Äitini tarina · DIGI

Aitini oo tafina

Vihitty

24. 8. 1910

nilassa että Kyssällä sain tyttåiren

ja

po-

jan

serkuikseni.

Juho Vihtori

Kyssän keskimmäinen lapsi, Hilja varttui kodissaan soreaksi nei- doksi, joka näyttiiä innokkaasti osallistu- neen

nuorten

harrastuksiin.

Siihen

ai' kaan nuoret kokoontuivat ohjelmallisiin illanviettoihin, missä

kukin

vuorollaan esitti ohjelmaa. Suomalaisen ^seuran osas-

tona toimivan Huittisten Karhun ^johto- kuntaankin hän

kuului

alusta asti, kun- nes perhe sitoi äidin kotiin.

Kaikesta päätellen

äitini oli hyvin

ta- voiteltu emäntäehdokas huittislaisiin ta-

loihin,

kunnes isäni hänet kihlasi kesä- kuussa 1909. Tiedossani ei olg mitii kou- lutusta äitini mahdollisesti oli hankkinut, mutta tuntien vanhemman sisaren mää- rätietoisuuden olen varma, että sieltä ai- nakin on vaikutuksia saatu, olihan sisar 9 vuotta vanhempi; äiti sitävastoin oli kuol- lut sydäntautiin

Hiljan

tiiytettyä

juuri

17

vuotta.

Kihlatulle alkoi häiden

valmistelu, mutta niistä sen paremmin kuin itse häis- täkään edes Tilda-tietolähteelläni ei ollut juurikaan kerrottavaa, sillä hän oli häissä naapurin lasten hoitajana

ja

siten hyvin

"siipiensä myöden".

Häät vietettiin

Kys- sällä 24. elokuuta

l9l0

^ja vihkimisen toi-

mitti

varapastori Fredrik Werner Manne-

lin.

Vihkipuku ainakin on viimeistii piir-

toa

myöten huolellisesti suunniteltu ja valmistettu. Muistissani on vain ihaileva kuvaus,

hyvin

pitkasU hevoskaravaanis-

t&, kun

nuorikkoa seuraavana päivänä

tuotiin

Sepälle. Emännän tuliaisten toi- seksi tärkeäksi keskipisteeksi kohosi uusi morsiuspari: isäni Eine-sisar

vihittiin

^ja

jälleen

seuraavana päivänä vuorostaan vietiin emännäksi Junttilaan.

Nuorella

emännällä

oli

varmaankin Sepälle tullessaan kädet täynnä työtä, ^sil- lä

Hiljan

anoppi oli kuollut

jo

yhdeksän vuotta aikaisemmin.

Mutta

työhön ryh-

dyttiin

tarmokkaasti

yhtenä

tåirkeänä apulaisena koko ajan Tilda I-ehtiö, joka palkollisten

sen

aikaisen muuttotavan mukaisesti

tuli taloon 7.

marraskuuta 1910. Monissa tehtävissä, jotka Tilda ai- kanaan minulle opetti olen oikeastaan ol-

lut äitini

opissa, sillä Tildalla

oli

tapana sanoa: "Paat tollai, sillai on Sepän emän- tävainaa mua opettanu".

1910-luvulla rakennettiin Sepälle uusi asuinrakennus.

Rrhe

kasvoi

niin,

ettåi

vuoteen

l9l8

mennessä

oli

syntynyt

jo viisi

^lasta,

joista kumminkin

kaksi oli

kuollut, molemmat

hinkuyskään. Voi vain kuvitella perheen äidin kåisien olleen täynnä työtii, kun emännän askareet oli-

vat

lisänä. +

29 Kihloihin 12.6. 1909

Sukupolvet vuorollaan elävät, harve- nevat

ja

vaihtuvat uusiin. Kun olen suu- resta perheestä ainoana

jäljellä,

kerron

nyt äitini

tarinan,

joka vain

vähäiseltä

osaltaan perustuu omiin

muistoihini,

mutta

sitakin enemmän hänen aikalai- sensa

ja

pitkaaikaisen "oikean kätensä"

Tilda Irhtion

kertomaan. Innoituksen muistelemiseen nostatti äitini vihkipuku, jonka sain luovuttaa Huittisten museoon kertom aan käsityönopettaja, konservaat-

tori

Hannele Suomisen mukaan aikansa juhlapukujen _tyylistä.

Äitini Hilja

Maria syntyi vanhempien- sa toisena lapsena ja tyttiirenä Huittisten Kaharilan Kyssällä

25.ll.

1888. Hänen isänsä Juho

Vihtori

Kyssä

oli

tuonut ta-

loon

emännäksi

Amanda

Karoliinan Korkeakosken

Äyhöltii.

Perheeseen oli ennen

äitiäni syntynyt jo tytåir

Hilda Amanda, joka _aikanaan meni naimisiin Praadin

Erkin

kanssa

ja

asettuivat Kan- nilankylän Kannilaan ottaen sukunimek- seen Kanni. Kannilan tåiti olisi oman lu- kunsa

väärtti, mutta

hänestii aikuisena kuulemani sanonta "Kannilan armo" ^pa- lauttaa kyllä monille

tuttuja

mielikuvia.

Enoni

Hannes

William jäi

viljelemään kotitilaa Kyssää pitkään yksindän, mutta meni yli 4O-vuotiaana avioliittoon tyrvää- läisen Anna Heikkilän kanssa. Sekä Kan-

Suuren perheen

äiti

lähdössä viimeisen mättömänä kopassaan. Kuvasta oikealta lino Aarne

ja

_Helka.

kerran kotoa. Kuopus nukkuu kaikesta tiefå- Alpo, isä

Artturi,

takana Hilkka, edessä Hel-

tiäispäivänä äitini

joutui

seuraamaan ta- pahtumaa kuumeisena ^sängyssä

ja

seu- raavana päivänä hänet kannettiin huovan päällä Kasper

lehtilän

autoon mistä toi- nen etuistuin

oli

irroitettu

ja

isäni muka- na he lähtivät Tämpereelle. Muistan, et- ten lainkaan ymmärtänyt, mitä

oltiin

te- kemässä enkä varsinkaan sitä, miksi isäni, iso mies,, itki. Vain viisi vuorokautta äitini oli Tämpereen yleisessä sairaalassa, mutta nykyisten hyvien lääkkeiden puuttuessa mitään mahdollisuutta paranemiseen ei ollut. Aitini kuoli 25. 7

.

1927. Arkku tuo- tiin junalla Aetsän asemalle

ja

_{sieltä seu-} rakunnan ruumisvaunuilla kotiin,, missä säilytettiin jääsaavien päällä kunnes saat-

to

vei hautajaispäivänä siunattuun mul- taan kätkettäväksi.

lapsi

^parka

en

nyt- kään ymmärtänyt,,

sillä

muistan olleeni tyytyväinen, että nyt hän ei ole rajoitta- massa menoa

naapuriin

lasten kanssa leikkimään.

Nyt oli perheen: isän ja kuuden lapsen, joista vanhin 16

v ja nuorin

23 päivän ikäinen

orpg

tultava jotenkin toimeen il- man

äitiä.

Uskolliset apulaiset, lähinnä Tilda t"ehtiö lasten huoltajana

ja

emän- nöitsijä Elsa Harsu, kumpikin monikym- menvuotisia perheen kanssaeläjiä, huo- lehtivat äidiltä jääneistä askareista. ilman heita äidin menetys olisi varmaan ollut vielä monin verroin vaikeampi. Kiitollise- na saan muistella näitä kolmea uurasta- jaa.

Helka Seppä

.itg.l!.r,, ,;,r,,,..q.

.c4, , ^iF-Fi1

'ff

Ankara

koettelemus

kohtasi

sitten huhtikuun 20. päivää vasten

yöllä

1918, kun taloon majoittuneet punaiset lähties- sään sytyttivät pirttiin tuomansa oljet pa- lamaan

ja _niin tuhoutui

koko

talo

^lu-

kuunottamatta vilja-aittaa, jonka ^päreka-

tolta tuli onnistuttiin

sammuttamaan.

Muistan kerrotun, että

juuri

oli

ollut

ke- vätleipomus

ja

leivät olivat varastoituina yksi huone täyteen, käytettiinhän silloin ruokaleipänä

kuivaa

hapanleipää, jota leivottiin vain syksyllä

ja

keväällä. Vaat- teet paloivat niin, että vain päällä olevat oli jälellä. Missä on vihkipuku säilynyt?

Tälossa asuvaa väkeä

varten

tarvittiin

paljon

liinavaatteita,

joista minulle

on kerrottu että kapioista oli kaksi arkullista vielä aivan käyttämättömiä.

Kun

aikai- semmin on käytetty

ryijyjä

peittoina, saa siita osittain selityksensä palaneiksi mai-

nitut

¹⁴

ryijyä.

Eläinten menetyksiä en tiedä.

Katto pään päälle järjestyi _mummuni

kotitalosta Sammun Pitkäseltii.

Siellä asuen

ruvettiin heti

hankkimaan uusia rakennuksia

ja

uuteen

kotiin

^päästiin

muuttamaan ennen

joulua

1919. Urhea

äitini hoiti

emännyyden, synnytti Alpo- veljeni Pitkasellä asuttaessa 23.7 .1919 ja saattoi vajaan 4-vuotiaan Hely-sisareni monista tutkimuksista huolimatta tunte- mattomaan

tautiin

kuolleena hautaan marraskuussa 1919. Vaikka työväkeä sii- hen aikaan taloissa olikin paljon, ei äitini osa käy kateeksi.

30

1920-luku

oli

sitten omaa lapsuuttanr ja _siten

jo

_tutumpaa.

Nyt

puskettiin töitä uusissa olosuhteissa uudella innolla. Ta

lon karja

kohosi erityisen harrastuksen kohteeksi joka huipentui eläinten näytte- lymatkoihin Tämpereelle

v.

1922

ja

l-ah- teen v. 1927. Konsulentteja ja retkikuntia vieraili usein talossa,, mikä tietenkin antoi emännällä ylimääräistä, vaikkakin hyvin mieluista touhua,

että kaikki olisi

aina valmiina vieraitten tarkastella. Jopa on kerrottu, että siihen aikaan,

kun

värillä

oli

tärkeä merkitys eläimen arvolle, ker-

ran syntyi

väritykseltään kelpaamaton vasikka,

joka

konsulentin tullessa äkkiä

kiikutettiin talliin

piiloon! Muistan, että

[ahden

näyttelymatka

viiden

eläimen kanssa oli melkoinen ruljanssi ja ihmette-

lin,

miksi ei

äiti ollut

mukana.

Piti

kuu- lemma jonkun jäädä kotimieheksi!

Minun

lapsen käsityskykyni

ei

ollut riittanyt siihen., että juhannuksen aikaan äiti ei enää voinut lähteä pitkälle matkal- le. Selitys ilmestyi,

kun kätilö

Grönlöf suurine laukkuineen

tuli 2.

heinäkuuta meille kotiin

ja

me lapset saimme kiellon

mennä

makuuhuoneeseen! Samana

Huittisten

laulujuhlien sunnuntaina oli juhlapuhujana sittemmin tuberkuloosi- lääkärinä Helsingissä toiminut

tri

^Allari

Seppä. Tästä saa selityksensä nuorimman veljeni saama

nimi Aito Allari

Juhani.

Onnellinen

ja

ilmeisen terveeksi itsen- sä tuntenut äitini valmisti itse ristiäisjuh- lan. Mutta tuleva oli jo uhkaamassa. Ris-