Tiedonhankinta tässä tutkimuksessa tapahtuu kokeellisesti. Laboratiivisen, eli kokeellisen tai kvasikokeellisen menetelmän valinta on perusteltua Anttilan (2005, 269270) mukaan silloin, kun halutaan tutkia ilmiön reaktiota johonkin. Klassisessa koetilanteessa kaikki kokeeseen liittyvät muuttujat pidetään vakioina, paitsi yksittäinen koemuuttuja, jota käsitellään tai jonka annetaan vaihdella, jolloin tutkija voi havainnoida tekijöiden välillä olevia suoria syy-yhteyksiä. Tutkija pyrkii systemaattiseen ja kontrolloituun havainnointiin. Kvasikokeellinen tutkimusmenetelmä ei pysty käytännön syistä täyttämään kaikkia koeasetelman vaatimuksia, mutta se pyrkii Anttilan mukaan (2005, 269, 274275) muistuttamaan varsinaista kokeellista tutkimusta. Kvasikokeellisen tutkimuksen pyrkimyksenä ei ole kontrolloida tai manipuloida kaikkia muuttujia. Tällöin tutkijan tulee tiedostaa, miten nämä kompromissit vaikuttavat tutkimuksen sisäiseen ja ulkoiseen luotettavuuteen (validiteettiin), eli siihen, miten hyvin ja huolellisesti tutkimus on olosuhteista huolimatta suoritettu. Tutkimuksen raportin on oltava niin tarkka, että tutkimuksen voisi toistaa ja tulokset verifioida, tai falsifioida.
Tutkimusraportin tarkkuus vaikuttaa myös tutkimuksen uskottavuuteen. Anttilan (2005, 518) mukaan tutkimusraportin pohjalta olisi oltava uskottavaa, että kuvatulla tavalla on päädytty esitettyihin tulkintoihin.
Kvasikokeellinen tutkimus tulee suorittaa siten, että se olisi kenen tahansa toistettavissa.
Etenkin kvasikokeellisessa tutkimuksessa on Anttilan mukaan (270, 274275) kaikki poikkeukset ja rajoitukset on määritettävä ja raportoitava tarkasti. Tutkimuksessa on käytettävä testimenetelmää ja laitteistoa, jotka ovat muidenkin tutkijoiden käytettävissä, sillä muutoin testit eivät ole toistettavissa, eivätkä tutkimustulokset ole vertailukelpoisia muiden materiaalien vastaaviin testituloksiin. Kokeellisessa tutkimuksessa on yleensä vertailuryhmä, joka tässä tutkimuksessa on aiemmin tehdyt testaukset.
Tässä tutkielmassa standarditestien tehtävä analyyttisen tiedon muodostajana toteutuu, sillä materiaalia verrataan aikaisemmin samoilla testeillä testattuihin mateennahkoihin ja näin saadaan tietoa materiaalin käyttäytymisestä. Tekstiiliin yhdistetyn nahan pesutestit tuovat tuotteen käytettävyyteen liittyvää tietoa, jota ei olisi pelkästään standardinmukaisilla testeillä saatu. Kvasikokeellinen testaaminen mahdollistaa käytännönläheisemmän testaamisen, ja tässäkin tutkimuksessa testit muokattiin loppukäyttöä ajatellen materiaalia parhaiten testaaviksi. Collier ja Epps (1999, 1415; 2022) mukaan on perusteltua soveltaa standardimenetelmiä uutta materiaalia testattaessa, jotta siitä saataisiin oleellisinta tietoa.
Heidän mukaansa standardien mukaisesti testattujen ominaisuuksien tiedot ovat myös kaupallisessa mielessä todiste materiaalin ominaisuuksista tietyssä loppukäytössä.
Anttilan (2005, 234) mukaan kvantitatiivinen tutkimus käyttää post-positivistisia metodeja, joiden tarkoituksena on hävittää tutkijan, tai muiden häiriötekijöiden vaikutus tutkimuksen etenemiseen. Standardien mukaisissa laboratoriotesteissä tutkija ei varsinaisesti osallistu tutkimukseen, vaan suorittaa kokeen, havainnoi ja kirjaa tulokset. Laboratoriotestien osalta tutkimuksen mittaustulokset eivät perustu tutkijan aistihavaintoihin, ja tämän voidaan Anttilan (2005, 541) mukaan ajatella lisäävän tutkimuksen luotettavuutta. Tässä tutkielmassa aineistonkeruu on luonteeltaan post-positivistista analyyttisen tiedon keräämistä, ja raportointi sen mukaista. Tieto perustuu standarditestien tuloksiin, jotka on kerätty standardin ohjeen mukaan. Tutkielman pohdinnassa tieto rakentuu abduktiivisesti, eli se pyrkii parhaaseen mahdolliseen selitykseen. Kerättyä tietoa tarkastellaan ja analysoidaan tiedon hyödyllisyyden ja sopivuuden näkökulmasta, jolloin lähestytään pragmatismia. (Anttila 2005, 234, 457)
4.2.1 Kvasikokeellisen menetelmän luotettavuus
Anttilan mukaan (2005, 273) sisäinen validiteetti on kokeellisessa tutkimuksessa välttämätöntä. Tutkimuksen tarkoituksena ei ole tuottaa eroja kokeiden avulla, vaan kokeilla pyritään todentamaan aineistosta nousevat erot. Toinen tavoite kokeellisella tutkimuksella on ulkoinen validiteetti, eli se, että sen tulokset ovat edustavia ja yleistettävissä, ja tämä toteutuu Uusitalon (2001, 86) mukaan silloin, kun tutkittu otos edustaa perusjoukkoa. Omassa tutkimuksessani parannan vertailtavuutta rinnakkaisilla aineistoilla esimerkiksi huoltamatonta
materiaalia huollettuun vertaamalla. Boncamperin (2004, 67) mukaan silloin, kun testauksia ei ole mahdollista suorittaa laboratorio-olosuhteissa, tai riittävää määrää materiaalia ei ole käytettävissä luotettavan tutkimuksen aikaansaamiseksi, tyydytään suuntaa-antaviin tuloksiin ja päätöksenteon tueksi suoritettuihin vertailukokeisiin.
Eskola ja Suoranta (1998, 6970) mukaan tutkielman luotettavuutta lisää sen triangulaatio, eli se, että tutkimuskohdetta tutkittaessa yhdistetään useita lähestymistapoja. Triangulaatio tarkoittaa tutkielmassani sitä, että kaksi tutkijaa suorittamassa osan testeistä, jolloin tutkijatriangulaatio täyttyy vuosien 2013 ja 2014 laboratoriotesteissä ja analyysissä vuonna 2013. Aineistotriangulaatio tutkimuksessa voisi olla vahvempi, jos tutkimukseen olisi liitetty tapaustutkimuksena esimerkiksi tutkimuksen johdanto-osiossa esitetyn ulkoilutakin valmistus, ja sen koepeseminen. Tutkimuksessa kuitenkin tehtiin muutama tekstiiliin yhdistetyn mateennahan koepesu, joita tutkija arvioi kvalitatiivisesti. Tutkimuksen aineisto perustuu laboratoriotesteihin ja tutkijan muistiinpanoihin, joten voidaan sanoa tutkimuksen aineistotriangulaationkin täyttyvän. Kuten Juolan tutkimuksessa (2014b, 75) tässäkin tutkielmassa uskottavuuden voidaan olettaa olevan laboratoriotestien osalta korkea, koska testien tulokset ovat tarkkaa tilastollista tietoa. Myös Anttilan (2009, 11) mukaan materiaalien testaamista pidetään luotettavana tiedon lähteenä tekstiilialalla. Standardinmukainen testaus lisää tutkielman luotettavuutta lähinnä testien toistettavuuden suhteen.
Yksi tutkielman luotettavuuden mittari on Eskola ja Suorannan mukaan (1998, 61) tulosten yleistettävyys. Kvantitatiivinen tutkimusote pyrkii Anttilan (2005, 236) mukaan muodostamaan tilastollista yleistettävyyttä, joka häivyttää yksittäiset poikkeamat käyttämällä keskiarvoja kuvaamaan otosta. Kvalitatiivisessa tutkimuksessa pyrkimys ei ole yleistää, vaan kuvata, ymmärtää tai tulkita tutkittavaa ilmiötä (Eskola & Suoranta 1998, 61). Koska tutkimuksessa tutkimuskohdetta lähestyttiin myös tapaustutkimuksena, pyrittiin yhdistämään nämä näkökulmat ja selittämään ilmiötä testien pohjalta. Tutkimuksen tulosten yleistettävyys tässä otoksessa olisi voinut parantua, jos koepalojen määrä osassa kokeista olisi ollut suurempi. Tällöin aineiston saturaatio, eli aineiston kyllääntyminen, olisi voinut toteutua kattavammin (ks. esim. Eskola & Suoranta 1998, 62). Saturaation toteutuminen on heikko tällä tutkimuksen aineistolla, jossa materiaali on luonnostaan vaihtelevaa ja eri testierissä on erilaatuisia nahkoja. Tulokset voidaan yleistää vain samaa parkitusmenetelmää käyttämällä parkittuihin, saman valmistajan valmistamiin mateennahkoihin, kunhan huomioidaan nahkojen luonnollinen vaihtelevuus.
4.2.2 Standardinmukainen materiaalitestaus
Tekstiilituotteiden ja raaka-aineiden ominaisuuksia määritetään eri menetelmillä, sillä tieto materiaalin käyttäytymisestä on Boncamperin (2004, 65) mukaan tärkeää teollisuuden laadunvalvonnassa, sekä tuotekehityksen osana. Laboratoriomenetelmät ovat testejä, jotka tehdään käytännön menettelyjä vastaavilla standardisoiduilla menettelyillä. Testeillä voidaan selvittää materiaalin käyttäytymistä tietyissä olosuhteissa tiettyyn käyttötarkoitukseen.
Tuntemattoman materiaalin käyttäytymistä tietyissä olosuhteissa pyritään tutkimaan ja arvioimaan ennen niiden käyttöä tuotteessa. Testausmenetelmät on suunniteltu laboratoriossa suoritettaviksi, ja ne on pyritty kehittämään sellaisiksi, että ne vastaisivat käytännön olosuhteita. (Boncamper 2004, 65)
Materiaalitutkimuksen tutkimuskohteita voidaan Kaukisen (2006, 5) mukaan tarkastella tekstiilimateriaalien perspektiivistä kuituina, lankoina ja kankaina ennen kuin ne ovat tuotteessa. Näitä tarkoituksia varten on olemassa tekstiilien tutkimukseen ylikansallisia standardoituja tutkimus- ja testausmenetelmiä. Suomen tekstiili ja muoti ry:n mukaan standardit ovat edellytys laadukkaille ja turvallisille tuotteille. Paulins ja Hillery (2009, 114) toteavat, että yritykset testauttavat tuotteitaan useimmiten siksi, että ne voivat todeta niiden olevan turvallisia, tai siksi että he haluavat tietää vastaavatko materiaalit heidän omia laatustandardejaan. Jos materiaaleista löydetään sinne kuulumattomia aineita, tai pitoisuuksia jotka ylittävät sallitut määrät, vastuulliset yritykset voivat pyytää asiakkaitaan ja myymälöitään palauttamaan tuotteet. (Kaukinen 2006, 5; Paulins & Hillery 2009, 114).
Suomen tekstiili ja muoti ry:n (2017) mukaan standardeja ja standardinmukaista testausta tarvitaan niin materiaali- kuin tuotekehityksessä, tuotannossa ja niin ikään myös kaupankäynnissä. Materiaalia voidaan testata, jotta löydetään sen käytön rajat, ja näiden tietojen perusteella voidaan suunnitella tuotteita, tai osia joihin materiaali parhaiten soveltuu.
Standardit ovat toimintatapoja, jotka on yhteisesti sovittu joko kansallisesti, eurooppalaisella tasolla tai globaalisti määrittelemään testauskäytäntöjä sekä materiaaleille asetettuja vaatimuksia. Yleensä ne ovat suosituksia, mutta terveyttä ja turvallisuutta koskevia standardeja on käytännössä pakko noudattaa, jos ne tukevat lainsäädäntöä. (Suomen tekstiili ja muoti ry 2017.)
Tässä tutkimuksessa käytetyt standardit on laatinut TEVASTA ry, joka kuuluu jäsenenä Suomen Standardisoimisliittoon (SFS), joka on 1924 perustettu standardisoinnin keskusjärjestö. Sen päätehtäviä ovat SFS-standardien vahvistaminen, julkaiseminen, myynti ja tiedottaminen. SFS tekee kansainvälistä yhteistyötä, ja se on jäsenenä kansainvälisissä standardisoimisjärjestöissä. SFS huolehtii, että Suomen standardikokoelma vastaa maan tarpeita, ja että kokoelma sisältää kansainvälisten ja eurooppalaisten sopimusten edellyttämät kansalliset standardit. Suurin osa voimassaolevista SFS-standardeista on alkuperältään EN-standardeja, jotka laaditaan eurooppalaisessa standardi-soimisjärjestössä CEN:ssä, joka on CEN kaikkien EU- ja EFTA-maiden standardisoimisjärjestöjen yhteistyöelin. Kansainvälisellä tasolla laajin standardisoimisjärjestö on vuonna 1947 perustettu ISO johon kuuluu standardisoimisjärjestöt 163 maasta. (SFS 2017)
4.2.3 Standardien valinta
Tutkimustehtävänä on tutkia kasviparkitun mateennahan soveltuvuutta osaksi pestävää vaatetta sen pesuominaisuuksien perusteella, joten materiaalille tehtäviä laboratoriotestejä ohjaavina standardeina käytetään vaatteiden ja nahkojen SFS EN ISO-standardeja. Nahan pesunkestolle ei ole varsinaista standardia tai standarditestiä, mutta on olemassa standardeja nahan ominaisuuksien laatuvaatimuksista, sekä standardeja jotka määrittävät tiettyjen ominaisuuksien tutkimustavaksi pesutestin. Standardin mukaisesti testaamalla voidaan selvittää nahan keston resistanssi tietyissä olosuhteissa. Pesukäsittelyt valittiin siten, että ne vastaisivat mahdollisimman hyvin tekstiileille normaalioloissa tehtävää hoitoa. Pesua määrittäväksi standardiksi valittiin nahan värin hellävaraisen pesun kestoa määrittävä standardi ISO 15703. Tätä testausmenetelmää ja standardia seuraamalla voidaan selvittää nahan värinmuutos ja pesun aiheuttama muiden materiaalien tahriintuminen sekä nahan viimeistyksen muutokset. Pesutestiä voidaan käyttää myös edeltämään muiden ominaisuuksien muutoksen testaamista (ISO 15703). Hellävaraista pesua määrittävän standardin lisäksi on olemassa myös nahan värin konepesunkeston standardi (ISO 15702), joiden välinen ero on pesujen lämpötilassa. Hellävarainen pesu tehdään 30 asteessa, kun taas standardin 15702 mukainen pesu tehdään 40 asteessa. Myös standardimukaiset pesuaineet eroavat, mutta kokeeseen ei ollut käytettävissä standardinmukaisia pesuaineita. Tässä
testissä poiketaan myös hellävaraisen pesun testistä, sillä testistä halutaan tehdä kotipesusovellus, jossa käytetään tiivistepesuainettajauhetta. Tässä tutkielmassa selvitetään standardinmukaisesti pesun aiheuttamat muutokset nahalle, sekä sen aiheuttamat muutokset kahdelle aiemmin testatulle ominaisuudelle, hankauksenkestolle sekä vetolujuudelle. (ISO 1570; SFS-EN ISO 15703.)
Värin pesunkeston standardissa (ISO 15703) kehotetaan huomioimaan myös muita materiaalissa havaittavia muutoksia. Standardinmukaiset kestotestit valittiin pääasiassa aiemmissa tutkimuksissa tehtyjen testien perusteella, jotta testien tuloksilla olisi vertailukohta, saatavilla olevan testilaitteiston perusteella, sekä standardin SFS-EN ISO 3175-1 avulla. Standardi ISO 33175-175-3175-1 määrittelee tekstiilien ja vaatteiden puhdistettavuuden arviointiin käytettäviä testejä, ja listaa ne vaatteiden ominaisuudet, jotka saattavat kemiallisessa pesussa muuttua (SFS EN ISP 3175-1). Ominaisuudet, joita tässä maisterin tutkielmassa testataan laboratoriotestein, ovat mittapysyvyys, värien pesun kesto, näytteen värinmuutoksen arvostelu, monikuitutestikankaan tahriutuminen ja pinnan hankautuminen.
Tuotteen materiaalista, rakenteesta ja käytöstä riippuen voidaan muitakin ominaisuuksia ottaa huomioon.
Standardi 3175-1 antaa suuntaa millaisia asioita materiaalin muutoksiksi voidaan huomioida, kuten viimeistyksen lähteminen, sileys ja oikeneminen pesun jälkeen sekä ulkonäön arvostelu.
(SFS-EN ISO 3175-1). Lisäksi standardi ISO 14931:2015 E määrittelee millaisia ominaisuuksia asustenahalla tulisi olla, joista yksi esimerkiksi on materiaalin repäisynkesto. (ISO 14931) Tämä nahan laatua määrittävä laatustandardi otettiin mukaan tutkimukseen. Tässä tutkielmassa selvitetään standardinmukaisesti pesun aiheuttamat muutokset nahalle, sekä sen aiheuttamat muutokset kahdelle aiemmin testatulle ominaisuudelle, hankauksenkestolle sekä vetolujuudelle. (ISO 15702; SFS-EN ISO 15703.)
4.2.4 Tuntuominaisuuksien tutkimusmenetelmät
Materiaalin tunnustelu on osa tämän tutkielman tutkimusosiota lähes kaikissa sen vaiheissa, sillä materiaalia tunnustellaan ennen pesua, pesun jälkeen märkänä ja vielä sen kuivuttua
sekä ominaisuuksia testaavien laboratoriotestien jälkeen. Tuntuominaisuuksia arvostelemalla saadaan kvalitatiivista tietoa materiaalista, jollaista ei pelkillä laboratoriotesteillä voi saada.
Meinanderin (2012, 95) mukaan tekstiilituotteiden tuntua arvioidaan yleisimmin aistinvaraisesti ja hypistelemällä. Tunnunarviointiin ei Meinanderin mukaan ole käytettävissä standardeja, vaan niitä määritellään usein adjektiiviparien mukaan (Meinander 2012, 107).
Materiaalien tuntuarviointi on Anttilan (1999, 2−3) mukaan keskeinen osa käsityöllistä toimintaa. Sekä Meinander, että Anttila toteavat tuntuominaisuuksien vaikuttavan myös kuluttajien ostokäyttäytymiseen (ks. Anttila 1999, 3; Meinander 2012, 107). Materiaalin tuntu on Meinanderin mukaan aina yksi laatukriteeri, jolla pyritään optimoimaan tekstiilituotteen menestystä markkinoilla (Meinander 2012, 107).
Anttilan mukaan (1999, 2−3) käsityön tekijä havaitsee käsillään kinesteettisesti ja haptisesti materiaalia, sen pintaa, rakenteita ja muotoja. Anttila selittää kinesteettisen havainnoinnin tarkoittavan jänteiden ja hermotuksen avulla tapahtuvaa jäsenten asentojen ja niihin kohdistuvan paineen tunnistamista. Haptisen havaitsemisen selitetään olevan iholla olevilla tuntoreseptoreilla tapahtuvaa pinnan laadun ja struktuurin, sekä kivun, lämmöntunteen sekä pinnan kuivuuden vaihtelun havaitsemista. Anttilan (1999, 3) mukaan useat tutkijat ovat samaa mieltä siitä, että nämä havainnointitavat liittyvät myös visuaaliseen ja auditiiviseen havaitsemiseen. Anttila lisää Ruoppilan todenneen, että sensoristen rekisterien toiminnan lisäksi tarvitaan lyhyt- ja pitkäaikaista muistia, sekä yksilöille ominaisia koodausstrategioita (Anttila 1999, 3).
Anttilan (1999, 36) mukaan odotukset suuntaavat havaitsemista. Meinanderin mukaan (2012, 95) materiaalia arvioivan henkilön päätelmään saattavat vaikuttaa erilaiset tekijät, kuten mieliala, tekstiilin ulkonäkö ja ympäristön olosuhteet. Tuntuominaisuuksien arviointi on siis subjektiivista ja yksilöllistä, mutta Anttilan (1999, 4,127) mukaan se voi olla myös tarkkaa.
Vaikkei havainnoitsija tietäisi materiaalin kuiduista tai ominaisuuksista, voi hänen aistimuksiin perustuva arviointi materiaalista olla tätä tietämystä parempi. Objektiiviseen ja fysikaaliseen mittaukseen verrattuna Anttila (1999, 4) toteaa subjektiivisen arvioinnin voivan olla yllättävän tarkkaa.
Meinanderin (2012, 107) mukaan materiaalista voidaan arvioida sen tuntua rypistelemällä, silittämällä ja painamalla sekä liikuttelemalla materiaalia sormien ja kämmenen välissä.
Materiaalin tunnunarvioinnin luotettavuutta voidaan lisätä standardoimalla arviointimenettelyä. Olennaista on häivyttää ympäristön vaikutuksia ja muita havainnointiin
vaikuttavia asioita. Tunnusteluympäristön tulisi olla miellyttävä, ja varsinainen tunnustelu tulisi suorittaa näkemättä koepaloja, puhtain käsin. Avustajan tulisi kirjata ylös arvioijan havainnot, ja tuntuarviointi tulisi toistaa viiden päivän sisällä ensimmäisestä tunnustelusta.
Materiaalista tulisi havainnoida lämmöntuntua, ja millaisia tunteita erilaiset kosketukset aiheuttavat, kuten kosketus ja silitys kädellä, puristus ja rypistys, sekä venytys eri suuntiin.
Jotta materiaalin tuntua voidaan luotettavasti arvioida, käytetään hyväksi verrokkimateriaalia.
Tässä tutkielmassa materiaalin tuntua havainnoitiin yksin eri testien vaiheissa, joten standardoidusta tunnun arvioinnista poikettiin. Tunnun arvioinnissa kuitenkin pyrittiin objektiiviseen arviointiin. Tuntua arvioitiin suljetuin silmin, ja käytettiin verrokkimateriaalia, esimerkiksi verrattiin pestyä nahkaa pesemättömään nahkaan.
Materiaalin tunnun arviointiin on myös olemassa mm. KES-F laitteisto, jolla voidaan mitata materiaalin kuormitusta ja venymää, vinoutumisvastusta, taivutusjäykkyyttä, kokoonpuristuvuutta ja pinnan kitkaa ja karheutta. Yksinkertaisemmalla FAST-laitteistolla voidaan mitata samoja arvoja, mutta pienemmällä tarkkuudella. Näitä laitteistoja ei ollut käytettävissä tämän tutkimuksen tuntuarviointien vahvistamiseen. (Meinander 2012, 107108)