Elina Lammassaari
KASVIPARKITTU MATEENNAHKA ERIKOISVAATETUSMATERIAALINA
Pesun aiheuttamat muutokset mateennahan ulkonäössä, värissä ja tahrivuudessa, mittapysyvyydessä sekä hankauksen- ja repäisynkestossa
ITÄ-SUOMEN YLIOPISTO
Filosofinen tiedekunta
Soveltavan kasvatustieteen ja opettajankoulutuksen osasto, Savonlinna Käsityönopettajakoulutus
Käsityötieteen Pro gradu -tutkielma huhtikuu 2018
ITÄ-SUOMEN YLIOPISTO
Tiedekunta
Filosofinen tiedekunta
Osasto
Soveltavan kasvatustieteen ja opettajankoulutuksen osasto, Savonlinna
Tekijä
Elina Katariina Lammassaari
Työn nimi
Kasviparkittu mateennahka erikoisvaatetusmateriaalina -
Pesun vaikutus mateennahan ulkonäköön, väriin, tahrivuuteen ja mittapysyvyyteen
Pääaine Työn laji Päivämäärä Sivumäärä
Käsityötiede
Pro gradu –tutkielma x
28.4.2018 96
Sivuainetutkielma Kandidaatin tutkielma Aineopintojen tutkielma Tiivistelmä
Tutkielman tarkoituksena oli selvittää suomalaisen kasviparkitun mateennahan soveltumista vaatetuksen somisteisiin erikoisvaatetusmateriaalina. Tutkielman viitekehykseksi muodostuivat vaatetusmateriaalit, nahan käyttö somistemateriaalina, kalannahan käyttö, sekä materiaalien pesunkesto-ominaisuudet.
Tutkimus on kvasikokeellinen tutkimus, jossa kerätty tieto on pääosin kvantifioitua tietoa materiaalin ominaisuuksista. Aineistonkeruumenetelmänä käytettiin kvasikokeellista laboratoriotestausta. Testit suoritettiin mahdollisimman pitkälti standardien mukaan.
Tutkimuksessa on myös tapaustutkimuksen piirteitä, ja tutkimuksen aineistoa on kerätty myös aistinvaraisen arviointiin perustuen. Materiaalia arvioiviksi testeiksi valittiin materiaalin pesunkeston selvittämiseksi standardia mukaileva pesutesti, jonka jälkeen mateennahalle suoritettiin sen tunnun-, mittojen ja värinmuutoksen sekä tahrivuuden arviointi. Arvioinnin jälkeen materiaalista testattiin laboratoriolaitteistolla sen repimislujuutta ja hankauksenkestoa.
Tutkimustulosten perusteella mateennahka ei ole käytettävissä erikoisvaatetusmateriaalina, jos sen pesutapojen valinnassa ei huomioida materiaalin erityislaatuisuutta. Jos mateennahan erityislaatuisuus huomioidaan valitsemalla pesuaine ja-tapa siten, etteivät ne vahingoita materiaalia, se on tietyin rajoituksin käytettävissä osana vaatetusta.
Avainsanat
Kasviparkittu mateennahka, kalannahka, vaatetusmateriaalit, standardit, kvasikokeellinen
tutkimus, tapaustutkimus
UNIVERSITY OF EASTERN FINLAND
Faculty
Philosophical faculty
School
School of Applied Educational Science and Teacher Education Savonlinna
Author
Elina Katariina Lammassaari
Title
Vegetable Tanned Burbot Leather as a Material for Clothing-
Pesun vaikutus mateennahan ulkonäköön, väriin, tahrivuuteen ja mittapysyvyyteen
Main subject Level Date Number of pages
Käsityötiede
Pro gradu –tutkielma x
28.4.2018 96 Sivuainetutkielma
Kandidaatin tutkielma Aineopintojen tutkielma Abstract
The purpose of this thesis is to study the use of vegetable tanned Finnish burbot leather in adornment of apparel. The frame of reference includes in clothing materials, leather as adornment material, the usage of fish leather and the care of clothing.
This study is a quasi-experimental case study with mostly quantitative features of the textile properties of burbot leather after washing it. The data for the study was collected with standardized laboratory tests. The study is also a case study. Quantitative research data was reinforced with data from sensory examination. Material’s dimensional stability and haptic differences were assessed in comparison to unwashed material. The color fastness and staining in washing were assessed in accordance to the standard methods. After these assessments, the material was tested with laboratory machines for its surface abrasion and tear strength.
According to the results of the laboratory tests, the material is not suitable to use in apparel if it is washed negligently. If the specialty of the material is considered when choosing the detergent and cleaning program, the material could be used in apparel, to some extent.
Keywords
Vegetable tanned burbot leather, fish leather, clothing materials, standards, quasi-experimental
research, case study
SISÄLTÖ
1 JOHDANTO ... 7
1.1 Tutkimuksen lähtökohdat ... 7
1.2 Käsityötieteen näkökulmat tutkimuskohteeseen ... 9
2 MATEENNAHKA OSANA VAATETUSTA ... 12
2.1 Pukeutuminen ... 12
2.1.1 Pukeutumien ilmiönä ... 12
2.1.2 Vaatetusmateriaalien ominaisuudet ... 13
2.1.3 Erikoismateriaalit vaatteen yksityiskohdissa ... 16
2.2 Nahka vaatteessa ... 17
2.2.1 Vuodasta vaatetusmateriaaliksi ... 17
2.2.2 Nahka vaatteessa ... 19
2.2.3 Erikoisnahkojen käyttö ... 20
2.3 Kalasta nahkaa vaatteeseen ... 21
2.3.1 Kalannahan käyttö ... 21
2.3.2 Kalannahka materiaalina ... 23
2.3.3 Made ... 24
2.3.4 Perkuujätteestä nahaksi ... 25
2.3.5 Mateennahka erikoisvaatetusmateriaalina ... 27
2.4 Materiaalin pesunkesto-ominaisuudet ... 29
2.4.1 Vaatteen hoito-ominaisuudet ... 29
2.4.2 Pesun vaikutukset vaatteen ominaisuuksiin ... 30
2.4.3 Vaatteiden hoitotavat Suomessa ... 31
2.4.4 Nahan ja kalannahan hoito ... 32
3 TUTKIMUSTEHTÄVÄ ... 34
4 TUTKIMUKSEN TOTEUTUS ... 35
4.1 Tutkimusote ... 35
4.2 Kvasikokeellinen laboratoriotestaus ... 36
4.2.1 Kvasikokeellisen menetelmän luotettavuus ... 37
4.2.2 Standardinmukainen materiaalitestaus ... 39
4.2.3 Standardien valinta ... 40
4.2.4 Tuntuominaisuuksien tutkimusmenetelmät... 41
4.3 Aineiston keruu ... 43
4.3.1 Testattava materiaali ... 44
4.3.2 Koeolosuhteet ... 45
4.3.3 Testaussuunnitelma ... 47
4.3.4 Pesun aiheuttamien ulkonäön ja tuntuominaisuuksien muutosten määrittäminen 54 4.3.5 Pesun aiheuttaman värinmuutoksen ja tahrivuuden määrittäminen ... 57
4.3.5.1 Värinkesto värinmuutoksen suhteen:... 58
4.3.5.2 Tahrivuuden määrittäminen ... 60
4.3.6 Pesun aiheuttamien mittamuutosten määrittäminen ... 62
4.3.7 Pestyn mateennahan hankauksenkeston määritys ... 65
4.3.6 Repäisylujuuden määrittäminen pestylle mateennahalle ... 71
4.4 Tutkimuksen virhelähteet ... 77
5 TUTKIMUSTULOKSET ... 81
5.1 Mateennahan soveltuvuus erikoisvaatetusmateriaaliksi sen pesun aiheuttamien tuntuominaisuuksien ja ulkonäön muutoksien perusteella ... 81
5.2 Mateennahan soveltuvuus erikoisvaatetusmateriaaliksi sen värinmuutoksen ja tahrivuuden kannalta ... 82
5.3 Mateennahan soveltuvuus erikoisvaatetusmateriaaliksi sen mittapysyvyyden perusteella ... 85
5.4 Mateennahan soveltuvuus erikoisvaatetusmateriaaliksi pestyn mateennahan hankauksenkeston perusteella ... 87
5.5 Mateennahan soveltuvuus erikoisvaatetusmateriaaliksi pestyn mateennahan repäisynkeston perusteella ... 90
6 POHDINTA ... 91
6.1 Tulosten pohdinta ... 91 6.2 Jatkotutkimusaiheet ... 95 LÄHTEET
LIITTEET 2 kpl
1 JOHDANTO
1.1 Tutkimuksen lähtökohdat
Tämän tutkielman kohteena on kasviparkittu mateennahka osana pestävää vaatetustekstiiliä.
Mateennahan sopivuutta osaksi tekstiilituotetta tarkastellaan sen pesunkesto-ominaisuuksia testaamalla.
Tämän pro gradu tutkielman lähtökohtana on ollut halu laajentaa ennestään kestäväksi tunnetun, mutta vähän tutkitun suomalaisen materiaalin käyttömahdollisuuksia, sekä henkilökohtainen kiinnostus suunnitella ulkoilutakki, jossa käytetään somisteina ja vahvikkeina mateennahkaa. Mateennahan parkinnan pioneeri Liisa Saarni on valmistanut kalannahkaisia tuotteita jo yli kolmen kymmenen vuoden ajan. Kalannahka on 2010-luvulla tehnyt tuloaan tunnetummaksi asustemateriaaliksi, ja se on käytössä myös muutamilla suomalaisilla brändeillä (Lovia; Viona Blu). Kalannahka voidaan pitää luksusmateriaalina, sillä kalannahan valmistajat ja sen jälleenmyyjät luokittelevat nahan eksoottiseksi materiaaliksi (ks. esim. Roje Exotics 2018; Atlantic Leather 2017; Kasesniemi 1997.) Kalannahkaa on uutisoitu nähdyn mm. presidentin linnanjuhlissa Pirkka-Pekka Peteliuksen yllä Pure Waste Textiles:n valmistamana rusettina vuonna 2015 (Jantunen 2015), ja presidentin puoliso Jenni Haukion käsilaukun materiaalina valtiovierailulla Norjassa vuonna 2012 (Iltalehti 2012).
Myös muilla kuin yrittäjillä on intressejä materiaalin tunnettavuuden ja käytön lisäämiseksi.
Vuosien 2011–2014 aikana toimi Maaseudun sivistysliiton EU:n rahoittama Poukama -hanke, jonka tarkoituksena oli tehdä kalannahkaa tunnetummaksi materiaaliksi. Hankkeessa järjestettiin koulutusta käsityöyrittäjille kalannahan valmistamisesta ja käytöstä. Keskeinen osa hanketta oli kehittää uusia innovaatioita kalannahkaisiin tuotteisiin, ja luoda uusia prototyyppejä. Hankkeessa pyrittiin myös edistämään Perämeren rannikon haja-asutusalueilla toimivien käsityöyrittäjien liiketoimintaa. Poukama-hanke antoi alkusysäyksen Juolan kanssa tehdylle kandintyölle, ”Suomalaisen kasviparkitun mateennahan soveltuvuus verhoilumateriaaliksi”, jossa Kalaparkki Oy:n valmistamaa kasviparkittua mateennahkaa tutkittiin kvasikokeellisin menetelmin, ja todettiin se verhoiluun soveltuvaksi ja kestäväksi.
(Juola & Lammassaari 2013). Molemmat jatkoimme materiaalin tutkimista maisterin
tutkielmissamme, ja käytimme kandissa olevia tekstejä ja testauksia uuden tutkimuksen pohjana. Juolan tutkimus koski kasviparkittua mateennahkaa verhoilumateriaalina ja sen käyttöä luksusmateriaalina henkilöauton ohjauspyörän verhoilussa. Juola (2014b, 8) toteaa pro gradussaan, että jos materiaali saavuttaa verhoilunahkojen korkeat standardit, voisi mateennahkaa käyttää myös esimerkiksi pukine ja asustetuotteissa. Poukama-hankkeen päätteeksi julkaistiin kirja, ”Poukama – Uutta luovaa kalastuskulttuuria”, joka esittelee hankkeen saaliin: tietoa ja ideoita kalannahan käytöstä, kuvia näyttelyistä sekä kalaan liittyvän kirjoituskilpailun parhaimmistoa. Kirjassa esiteltiin myös tekemämme kandidaatin tutkielma. Vuonna 2014 ilmestyi Uusitarkan opinnäytetyö ”Kalannahan käyttö ja mahdollisuudet asuste ja sisustusmateriaalina”, joka kokoaa tietoa materiaalin mahdollisuuksista kirjallisuuskatsauksen ja haastatteluiden keinoin. (Poukama 2013; Uusi- Tarkka 2014.)
Nahkaisia osia käytetään vaatteissa somisteina. Tehdessämme Juolan kanssa kandidaatin tutkielmaa, vierailimme Kalaparkin tuotantotiloissa. Ossi Kumpulaisella oli tuolloin päällään neule, jossa oli mateennahkaiset napit. Hän kertoi, että napit hänen villapaidassaan ovat kestäneet jonkinlaista pesua. Omakohtainen kokemus nahan pesunkestosta liittyy omaan vaatteeseen, jossa oli nahkasta valmistetut somisteet sen olkapäillä. Kymmeniä kertoja vesipesty nahkasomisteinen paita joutui vahingossa pesukoneeseen liian kuumalle pesuohjelmalle, jolloin sen nahkaosat kutistuivat, ja lopulta halkesivat, kun materiaalin venytettiin takaisin muotoonsa. Näiden kokemusten myötä minua kiinnosti tutkia mateennahan pesunkestoa.
Tekstiilituotteessa materiaalin hoito vaikuttaa sen kestoon ja käytettävyyteen, ja Aallon mukaan tekstiilituotteen pesu käsittää suurimman osan sen hoidosta (Aalto 2002, 6).
Lindforsin tutkimuksessa todettiin kotitalouksissa usein käytetyn vesipesun olevan eniten materiaalin ominaisuuksia muuttava hoitotapa (Lindfors 2002, 52). Koska mateennahka ei ole tekstiilituotteen pääasiallinen materiaali, tässä tutkimuksessa tutkitaan, miten materiaali käyttäytyy, kun sitä hoidetaan tekstiileille tavanomaisilla tavoilla ja pesuaineilla. Mateennahan pesunkestoa on selvitetty testaamalla materiaalia kvasikokeellisesti SFS standardien nahalle määrittelemiä testejä mukaillen. Pesunkeston osa-alueista testattavat ominaisuudet valittiin SFS-standardien avulla, joista pääosassa tässä tutkimuksessa ovat materiaalissa pesun vaikutuksesta tapahtuvat muutokset materiaalin kestävyydessä ja ulkonäössä.
Tutkielman tavoitteena on kerätä tietoa, onko materiaalia miltään osin mahdollista tai kannattavaa käyttää osana pestävää tekstiilituotetta. Mateennahka materiaalina käsitetään erikoisvaatetusmateriaalina, jonka käytössä, hoidossa ja huoltamisessa tulisi ottaa huomioon materiaalin erityislaatuisuus. ”Materiaali on pelkkää jätettä ennen kuin sitä on käsitelty” toteaa Kumpulainen (Lammassaari 2014, 77), ja jotta vaatetta ei hylättäisi ja näin ollen se ei päätyisi jätteeksi, täytyy sen materiaalien sopia käyttökohteeseensa (Padhye & Nayak 2015, 802).
1.2 Käsityötieteen näkökulmat tutkimuskohteeseen
Tämä tutkimus sijoittuu käsityötieteen tieteenalaan. Kaukisen (2006, 1) mukaan aiemmin valtaosa käsityötieteen alalla tehdystä tutkimuksesta on aikaisemmin liittynyt tekstiileihin.
Tämä rajaus ei kuitenkaan Kaukisen mukaan tarkoita sitä, etteivätkö muutkin materiaalit ja raaka-aineet voisi kuulua käsityötieteen sateenvarjon alle. Turunen (2007, 41) toteaa tekstiilimateriaalien, ja niihin liittyvän teknologian olevan käsityötieteessä tärkeitä tutkimusalueita. Käsityötieteessä materiaaliteknologian lähtökohtana voidaan Turusen mukaan pitää kaikkia niitä tekstiilimateriaalin ominaisuuksia, jotka vaikuttavat tekstiili- ja vaatetustuotteisiin. Käsityöllisessä muotoilussa on ymmärrettävä, mikä materiaali olisi paras suunniteltuun tuotteeseen ja käyttötarkoitukseen. Tällöin olisi tunnettava materiaalin ominaisuudet, niihin vaikuttavat tekijät ja materiaalin mahdolliset rajoitteet. Materiaalin käyttäytymistä halutaan ennakoida ja ymmärtää. Jotta materiaalin tuottaja, suunnittelija ja tuotteen valmistaja voivat pyrkiä valmistamaan laadukkaan tuotteen, tulee heillä Collier &
Eppsin (1999, 18) mukaan olla materiaalin ominaisuuksista näyttöä ja analyyttistä tietoa.
(Kaukinen 2006, 1; Turunen 2007, 41; Collier & Epps 1999, 18.)
Tämän tutkimuksen kohteena on käsityöllisesti valmistettavaan tuotteeseen tarkoitettu materiaali, käsityöllisesti kasviparkittu mateennahka, jonka käyttömahdollisuuksien laajentamista tutkitaan ja tulosten toivotaan olevan hyödyllistä uutta tietoa materiaalin valmistajille ja käsityöalan yrittäjille. Turusen (2015, 2) mukaan teknologinen tutkimus käsityötieteessä on tarpeellista, jotta valmistusvälineiden ja materiaalintuntemuksen avulla voisi valmistaa korkealaatuisia käsityötuotteita. Perustiedot niistä tekijöistä, jotka vaikuttavat tekstiilituotteen ominaisuuksiin, ovat Turusesta (2006, 41) välttämättömiä, jotta materiaalin käyttäytymistä voitaisiin ennakoida ja ymmärtää tekstiilituotteen suunnittelun ja valmistuksen
aikana, sekä valmiissa tuotteena (Turunen 2006, 41). Tässä tutkimuksessa perehdytään mateennahan ominaisuuksiin mahdollisten hoito ja huoltotoimenpiteiden jälkeen.
Kyseessä on materiaaliteknologinen tutkimus, joka käsityötieteen monitieteisessä viitekehyksessä (Seitamaa-Hakkarainen 2007) kuuluu luonnontieteellisteknologiseen orientaatioon. Tutkimus keskittyy materiaalin testaamiseen, ja tutkimustuloksien perusteella arvioidaan materiaalin käytettävyyttä ja sopivuutta vaatetusmateriaaliksi. Käsityötieteen alalla tekstiiliteknologiaan liittyviä väitöskirjoja on ilmestynyt neljä (Kaukinen 1995; Räisänen 2002; Lindfors 2002; Turunen 2015).
KUVA 1 TUTKIELMAN KOHDE KÄSITYÖTIETEEN TUTKIMUSKENTÄSSÄ (SEITAMAA- HAKKARAINEN,PÖLLÄNEN,LUUTONENETAL.2007)
Lindfors väitöskirja on tärkeä osa tätäkin tutkimusta. Viitekehys muodostuu materiaalin vaatetuskäyttöön soveltuvuuteen vaikuttavista tekijöistä. Lindforsin (2002, 2) mukaan kaikki tekstiilituotteen ominaisuudet muodostuvat teknologisten prosessien aikana. Tekstiilituotteen materiaalisia ominaisuuksia voidaan tästä syystä kutsua teknologisiksi ominaisuuksiksi
(Lindfors 2002, 2). Turusen (2006, 42) mukaan valmiin tekstiilituotteen materiaaliteknologisia ominaisuuksia voidaan tarkastella käyttämällä Lindforsin (2002) väitöskirjassaan esittämää jaottelua. Tutkimuksen mukaan yleisellä tasolla, käyttötarkoituksesta riippumatta, tekstiilituotteen käyttäjälle erittäin tärkeitä tekstiiliteknologisia ominaisuuksia ovat hoito- ominaisuudet ja käyttömukavuus. Ulkonäön pysyvyyttä pidetään tärkeänä. (Lindfors 2002, 91-92, 126, 137; Turunen 2006, 42.) Tässä tutkimuksessa kvasikokeellisilla laboratoriotesteillä kerätty tieto perustelee miten materiaali olisi käytettävissä tekstiilituotteissa. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää, onko materiaali käyttökelpoinen erikoisvaatetusmateriaalina vaatteen yksityiskohdissa.
2 MATEENNAHKA OSANA VAATETUSTA
2.1 Pukeutuminen
2.1.1 Pukeutumien ilmiönä
Koskennurmi-Sivonen (2012, 5) väittää pukeutumisen olevan syvästi inhimillinen ilmiö.
Koskennurmi-Sivonen esittelee Flügelin perusmotiivit pukeutumiselle, joita ovat koristautuminen, suojautuminen ja häveliäisyys. Flügel on maininnut myös kommunikaation pukeutumisen tarkoitukseksi, sillä vaatteiden perusteella uudesta ihmisestä tehdään päätelmiä, sillä ne ovat näkyvin osa ihmisen olemuksesta. Vaatteet voivat toimia suojana ihmisen elinympäristön luonnonvoimia (ja yliluonnollisia voimia) vastaan, mutta myös toisten ihmisten katseilta tai fyysiseltä uhalta. Tämä liittyy myös häveliäisyyteen ja säädyllisyyteen, sillä säädyllisellä pukeutumisella on pyritty suojelemaan yksilöiden ja perheidenkin kunniaa.
Koristautuminen on yleisinhimillinen ilmiö, joka toistuu kaikissa kansoissa ja kulttuureissa, eikä toiminnalla ole hyötyfunktiota, kuten esimerkiksi kylmältä suojautuminen. Ihmiset ovat koristautuneet asustein jopa ennen kuin ovat pukeutuneet. (Koskennurmi-Sivonen 2002, 7- 11). Jaakola, Engblom ja Sundströn väittävät (2002, 9) että pukeutumisen voidaan ajatella alkaneen nahoista alkuihmisten käyttäessä niitä lämmikkeenä. Saaliseläimet käytettiin kokonaan hyödyksi, ja saattoipa saalista yllään kantava kantaa samalla myös mainetta metsästäjänä.
Pukeutuminen nähdään erityisesti nykyään vahvasti osana identiteettiä, itseilmaisua ja yksilöllisyyttä. Tämä on Koskennurmi-Sivosen mukaan (2002, 7, 12–13) ollut suosittu teema pukeutumisen nykykirjallisuudessa ja tutkimuksessa 1990-luvulta lähtien. Muutoksen on aikaansaanut länsimaisen kulttuurin yhteisöt, jotka ovat löysänneet otettaan jäsenten pukeutumisen kontrollista, ja yksilöt ovat saaneet, tai joutuneet, ottamaan vastuun omasta pukeutumisestaan. Osalle ihmisitä pukeutuminen on Koskennurmi-Sivosen mukaan jatkuva projekti. Naukkarisen mukaan (2002, 21) pukeutumisvalintojen voidaan ajatella olevan osa käytännöllistä toiminnallista estetiikkaa, eli esteettisten arvojen, mielipiteiden ja näkemysten sanatonta julkituomista. Minna Hasun tutkielmassa Ulkonäkö ja käyttöominaisuudet
vaatteiden arvioinnin lähtökohtana (1991, 71-72) todetaan, että esteettisen elämyksen osatekijöinä ovat väri, linjat ja tekstuuri. Se miten itsensä koristelee, voidaan kokea viestinä ympäristölle, ja pienienkin yksityiskohtien pohtiminen voi olla tärkeä osa viestintää.
Tekstiilituotteiden ja vaatteiden ulkonäkö riippuu pitkälti suunnittelijan tekemistä materiaalivalinnoista.
2.1.2 Vaatetusmateriaalien ominaisuudet
Tekstiilituote on standardin (ISO 3758) määritelmän mukaan lanka, metritavara tai tuote, jonka massasta vähintään 80% on tekstiilimateriaaleja. Räisänen, Rissanen, Parviainen ja Suonsilta toteavat tekstiilituotteen raaka-aineiden olevan tekstiilikuituja (Parviainen ym.
2017, 8). Vaatetus valmistetaan yleisimmin kankaasta. Tekstiilikuiduista paljon kirjoittaneen Irma Boncamperin (2000, 10) mukaan ”kangas” tarkoittaa tasomaista tekstiilirakennetta, materiaalia tai tekstiilimateriaalia. Kankaat valmistetaan kutomalla ja neulokset neulomalla.
Kuituja voidaan myös yhdistää useilla menetelmillä muodostamaan kankaita. Eniten maailmassa valmistetaan synteettisiä tekokuituja, jonka jälkeen puuvilla on toiseksi yleisin tekstiilikuitu. Vuoden 2000 tilaston mukaan vaatetus- ja sisustustekstiilien osuus maailman kuidun käytöstä on 75 % (ks. Boncamper 2011, 21-24). Nahat eivät kuulu Boncamperin luokitteluun tavallisimmista tekstiilikuituiduista (Boncamper 2000, 28-29). Vaikkei nahka tai sen jäljitelmät olekaan tekstiilikuituja, voidaan sitä kuitenkin Boncamperin (2000, 153) mukaan käyttää vaatetuksen somisteina tai merkeissä, ja tavallisimpia näissä kohteissa ovat lehmän ja lampaan nahat.
Seivewrightin mukaan (2007, 130) valittaessa kangasta vaatteeseen, tulisi pohtia sen ulkonäöllisiä ja käytännöllisiä ominaisuuksia. Tarkemmin tekstiilituotteiden teknologisiin ominaisuuksiin on perehtynyt Lindfors (2002, 37-56), joka tutki tekstiilituotteiden ominaisuuksia ja jaotteli tutkimuksessaan tekstiilituotteen teknologisten ominaisuuksien pääluokat käyttäjälähtöisesti tarkastellen, käytön ja hoidon kannalta seuraavasti: (1) käyttömukavuus, (2) ulkonäön pysyvyys, (3) käyttöturvallisuus, (4) lujuusominaisuudet, (5) biologinen kestävyys, (6) ympäristönkesto ja (7) hoito-ominaisuudet. Vaatteen tulee olla lämmin ja mukavan tuntuinen, eikä se saa muuttua käytössä nukkavierun näköiseksi. Vaate
ei myöskään saisi allergisoida tai olla herkästi syttyvä. Käytössä vaate joutuu mekaaniselle rasitukselle, joista näkyvin on hankaus. Vaatteen tulisi kestää mekaanista rasitusta materiaalin pinnalla ja saumoissa niin käytön kuin myös sen hoidon aikana. Lujuutta tarkastellaan suhteessa vaatteen käyttötarkoitukseen. Biologinen kestävyys tarkoittaa materiaalin kestoa hyönteisten ja tuholaisten, homeen sekä hien vaikutuksille ja ympäristönkesto materiaalin kykyä kestää auringonvaloa ja veden eri muotoja.
Tekstiilituotteen hoito käsittää pesun, kuivattamisen ja sileytykseen. Näissä tuotteen hoitaja on avainasemassa tekemillään päätöksillä hoidon suhteen.
Lindfors totesi hoito-ominaisuuksien (7), käyttömukavuuden (1) ja ulkonäön pysyvyyden (2) olevan kuluttajan näkökulmasta tarkasteltuina tärkeimpiä tuotteen ominaisuuksia riippumatta tuotteen käytöstä. Hoito-ominaisuuksien todennäköisyys olla erittäin tärkeä tai tärkeä kuluttajalle on 94%. Hoito-ominaisuuksista tärkeimmiksi ominaisuuksiksi nousivat pesun- ja värinkesto-ominaisuudet sekä materiaalin mittapysyvyys. Näiden ominaisuuksien yhteenlaskettu todennäköisyys olla tärkeä tai erittäin tärkeä on 88 %. Ulkonäön pysyvyys nähtiin tärkeänä tai erittäin tärkeänä 90 % vastauksista. Ulkonäön pysyvyyden osalta Lindfors huomasi, että värinpysyvyys oli yksittäisistä ominaisuuksia korostunut, sillä se nähtiin tärkeäksi ominaisuudeksi 60 prosentin todennäköisyydellä. (Lindfors 2002, 91.)
Tekstiilituotteen käyttötarkoitus vaikuttaa siihen, kuinka tärkeiksi lujuusominaisuudet arvioidaan. Yleisesti lujuusominaisuudet nähtiin tärkeinä tai erittäin tärkeinä 72%
todennäköisyydellä. Repäisylujuus nähdään melko tärkeänä tai tärkeänä 79%
todennäköisyydellä. (Lindfors 2002, 97) Tässä tutkimuksessa keskitytään huollettavuuteen, lujuusominaisuuksiin ja ulkonäön pysyvyyteen, kun taas käyttömukavuus, ympäristönkesto, biologinen kestävyys, ja käyttöturvallisuus ovat tämän tutkimuksen kannalta epäoleellisia.
Vaatetta suunnitellessa tulisi kiinnittää erityistä huomiota funktioon, ja materiaalin kykyyn toteuttaa se. Räisänen ym. (2017, 5) toteavat, että materiaalivalinnoilla vaikutetaan tuotteen käyttökelpoisuuteen ja -ikään. Lisäksi tuotteen elinkaarta ajatellen, materiaalilla on välillisesti vaikutuksia myös ympäristölle, ja tästä syystä tulisi ajatella myös sen ympäristönkuormitusta jo valmistusvaiheessa ja hylätyn tuotteen kierrätettävyyttä.
Meinanderin mukaan (2012, 95) tekstiilituotteen toimivuuteen vaikuttavat ominaisuudet ja tuotteiden mahdolliset käyttörajoitukset voidaan määrittää objektiivisin menetelmin jo ennen, kuin ne tarjotaan markkinoille tai otetaan käyttöön. Meinander luettelee Textile Science kirjaan perustuvat viisi toimivuuden parametria, joita ovat (1) kestävyys, (2) mukavuus, (3) esteettinen houkuttavuus, (4) huollettavuus sekä (5) terveys, turvallisuus ja suojaus (Meinander 2012, 95). Nämä toimivuuden parametrit noudattelevat Lidforsin luokittelemia tekstiiliteknologisia ominaisuuksia. Kestävyydellä tarkoitetaan tekstiilituotteen kykyä säilyä muuttumattomana kohtuullisen käyttöajan, mukavuudella tuotteen kykyä säilyttää käyttäjän neutraali olotila, ilman epämukavuutta tai kipua ja esteettisellä houkuttavuudella tuotteen miellyttävyyttä aisteille. Terveys, turvallisuus ja suojaus tarkoittavat tekstiilituotteen kykyä suojata käyttäjää haitallisista vaikutuksista, ja sitä etteivät tuotteet olisi potentiaalisia terveysrikejä. Huollettavuus tarkoittaa tekstiilituotteen kykyä säilyttää puhtaus, koko, fyysinen tila ja väri samana kuin ostohetkellä, käytöstä, kulutuksesta sekä huoltotoimenpiteistä ja hoidosta huolimatta. Lidforsin mukaan (2002, 139) tekstiilituotteen teknologisten ominaisuuksien tunteminen kuuluu tuotteen materiaaliseen ja rakenteelliseen suunnitteluun sekä tuotteen käytön arviointiin. Tuotteen suunnittelijan tulee määritellä tuotteen tehtävä ja tehtävän mukaiset tarvittavat ominaisuudet, joita materiaalien tulee noudattaa, jotta tuloksena voi olla korkealaatuinen tuote.
Tekstiilejä koskevat standardit käsittelevät lähinnä materiaalin testaamista, mutta eivät sen laatua. Vaatetustekstiileiden laatutasosta ei ole olemassa voimassaolevaa standardia, mutta Markulan (1992, 262) Tekstiilitieto kirjassa esitellään vielä 1992 voimassaolleita eri tarkoituksiin käytettävien kankaiden laatuvaatimuksia. Näihin vaatimuksiin liittyen Markulan kirjoittaa (1992, 232), että tuotteen käyttötarkoituksesta riippuu, minkä verran ja minkälaisia poikkeamia normaaliarvoista saa olla. Nissi-Rantakömin tiedonannon mukaan nykyään laatukriteeristön määrittävät yritykset itse. Nissi-Rantakömi on Markulan kanssa samoilla linjoilla sanoessaan, että paljon riippuu itse tuotteesta, millainen se on ja millaiseen käyttöön tuote on suunniteltu. Luksustuotteeksi mielletyn tuotteen laatukriteeristö on yleensä tiukempi, niin tuotteen valmistajalla kuin myös asiakkaalla joka sen ostaa. (Nissi-Rantakömi 2018)
Standardista joka määrittää tekstiileiden hoito-ohjemerkintäjärjestelmää (SFS-EN ISO 3758), voidaan poimia testausmenetelmät, joilla materiaalin pesunkestoa koetetaan. Pesunkestoa tutkittaessa voidaan tarkkailla materiaalin värinkestoa, mittamuutoksia, saumojen ulkonäköä, kestolaskosten pysyvyyttä ja tuotteen sileyttä. Pesutestein voidaan tutkia myös pinnan
muutoksia, materiaalin nyppyyntymistä ja nöyhtääntymistä, materiaalin kovettumista tai sen rakenteen muutosta, esimerkiksi laminaatin ja liimaliinojen irtoamista. Tunnun muutokset ja liestyminen sekä saumojen rispaantuminen voivat myös olla tarkkailun alla. Suurinta osaa näistä materiaalin ominaisuuksista mitataan standarditestein laboratoriossa.
2.1.3 Erikoismateriaalit vaatteen yksityiskohdissa
Tuoteideaa kehitettäessä ja erityisesti vaatteita suunniteltaessa tulevat esiin yksityiskohtien ratkaisut. Baughin (2011, 50-51, 192-195) toteaa, että vaatteeseen valitun materiaalin tulee reflektoida suunnittelijan tarkoituksia. Vaatesuunnittelija voi suunnitella vaatteeseen ornamentiikkaa, eli yksityiskohtia ja koristelua, jotka häntä itseään viehättävät, ja jotka hän kokee tuotteen ”designia” parantavaksi. Koristelun tarkoitus on lisätä designiin särmää, kontrastia ja tekstuuria. Tällöin käytettävät materiaalit voivat poiketa yleisistä vaatetusmateriaaleista. Myös Anttilan (1993, 205-207) mukaan tuotteen muotoiluun vaikuttavia tekijöitä ovat mm. pinnan koristelu, yksilöllisyys ja tuotteen luontevuus.
Baugh (2011, 192-193, 197) jakaa vaatteiden yksityiskohdat (1) kontrastikankaisiin, joista valmistetaan eri värisiä tai – materiaalisia osia, kuten kauluksia tai kädensuita, (2) ohuihin nauhoihin, jotka ommellaan kankaan pintaan koristeiksi, ja (3) kirjontaan. Baughin mukaan koristemateriaalin väri voi tahria vaaleampia materiaaleja käytön aikana esimerkiksi hankauksen vaikutuksesta, ja koristemateriaalin väri voi tahria muita materiaaleja hoidon aikana. Suunnittelijan tulisi miettiä materiaaleja valitessaan, että pilaako materiaalin mahdollinen värinmuutos designin, tai ehkä jopa koko tuotteen. Myös koriste- ja vaatteen pääasiallisen materiaalin hankauksenkestot ja kutistuvuus voivat olla huomattavasti erilaiset keskenään, ja koristemateriaalin lämmönkesto voi olla huomattavasti huonompi, jolloin materiaali voi heiketä esimerkiksi silitettäessä. Koska koristemateriaalissa voi ilmetä muutoksia niin sen tunnussa, mitoissa, hankauksenkestossa kuin värinkestossakin, Baughin (2011, 196) mukaan materiaalin hoidonkeston testaaminen erittäin suositeltavaa.
Kontrastikankaita voidaan käyttää applikoimalla vaatteen pintaan, mutta myös kauluksissa ja kädensuissa. Muita vaatteen osia, joihin Boncamper kontrastimateriaaleja ehdottaa
käytettäväksi, ovat olkaimet, tampit, vyötärökaitaleet, napinlävet ja kaarrokkeet. Kontrastin lisääminen pieniin osiin vaatteita lisää vaatteen ilmeen kiinnostavuutta, ja erottaa sen muuten tavanomaisesti suunnitellusta vaatteesta. Koska vaatteet koetaan osaksi identiteetin ilmaisua, ovat myös vaatteiden yksityiskohdat osa tätä viestiä. Yksityiskohtien materiaalivalinnat voivat viestiä vaatteen mieltymyksistä ja arvoista, vaikka ne ovat pieniä osia. Yksilöllinen pukeutuminen on osa erilaisuuden hakua ja itseilmaisua.
Erikoismateriaaleja vaatetuksen osana pohdittaessa on erityisesti otettava huomioon materiaalin vaatimukset niin, että erityismateriaalikin täyttäisi tuotteen funktiot, muodon ja ulkonäön tekijät, ja tuotteen hoidon ja huollettavuuden vaatimukset. Anttila (1992, 129-130) mainitsee, että suunnitellessaan ratkaisuja käsityölliseen tai teolliseen valmistamiseen suunnittelijan täytyy tunnistaa alkumielikuvan muodostamisen jälkeen, millaista tietoa hän työssään tarvitsee. Suunnitteluvaiheessa informaation hankinnan tavoitteena on, että kaikki olennaiset näkökohdat tuotteen toimivuuden kannalta on otettu huomioon jo työn alkuvaiheessa. Tieto on suunnittelua edistävä tekijä, ra sitä onkin aiemmin ajateltu suunnittelun jarruna. Aiemman käsityksen mukaan rajoitteiden tiedostaminen, kuten materiaalien työvälineiden tai taloudellisten seikkojen esiintuominen estäisi suunnittelua.
Anttilan mukaan runsas tieto ja asioiden hallinta pikemminkin antaa suunnittelulle uusia ulottuvuuksia ja uudenlaisia ratkaisuja – tavoitteenahan on paras mahdollinen tulos.
2.2 Nahka vaatteessa
2.2.1 Vuodasta vaatetusmateriaaliksi
Jaakola, Engblom ja Sundstrom (2002, 9) toteavat kirjassaan Ajattomasti ja muodikkaasti nahasta, että nahkaa on käytetty vaatteissa jo ihmisen historian alkuajoista, joista todisteena mainitaan egyptiläiset puuveistokset 5000 vuoden takaa. Nahan säilymiseksi kehitettyjen parkitsemistapojen ansiosta nahkaisia esineitä on säilynyt useiden vuosituhansia takaa.
Eläinten taljat ovat olleet alkuihmiselle keino pysytellä lämpimänä, ja voidaan ajatella ihmisten pukeutumisen alkaneen nahoista. Hanekloun (1977, 11) mukaan nahan käyttö osana
vaatetusta on mahdollistanut elämisen kylmässä ilmastossa, kun metsästettyjen ruokaeläinten taljat sidottiin ympärille tuomaan lämpöä ja suojaa. Nykynahkalaadut ovat kemiallisin ja mekaanisin prosessein muokattuja ja käsiteltyjä, ja niistä valmistettujen tuotteiden kirjo on laaja. (Jaakola ym. 2002; Haneklou 1977)
Nahka on Pylvänäisen ja Saarisen (1982, 58) mukaan eläinten raakavuodista kemiallisin ja mekaanisin prosessein muokattu luonnontuote. Schaffer ja Saunders (2012, 62) kuvailevat nahan (leather) olevan osa eläimen nahan/nahaksen (skin) pintaosa, joka on kemiallisesti saatu säilyttämään sen luontaiset ominaisuudet, sekä samalla paranneltu sitä, jotta se säilyisi pidempään ja olisi muokattavissa. Apuna tässä käytetään kemikaaleja, kuten rasvoja, öljyjä, parkkihappoja ja monia muita kemikaaleja. Ensimmäisiä nahan muokkaamisen tapoja Jaakola ym. (2002, 11) mukaan ollut savu- ja rasva- ja kasviparkitus. Kiinassa noin 2000 vuotta ennen ajanlaskun nahkoja ryhdyttiin parkitsemaan niille värin antavilla aineilla. Nahan koristaminen kasveista irtoavilla väreillä on saattanut olla kasviparkinnan keksimisen alku.
Tämän jälkeen parkintamenetelmiä on kehitetty jatkuvasti. Seguin keksi, että tiivistetty parkkiaineliuos lyhentää kypsennysaikaa huomattavasti, ja 1850-luvulla kromiparkitus syrjäytti muut parkintatavat nopeana menetelmä, jolla saatiin pehmeitä ja kulutusta kestäviä nahkoja. Teollistumisen myötä nahan valmistus koneellistui, joka mahdollisti ohuemmat, pehmeämmät ja korkeampia lämpötiloja kestävien nahkojen tuottamisen. (Jaakola ym. 2002, 11; Schaffer & Saunders 2012, 62-63)
Schaffer ja Saundersin (2012, 62-63) mukaan parkittavat nahat saadaan nahanjalostamoille lihatuotannon sivutuotteista. Lihatuotannossa yleisesti käytettyjä eläimiä joita nahanvalmistuksessa hyödynnetään, ovat vasikka ja nautakarja. Aikuisen naudan nahan tuntu on vähemmän kumimainen kuin vasikan, ja se on karkeampi ja paksumpi. Nuoren eläimen nahan etuna on sen virheettömyys ja tasalaatuisuus, Melko yleisiä nahan lähteitä ovat myös lammas ja vuohi, kun taas harvinaisempia ovat sika, hevonen ja buffalohärkä. (Jaakola ym. 2002, 11; Schaffer & Saunders 2012, 62-63)
Nahan laatu vaikuttaa myös parkituksen lopputulokseen. Pylvänäinen & Saarisen ja Hanekloun mukaan ei ole kahta samanlaista eläintä eikä myöskään kahta samanlaista nahkaa. Laatuun vaikuttavat niin nisäkkäillä kuin kaloillakin ilmasto, elinolot, ruokinta, hoito, ikä sekä sukupuoli. Nahan laatu ja paksuus vaihtelevat myös vuodassa sen sijainnin mukaan.
Esimerkiksi selkäosa on vahvempaa kuin muut osat. (Haneklou 1977, 11; Pylvänäinen &
Saarinen 1982, 58) Tämä johtuu Jaakolan ym. mukaan siitä, että nahan osien laatu on suhteessa eläimen sisäisen kudoksen tiiviyteen. Kudoksen tiiviyteen taas vaikuttaa se, millä tavalla kuidut ovat suuntautuneet nahan pintaan nähden. Eläimen selkäosa liikkuu vähiten, joten nahka selässä on tiivistä ja hyväkudoksista. Alueet, jotka liikkuvat paljon, ovat venyneempää ja kudokseltaan huonompaa kuin selkäosa. Nuoren eläimen nahka on tasavahvaa, sitkeää ja taipuisaa. (Jaakola ym. 2002, 12; Pylvänäinen & Saarinen 1982, 58)
2.2.2 Nahka vaatteessa
Pylvänäinen ja Saarinen (1982, 58) määrittelevät nahan materiaaliksi, josta pääasiassa valmistetaan jalkineita, vaatteita, laukkuja ja käsineitä. Pylvänäisen ja Saarisen mukaan nahan ominaisuudet johtuvat eläimen vuodan kuiturakenteesta. Nahassa on hyvä muovautuvuus, eli nahka mukautuu valmistusvaiheessa venytyksiin ja muihin muokkaustoimenpiteisiin, ja jopa valmiissa nahkatuotteessa pystyy omaksumaan uuden muodon, esimerkiksi kengässä nahka mukautuu jalan muotoon. Nahassa on hyvä kosteudenimemiskyky ja haihdutuskyky, eli se imee kosteutta, mutta liikaa kastuessaan venyy ja kuivuttuaan saattaa tuntua kovalta ja kutistuneelta. Se on hengittävää ja säilyttää pehmeytensä ja joustavuutensa myös kylmässäkin, ei halkeile kylmällä säällä. Sillä on myös hyvä repimislujuus eli se kestää erilaisia voimia. Nahka on myös lämmin materiaali, sillä siinä on huono lämmönjohtokyky. (Pylvänäinen ja Saarinen 1982, 58)
Vaikka nahkaa on perinteisesti käytetty asustemateriaalina, tai kokonaan nahasta valmistettujen tuotteiden, kuten nahkatakkien valmistamiseen, voidaan sitä yhdistää myös muihin materiaaleihin, ja se on yhdistettävissä neuloksiin ja kudoksiin. Kärki-Siltanen, Mäenpää ja Unhola (1980, 7) mainitsevat, että nahalla voidaan paikata housuja, puseroita ja neuletakkeja. Sitä suositellaan erityisesti kuluvien kohtien paikkaamiseen, kuten kyynärpäihin, polviin, takamukseen ja hihojen ja taskujen suihin. Myös Baughin mukaan (2011, 120-123) nahat ovat kestäviä materiaaleja myös vaatteessa, ja ulkonäöltään ne ovat luksuksenomaisia valintoja. Boncamper (2000, 153) toteaa nahkojen olevan käytettävissä vaatetuksen somisteina tai merkeissä, ja tavallisimmiksi hän näissä kohteissa mainitsee lehmän ja lampaan nahat. (Kärki-Siltanen ym. 1980, 7; Boncamper 2000, 153; Baugh 2011, 120-123)
Ompeluteknisesti materiaali on käytettävissä vaatetukseen kankaan tavoin. mutta materiaali asettaa jo ompeluvaiheessa haasteita tekijälle. Sitä voidaan ommella kaikentyyppisillä koneilla, mutta ompelijan kannattaa kuitenkin totutella nahan ompeluun, neuvoo Haneklou (1977, 18). Gulliksen Moe (2005, 24, 32-33) ohjeistaa käyttämään teflonpaininjalkaa, ja välttämään puhtaasti synteettistä lankaa. Myös Haneklou mainitsee, että synteettiset langat saattavat leikata etenkin pehmeää nahkaa. Gulliksen Moe suosittaa käytettäväksi vahvaa puuvillaa, pellavaa tai silkkilankaa käsin ompelussa. Haneklou kuitenkin kehottaa kokeilemaan erilaisia lankoja ja valitsemaan langan työn mukaan. (Haneklou 1977, 12-13). Käytetyin saumatyyppi nahasta pieniä nahkatuotteita ommellessa on rakenne, jossa nahan reuna on näkyvillä ja tikkaukset tehdään materiaalin päällyspuolelle (Gohl & Vilensky 1980, 169).
Savonlinnalaislähtöinen Iina Torpakko (2015, 21) suunnitteli opinnäytetyössään Pure- vaatemalliston, jossa hän käytti poronnahkasta valmistettuja pieniä yksityiskohtia tuomaan mielenkiintoista ilmettä vaatteisiin. Yksityiskohtia, joihin nahkaa oli suunniteltu käytettäväksi, olivat nahkaisia nyörejä ja olkapäiden päällä olevia laajoja nahkaisia pintoja. Torpakko oli kartoittanut muutamia mahdollisista kilpailijoitaan, ja huomioi niistä tuotteiden laadun ja materiaalivalinnat. Torpakko mainitsee suuren kaupallisen merkin COS, joka myös käyttää nahkaa tuotteissaan. Nahan ja muiden luonnonmateriaalien, ja erikoismateriaalien käytön voisi nähdä olevan trendi-ilmiö vaatteissa, joissa tavoitellaan keskitasoista tai korkeatasoisempaa laatua. (Torpakko 2015, 45) Vaatteita suunnitellut Torpakko (2015, 30) totesi materiaalin haasteet: ”Poronnahan ainoita huonoja puolia on sen hoito, sillä nahkaa ei voi pestä normaalisti. Marimekolla työskennellessäni huomasin, että vaatteen hoitotavalla on suuri merkitys vaatteen ostopäätökseen.” Kärki-Siltanen ym. (1980, 7) huomauttavat, että tekstiilimateriaalin sopivuus nahkaan on syytä kokeilla etukäteen, jotta tuotteesta tulisi onnistunut (Kärki-Siltanen ym. 1980, 7). Lindforsin mukaan tekstiilituotteen lujuus on sen heikoimman osan lujuus (2002, 47).
2.2.3 Erikoisnahkojen käyttö
Erikoisnahkoja käytetään vähemmän kuin nahantuotantoon yleisesti käytettävien nisäkkäiden nahkoja. Tähän vaikuttaa niiden saatavuus, ja hinta. Shaffer ja Saundersin (2012, 65, 141,
209) mukaan eksoottisia materiaaleja käytetään tuotteissa siksi, että ne tuovat tuotteeseen tekstuuria, luksusta ja koristeellista ulkonäköä. Kosken (1994, 15, 22) mukaan krokotiiliin, alligaattorin, kalojen ja matelijannahat ovat eksoottisuudessaan haluttuja, arvostettuja ja kalliita nahkoja, joita käytetään lähinnä laukkujen ja vöiden, sekä kenkien materiaalina.
Schaffer ja Saunders (2012, 63-64) listaavat erikoisnahoiksi nahat joita saadaan matelijoista, kesyttämättömistä nisäkkäistä, linnuista ja kaloista. Matelijannahkoja saadaan mm.
alligaattoreista käärmeistä, liskoista ja sammakkoeläimistä. Erikoisnahoiksi luetaan myös nahat, joita saadaan villieläimistä, joita ei kasvateta lihansa vuoksi. Näitä ovat kenguru, peura, hirvi, pekarit (sorkkaeläin), hylje ja antilooppi. Vain muutamien lintujen, kuten kanan, strutsin ja emun nahkoja valmistetaan nahaksi ruokatuotannon sivutuotteena (by product). Schaffer ja Saunders mainitsevat kalannahan erikoisnahkana, mutta se nähdään ruokateollisuuden roskamateriaalina (waste product) joka parkitsemalla muutetaan käytettäväksi.
Erikoisnahkojen käyttöön liittyy olennaisesti huoli siitä, että kärsivätkö herkät, tai jopa uhanalaiset, lajit materiaalin käytöstä. CITES certificate (Convention on International Trade in Endangered Species) on sertifikaatti, joka takaa, että nahka tulee kasvatetuista eläimistä, tai että se on metsästetty noudattaen tiukkoja kiintiöitä. (Schaffer & Saunders 2012, 63-64) Myös Saarni kertoo ulkomaalaisten asiakkaidensa kyselleen sertifioitua todistusta siitä, ettei made ole uhanalainen laji. (Kasesniemi 1997.)
2.3 Kalasta nahkaa vaatteeseen
2.3.1 Kalannahan käyttö
Eskelisen (2011, 8) mukaan pohjoisen alkuperäiskansoilla on pitkät perinteet kalannahkojen käytössä. Alkuperäiskansat käyttivät pyyntieläimistään pääsääntöisesti kaiken materiaalin.
Pohjoisen Siperian kansoilla ja joillakin Amerikan alkuperäiskansojen heimoilla on myös perinteitä kalannahan käytöstä ainakin vaatteissa, purjeissa ja ikkunoissa. Keski-Alaskassa Jupik-heimon jäsenet ovat valmistaneet parkitusta kalannahasta mm. kenkiä, käsineitä, laukkuja, säärystimiä sekä lankaa (Calista Elders Council & Anchorage museum 2008).
Islannissa hain nahasta on valmistettu balettitossuja, ja myös märällä kivellä lipsumattomia karkeapintaisia kenkiä. Kalannahkaa on käytetty myös hihnoina ja liekoina. (Calista Elders
Council & Anchorage museum 2008; Eskelinen & Franck 1999, 99; Rahme 1993, 42;
Quillerietin 2004, 50−74; Eskelinen 2011, 8.)
Euroopassa 1600- ja 1700- luvuilla oli muodikasta päällystää pienesineitä parkitsemattomilla nahoilla, ja myös parkitsematonta kalannahkaa, engl. fish skin shagreen, käytettiin siihen tarkoitukseen. Sen karkea pinta oli hyvä materiaali esimerkiksi puukonkahvoihin. Puusepät käyttivät karkeimpia kalannahkoja myös hiontaan ja kiillottamiseen. Jotkut puusepät käyttivät sitä myös huonekalujen pinnankoristeluun.
Kosken (1994, 15) mukaan parkitun kalannahan käyttö kengän koristenahkana on tunnettu jo kauan. 1900-luvun alussa jalkinesuunnittelija Salvatore Ferragimo käytti tuotteissaan erilaisia parkittuja kalannahkoja, ja myös parkitsematon kalannahka tuli taas muotiin. Sitä käytettiin muun muassa ylellisten huonekalujen pinnoitteena. Maailmansotien jälkeen materiaalipulaa paikattiin Euroopassa tuottamalla parkittua kalannahkaa vaateteollisuudelle nahan korvikemateriaaliksi. Eskelisen ja Franckin (1994, 99) mukaan parkittua kalannahkaa saadaan valmistettua ankeriaasta, haista, monnista, mateesta ja lohesta. Hyvää nahkaa saadaan myös turskasta, hauesta, kampelasta, karpista, kuhasta, makrillista ja siiasta (Eskelinen & Franck 1999, 99). (Edwards 2000; Kane 2009, 1, 194; The British Pathe;
Wikipedia 2013; Quilleriet 2004, 26, 120, 140; Eskelinen, Kalannahka, parkitsijan opas 2011, 8.)
Juolan mukaan kalannahkaa käytetään nykyään sen erikoisuuden vuoksi. Suomelaisten kalannahkaa käyttävien yritysten tuotteet valmistavat siitä erilaisia pientuotteita ja asusteita, kuten lompakoita, vöitä, koruja ja laukkuja. Suomalaisia laukku- ja asustevalmistajia, jotka käyttävät tuotteissaan kalannahkaa ovat esimerkiksi Eväkäs, Lovia ja Viona Blu. (Juola 2014a, 70; Eväkäs 2018; Lovia 2018; Galateia Liisa Saarni 2018; Viona Blu 2018). Muoti- ja kenkäteollisuudessa kalannahkaa on käytetty eksoottisena luksusmateriaalina niin yksityiskohdissa kuin kokonaisissa tuotteissakin (Uusi-Tarkka 2014, 11-14). Galateian Liisa Saarni valmistaa tuotteet itse parkitsemistaan nahoista. Kalannahkaa on nähty myös vaatteissa. The Guardianin artikkelin mukaan Rose & Willardin vuoden 2015 mallistossa on ollut vaatteita, joissa on käytetty mateennahkaa (Marriot 2015). Omin sanoinensa Rose &
Willard (2018) kuvailee valmistavansa eettistä muotia uranaisille. (Rose & Willard 2018;
Atlantic Leather 2017)
2.3.2 Kalannahka materiaalina
Kalannahkaa koskettava tutkimus ja kirjallisuus liittyvät lähinnä parkitsemiseen, eli materiaalin valmistamiseen. Suomessa on viimeisten kolmen vuosikymmenen aikana tehty muutamia tutkimuksia kalannahan ominaisuuksista ja parkitsemisesta. Ensimmäisiä tutkimuksia mateennahalle on tehnyt Liisa Saarni opiskellessaan Kuopion koti- ja taideteollisuusoppilaitoksessa. Tutkimus johti kalannahan parkituskokeilujen kautta löytämään uudelleen aiemmin unohdetut tavat käsitellä vanhaa luonnonmateriaalia. Saarnin tutkimukset ovat osittain salaisia, sillä ne ovat oman liiketoiminnan kehittämiseen liittyvää tietoa. (Kasesniemi 1997). Saarnin vuoden 1989 mateennahkaan keskittyvän tutkimuksen jälkeen kalannahkaa materiaalina ovat tutkineet opinnäytetöissään Eva Rahikainen ja Marja Rak (1995) sekä Mirjam Naakka (1999). 2010-luvulla kalannahkaa ovat tutkineet ja testanneet verhoilija Elin Jensen Langaard (2010) Jönköpingin yliopistossa, ja Poukama- hankkeen innoittamina Juola ja Lammassaari (2013) kandintyönä mateennahan käytöstä verhoilumateriaalina, ja Juola (2014b) maisterin tutkielmassa Kasviparkittu mateennahka verhoilumateriaalina. Eija-Katriina Uusitarkka (2014) on selvittänyt kalannahan käyttöä ja mahdollisuuksia asuste ja sisustusmateriaalina.
Kirjallisuutta kalannahasta suomen kielellä löytyy Jouko Eskelisen ja Kari Franckin (1999) Harrastajanahkurin käsikirja 1. Eskelinen on kirjoittanut myös kirjan Kalannahka, parkitsijan opas (2011). EU-rahoitteinen Österbottens Fiskarförbund ry:n Nahkaa Kalasta- projektin (1999) tuloksena syntyi Carina Rönnin (2001) Nahkaa kalasta – käsikirja kalannahan kasvisparkituksesta. Tämän tutkimuksen käyttöön saatiin myös käsikirjaa varten VTT:n kemiantekniikalta tilattujen kalannahan materiaalitestauksien julkaisemattomat tulokset.
Nahkaa kalasta -käsikirjaa varten Marja Rak kokeili nahkojen ompeluominaisuuksia ja käyttökelpoisuutta, mutta niitä ei käsikirjassa esitellä. (Rönn 2001, 1) Kalannahasta ja sen perinteisestä parkitsemisesta löytyy ruotsiksi kirjallisuutta Lotta Rahmelta (1991). Norjassa parkitsemista on kirjoittanut Solveig Ovangerin (1994).
Näiden tutkimusten, opinnäytetöiden, julkaisujen ja hankkeiden lisäksi tietoa kalannahan ominaisuuksista löytyy alalla olevien yritysten tuottamasta mainosmateriaalista. Suomessa toimii tällä hetkellä muutama kalannahan valmistaja (Galateia ja Kalaparkki) ja
kansainvälisiltä markkinoilta on saatavilla teollisesti valmistettuja kalannahkoja (Atlantic Leather). Galateian Liisa Saarni valmistaa tuotteet itse parkitsemistaan nahoista. (Galateia Liisa Saarni 2018; Atlantic Leather 2017)
Kalannahkaan liittyvät mielikuvat ovat vahvoja. Materiaali mielletään jätteeksi ja heikoksi materiaaliksi. Sen kestävyyttä epäillään, ja siksi Kalaparkin Ossi Kumpulainen antaa asiakkaiden kokeilla mateennahan vetolujuutta tarjoamalla nahkasuikaletta katkaistavaksi.
Kasesniemen haastattelussa Saarni on kertonut asiakkaiden epäilevän mateennahan olevan hyvin ohutta, haurasta, ja kummalliselle haisevaa. Sen ajatellaan myös olevan vedenpitävää sadetakkiin, eläähän kala vedessä. Todellisuudessa nahka on kuitenkin vedenkestoltaan samantapaista kuin muutkin nahat. (Kasesniemi 1997, 6) Vaikka kalannahka onkin ruokateollisuuden jätettä, se on oikein parkittuna kestävää ja kevyttä, Atlantic Leatherin mukaan nahan kuiturakenteen vuoksi jopa kestävämpää kuin muut nahat (Schaffer &
Saunders 2012, 65-66; Atlantic Leather 2018). Uusi-Tarkan tutkimuksessa tuli Tuula Puoskarin haastatteluissa ilmi, että Suomessa toimivalla kalateollisuudella on kiinnostusta toimittaa materiaalia jatkokäsittelyyn kalanjaloistamoista nahkaparkitsimoihin. Materiaalin jatkojalostamiseen vaadittavaa teollisuutta ei Suomessa vielä ole, sillä tuotanto kalannahkaa tekevillä yrityksillä on pääosin käsityöllistä. (Uusi-Tarkka 2014, 23, 42)
2.3.3 Made
Made (Lota lota), eli tutummin matikka, on ainoa myös sisävesissä elävä turskakalalaji (Gadidae). Made on alkuperäinen suomen vesien kalalaji, ja se elää lähes kaikkialla Suomen sisävesissä ja koko rannikkoalueella. Se viihtyy viileissä pohjavesissä, ja välttää päivisin liikkumista. Made on levittäytynyt koko pohjoisen pallonpuoliskon manneralueiden sisävesiin.
Made on yleisesti käytetty ruokakala, eikä sitä Lajitietokeskuksen mukaan uhkaa sukupuutto.
Muista kaloista poiketen made kasvaa talvella. Kesäisin made liikkuu vähän, mutta aktivoituu syksyllä vesien viiletessä. Made kutee helmikuussa, jolloin on myös paras aika kalastaa sitä.
Mateen kalastus tapahtuu sen yöaktiivisuudesta johtuen pimeän tullen.
Luonnonvarakeskuksen arvion mukaan vuonna 2016 vapaa-ajankalastajat kalastivat vuonna 2016 Suomessa noin 555 tonnia madetta, ja kaupallisesti sitä saalistettiin vuonna 2017
yhteensä 42 tonnia. (Luonnonvarakeskus 2017; Luonnonvarakeskus 2018; Kulmala 2017;
Suomen lajitietokeskus 2018; Luontoportti 2018; Wikipedia 2018)
Made on hyvin pienisuomuinen ja limapintainen kala. Pää ja eturuumis ovat leveät ja sen pitkä ruumis kapenee pyrstöä kohti. Mateen pyrstöosa on sivuilta litistynyt. Tavallisesti mateen pituus on 35−70 cm ja sen paino 0,5−4,0 kg. Isot mateet ovat harvinaisia, mutta Suomessa saadaan kalastettua vuosittain lähes 7 kiloisia mateita. Muualla maailmalla tavataan jopa kymmenkiloisia mateita. Väriltään made on keltaisen- tai tummanruskean kirjava, ja sen kyljissä on suomutaskujen aiheuttamia säännöttömiä kuvioita. Kylkiviiva on vaalea ja melko suora. Mateen alaleuassa on turskakaloille tyypillinen viiksisäie. Selkäeviä on kaksi. Taempi selkäevä ja peräevä ulottuvat lähes pyrstöön asti. Pienisilmäinen kala on usein loiskaihin sokaisema. (YLE 2011; Luontoportti 2018; Suomen lajitietokeskus 2018; Wikipedia 2018).
Mateennahan materiaalisia ominaisuuksia on tutkittu vähän, ja osa tutkimuksista on mateennahan valmistamiseen perehtyneiden yrittäjien liikesalaisuuksia. Galateian Saarnin mukaan made on hyvä nahkakala siksi, ettei sillä ole suojanaan suuria suomuja, vaan tiivis, vahva nahka (Kasesniemi 1997). Eskelisen mukaan (2011, 11), toisin kuin muilla kaloilla, mateella suomut eivät lävistä sen nahan pintaa, vaan pienet suomut sijaitsevat nahan pintakerroksessa. Suomutaskujen koko vaikuttaa nahan lujuuteen ja käyttöön. Saarnin mukaan ainoa ero naaras ja uroskalojen nahoissa on, että naaraskalat lihovat kutuaikaan, joten suurimmat mateennahat saadaan naaraskaloista (Kasesniemi 1997, 8).
2.3.4 Perkuujätteestä nahaksi
Eskelisen ja Franckin (2011, 72) mukaan parkituksen tehtävä on muuttaa nahan kuiturakenne sellaiseksi, että se kestää veden, lämmön ja muiden haitallisten aineiden vaikutuksen.
Hanekloun mukaan parkitsemismenetelmät vaihtelevat niiden tulevan käyttötarkoituksen mukaan. Vaatetustarkoituksiin tulevista nahoista tehdään hyvin pehmeitä ja taipuisia, kun taas laukkuihin käytettävät nahat parkitaan vahvoiksi ja tukeviksi. (Haneklou 1977, 12) Ankerias, kissakala, Niilin ahven, turska, lohi ja keihäsrausku ovat Schaffer ja Saundersin (2012, 64-66) mukaan yleisimmin parkittavia kalalajeja. Kalannahkojen väri ja ulkonäköominaisuudet ovat eri lajeille erilaiset. Kalannahkaan jään parkitsemisen jälkeen
jäljelle kalalajeille tunnusomaisia piirteitä ja väritykset, ja suomujen poisto kuvioi ne omalaatuisesti. Jos suomut ovat suuria, ne vaikuttavat nahan laatuun.
Kalaparkki Oy:n Ossi Kumpulainen parkitsee eniten mateennahkaa juuri sen ulkoisten ominaisuuksien ja kestävyyden vuoksi. Sen pintakuvio on Kumpulaisen mukaan vaihteleva ja nahan pinta on sileä verrattuna muihin kalannahkoihin. Kumpulaisen mukaan mateesta haastavan materiaalin tekee se, että liiallisen tai varomattoman käsittelyn vuoksi pintakuvio voi vaurioitua tai jopa kulua kokonaan pois (Kumpulainen 2013).
Kumpulaisen parkitsemassa mateennahan valmistuksessa on käytetty kasviparkintaa, jonka muun muassa Atlantic Leather (2018), Blanchard (2007, 218) ja itse Kumpulainenkin (2013) toteavat ekologisemmaksi vaihtoehdoksi kuin mineraali- tai kromiparkitut nahat. Sen voi ajatella olevan luonnonmukaista, sillä nahka parkkiutuun puun kuoresta löytyvien parkkiaineiden vaikutuksesta (ks. Eskelinen & Franck 2011, 73). Kalannahan voidaan sanoa olevan kestävän kehityksen mukainen tuote, sillä jos koko sen tuotantoketju noudattaa kestävän kehityksen periaatteita. Kestävän kehityksen mukainen tuotanto, jossa pyritään vähentämään jätettä ja jopa uudelleenkäyttämään sitä, ovat tulevaisuuden vaatimuksia jokaiselle yritykselle. Ekologinen tuote on ainoastaan silloin, jos sen parkintaprosessi ei vahingoita luontoa. (Uusi-Tarkka 2014, 41,54).
Schaffer ja Saundersin (2012, 64-66) mukaan kalannahan voidaan ajatella olevan ympäristöystävällisempi parkittava kuin muut nahat, sillä niistä ei tarvitse poistaa karvoja, johon tarvitaan voimakkaita kemikaalikäsittelyjä. Kalannahka eroaa nisäkkään nahasta näkyvimmin siten, että siinä on karvan sijaan suomut. Kun suomut on poistettu, nahka on parkittavissa samoin keinoin kuin nisäkkäiden nahat. Nahan ylimmässä kerroksessa, suomujen ja epidermiksen pinnalla, on limakerros, joka kalan eläessä suojaa nahkaa pieneliöiltä ja bakteereilta. Epidermiksen alla on martiokerros ja retikulakerros, ja alimpana suboutis ennen lihasta. Kalannahasta puuttuu eläimille tyypillinen papillaarikerros. (Eskelinen 2011, 10; Pylvänäinen & Saarinen 1982, 58). Suomujen koko ja syvyys vaihtelevat kalalajeittain. Ne myös vaikuttavat kalannahan lujuuteen ja käyttöön. Esimerkiksi hauen nahkassa suomut saattavat tunkeutua epidermiksestä retikulakerrokseen ja rei’ittää nahkaa, kun taas mateen nahassa suomut ovat epidermiksen pinnassa ja näin ollen koko nahan pinta on rei’ittämätön. Eskelisen ja Franckin (1999, 98) mukaan kalannahassa pigmenttiä on epidermiksen lisäksi myös suomuissa. Kalannahan suomuissa on paljon keratiinia ja ne
sisältävät vaikealiukoista rasvaa. (Schaffer & Saunders 20012, 64 - 66; Eskelinen & Franck 1999, 98; Eskelinen 2011, 13; Jaakola ym. 2002, 13; Väyrynen 1985, 10.)
Mateennahka nyljetään irti kalan lihasta vetämällä, toisin kuin muiden tavanomaisten saaliskalojen nahat. Nylkemisen jälkeen nahka jää ehjäksi, ja on näin ollen muokattavissa kestäväksi käsityömateriaaliksi (Kumpulainen 2013). Kalannahan suomuissa on paljon keratiinia ja ne sisältävät vaikealiukoista rasvaa, ja kunhan ne poistetaan, kalannahka on parkittavissa samoja periaatteita käyttäen kuin muutkin nahat (Eskelinen & Franck 2011, 98).
Schaffer ja Saundersin mukaan kalannahan parkitseminen on ympäristöystävällistä, koska sen valmistuksessa ei käytetä samoja vahvoja kemikaaleja, joilla nisäkkään nahoista poistetaan karvat.
Nylkemisen jälkeen vuodat säilötään, jotteivat bakteerit pilaa raakavuotaa. Yleisin säilöntämenetelmä on suolaus. Sitä käytetään niin nisäkkäiden kuin kalojenkin nahoille. Kun nahkoja on kertynyt tarpeeksi parkintaerää varten, parkinta voi käytännössä alkaa.
Parkitusmenetelmiä, sekä niiden yhdistelmiä, on monia erilaisia. Kumpulainen (2013) kertoo että hänen käyttämänsä parkintatapa on perinteinen kasviparkitusmenetelmä, jossa parkitusprosessin aikana käytetään kemikaaleina suolaa, vettä, pesuainetta, alkoholia, muurahaishappoa, parkitusainetta ja rasvaa. Kumpulaisen käyttämät parkkiaineet ovat useimmiten Queberachoa, ja joskus Mimosaa. Hän ei värjää nahkoja, koska parkitusaineista nahkoihin tarttuu väripigmenttejä, jotka korostavat kalannahan ominaista väriä. Tummaa pigmenttiä on parkitsemisen jälkeen eniten suomutaskun reunoissa ja suomutaskun pohja on tasaisen vaalea. Tämä tuo esiin kalannahalle ominaisen pintastruktuurin. Kumpulaisen käyttämä parkintaprosessi on käsityöllinen prosessi, joka tarkoittaa myös sitä, että valmiiden nahkojen hinnoittelun tulee perustua tehtyyn työhön (ks. Kumpulainen 2013). Kandidaatin tutkielmaa tehdessämme materiaalin hinta oli noin 20 euroa nahalta.
2.3.5 Mateennahka erikoisvaatetusmateriaalina
Vaatetuksessa käytetään tavallisimpien Boncamperin lajittelemien vaatetusmateriaalien lisäksi erikoisvaatetusmateriaaleja, kuten kontrastikankaita ja muita materiaaleja, kuten nahkoja. Mateennahka voidaan nähdä erikoismateriaalina, jonka käytöllä tuotteeseen haetaan luksusta ja erityisiä yksityiskohtia. Erikoismateriaalin laatutason tulisi olla korkea, jotta siitä
voitaisiin käyttää luksustuotteessa, sekä myös pyytää korkeampaa hintaa. (Nissi-Rantakömi 2018) Vaikka vaatteissa käytettäville materiaaleille ei ole enää voimassaolevia laatustandardeja, voidaan tässä tutkimuksessa käyttää apuna asustenahkojen valintaan käytettävää standardia (ISO 14931), joka määrittelee materiaalille laboratoriossa testattavien ominaisuuksien raja-arvot, kuten värin hankauksenkeston ja värin keston kuivapesulle, sekä materiaalin repimislujuudelle.
Uusitarkan (2014, 19) tutkimuksessa Eskelinen on maininnut, että kasviparkitus vaikuttaa siihen, mihin käyttötarkoituksiin materiaalia voisi käyttää. Eskelisen mukaan kasviparkittu nahka on herkempi lämmölle eikä sitä näin ollen voi esimerkiksi prässätä muotoon.
Kasviparkittua nahkaa ei myöskään kannattaisi Eskelisen mukaan kastella niin kuin ei nahkoja yleensä. Uusitarkka väittää, että nykyajan kuluttajilla olisi erilainen laatuvaatimustaso kuin kuluttajilla aiemmin. ”Nykyajan kulutuskäyttäytyminen hyväksyy huonomman laadun, eikä tuotteen pitkäikäisyys ole enää tuotteen tärkein ominaisuus.” (Uusitarkka 2014, 19, 22.)
Mateennahan käyttömahdollisuudet ovat kuitenkin hyvät, jos halutaan kulutusta kestävää pintaa (Juola & Lammassaari 2013; Juola 2014b). Tällaiset maateennahan käyttökohteet voisivat samoja, joita Kärki-Siltanen (1980) ym. ehdottavat nahalle, eli hihan- ja taskunsuut, kyynärpäät, polvet ja takamus. Lisäksi materiaalin voisi ajatella sopivan pienen kokonsa vuoksi myös nappeihin, ja hyvän repimislujuutensa vuoksi kapeisiin, muttei kuluviin osiin, kuten nauhoihin.
Erikoisvaatetusmateriaalien käyttöä on harkittava, sillä ne voivat vaikuttaa koko tuotteen toimivuuteen. Vaatetusmateriaalin on kestettävä käytön ja huollon aiheuttamia rasituksia, ja vaatteessa mukana olevan erikoismateriaalin tulisi kestää samat hoitotoimenpiteet kuin vaatekin, ellei se ole irrotettavissa.
2.4 Materiaalin pesunkesto-ominaisuudet
2.4.1 Vaatteen hoito-ominaisuudet
Lindforsin (2002, 50) mukaan kuluttajan kannalta vaatteen hoito-ominaisuudet ovat ensisijaisen tärkeitä. Pyykinpesu on Aallon mukaan (2002, 4) keskeisin osa tekstiilienhoitoa, ja sen lisäksi toimenpiteisiin kuuluvat kuivattaminen ja jälkikäsittelytyöt kuten erilaiset sileytystavat. Näiden lisäksi tekstiilienhoitoon kuuluvat tekstiilien harjaus, tuuletus, erillinen tahranpoisto sekä nyppyjen poisto. Tekstiilien huoltoon kuuluvat tekstiilien korjaus ja uudistaminen, joita ei käsitellä tässä tutkimuksessa. (Aalto 2002, 4)
Tekstiilienhoidon tarkoituksena on palauttaa tekstiilien funktionaaliset ja esteettiset ominaisuudet mahdollisimman hyvin. Jotta ne palautuisivat jälleen käyttökelpoisiksi, täytyy kuluttajan suorittaa sille erilaisia hoitotoimenpiteitä, jotka ovat Lindforsin (2002, 50) mukaan pesu, kuivattaminen ja sileytys. Kristiina Aallon (2002, 6) tutkimuksessa todetaan Aulangon tutkineen tekstiilienhoitoon kuuluvan monia eri vaiheita, joista pyykinpesu kuivauksineen on työläin. Pyykinpesun raaka-aineena ovat likaiset vaatteet, jotka pyykinpesun myötä muutetaan tuotteiksi, eli puhtaiksi vaatteiksi. Pyykinpesussa Aulangon mukaan keskinäisessä vuorovaikutuksessa ovat pesijä, pyykki, pesuaine, pesuaine ja ympäristö. (Aalto 2002, 6) Tekstiilienhoito, ja erityisesti pyykinpesu ovat Aallon (2002, 4) mukaan uusintamista, joka tarkoittaa toimintaa joka uusintaa tai ylläpitää tekstiilien käyttöarvoa.
Kuluttajalle on lain mukaan annettava tieto tuotteen materiaaleista, ja sen pesu-, puhdistus- ja hoito-ohje, jotta kuluttaja pystyy ”torjumaan omaisuudelleen aiheutuvan vaaran”
(Valtioneuvoston asetus kulutustavaroista ja kuluttajapalveluksista annettavista tiedoista 2004/737, 4 §), ja Lidforsin sanoin ”hoitamaan tuotetta niin, että se puhdistuu ja säilyy mahdollisimman moitteettomana hoitokäsittelyjen jälkeen” (2002, 50-51). Suomalaisten kotitalouksien tekstiilienhoitokäytäntöjä tutkineen Aallon (2002, 6) mukaan haitallisia tekstiilienhoitoon liittyviä kuluttajan toimintamalleja voidaan ehkäistä riittävän selkeillä ja virheettömillä hoito-ohjeilla, tuoteinformaatiolla ja teknisillä ratkaisuilla. Lindforsin (2002, 50- 51) tutkimuksessa todetaan, että onnistuneen hoidon edellytys on kuluttajan kyky tulkita hoito-ohjemerkintöjä ja toimia niiden ilmoittamalla tavalla. (FINLEX 2004: Valtioneuvoston
asetus kulutustavaroista ja kuluttajapalveluksista annettavista tiedoista 2004/737, 4 §;
Lindfors 2002, 50-51; Aalto 2002, 6).
Standardissa (SFS-EN ISO 3758) suositellaan, että tekstiilituotteiden ja niiden osien kestävyys erilaisissa hoitotoimenpiteissä selvitetään ennen hoito-ohjemerkinnän valintaa. Tekstiilien ominaisuudet ovat tärkeitä tekstiilituotteiden käyttökelpoisuuden pysyvyyden kannalta, sillä hoitotoimenpiteet voivat vahingoittaa tekstiilejä. (SFS-EN ISO 3758)
Lindforsin (2002, 125) tutkimustulokset osoittivat, että hoito-ominaisuudet, käyttömukavuus ja ulkonäön pysyvyys ovat tekstiilituotteiden käyttöä ja hoitoa kuluttajan kannalta tarkastellen erittäin tärkeitä. Näiden lisäksi käyttöturvallisuus, lujuusominaisuudet, biologinen kestävyys ja ympäristönkesto ovat tärkeitä, riippuen tuotteen käyttötarkoituksesta. (Lindfors 2002, 125) Kuluttajan rooli vaatteen käytettävyyden kannalta on olennainen, sillä kaikki valinnat liittyen sen pesuun voivat vaikuttaa vaatteen ulkonäköön ja käyttöön.
2.4.2 Pesun vaikutukset vaatteen ominaisuuksiin
Lindforsin (2002, 50–51) mukaan vaatetustekstiilien käyttöön ja ominaisuuksien pysyvyyteen vaikuttaa oleellisesti niiden hoito. Tekstiilien puhdistuksessa käytetään traditionaalisesti vesipesua ja kuivapesua. Vesipesussa lika poistetaan veden, pesuaineiden ja mekaanisen muokkauksen avulla, ja kuivapesussa liuottimien avulla. Standardi ISO 3758 (ISO 3758) määrittelee vesipesun vesiliuoksessa tehdyksi käsittelyksi, jonka tarkoituksena on tekstiilituotteiden puhdistaminen. Vesipesuun sisältyvät liotus, esipesu, varsinainen pesu, huuhtelu sekä vedenpoisto eli linkous tai vääntäminen em. vaiheiden aikana ja lopuksi.
Käsittelyt voidaan tehdä koneessa tai käsin.
Pesun materiaalissa aiheuttamia muutoksia ja materiaalin kykyä vastustaa niitä kutsutaan pesuominaisuuksiksi. Lindforsin mukaan (2002, 50-51, 52) erityisesti vesipesu muuttaa tuotteen ominaisuuksia, sillä mekaaninen muokkaus heikentää ja kutistaa kangasta, sekä haalistaa värejä. Näitä muutoksia aiheuttavat valittu pesutapa, pesun kesto, pesulämpötila ja pesuaineet. Pahimmassa tapauksessa jo ensimmäinen pesu voi pilata tuotteen viimeistyksen
(Lindfors 2002, 52). Padhye & Nayakin (2015, 812-813) mukaan pesun jälkeen voi ilmetä materiaalin vaurioitumista, kuten ryppyisyyttä, kutistumista, muodon kiertymistä, värinmuutoksia, tahriutumista, tuntuominaisuuksien muutoksia. Myös tahrat saattavat jäädä materiaaliin pysyvästi, jos ne pestään liian kuumassa vedessä. (Padhye & Nayak 2015)
Mittamuutokset ovat Lindforsin (2002, 53-54) mukaan tekstiileille tyypillinen ilmiö. Niillä tarkoitetaan tuotteen pituuden ja leveyden muutoksia. Kuluttaja joutuu kutistumisen kanssa tekemisiin yleensä tuotteen pesun yhteydessä. Vähäinen kutistuminen on useiden tuotteiden kohdalla normaali ilmiö ensimmäisessä pesussa. TSL tavaraselostekaavan (1997, 117 - 118) mukaan mitat saavat muuttua pituudesta ja leveydestä +/- 2%. Tätä voidaan pitää vaatetustekstiileissä normaalina mittamuutoksena. Oletettua suuremman mittamuutoksen voi aiheuttaa vääränlainen pesu. (Tekstiilien kauppa 1997, 117118)
Vaate voi vahingoittua sen käytön, säilytyksen ja hoidon yhteisvaikutuksesta. Padhye ja Nayekin mukaan (2015, 802) vaate hylätään silloin, kun se on vahingoittunut. Vaatteen hoidon epäonnistuminen voi johtaa vaatteen hylkäämiseen. (Padhye & Nayak 2015, 802)
2.4.3 Vaatteiden hoitotavat Suomessa
Aallon (2002, 32) tutkimuksen mukaan pesulämpötilat pyykinpesussa ovat alentuneet 50- luvult lähtien. Aalto (2002, 45) näkee tälle syyksi pesuaineiden kehityksen, sillä korkeita lämpötilaoja ei tarvita edes hygieniasyistä. Aallon (2002, 59) tutkimustulosten mukaan vuosituhannen vaihteessa 77 % suomalaisista käytti ensisijaisena pesuaineenaan tiivistejauhetta, millaista myös tässä tutkimuksessa käytetty pesuaine on. Aallon mukaan (2002, 32) runsas neljännes eurooppalaisten pesemästä pyykistä pestiin 40 asteessa normaaliohjelmalla, ja suomalaisten pyykistä yli puolet pesukerroista pestiin 40 asteessa.
Kolmannes suomalaisten pyykistä pestiin 60 asteessa. Hellävaraista pesua käytettiin Euroopassa noin 14% pesukerroista, ja Suomessa, vuonna 1999, 21% pesuista. Käsinpesua tehtiin suuressa osassa (90 %) talouksia, mutta kolmannes talouksista pesi pyykkiä käsin vain muutamasti vuodessa. Käsipyykissä pestiin lähinnä yksittäisiä vaatteita noin puolessa talouksista. (Aalto 2002, 3032, 57, 6163)
Standardit, jotka testaavat materiaalien ominaisuuksia, on luotu muistuttamaan materiaalin oikeasti kohtaamaa kulutusta ja käyttöä. Standardit 15702 ja ISO 15703 määrittävät materiaalien pesunkeston testaamista. Standarditesteissä pesulämpötilat ovat suomalaisen pesutapoja noudattelevat, sillä standardissa 15702 ohjeistetaan pesemään 40 asteen lämpötilassa, ja standardissa 15703, 30 asteen lämpötilassa. (ISO 15702; ISO 15703)
2.4.4 Nahan ja kalannahan hoito
Boncamperin (2000, 65, 75, 154) mukaan nahan pinta puhdistetaan harjaamalla tai pyyhkimällä. Kastunut nahka tulisi kuivata tasaisessa lämmössä, muttei kuitenkaan kuumassa paikassa. Jos tarkoituksena on pestä koko nahkatuote, normaali nahka tulisi huoltaa erityisessä nahkapesussa, sillä nahan pehmeänä ja joustavana säilyttävä rasva voi liueta pesussa. Suurehkot puhdistus tai hoitotoimenpiteet tulisi Pylvänäisen ja Saarisen (1982, 75) mukaan jättää joko tehtaalle tai pesulalle joka tuntee nahkapukimien puhdistuksen.
(Pylvänäinen & Saarinen 1982, 65, 75, 154)
Vaatteen, joissa nahkaa on käytetty tehosteena ja erikoismateriaalina vaativat erityistä hoitoa. Myös Torpakko (2015, 30) totesi suunnittelemansa PURE malliston osalta ongelmalliseksi nahan puhdistettavuuden. Hänen mukaansa pesuominaisuudet voivat olla asiakkaalle ratkaiseva vaikutin ostopäätöstä tehdessä. Oma COS-merkkinen teepaita, jossa oli koristeena nahkaa olkapäillä, neuvottiin pesemään paidan 30 lämpöasteessa. Paita kesti pesua, kunnes se vahingossa päätyi 60 asteen pesuun, jossa nahka kutistui ja haurastui niin, että se repesi, kun sitä yritettiin palauttaa takaisin muotoonsa. Kärki-Siltasen ym. (1980, 12) mukaan ennen nahan yhdistämistä tekstiiliin, tulisi tarkistaa vaatteen puhdistus- ja pesumahdollisuus, erityisesti värinkestoa koettamalla standarditestiä mukaillen. (Kärki- Siltanen ym. 1980, 12; Torpakko 2015, 30)
Nahalle ja kalannahalle on kehitetty käsittelyjä, joilla nahka saadaan vesipestäväksi. Rose &
Willardin vaatteissa käytetty nahka on peräisin Atlantic Leatherilta (Marriot 2015), jolla on valikoimissaan myös vesipestävää nahkaa. Rose & Willard (2018) neuvoo pesemään
kalannahkaisen tuotteen hellävaraisesti käsin tai erikoispesulassa, joten on oletettavaa, että tuotteeseen on valittu vesipestävä kalannahka. (Rose & Willard 2018; Marriot 2015)
Kasviparkittua mateennahkaa ei Eskelisen mukaan (Uusitarkka 2014, 19) kannattaisi kastella.
Kasviparkittu nahka on herkempi olosuhteiden muutoksille kuin esimerkiksi kromiparkittu nahka. Kuitenkin Kumpulaisen paidannappien perusteella mateennahka voisi kestää pesua jossain määrin. Tässä tutkimuksessa selvitetään kasviparkitun mateennahan pesunkestoa.
