66
Y
liopisto on poliittinen ja sosiaalinen lai- tos, ei pelkästään älyllinen. Poliittiset, kulttuuriset, sosiaaliset, taloudelliset ja demografiset muutokset vaikuttavat yliopiston tehtäviin ja rakenteeseen. Sen on taivuttava, jot- tei taittuisi. Kansallisen muutoksen on otettava huomioon yhä enemmän kansainvälinen muutos.Yksi tapa reagoida muutokseen on ollut toimin- nan sekä sisäinen että ulkoinen laajentaminen ja opetustehtävän korostaminen. Syitä on ollut pää- asiassa kaksi: koulutetun työvoiman kysynnän lisääntyminen ja koulutuksen ymmärtäminen de- mokraattisen hyvinvointiyhteiskunnan palvelu- tuotteeksi, johon jokaisella on oikeus. Seurauk- sena on ollut tasa-arvon lisääntyminen, mutta samalla koulutuksen yksilöllisen tuoton laskemi- nen. Usko arvosanoihin, kredentialismi, on tuo- nut mukanaan koulutusinflaation.
Tutkinnon ostovoima ja tuottoaste markkinoil- la laskevat siitäkin syystä, että monilla aloilla ky- sytään konkreettista osaamista enemmän kuin muodollisia kvalifikaatioita. Varttuneelle opiske- lijalle tutkinnon ja tittelin vaihtoarvon merkitys on pienempi kuin suoraan koulusta tulevalle. Hän ei ole maantieteellisesti enää yhtä liikkuva kuin nuori, hänellä on työuraa vähemmän jäljellä ja hänellä on usein vakinainen työpaikka. Hän ei ole kiinnostunut oppiarvosta sinänsä vaan lisätie- dosta, jonka hän voi muuntaa persoonalliseksi ja ammatilliseksi kasvuksi. Englannissa tällaisia tai muuten osa-aikaisia opiskelijoita on 50 prosent- tia opiskelijakunnasta. Meillä korkeakoulutus täh- tää lähes aina perustutkinnon tuottamiseen, sitä tarjotaan täyspäiväopiskelijoille ja virka-aikaan.
Huomiota on kiinnitetty koulutuksen laajentami- seen, mutta ei opiskelijajoukon koostumuksen muuttumiseen.
Perinteisen, suoraan toiselta asteelta jatkavien opiskelijoiden lisäksi yhä enemmän opiskelijois- sa on nuoria aikuisia (30-vuotiaita), jotka muuta- man vuoden työelämäkokemuksen jälkeen hakeu- tuvat tutkintotavoitteiseen korkeakouluopiske- luun. Toiseksi opiskelijoiksi hakeutuvat täyden- nyskoulutettavat, joilla jo on tutkinto takanaan ja jotka joskus etsivät teoreettista vahvistusta osaamiselleen, joskus teknisen osaamisen päivi- EMER.PROF. REIJO RAIVOLA
VIELÄKÖ YLIOPISTOA TARVITAAN
tystä. Kolmas ryhmä on tarjot- tuun mahdollisuuteen tarttujat, usein jo keski-ikäiset työnteki- jät, joiden elämän- ja työtilan- ne antavat mahdollisuuden mitata kykyjään. Näiden kaik- kien tarpeet, odotukset ja mo- tiivit poikkeavat toisistaan, ja tähän kirjavuuteen korkea- koulun tulisi kyetä vastaa- maan. Korkeakoulutukseen muodostuu useita sisään- ja uloskäyntejä sekä siltoja eri instituutioiden välille. Myös koulutuksen jakelumekanismi-
en on ollut pakko monipuolistua. Perinteisen ope- tuksen rinnalle yleistyy työssä oppiminen ja sen tunnistaminen ja tunnustaminen, etäopetus, itse- opiskelu ja e-oppiminen. Epäoikeudenmukaisel- ta myös tuntuu, että opiskelun maksaja riippuu siitä, missä elämänvaiheessa ja millä statuksella ryhtyy opiskelemaan. Perus- ja täydennyskoulu- tuksen raja hämärtyy, osa-aikaopiskelun ja palk- katyön yhdistäminen yleistyy. Kritiikki oppilaitos- keskeisestä ammatillisesta koulutuksesta siirtyy korkea-asteen vastaavaan kritiikin, onhan korkea- koulutus jo määritelmällisesti aina ammatillista koulutusta. Vaatimus työelämäkeskeisistä tutkin- noista yleistyy. Kehitystrendit ovat selvä uhka varsinkin humanistiselle koulutukselle ja tieteen- alakeskeiselle yliopisto-organisaatiolle.
Kun korkeakoulujärjestelmää on yhä enemmän alettu pitää innovaatiojärjestelmän osana ja kou- lutusta sekä yksilön että yhteiskunnan tasolla investointitekijänä, on loogista, että sen tuotteil- le, eikä siis vain panoksille, aletaan etsiä markki- nahintaa. Koulutus kaupallistuu. Tony Blair on selkeästi lausunut, että tavoitteena on lisätä lu- kukausimaksuja maksavien ulkomaalaisten opis- kelijoiden määrää englanninkielisissä yliopistois- sa. Australia on jo pitkällä tässä suhteessa.
WTO:n agendassa koulutushyödykkeiden kaup- pa on keskeisellä sijalla selvitettävien asioiden joukossa. Näyttää siis siltä, että kansainvälisellä tasolla on syntymässä aidot koulutusmarkkinat.
Näille markkinoille kuuluvat myös uusmanageria-
AIKUISKASVATUS 1/2003 NÄKÖKULMA
Reijo Raivola
67
lismi ja akateeminen kapitalismi. Koodatun tiedon siirtäminen ja jakaminen esimerkiksi opettamalla on halpaa uuden tiedon tuottamiseen ja taitojen (hiljainen, kodifioimaton tieto) siirtämiseen ver- rattuna. esimerkki. Nämä ovat kilpailtuja hyödyk- keitä. Siksi uusia opetuksen tarjoajia on kansain- välisillä markkinoilla syntynyt runsaasti. Tutki- muksen ja tiedon levittämisen suhdetta kuvaa seuraava esimerkiksi. Ensimmäisen Windows- käyttöjärjestelmän sisältävän CD-levyn tuottami- nen maksoi miljoonia dollareita, seuraavien 25 senttiä kappale.
Kaupallisesti ongelmaksi näyttää muodostu- van ihmisen ulkopuolelle koodattavissa olevan tiedon, wet waren, asema julkishyödykkeenä, koska sen käyttöön otossa sen tuottaminen ero- tetaan käyttäjille koituvasta hyödystä. Esimerkik- si Yhdysvalloissa yksityisten sijoitusten julkinen tuottoaste on kaksi kertaa suurempi kuin yksityi- nen tuottoaste ulkoisvaikutuksista johtuen. Uu- det kasvuteoriat kysyvät nyt, mitä kannustimia ideoiden tuottamiselle voidaan tarjota. Ratkaisu- malleja on etsitty kahdesta suunnasta. Julkinen valta sekaantuu tutkimukseen perustamalla omia tutkimuslaitoksia tai antamalla voimakasta tukea yliopistojen tutkimukselle. Toinen suunta on tu- kea idean tuottajan monopoliaseman muodostu- mista tekijänoikeussuojaa vahvistamalla (paten- tit, tuote- ja liikemerkit, copyright). Kysymys on peruserosta yrityksen ja yliopiston välillä. Yritys- ten tehtävä on tuottaa voittoa omistajalleen ja katetta hänen sijoituksilleen. Yritystoiminnassa ollaan valmiita ottamaan riskejä kilpailussa muita vastaan. Tämän riskinoton odotetaan taloudelli- sesti kannattavan. Yrityksen tuote tai toiminta voi myös edistää yhteistä hyvää, mutta ne voivat olla myös sen vastaisia. Yliopistot taas muodostavat globaalin tiedeyhteisön, jonka tehtävänä tulisi olla yhteisen hyvän edistäminen ja kaikille avoi- men tiedon lisääminen Siksi sillä opetusinstituu- tiossa on tehokas tiedon jakelumekanismi. Yli- opistolle ei siis riitä pelkkä tutkimus ja tuoteke- hittely, R&D. Siitä tulee yliopisto vasta kun mu- kaan astuvat tutkimus ja opettaminen sekä tutki- mus ja siitä oppiminen, R&T ja R&L. Yritysten ja yliopistojen jännitteelle on haettu ratkaisua uu- desta johtamiskulttuurista, managerialismista ja yliopistojen perustehtävistä irrotetusta yritystoi- minnasta. Hallinto- ja johtamisjärjestelmien ajan tasalla pitäminen on haaste, jossa ei vallan hy- vin ole onnistuttu. Ainoa asia, mistä ollaan yhtä mieltä, on, että ei pidä sallia ohjailematonta aje-
lehtimista markkinoiden mukaan (vrt. teknisen koulutuksen volyymi)
Ongelma on, että korkeakoulutuksen laajentu- minen on laskenut toisella asteella koulutetun työvoiman kysyntää. Kiistanalaista on, onko kou- lutustaso nousun takana tuotantoteknologioiden edistymisestä aiheutuva vetoefekti vai järjestel- män ylikapasiteetista aiheutuva tarjonnan lisään- tyminen, työntö. Pahasti näyttää, siltä että työn ja koulutuksen suhteita säätelee kredentialistinen ajattelu: koulutusta käytetään työvoiman tarjon- tajonon järjestelyyn. Näin ei tarvitse olla: ei esim.
Välimeren maissa ole näin. Sen sijaan esim. Rans- kassa ja Englannissa ensimmäisen. työpaikan ja koulutuksen vastaavuus on selvästi laskenut.
Koulutusinflaatiolla on taipumus sulkea sisäiset työmarkkinat, laskea julkista ja yksityistä tuotto- astetta (osa koulutusta on kulutusta) ja pysäyt- tää vanhempien ja huonommin koulutettujen ura- kieron. Tarjontaa ohjaa myös ajattelu, että tarjonta ennen pitkää ja itsestään muuttuu kysynnäksi ja että inhimillisen pääoman kasvu näkyy tuotta- vuuden kasvuna. Meillä koulutustarjonta-ajatte- lu on lähtenyt lähes yksinomaan perinteisten tut- kintojen tuottamisesta. Maailmalla on useita vaih- toehtoja jo ennen kandidaatin tutkintoa, monen- laisia kandidaatin tutkintoja ja useita mahdolli- suuksia maisterin tutkinnon jälkeen perinteisten tieteellisten jatkotutkintojen ohella. Koulutustar- peen ennakoinnissa emme saa tyytyä yksinker- taiseen kausaaliajatteluun, koulutuksen tutkinto- volyymin ja hyvinvointi-indikaattoreiden korre- latiiviseen tarkasteluun. Tuotantofunktion mus- taa laatikkoa on pyrittävä avaamaan ja löytämään ja tulkitsemaan operaattoreita, jotka muuntavat koulutuspanoksen tuotantohyödyksi. Ristiriita on siinnä, että näin ei tehdä, vaikka koulutus on selvästi muutettu talouden käskyläiseksi.
Yhteiskuntien taloudellisissa, sosiaalisissa ja teknologisissa ympäristöissä tapahtuu niin voi- makkaita ja nopeita muutoksia, että ylipistot ei- vät ole onnistuneet tuottamaan näihin ympäris- töihin toimijoita. Esimerkiksi tutkimusprosessien pitkät toteuttamisajat eivät pysy tiedon puolittu- misen tahdissa Yhteiskunta ei odota yliopiston tuottavan mitä tahansa korkeatasoista uutta tie- toa. Siltä kaivataan teknistä ja erikoistunutta tie- toa, jota pidetään strategisena voimavarana ta- loudellisen ja sosiaalisen hyvinvoinnin ja edis- tyksen tuottamiselle. Elinkeinoelämän yksi vas- taus tyytymättömyyteen on ollut omien korkea- tasoisten oppimisympäristöjen rakentaminen.
AIKUISKASVATUS 1/2003 NÄKÖKULMA
68
Yhdysvalloissa lasketaan olevan noin 2000 yri- tysyliopistoa (corporate campus), joiden toimin- taan käytetään 2,3 prosenttia yritysten palkka- summasta, toimintabudjettien yhteissumman ol- lessa 10.1 miljardia dollaria. Motorola yksistään piti palkkalistoillaan 400 päätoimista ja 700 sivu- toimista opettajaa. Jokainen työntekijä sai vähin- täänkin 40 tuntia vuodessa koulutusta. Budjetti ylti 200 miljoonaan dollariin. Pääjohtaja Christo- pher Galvin totesi, että yhtiö ei halua palkata pel- kästään neljän vuoden tutkinnon suorittaneita vaan työntekijöitä, joilla on valmius 40 vuoden tutkintoon. Yllättävältä kuulostaa, että 100 yritys- yliopiston dekaania haastattelussa totesivat, että enää ei ole tärkeätä aikaisemmin relevantti Ivory League –efekti. Arvostetut yliopistothan ovat voineet luottaa eksellenssiin laadunmäärittelys- sään, toisin sanoen kerran hankitun arvostuksen jatkuvaan sosiaaliseen valídointiin. Eksellenssi muuttuu oikeudesta valikoida opiskelijansa ky- vyksi tuottaa osaamisen lisäarvoa. Koulutuksen relevanssin on oltava läpinäkyvä ja funktionaali- nen: oppilaitoksen on jatkuvasti legitimoitava toi- mintansa suhteessa yhteiskunnan palveluodo- tuksiin.
M
itä nämä odotukset sitten ovat elinkei- noelämän näkökulmasta? Yritykset odottavat joustavaa ja nopeasti rea- goivaa yhteistyötä (laboratoriot, kirjastot, tieto- verkot, ennakointi- ja tiedonhallintajärjestelmät).Ne odottavat, että koulutusohjelmat on jäsennet- ty moduloiduiksi ja akkreditoiduiksi poluiksi eikä suljetuiksi yhä piteneviksi ja ohentuviksi tutkin- toputkiksi. Opiskelijoilla oletetaan olevan riittä- vä it-lukutaito. Innovaatioiden tuottamiseksi ja le- vittämiseksi tarvitaan ajan tasalla oleva aineetto- mien arvojen tekijänoikeusjärjestelmä. Korkea- koulutuksen saaneiden oletetaan olevan aidosti kansainvälisiä sekä kielitaidoltaan että kulttuuri- osaamiseltaan. EU-kansalaisen tavoite 3 kielen hallinnasta ei riitä, mutta olisi hyvä välitavoite.
Hänen oletetaan olevan kaikessa toiminnassaan asiakassuuntautunut, innovatiivinen ja laatutie- toinen. Korkeakouluilta odotetaan räätälöityjä liikkeenjohto-ohjelmia. Yhdysvalloissa on tuhan- sia MBA-ohjelmia, jotka tuotavat vuosittain 3 mrd dollaria yliopistojen kassaan. Yritykset odottavat räätälöityjä tutkinto-ohjelmia sekä oppimiskump- panuutta ja aktiivista osallistumista alueelliseen ja paikalliseen oppimisyhteisöön. Yliopistoilta odotetaan myös yritysyliopistojen akkreditointia.
Korkeakoulut puolestaan odottavat elinkeinoelä- mältä rekrytointipohjan laajentamista, asiantun- tija-apua opetukseen, tutkimusrahoitusta, yhtei- siä kehittämisprojekteja ja mahdollisuutta työn- tää opiskelijan jalka työpaikan oven väliin.
Kun yliopisto on yrittänyt vastata kaikkiin palveluodotuksiin ja olla kaikkien ystävä, mitä on jäänyt jäljelle yliopiston ideasta? Vieläkö manner- maalle yleistyneen Humboldtin ja Napoleonin yli- opiston tunnistaa? Onko uhrattu perinteinen yli- opiston ydin, pysyvät tutkijanvirat, kaupallisis- ta intresseistä riippumaton perustutkimus ja ta- loudellista hyötyä korostamattomat koulutusoh- jelmat. Onko jäljellä vain Napoleonin yliopisto:
valtiovallan uskollinen liittolainen yhteiskunnan perusrakenteiden ja vallanjakomekanismien säi- lyttämisessä. Anglosaksiseen maailmaan kehitty- nyttä Newmanin kasvattavaa ja sivistävää yli- opistoa ei enää aikoihin ole Suomessa tavattu.
Mutta tunnusmerkkinsä kadotettuaan millä yli- opisto erottautuu muista laitoksista? Näyttää sil- tä, että yliopistolla ei ole mitään funktiota, jota jokin mukin laitos ei täyttäisi. Monet yritysyli- opistoista tarjoavat yleissivistävää ja perspektii- viä avartavaa koulutusta, kasvattavat. Useat yk- sityiset tutkimuslaitokset ovat perustutkimukses- sa rutkasti yliopistoja edellä. Optimistit sanovat, että jos kaikki menee hyvin informaatioteknolo- gian ja räjähtäneen tarjonnan avulla koko ihmis- kunta on yhtä yliopistoa. Toisaalta yliopistoilla on omia liikeyksikköjä, ne tekevät markkinointi- tutkimusta omista tuotteistaan, konsultoivat yri- tysjohtoa, tarjoavat terveydenhoito- ja liikunta- palveluja, ratkaisevat tilauksesta asiakkaan puh- taasti teknisesti ongelmia. Usein ne turvautuvat tieteen myytteihin taistellessaan etuoikeuksien- sa puolesta. Organisaation autonomian ja akatee- misen vapauden sanotaan luonnehtivan yliopis- toa. Mutta jos yliopisto toiminnaltaan ja perusi- dealtaan ei eroa muista laitoksista, miksi sen tuli- si nauttia vapauksista, joita muille ei sallita? Tut- kimusroolin korostaminenkaan ei ole vailla ongel- mia. Randall Collins näkee, että tutkijat haluavat muodostaa suljetun luokan, joka tyydyttää tie- teen itsensä luomaa kysyntää. Tutkijan tieto ja ongelmat, joihin se on vastaus, ovat sisäisesti yhtä. Kumpaakaan ei oli ilman tiedeyhteisöä, joka määrittelee, mitkä ongelmat ovat tutkimisen arvoi- sia ja joka validoi sosiaalisesti hyväksyttävät vastaukset esitettyihin ongelmiin.
Yliopiston roolina on yhdistää tasapainoisek- si kokonaisuudeksi sen koulutus-, sivistys-, tut-
AIKUISKASVATUS 1/2003 NÄKÖKUMA
69
kimus- ja palvelutehtävä. Jos se minimoi vuoro- vaikutuksensa ympäristönsä kanssa, vaarana on nostaa ainoaksi tehtäväksi oman itsensä uusin- taminen, tuottaa tietoa sen itseisarvon vuoksi.
Jos taas työvoimafunktio saa vallan, yliopisto välittää tietoa sen käyttöarvon ja tuottaa tutkin- toja niiden vaihtoarvon vuoksi. Silloin yliopistos- ta muodostuu tiedon kuluttaja ja se menettää uudistumiskykynsä. Durkheimin mukaa koulu ei voi luoda normeja eikä toimia suunnan näyttäjä- nä. Se vain muokkaa kansalaisia noudattamaan normeja. Näin kouluksi latistettu yliopistokin.
Euroopan valtakielet ovat säilyttäneet laitoksel- la latinalaisperäisen (universitas) nimen. Me suo- malais-ugrilaiset olemme alun alkaen tehneet sii- tä koulun tai opiston.. Ongelmaksi jää, miten mas- soittunut laitos järjestää oman uskonpuhdistuk- sensa, mistä löytää rohkean Lutherinsa, joka ei kunnon postmodernin lailla lausu, että tässä sei- son, mutta yhtä hyvin voisin seistä jossain muu- allakin.
Systeemiteoreettisesti on niin, että kun toimi- vaan järjestelmään tuodaan uusi osa tai toimija, aikaisempien toimijoiden keskinäiset suhteet, teh- tävä ja rooli muuttuvat. Maahan on syntynyt uusi yliopistoja laajempi ammattikorkeakoulusektori.
Yliopistojen roolissa ja toiminnassa tätä muutosta ei huomaa muuten, kuin että yliopistot ovat ”käy- tännöllistäneet” toimintaansa. Molemmat sekto- rit kilpailevat samalla kentällä ja samoista opiske- lijoista. Ne alkavat muistuttaa yhä enemmän toi- siaan. 1960-luvulla alkanut yhtenäiskouluajatte- lu on päätöksessään: meille on pystytetty 17- vuotinen yhtenäiskoulu, jonka lähes koko ikä- luokka käy.
Vieläkö siis yliopistoa tarvitaan? Webbi, Maa- ilman kauppajärjestö (WTO) ja globalisaatio vii-
meistään lopettavat perinteisen yliopiston mono- polin. Kaupallinen ja virtuaalinen koulutustarjon- ta lisääntyy huomattavasti. Mutta euro seuraa opiskelijaa: vain halvasti toteutettava, tarkoin kysynnän mukaan kohdennettu funktionaalinen opetus saa kaupalliset toteuttajansa. Opiskelijat valinnoillaan määrittävät perinteisenkin yliopis- ton mission ja äänestävät jaloillaan ollessaan tyy- tymättömiä tarjontaan. Muuttuneet vastaukset kysymyksiin kuka opiskelee ja miksi pakottavat etsimään uudet vastaukset kysymyksiin mitä ja miten opetetaan. Toisaalta kansalliset ja ylikan- salliset poliittiset ohjelmat korostavat uuden tie- don merkitystä tuotannontekijänä ja kilpailuetu- na osaamisyhteiskunnassa. Yliopistoon on koh- dennettu suuremmat odotukset kuin koskaan ennen kaiken yhteiskunnallisen hyvän moottori- na. Tulevat rehtorit ovat vaativan tehtävän edes- sä: globalisoidu tai kuole, virtualisoidu tai katoa.
Paine markkinoiden. ja teknologian kaikkivoipai- suudesta uhkaa musertaa yliopiston älyllisenä ja kulttuurisen ideana ja ideaalina. Tässä ideaalin ja arkitodellisuuden ristiaallokossa yliopiston pitäisi löytää paikkansa nimenomaan yliopistona muis- taen, että se ei ole ainoa korkeakoulutuksen tar- joaja eikä tutkimuksen harjoittaja. Mutta voisiko jokin yliopisto tai edes sen pieni osa tehdä int- ressitöntä tutkimusta tiedon itsensä vuoksi ym- päristössä, jossa opiskelijat eivät ole asiakkaita vaan kumppaneita? Voiko uusi Luther julistautua rehellisesti elitistiseksi ja vastuulliseksi ilman tu- losvastuuta? Jään uteliaana keinutuolissani odot- telemaan.
Näkökulma pohjautuu Reijo Raivolan pitämään jäähyväispuheeseen Tampereen yliopistossa 9.10.2002
AIKUISKASVATUS 1/2003 NÄKÖKULMA
