H a r r i T a p p e r
Muistoja
^ I I esällä 1997 taidemuseolla
ollutta Vihtori Tapperin I l \ syntymän 100-vuotisnäyt-
telyä valmisteltiin huolel
lisesti. Siihen kuului kolme osaa: Juho
lan varustaminen näyttelykuntoon, näyttelyn pystyttäminen museoon ja näyttelyoppaan laatiminen. Veljekset tahtovat kiittää työryhmien ahkerasta ja onnistuneesta työstä.
Itse olin tekstinikkari. Tekstin ta
kana on pohdintaa, mikä on jätettävä piilompaan. Mainitsen nyt parista sei
kasta.
Sukua tutkiessa joutuu punnitse
maan, millaisia ominaisuuksia on isän isän, isän äidin, äidin isän ja äidin äi
din suvuilla. Me olemme muualta tul
leita. Vain äidin äidin suku näyttää ole
van saarijärveläinen. He ovat Pylväläi- siä. Juho Tuomaanpoika Pylväläinen syntyi 1809. Hänet mainitaan Rimmin torpparina. Hänen poikansa Juho Ju- honpoika Pylväläinen isännöi Kuopion torppaa. En pystynyt osoittamaan, onko Pylväläisen suvulla liitosta Han
nes Autereeseen. Varmempi viittaus on sukulaisuus Rimmin Anttiin. Siitä rie
muitsemme.
Äidin isän suku on Etelä-Pohjan
maalta. Heissä on rakennusmiehiä, puuseppiä, torppareita, mylläreitä. Su
kunimi kirjoitettiin Köhltröm (aiheu
tuen ilmeisesti Köykästä). Nimi muut
tui ensin Kohlströmiksi ja sitten Vir
raksi. Käsityön taitaminen oli oleellis
ta. Merkittävimmäksi katsomme iso
isämme vaatturi Timotheus Virran. Ti- motheuksen isä Salomon Kohlström kuoli 30-vuotiaana nälkävuosiin, ja hä
nen leskensä Tiina Juhontytär jäi vai
keuksiin. Tiina mainitaan kerjäläisenä.
Isän kuollessa Timo oli 4-vuotias ja hänkin joutui kerjuureissuja kulke
maan.
Vihtorin äidin suku on ruotsin
kieliseltä Pohjanmaalta muuttaneita Wikmanneja. Matti Wikman tuli Hei
näahon torppaan mylläriksi. Hänen kerrotaan olleen ’toimekas miehenro- hilas’. Valitettavasti Wikmannien ruot
si sammui Saarijärven sydänmaalle.
Isoäitimme Tilda Wikman oli vimmat
tu kirkossakävijä.
Tapperien sukua merkitsimme näkyviin Mikko Matinpoika Tapperista lähtien (vähän taaemmaksikin tiede
tään). Värväydytty ään ruotusotilaaksi Lohtajalle Mikko Matinpoika sai Tap- per-nimen. Hän on ollut sotilas Suo
men sodan aikaan. Mikko Mikonpoika Tapper toi suvun Saarijärvelle 1934.
Tapperit tunnetaan täällä kirvesmiehi- nä. Luonteeltaan he olivat äkkipikai- sia, mutta myös seurallisia ja pohjalai
seen tapaan kehuttivat itseään.
Taiteessa tarvittavia ominaisuuk
sia on periytynyt: Muodon tajua on tul
lut Kolströmmeiltä ja Tappereilta, ja ainakin Tapperit harrastivat kielellistä leikittelyä.
Sukua tutkittaessa mieli on pidet
tävä tasapuolisena. Toista sukua ei saa pitää toista parempana eikä miehiä nai
sia merkittävämpinä.
Isämme Vihtori Tapper syntyi 1897. Isänä ja urheilujoukkueen johta
jana saimme häneltä paljon vaikutteita.
Koska hänen syntymästään on kulunut 100 vuotta, puhuimme hänestä enem
min kuin äidistämme Ainosta, mutta äitimme merkitys on ainakin yhtä suu
ri. Ainosta paljon puhutaan sitten kun hän vuosia täyttää (1999).
Kerratessamme mennyttä, muis
timme myös naapureitamme, kouluto
vereja ja urheilukavereita.
Minulle on - vaikka en naisih
mistä juuri osaakaan kuvata - noussut näkyviksi tätimme Peltoniemen Kaisa.
On ollut mukava viisastella hänen val
mistamastaan vesirieskasta, litteästä
leivästä, joka oli niin lujaa, että tavalli
sin syömäkonstein ei sille keinoa saa
nut. Kun Kainilta putosi Kaisan leivän
pala uittoretkellä, niin se upposi heti.
Peltoniemen Kaisa oli suora ja sanoi mielipiteensä aidosti. Kaisan ja Ainon sisko, Astolan Iita oli kuulu rohahta- vasta naurustaan ja kääntyilevistä sil
mistään. Kun meidät pieninä vietiin Ii
tan eteen, meitä erikseen varoitettiin Ii
tan käytöksestä. Mukava kun Marko aikanaan huolehti Iitan kuvaamisesta.
Iita oli luonnonlahjakkuus ja ahkera näyttelijä Sampolassa. Marko on pal
jon kuvannut myös Tuumalan vanhaa Iitaa, Taavetin sisarta. Tuumalan emäntä Hilma myös olisi kuvaamisen arvoinen. Hän kuoli, kun olimme lap
sia.
Lähin naapurimme oli Hermanni, Vihtorin setä. Marko sai talteen hänes
tä annettua kuvausta. Minua enemmin kiinnosti Hermannin emäntä Alma.
Hän oli Laukaan uskovaisia. Perheen tytötkin, Anna ja Senja olivat uskovia, mutta pojat sosialisteja. Muistan, että Alma piti tupansa siistinä. Ompeluko
neen päällä oli liina ja liinalla virsikir
ja. Alma sairasti huimaustautia eli ve
renpainetta. Hänen persoonansa värit
tyi, kun hän hoiti tautiaan kuhnekylpy- jä ottaen. Sellainen oli ennen sotia ta
pana. Verenpaine tuotti Almalle halva
uksen ja halvaus vaurioitti hänen puhe- keskustaan. Meillä oli omassakin su
vussa halvautunut (Vihtori Virta), joten ymmärsimme tätä vaivaa. Oli houkut- televaa kuunnella uskovaisen ihmisen lauseita hänen kamppailussaan harha
teille joutuneen puheen kanssa. Tah
doin seurata Almaa hänen viimeiselle matkalleen ja lähdin hautaukseen. Oli hyvin kylmä päivä se, mutta Alman toivoma Laukaan virsi oli juhlava kuulla.
Olen tässä joululehteen tulevan joulukirjoitukseni loppuosassa tahto
nut kuvata naisia. Niiden avulla olen saanut viittauksen Mariaan, Jeesuksen äitiin ja kaikkiin tulviviin joulukerto
muksiin. Toivotan lukijoille hyvää ja harrasta juhlaa.
