O h m i V u m i
Tarvaalan pappilan
Pappilat olivat entisaikaan pitäjän merkittävimpiä rakennuksia.
Seurakunnan ja aiemmin pitäjänkin asioita johdettiin pappilasta käsin. Näin oli myös Saarijärvellä. Täällä papiston virkatalojen historia yltää seurakunnan perustamisajoista viime vuosisadan lo
pulle. Kulttuurimurroksen seurauksena pappiloiden käyttö pappien virka-asuntoina tai julkisina kokoustiloina alkoi 1970-luvulta lähti
en vähentyä. Nykyisin papit asuvat omissa asunnoissaan ja seura
kuntatalot palvelevat toiminta- ja kokoustiloina. Tästä syystä Saa
rijärven seurakunta, monien muiden tavoin, on päättänyt luopua vanhoista pappiloista.
K a p p a l a i s e n p u u s t e l l i P a r a n t a l a s t a T a r v a a l a a n
aarijärven tultua erotetuksi Rautalammista omaksi kappe- j ]|'l liseurakunnaksi vuonna 1628, ensimmäisiä hankkeita oli pap
pilan ostaminen kirkkoherran virka- asunnoksi. Määräys Kolkannimenen tilan hankkimisesta kirkkoherran vir
kataloksi on päivätty vuonna 1639.
Kolkanniemi toimikin kirkkoherran virkavirkatalona vuoteen 1948 saakka.
35
Seurakunnan suuren koon vuok
si täällä tarvittiin myös kappalainen.
Sellainen pitäjään saatiin seurakun
nan itsenäistyttyä Rautalammin emä- pitäjästä omaksi kirkkoherrakunnak- seen 1600-luvun lopulla. Ensimmäi
nen kappalaisen virkatalo sijaitsi Pa
ran taiassa. Matka sieltä kirkkoon oli liian pitkä, siksi kappalaiselle hankit
tiin virkataloksi Tarvaalan tila. Tarvaa- la toimi kappalaisen virkatalona vuo
desta 1689. Virkatalon ensimmäinen isäntä oli kappalainen Johannis Carbo- narius. Isonvihan aikana vuonna 1714 Tarvaalan pappilan kaikki rakennukset poltettiin. Tuolloin kappalaisena ollut Henrik Silander joutui rakennuttamaan omin kustannuksin uudet rakennukset.
1740-luvulla paikalle rakennettiin uusi päärakennus, jossa isännöi kap
palainen Mathias Calonius vanhempi.
Hänen poikansa, oikeusoppinut ja val- tiopäivämies Mathias Calonius nuo
rempi, sai myöhemmin oman muisto
patsaan pappilan pihapiiriin.
Suomen sodan aikaan 1808 pappi
la joutui venäläisten joukkojen hävit- tämäksi. Talon silloinen haltija, vara- pastori Calonius ei pystynyt asumaan pappilassaan, vaan joutui muuttamaan erääseen torppaan Lannevedelle. So
dan koettelemukset veivät myös hänen työkuntonsa niin, ettei häntä koko seu- raavana kesänä nähty virkatoimissaan.
Venäläisten tihutyötä jäivät korjaamat
ta ja Calonius niin kuin seuraajana
kin joutuivat asumaan Tarvaalan varsin huonokuntoisissa rakennuksissa.
U u d e t p ä ä r a k e n n u k s e t v u o s i n a 1 8 3 0 j a 1 9 0 0
Vihdoin vuonna 1830 päätettiin raken
taa uusi päärakennus, jonka ensimmäi
senä isäntänä oli kappalainen David Roschier. Rakentajana toimi talollinen Erkki Rantanen. Rakennustyön lop
puun saattaminen kuitenkin venyi ra
kentajan alettua vaatia urakkasumman korotusta kesken urakan. Tämä monia muutoksia kokenut rakennus on nykyi
sin pappilan pihapiirissä oleva ns. vä- entupa. Se lienee yksi Saarijärven kes
kustan vanhimpia rakennuksia.
Pappilan pihapiiri rakennuksineen on aikojen saatossa kokenut monia muu
toksia. Rakennusten paikkoja on muu
tettu, ja purettujen hirsistä tehty uusia.
Viimeksi rautatien rakentaminen 1950 -luvulla aiheutti mm. pitkän aittaraken
nuksen siirtämisen uuteen paikkaan.
T a r v a a l a s t a k i r k k o h e r r a n v i r k a t a l o
Nykyinen Tarvaalan pappilan päära
kennus valmistui vuonna 1900. Uusi päärakennus tuli tarpeelliseksi, koska vuonna 1892 annetun papiston virkata- loasetuksen mukaan entinen pääraken
nus ei enää vastannut ajan vaatimuk
sia. Uuden päärakennuksen suunnitteli arkkitehti K. W. Renius, jonka käsialaa oli myös samoihin aikoihin valmistu
nut Kolkanlahden kirkkoherran pappi
lan uusi päärakennus. Alkuperäisessä asussaan nämä pappilat muistuttivat
kin monessa kohtaa toisiaan.
Kun kirkkoherra Hugo Winter kuo
li vuonna 1948, seurakunta päätti siir
tää kirkkoherran pappilan Kolkanlah- desta Tarvaalan pappilaan. Tässä yh
teydessä Tarvaalan päärakennus koki suuria muutoksia. Niiden suunnitte
lusta vastasi lääninarkkitehti Kivimaa.
Ajan hengen mukaisesti rakennuksen
36
koristeellisuutta riisuttiin, ikkunat yk
sinkertaistettiin ja ullakkotiloihin ra
kennettiin uusia asuinhuoneita. Raken
nukseen tehtiin myös betoninen hol- vihuone kirkkoherranviraston arkistoa varten.
Ensimmäinen kirkkoherra Tarvaalan pappilassa oli Eero Lehtinen (1949- 1955). Hänen jälkeensä Tarvaalan pap
pilaa asui Markku Hovikoski (1955—
74) ja viimeisenä Paavo O. Räsänen.
Räsäsen muutettua perheineen omaan taloon, Tarvaalan pappila on toiminut seurakunnan toimitilana ja myöhem
min se on ollut vuokrattuna yksityis
henkilöille. Seurakunnan vuonna 2009 hyväksymän strategian mukaisesti seu
rakunnan toiminnan kannalta tarpeetto
mista ja tuottamattomista kiinteistöis
tä pyritään luopumaan. Päätös koskee myös Tarvaalan pappilaa.
T a r v i t a a n k o p a p p i l a s s a l e i p o m a t u p a ?
Yksi värikkäimmistä Tarvaalan pappi
lan asukkaista oli kappalainen Kristi
an Kekon (myöh. Kekonen). Hän kä
vi läpi virkakautensa kädenvääntöä seurakunnan luottamuselimien kans
sa pappilan varustuksista, jotka hänen mielestään olivat hyvin puutteelliset.
Seuraava kertomus pappilan leivintu- vasta on kirjasta ”Kirkko keskellä ky
lää” (2000).
L e i v i n t u p a s a a t a v a p a p p i l a a n
Kappalaisen palkkaukseen kuului Tar
vaalan virkatalon nautintaoikeus. Se ei kuitenkaan kaikin osin tyydyttänyt vi
ranhaltijaa, joka tuon tuosta toi virka- talolautakunnan, kirkkoraadin ja kir
konkokouksen käsittelyyn virkatalon varustuksen parannusehdotuksia. Eri
tyisen sitkeä kiista syntyi leipomatu- van rakentamisesta tai leipomauunin saamisesta pappilan kyökkiin.
Asia tuli esille kirkonkokouksessa 4.11.1907, kun kokous käsitteli pappi- lain lautakunnan kertomusta Tarvaalan pappilassa suoritetusta tarkastuksesta.
Sen yhteydessä varapastori Kekonen jätti kokoukselle laajan selvityksen vir
katalonsa puutteista. Hän viittasi siinä keisarilliseen asetukseen heinäkuun 19.
päivältä vuonna 1892, jonka mukaan maalla pappila on varustettava ”paitsi muilla huoneilla” myös leipomatuval- la. Ja hän jatkoi:
”Tämän taloudessa tarpeellisen huo
neen rakentaminen on pappiloin pii
rustuksia tehdessä unohtunut monin paikoin maassamme, joten on jälestä- päin asetuksen mukaan täytynyt jatkaa päärakennusta lisärakennuksella, joka muun muassa sisältää leipomatuvan. - Olen jo 8 vuotta kärsinyt tuota puutetta, joka tuottaa vaikeuksia varsinkin vai
molleni joka itse toimittaa leipomiset.
Tosin löytyy renkitupa, jossa on työvä
en leipomauuni, mutta siinä on papin- rouvalla vaikea toimia, kun huone usein on täynnä tupakan ynnä uunista tulevaa savua, ynnä muuta epäsiistiä höyryjä;
russakat - ehkä niitä vastaan sotaakin käydään - tekevät myös tuhojaan lei- pomuksissa. Tuo väentupa uunineen on Saarijärven kappalaisen virkatalossa eri rakennuksessa, jonne on jyrkät por
taat ja talvisaikaan pyry- ja pakkasil
moilla on kivunloisen vaimoni ylen vai
kea kantaa leipomuksiaan lumen läpi toiseen rakennukseen.”
Pyynnön perusteet olivat varmasti kaikkia puhuttelevat. Niiden nojalla Kekonen pyysi seurakuntaa pappikin rakennuskassan varoilla "rakennutta
maan päärakennuksen kyökkiin hellan yhteyteen pienen leipomauunin emän
nän tarpeeksi”. Lisäperusteluina Ke
konen esitti, että uuni toisi ratkaisun myös toiseen vakavaan ongelmaan:
”Tuon uunin kautta voitettaisiin myös toinen tärkeä parannus, nimit
täin, että samalla kyökki saataisiin lämpimäksi, sillä tähän asti 8 vuoden aikana on se syksy- ja talvis-aikana ol
lut niin kylmä, että vaimoni, joka toi
mii siinä ruuan laitossa ym. askareis
sa, on pilannut jalkansa ja kyökkipiika saa yöllä varista vilusta, kun siinä vesi
kin jäätyy. — Tuon huoneen kylmyyden talvisaikana voi todistaa kymmenkunta entisiä palvelioitamme.”
Kun Kekonen oli päässyt pyytämisen alkuun, hän jatkoi vielä selittämäl
lä, että päärakennuksen huoneet olivat kylmät, koska lattiat ja seinät olivat harvat. Siksi hän pyysi, että huoneisiin laitettaisiin korkkimatot.
Kappalaisen valitus ei oikein va
kuuttanut luottamushenkilöitä. Talolli
nen Aug. Savonen "ihmetteli sitä, että virkatalon päärakennuksen seinätkin ovat harvat”, sillä ne oli hänen mu
kaansa molemmin puolin peitetty ter- vapahvilla ja tavallisella pahvilla ja vielä lisäksi laudoilla vuoratut. Lattioit- ten kylmyyttä taas epäili kirkkoväärtti G. Hytönen, joka ilmoitti, että "lattiat on kerran ylösotetut ja tiivistetyt sekä
37
maalatut, jotteivät ne nyt tarvitse kor
jaamista eivätkä korkkimattoja”. Tämä mielipide sai yleistä kannatusta kir
konkokouksessa ja siksi kokous päät
ti, ”ettei seurakunta laita korkkimattoja kappalaisen virkatalon päärakennuksen huoneisiin”. Kekonen ilmoitti pane
vansa vastalauseen päätöstä vastaan.
Leipomauuniasia ei saanut sen pa
rempaa vastaanottoa. Kirkko väärtti G.
Hytönen pyysi pöytäkirjaan merkit
semään, että "virkatalossa on jo tupa, jossa on leipomauuni” , ja ehdotti, ettei mitään leipomauunia laiteta kyökkiin, koska sitä ei tarvita. Tämä ehdotus sai kirkonkokouksen osanottajien joukossa
"yleistä kannatusta”. Kekosen ehdotus
ta ei kannattanut kukaan muu kuin vir
katalon vuokraaja Taavetti Tarvainen.
Hän yhtyikin päätöstä koskevaan vas
talauseeseen, jonka pastori Kekonen il
moitti jättävänsä.
K o r k k i m a t o t j a l e i p o m a u u n i t u o m i o k a p i t u l i n k ä s i t t e l y s s ä
Kristian Kekonen ei jättänyt anomi- aan asioita kesken, vaan teki kieltei
sistä päätöksistä virallisen valituksen Porvoon tuomiokapituliin. Aiemmin
esitettyjen seikkojen lisäksi hän esitti valituksessaan, että "maali on monin paikoin niin kulunut kappalaisen vir
katalon päärakennuksen lattioista, että nämä ovat uuden maalauksen tarpees
sa” . Hänen mukaansa "korkkimatot ovat nykyään huomatut käytännöllisik
si”, ja siksi hänen mielestään "edulli
sempi olisi varustaa lattiat tämmöisillä matoilla”.
Valituksessaan Kekonen anoi, että tuomiokapituli velvoittaisi seurakun
nan "varustamaan viisi virkatalon huo
netta korkkimatoilla, maalauttamaan muut huoneet, verannat ja koko raken
nuksen ulkopuolelta” ja lisäksi ''raken
nuttamaan leipomauunin päärakennuk
sen keittiöön nykyisen hellauunin yh
teyteen kuin myöskin perinpohjin kor
jauttamaan viimeksimainitun huoneen lattian ja seinät”. Valitukseensa Keko
nen oli liittänyt "kahden entisen palve- lijattarensa antaman kirjallisen todis
tuksen, jonka mukaan keittiö olisi tal
vella aivan kylmä”.
Hallintokäytännön mukaisesti tuo
miokapituli pyysi jälleen lausuntoa asi
asta seurakunnalta ja vt. kirkkoherrana toimivalta Aukusti Pukkilalta. Lausun
nossa Kekosen valitusta pidettiin ai
heettomana ja pyydettiin sen hylkää
mistä. Niin tuomiokapituli tekikin. Asi
at jäivät siis entiselle tolalleen - aina
kin toistaiseksi.
U u s i e h d o t u s v a i m o n s ä e s t ä m ä n ä
Varapastori Kekonen ei vieläkään hel
littänyt leipomauuniasiassa. Tai sitten oli niin, että itse asiassa hän olikin koko ajan vaimonsa asialla. Tämä olikin saa
puvilla kirkonkokouksessa 18.7.1909, kun Kekonen jälleen anoi, ”että ko
kous myöntäisi Tarvaalan kappalaisvir- katalon päärakennuksen kyökkiin lei
pomauunin rakentamisen, sillä kyökki pysyy talvella niin kylmänä, että vesi jäätyy, ja rouvansa on siinä menettänyt terveytensä”. Pöytäkirjan pitäjä, rovas
ti Lund, tallensi asian käsittelyn: "Kes
kustelun kuluessa avusti ja säesti häntä tässä asiassa vaimonsa, arentaattorinsa ja eräs kesti-eukko.”
Pastorin vaimon, tilanhoitajan ja erään kesti-eukon säestyskään ei autta
nut asiaa, sillä kokous päätti olla edel
leen suostumatta leipomauunin raken
tamiseen. Virkatalolautakunnan esi
miehen johdolla oli ennen kokousta käyty tutustumassa kyökkiin ja todettu se asianmukaiseksi. Sitä paitsi epäil
tiin, olisiko lainkaan soveliasta ryhtyä rakentamaan leipomauunia, koska ”sen kautta poikettaisiin alkuperäisestä piir- rustuksesta”. Näin kirkonkokous hyl- käsi jälleen kappalaisen anomuksen.
Ja jälleen Kekonen ilmoitti laittavansa vastalauseen tehtyyn päätökseen.
Vielä saman vuoden syyskuun 19.
päivänä Kekonen heitti uuden ehdo
tuksen kirkonkokoukselle virkatalon asuinolojen parantamiseksi. Tällä ker
taa hän pyysi, että seurakunta rakentai
si "vesijohtoja kaivosta navetan karja- kyökkiin, asuinpytingin ja väen-tapa- rakennuksen kyökkeihin”. Pöytäkir
jaan merkitty asian käsittely kuvannee henkeä, jolla yhä uudestaan esitettyihin vaatimuksiin alettiin suhtautua: "Myö
tätuntoisesti asiasta keskusteltua, antoi kokous kumminkin tällä kertaa kysy
myksen raueta tyhjiin.”
Ilmeisesti Kekosen ja hänen vai
monsa sitkeys leipomauuniasiassa sai luottamuselinten mielet lopulta taipu
maan vaatimukseen. Kirkonkokouk
sen pöytäkirjassa 29.5.1910 on lyhyt maininta: "Tarvaalan päärakennuksen kyökin lämpöseksi saattamisesta pää
tettiin: virkatalolautakunta teettäköön pienen leipoma-uunin kyökkiin ynnä hällin kanssa.”
38
