LAPSUUDEN MAILLA.
Muistoj aja tietoj a
Hällströmin ja Lahnaojan
sukujen vaiheilta
f 3 , 3 , / 3^9
Lapsuuden mailla
Kiitokset
Seurakuntien ohella ovat sukulaiset täydentäneet tietoja ja kuva-aineistoa. Suku- taulujen laadinnan on talkootyönä tehnyt Markku Marttinen. Tekstin kirjoitti puhtaaksi Tuomas Saarenketo.
Kiitokset kaikille.
Etukannen kuva: Lahnaojan komea tunnus. Satojen vuosien ikäinen Hööltin honka. Sen myrskytuuli kaatoi 90-luvun alussa.
Takakannen kuva: Pyhäjokea Etelänkylän sillan tuntumasta.
Kustantajat:
Tuulikki ja Erkki Liimatainen ISBN 952-91-1223-8
Gummerus Kirjapaino Oy Saarijärvi 1999
Sisällysluettelo
Lukijalle ... 5
Katkelmia Pyhäjoesta... 7
Historian lehtien havinaa... 9
Tapahtumia Maailmalla ... 9
Hällströmin suvun vaiheita... 11
Merimieskö?... 11
Sukuun liikemies... 11
Lesken kanssa avioliittoon ... 12
Pyhäjoelle... 12
Vaikeuksia... 12
Lahnaoja... 14
Vanha Lahnaoja... 15
Lahnaojan sauna... 16
Je n nyn j a O to n tai vai... 18
Mummoni Jenny M aria... 18
Puoliso Hällströmiltä... 19
Sallikaa lasten tulla... 20
Toimelias Lilli ... 21
Emma Hällström Koskelan perheen äidiksi... 25
Rakas äitini Emma... 25
Kukkalan perhe ... 25
Kun Briitta putosi kaivoon... 26
Uuden kodin tytöt... 28
Sotavuosilta... 28
Vankileiri ja saksalaiset... 30
Kansanhuoltoon... 31
Briitta-sisko... 32
Viidenkymmenen vuoden takaisia muistoja... 33
Kalifornia... 34
”Kerttusen” m um m ola... 35
Mummon nuuskarasia... 37
Siihen aikaan kun ”kotiriihi” oli käytössä... 38
Hauta-Maija... 38
Salaperäinen herraskartano U im a... 39
Arvi-eno (s. 27.11.1911)... 40
Laina-tytär (syntyi 1914)... 41
Suruviesti Raahesta... 42
Sotamies Matti Aleksanteri Hällström... 42
Anja Elisabeth... 43
Anja ja Pentti... 44
Pilvilinna... 45
Pekka, Piiti, Petteri... 46
Kohti tulevaisuutta... 47
Häät ja valkoinen puku... 48
Perheestämme ... 48
Harrastuksista... 50
Koskelan perhe Pirttikoskella... 51
Suruviesti Oulusta... 52
Mäkelän perhe... 52
Mennyt suvi... 54
Lähteet... 55
Henkilöluettelo sukunimen mukaan aakkosjärjestyksessä... 72
Henkilöluettelo muun nimen mukaan aakkosjärjestyksessä... 76
Henkilöluettelo sukunimen mukaan aakkosjärjestyksessä... 101
Henkilöluettelo muun nimen mukaan aakkosjärjestyksessä... 108
Kuvaliite 1: Hällströmin lapset... 109
Kuvaliite 2: Perhekuvia... 112
Kuvaliite 3: Sekalaisia... 120
Kuvaliite 4: Harrastus... 126
Lukijalle
Keskisuomalaiset laulavat hartaasti kotiseutulaulussaan: ”Syntymäpaikka kun 011 sydän Suomen, siis sitä suottako kiittelisin”. Näin olen minäkin heidän mukanaan laulanut lukemattomia kertoja. Olenhan asunut Keski-Suomessa jo yli neljäkym
mentä vuotta. Erkki-mieheni kun on syntyisin Saarijärveltä. Työn mukana muu
timme 1961 Karstulaan, joka on nyt kotipaikkamme. Lehti- ja vakuutustyö ovat olleet mieluisia. Nyt työvuodet ovat takanapäin. Asumme omassa kodissa kirkon
kylän alueella Riuttaniemellä kaikessa rauhassa.
Karstulassa meillä on ollut työn lisäksi paljon harrastuksia. Olemme saaneet myös tuttavaperheitä. Nyt vapaa-ajan harrastukset ovat jääneet vähemmälle, sillä pienet lastenlapset alkavat olla tärkeämpiä.
Syntymäpaikka kaukana Pohjois-Pohjanmaalla Pyhäjoella palaa usein mieleen.
Vanhempien eläessä kävimme usein kotiseudulla Pyhäjoella. Nykyisin harvemmin, ehkä jossain juhlassa tai hautajaisissa. Unessa olen usein kotiseudulla. Sen luon
nonkauniit maisemat, talviset hanget ja lapsuuden leikkipaikat ovat lähtemättö
mästi jääneet mieleeni. Vaikka lapsuus ja nuoruus liittyvät sota-aikaan, niin nuo vuodet ovat kuitenkin mieluisia. Kiitollisena muistelen lapsuuttani, kotia, vanhem
pia, sukulaisia, kouluvuosia ja lapsuudenajan ystäviä. Mummola oli minulle hyvin lämmin ja hyvä paikka. Ajatuksen siivin voin palata sinne yhä uudelleen.
Muistelmissa lähinnä kosketellaan suvun vaiheita Pyhäjoella. Siksi, että tältä ajalta 011 vuodesta 1872 lähtien käytettävissä enemmän tietoa. Pyhäjoella asunei
den Hällströmin suvun edustajien kausi päättyi vuoteen 1988, jolloin äitini Emma Koskela kuoli. Suvun historia liittyi pitäjään 116 vuotta. Näiden muistelmieni avulla tahdon osoittaa kiitollisuutta kaikkia sukulaisiani kohtaan työstä, jota he ovat tehneet kukin aikanaan kotinsa ja kotiseutunsa hyväksi.
Karstulassa heinäkuussa 1999 Tuulikki Liimatainen
Entinen Pyhäjoen Pohjankylän silta.
Katkelmia Pyhäjoesta
Pyhäjoki on kuin kaksoisvirran maa. Se on tasaista entistä merenpohjaa. Kaukaa sisämaasta Pyhäjärvestä virtaava Pyhäjoki laskee Pohjanlahteen. Asutukset ovat syntyneet lähinnä jokivarteen. Pyhäjoen kirkonkylän kohdalla joki haarautuu kah
teen osaan. Jokien yli johtavat sillat yhdistävät asutukset. Kirkko sijaitsee Pohjan kylässä. Muita kyliä ovat Etelänkylä, Yppäri, Pirttikoski, Parhalahti ja Liminkakylä.
Tämä Pohjanlahden läheisyyteen sijoittuva pitäjä on pienviljelysseutua.
Luonto on kaunista. Solisevat joet koskineen ja myllyilleen ovat Pyhäjoelle ominaisia. Matalikoilla kasvava ruoho on kevään vihreää. Jokivarsilla kasvaa keltais
ta rentukkaa ja kieloja. Matalikoilla kasvaa sinervää Ruijan esikkoa, jota ei juuri muualla tapaa. Sain kerran syntymäpäivänä entiseltä naapurilta Iida Toikkaselta kimpun näitä lapsuudenajan kukkia. Syksyisin mereltä puhaltavat raikkaat tuulet.
Tällöin kalastajat voivat joutua taistelemaan myrskyävästään liikkuessaan merellä.
Talvet ovat Pyhäjoella yleensä vähälumisia.
Pitäjän halki kulkee valtatie kohti Oulua. Pyhäjoella 011 nykyisin asukkaita lähes neljätuhatta. Nykyisestä työllisyystilanteesta voisi mainita, että perinteisen maanvil
jelyksen lisäksi on myös palveluammatteja. Monet saavat toimeentulonsa Raahen lähellä toimivasta Rautaruukista. Pitäjän asukkaiden viihtyvyyteen on myös kiinni
tetty huomiota. On perustettu eri nuorisojärjestöjä ja kouluja. Kirkonkylään on rakennettu uusi vanhustenkartano ja useita rivitaloasuntoja.
Pyhäjoella on asuttu jo varhain. Seurakunta on perustettu 1573 ja ensimmäinen sielunpaimen on ollut Henrik Henrikinpoika. Ensimmäinen kirkko seurakuntaan
on rakennettu 1586. Se sijaitsi vanhalla hautausmaalla ja kärsi suuria vaurioita suuren Pohjan sodan eli Ison Vihan vuosina 1713-1721. Kirkkoa korjattiin useaan otteeseen. Myrskyt vaurioittivat kattoa ja ryhdyttiin hankkimaan uutta kirkkoa 200- vuotiaan tilalle. Pitäjänkokouksia pidettiin ja kerättiin puutavaraa. Kirkonrakenta
ja Heikki Kuorikoskelta tiedusteltiin mitä uusi Herran huone tulisi maksamaan.
Pyhäjoen komea Engel-kirkko villittiin tarkoitukseensa 1844.
Kirkko oli kaunis ja avara. Alttaritaulu kuvasi Jeesusta Getsemanessa. Kirkossa oh poljettavat urut sekä kamiina-lämmitys, joten kirkko oli talvella kylmä. Tämän avaran 130-vuotiaan kirkon poltti maan tasalle öinen salama kesällä 1974. Mainit
takoon, että edellisenä iltana oli väkeä kokoontunut kirkon pihaan seuran pitoon.
Eivät seuravieraat arvanneet mitä lähitunteina tulisi tapahtumaan.
Paikalle rakennettiin uusi, osin elementeistä valmistettu kirkko, joka oli valmis 1977. Se on valkoinen, purjeen muotoinen, kuin purjehtiva laiva joka tahtoo viedä matkalaisiaan satamaan. Tämän uuden kirkon läheisyyteen on seurakuntalaisille tehty uusia kokoontumistiloja. Erilainen seurakuntatyö onkin Pyhäjoella varsin vilkasta. Vanha hautausmaa kellotapulin läheisyydessä on käytössä. Siellä ovat myös sodissa kaatuneiden sankarivainajien leposijat. Ilomäen hautausmaa Pirtti
koskelle johtavan tien varrella on otettu käyttöön 1917. Molemmille hautausmail
le on siunattu viimeiseen lepoon sukumme jäseniä.
Pyhäjoen komea Engel-kirkko paloi öisen salaman sytyttämänä kesällä 1974. Kirkko oli vihitty pyhään käyttöönsä 1844. Kirkon rakentajana toimi Jaakko Kuorikoski. 1886 raken
nettiin lehteri ja urut. Urkujen rakentajana toimi kruunupyy Iäinen Petter Lybeck.
Historian lehtien havinaa
Asutusta Pyhäjoella on ollut jo varhain. Maamerkit ja -rajat ovat ennen kulkeneet toisin. Ruotsi ja Venäjä mielivät maitamme. Pähkinäsaaren rauha tehtiin 1323.
Silloin raja kulki todennäköisesti Pyhäjoen Hanhikiveen. Se oli ensimmäinen raja joka vedettiin Suomeen Ruotsin ja Venäjän välille. Suomen sodan ajoilta 1808 ovat säilyneet historialliset taistelupaikat Yppärissä 16.4.1808 ja syksyllä 10.11.1808.
Kirkonkylässä Konikankaallaja Pirttikoskelle johtavan maantien varressa Patterin- mäellä on käyty myös taisteluita.
Vuosisadan vaihe oli Venäjällä levotonta aikaa. 1917 käyty vallankumous vaikutti myös Suomen oloihin. Suomessahan oli silloin venäläisiä sotilaita. Pyhäjoellakin oli kymmeniä Venäjän armeijan miehiä. He asuivat kirkon läheisyydessä kunnan omistamassa rakennuksessa ja pappilan renkituvassa. Kun Venäjän keisari Nikolai II syöstiin vallasta ja hänen perheensä surmattiin alkoi Suomessa pian vapaussota 1918.
84-vuotias Laina-täti muistaa vielä, kuinka hän pienenä tyttönä istui venäläisen politrukin polvella. Venäläisillä oli komeat vaatteet yllä ja koppalakit päässä. Mie
het kulkivat kylän raittia ja vahtivat, että saksalaiset eivät olisi päässeet maihin Pohjanlahdelta. Hällströmillä oli silloin räätäli ja miehet yrittivät käydä korjautta
massa vaatteita siellä. Kerran Jenny-emäntä huomasi, että venäläisiä sotilaita oli tulossa. Hän pisti äkkiä ompelukset piiloon ja otti pojan syliinsä. Venäläiset kysyivät isäntää kun luulivat, että isäntä ompelee. Siihen Jenny vastasi: ”ei isäntää” , johon miehet vastasivat: ’Jaa, ei isäntää”, ja lähtivät pois.
Tapahtumia Maailmalla
Viime vuosisadalla Suomessa elettiin keisarinvallan aikaa. Päätökset tehtiin Venä
jällä. Suomessa asioita hoidettiin suuriruhtinaskuntana. Eivätpä tainneet asiat silloinkaan niin kovin hyvin olla. Ihmiset, etenkin työläiset, eivät olleet tyytyväisiä vallitseviin oloihin. Oli työttömyyttä ja aineellista puutetta. Maaseudun ihmisillä ei ollut koulumahdollisuuksia. Niinpä monet, etenkin nuoret matkasivat pois koti
seudultaan paremman elämän toivossa, valtaosa Amerikkaan ja Kanadaan.
Kansan tavat olivat raaistuneet. Kuului kaikuja miesten juopottelusta ja tappe
luista. Tästä ajasta kertovat myös tapahtumat puukkojunkkareista, jotka saivat paljon pahaa aikaan. Silloin vuosisadan vaihteen tienoilla ja ilmeisesti näiden ilmiöiden seurauksena alkoi sivistys versoa. Alettiin perustaa kansakouluja ja Pyhä- joelle rakennettiin ensimmäinen kansakoulu 1886. Samoin perustettiin myös nuo
risoseuroja. Ensimmäinen nuorisoseura aloitti maassamme 1881. Pyhäjoen Nuori
soseura perustettiin 2.11.1884. Myös kansanopistoja ja Osuustoimintaliikkeitä pe
rustettiin.
Lahnaojan lapsista Jenny, Eeli ja Aada kävivät kansakoulun. Eräät kyllä sanoivat, että työ vain on ihmiselle tarpeen, ei niinkään koulu. Harrastuksiinkin löytyi sijaa.
Jenny oli innokas toimimaan nuorisoseurassa. Hän kehotti myöhemmin omiakin
lapsiaan liittymään nuorisoseuraan sanoen, että se on perustettu kristillissiveelli
selle isänmaalliselle pohjalle ja sen tarkoituksena on kasvattaa nuorista hyviä ihmisiä ja kunnon kansalaisia.
Hällströmin suvun vaiheita
Pyhäjoelle asettuneen Hällströmin suvun alkuvaiheista on vähän todellista tietoa.
Voidaan vain arvailla, liittyikö se ja miten Hällströmeihin, jotka toimivat lautturei
na Juutinraumalla ja välittivät liikennettä Tanskan Helsingöristä Ruotsin Helsing
borgiin 1600-ja 1700-lukujen vaihteen aikoihin. Sieltä arvaillaan suvun kantaisän Peter Hällströmin hakeutuneen maahamme. Hän eli vuosina 1702-1781 ja oli mm. Ilmajoella varanimismiehenä.
Pyhäjoen suvun kantaisästä löytyy maininta Salon emäseurakunnan (nykyinen Saloinen) kirkon arkiston rippikirjasta. Siinä mainitaan Piehingin kylän kohdalla itsellisten joukossa PAHL HÄLLSTRÖM. Itsellinen oli henkilö, joka ei saanut elantoaan esim. omalta tilaltaan eikä ollut myös kenenkään palveluksessa. Pähl Hällström on todennäköisesti elänyt 1700-luvun puolivälissä ja sen jälkeen sillä rippikirjassa mainitaan hänen poikansa Pher joka oli syntynyt 26.2.1788.
Merimieskö?
Nykyinen Raahen seutu oli tuolloin varsin merkittävä satamapaikka. Voidaan hyvin olettaa, että yksi paikkakunnalle asettunut merimies oli Pähl Hällström. Etenkin kun hänen poikansa sanotaan olleen merimies, myöhemmin myös työmies. Pehr Hällström muutti Raaheen 28-vuotiaana v. 1816. Täällä hän on avioitunut Maria Nilsintytär Nisulan kanssa. Maria oli Pehriä seitsemän vuotta nuorempi ja oli syntynyt 24.7.1795. Hän kuoli 9.6.1857 ja hänen miehensä kymmenen vuotta myöhemmin.
Sukuun liikemies
Peluin ja Marian ensimmäinen lapsi, Pher Niklas syntyi 13.1.1817. Hän lähti liikealalle ja oli myöhemmin merkittävä yrittäjä ja liikemies. Uransa hän aloitti Iissä Nybyn lasitehtaalla, jonne tuli Raahesta 1835 18-vuotiaana. Neljän vuoden kuluttua Pher Niklas vaihtoi alaa. Vuorossa oli Iisalmi ja siellä Salahmin tilalla toimivan Kyhjän harkkohytti. Paikka kuuluu nykyisin Vieremän pitäjään. Lasin teko vaihtui raudan tekoon 1839. Rippikirjassa hänen ammatikseen mainitaan ruukin kirjuri ja hänen kerrotaan olleen perheetön. Salahmin ruukin perusti kauppias L.E Dahlström vuoden 1815 vaiheilla. Ruukki siirtyi raahelaiselle kaup
paneuvos Zacharias Franzenille, joka sai ruukin toimintaoikeuden 1829. Näin Raahessa asunut Pher Niklas on muuttanut raahelaisen isännän työhön lähelle Iisalmea.
Lesken kanssa avioliittoon
Iisalmessa Pher Niklas avioitui leski Maria Mattilan kanssa. Lapsia heillä ei ollut.
Maria oli 17 vuotta miestään vanhempi. Hän kuoli 1871, muutama vuosi pariskun
nan Raahen paluun jälkeen. Pher Niklasin myöhäisemmistä vaiheista Iisalmen seudulla ei ole juuri tietoa. Liikealalla työ on jatkunut, sillä palattuaan takaisin Raaheen 1866 Raahen kirkkoherran virasto mainitsee Petterin ammatiksi kiijanpi- täjän. Etunimet on jo muutettu suomalaisempaan muotoon. Kuusi vuotta kestänyt Raahen kausi on jatkunut liikealalla. Tältä ajalta säilyneissä papereissa Petter Hällström mainitaan mm. kauppamieheksi sekä kauppiaaksi.
Pyhäjoelle
Piehingistä 18-vuotiaana lähtenyt Petter tuo Hällströmin suvun Pyhäjoelle vuonna 1872 Raahesta. Papintodistuksessa ammatiksi ilmoitetaan sahan kirjanpitäjä. Pyhä- joella lapsettoman leskimiehen taival muuttuu ratkaisevasti. Seuraa hyviä kausia,
mutta niiden päätteeksi taloudellinen ahdinkotila.
Uudella kotiseudulla Petter tutustui Margareta ja Tuomas Kitinpramin Mathilda tyttäreen. Hän oli suuren perheen tytär Pirttikoskelta. ”Minkäs sille voi kun luoja lemmen loi”. He rakastuivat ja näin 55-vuotias Petter vei vihille 33 vuotta nuorem
man morsiamensa. Mathilda oli syntynyt v. 1850 ja Petter v. 1817. Pariskunta asettui asumaan nykyiselle koulunmäelle Mikkosen talon paikkeille. Perhettäkin siunautui viisi lasta: Peter, Uuno, Otto, Ainoja Fanny.
Nuorin lapsista kuoli aivan pienenä. Pojista Peter meni 18-vuotiaana Amerik
kaan. Uuno muutti Raaheen ja avioitui Mari Kuljun kanssa. Uunolla ja Marilla oli kaksi tytärtä. Heistä Kerttu Kanerva asuu Helsingissäja on jo 91-vuotias. Muut ovat kuolleet. Otto-pappamme asui Jenny-vaimonsa kanssa Pyhäjoella. Heillä oli yhdek
sän lasta. Kaikki ovat kuolleet. Aino-tytär meni naimisiin merikapteeni Matti Tuik- kalan kanssa. Perhe asui Raahessa ja heidän seitsenlapsisesta perheestään on elossa tytär Eeva joka on syntynyt vuonna 1913.
Mathildan ja Petterin avioliitto päättyi liian pian. Yhteisiä elinvuosia oli vain kymmenen vuotta. Sitä varjostivat elämän huolet. Petter Niklas kuoli 12.7.1884.
Alaikäiset lapset olisivat vielä tarvinneet isää. Nuoren äidin huollettavaksi jäi neljä alaikäistä lasta. Mathilda-äiti tuli myöhemmin asumaan Otto-poikansa ja tämän Jenny-vaimon perheeseen. Uhrautuvan, rakastavan äidin elämä päättyi 25.7.1918.
Vaikeuksia
On selvää, että 1860-1870 lukujen aikana maata koetelleet ankarat katovuodet tuntuivat maatilallisten rinnalla yritystoiminnassakin. Se kosketti myös Petter Häll
strömiä. Hän lähti rahoittamaan vaikeuksissa olevia tilallisia, jotka eivät pystyneet maksamaan velkojaan. Eräs käräjäpöytäkirja kertoo Kiuruveden talollisesta. Petter
Hällström joutuu 1 550:n silloisen markan vastineeksi hakemaan kiinnitystä osaan tätä tilaa. Tämä tapahtui 1874, jolloin kauppias Petter Hällström asuu jo Pyhä- joella.
Erään säilyneen kirjeen, joka on v. 1890 lähetetty Hällströmin lasten holhooja Matti Ylikiiskilälle, toinen Kiuruveden talollinen lyhentää velkaansa 100 mk. Aikai
semmin mainitulta talolliselta velka on maksamatta, koska kirjeen lähettäjä toteaa, että ”Nyt olisi niilläkin rahaa, tukkimetsällään saivat 640 mk.” Näitä Iisalmen suunnalle lainattuja rahoja on varmasti jäänyt saamatta.
Liikealalla Petter Hällström on toiminut, vaikeuksista huolimatta, myös Pyhä- joella, todennäköisesti puutavara-, saha-, ja myllyhankkeissa. Hän omisti mm. osan Ruukin myllystä Pyhäjoen etelähaaran rannalla. Vastuuseen kuului tukkipuiden uittotöitä. Tästä kertoo säilynyt käräjäpöytäkirja. Haapavedellä tukkilautta on il
meisesti hajonnut ja Petter Hällström tuomittiin korvaamaan ns. ”rokulipäiviä” yli 30:lle uittomiehelle yhteensä yli 500 mk. Tämä oli tapahtunut keväällä 1876.
Liikemies, sahanhoitaja Petter Niklas Hällström kuoli Pyhäjoella. Laillinen pe- sänkirjoitus pidettiin 20.10.1884. Merkittävin omaisuus oli 2/7 osaa Ruukin myllys
tä 500 mk. Kun omaisuuden puolelle kirjattiin myös saamisia Wilhelm Nissiseltä 407 mk ”kaikki kalut” olivat 1 099 mk. Velkojen puolelle kertyi 530 mk. Vapaa
ehtoisella huutokaupalla myytiin perillisten eli orpolapsille kuuluvaa omaisuutta 24.11.1884. Tämä tuotti 60,85 mk. Huomattavimmin lesken Mathilda Hällströmin jalasten asemaa taloudellisesti paransi Ruukin jauhomyllyn osuuden myynti 1887.
Ostaja oli kauppamies A. Haglund ja kauppahinta oli 1 000 mk.
Lahnaoja
Lahnaojan tila on perustettu 1766. Sen ovat omistaneet alkuun nimismies Abra
ham Mathesius, siltavouti Eschenär, Elias Mikonpoika, John Aman, pitäjänkirjuri Cajanus, kirkkoherra Henrik Alcenius ja hänen perillisensä vuodesta 1847-51, minkä jälkeen tilaa ovat omistaneet Pekka Pekanpojat. Lahnaojan talo sijaitsee Pyhäjoen kirkonkylän alueella Raaheen johtavan tien varressa. Siihen ovat kuulu
neet myös nykyinen Uima, Virkkunen ja Petäjistö, josta tuli minun kotini. Maita oli myös eri kylillä. Isojakoasetus annettiin 1762. Uusjako tehtiin Pyhäjoella vasta
1958-1977.
Tilaan kuuluivat lisäksi Hööki, Rantavainio ja Henrikkisuo kirkonkylässä, Ter
vaileva Parhalahdella, Surunlaakso ja Louhu Pirttikosken suunnalla. Lahnaojan talon päärakennus on ollut tien suunnassa pääty pohjoiseen päin. Nykyinen asuin
rakennus on sekin jo kymmeniä vuosia vanha, mutta pääty maantien suuntaan.
Talon isäntä on Esko Lahnaoja. Pihapiirissä ovat myös veljien Pekan ja Timon perheitten talot, entisten Sannan, Annan ja Matintuvan paikoilla. Lisäksi on navet
ta ja muita talousrakennuksia ja aittoja, joissa on pidetty viljaa.
Lahnaojassa oli ennen myös syvä kirkasvetinen kaivo. Siitä hakivat ruokaveden monet muut Lahnaojan perän asukkaat. Nykyisin kaivo ei ole enää käytössä vaan
Lahnaojan perhe. Eli, Sylvi ja lapset: Timo, Heikki, Vieno, Aino, Esko ja Kaija. Pekka ei ollut vielä syntynyt.
Sukulaisia koolla Lahnaojan pihapiirissä. Takana Vasemmalla Sylvi Lahnaoja lapsi sylis
sä, Jenny Hällström ja veli Eli Lahnaoja. Olga Vänskä, Matti Hällström, Helli Kunelius, Anja, Emma ja Laina Hällström, edessä Liisa Heikkilä, Netti-koira ja Briitta Koskela, Liisa Lahnaoja, pikkutyttö?, Pekka Hällström edessään Vieno Lahnaoja, Esko Lahnaoja, Viljo Vänskä edessä Tuulikki Koskela, Timo ja Heikki Lahnaoja, pikkutyttö. Kuva vuodelta 1935.
vesi tulee kunnan verkostosta. Kaivon lähellä oli lapsuuteni aikana myös kota.
Siellä kuumennettiin vesiä ja pestiin pyykkiä.
Eräs lapsuuteni muisto: Taapertelin kaivolle. Kodassa oli Helli Kunelius, (An
nan tytär) myöhemmin Beckman, keittämässä verimakkaroita. Ne olivat silloin maalaistalon herkkuja. Pata oli iso ja se poreili täynnä tikuilla toisiinsa sidottuja makkaralenkkejä. Helli otti pari lenkkiä ja pisti ne sitten poveeni ja sanoi: ”Vie kotias.” Menin mielissäni kotiin Hällströmille. Lahnaojan tuvan ikkunasta näkyi ennen Pohjanlahdelle. Siellä saattoi nähdä jopa laivaliikennettä Tuhkasten suun
nalla.
Olihan Pyhäjoelta myös puutavaraliikennettä ulos kuten sanotaan. Nykyisin tuo muutaman kilometrin väli on metsittynyt. Pohjanlahden rannat ovat kuivuneet.
Entinen Matinsaarikin on mantereessa kiinni. Ennen sinne oli mentävä veneellä.
Vanha Lahnaoja
Talon isäntä oli Johan Petteri Lahnaoja synt. 18.12.1848 Pyhäjoella. Rautainen mies joka piti ohjakset käsissään ja hoidettavat asiat jäijestyksessä. Emäntä Liisa hoiti taloutta. Hän tuli pienen tyttärensä kanssa taloon Liminkakylältä Polukses-
ta. Huomautan, että eräät suvun jäsenet käyttävät sukunimeä Lahnoja, mutta vanhojen kirkonkirjojen mukaan se on Lahnaoja ja käytän kertomuksessani tätä nimeä.
Lahnaojassa oli iso väki. Omaa väkeä isännän sisaret Anna, Sanna sekä Matti. He tekivät päivisin talon töitä mutta yöpyivät omissa tupasissaan. Lapset opetettiin pienestä pitäen työntekoon. Hankittiin toimeen tuloa kyntäen ja kylväen kuten ennen Saarijärven Paavon aikaan. Viljeltiin ruista, ohraa ja kauraa karuissa Poh
janmaan pelloissa. Kaikesta sadosta oltiin kiitollisia Luojalle. Hoidettiin karjaa ja saatiin maitoa ja lihaa. Silloin piti oppia myös monia käytännön taitoja. Kasvatet
tiin pellavaa, kudottiin kankaita ja kehrättiin talvipuhteina lankaa.
Lahnaojan talossa oli usein myös matkalaisia yötä. He saattoivat olla menossa Raaheen asioimaan. Se kun oli seudun lähin kaupunki ja siellä pidettiin myös markkinoita. Matkanteko oli hidasta ja välillä tarvittiin yösijaa. Siinä tuvan penkillä he saattoivat lähinnä viettää yönsä. Kerran eräs matkailija aamulla ihmetellen kysyi: ” Kenen on tuo lapsi tuolla korissa kun en sitä illalla huomannut?” Siihen kangaspuiden ääressä istunut Liisa-emäntä vastasi, että minä sen yön aikana synny
tin. Tämä kuvastaa silloista naisen asemaa, mutta myös lujaa tahtoa.
Lahnaojan sauna
Sauna sijaitsi pihapiirissä metsän, kaivon ja kodan läheisyydessä. Se oli sisäänläm
piävä. Lauantaina se pantiin lämpiämään jo iltapäivällä. Uuniin asetettiin metrisiä
Neljä polvea. Oik. Liisa Lahnaoja, Jenny Hällström, Emma Koskela-Hällström, ja Kerttu Tuulikki v. 1935.
halkoja. Kun ensimmäiset savukiehkurat nousivat kiukaasta se tuntvii kiehtovalta.
Se oli kuin sanaton viesti joltain kaukaisilta ajoilta. Sain nimittäin pikkutyttönä seurata näitä toimituksia läheltä.
Saunaa lämmitettiin monta tuntia. Pihaan tuli savua ja myöhemmin lämpimät tuulahdukset. Vihdat haudutettiin kuumassa vedessä. Suloinen oli tuoreiden vas
tojen tuoksu. Kylvettiin pienissä ryhmissä. Lapset pysyttelivät saunan alalauteilla.
Jokaiselle heitettiin omat osalöylyt. Välillä käytiin hengittämässä ovenraossa raitis
ta ulkoilmaa. Olipa meillä lapsilla oma saunalaulukin, jonka olen opettanut omille lastenlapsillenikin.
Saunan seinässä ovenpielessä oli nauloja, joissa riippuvat pyyhkeet odottivat kylpijöitä. Aitoon suomalaiseen saunaan eivät kuuluneet käristemakkarat eivätkä kaljat. Saunassa hiljennyttiin ja puhdistuttiin myös sisäisesti.
Historiallinen Höökin paja. Paikka alkujaan Lahnaojan pohjoispuolella. Siirretty Petäjis- tön maalle.
Jennyn ja Oton taival
Mummoni Jenny Maria
Saisinpa takaisin mummoni Jennyn. Toisin hänet kotiini. Meillä olisi hänelle oma huonekin tuolla yläkerrassa. Hoitaisin häntä, juttelisin hänen kanssaan. Mummol
la oli paljon elämänviisautta ja tietoa. Kyllä Jenny-äiti sai eläissään ihailuakin osakseen, mutta sittenkin hän olisi ansainnut enemmän rakkautta ja huomiota.
Tuon jo ajat sitten eläneen ja poisnukkuneen mummon muisto on viime vuo
sien aikana palannut usein mieleeni. Hänestä ja hänenkaltaisistaan olisi hyvää esimerkkiä meille nykyajankin naisille. Jenny Maria Lahnaoja syntyi Pyhäjoella 5. syyskuuta 1881. Isä oli Johan Petter ja äiti Liisa o.s. Polus. Aikaisempia lapsia Lahnaojan perheessä olivat Iida, Matias, Frans ja Tuomas. Sen ajan runsas lapsi- joukko oli perheen rikkaus.
Lahnaojan perheessä oli 11 lasta, mutta Jumala saattoi ottaa heitä myös pois.
Vielä syntyivät Anna, Liisa, Herman, Eeli ja Aada. Hän kuoli pienenä. Uusi tytär sai saman nimen: Aada. Hänen jälkeensä syntyi vielä Johan. Herman, Aada ja Johan kuolivat pienenä. Lapsista Matti, Heikki, Frans ja Fiinaksi kutsuttu tytär Liisa menivät aikuisina Amerikkaan.
Jenny Maiia Lahnaoja Hällström s. 1881. Otto Valfrid Hällström s. 1875.
Jenny oli nuorena komea, solakka tyttö. Hän oli ehtiväinen töissään. Pyhäjoella aloitettiin noihin aikoihin meijeritoiminta. Jenny meni työhön meijerille. Maito- jenkäsittely oli hänelle tuttua kun oli kotonaan Lahnaojassa oppinut siihen. Ta
loudenhoitoon liittyvät monet muutkin työt onnistuivat häneltä, reipasotteinen kun oli. Silloinhan maatalous ei ollut vielä koneellistunut vaan useat voimiakin vaativat työt tehtiin ihmisvoimin. Kaikki työ mikä piti tehdä oli tarpeellista ja arvokasta.
Puoliso Hällströmiltä
Otto Walfrid Hällström syntyi 24.7.1875 Pyhäjoella. Yksitoistavuotiaana hän oli auttamassa kansakoulun rakennuspuuhissa. Kun koulu valmistui 1886, hän meni itse kouluun. Silloin ei ollut vielä oppivelvollisuuslakia. Kouluun meno oli vapaa
ehtoista. Monet nuoret kävivätkin kansakoulun vasta isompina, lähes aikuisina.
Armeijaan hän meni Ouluun. Hän oli tarkka-ampujapataljoonassa. Armeija kesti silloin 2 vuotta kun oli käynyt kansakoulun. Muutoin se olisi kestänyt 3 vuotta. Sotilaspassissa minkä hän sieltä sai, lukee, että käytös on ollut erin
omainen.
Otto Hällström oli hoikka sopusuhtainen, keskikokoinen mies. Hänellä oli siniharmaat silmät ja ruskea, taipuisa tukka. Hänellä oli viikset ja hän pukeutui siististi. Eipä siis ihme vaikka Lahnaojan Jenny häneen pitkään katsoikin. Jennyllä
kin oli siniharmaat silmät ja sorja hän oli muutenkin. Syvälle katsoivatkin nuoret toistensa silmiin, sillä heidät vihittiin avioliittoon 6. heinäkuuta 1902. Jenny oli 21-vuotias ja Otto 27 vuotta. Vihkijä oli pastori K. Laurila.
Jennyn kotoa Lahnaojasta erotettiin heille pieni maatila, nykyinen Petäjistö.
Siinä oli peltoa ja metsää. Asuinpaikka oli noin 300 metrin päässä kotitilasta, siis aivan naapurissa. Paikalla oli pieni mökki. Siihen rakennettiin uusi tupa kamarei
lleen ja eteistiloilleen. Kanttuurista nousi raput vinttiin. Muita rakennuksia olivat navetta, talli ja liiteri, joita yhdisti katos. Tarvittaviin tiloihin kuuluivat myöskin erillinen sauna ja aitta, sekä edempänä riihi ja heinälatoja.
Vielä näihin päiviin saakka on riihen edustalla ollut pystyssä entinen Höökin vaarin paja. Seinissä oli ammusten jälkiä. Kerrotaan, että vaari oli Suomen Sodan aikainen sotilas, pyssyseppä ja että hän oli aikoinaan myös kuollut pajaan. Syksyllä 1998 kävin poikani Matin kanssa kyseisellä riihellä ja pajassa ja totesimme, että pahasti ovat rakennukset lahonneet.
Taitavana puumiehenä Otto oli itse kotinsa rakentajana. Hän teki talonsa pää
tyyn koristelaudoituksen ja valmisti huonekaluja. Heidän tupaansa tehtiin myös pieni puuhella. Se oli siihen aikaan uutta. Kodeissa oli nimittäin käytössä takat, joissa ruokakin useimmiten valmistettiin. Joku oli vähän ilkeämielisesti sanonutkin nuorenparin luona käydessään, että onpa siinä köyhyyden hyvä lämmitellä. Tämä oli kyllä turhaa arvostelua, sillä kyllä Oton ja Jennyn perheessä aina ruokaa riitti.
Riitti muillekin antaa. Silloin tultiin nimittäin paljon vähemmällä toimeen. Ny
kyisinhän ei ihmisille riitä mikään, vaikka valtio maksaa toimeentulotukea.
Pitäisi ottaa esimerkkiä näistä vanhoista ajoista. Siitä miten äidit osasivat huoleh
tia asioista. Ei siinä auttanut laskea työtunteja, ei haalia yhtenään uusia vaatekerto
ja eikä lähteä matkoille. Siinä pidettiin yllä hyviä naapuruussuhteitaja valmistettiin lähes kaikki tarvittava kotona. Kun virkistystä tarvittiin, lämmitettiin illalla sauna, pantiin kahvipannu hellalle porisemaan tai saatetuinpa ottaa nuuskatkin.
Pikku kätkyt tuotiin kamariin marraskuussa 1902 kun Lilli-tytär syntyi. Siinäpä keinuteltiin pientä Lilli Mariaa ja laulettiin: ”Tuu, tuu, tupakkirulla, mistäs tiesit tänne tulla?” Lillistä kerron myöhemmin lisää, sillä hänen elämänsä oli pitkä ja vaiherikas. Jennyn ja Oton toinen pienokainen Uuno näki päivänvalon 30.11.1905. Lyhyt oli Uunon elämä. Hän eli vain suloisimman ajan ihmiselämästä.
Hän kuoli 6-vuotiaana aivokalvontulehdukseen. Pienen Otto Uuno Alfridin rautai
nen muistoristi löytyy vanhalta hautausmaalta, oikealta reunalta. Lähellä kasvaa pihlaja. Pojan kuolema oli nuorelle äidille suuri suru. Pahoitellen hän sanoi: ”Mitä Ottokin sanoo kun tulee kotiin Ameriikasta.” Mies kun sattui olemaan niihin aikoihin työmatkalla Amerikassa.
Perhe lisääntyi vuoroin tytöllä, vuoroin pojalla. Emma Matilda, minun äitini s. 22.8.1909, Arvi Harald 27.7.1911, pisimpään elänyt Laina Kaarina s. 28.3.1914 k. 9.1.1999, Matti Aleksanteri 15.7.1916, Aija Elisabeth 15.10.1920, Peter Valde
mar 15.2.1924 ja vielä tytär Aino Kyllikki 19.2.1926. Hän siirtyi tuonen maille vain kahden päivän ikäisenä. Kansalliskirjailijamme Aleksis Kivi kuvaa kauniisti lapsen kuolemaan ja suruun liittyvää tunnelmaa sanoessaan: ”Tuonen lehto, öinen lehto, siel on hieno hietakehto, sinneppä lapseni saatan, siel on lapsen lysti olla, luonen herran vainiolla, kuunnella kehrääjän ääntä.”
Sallikaa lasten tulla ...
Lilli Maria oli suloinen tyttönen. Hän leikki Uuno-veljen kanssa ja hoiti Emmaa, Arvia ja Lainaa kutakin vuorollaan. Lapsia joutui hoitamaan myös Oton äiti Mathilda. Koska puoliso Niklas Petter oli jo kuollut niin hän asui vuosia Jennyn ja Oton kanssa. Mummu kertoili lapsille satuja joista toinen puoli oli totta. Välillä suuret kyyneleet vierivät hänen silmistään. Hän kaipasi puolisoaan ja lapsiaan.
Elettyä elämää. Hänellä oli tuperkeli nenässä. Sairaus varmasti häiritsi häntä.
Mummo kuoli vapaussodan jälkeen 25. päivä heinäkuuta 1918. Mathilda-mum- mon syli oli Lilli-tyttärelle lämmin ja rakas. Myöhemmin jo Amerikassa ollessaan Lilli osti hänen haudalleen muistokiven jossa lukee: ”Ei suurempaa rakkautta.”
Noina vaikeina aikoina ihmismielet kävivät kuumina. Ihmiset etsivät paikkaansa yhteiskunnassa. Kerrotaan että Jenny-äitikin yhtyi marssiin työväen mukana. Pu
nainen rusetti oli hänenkin rintapielessään. Naapurista Eeli-velikin osallistui va
paussotaan ja se matka oli hänelle kova kokemus.
Noilta vuosilta oli Pekka-enolle jäänyt mieleen eräs muisto, jonka hän kerran kertoi. Otto-isä oli ollut tulossa Tuhkasten suunnalta työmaaltaan kotiin. Erään tienvarressa olleen mökin ikkuna oli ollut auki ja sisältä oli kuulunut rukoilevan äidin ääni: ’Voi rakas Jumala, anna meille vähän ruokaa.” Tämä harras rukous
liikutti isää. Hän tuli kotiin ja kysyi onko mitään ruokaa. Sanaa puhumatta hän otti keittopadan hellalta ja kantoi sen tuohon tupaan. Perhe sai iltasen. Tässä meille hyvä esimerkki lähimmäisen avusta. Jumala siunasi myöhemmin sitä perhettä.
Lapsista ja lapsenlapsista on tullut kunnon ihmisiä.
Toimelias Lilli
Lilli matkusti Amerikan maahan 19-vuotiaana 1922. Siellä hän viihtyi 54 vuotta.
Jenny-mummo sanoi, että se oli hänelle vaikeaa aikaa kun tytär lähti. Oli kuin olisin pienen linnun päästänyt kädestäni lentoon. Amerikkaan lähtö oli silloin tapana. Monet muutkin Pyhäjoen tytöt lähtivät. Lilli meni ensin Fiina-tädin luoja hankkiutui ennen pitkää työhön. Hän oli työssä laitoksen keittiöllä ja sairaalassa siivoojana. Pitkien työpäivien jälkeen hän tapasi suomalaisia ystäviään. Näihin tuttavaperheisiin kuuluivat mm. Hillit, Sippolat ja Pekurit. He keskustelivat pit
kään kahvikupposten ääressä, tekivät kävelyretkiä ja kävivät elokuvissa. Monet elokuvat herkistivät nuoren Lillin mielen niin, että kyyneleet vierivät kun hän palasi kotiin.
Tietenkin nuorella Lillillä oli ikävä myös kotiin. Monissa kirjeissään hän kirjoitti ja myös päiväkirjaansa merkitsi: ”Itkin itseni nukuksiin.” Kotisuomessa äiti, isä ja kaikki rakkaat ihmiset. Kuinka heitä kalpaankaan. Myös äiti kirjoitti hänelle ker
toen kotielämästä ja kaipauksestaan. Rukoillen ja Jumalalta uusia voimia pyytäen he elivät elämäänsä. Uusi päivä vaikeni aina uusin mahdollisuuksin.
Lilli avioitui ruotsalaissyntyisen Sven Birger Carlsonin kanssa 1926. Muutamien myrskyisten avioliittovuosien jälkeen he erosivat. Eivät he olleet luotuja toisilleen vaikka Lilli yritti täyttää aviovaimon velvollisuudet. Myöhemmin hän tapasi Benny Ojalan. Hän oli juuriltaan suomalainen. He menivät naimisiin, mutta lapsia ei heillekään syntynyt. Heti sotien jälkeen, kun yhteydet Suomeen saatiin, Lilli ja Benny kirjoittivat kotiini, että jos minä tulisin heille sinne asumaan, mutta van
hempani eivät siihen suostuneet. He eivät halunneet luopua lapsestaan.
Lilli oli 17 vuotta työssä New Yorkissa turkisompelimossa. Pariskunta hankki Brooklynista Connecticutin valtiosta maata, jonne rakensivat oman talon ja hoiti
vat perustamaansa kanafarmia. Olihan siinä työtä, Benny oli rakennuksilla ja Lilli hoiti 3 500 kanaa. Välillä kovat myrskyt koettelivat farmia. Katot lentelivät ja ikkunat särkyivät. Nämä ilmiöt eivät kuitenkaan saaneet suomalaisfarmareita masentumaan.
Lilli-tädistä olisi todella paljon kerrottavaa, sillä hänellä oli matkansa aikana monenlaisia vaiheita. Amerikkaan lähtöön pienestä syntymäkodista vaikutti ratkai
sevasti nuorena koettu rakkaus, joka osoittautui pettymykseksi. Tämä kokemus vaikutti koko hänen elämänsä vaiheisiin, mutta sydämessään hän antoi kaiken anteeksi. Aviomies Benny kuoli 49-vuotiaana sairastuttuaan syöpään.
Lillillä oli paljon ystäviä. Brooklynissä hän toimi monien juhlien vetäjänä. Lilli kirjoitti runoja mm. juhliin. Hänellä oli paljon kirjoja joita hän luki. Hänellä oli taiteellinen, romanttinen luonne. Amerikan ja Suomen välin hän kulki Atlantilla
10 eri kertaa. Laivamatkat olivat aina suurenmoisia. Niistä riitti tarinoita pitkän aikaa. Hän kertoi mm. Titanic-laivan uppoamisesta sen, että siellä seudulla oli eräs mies, joka oli pelastunut laivasta naiseksi pukeutuneena. Myöhemmin tämä mies sai osakseen halveksivia katseita.
Sotavuosien jälkeen oli juhlavaa aikaa, kun saimme köyhään Suomeen paketteja Amerikasta. Sieltä tuli ”kahvipaunoja” ja saimme myös kauniita vaatteita. Rakas Lilli-täti näki paljon vaivaa meidän sukulaisten eteen. Vapaaehtoisiahan se oli hänen taholtaan, mutta hän halusi muistaa meitä sukulaisia. Minullakin oli monia kauniita pukuja, kun lähdin harrastuksiini nuorten pariin.
Pitkään vietettyjen yksinäisten vuosien jälkeen hän myi talonsa Brooklynista ja muutti v. 1976 takaisin Suomeen. Hän asui Pyhäjoen kirkonkylässä Pauli Haapa
kosken omistamassa rivitalossa vuokralla. Hän oli tiiviissä yhteydessä siskoihinsa Emmaan, Lainaan ja Anjaan. Minäkin aloitin hänelle aina kirjeeni sanoilla: ”Rakas Lilli-täti.” Vielä viime aikoina hän toivoi pääsevänsä käymään Floridassa, mutta se jäi toiveeksi. Hän sairastui ja oli hoidettavana Raahen aluesairaalassa, missä myös
nukkui ikiuneen.
Suvussa harrastettiin musiikkia. Viulistit vas. Arvi ja oik. Matti, keskellä soittaa kannelta Pekka Hällström. Kuva v. 1940.
Seuraavassa näyte Jenny-äidin kirjeestä 11.1.1948. Kaksi viikkoa tämän kirjeen jälkeen hän kuoli.
Pyhäjoki 11.1 -48
Rakas lapseni Lilli sekä Ben. Nytpä riensiän tervehtään teitä sekä ensinnäki lausun mitä rakkaamat kiitokset sen rakkaan kirjeen edestä jonka sain toissailtana suureksi ilokseni vastaan ottaa ja josta oli iloni nähdä teidän joulun vietosta joka sujui kaikin puolin toivomusten mukaan ja että säästyitte toki niiltä lumimyrskyiltä kyllä minäki jo kerkesin murehtia teitä kuin kuulin radiosta ja näin lehdistä minkälaiset myrskyt siellä on ollut kyllä tääläki tuli lunta joulun aikaan vain nyt on ollut aivan kiljuva pakkanen ja jo pitkän aikaa vain onpa toki saanu olla tervenä että on pystyny eläimet Iloitaan.
Ja joulu meiltä sujui entiseen tapaan paitsi joulupukkia ei käyny meillä kuin Aulikki minäkään en saanut kuin postineitiltä yhen kirjan kuin me edeltäpäin se sovittiin että nyt ei laitella mitään että jokainen saa siihen tyytyä mitä ovat amerikoista saaneet siitä syystä kuin kaikki on äärettömän kallista ja siltiki aivan ilman aikasta paperi rojua niin me päätettiin että ei kannata rahoja tuhlata. Täälä käväsi Arvikin joulun jälkeisenä sunnun
taina. se lauantai iltana ja maanantaina lähti kuin Laina tarjosi sille kauppaliikettään vuokralle niin se kävi katsomassa tilannetta vain eipä se sitä hyväksyny kuin sille oli juuri tarjottu saman kaupan leppävirran myymälä niin senpä se katso itselleen edullisemmaksi kuin Helli saa kon ttoristin paikan samassa liikkeessä ja sitte lastensa koulun vuoksi kuin siinä on keskikoulu aivan vieressä Jorma on jo keskikoulussa se on se sama kauppa jossa A rvi oli silloin kun sinä ja Laina kävitte sielä. Ja Lainan kohta hoidettiin nii n että otettiin pankista kiinne laina jolla se saa maksaa tukkuliikkeiden velat ja Arvi vielä sitoutu kolmeksi vuodeksi huolehtiin korkoista ja Arvi lupas rahottaa alkuun että Laina itse saa jatkaa kauppaliikettä täytyyhän heillä toki elinkeino olla kuin heillä toki on vielä kauppa auki ja vanha hyvä liikenimi. No niin enpä tiedä sitten muuta taas tällä kertaa kuin parhainta vointia teille kaikille siis sille sinun "lapsilaurnalleski ”Ja toivon teille lämpimäm- pää ilmaa kuin mitä meillä nyt on ja parhaimmat terveiset meiltä kaikilta ja onnea uudelle vuodelle toivoo äiti
Emma kirjoittaa:
Hyvä Lilli
Nyt minäkin rupesin kirjottamaan sinulle vähän äitin kirjeen sisään vaikka ei me vielä ole sinulta periltä mitään tietoa saaneet. Kiitoksia sinulle hyvin paljon siitä kirjasta jonka kiitit Esterin muassa ja siitä kortista jonka laitit Hangosta. Esteri on ollut täällä 2 viikkoa ja lähti viikko takaperin. Anja kaipaa Älliä hyvin usein, mutta on se oppinut jo sanomaan Lilliksi. Mennä pyhänäki se karjui yhdelle miehelle joka meni tiellä, että: onko Lilli tuttu, onko Lilli tuttu. Se mies sano vain päivää päivää pikku kulta. Laina ja Helli ovat piehinkisä kyläilemässä. Arvi ja Sylvi luulivat nähneensä kummituksen kun veivät lehmiä touhulle. Siinä ilo mäen tykönä oli tullut sylviä vastaan Lainan kokonen tyttö. Sillä oli ollu aivan valakiat vaatteet hirviän pitkät niin että ne olivat maasa hampsunneet ja suuri
valakia huivi päässä. Käet oliva olleet sivulla aivan kuin luutu resut. Se oli hävinnyt sitten kosketan kakkaan sitten se oli juossut Arvin perässä ja taas hävinnyt Arvinkin näkyvistä.
Äiti sano, että saapa nähä tietääkö se mitään. Kyllä minä sitten kirjotan sullekijos sejotaki tietää. Täällä on ollut kovin sateinen kesä. Rouvan herrasväki on jo mennyt. Tuikkalan pikku Matti on Haakluntilla puoti poikana. Palijo on tullut mun tilani tukalammaksi sun lähtös jälkeen töitten puolesta ja isän puolesta. Hyvästi nyt sitten ja Jumalan siunausta toivoo Emma
Arvi käski sanoa terveisiä.
Emma Hällström Koskelan perheen äidiksi
Rakas äitini Emma
Hän oli kaiken elinaikansa tarmokas nainen. Jo pienenä hän kirjoitti muistikirjan
sa kanteen, ”Minä olen Emma.” Tämäkin kuvasi hänen tarmokasta luonnettaan.
Emma oli 13-vuotias, kun Lilli-sisko lähti Amerikkaan. Myöhemmin Jenny-äiti kirjoitti Lillille, että Emmasta on tullut niin sievä ja ahkera tyttö.
Koulussa hän oli hyvä oppilas. Kotona äidillä oli paljon töitä. Niinpä Emma joutui paljon auttamaan äitiä taloudenpidossa ja ompelutöissäkin. Kotona olevat kouluikäiset veljet ja siskot kaipasivat myös huolenpitoa. Talossa tehtiin remont
tiakin. Tehtiin mm. uudet lämmitysuunit. Elettiin pula-aikaa. Rahaa oli vähän.
Kaikkea piti oppia itse tekemään.
Äidin muista nuoruudenajan tapahtumista minulla ei ole kovin paljon tietoa.
Luulen, että hän ei ehtinyt olla juuri mukana nuorten harrastuksissa, kuten esim.
Nuorisoseuran tilaisuuksissa. Uskon, että hän oli mieluummin mukana Seura
kunnan tilaisuuksissa, kuten kirkossa ja seuroissa. Kolmetoistavuotiaana hän kir
jeessään sisarelle Amerikkaan toivotti Jumalan siunausta. Myöhemmässä elämäs- säänkin hän turvautui aina Korkeimman apuun. Nuorena neitosena Emma pyrki ja pääsikin opiskelemaan Raahen Kauppakouluun. Koulu kesti 2 vuotta. Emma asui setänsä Uunon ja hänen vaimonsa Marin perheessä. Perheen tytär Kerttu- serkku oli hänen ystävänsä. Ystäviä olivat myöskin Pyhäjoen kauppiaan Pietilän tytöt.
Kauppakoulu avasi hänelle tien tulevaisuuteen. Niinpä hän tunsi, että koko maailma olisi ollut hänelle avoin kaikkine mahdollisuuksineen. Näinhän nuoret innostuneet ihmiset ajattelevat. Äidin tulevaisuus ja elinpäivät kuluivat kuitenkin Pyhäjoella. Koulun jälkeen äiti pääsi työhön Pyhäjoen Osuuskaupan konttoriin.
Toimistotyöstä tulikin hänen varsinainen elämäntyönsä.
Aurinkoisena kesäpäivänä 1931 synnyin minä. Siinä Hällströmin pienessä talos
sa alkoi uusi sukupolvi. Isäni oli hyvin nuori, juuri 17 vuotta täyttänyt. Kihlasormus oli ostettu. Eräänä päivänä isäni äiti, 37-vuotias Helmi-mummoni oli tullut pikkuis
ta hakemaan. Hän olisi tahtonut viedä minut hoitoonsa, mutta siihen ei oltu suostuttu. Asiahan oli järjestyksessä. Minulla oli äidin lisäksi hoitajia: Jenny-mum- mo ja herttaisia tätejä. Siellä mummolan pihapiirissä minä aluksi kasvoin ja sain osakseni hoivaaja rakkautta.
Kukkalan perhe
Pian Emma-äiti tapasi tulevan miehensä pyhäjokisen Lauri Koskelan. Heidät vihit
tiin avioliittoon. Lauri oli maalaistalon poika Pyhäjoen Pirttikosken kylältä. Minä sain myös hänen sukunimensä. Perheeseen syntyi myös Briitta-sisko. Koskelan perhe asui aluksi muutaman kuukauden Hällströmillä. Sitten siirryttiin Lahnaojan
pihapiiriin, ”Matin tupaseen.” Minä muistan vielä sen muuton, muistan huoneka
lujen paikatkin siellä. Kannoin touhukkaana pientä nukenkätkyttäni sinne, mutta tulinkin samalla takaisin mummulaan ja sanoin: ” Ei Lassi huolinutkaan.”
Talveksi menimme taas lämpimämpään asuntoon kanttorin tupaseen. Muistan muutamia tapahtumia sieltäkin. Lassin täti Liisa Puskala Pirttikoskelta osti per
heelle pikku talon ”Kukkalan” koulun mäeltä. Toivomuksena hänellä, että hän saa olla siellä aina kirkkokorteeriä. Hän asui Pirttikosken kylällä. Tästä Liisa-emännäs- tä olisi myös paljon muistoja varhaisesta lapsuudestamme.
Olimme aina innoissamme kun kuulimme, että Puskalan täti on tulossa pyhä- aikana. Hän viipyi aina muutaman päivän kylämatkallaan ja meni sitten takaisin Puskalaan. Sieltä hän sitten saapuikin, pullea täti. Etelänkylän sillan kautta hän tuli juurikoria kantaen. Tuliaisiakin hän toi. Leipää, voita, jauhoja ja jonkin van
han kauniin esineen. Muutaman päivän päästä olimme taas iloisia kun hän lähti.
Ei hän jaksanut meitä kovin kauan kuunnella. Hänellä ei ollut itsellä lapsia. Mies oli kuollut jo kauan sitten.
Muutto Kukkalaan tapahtui 1936. Siellä pidettiin ensin pihatalkoot. Muistan kuinka menimme sinne haravoimaan. Kanttorin rouva Martta Ojalalla oli sievä vaalea kesäpuku yllä. Siinä oli punaiset napit ja minusta se oli niin kaunis.
Kukkalassa tehtiin remonttia. Rakennettiin mm. ulkorakennuksetja sauna. Pian saatiin sähköt ja radio. Siinä talossa asuimme 16 vuotta. Jokirannat olivat lähellä ja nykyinen matkailualue Kielosaari. Siellä oli myöskin naapureita, jotka vieläkin muistuvat usein mieleeni.
Pieninä nukuimme Briitan kanssa samassa vuoteessa vierekkäin. Kävimme kou
lua ja opettelimme taloudenpitoa Emma-äidin tomeran komennon alla. Opin lypsämään lehmiä ja tekemään käsitöitä. Briitta kävi Raahessa keskikoulun ja minä eri opistotason kouluja. Väliin tulivat sotavuodet ja ne luonnollisesti vaikuttivat elämänkulkuun. Miehet joutuivat rintamalle puolustamaan maatamme vaaran vuosina. Se oli kovaa työtä.
Lassi-isäkin joutui lähtemään. Talvisodan syttyessä hän oli 31-vuotias. Hän palve
li jatkosodassa Uhtuan ja Kiestingin rintamilla. Sodan jälkeen hän oli vielä jonkin aikaa Raahen esikunnassa. Sodasta hän palasi kotiin kuitenkin terveenä. Kenttä- postikirjeet kulkivat silloin ahkerasti. Äiti ja isäkin kirjoittivat toisilleen. Näin arkinen elämä sai virikettä. Kovasti Suomen pojat kaipasivat kotiin oman vaimon ja lieden luo. Viisi sodan vuotta oli pitkä aika. Monien tulevaisuuden suunnitelmat siirtyivät vuosiksi eteenpäin.
Kun Briitta putosi kaivoon
Oli kaunis syyskesän päivä 1935. Mummolan väki oli Höökillä elonleikkuussa. Lilli- tätikin oli silloin Suomessa ja mukana pellolla. Pahasimmat Briitta ja minä lähdim
me kävellen kotiin. Tutussa pihapiirissä menimme sitten kaivolle, missä oli vesi
astioita. Läträsimme siinä vesiä. Nähtävästi kaivon kansi oli auki ja ennen pitkää kaksivuotias Briitta putosikin kaivoon.
Briitta Susanna ja Kerttu Tuulikki.
Kaivossa oli puupuitteet ja siitä nostettiin vesi pitkävartisella kiululla. Minä olin silloin noin 4-vuotias. Juoksin aika kyytiä sisälle ilmoittamaan äidille, että Briitta- rukka on kaivossa. Säikähtänyt äiti juoksi ulos kaivolle ja tottahan se oli. Briitta kellui kaivossa ja piti kiulunvarresta kiinni pikku nyrkeillään. Valkoinen tukka vain kellui välillä pinnassa.
Ei auttanut muu kuin äidin laskeutua kaivoon puitteista tukea hakien. Onneksi kaivo ei ollut kovin syvä ja niin pelastaminen onnistui. Äiti ihmetteli aina, että mistä hän sai voiman, että pystyi sen työn tekemään. Pian tapahtuman jälkeen kaivolle kerääntyi väkeä ihmettelemään asiaa. Muistan, kun heitä istui puukasan päällä ja seisoi läheisellä maantiellä.
Illalla Briitalle annettiin vähän viiniä lämmitteeksi ja kai sitä vähän muutkin saivat. Taisi viini mennä tyttösellä päähän kun alkoi kiljahdella. Silloin minä tulin tupaan ja kysyin: ”Onko kaikki saanut viiniä?” Tästä tuli eräänlainen ”lentävä lause”, jonka olen sittemmin eri tilanteissa saanut kuulla lukuisia kertoja.
Uuden kodin tytöt
Kerran lähdimme Briitan kanssa tutustumaan kylän taloihin. Poikkesimme erää
seen taloon. Jäimme ovenpieleen seisomaan. Siellä meiltä kysyttiin, että kenenkäs tyttöjä te olette? Sanoimme napakasti, että uuden kodin tyttöjä. Tämä oli Olga Ylikiiskilän ja hänen perheensä talo. Se osoittautui myöhemmin sukulaispaikaksi.
Ylikiiskilän Lyyli ja Sirkka olivat parhaita lapsuuden ja nuoruuden ajan ystäviäm
me. Usein kävimme myös Kistulla ja Lohikoskella. Laakkoset, Leppäluodot ja Tiiringit asuivat myös aivan naapureina.
Leikimme tosi innolla. Leivoimme savileipiä Jussinkalliolla ja leikimme sekata
varakauppaa Kiiskilän tallinylisellä. Oi niitä aikoja kuudenkymmenen vuoden taa ... Lohikosken Anna-emäntä oli äidin ystävä. Hän 011 kuollut jo ajat sitten, mutta muistan hänet hyvin. Muistan hänen ilmeensä silmälasien takaa ja hänen toimeliaat kätensä, kun hän kutoi harmaita villasukkia mies väelle. Maitoa, leipää ja kalojakin hän usein toi meille. Hänen miehensä Einoja appensa Antti pyydysti
vät kalaa ja sitä tuli joskus runsaasti.
Usein kävimme myös Aada-tädin luona Anttilassa, Maija Korppilalla ja Höglun
dilla kehruutaloissa. Kerran sieltä palatessamme Etelänkylän pitkää siltaa pitkin kotiin, huomasimme, että taivaanranta oli aivan punainen. Joku sanoi, että se tietää sotaa. Ymmärsin, että sota on kauheinta mitä ihmiskunnalle voi sattua.
Isonvihan ja Vapaussodankin aikana taivaanranta oli enteellisesti ollut punainen.
Oli syksy 1938 ja minun oli mentävä kouluun. Ensimmäinen opettajani oli Helvi Kivelä. Hän oli hoikka tummasilmäinen nainen. Hänellä oli tummat palmikot jotka oli kiedottu nutturaksi. Helvi-opettajalla oli kaunis lauluääni ja minä pidin
hänestä.
Syksy oli kaunis, säät lämpimät. Niinpä teimmekin toisen luokan oppilaiden kanssa retken Yppärin rantaan. Luokan opettaja Hanna Hautalalla oli siellä huvila.
Nautimme rannalla eväitä ja kylvimme telttasaunassa. Vähän myöhemmin Helvi Kivelä perusti Pyhäjoelle Pikkulottien osaston ja sen toimintaan minulla oli tilai
suus osallistua.
Vanhempamme olivat isänmaallishenkisiä. Lassi kuului suojeluskuntaan. Erääs
sä itsenäisyyspäivän juhlassa esitin Elvi Lakströmin kanssa kaksinlaulua. Lauloim
me: ”Sun kasvois eessä suomenmaa on isät astuneet.” Seuraavana vuonna lauloim
me: ”Laps Suomen älä vaihda pois.” Lisäksi minä luin Runebergin runon Saari
järven Paavosta. Niin oli kulttuuriharrastuksen siemen kylvettyjä rakkaus laulu- harrastusta kohtaan.
Sotavuosilta
Marraskuun viimeisenä päivänä 1939 syttyi sota. Olin seuraamassa kun miehet lähtivät rintamalle suojeluskunnan talon pihasta. Emme arvanneetkaan silloin millaisten tapahtumien edessä olimme. Sotavuodet vaikuttivat ratkaisevasti kansa- kuntiemme elämään. Talvisota kesti 3 ja puoli kuukautta ja jatkosota 3 vuotta
3 kuukautta. Vielä nytkin yli viidenkymmenen vuoden jälkeen muistelemme ja arvioimme sotaan liittyviä tapahtumia. Tiedotusvälineet kuten lehdistöjä TV ker
tovat dokumentteja sotatapahtumista.
Keskuudessamme on vielä paljon sotainvalideja, veteraaneja ja lottia jotka sil
loin kantoivat vastuuta. Myös kotirintamalla tehtiin työtä naisten, lasten ja vanhus
ten voimin. Noin 400 000 karjalaista jouduttiin siirtämään pois kotiseudultaan muualle Suomeen. Heidän kohtalonsa oli sydäntä riipaiseva. Pyhäjoen miehiä oli mm. Kuhmon, Sallan ja Suomussalmen rintamilla. Usein tuotiin kotiseudulle suruviestejä kaatuneista sotilaista.
Pian tulivat Pyhäjoellekin Karjalan siirtolaiset, Sortavalan maalaiskunnasta asti heitä tuli. Linja-autosta purettiin koulun pihalle siirtolaisväkeä. Väsyneitä vanhuk
sia, äitejä ja lapsia laukkuineen ja kantamuksineen. Koulunkäynti oli keskeytetty.
Kaikilla oli muuta puuhaa. Siirtolaisille oli saatava asunnotja ruokaa. Siellä koulun lattialla nukkui väsynyttä väkeä toisiinsa nojaten. Me lähitalojen lapset seurasimme heitä kiinnostuneina. Naapuriimme Laakkoselle, joka oli silloin tyhjä, tuotiin Lambergin perhe. Heidän joukossaan oli Hanna, Eino ja Anna. Lapsia Väinö Erkki ja Lempi.
Ystävystyimme pian Karjalan lasten kanssa. Toista vuotta he siellä asuivat, kävivät meidän puolellamme paistamassa piirakoita ja karjalanpaistia. Myöhemmin he palasivat kotiseudulleen. Me jäimme kovasti kaipaamaan Karjalaisia ystäviämme.
Mutta sotahan pian taas jatkui ja he joutuivat jälleen evakkoon. Koulu jatkui noin vuoden tauon jälkeen.
Opettaja Matti Viitanen sai komennuksen kotiseudulleen. Hän joutui järjestä
mään mm. kansanhuollon toiminnan Pyhäjoella. Kaikki kulutustarvikkeet, ruuat, vaatteet, ynnä muut oli säännöstelty. Piti perustaa virasto joka jakoi lupia ja osto- kortteja tarvikkeiden ostoon. Kun Viitanen tuli, järjestimme hänelle yllätyksen.
Oppilaat menivät kunniakujaan. Kun hän lähestyi koulun porttia, lauloimme:
”Kuullos pyhä vala.”
Se oli lämmin huomionosoitus opettajalle joka palasi rintamalta. Noina vuosina meihin lapsiin kylvettiin isänmaallinen henki. Myös me pikkulotat tahdoimme olla aina valmiina auttamaan toisia. Isänmaa tarvitsi reippaita ja rehellisiä tyttöjä ja poikia. Koulussamme oli hyvin reipasotteinen opettaja Tuovi Viitanen. Hän järjesti meille muutakin tavallisuudesta poikkeavaa toimintaa kuten mottitalkoot, maa- ottelumarssin ja romunkeräystä.
Koulussa ei silloin ollut ruokailuja kuten nykyisin. Meillä oli koulupäivää varten repuissamme vain vaatimattomat voileivät kotoa ja maitopullot. Monen tytön ja pojan kengät olivat puupohjaiset. Muusta elämänmenosta mainittakoon, että elimme noina vuosina vaatimatonta elämää. Ei saatu uusia vaatteita eikä urheiluvä
lineitä. Ei siellä ruokakaapissakaan kovin paljoa ollut, mutta oli leipää, jauhoja ja kalaa. Kahvia ei ollut. Paahdettiin rukiita ja niistä keitettiin kahvia. Tehtiin ohra- jauhoista kakkua ja lehmistä saimme maitoa. Kyllä äiti niistä aineista osasi joka
päivälle suuhunpantavaa laittaa.
Mieli pysyi virkeänä kun kävimme välillä Ylikiiskilässä Sirkan ja Lyylin luona.
Siellä pelattiin mustaa pekkaa ja laulettiin kirjat kannesta kanteen. Tuli siinä
lukuisat sota-ajan laulut tutuiksi. Sotavuosilta on erikoisesti jäänyt mieleeni myös postin kulku. Iltahämärissä kerääntyi postitoimiston läheisyyteen pitkät jonot.
Odottelimme postiauton tuloa Raahesta. Pehkonen kuljetti silloin postia. Sieltä saattoi tulla Raahen Seutuja kenttäpostikirjeitä. Kun postin ovet viimein aukesivat, niin väki rynnisti sisään. Postinhoitajina olivat silloin Ellen jajenny Linden.
Vankileiri ja saksalaiset
Sotavuosiin liittyvä muisto lapsuudesta on myös venäläisten sotilaiden vankileiri.
Leiri oli pystytetty piikkilankaesteineen Tervon niemeen massatehtaan varaston läheisyyteen. Paikka on merenläheisyydessä noin kahden kilometrin päässä kir
konkylästä.
Lasten uteliaisuus heräsi. Päätimme muutamien tyttöjen kanssa mennä katso
maan. Olimme kuulleet että vangit ottavat mielellään leipää. Varasimme mukaan leipääja maitopulloja. Näimme vankeja ja lähestyimme arkaillen piikkilanka-aitaa.
Leipä ja maito tekivät kauppansa. Palkkioksi saimme pajuista tehdyt korit.
Jatkosodan alkuvaiheessa alkoi Pyhäjoen kirkonkylän läpi valtatie kahdeksaa kulkea pitkiä autojonoja. Ne olivat suuria kuorma-autoja, tulivat Vaasan suunnasta ja matkasivat kohti pohjoista Oulua, Torniota ja kauemmaksikin. Ne olivat saksa
laisten sotilaiden autoja. Kuormat oh peitetty tummilla pressuilla. Kyydissä oli
Kenttäpostia: ”Täällä on kovat ’neuvottelut’käynnissä”. Karua sodan kieltä. Lauri Koske
la lähettää taistelujen keskeltä 14.12.-39 vaimolleen Emmalle tupakkalaatikon kanteen kyhäämänsä kirjeen.
Sotavuosien surua. Matti Hällströmin siunaus huhtikuussa 1942.
nuoria sotilaita, tavaraa ja ilmeisesti myös aseita. Jonot olivat välillä pitkiä, aina Etelänkylän sillalta koulunmäelle saakka.
Iloiset sotilaat huiskuttivat käsiä tienvarteen kertyneille katselijoille. Saattoivat- pajotkut heittää lapsille suklaatakin. Kieltä taitamattomina emme päässeet paljoa
kaan heitä lähestymään. He tulivat auttamaan suomalaisia sodassa, mutta hyvin monen nuoren sotilaan matka päättyi taistelukentälle. Rovaniemellä on silloisten saksalaisten sotilaiden sankari hauta, vaikuttava paikka.
Kansanhuoltoon
Äiti Emma meni töihin kansanhuoltoon. Kaikki siis oli melkein kortilla. Tarvittiin luovutuksia ja lupia. Näin tasattiin elintarvikkeet kansan kesken. Kun sota loppui ja pian myös kansanhuollon työ, äiti siirtyi Pyhäjoen kunnan virastoon, ensin toimistotyöntekijäksi ja sitten kunnan arkistonhoitajaksi. Kolmenkymmenen pal
veluvuoden jälkeen hän siirtyi eläkkeelle 1972. Kun Jenny-mummo kuoli 1948 siirryimme ennen pitkää asumaan Hällströmille. Se oli työntäyteistä aikaa äidille, kun hän oli päivät virastossa ja hoiti aamuin illoin karjan. Kesät hän useimmiten joutui olemaan myös lomien aikana heinäpellolla.
Kun siirryimme asumaan Hällströmin paikalle niin isä alkoi hoitamaan tilan viljelyksiä. Maataloustyö oli hänelle kuitenkin raskasta ja sitten hän saikin autoili-
jän työn Revon Sähköltä. Usean vuoden ajan hän ajoi firman sähkötarvikeautoa.
Me tytöt olimme silloin jo aikuisia ja poissa kotoa omissa tehtävissämme.
Äidillä oli myös harrastuksia. Hän oli pitkän aikaa Pyhäjoen Maamiesseuran Naisosaston sihteeri. Hän luki paljon ja teki käsitöitä. Hänen taidokkaita posliini- maalauksiaan ja ransutöitään on meidänkin kodissa vielä tallella. Lassi-isällä oli harrastuksena mm. metsästys. Joka syksy hän teki metsästysretkiä ja kuului hirvi- seurueeseen. Hän kasvatti hyviä ajokoiria joita joskus palkituinkin. Niinpä sitten jahtikavereiden kesken riittikin mielenkiintoisia tarinatuokioita. Hän oli mukana
myös veteraanityössä.
Eläkevuosinaan äiti oli tunnettu myös monista puuhistaan. Hän toimi puheen
johtajana paikallisessa Veteraaninaisten johtokunnassa ja piirin työssä. Pyhäjoen Eläkeliiton osastossa äiti toimi sihteerinä. Äiti teki myös Amerikan matkan jolloin Lilli-sisko oli Brooklynissä. Israeliin suuntautuva matka oli hänelle suuriarvoinen.
Äiti kävi myös Shotsissa ja oli mukana monilla kotimaahan tehdyillä retkillä.
Raahen suviseuroissa 1962 äiti koki herätyksen ja liittyi Vanhemman suunnan Laestadiusten herätysliikkeeseen. Hän kävi mielellään kirkossa ja seuroissa. Hän sanoi minullekin: ”Usko ristin sovitukseen. Kaikki 011 siellä lunastettu, niin saat rauhan”. Se oli minulle hyvä elämänohje.
Lauri-isä sairastui viime elinvuosinaan. Sydän ja keuhkot näyttivät hälyttäviä merkkejä 1971. Hän sai halvausta ja elämä päättyi 1974. Myös hän sopi julkisesti asiat omaisten ja Jumalan edessä. Yli 15 vuotta äiti asui yksin kotonaan. Herkin mielin hän muisteli lapsuuttaan, nuoruuttaan ja työaikaansa. Briitta ja minä otim
me usein yhteyttä äitiin. Äidillä oli paljon ystäviä ja sukulaisia. Hän piti yhteyttä myös heihin. Äiti kulki viime elinvuosinaan paljon lääkäreissä. Häntä tutkittiin kauan kunnes vaiva viimein löytyi. Syöpä leikattiin syksyllä 1988. Äiti nukkui ikiuneen Oulun Lääninsairaalassa.
Kun äitiä haudattiin sattui harvinainen tapaus. Briitan puoliso Kalervo Saarela sai sairaskohtauksen. Paikalle kutsuttiin lääkäri ja ambulanssi, mutta mitään ei ollut tehtävissä. Hän menehtyi äidin haudalle, sydän löi viimeiset lyöntinsä. Kaler
vo oli 58-vuotias. Kaikki olivat hämmentyneitä, eniten Briitta ja lapset Pirkko, Pirjo ja Harri. Briitta-sisko meni ambulanssin mukana Raahen sairaalaan. Minä menin hautajaisvieraiden mukana seurakuntataloon äidin muistotilaisuuteen. ”On juma
lan kädessä ihmisen tie, Hän matkamme määrääjä kotihin vie”.
Kaksi viikkoa myöhemmin vietettiin samassa paikassa Kalervon hautajaisia.
”Tuuli asettui ja tuli peilityyni” Kalervo toimi Revon Sähkön piiriteknikkona pitkään. Hän harrasti monia hyviä asioita kuten kalastusta, metsästystä ja musiik
kia. Muistotilaisuudessa oli paljon mukana työtovereita ja tuttavia ympäri maa
kuntaa.
Briitta-sisko
Briitta on perinyt paljon äidin ominaisuuksia. Niistä voisi mainita ahkeruuden ja tarmokkuuden. Hän oli työssä Raahen henkikirjoituskonttorissa. Perheen äidin
tehtävien lisäksi hän harrastaa pitsinnypläystä ja jo kymmenen vuoden ajan myös
kin aamuisin avantouintia. Kesäisin hän käy marjassa ja sienessä. Mekin olemme usein saaneet nauttia Briitan valmistamia sieniaterioita.
Pyhäjoen Syölätissä Saarelan väki on viettänyt kesälomia ja viikonloppuja seu
raillen luonnon ja meren elämää. Briitalla ja Kalervolla on kolme lasta: Pirjo kummityttäremme sekä Pirkko ja Harri. Kaikki ovat naimisissa ja heillä 011 lapsia.
Pirjo ja Jari Moilanen asuvat lastensa Iikan ja Meerin kanssa Kirkkonummella.
Pirkko jajukka Klemettinen kaksoistyttäriensä Jennin ja Susannan kanssa Oulussa sekä Harri ja Riitta Saarela poikiensaJaakon jajeren kanssa Iisalmessa.
Avioliittonsa alkuvuosina Briitta ja Kalervo asuivat perheineen ensin Pyhäjoella, missä omistivat myös talon. Tämän jälkeen he siirtyivät Pattijoelle missä lapset kävivät myös koulua. Nykyisin Briitta asuu Raahessa.
Viidenkymmenen vuoden takaisia muistoja
Pyhäjoen kirkkoherra Juho Isak Tihinen piti meille rippikoulua. Kokoonnuimme kirkonkylän rukoushuoneelle ja meille pidettiin kinkerit joilla kyseltiin käskyjä ja Raamatun sisältöä. Niihin piti lukea kaikki hyvin. Ne piti oppia ulkoa kaikki.
Minultakin kyseltiin vedenpaisumuksesta. Luimme katkismusta ja veisasimme vir
siä. Koulua käytiin syksyllä ja keväällä. Tytöt ja pojat eri aikoina. Koulun päätteeksi ostimme kirkkoherra Tihiselle muistolahjaksi kuvateoksen.
Tiesimme, että Tihinen oli tupakkamies. Tupakkahan oli silloin kortilla, sitä sai vain määrän perästä. Niinpä eräs tytöistä, Hilkka Ponnekas sanoikin, että meidän pojat ei polta kaikkia tupakoita. Hän ehdotti, että tuo muutaman tupakkikupon- gin lahjaksi papillemme. Kupongit laitettiin kirjan väliin yllätykseksi. Lieneekö pappi niitä koskaan sieltä löytänyt, mutta näin tehtiin.
Konfirmaatio pidettiin silloin aina juhannuksen tienoilla, mutta 1947 se pidet
tiin vähän myöhemmin siitä syystä, että tapahtui yhteensattuma. Meitä nuoria oli Pyhäjoen Nuorisoseuran ohjelmissa ja samalle rippisunnuntaille sattui maakun
nallinen juhla Oulussa. Miten ollakaan, siinä ei auttanut muu kuin pyytää kirkko
herraa siirtämään tilaisuus. Silloinen Pohjois-Pohjanmaan Nuorisoseuraliiton pu
heenjohtaja opettaja Erkki Tuomikoski soitti Tihiselle ja esitti, että hän siirtäisi tilaisuuden mainitusta syystä. Niin tehtiinkin.
Kun sitten harjoittelimme konfirmaatioon menoa kirkossa, piti Tihinen meille puheen sanoen: ”Kyllä te olette yhtä surkeaa rippikoulujoukkoa. Ei minun ole koskaan ennen tarvinnut kysyä arvoisilta herroilta ja neideiltä, että koska teidän sopii tulla ehtoolliselle.” No vähän hämillään olimme, mutta kyllä siinä rippikoulu- kuvassa joka kirkonportailla sitten otettiin, kuitenkin hymyillään.
Rippikoulun hengellisestä sanomasta minulle ei jäänyt mitään erityistä mieleen, mutta kyllä siellä käskytja rukoukset käytiin tarkasti läpi. Kirkkoherra }. I. Tihinen kaikilta kyseli asioita, eikä mitään erityistä sattunut. Kanttori Samuli Ojala opetti virsiä. Tihinen ei ollut laulumies. Hän kirkossakin suoritti liturgian puhumalla.
Muistiini jäi kirkonkylän rukoushuoneelta erityisesti alttaritaulu. Siinä Jeesus kol-
Kirkkoherra f. 1. Tihinen jakamassa Herran pyhää ehtoollista rippilapsille kesällä 1947.
kuttaa ovelle jalka porrasaskelmalla. Se kuvaa sydämen ovelle kolkuttamista ja on puhutteleva aihe.
Kalifornia
Lahnaojan seutua kutsutaan Kaliforniaksi. Ilmeisesti sen vuoksi, kun sieltä on aikoinaan lähdetty Amerikkaan aina Kaliforniaan saakka. Talot sijoittuvat Raa
heen johtavan tien varteen. Maasto on puistomaista. Seudulla kasvaa isoja kuusia ja mäntyjä. Suurin ja vanhin puu oli Höökin honka joka noin 10 vuotta sitten erään syysmyrskyn aikana katkesi. Puun läheisyydessä sijaitsi aikoinaan Höökin vaarin paja, joka myöhemmin siirrettiin kotini riihen läheisyyteen.
Maantien yli johtaa silta, jonka alta virtaa Lahnaoja. Tulvan aikaan se kuohui kuin isompikin joki. Kesäisin sen rannalla pestiin pyykkiä. Tuo Liminkakylän sydänmailta asti virtaava Lahnaoja on nykyisin paljon pienempi. Maantieltä johti ennen Isollerannalle tie. Kesäisin se oli kovasti käytössä, sillä koko kirkonkylän lehmikarja vietiin päiväksi sinne vallanmetsään. Kylän hevoset vietiin sinne myös kesälaitumelle. Joskus sieltä tapasi kymmenien hevosten laumoja.
Iltaisin lehmät kokoontuivat rintille mistä ne kuljetettiin kotiin. Veräjän tuntu
masta aukeni komea merimaisema ja Keskimatalan pensaat ja puut. Siellä oli hyvä hengittää. Mummolan pihapiirissä kasvoi pihlajia ja haapoja. Lapsuuteni muistoissa kesät olivat lämpimiä. Aurinko paistoi ja heinäsirkat silittivät kukkivassa ruohikossa.
”Kerttusen” mummola
Mummola on jäänyt mieleeni mieluisena paikkana. Sinne oli mukava mennä yökylään ja kuunnella kun mummo luki harvakseen sanomalehteä. Mummolassa oli myös oma tuoksunsa. Siihen liittyi kahvin ja nuuskan tuoksua. Se herätti mielessä heti turvallisuuden tunteen.
Siellä lieden ääressä askaroi mummo. Kun tulin tupaan, niin hän loi ystävällisen katseen ja sanoi: ”Kas kas tyttönen.” Välillä hän hankkiutui navettaan, kantoi lehmille ja lampaille heiniä ja toi kaivosta niille juomavettä. Talvisin hänen ha
meensa helmat olivat jäässä Jenny-mummon liikkuessa näissä askareissa. Pohjoi
nen tuuli oli kylmääja läpitunkevaa. Pyykinpesu oli hankalaa, vettä oli kuumennet
tava saunan padassa ja vaatteet huuhdottava kaivolla saaveissa.
Keskipäivällä Jenny-mummo ompeli. Hän valmisti päällysvaatteita kylän mies
väelle. Tuvan nurkassa oli tilava pöytä, missä hän leikkasi sarkaa. Muistan kuinka tukevat sakset rapisivat kun hän leikkasi paksua kangasta. Ensin hän piirsi valkoi
sella liidulla kankaaseen ”mynsterin” mallin. Pienenä tyttönä kävin usein haukkaa
massa liidusta palan. Sitä kuuli joskus sanottavan, että taas on tyttö syönyt liidun.
Kerran oli joku pikkupoika tuonut mummolle housut tehtäväksi. Poika ei osan
nut sanoa s- eikä r-kirjainta. Niinpä hän sanoikin, että putti houtut etteen tatkut peite lakkali ja toloki. Kai poika aikanaan housut sai, mitat joka tapauksessa otettiin.
Jenny pruukasi olla hautajaisissa kahven kokkina. Silloin hänellä oli musta leninki yllään ja valkoinen esiliina. Ilme kasvoilla oli vakava.
Lahnaojan maista erotetulle palstalle rakennettu Petäjistä. Kotini lapsuuteni mummola.
