Yritystenvälisen yhteistyön sosiaalinen ulottuvuus

Vesalaisen (2004: 11) mukaan yritysten väliset suhteet ovat ”uponneina” niiden ympä-rillä, alla tai päällä risteileviin henkilösuhdeverkostoihin. Hänen mukaansa henkilöiden väliset kontaktit ovat vaikeasti hallittavia usein näkymättömiä suhteiden lonkeroita, joil-la kuitenkin on vaikutuksensa niin strategisen kuin operatiivisenkin tason toimintaan liike-elämässä. Voidaan siis ajatella, että sosiaalinen ulottuvuus luo oppimiselle mah-dollisuuksia, mutta saattaa aiheuttaa myös ristiriitoja, mikäli taloudellis-toiminnallisen ja sosiaalisen rakenteen välillä ei ole kongruenssia.

Vesalaisen argumentointi liittyy Granovetterin (1985) esittämään kritiikkiin toisaalta organisaatioiden taloustieteellisiä selityksiä ja toisaalta sosiaalisia normeja kohtaan.

Granovetterin (1985) argumentti yksilön toiminnan sisäistymisestä³ (embeddedness) so-siaalisten suhteiden verkostoon, lähtee liikkeelle utilitaristisesta traditiosta ja yksilön toiminnan taloustieteellisistä selityksistä. Granovetter kuvaa utilitaristisia teorioita Wrongin (1961) tapaan alisosiaalistetuiksi (undersocialized). Hänen kritiikkinsä yksilön toimintaa käsitteleviä taloustieteellisiä selitysmalleja kohtaan lähtee liikkeelle perintei-sestä väittämästä, jonka mukaan yhteiskunnallisia ilmiöitä ei voida johtaa suoraan yksi-löiden aiotusta tai ei-aiotusta toiminnasta käsin. Käsitys omaa etuaan ja omia intresse-jään maksimoivasta toimijasta ei Granovetterin mukaan lainkaan ota huomioon toimin-taa ohjaavia, yksilön sisäistämiä normeja ja institutionaalisia rajoitteita.

Granovetter ei kuitenkaan tarjoa tilalle pelkästään sosiaalisia normeja ja niin sanottua ylisosiaalistettua (oversocialized) teoriaa kuten esimerkiksi Parsons, vaan osoittaa kuin-ka itse asiassa myös funktionalistit⁴ jakavat utilitaristien käsityksen yksilöiden toimin-nasta ja valinnoista. Siinä missä ensimmäinen taloustieteellisten teorioiden toimija nojaa päätöksensä omiin preferensseihinsä ja hyötynsä maksimointiin, jälkimmäinen tekee va-lintansa sisäistettyjen normien ohjaamana. (Johanson ym. 2005: 24.) Voidaan siis ajatel-la, että yhteistyösuhteissa löytyy molempien teoriasuuntausten mukaisesti toimivia toi-mijoita. Ei voitane suoraan hylätä talousteoreettiseen rationaalisuuteen pyrkivää toimi-jaa, vaikka perusoletuksena on, että toimija on rajallisesti rationaalinen. Yhteistyösuh-teessa tällaisella toimijalla saattavat taloudelliset seikat olla ensisijaisia, eikä toimijoiden keskinäisessä suhteessa ole sisäistyneenä mitään erityistä normia, joka ohjaisi käyttäy-tymistä jollain muulla tavoin kuin taloudellisten realiteettien ja esimerkiksi toimialalla yleisesti hyväksyttyjen normien mukaisesti. Toisaalta yhteistyössä on todennäköisesti mukana myös sellaisia toimijoita, jotka tukeutuvat vahvasti kulloiseenkin suhteeseen si-säistyneenä oleviin sosiaalisiin normeihin käyttäytymisessään, ja tekevät valintoja enemmänkin niiden kuin taloudellisten realiteettien mukaisesti.

3 Tutkimuksissa on käytetty monia erilaisia suomennoksia sanasta embeddedness. Vesalainen käyttää termiä uponneisuus; Toivonen (2005: 53) puolestaan termiä punoutuneisuus. Tässä tutkija on omaksunut suomenkieliseksi käännökseksi ”sisäistyneisyys”, joka kuvaa instituutioiden sisällä olevia yksilöiden väli-siä suhteita, jotka myös saavat aikaan institutionalisoitumista.

4 Sosiaalisen rakenteen funtionalistit kuten Talcott Parsons ja Robert Merton selittävät, että sosiaalinen toiminta voidaan selittää sen kokonaisuutta palvelevan funktion kautta.

Organisaatioiden tulkinta sosiaalisina yhteisöinä perustuu Barnardin (1958) määritel-mään organisaatiosta: ”kahden tai useamman henkilön muodostama yhteisten toiminto-jen järjestelmä – jotain aineetonta ja persoonatonta, joka liittyy suhteisiin”. Nahapietin ja Ghoshalin (1998: 243; ks. myös Bourdieu 1986, 1993; Putnam 1995) mukaan sosiaa-linen pääoma voidaan määritellä ”yksilön tai sosiaalisen ryhmän omistamien todellisten ja potentiaalisten resurssien, jotka ovat sisäistyneenä verkoston suhteisiin, ovat saata-villa verkoston suhteiden kautta ja kehitetään verkostosuhteista, summana”. Sosiaaliset verkostot ovat näin organisaatiolle paitsi resursseja, myös tärkeitä viestintäkanavia, joi-den kautta tietämys leviää organisaation sisällä ja organisaatioijoi-den välillä. Eri tutkijat kuitenkin eroavat näkemyksissään liittyen rakenteen sisältöön, analyysitasoon, ja sosiaa-lisen pääoman tekijöihin ja seurauksiin, kuten myös muotoon, jossa sitä esiintyy (Kos-tova & Roth 2003).

Sosiaaliset verkostot ja niiden avulla kehitetyt resurssit liitetään yhteistyösuhteita ku-vaavissa tutkimuksissa erityisesti sosiaalisen pääoman käsitteeseen. Tutkijat ovat käsit-teellistäneet sosiaalisen pääoman hyödyksi, jota sosiaaliset toimijat saavat sosiaalisista rakenteista. Kirjallisuus tarjoaa useita määritelmiä, operationalisointeja ja lähestymista-poja, jotka kuvaavat sosiologien, ekonomistien ja organisaatioteoreetikkojen näkemyk-siä sosiaalisesta pääomasta (ks. esim. Bourdieu 1986; Burt 1997; Coleman 1990; Fuku-yama 1995; Leana & Van Buren 1999; Nahapiet & Ghoshal 1998). Oppimiseen sosiaa-lisen pääoman käsite liittyy esimerkiksi oletuksena siitä, että organisaation ydinosaami-nen voidaan kehittää yhteistyötä tekevien yksilöiden kautta. Tällaiydinosaami-nen oletus johtaa or-ganisaatioiden tulkintaan myös sosiaalisina yhteisöinä (Conner & Prahalad 1996; Kogut

& Zander 1996; Nahapiet & Ghoshal 1998).

3.4.1 Sosiaalisen pääoman kolme ulottuvuutta

Useat tutkijat esittävät sosiaalisella pääomalla olevan kolme ulottuvuutta: rakenteelli-nen, yksilöiden välisiin suhteisiin liittyvä (relationaalinen) ja kognitiivirakenteelli-nen, (ks. esim.

Granovetter 1992; Putnam 1995; Nahapiet & Ghoshal 1998), mutta toteavat niiden ole-van vahvasti vuorovaikutteisia (esim. Nahapiet & Ghoshal 1998).

Rakenteellinen ulottuvuus perustuu arvioon siitä, onko henkilöiden välillä vuorovaiku-tussuhdetta (sosiaalista vaihdantasuhdetta) vai ei. Yhteyksiä voidaan operationaalistaa sellaisilla mittareilla kuin tiheys, yhdistävyys ja verkoston hierarkia (Coleman 1990).

Sosiaalisen pääoman relationaalinen ulottuvuus on verkostoon kuuluvien henkilöiden vuorovaikutusten luonne. Tämä relationaalinen ulottuvuus perustuu henkilöiden välisten suhteiden laadullisiin ominaisuuksiin. Relationaalisen ulottuvuuden mittareita ovat muun muassa luottamus ja luotettavuus (Putnam 1995; Tsai & Ghoshal 1998), normit ja sanktiot (Coleman 1990; Putnam 1995), sitoumukset ja odotukset (Coleman 1990; Gra-novetter 1985), sekä identiteetti ja samaistuminen (Håkansson & Snehota 1995). Sosiaa-lisen pääoman kognitiiviseen ulottuvuuteen kuuluvat yhteiset mielikuvat, tulkinnat ja merkitysrakenteiden järjestelmät osapuolten kesken. Kognitiivinen ulottuvuus perustuu yhteiseen ymmärrykseen päämääristä ja käyttäytymisestä sekä yhteiseen kieleen ja normistoon (Yli-Renko 1999: 57−58), jotka ovat myös yhteisöä koossapitäviä, sosiaalis-ta järjestystä ohjaavia ja legitimoivia kertomuksia (Nahapiet & Ghoshal 1998; Lesser &

Prusak 1999) ja liittyvät näin myös organisaation kulttuuriin.

Tässä tutkimuksessa oppimiselle rakenteellisia edellytyksiä luovina tekijöinä oletetaan olevan sosiaalisten verkostojen rakenne. Lisäksi oppimiselle luo edellytyksiä yhteistyön relationaaliset eli suhteeseen liittyvän sosiaalisen vuorovaikutuksen luonne, esimerkiksi sellaisilla tekijöillä arvioituna kuten luottamus, avoimuus ja vastavuoroisuuden normi.

Kognitiiviset edellytykset puolestaan nähdään erityisesti yksilöihin liittyvinä tekijöinä kuten yhteiset kokemukset, mielikuvat, tulkinnat ja merkitysrakenteet sekä yhteiset nor-mit, toimintatavat, päämäärät ja järjestelmät. (Kuvio 12). Yhteistyösuhteessa näiden ole-tetaan liittyvän erityisesti kysymykseen siitä, miten kollektiivisia ne ovat - toisin sanoen kuinka kollektiivista oppiminen yhteistyössä on.