Kouheroistenkoski ja sen ympäristö · DIGI

Koukeroistenko ski ja sen ympäristö

Yhteyteni Karstulaan ja Pylkönm äkeen

9

■Karstulassa. He muuttivat v. 1928. Helsinkiin. Olin per­

heemme ensimmäinen pal­

jasjalkainen helsinkiläinen. Minä muutin vaimoni kanssa 10 vuotta sitten toiseen suuntaan, tänne Pyl- könmäelle.

Isäni puolen suku on lähtöisin Ähtäristä. Vuonna 1838 Kustaa Tuomaanpoika Kauppala muutti Mäki-Kauppalan torpasta silloisen Saarijärven Kuoppalan kylän Joke­

lan taloon. Kustaa oli isoisäni isoisä.

Kustaan poika, Hermanni nai vastarannalta myllärin tyttären Tul- lilan Stinan. Perheen nuorin, v. 1870 syntynyt Kalle Hermanninpoika Kauppala, isoisäni, palveli v.1891- 1893 keisarin henkivartiokaartissa Krasnaja Selossa.

Äitini isoisän isä oli Luksannie- men ensimmäinen haltija Lars Kristian Roth s.1741, erosi armei­

jasta 1789. Minun pappani Taavetti Hokkanen oli viisivuotias perheen muuttaessa M yllyniemen torppaan v. 1866. Myllyniemi oli siis äitini

Kalle Kauppala keisarin henkivartio­

kaartin univormussa vuonna 1891-93.

Suvanto Hevosenkenkä.

kotitorppa ja siellä vietin useimmat kesälomat lapsena ja aikuisena.

Alun perin torpan pinta-ala oli 15 hehtaaria.

Kuten kaikki tiedämme Kou- heroistensalmen ja Kouheroisten- kosken kautta vedet virtaavat Pääjärvestä Hepolampeen. Kor­

keuseroa on runsaasti puolimetriä.

Kivikkoista koskea on aika ajoin perattu uittojen takia, jotka jo puo- livuosisataa sitten ovat loppuneet.

Uiton vaatimia rakenteita on siivottu pois ja Kouheroistenkoskea odottaa

"entisöinti". Suunnitelmat ovat tiet­

tävästi valmistuneet.

Kouheroistensalmen rannat ovat olleet kokonaan Koskenniemen ja Kouheroisten talon maita. Länsiran­

ta on Karstulaa ja itäranta joitakin vuosia sitten vielä Saarijärveä. Kos­

kiosuus alkaa Karstulan ja Pylkön­

mäen rajalta ja kummatkin rannat ovat Myllyniemen torpan maita.

Kosken yläjuoksuun osuu kuiten­

kin pieni kaistale Rantalan maita.

Hepolammen pohjoinen sopukka, josta osaa on kutsuttu Juurikkaan rannaksi, ovat Mietalan torppien Anttilan ja Myllyniemen (aik. Nie­

melä ) maita.

Rantalan maat ovat Hepolammen rannalla. Kyläläisten keskuudessa puhutaan Kengästä ja kenkä-läisis- tä. Nimen on keksinyt maanmittari tai kartanpiirtäjä. Karttaan on suurin kirjaimin merkitty HEVOSENKEN- GÄNPALSTA Se on lohkottu Lautta- mäestä. Koskessa oleva suvanto, ja sen keskellä oleva saari muistuttaa hevosenkenkää. Siitä nimitys, joka on iskostunut kyläläisten käyt­

töön. Rajanaapuri Mylly-Taavettti, kylän viisunikkari, lienee ottanut

"k en g än " käyttöön silmäillessään karttaa Rantalan Aatin kanssa rajoja merkittäessä.

Härkämäeltä Leppämäen isojen kuusten luokse, aina Vuorijärvin rantaan asti ulottui se alue, jossa helsinkiläinen koulupoika vietti muistorikkaimmat kesäpäivänsä.

Kavereina, joskus rajuissakin lei- 9

Kouheroisen-kosken silta.

keissä, Leppä-Ville, Koskenkorvan Tuomo ja Kengän Heikki. Ryhmässä oli ajoittain muitakin jäseniä. Vasta syysmyrskyt pystyivät kaatamaan pienemmän kuusen ja vuoden parin päästä Manta-myrskyn käsittelyssä kaatui kuusista isompi. Muistan kuinka käsiämme venyttelimme sen ympärille. Jäljelle on jäänyt Leppä- Antin juurakosta tekemä pöytä ja meille muille pysyvä muisto.

Tältä alueelta yritän kertoa eri aikakausilta olevaa tarinaa, omia kokemuksia ja muistikuvia, toisten minulle kertomia ja osittain jostain lukemiani.

Koukeroisten puusilta

Nykyisen sillan yläpuolella oli puu- silta, joka lienee rakennettu silloin, kun nykyinen tieyhteys Karstulaan valmistuin. Ajallisesti se sijoittuu 1900-luvun ensimmäiselle vuosi­

kymmenelle. Koskiniemen isäntä Aleksanteri Koskinen lienee ollut tiehankkeen puuhamiehenä. Tätä ennen on varmaan ollut jotain ra­

kenteita kosken ylittämiseen.

Linnoitustyöt

Kylän seuraava suurempi työmaa oli

venäläisten linnoitusketjun rakenta­

minen Piikkiappaan mäeltä Anttilan kautta nykyisen Erkkilän seutuville.

Lähitienoon metsää kaadettiin surut­

tomasti juoksu-hautojen ja korsujen tarpeisiin. Juoksuhautojen jäljet on vielä hyvin havaittavissa. Rantalan Toivo kertoi poikasena vierailleensa siellä usein. Kertoi myös käyneensä irrottelemassa sidoksissa käytettyä

"vanunkia" uusiokäyttöön.

Kivisiltä

Kansalaissodan jälkeen alkoi kivi- sillan rakentaminen. Siltamestarina toimi Oivio-niminen mies. Kouhe- roisen Pauli (synt. 1912) on kertonut heitelleensä kiviä Oivion pojan kans­

sa. Kylän miehille oli taas töitä. Isäni, joka heilasteli silloin, Mylly-Martan, tulevan vaimonsa kanssa, oli yksi heistä. Äitini on kertonut ja näyttä­

nyt mitkä 14 pylvästä on isäni käsistä syntynyt. Liekö kihlajaislahjaksi.

Heidät vihittiin samana vuonna kun silta valmistui.

Siltamestari Oivio oli ainoa joka uskalsi seisoa sillalla tukirakenteita purettaessa. Ehkä muita ei päästet­

tykään. Tarinan mukaan Kengän Aati oli kuitenkin ainoa joka uskal­

tautui sillan alle tukirakenteita pur­

kamaan. Silta ei romahtanut. M yö­

hemmin on siltaa vähän korjailtu ja

m m m * m \

Koukeroisten kivisillan vihkijäiset.

10

toivon mukaan kulttuuriaarteemme säilyy vielä pitkään. Kapea liiken­

neväylä on aiheuttanut muutamia onnettomuuksia. Pahin 90-luvulla, jolloin tukkirekka ja kuorma-auto kohtasivat keskellä siltaa.

Yksitoista pylvästä suistui jokeen ja siltapenkalle. Tiettävästi henkilö­

vahinkoja ei sillalla ole tapahtunut.

Parkkuukesä

Parkkuukesä oli v. 1930 tai 1931. He- polammen pohjukka ja osin kosken yläjuoksun rantaa oli alue, jossa 100- 200 miestä kuori puita. Lienee ollut pula-ajan työllisyysprojekti. Oman kylän miehet olivat tietysti muiden mukana puita kuorimassa. Löytyi- pä työtä myös naisille. Rannoille pystytettiin erityyppisiä kojuja, jois­

sa tarjoiltiin syötävää, kahvia, ehkä tupakkaa ja muutakin, ettei jätkien tarvinnut kaupoissa juosta. Yrittäjiä oli ainakin kolme, mahdollisesti neljä tai jopa viisi. Paras paikka oli Kengän väellä. Uittoyhtiön vene- koppeli oli heidän käytössään. Aati oli "yhtiön" miehiä, siksi paikka lankesi heille.

Tulipalovaaran vuoksi leivottiin yöllä. Keittoja ja kahvia keitettiin pitkin päivää. Kanttiini oli auki koko päivän, joten naisväelle riitti töitä.

Kun Aati oli oman teuraskarjansa käyttänyt keittoihin, osti hän lisää muualta. Pojat Onni ja Toivo sou­

tivat muita tarpeita Hiekkarannan kaupasta Mulikasta. Toivon kerto­

man mukaan 50 kg vehnäjauhosäk- kejä meni 14 kpl. Hän muistelee, että pulla ja kahvi maksoivat 1,50 mk."

Otetaan rahat pois jätkiltä", kerro­

taan Toivon hokeneen.

Jätkät majoittuivat tietysti lähita­

loihin. M etsälammen torpan isäntä, Mehtä-Santtu, ei huolinut vuokra­

laisia. Jätkät sanoivat: "Sinulle kas­

vaa ruis kuin heinäseiväs ja sen pääs­

sä on iso kivi". Kekki-Otto majoittui kaverinsa kanssa Anttilan heinäla­

toon. Tilkitsi rakoja vähän heinällä, ettei tuuli sisään puhaltanut.

Omaa työmaataan viritteli myös

"Keinonen", Anttilan torpan isäntä Eljas Sironen. Oli vyötäisiään myö­

ten vedessä uittamassa puita rannal­

le nostettavaksi, kun paikalle astelee toinen kauppa-aateliin kuuluva se ja se . Mitä sinä siellä räpiköit, ei ne ole kauppamiehille sopivia töitä. Keino­

nen nousi rannalle ja lähti kollegan­

sa eväitä maistelemaan. Hyvä ettei kauppamiehen geenit huuhtoutu­

neet Hepolampeen.

Omakohtainen yhteyteni park- kuukesään oli siinä kun Juurikkaan rannan uinti- tai mansikanpoimi- misreissuilla jalkojemme alla rahisi paksu puunkuorikerros. Uintipaik­

ka oli hyvä pienille lapsille.

Myöhemmin uimme vain vir­

rassa. Maantien ja rannan väliseltä alueelta noukimme mansikoita.

Sieltä löytyi myös pyttyläman- sikoita; Mistähän moinen nimitys johtuu?

Sahalaitos, jota ei tullut

Mylly-Taavetti myi tontin Paavo Kantalaiselle v. 1934. Jälkeenpäin paikalla on ollut Raitasen kauppa.

Taavetti teki samaan aikaan kaupan jurvalaisten kanssa Myllyniemestä.

Jätti itselleen tontin Pyykkimäeltä.

Ostajien oli tarkoitus rakentaa pai­

kalle saha. Vastapuolelta Kantalai­

sen tonttia, tien toiselta puolelta, raivattiin alue puhtaaksi puista ja kivistä. Kivet räjäytettiin, risut ja kannot poltettiin, alue tasattiin. Pai­

kalle oli ajettu hiekkaa ja puutavaraa.

Homma jäi tähän. Syyksi on mainittu omistajan pojan kuolema liikenne­

onnettomuudessa. Toisena versiona on esitetty pankkiluoton epääminen muiden sahojen painostuksesta.

Kauppa peruuntui ja se oli meidän nykyisten myllyniemeläisten onni.

Alueelle ajetun hiekan lunastivat koskiilaiset. Se käytettiin Kosken­

niemen navetan tiilien tekoon.

Valtterin saha

Paikkakunta sai kuitenkin sahalai­

toksensa, kun Härkämäen isäntä Valtteri Mäkinen rakensi omansa sillanpieleen. Se toimi 50-luvun kieppeillä ja työllisti Härkämäen omien poikien lisäksi muutamia paikkakuntalaisia.

Sähkölaitos Kouheroisten- koskessa

Koskenniemen isännät Vilho ja Uuno sekä Koskenkorvan Eljas vi­

rittivät oman generaattorinsa kos­

keen. Näin syttyivät ensimmäiset kylän sähkölamput Koskiille ja Kos­

kenkorvaan. Kerrotaan, että joskus virta olisi vienyt "sähkölaitoksen"

Hepolampeen.

Pääjärven tanssilava

Pääj ärvenpienviljelij äyhdisty s hank­

ki varoja toiminnalleen järjestämällä tansseja. Muistini mukaan

Lamminaholla oli ensimmäinen lava. Sinne se asettui kaiketi siksi, että puuhaajina olivat mahdollisesti Lamminahon väki ja Leustun Allan.

Sieltä lava siirtyi hetkeksi Pyykki- mäelle ja lopuksi Kouheroistenkos- ken rantaan.

Pääjärven pienviljelijäyhdistys vuokrasi Myllyniemeltä alueen tanssilavan paikaksi joen takaa ja maantievarrelta peltoalueen auto­

jen parkkipaikoiksi. Tämän päivän vähän iäkkäämpi väki muistanee vielä pyörähdyksensä siellä. Lava oli aikoinaan suosittu, mutta käyttö

li

kuihtui vähitellen. Puuhamiehistä muistan Kengän Vihtorin, Leuston Allanin, Juholan Uunon ja monet muut. Elämä sykki tanssi-iltoina.

Meidän väki kävi harvakseltaan näissä tansseissa. Useimmin kuun­

neltiin musiikkia vastarannalta, mutta sekin oli mahdollista vain lomien aikana.

1950-luvun alkupuolella järjes­

tivät Karstulan Seudun Metsätek- nikot ja Karstulan Yhteiskoulun kannatusyhdistyksen naiset Kouhe- roistenkoskessa tukkilaiskisat, jossa yleismestariksi selvisi Pentti Knii- vilä.

Koukeroisten kalliot

Nykyisen Loma-kouheron tanssipai­

kan kohdalla on aikaisemminkin iloa pidetty. En tiedä koska ensimmäiset karkelot siellä on pidetty. Vuonna 1942 olin mukana, kun Pääjärven pienviljelijäyhdistys järjesti kesä- juhlat. Oli sota-aika, eikä silloin tans­

sittu. Piirileikki kyllä sallittiin, mutta ujona 14 vuoden ikäisenä en niihin osallistunut. Nykyisin tuon ikäiset ovat tähän touhuun liian vanhoja.

Veljeni, 12- vuoden ikäinen Jaakko soitti haitaria. Juhlissa oli tietysti muutakin ohjelmaa, joka kiinnosti, Joku lausui runon, joku lauloi. Här- kä-Valtteri kertoi vitsejä. 6-7 metrin pituinen riuku oli nostettu pystyyn.

Piti arvata sen pituus. En muista mitä arvaus maksoi, ehkä 10 pen­

niä. Sukkelapuheinen Pajukannan Onni, ehkä hiukan maistissaan tulee seipään luokse. Katselee, arvioi ja toiset ehdottaa lukemia. Jokaiselle vastaa:"Ei niin pitkä, paljon ly­

hem pi". Ei löydy ratkaisua. Sanoo kirjurille:"pane joka sentille, pane joka sentille".

Uitto

Tukkilautat kiskottiin Pääjärveä pitkin Kouheroistensalmen suul­

le laivalla. Aluksi tehtävässä oli höyry käy ttöinen ja myöhemmin dieselmoottorilla varustettu alus.

Kipparina oli Reini-niminen mies ja miehityksenä kylän miehiä. Loppu­

aikoina taisivat koko homman hoitaa oman kylän miehet. Säistä riippuen matka sujui eri nopeuksilla. Koskaan ei niin nopeasti, etteikö sukkela Pa­

jukannan Onni ehtinyt matkalla on­

kia kalat ja keittää siitä kalakeiton.

Minun muistini aikaan koski- osuuden hoitivat Parkatin Vertti, Muhos-Kalle ja Koskenkorvan Eljas.

Loppuaikoina myös Koskenkorvan Tuomo, joka alaikäisenä oli saa­

nut erikoisluvan osallistua tähän voimaa ja taitoa vaativaan työhön.

Tulevia lauttoja käytiin tähtäile- mässä määrätystä paikasta, jotta voitiin ennakoida tuleva aikataulu, sillä muut työt oli sovitettava uiton määräämään tahtiin. Sopivia tuulia oli myös odoteltava. Uittoon liittyvä sanasto ei ole hallinnassa, joten puut valukoot Hepolampeen omalla ta­

vallaan. Kuonon kallioiden jälkeen lautta kulkeutuu sopivalla tuulella kosken niskalle. Täältä lasketaan ensin sinne varattu puomi koskeen ja sidotaan lopuksi virran molemmilla puolilla oleviin ukkohin. Siitä sitten vaan tukit liikkeelle.

Tätä me pojat odotimme. Is­

tahdettiin sopivan tukin selkään, parimetrinen keppi tasapainon hallitsemiseen ja siitä vain kosken kuohuihin. Alas kun päästiin niin nopeasti valitsemaan uutta vesihe- vosta yläjuoksulta. Tätä jatkui usein niin kauan kuin lautassa puita riitti.

Välillä laskettiin lautan mukana tul­

leilla kopukoilla, mutta niitä ei aina ollut. Joskus äiti komensi syömään tai sillä oli muuta asiaa. Noissa lei­

keissä saattoi olla vaaratekijöitäkin.

Rantakiviin törmäillessään tukit kääntyilivät, mutta ei me mitään huomattu. Jalkoja yritettiin pitää koholla niissä paikoilla missä pohja- kosketus oli aikaisemmin havaittu.

Kosken rannat koluttiin metri metriltä etsin etsien "parasta" uinti- paikkaa. Välillä oltiin "auttam assa"

uittomiehiä ja kerran aiheutettiin hankala tilanne. Kosken alajuoksul­

la on virranpielessä pieni Kissasaa- ri. Olimme usein yrittäneet uittaa isoja puita saaren ja rannan väliseen kapeikkoon, saadaksemme aikaan ruuhkan. Virta painoi kuitenkin puut rytisten yli saaren. Vaan ker­

ran meitä onnisti. Lautassa oli pitkiä koivutukkeja, jotka uivat syvällä.

Muutama turha yritys ja sitten yksi juuttui kiviin. Puita alkoi kerääntyä ja kohta oli koski rannasta rantaan tukossa. Vesi alkoi kohista ja meille tuli hätä. Uittomiesten kiireiset as­

keleet ja huudot sekä koskenkohina on vieläkin hyvin muistissa. Ruuhka

ulottui jo lähelle siltaa, vaan jo lau­

kesi taitavien miehin toimesta. Me sitten vielä ratsastimme ruuhkan päällä Hepolampeen asti vaarasta mitään tajuamatta.

Tukkilauttojen kuljetukset Hepo- lammen osuudella oli pitkään Ranta­

lan väen harteilla. Kengän Aati kuoli v. 1938 kesken uittokauden, mutta perheen nuoriväki kuljetti vielä loput 11 lauttaa Heijostenkosken niskalle.

Hevosponttonilla työ oli raskasta, mutta oli siinä ilonsakin. Ponttonin nurkassa pidettiin valkeata. Sen ää­

ressä lämmiteltiin ja keitettiin kahvit silloin kuin se oli mahdollista. Ken­

gän Toivolla oli hanuri, jota hän "ve­

teli vorokin nokassa istuessaan." En minä soittoa osanna, mutta tuntui se niin mukavalta kuunnella niitäkin luirituksia töiden lomassa valoisena kesäyönä", kertoili Rantalan Toivo.

Vorokki lienee tällä hetkellä Karstu­

lan museossa, jonne sen on luovutta­

nut Kengän Vikke.

Myllyniemen pihaan ja tupaan- kinuitto toi tervehdyksensä. Pihakoi- vun varjossa makasi tuntemattomia miehiä täydessä unessa. Tupaankin saattoi tulla mies, joka mitään pu­

humatta oikaisi itsensä tuvan pen­

kille ja lähti kotvan nukuttuaan pois mitään virkkaamatta. Meistä se oli kummallista. Ihmettelimme miksei mummu, pappa tai äiti ei olleet tie­

tääkseen koko touhusta.

No osa miehistä tuli myöhemmin tutuiksi. Luulenpa kuitenkin, että osa oli aivan vieraita kulkijoita.

Olen kuullut myös, että mummu pisti kätensä kyynärpäitä myöten ristiin kun uitto siltä kesältä päättyi.

Jotakin sanoi ja viheltää tuhautti mielihyvän merkiksi. Minun muis­

toissani kuitenkin miesten kiireiset askeleet, huudot, keluveneiden ko­

lina ja kosken kohina tuo mieleen miellyttävät hetket. Hetket jotka eivät enää palaa.

Muistoissa vilahtavat Otto Put­

tosen outo eväiden syönti ja Reino Rutasen 220 cm pitkä olemus.

Kylän posti haettiin Myllynie­

meltä. Kiireisimmät koppasivat postinsa jo maantien laidalta. Sota- aikana kirjeenvaihto oli vilkasta kumpaankin suuntaan.

Heikki Kauppala

12