"Tästä asiasta me ei oikeestaan vielä tiedetä mitään" — Auli Hakulinen 60 vuotta näkymä

kielitieteen kentiltä

H

kelle sotia. Hän kirjoitti ylioppilaaksi Munk- kiniemen yhteiskoulusta ja aloitti samana vuonna estetiikan ja nykyiskansain kirjal- lisuuden sekä suomalais-ugrilaisen kielen- tutkimuksen opinnot Helsingin yliopistos- sa. Hän suoritti humanististen tieteiden kan- didaatin tutkinnon 1964, valmistui filosofian kandidaatiksi 1965 ja filosofian lisensiaatik- si 1972 Helsingin yliopistosta. Tohtoriksi Hakulinen väitteli Turun yliopistossa 1976.

einäkuussa 2000 Budapestin teknisen yliopiston laaja auditorio kuhisi kieli- tieteilijöitä viidestä maanosasta. Joukkoon mahtui myös pohjoismaisia tutkijoita, heistä suurin osa suomalaisia. Mukana oli muuta- ma varttuneempi suomalaislingvisti, mutta enemmistö joukosta oli tutkijanuransa alus- sa. Monilla heistä oli yhteinen opettaja, Hel- singin yliopiston suomen kielen professori Auli Hakulinen, yksi kansainvälisen pragma- tiikan konferenssin plenaaripuhujista.

»TÄSTÄ ASIASTA ME EI OIKEESTAAN VIELÄ TIEDETÄ MITÄÄN» —

AULI HAKULINEN 60 VUOTTA

Kuva 1 Koko 100 % Korkeus 9,9 cm Leveys 5,3 cm

Pragmatiikan maail- mankongressi Mexico Cityssä 1996: Auli Hakulinen Frida Kahlon talon edessä.

Valokuva Lea Laitinen.

Jo kesken opintojansa Auli Hakulinen lähti yli Atlantin suureen maailmaan, India- nan yliopistoon opetusassistentiksi 1963–

1964. Myöhemminkään, tuoreena maiste- rina, hän ei kotimaassaan kauan pysynyt, vaan matkusti Lontooseen 1966, jossa toi- mi muun muassa kuuluisan englantilaisen sosiolingvistin Basil Bernsteinin tutkimus- ryhmässä. Lontoon yliopistossa Hakulisen opettajiin kuului systeemis-funktionaalisen kieliteorian luoja Michael Halliday. Matko- jen aikana maailma oli ehtinyt muuttua jon- kin verran myös Suomessa. Lontoosta hän palasi Helsingin yliopiston tuoreen oppiai- neen, yleisen kielitieteen ensimmäiseksi assistentiksi 1968. Hieman myöhemmin hän toimi jonkin aikaa vieraileva tutkijana Yhdysvalloissa, generatiivisen kieliopin keskuksessa MIT:ssa.

Opiskelu ja työskentely monissa yli- opistoissa Suomessa ja ulkomailla erilaisis- sa kielitieteellisissä konteksteissa on olen- nainen osa Auli Hakulisen tutkija- ja opet- tajapersoonaa. Ulkomailla opiskelun tär- keyden Hakulinen on välittänyt myös op- pilailleen, joista useat ovat opiskelleet Suo- men ulkopuolella.

1970-luvun puolivälistä alkaen Auli Hakulinen työskenteli Suomen Akatemian nuorempana tutkijana Nils Erik Enkvistin tekstilingvistiikan tutkimusryhmässä Åbo Akademissa. Pitkin 1970-lukua aina 1980- luvun alkuun Hakulinen toimi freelance- kielitieteilijänä; tutkimustyön ohella hän kirjoitti äidinkielen oppikirjasarjaa. Tänä aikana hän myös hoiti suomen kielen pro- fessuureja Åbo Akademissa ja Tampereen yliopistossa. Helsingin yliopiston suoma- laisen filologian apulaisprofessoriksi hänet nimitettiin 1981 ja nykyiseen virkaansa, sa- man yliopiston suomen kielen professoriksi 1991. — Kahden viimeksi mainitun vuosi- luvun väliin mahtuu suuria mullistuksia suo- malaisen kielitieteen kentässä, ei vähiten Hel- singin yliopiston suomen kielen laitoksessa.

Akateemisiin ihanteisiin kuuluu kriitti- syyteen ja omaan ajatteluun kannustaminen sekä itsestään selvyyksien kyseenalaistami- nen. Auli Hakulinen toteuttaa myös käytän- nössä näitä joskus vaikeasti noudatettavis- sa olevia ihanteita. Halu ymmärtää kielen syvintä olemusta sekä suomen kielen omi- naispiirteitä välittyy hänen opetuksestaan.

Hän myös saa oppilaansa oivaltamaan tie- teenteon perusteiden ja fennistiikan tutki- musperinteen kriittisen ymmärtämisen tär- keyden.

Auli Hakulinen on oiva esimerkki sii- tä, että lukeminen ja kirjoittaminen sekä näiden taitojen opetteleminen ovat huma- nismin ydintä. Opettajana hän on sekä roh- kaissut lukemaan että ohjannut opiskelijoi- taan tieteellisen kirjoittamisen hallintaan.

Toisten tekstien lukijana ja kommentoija- na hän on tunnetusti tarkka, perusteellinen ja innostuva. Hakulisen maine opinnäyte- töiden ohjaajana ei vähiten perustukaan näihin ominaisuuksiin. Suositulle ohjaajalle riittää ohjattavia, myös muiden oppilaita ja yli ainerajojen.

Yliopisto-opetus on myös vuorovaiku- tusta. Kuuntelijana Auli Hakulinen on yh- täältä oivaltava ja empaattinen, toisaalta hän saattaa joskus tuntua opiskelijasta kovin vaativalta ja jopa hämmentävän särmik- käältä. Opintojensa loppuvaiheessa kamp- paileva opiskelija voi kyllä myös yllättyä professorinsa ymmärtämyksestä ihmissuh- teiden, toimeentulon ja lastenhoitojärjeste- lyjen ongelmia kohtaan.

Yliopistoyhteisössäkään kirjoittamisen ja lukemisen taitoja ei tarvitse harjoittaa yksin. Omalla esimerkillään Auli Hakuli- nen on kannustanut oppilaitaan tieteellisten tekstin yhdessä kirjoittamiseen. Hän on myös tottunut soveltamaan opetuksessaan yhteistoiminnallisen oppimisen periaattei- ta sekä opettamaan yhdessä.

Tutkijapersoona Auli Hakulisen omi- naisuuksia ovat ennakkoluulottomuus ja

uteliaisuus. Opiskeluvuosinaan Helsingin yliopistossa hän tutustui 1960-luvun suo- malaisen kielitieteen valtavirtaan, jolle muun muassa strukturalistinen ja generatii- vinen kielentutkimus oli varsin vierasta.

Opiskelu ulkomailla vei hänet kuitenkin keskelle uusia virtauksia, ja Suomeen pa- lattuaan hän sai kokea, että vanhan ja uu- den tutkimusotteen yhteen sovittaminen ei ollut mutkatonta. Kielitieteen kansainvälis- ten virtausten maahantuonti ja levitys eivät aina sopineet yksiin 1960- ja 1970-lukujen Suomen akateemisen ilmaston kanssa.

Englannissa ja Yhdysvalloissa Auli Hakulinen tutustui yhtäältä Hallidayn funk- tionaalisen kielioppiin ja muotoutumassa olevaan sosiolingvistiikkaan ja toisaalta generatiiviseen kielentutkimukseen. Suo- malaisen 1960-luvun lopun ja 1970-luvun alun kielentutkimuksen näkökulmasta näil- le nykyperspektiivistä keskenään erilaisil- le lähestymistavoille oli yhteistä se, että ne olivat kaikki vieraita eivätkä kummunneet kansallisten tieteiden perinteestä. Auli Ha- kulisen ja hänen kansainvälisestä kielentut- kimuksesta kiinnostuneiden ikätovereiden- sa osaksi tulikin sekä tuoda maahan uusia ajatuksia että puolustaa niiden merkitystä myös kansallisten tieteiden kehittymisen ja uudistumisen kannalta. Ryhtyessään kerto- maan ensimmäisestä pohjoismaisesta ling- vistiikan kesäkurssista vuoden 1969 Virit- täjässä Auli Hakulinen aloitti katsauksen- sa: »Monilla aloilla alkaa kehityksen seu- raaminen sekä itsenäisen tutkimuksen suo- rittaminen omin päin, yksinäisyydessä, käy- dä yhä vaikeammaksi. Varsinkin maantie- teellisissä periferioissa tehottomaksi jäävä yksin ahertelu on hyvin tuttu vaara (Virit- täjä 73(3): 303).»

Uusien näkemysten oikeutusta ja yh- teistyötä yli rajojen hän saikin sitten läpi 1970-luvun puolustaa muun muassa Virit- täjän palstoilla. Esimerkiksi vuoden 1971 Virittäjässä hän vastaa Aarni Penttilän

Chomskyn transformaatioteoriaa koske- vaan kirjoitukseen ja muistuttaa, että jo tuolloin generatiivisen kielentutkimuksen piiriin kuului monenlaisia lähestymistapo- ja, sekä varoittaa yleisemminkin uusien tie- teellisten virtausten yksioikoisesta tuomit- semisesta pelkästään omista lähtökohdista käsin: »Transformationalistit ovat — omis- ta käsitteistään lähtien — takavuosina pyr- kineet todistamaan muun muassa Hallidayn kaavaileman kuvausmallin teoreettisesti kelvottomaksi, karkeimman strukturalis- min kanssa identtiseksi jne. Tällaiset tois- ten katsantokantojen tulkitsemiset omista käsitteistä lähtien [– –] jäänevät kuitenkin aina omaan arvoonsa niiden rikastuttavien ideoiden varjossa, joita eri koulukuntien keinoin tapahtuva systemaattinen työsken- tely tuottaa» (Virittäjä 74(2): 208).

Auli Hakulinen on julkaissut pääosan tutkimuksestaan artikkeleina erilaisilla foo- rumeilla, ja valikoima hänen tuotantoaan julkaistaan nyt kokoelmana Lukemisto (SKS 2001, toim. Lea Laitinen ym.). Hänen laajaa tuotantoaan voi tarkastella useista näkökulmista. Näkökulmien moninaisuu- den voi havaita jo hänen väitöskirjassaan Suomen kielen generatiivista lauseoppia (1976), joka oli alansa ensimmäinen artik- keliväitöskirja. Sen otsikko on sidoksissa aikaansa, mutta se kertoo myös sen, mikä mielestämme on Auli Hakulisen tuotannon keskeisiä aiheita: lause ja lauseen kieliop- pi. Läpi tutkijanuransa hän on pohtinut lau- seen rakennetta, rajoja ja käyttöä, lausetta ihmisen keinona ilmaista sosiaalista iden- titeettiään ja toimintaansa. Jo väitöskirjas- sa lauseopin käsitteen rajat tulevat koetel- luiksi. Dialogia käyvät perinteinen fennis- tiikka ja 1970-luvun syntaksi, semantiikka ja tekstilingvistiikka. Väitöskirjan tutki- muskohteena on sekä totunnaisesti lauseen sisäisinä pidettyjä että lauserajan ylittäviä ilmiöitä: lauseenvastikkeiden semantiikka, nominilausekkeiden samaviitteisyys, suo-

men sitä, liitepartikkeli -han/hän sekä suo- men sanajärjestys. Väitöskirjan artikkelit nostavat esiin myös pragmatiikan ja syntak- sin suhteen, joka kuuluu Auli Hakulisen tuotannon keskeisiin teemoihin.

Tekstisyntaksi — se mitä tapahtuu lau- seessa mutta jota ei voi selittää vain lause- opin avulla — oli tutkimuskohteena Suomen Akatemian rahoittamassa laajassa kvan- titatiivisessa hankkeessa, jossa Auli Haku- lisen kanssa työskentelivät Fred Karlsson ja Maria Vilkuna. Tämän työn tuloksia koko- sivat yhteen Hakulisen ja Karlssonin Nyky- suomen lauseoppia (1979) sekä Hakulisen, Karlssonin ja Vilkunan Suomen tekstilau- seiden piirteitä: kvantitatiivinen tutkimus (1980). Etenkin ensin mainitussa teokses- sa esitellään laajasti kansainvälisen lingvis- tiikan suuntauksia ja varsinkin 1960- ja 1970-luvun kielioppimalleja sekä käydään lävitse suomen kielen synkronista tutkimus- ta. Kahden vuosikymmenen synkroniset kuvaukset suomen kielestä kohtaavat myös paljon luetussa kurssikirjassa Nykysuomen rakenne ja kehitys 1 (1983), jonka Hakuli- nen on toimittanut yhdessä Pentti Leinon kanssa.

Kieliopin ja kielen käytön suhde oli 1970- ja 1980-luvun pragmatiikan ydinky- symys. Näinä vuosina vakiintuivat kielen- käytön tutkimuksen työkaluiksi puheakti- teoria, keskustelumaksiimit ja kohteliai- suusteoria, joiden avulla oli mahdollista lähestyä lauseen ja kontekstin suhdetta ja kontekstuaalisen merkityksen luonnetta uudella tavalla. Näitä uusia näkökulmia Auli Hakulinen hyödynsi omissa tutkimuk- sissaan esimerkiksi pohtiessaan suomen persoonajärjestelmää tai kuvatessaan vuo- den 1982 presidenttiehdokkaiden epäsuo- ria vastauksia televisiohaastattelijan kysy- myksiin.

1980-luvulla Auli Hakulisen mielen- kiinto suuntautui entistä enemmän puhut- tuun kieleen. Arkipuheen aineistot, erityi-

sesti 1985 Klaus Mäkelältä saatu Kettil Bruunin väitöskirjaansa varten kokoama laaja keskusteluaineisto, ohjasivat Hakulis- ta etsimään uudenlaista tutkimusmenetel- mää. 1980-luvun lopulla sellainen löytyi alkuaan sosiologisesta menetelmästä, etno- metodologisesta keskustelunanalyysista.

Hakulinen perusti tutkimushankkeen Suo- malaisen keskustelun keinoja. Tässä hank- keessa luotiin perusta suomalaisen keskus- telupuheen analyysille, kehitettiin litterointi- konventiot ja aloitettiin systemaattinen ai- neiston keruu.

Suomalaisen keskusteluntutkimuksen kehitykseen vaikutti keskeisesti Auli Haku- lisen määrätietoinen toiminta alan kansain- välisten yhteyksien luomiseksi. Ratkaiseva oli 1987 Ruotsissa pidetty pohjoismainen tutkijakurssi, jolle Hakulinen muutamien oppilaidensa kanssa osallistui: kurssilla opet- tivat keskustelunanalyysin huippututkijat Emanuel A. Schegloff ja John Heritage.

Hakulinen sai muun muassa käyttöönsä lit- teraatteina maailmalla liikkuneet keskus- telunanalyysin perustajan Harvey Sacksin luennot. Seuraavana kesänä keskustelun- analyysin pioneereihin kuuluva Gail Jeffer- son vieraili kuukauden ajan Hakulisen tut- kijaryhmää kouluttamassa. Nykyisin ulko- maisten keskusteluntutkijoiden Helsingin vierailut ovat arkipäivää, samoin kuin kes- kustelupuhetta tutkivien fennistien ulko- maanvierailut.

Hakulisen työn tuloksena keskustelun- tutkimus ja vuorovaikutus tuli osaksi Hel- singin yliopiston suomen kielen laitoksen opetus- ja tutkimusohjelmaa ja laajasti suo- malaisen humanistisen ja sosiaalitieteelli- sen tiedeyhteisön tietoisuuteen. Hakulinen on jo ehtinyt ohjata toistakymmentä vuoro- vaikutusta käsittelevää väitöskirjaa ja useita kymmeniä alan pro gradu -töitä. Lingvisti- sesti suuntautuneessa keskustelunanalyyt- tisessä tutkimuksessa hän ja hänen oppi- laansa edustavat kansainvälistä kärkeä.

Kielentutkijana Auli Hakulinen on tuo- nut keskustelunanalyysin pohdittavaksi kie- liopin ja vuorovaikutuksen suhteen. Ling- vistin peruskysymyksiin kuuluvaa muodon ja merkityksen suhdetta on pohdittava uu- denlaisesta näkökulmasta, kun tarkastellaan ihmisten välistä toimintaa. Kielelliset il- maukset saavat merkityksensä osana arjen vuorovaikutusta. Perinteisten kielioppien kuvaamat hyvinmuodostuneet lauseet ovat vain yksi keino välittää merkityksiä vuoro- vaikutuksessa. Auli Hakulinen on varsinkin 1990-luvun tutkimuksissaan käsitellyt sel- laisia keskustelupuheen ilmiöitä kuten dis- kurssipartikkelit (nyt, sit, kyl), dialogipar- tikkelit (joo, niin, mm), sisään hengitys, lausesulaumat, täydellä lauseella vastaami- nen ja keskustelun kiteymät ja rutiinit. Näitä ilmiöitä on osin kuvattu perinteisissä kieli- opeissa ja sanakirjoissa, kuitenkin lähinnä kirjoitetun kielen kannalta. Vuorovaikutuk- sen analyysi avaa niihin kokonaan uuden näkökulman. Keskustelupuheen ei-verbaa- liset ainekset sekä rutiininomaiset ilmauk- set ovat jääneet tyystin kielentutkimuksen kaanonin ulkopuolelle.

Äidinkielenopetus on freelance-vuosis- ta alkaen ollut lähellä Auli Hakulisen sydän- tä. Hän on tehnyt sekä peruskoulun että lukion oppikirjoja ja toiminut äidinkielen- opetuksen kehittämiseksi yhteistyössä muun muassa Äidinkielenopettajain liiton ja opetushallituksen (ent. kouluhallituksen) kanssa. Vuosina 1993–1994 Auli Hakulinen oli Opetusministeriön asettaman kielioppi- työryhmän puheenjohtaja. Työryhmän ta- voitteena oli »pohtia kieliopin asemaa ja muotoa äidinkielen opetuksessa»; sen tu- loksena julkaistiin teos Kieli ja sen kieliopit (1996). Auli Hakulinen on saanut usein edustaa tiedotusvälineissä fennistisen tutki- muksen ääntä, oli sitten kyse kielen »köyh- tymisestä» tai persoonapronominien »kor- rektista» käytöstä. Varsinaiselle tulilinjalle hän on joutunut 1990-luvun lopulta lähtien

johtaessaan Helsingin yliopiston ja Koti- maisten kielten tutkimuskeskuksen yhteis- hanketta Suomen kielen deskriptiivinen kielioppi. Vuonna 2003 ilmestyväksi suun- niteltu suomen kielioppi on deskriptiivinen ja pohjautuu laajoihin korpuksiin. Edeltä- jistään poiketen se tulee tarkastelemaan sekä puheen että kirjoituksen piirteitä fono- logiasta tekstin ja keskustelun rakentumi- seen.

Keskeinen Auli Hakulisen toiminnan ulottuvuus on naistutkimus ja naisten tut- kijanuran edistäminen. Hakulinen oli perus- tamassa yhdessä muun muassa Liisa Lau- tamatin kanssa ensimmäistä suomenkielistä feminististä tiedostamisryhmää 1970-luvul- la, ja hän oli ensimmäisiä naistutkimukseen perehtyneitä tutkijoita maassamme. Haku- lisen rooli on ollut monipuolinen: hän on toiminut sekä ruohonjuuritasolla eri-ikäis- ten ja eri tieteenaloja edustavien naisten ryhmissä että ollut naistutkimusta ja nais- ten tutkijanuraa edistävissä päätöksenteko- elimissä. 1980-luvun puolivälissä Helsin- gin tutkijanaisten yhdistyksen yhteyteen perustettiin kielitieteen piiri. Ryhmän kes- kustelut johtivat muun muassa artikkeliko- koelmaan Isosuinen nainen (toim. Lea Lai- tinen 1988). Hakulinen oli ryhmän kanta- via voimia. Hakulisen toiminta oli myös ratkaiseva siinä, että Helsingin yliopistoon perustettiin naistutkimukseen keskittyvä Kristiina-instituutti 1991. Vuosina 1992–

1995 Hakulinen toimi Naistutkimus-lehden päätoimittajana yhdessä Lea Laitisen kans- sa. Auli Hakulisen toiminta on ollut tärkeää, jopa ratkaisevaa monen tutkijanaisen elä- mälle. Hän on kannustanut ja ohjannut nai- sia tiedon pariin ja tutkijanuralle — aina opintojaan aloittelevasta opiskelijasta vart- tuneempaan tutkijaan, ei-akateemisesta taustasta tulevista naisista akateemisen maailman sisällä kasvaneisiin naisiin.

Naisen asema ja sukupuoli on myös tär- keä juonne Hakulisen tutkimuksissa. Hän

on tarkastellut sukupuolen kategoriaa useis- sa artikkeleissa, muun muassa Naistutki- mus-lehdessä. Niissä yhdistyy kiinnostus kielellisiin rakenteisiin (esimerkiksi per- soona- ja pronominijärjestelmään) ja kie- leen ihmisen identiteetin ja sosiaalisen toi- minnan rakentajana. Jo mainittuun Iso- suinen nainen -teokseen sisältyy Auli Ha- kulisen artikkeli »Miten nainen liikkuu Veijo Meren tekstissä», jossa lingvistinen tyylintutkimus ja naisnäkökulma kohtaavat.

Nainen, kieli ja kirjallisuus olivat ne keskei- set ulottuvuudet, joiden varaan rakentui hä- nen yhdessä Auli Viikarin kanssa pitämän- sä 1980-luvun opiskelijaa sykähdyttänyt luentosarja Marja-Liisa Vartion teoksista.

Auli Hakulinen on poikkeuksellisella tavalla vaikuttanut kielitieteen kehitykseen ja alan määrittelyyn opettajana, tutkijana ja tiedepolitiikassa, sekä kotimaassa että kan- sainvälisesti. Vaikka häntä voikin kuvata 60-luvun kapinalliseksi, hän on myös 1900- luvun alkupuolen suomen kielen professo- rien tavoin yhteiskunnallinen vaikuttaja ja akateemisen maailman, erityisesti humanis- tisen tutkimuksen näkyvä edustaja. Eroja- kin on: uteliaisuus uutta kohtaan ja uskal- lus tarkistaa kantaansa uuden edessä sekä tunnustaa tiedon rajallisuus. Auli Hakulinen käy rohkeasti dialogia omien ihanteidensa

puolesta myös yliopiston ulkopuolisen yh- teiskunnan kanssa. Aito fennisti hän on suhteessaan empiriaan: aineisto ja sen tark- ka analyysi on hänen tutkimuksensa perus- ta. Auli Hakulisen ja hänen oppilaittensa ansiosta keskustelunanalyysi on tuonut ar- kielämän puhetilanteiden kirjon suomen kielen tutkimukseen. Suomalaisena suomen kielen tutkijana oli innostavaa ja juhlallis- takin kuunnella hänen esitelmäänsä Mini- mal and non-minimal answers to yes-no questions tämän kirjoituksen alussa maini- tussa Budapestin konferenssissa: kuusisa- taa lingvistin päätä kääntyi yhtä aikaa suo- menkielisen aineiston puoleen ja kynien kärjet kulkivat esimerkkimonisteen pintaa pitkin, kun ikkunattoman auditorion yleisö heinäkuun helteessä keskittyi pohtimaan suomalaisen työmiehen vastausta ne taipu iha:n siististi joo työtoverinsa kysymykseen sait sä taivutettuu kunnolla ne. — Virittä- jän lukijat onnittelevat Auli Hakulista, leh- den entistä toimittajaa, ahkeraa avustajaa ja pitkäaikaista toimitusneuvoston jäsentä!

JYRKI KALLIOKOSKI

MARJA-LEENA SORJONEN