2.1.1 Pukeutumien ilmiönä
Koskennurmi-Sivonen (2012, 5) väittää pukeutumisen olevan syvästi inhimillinen ilmiö.
Koskennurmi-Sivonen esittelee Flügelin perusmotiivit pukeutumiselle, joita ovat koristautuminen, suojautuminen ja häveliäisyys. Flügel on maininnut myös kommunikaation pukeutumisen tarkoitukseksi, sillä vaatteiden perusteella uudesta ihmisestä tehdään päätelmiä, sillä ne ovat näkyvin osa ihmisen olemuksesta. Vaatteet voivat toimia suojana ihmisen elinympäristön luonnonvoimia (ja yliluonnollisia voimia) vastaan, mutta myös toisten ihmisten katseilta tai fyysiseltä uhalta. Tämä liittyy myös häveliäisyyteen ja säädyllisyyteen, sillä säädyllisellä pukeutumisella on pyritty suojelemaan yksilöiden ja perheidenkin kunniaa.
Koristautuminen on yleisinhimillinen ilmiö, joka toistuu kaikissa kansoissa ja kulttuureissa, eikä toiminnalla ole hyötyfunktiota, kuten esimerkiksi kylmältä suojautuminen. Ihmiset ovat koristautuneet asustein jopa ennen kuin ovat pukeutuneet. (Koskennurmi-Sivonen 2002, 7-11). Jaakola, Engblom ja Sundströn väittävät (2002, 9) että pukeutumisen voidaan ajatella alkaneen nahoista alkuihmisten käyttäessä niitä lämmikkeenä. Saaliseläimet käytettiin kokonaan hyödyksi, ja saattoipa saalista yllään kantava kantaa samalla myös mainetta metsästäjänä.
Pukeutuminen nähdään erityisesti nykyään vahvasti osana identiteettiä, itseilmaisua ja yksilöllisyyttä. Tämä on Koskennurmi-Sivosen mukaan (2002, 7, 12–13) ollut suosittu teema pukeutumisen nykykirjallisuudessa ja tutkimuksessa 1990-luvulta lähtien. Muutoksen on aikaansaanut länsimaisen kulttuurin yhteisöt, jotka ovat löysänneet otettaan jäsenten pukeutumisen kontrollista, ja yksilöt ovat saaneet, tai joutuneet, ottamaan vastuun omasta pukeutumisestaan. Osalle ihmisitä pukeutuminen on Koskennurmi-Sivosen mukaan jatkuva projekti. Naukkarisen mukaan (2002, 21) pukeutumisvalintojen voidaan ajatella olevan osa käytännöllistä toiminnallista estetiikkaa, eli esteettisten arvojen, mielipiteiden ja näkemysten sanatonta julkituomista. Minna Hasun tutkielmassa Ulkonäkö ja käyttöominaisuudet
vaatteiden arvioinnin lähtökohtana (1991, 71-72) todetaan, että esteettisen elämyksen osatekijöinä ovat väri, linjat ja tekstuuri. Se miten itsensä koristelee, voidaan kokea viestinä ympäristölle, ja pienienkin yksityiskohtien pohtiminen voi olla tärkeä osa viestintää.
Tekstiilituotteiden ja vaatteiden ulkonäkö riippuu pitkälti suunnittelijan tekemistä materiaalivalinnoista.
2.1.2 Vaatetusmateriaalien ominaisuudet
Tekstiilituote on standardin (ISO 3758) määritelmän mukaan lanka, metritavara tai tuote, jonka massasta vähintään 80% on tekstiilimateriaaleja. Räisänen, Rissanen, Parviainen ja Suonsilta toteavat tekstiilituotteen raaka-aineiden olevan tekstiilikuituja (Parviainen ym.
2017, 8). Vaatetus valmistetaan yleisimmin kankaasta. Tekstiilikuiduista paljon kirjoittaneen Irma Boncamperin (2000, 10) mukaan ”kangas” tarkoittaa tasomaista tekstiilirakennetta, materiaalia tai tekstiilimateriaalia. Kankaat valmistetaan kutomalla ja neulokset neulomalla.
Kuituja voidaan myös yhdistää useilla menetelmillä muodostamaan kankaita. Eniten maailmassa valmistetaan synteettisiä tekokuituja, jonka jälkeen puuvilla on toiseksi yleisin tekstiilikuitu. Vuoden 2000 tilaston mukaan vaatetus- ja sisustustekstiilien osuus maailman kuidun käytöstä on 75 % (ks. Boncamper 2011, 21-24). Nahat eivät kuulu Boncamperin luokitteluun tavallisimmista tekstiilikuituiduista (Boncamper 2000, 28-29). Vaikkei nahka tai sen jäljitelmät olekaan tekstiilikuituja, voidaan sitä kuitenkin Boncamperin (2000, 153) mukaan käyttää vaatetuksen somisteina tai merkeissä, ja tavallisimpia näissä kohteissa ovat lehmän ja lampaan nahat.
Seivewrightin mukaan (2007, 130) valittaessa kangasta vaatteeseen, tulisi pohtia sen ulkonäöllisiä ja käytännöllisiä ominaisuuksia. Tarkemmin tekstiilituotteiden teknologisiin ominaisuuksiin on perehtynyt Lindfors (2002, 37-56), joka tutki tekstiilituotteiden ominaisuuksia ja jaotteli tutkimuksessaan tekstiilituotteen teknologisten ominaisuuksien pääluokat käyttäjälähtöisesti tarkastellen, käytön ja hoidon kannalta seuraavasti: (1) käyttömukavuus, (2) ulkonäön pysyvyys, (3) käyttöturvallisuus, (4) lujuusominaisuudet, (5) biologinen kestävyys, (6) ympäristönkesto ja (7) hoito-ominaisuudet. Vaatteen tulee olla lämmin ja mukavan tuntuinen, eikä se saa muuttua käytössä nukkavierun näköiseksi. Vaate
ei myöskään saisi allergisoida tai olla herkästi syttyvä. Käytössä vaate joutuu mekaaniselle rasitukselle, joista näkyvin on hankaus. Vaatteen tulisi kestää mekaanista rasitusta materiaalin pinnalla ja saumoissa niin käytön kuin myös sen hoidon aikana. Lujuutta tarkastellaan suhteessa vaatteen käyttötarkoitukseen. Biologinen kestävyys tarkoittaa materiaalin kestoa hyönteisten ja tuholaisten, homeen sekä hien vaikutuksille ja ympäristönkesto materiaalin kykyä kestää auringonvaloa ja veden eri muotoja.
Tekstiilituotteen hoito käsittää pesun, kuivattamisen ja sileytykseen. Näissä tuotteen hoitaja on avainasemassa tekemillään päätöksillä hoidon suhteen.
Lindfors totesi hoito-ominaisuuksien (7), käyttömukavuuden (1) ja ulkonäön pysyvyyden (2) olevan kuluttajan näkökulmasta tarkasteltuina tärkeimpiä tuotteen ominaisuuksia riippumatta tuotteen käytöstä. Hoito-ominaisuuksien todennäköisyys olla erittäin tärkeä tai tärkeä kuluttajalle on 94%. Hoito-ominaisuuksista tärkeimmiksi ominaisuuksiksi nousivat pesun- ja värinkesto-ominaisuudet sekä materiaalin mittapysyvyys. Näiden ominaisuuksien yhteenlaskettu todennäköisyys olla tärkeä tai erittäin tärkeä on 88 %. Ulkonäön pysyvyys nähtiin tärkeänä tai erittäin tärkeänä 90 % vastauksista. Ulkonäön pysyvyyden osalta Lindfors huomasi, että värinpysyvyys oli yksittäisistä ominaisuuksia korostunut, sillä se nähtiin tärkeäksi ominaisuudeksi 60 prosentin todennäköisyydellä. (Lindfors 2002, 91.)
Tekstiilituotteen käyttötarkoitus vaikuttaa siihen, kuinka tärkeiksi lujuusominaisuudet arvioidaan. Yleisesti lujuusominaisuudet nähtiin tärkeinä tai erittäin tärkeinä 72%
todennäköisyydellä. Repäisylujuus nähdään melko tärkeänä tai tärkeänä 79%
todennäköisyydellä. (Lindfors 2002, 97) Tässä tutkimuksessa keskitytään huollettavuuteen, lujuusominaisuuksiin ja ulkonäön pysyvyyteen, kun taas käyttömukavuus, ympäristönkesto, biologinen kestävyys, ja käyttöturvallisuus ovat tämän tutkimuksen kannalta epäoleellisia.
Vaatetta suunnitellessa tulisi kiinnittää erityistä huomiota funktioon, ja materiaalin kykyyn toteuttaa se. Räisänen ym. (2017, 5) toteavat, että materiaalivalinnoilla vaikutetaan tuotteen käyttökelpoisuuteen ja -ikään. Lisäksi tuotteen elinkaarta ajatellen, materiaalilla on välillisesti vaikutuksia myös ympäristölle, ja tästä syystä tulisi ajatella myös sen ympäristönkuormitusta jo valmistusvaiheessa ja hylätyn tuotteen kierrätettävyyttä.
Meinanderin mukaan (2012, 95) tekstiilituotteen toimivuuteen vaikuttavat ominaisuudet ja tuotteiden mahdolliset käyttörajoitukset voidaan määrittää objektiivisin menetelmin jo ennen, kuin ne tarjotaan markkinoille tai otetaan käyttöön. Meinander luettelee Textile Science kirjaan perustuvat viisi toimivuuden parametria, joita ovat (1) kestävyys, (2) mukavuus, (3) esteettinen houkuttavuus, (4) huollettavuus sekä (5) terveys, turvallisuus ja suojaus (Meinander 2012, 95). Nämä toimivuuden parametrit noudattelevat Lidforsin luokittelemia tekstiiliteknologisia ominaisuuksia. Kestävyydellä tarkoitetaan tekstiilituotteen kykyä säilyä muuttumattomana kohtuullisen käyttöajan, mukavuudella tuotteen kykyä säilyttää käyttäjän neutraali olotila, ilman epämukavuutta tai kipua ja esteettisellä houkuttavuudella tuotteen miellyttävyyttä aisteille. Terveys, turvallisuus ja suojaus tarkoittavat tekstiilituotteen kykyä suojata käyttäjää haitallisista vaikutuksista, ja sitä etteivät tuotteet olisi potentiaalisia terveysrikejä. Huollettavuus tarkoittaa tekstiilituotteen kykyä säilyttää puhtaus, koko, fyysinen tila ja väri samana kuin ostohetkellä, käytöstä, kulutuksesta sekä huoltotoimenpiteistä ja hoidosta huolimatta. Lidforsin mukaan (2002, 139) tekstiilituotteen teknologisten ominaisuuksien tunteminen kuuluu tuotteen materiaaliseen ja rakenteelliseen suunnitteluun sekä tuotteen käytön arviointiin. Tuotteen suunnittelijan tulee määritellä tuotteen tehtävä ja tehtävän mukaiset tarvittavat ominaisuudet, joita materiaalien tulee noudattaa, jotta tuloksena voi olla korkealaatuinen tuote.
Tekstiilejä koskevat standardit käsittelevät lähinnä materiaalin testaamista, mutta eivät sen laatua. Vaatetustekstiileiden laatutasosta ei ole olemassa voimassaolevaa standardia, mutta Markulan (1992, 262) Tekstiilitieto kirjassa esitellään vielä 1992 voimassaolleita eri tarkoituksiin käytettävien kankaiden laatuvaatimuksia. Näihin vaatimuksiin liittyen Markulan kirjoittaa (1992, 232), että tuotteen käyttötarkoituksesta riippuu, minkä verran ja minkälaisia poikkeamia normaaliarvoista saa olla. Nissi-Rantakömin tiedonannon mukaan nykyään laatukriteeristön määrittävät yritykset itse. Nissi-Rantakömi on Markulan kanssa samoilla linjoilla sanoessaan, että paljon riippuu itse tuotteesta, millainen se on ja millaiseen käyttöön tuote on suunniteltu. Luksustuotteeksi mielletyn tuotteen laatukriteeristö on yleensä tiukempi, niin tuotteen valmistajalla kuin myös asiakkaalla joka sen ostaa. (Nissi-Rantakömi 2018)
Standardista joka määrittää tekstiileiden hoito-ohjemerkintäjärjestelmää (SFS-EN ISO 3758), voidaan poimia testausmenetelmät, joilla materiaalin pesunkestoa koetetaan. Pesunkestoa tutkittaessa voidaan tarkkailla materiaalin värinkestoa, mittamuutoksia, saumojen ulkonäköä, kestolaskosten pysyvyyttä ja tuotteen sileyttä. Pesutestein voidaan tutkia myös pinnan
muutoksia, materiaalin nyppyyntymistä ja nöyhtääntymistä, materiaalin kovettumista tai sen rakenteen muutosta, esimerkiksi laminaatin ja liimaliinojen irtoamista. Tunnun muutokset ja liestyminen sekä saumojen rispaantuminen voivat myös olla tarkkailun alla. Suurinta osaa näistä materiaalin ominaisuuksista mitataan standarditestein laboratoriossa.
2.1.3 Erikoismateriaalit vaatteen yksityiskohdissa
Tuoteideaa kehitettäessä ja erityisesti vaatteita suunniteltaessa tulevat esiin yksityiskohtien ratkaisut. Baughin (2011, 50-51, 192-195) toteaa, että vaatteeseen valitun materiaalin tulee reflektoida suunnittelijan tarkoituksia. Vaatesuunnittelija voi suunnitella vaatteeseen ornamentiikkaa, eli yksityiskohtia ja koristelua, jotka häntä itseään viehättävät, ja jotka hän kokee tuotteen ”designia” parantavaksi. Koristelun tarkoitus on lisätä designiin särmää, kontrastia ja tekstuuria. Tällöin käytettävät materiaalit voivat poiketa yleisistä vaatetusmateriaaleista. Myös Anttilan (1993, 205-207) mukaan tuotteen muotoiluun vaikuttavia tekijöitä ovat mm. pinnan koristelu, yksilöllisyys ja tuotteen luontevuus.
Baugh (2011, 192-193, 197) jakaa vaatteiden yksityiskohdat (1) kontrastikankaisiin, joista valmistetaan eri värisiä tai – materiaalisia osia, kuten kauluksia tai kädensuita, (2) ohuihin nauhoihin, jotka ommellaan kankaan pintaan koristeiksi, ja (3) kirjontaan. Baughin mukaan koristemateriaalin väri voi tahria vaaleampia materiaaleja käytön aikana esimerkiksi hankauksen vaikutuksesta, ja koristemateriaalin väri voi tahria muita materiaaleja hoidon aikana. Suunnittelijan tulisi miettiä materiaaleja valitessaan, että pilaako materiaalin mahdollinen värinmuutos designin, tai ehkä jopa koko tuotteen. Myös koriste- ja vaatteen pääasiallisen materiaalin hankauksenkestot ja kutistuvuus voivat olla huomattavasti erilaiset keskenään, ja koristemateriaalin lämmönkesto voi olla huomattavasti huonompi, jolloin materiaali voi heiketä esimerkiksi silitettäessä. Koska koristemateriaalissa voi ilmetä muutoksia niin sen tunnussa, mitoissa, hankauksenkestossa kuin värinkestossakin, Baughin (2011, 196) mukaan materiaalin hoidonkeston testaaminen erittäin suositeltavaa.
Kontrastikankaita voidaan käyttää applikoimalla vaatteen pintaan, mutta myös kauluksissa ja kädensuissa. Muita vaatteen osia, joihin Boncamper kontrastimateriaaleja ehdottaa
käytettäväksi, ovat olkaimet, tampit, vyötärökaitaleet, napinlävet ja kaarrokkeet. Kontrastin lisääminen pieniin osiin vaatteita lisää vaatteen ilmeen kiinnostavuutta, ja erottaa sen muuten tavanomaisesti suunnitellusta vaatteesta. Koska vaatteet koetaan osaksi identiteetin ilmaisua, ovat myös vaatteiden yksityiskohdat osa tätä viestiä. Yksityiskohtien materiaalivalinnat voivat viestiä vaatteen mieltymyksistä ja arvoista, vaikka ne ovat pieniä osia. Yksilöllinen pukeutuminen on osa erilaisuuden hakua ja itseilmaisua.
Erikoismateriaaleja vaatetuksen osana pohdittaessa on erityisesti otettava huomioon materiaalin vaatimukset niin, että erityismateriaalikin täyttäisi tuotteen funktiot, muodon ja ulkonäön tekijät, ja tuotteen hoidon ja huollettavuuden vaatimukset. Anttila (1992, 129-130) mainitsee, että suunnitellessaan ratkaisuja käsityölliseen tai teolliseen valmistamiseen suunnittelijan täytyy tunnistaa alkumielikuvan muodostamisen jälkeen, millaista tietoa hän työssään tarvitsee. Suunnitteluvaiheessa informaation hankinnan tavoitteena on, että kaikki olennaiset näkökohdat tuotteen toimivuuden kannalta on otettu huomioon jo työn alkuvaiheessa. Tieto on suunnittelua edistävä tekijä, ra sitä onkin aiemmin ajateltu suunnittelun jarruna. Aiemman käsityksen mukaan rajoitteiden tiedostaminen, kuten materiaalien työvälineiden tai taloudellisten seikkojen esiintuominen estäisi suunnittelua.
Anttilan mukaan runsas tieto ja asioiden hallinta pikemminkin antaa suunnittelulle uusia ulottuvuuksia ja uudenlaisia ratkaisuja – tavoitteenahan on paras mahdollinen tulos.