui yhteisiin ilonpitoihin taloihin ja pihatanhuville, talkoo- tansseihin, helavalkeiden polttajaisiin sekä keinuille, kiekonlyöntiin raitille ja erilaisiin voimankoetuksiin. Kun väkijuomien käyttö vielä 1800-luvun puolimaissa oli nykyistä yleisempää, oli selvää etteivät van­

hemmat aina hyvällä silmällä katselleet nuorten kokoontumisia, eivätkä pitäjän hallinnosta ja kirkkokurista vastuussa olevat olleet nuorison ilonpidon suosijoita. Kuntakokousten pöytäkirjoissa on monta todis­

tusta tuosta huolestuneisuudesta sekä toimenpiteistä, joita pidettiin tarpeellisina kevytmielisen menon estämiseksi.

Niinpä 1869 »päätettiin että Hyppöö-tilat ( = Tanssi-hupaisuudet) pitää takseerattaman kohtuudella maksolla Kunnan-kassan hyväksi, ja määrättiin tämä makso kahteen (2) markkaan, joka uloskäy siltä, joka Hyppööseen antaa huonettansa, ja on maksettava erittäin joka ker­

ralta. — Niin kutsuttuin »Krykky-Baalein» ja Hää-tilain päälle ei tule mitään takseeria laskettavaksi».

Mutta jo 1875 sävy oli ankarampi. Silloin »Krykkybaalit ja raha- häät» kielletään 25 mk sakon uhalla, ja päätökselle päätettiin anoa peräti kuvernöörin vahvistus.1

Kun juhlia oli harvoin, ne järjestettiin sitä suurellisemmin. Häihin, hautajaisiin, ristiäisiin »käskettiin» sukulaisten lisäksi laajalti naapu­

reita ja arvohenkilöitä. Kaikkialla yleinen tapa käydä »kuokkimassa»

häitä oli Merikarviallakin käytännössä. Se aiheutti usein epäjärjes­

tystä ja tappelultakin. Muun muassa on 1883 merkitty pöytäkirjaan:

»Koska tässä kunnassa on ollut semmoinen paha tapa, että on käyty häitä kuokkimassa, s.o. väkeä on kutsumatta tulvaillut häihin, pää­

tettiin yksimielisesti, että mokoma pitoja häpäisevä tapa on kokonaan poistettava ja suostuttiin, että jokainen, joka päätöstä vastaan rikkoo,

549

Kuva 186. Kirkkovakka ja tykkimyssy. Vakka vuodelta 1861, korkeus 18 sm ja läpimitta 32 sm. Kirjaimet A G H D ( — Anna Gustaf a Henriksdotter). Kuulunut Anna Strandgårdille Leväsjoelta, lienee maalannut maalari Lilja; Anton Vesalta Köörtilästä. — Tykkimyssy, sinertävää, sinisin kukin koristeltua silkkiä. Anna

Åkerbakalta Köörtilästä. Satakunnan Museo.

tulee vetämään sakkoa 20 mk. Ja voidakseen saada tietoa, kuka on käsketty vieras, kuka kuokkalainen, katsottiin tarpeelliseksi, että häi- denpitäjän on velvollisuus tehdä luettelo kaikista käsketyistä vieraista, joka luettelo on yhtä suuren sakon uhalla ennen vihkimistä annettava siihen lukulahkoon kuuluvalle kunnallislautakunnan jäsenelle, jolla myös on oikeus estämättä käydä häissä niiden menoa tarkastamassa, ja on hän myös etupäässä velvollinen rikokset tätä pykälää vastaan ilmiantamaan yleiselle päällekantajalle, vaikka muutenkin ken tahansa samoin saa olla ilmi-antajana, ja saapi ilmi-antaja puolet sakkorahoista mutta toinen puoli lankeaa kunnan kassaan; jonka ohessa päätettiin, että tälle suostumukselle asetuksen mukaan on haettava vahvistus Herra Kuvernööriltä».2 — Epätietoista on, minkä verran tämä ankara pykälä vähensi kuokkimistapaa.

550

Kuva 187. Näsin heinäväkeä kesällä 1895.

Toinen huono tapa, jota koetettiin vastustaa, oli annoksilla käynti.

»Koska tässä kunnassa on harjoitettu semmoista lakia vastaan sotivaa tapaa, että monet morsiamet ovat jokun toisen henkilön seurassa käy­

neet ympäri pitäjästä pyytelemässä apuja, katsottiin asian häätämiseksi olevan tarpeellista, että sekä sellainen morsian että anoja saavat kum­

pikin sakkoa (10) mk, josta puoli tulee edesantajalle ja toinen puoli kunnan kassaan, jonka ohessa suostuttiin, että jos sakkoon langetetut ovat niin varattomia, ettei heiltä voida saada ulos tuomarin vaatimaa pöytäkirjan lunastusrahaa, niin maksetaan se kunnan kassasta: Pää­

tökselle haetaan herra kuvernöörin vahvistus».3 — Annoksilla

käynti-551 hän oli vielä 1900-luvun puolellakin yleinen tapa, ja luultavaa on, ettei tämänkään hyvän päätöksen vaikutus jäänyt pitkäaikaiseksi.

Kun nuoriso ymmärrettävästi kuitenkin kaipasi hilpeätä yhdessä­

oloa, talollinen Vihtori Knuussi anoi kuvernööriltä lupaa saada järjestää silloin tällöin iltahuveja talossaan. Kuntakokous päätti, että tällaisten huvien toimikuntaan tulee kuulua »3 eli 4 henkilöä ja niistä tulevat voitot tulee kaikki mainitun tarkoituksen (Keisari Aleksanteri II muis­

torahaston) hyväksi ja toimikunta tekee tilit tuloista ja menoista kun­

nalle». Knuussille itselleen jäi näin ollen vain huoneen vuokra.4 Pohjois-Satakunnan nuorisoseuraliikkeen historiassa kerrotaan hyvin valaisevasti joskin yksipuolisesti seikoista, joihin kuivat pöytäkirjojen pykälät luovat vain niukkaa valaistusta. Valoisa ei todellakaan ollut se kuva, minkä Merikarvian silloisesta henkisestä elämästä sen perusteella saa. Taikausko oli, väittää kirjoittaja, hämmästyttävän yleistä. Suu­

riakaan henkisiä harrastuksia ei ollut vapaa-aikojen ratoksi. Tavalli­

simmat huvitukset olivat väkijuomain juonti ja tanssi. Viinaa piti val- mistettaman vain valtion tehtaissa ja myy tämän vain kaupungeissa, mutta salapoltto rehoitti ja kapakoita oli runsaasti, varsinkin oluen- myyntiä. »Satakunta»-lehti valitti: »Täällä on noin kolmen Venäjän virstan pituisella matkalla kolme oluen kapakkaa, jotka ovat aivan tien läheisyydessä, jota puutavaran kuljettajat ohitse kulkevat; siinä luulen olevan syyn, minkä tähden ukot toistensa hoidettavina ovat».

Ja toisen kerran: »Neljä vuotta sitten kunnassa päätettiin asettaa lail­

linen viinanmyynti, toivossa että salakapakat täten estettäisiin ja tämä kauppa rehellisesti käytettäisiin. Sanottiin ensimmältä tuntuneen siltä, kuin olisi asia paremmalle tolalle saatettu. Mutta ei kauan viipynyt, kun saatiin silmin nähdä ja korvin kuulla, myöskin muilla aistimilla tuntea tämän lähteen kuohuttavan kuntaan tuhojansa, erittäinkin kir­

konkylässä, jonne lähteensilmä sijoitettiin. Vieläpä naapurikuntiinkin sen jomottaminen tuntui. Maanantaina, 19. p:nä tässä kuussa (1874), tukittiin kuntakokouksessa yksimielisellä päätöksellä tämä pahuuden lähde, josta ei tippaakaan enään ensi joulukuun 6 päivän kuluttua saa pirahtaa».5

Mutta ei niin pahaa, ettei hyvääkin. Valtio jakoi kunnille viinan- myyntivoittovaroistaan vuosittain rahaosuuksia, Merikarvialle tavalli­

sesti noin 300 mk. Nämä rahat kunta käytti miltei poikkeuksetta sivis- tystarkoituksiin. 1877 ne annettiin tasan kansa- ja kiertokouluille; koko summa oli 301: 98 mk. 1878 annettiin kyläkouluille 200 mk ja loppu, 101: 23 mk kansakoulunopettaja J Leinebergille palkan lisäksi. 1879 viinarahat, 300: 31 mk, jaettiin niin, että kiertokoulun opettajain palk­

kaukseen käytettiin 200 mk, loppu kansakoululle. 1880 rahaa oli

552

Kuva 188. Naiskuoro vuosisadan lopulla.

299: 74 mk, mikä jaettiin siten, että kansankirjasto sai 50 mk, kierto- koulujen raamatunhistorioiden ostoon käytettiin 30 mk, kansakoulun hyväksi 50 mk ja loppu käytettiin kiertokoulunopettajien palkkauk­

seen. Myös koira verorahojen jäännös 64: 50 käytettiin 1880 kiertokou­

lun kirjojen ostoon.8 — Vuoden 1883 viinarahat 296: 33 käytettiin pohja­

rahastoksi suunniteltua pitäjäntupaa varten, »ja suostuttiin rahat panna korkoa kasvamaan toistaiseksi». Kuntakokouksen esimiehen tuli rahat sijoittaa, ja hänelle annettiin lupa ottaa kunnan kassasta lisää niin että 300 mk tulee täyteen. Senjälkeen ei viinarahoja useana vuonna käy­

tettykään sivistystarkoituksiin vaan huoltomenoihin. Vasta 1892 liikeni viinarahoista taas jotakin valistuksen hyväksi. Varoja oli 287:30 mk, mistä kansankirjastolle annettiin 87: 30 mk. 1895 kunnankirjasto sai loput, kun 200 mk oli ensin annettu kunnanhuoneen korjauksiin.7

Kunta puolestaan yritti antaa toimeenpanemilleen juhlille arvok­

kaan ja muille esimerkiksi kelpaavan sävyn. Niinpä 1880 järjestettiin

553

Kuva 189. Merikarvian Sekakuoro 1835. Vasemmalta: Ellen Ahlström, Frans Ahlström, Sofia Grönberg, Alma Näsi, Janne Näsi, Ida Ilén, apteekkari Aspelin,

Aini Norrgård, Miina Grönberg, proviisori Sohlström, Hanna Näsi.

Aleksanteri II:n hallituksen 25-vuotisjuhla seuraavin ohjelmin: »Ennen