174 TEOKSESSA OLLAAN suuren ää-
rellä. Sivistyksen rapautuminen ilmenee yhteiskunnassamme ka- ventuneina käsityksinä hyvästä elämästä. Hyvän elämän tavoitte- lun välineistä on tullut päämääriä.
Tehokkuuspyrkimykset, kilpailu- kyvyn parantaminen ja tuottavuu- den maksimointi ovat yhteiskun- nallisen keskustelun keskiössä.
Kirjoittajat – yleisen kirjalli- suustieteen professori Sari Kivistö Tampereelta ja uskonnon filosofi- an professori Sami Pihlström Hel- singistä – arvostelevat sitä, että ny- kyinen pelkistynyt sivistysajattelu muuttaa tiedon kauppatavaraksi, joka on mahdollista omistaa. Ja vieläkin enemmän: tiedosta tulee relevanttia vasta sitten, kun se on mahdollista muuttaa innovaatiok- si ja siitä saatavaksi välittömäksi taloudelliseksi hyödyksi.
KAVENTUNUT SIVISTYSKÄSITYS
Tieto on siis turhaa, jos se ei tuota rahaa. Pohjimmiltaan kyse on sii- tä, että tieto on varteenotettavaa vasta sitten, kun sen legimiteetti osoitetaan itse tiedon ulkopuolel- ta. Kirjoittajat huomauttavat, että ennen valistuksen aikaa tiedon legimiteetti saatiin Jumalalta. Nyt tuo korkeampi taho on korvau- tunut markkinoilla. Oleellista on, että tieto itsessään ei riitä. Sillä on vain välinearvoa.
Sivistyminen on totuuden tavoittelua enemmän?
Pihlström, Sami & Kivistö, Sari (2018). Sivistyksen puolustus:
Miksi akateemista elämää tarvitaan? Gaudeamus. 248 sivua.
Arkihavainnot tukevat kirjoit- tajien havaintoa. Tilastokeskuk- sen kuluttajabarometrin mukaan suomalaiset kokivat, että maalis- kuussa 2018 heidän käytössään ollut rahamäärä oli suurempi kuin koskaan aikaisemmin. Vauraudes- ta huolimatta keskivertosuoma- lainen suuntaa edelleen elämän parhaimmat voimat elintason parantamiseen, vaikka se ei enää elämänlaatua lisäisikään.
Vaurauden maksimointiin myös kannustetaan. Talouskasvu- pakko on vallalla oleva poliittinen normi edistystä tavoiteltaessa. Pa- radoksaalinen arkihavainto on se, että ennennäkemättömästä vau- raudestamme huolimatta toimim- me yhä aivan kuin keskeisin huo- lemme olisi äärimmäinen köyhyys.
Vaurauden lisääntymistä pidetään sivistyksen synonyymina.
TOTUUTTA TAVOITTELEVA SIVISTYS
Kirjoittajien mukaan ihmisen par- haat puolet esiin ottava ja kukoista- miseen kannustava sivistysyhteis- kunta rakennetaan edelleen antiik- kiin palautuvan tradition varaan.
Sen mukaan itsessään arvokasta on totuuden tavoittelu kriittisen tieteellisen menetelmän avulla. Se tähtää periksiantamattomasti elä- män ja maailman syvempään ja laajempaan ymmärtämiseen.
Moninäkökulmaisuus on kansalaisen ja yhteiskunnan si- vistymisprojektissa keskeistä. ”Si- vistyksen ja akateemisen elämän kriisi on sen verran syvä ja vakava ettei sen enempää humanisteille kuin luonnontieteilijöilläkään ole varaa menettää toistensa tukea siitä selviytymisessä”, kirjoittajat toteavat puolustaessaan tieteiden- välisyyttä.
Rakkauden ja kärsimyksen kaltaisiin ihmisen olemassaolon peruskysymyksiin keskittyvät kysymyksenasettelut ovat nekin edelleen ajankohtaisia. Ilmeistä on, että materiaalisen yltäkylläi- syyden keskellä ihmisen tärkeim- piä ongelmia eivät enää ole nälkä tai kulkutaudit vaan elämän tar- koitusten ja merkitysten kirkasta- minen.
Merkitykselliseksi koettua elä- mää kirjoittavat pitävät myös aka- teemisen tutkimuksen ydinkysy- myksenä, sillä vain sen näkökul- masta ”voidaan tuottaa kestäviä tieteellisiä tuloksia ihmiskunnan
kirja-arviot
AIKUISKASVATUS 2/2018
175
KIRJA-ARVIOT
hyväksi”. Tieteellisen toiminnan ja siihen perustuvan koulutuksen perusta häviää, jos tutkijoilta hä- märtyy käsitys siitä, miksi he ovat ryhtyneet tutkijoiksi. Olemassa- olon syy jää silloin paikantumatta ja tunnistamatta.
SIVISTYKSEN AJALLINEN KERROKSELLISUUS
Jos ei ole tietoa menneisyydestä, ei ole mahdollista tavoitella ob- jektiivisia totuuksia. Ja vieläkin enemmän: ilman tietoa men- neestä nykyihmisellä ei ole mah- dollisuutta etsiä totuuksia, mistä seuraisi tulevaisuuden toivon menettämistä.
Sivistykseen kuuluu siis väistä- mättä ajallinen kerrostuneisuus.
Mutta samalla sivistys kurkottaa ennakkoluulottomasti uuteen.
Tämän vuoksi sivistysyhteiskun- nassa uutuus ja perinne kohtaa- vat, ja totuuspyrkimykset paljas- tavat ihmisyksilön ainutkertaisen elämän mittaamatonta arvoa ja ihmisen itsekkyyden liiallisen ko- rostamisen turmiollisuutta, kirjoit- tajat toteavat.
Kirjan pääpaino on tietoon pe- rustuvassa sivistymisessä. Haas- teeksi kirjoittajat tunnistavat val- lalla olevan kulttuurin, joka hukkaa totuuden tavoittelun inhimillisenä ideaalina. He nostavat tiedon rin- nalle taiteen esimerkkinä itsessään
arvokkaasta sivistyksen osa-alu- eesta. Samalla kirjoittajat viisaasti muistuttavat, ettei itseisarvoisten asioiden ja käytäntöjen puolusta- minen sulje pois niiden välineel- listä arvoa.
SIVISTYS SUHTAUTUMISENA JA ASENNOITUMISENA
Vähälle huomiolle Sivistyksen puo- lustuksessa jää se sivistys, joka ilme- nee kansalaisen suhtautumisena ja asennoitumisena.
Aivan ilmeisesti tulevaisuu- dessa tarvitaan yhä enemmän huomion kiinnittämistä siihen, millaisesta asennoitumisesta ja suhtautumisesta syntyy ihmisen toimintatahto. Kuinka asetun omilla valinnoillani ratkaisijan rooliin ja miten tunnistan oman paikkani yhteiskunnassa? Mikä saa mielen ylevöitymään ja kuinka haltioidun elämästä? Tai kuinka rakennetaan toimeliaitten kansa- laisten sivistysyhteiskuntaa?
Asennoitumisen ja suhtautu- misen merkitys korostuu ajassam- me siksi, että koulutussektoriam- me läpäisevä osaamisperusteisuus on pohjimmiltaan vain olemassa olevan toisintamista varmistavaa.
Yhteiskuntarakenteiden mur- tuessa ja jakolinjojen vaihtaessa paikkojaan oman elämän tekijäk- si tuleminen on huomattavasti olennaisempi elämän päämäärä
kuin se, johon koulutussektorilla käytävä osaamiskeskustelu täh- tää. Tämä korostuu hyvinvoin- tiyhteiskunnassa, jossa keskeisin haaste ei enää ole äärimmäisestä köyhyydestä vapautuminen vaan se, että löytää pirstaleisessa maa- ilmassa paikan, joka tuottaa syvää tyydytystä.
Aivan ilmeisesti tulevaisuu- dessa tarvitaan yhä enemmän sivistystä, joka kohottaa ihmisen täyteen arvoonsa. Kyseessä on sa- maan aikaan sekä yksilöllinen että yhteisöllinen prosessi. Ihminen ymmärtää itsensä osana muuta todellisuutta ja osaa toimia yhtei- sen edun puolesta. Huolenpidon piiriä pitänee laajentaa entistä ak- tiivisemmin ihmisyhteisön ulko- puolelle?
ARTO O. SALONEN KT, apulaisprofessori Itä-Suomen yliopisto dosentti
Helsingin yliopisto
