Tieteenfilosofiset taustasitoumukset ja tutkimusmenetelmäratkaisut

Tieteen yleisenä määritelmänä voidaan nojata Niiniluodon (1984) ajatuksiin tieteestä,

”luontoa, ihmistä ja yhteiskuntaa koskevien tietojen systemaattisena kokonaisuutena”, jossa tutkimusprosessi tarkoittaa tähän kokonaisuuteen liittyvän tiedon tarkoituksellista ja järjestelmällistä tavoittelua. Tieteenfilosofia puolestaan on tietoteorian ala, jossa kes-kitytään tieteellisen tiedon luonteeseen, hankintaan ja pätevyyteen sekä tieteiden luokit-telun ongelmiin (Määttänen 1995: 273). Tutkijan tieteenfilosofiset taustasitoumukset muodostavat tutkimuksen perusvalintojen viitekehyksen.

Ontologia on filosofian osa-alue, joka pyrkii selvittämään todellisuuden luonnetta ja si-tä, mitä todella on olemassa. Jokaisen tutkijan on tehtävä valintansa, koska se miten tut-kija vastaa kysymykseen millainen maailma on, ratkaisee myös epistemologiset valin-nat: miten tästä maailmasta saadaan tietoa. Jokaisella tutkijalla on oma näkemyksensä maailmasta ja saattaa olla, että se ohjaa tutkijaa epäsopiviin ratkaisuihin, mutta se on kuitenkin ainoa käytettävissä oleva lähtökohta. Myös tutkimuskohde voi olla sellainen, ettei sitä koskaan kyetä kuvaamaan tosiasiallisena, vaan kuvaus siitä on vain yksi näke-mys, mitä tosiasiassa on olemassa.

Omiin valintoihini ja käsityksiini tutkijana vaikuttavat seuraavat seikat:

1. Uskon, että ympärillämme olevaa todellisuutta havainnoidessamme kykymme tehdä havaintoja ja tulkintoja riippuu aikaisemmista omista kokemuksistamme. Jokainen meistä niin yksilönä kuin tutkijanakin muodostaa käsityksensä asioista omien valinto-jensa ja kokemuksensa perusteella.

2. Uskon myös ympärillämme olevaan todellisuuteen, joka toimii tiettyjen mekanismien mukaisesti. Tähän todellisuuteen kuuluu kolme tasoa, joita kuvaa Karl Popperin esittä-mä todellisuuden jako kolmeen erilaiseen piiriin: maailma 1 eli fyysinen maailma;

maa-ilma 2 eli psyykkinen maamaa-ilma; maamaa-ilma 3 eli kulttuuris-sosiaalinen maamaa-ilma, joita ku-vataan seuraavasti:

a) fyysinen maailma (ajassa ja avaruudessa esiintyvät fysikaaliset objektit, tapah-tumat ja prosessit, aine ja energia, epäorgaaninen ja orgaaninen luonto), joka on ollut jo ennen ihmisolioita ja joka näin ollen on meistä riippumaton sekä sen sisäl-tämät oliot (myös ihmiset), jotka myös ovat meistä riippumattomasti olemassa - ne ovat olemassa riippumatta siitä olemmeko niitä nimeämässä tai emme,

b) psyykkinen maailma, johon kuuluvat ihmismieli, yksilöllisen tajunnan tilat ja mentaaliset tapahtumat, sekä

c) kulttuuris-sosiaalinen ympäristömme (ihmisen sosiaalisen toiminnan kautta syntyneet kulttuuriesineet, artefaktit ja abstraktiot, kulttuuri ja yhteiskunta), joka muodostuu kaikista niistä asioista, jotka ihmisen sosiaalinen toiminta saa aikaan.

Popper omaksuu konstruktivistisen näkemyksen, jonka mukaan maailma 3 on ihmis-mielen luomus (Niiniluoto 1984). Tällainen transkendentaalinen realismi pitää sisällään uskomuksen, että sosiaalinen maailma on olemassa objektiivisessa maailmassa ja että on olemassa joitain säännönmukaisuuksia näiden kahden maailman välillä (Miles &

Huberman 1994: 429).

Eri tieteenaloilla on kuitenkin erilainen suhde maailmantulkintaan. Onkin tärkeää kysyä, millaisille maailmankuville kukin tieteenala antaa tietämyksensä puitteissa alaa. Kysy-mys voi myös kuulua: millaisia ovat tieteenalan tuottamaan tietoon sopivat mahdolliset maailmat. Tämä ei kuitenkaan sulje pois sitä mahdollisuutta, että tutkijan maailmanku-vaan sisältyy muitakin näkökohtia kuin ne, joita oma tieteenala pystyy kuvaamaan.

(Holmen & Vilja 2006: 14–15.)

Oppiminen on prosessi, sekä fysiologinen (fysikaalisia ja kemiallisia reaktioita) että psykologinen (mentaalinen), ja sitä voidaan tutkia näillä molemmilla tasoilla. Lisäksi oppiminen tapahtuu sosiaalisessa vuorovaikutuksessa. Tutkijan on siis otettava kantaa siihen, minkä maailman piiriin kuuluvaa oppimista hän tutkii ja miten niistä on mahdol-lista saada totuudelmahdol-lista tietoa. Liiketaloustieteellisen tutkimuksen käytettävissä olevilla metodeilla ei kyetä tutkimaan oppimista maailman 1 piiriin kuuluvana ilmiönä. Mikään

objektiivinen mittausmenetelmä ei myöskään kykene vangitsemaan tajunnanilmiöitä tai edes osoittamaan, että niitä on ’objektiivisesti’ olemassa (Revonsuo 2006: 61). Näin aja-tellen voidaankin pohtia, onko kolmen eri maailman piiriin kuuluvasta ilmiöstä mahdol-lista saada esiin jotain sellaista, mitä tutkija voisi esittää totuutena.

Samalla tavalla yritystenvälinen yhteistyö on kerrosteinen kolmen eri maailman piiriin kuuluva ilmiö. Yritystenvälisessä yhteistyösuhteessa on konkreettista vaihdantaa, jolloin se on osa maailmaa 1. Lisäksi yritystenvälinen yhteistyö voi olla sekä ihmismielessä il-meneviä ajatuksia ja tapahtumia (maailma 2) että kulttuuris-sosiaaliseen (maailma 3) ympäristöön liittyvä ilmiö. Tutkijan on siis tehtävä valintojaan myös tässä tapauksessa sen pohjalta, miten hän arvelee tästä myös kolmen eri maailman piiriin kuuluvasta ilmi-östä löytävänsä jotain sellaista, jota hän voi pitää totuutena.

Miten objektiivista tieto yleensäkin voi ihmistieteissä olla? Paljon käytetty objektiivi-suuden käsite tarkoittaa kohteenmukaisuutta eli totuutta korrespondenssiteorian mukai-sesti. Koska tietoa ja kohdetta ei kuitenkaan voida verrata, objektiivisuus käytännössä on tarkoittanut "ei-subjektiivisuutta", eli sitä, että tietävä subjekti ei tuota tietoa pelkäs-tään omasta itsespelkäs-tään käsin - ei siis keksi sitä itse.

Pragmatismissa totuuden ei oletetakaan olevan objektin tietty pysyvä ominaisuus, vaan todellisuuden oletetaan ilmenevän tapahtumissa. Tällöin esimerkiksi yritystenvälisen yhteistyön todellisuuden voidaan ajatella tulevan esiin toiminnan ja tapahtumien ana-lysoinnilla. Toisaalta yksilöiden käyttäytyminen saa aikaan tämän toiminnan ja nämä tapahtumat. Pragmaattisesti ajateltuna yksilön ajattelu, kieli ja kokemus tulee yhdistää käytännön elämään (Thayer 1981: 425; ks. myös Pihlström 1996: 9 ja 33, 1997: 124), siihen kontekstiin, jossa ne ilmenevät; ajatus tulee todeksi sitä tukevien tapahtumien kautta.

Tieto nähdään pragmatismissa instrumentalistisena ja käytännöllisten seuraustensa kaut-ta verifioikaut-tavana. Pragmatistisen tiedonfilosofian erityispiirteenä on teoreettisten lähtö-kohtien epistemologisen arvon punnitseminen niiden ennalta oletettujen seuraamusten kannalta. Pragmatistinen päättely voi noudattaa esim. seuraavaa muotoa: ”Jos asiantila

A toimii toiminnan B lähtökohtana, mitä konkreettisia seurauksia C1, C2...Cn sillä voi (tietyssä yhteydessä) olla?” (ks. James 1987: 506). Metateoreettisella tasolla vastaava päättelyketju voisi kuulua: ”Jos asiantila tulkitaan A:ksi, mitä (käytännön kannalta re-levantteja) teoreettisia näkökulmia B1, B2...Bn se avaa?” (Pihlström 1996: 16). Tämän perusteella voidaan yhteistyösuhteeseen ja oppimiseen liittyen johtaa seuraavat päätte-lyketjut: mikäli yhteistyössä strateginen tarve (tai sosiaaliset suhteet) toimii yhteistyön lähtökohtana, mitä konkreettisia seurauksia sillä voi olla osaamisen jakamiselle lähtö-kohdan mukaisesti muodostuneessa yhteistyösuhteessa, ja edelleen mikäli kahdenväli-sessä yhteistyössä on kyse esimerkiksi strategisesta kumppanuudesta, mitä näkökulmia se avaa oppimisen teoriaan tai talousteoriaan, organisaatioteoriaan, ja sosiaalisen vaih-dannan teoriaan.

Klassinen logiikka erottelee toisistaan kahdenlaista tietoa. Toinen koskettaa määrää (póson), toinen laatua (poión). Aristoteleen mukaan on myös tietoa, joka ei perustu teo-reettiseen tietoon vaan käytännön ’kokemukseen’ (práksis). Kokemus ei tässä yhteydes-sä viittaa subjektiiviseen elämykselliseen kokemukseen, vaan arkielämäsyhteydes-sä arkisista ko-kemuksista saatuun ymmärrykseen. Kreikan sana póion viittaa ’oikeaan osumiseen’.

Oikeaan osumisen edellytys on laadun oivaltaminen eli ’syvä ymmärtäminen’. Laadun tunteminen edellyttää arvostelukykyä, oivallusta ja ymmärrystä. Aineiston (niin teoreet-tisen kuin empiirisenkin) tulkinnan oikeaan osuminen riippuu siis ymmärtämisestä. Ih-mistieteissä metodinen eteneminen on vaiheittaista, ja jokainen siirtyminen vaiheesta toiseen edellyttää tutkijalta oivaltamista ja ymmärtämistä. (Gothóni 2006: 140–145.)

Tämä liittyy myös käsiteanalyyttisesti tuotettavaan synteettiseen käsitteiden järjestel-mään, joka perustuu tutkijan loogiseen ajatteluun ja asioiden oivaltamiseen sekä ym-märtämiseen. Tällainen antaa mahdollisuuden oikeaan osumiseen, varsinkin silloin, kun tutkija käyttää apunaan kokemustaan, praksista. Käsiteanalyyttisessä synteesissä tutkija käyttää praksistaan arvioidessaan, mikä laajasta kirjallisuudesta on sellaista, joka loogi-sen päättelyn ja oivaltamiloogi-sen avulla tuottaa tietoa, jolla on loogi-senhetkiloogi-sen tiedon valossa suurin mahdollisuus osua oikeaan. Perusoletuksena tieteelliselle menetelmälle voidaan-kin pitää sitä, että on olemassa jotain sellaista, jonka ominaisuudet eivät ole riippuvia niitä koskevista mielipiteistämme ja joista havaitsemisen ja päättelyn avulla, sekä

ko-kemuksen ja pohdinnan varassa on mahdollista saada pätevää tietoa siitä, mitä todelli-suudessa on.

Tämä tutkimus on teoriapainotteinen ja kvalitatiivinen ja sijoittuu liiketaloustieteen tut-kimusotteiden kentässä sekä käsiteanalyyttista että toiminta-analyyttista tutkimusotetta (Kasanen, Lukka & Siitonen 1991) hyödyntäväksi.

Käsiteanalyyttinen tutkimusote on sekä deskriptiivinen että teoreettinen. Deskriptiivinen tutkimus pyrkii vastaamaan kysymyksiin miten on ja miksi on eli se on kuvailevaa, se-littävää tai ennustavaa. Teoreettinen tutkimus perustuu vahvasti ajattelun ja päättelyn metodeihin. Teoreettisella tutkimusotteella pyritään tässä tutkimuksessa aikaisempia tutkimustuloksia kokoamalla, yhdistämällä ja systematisoimalla johtamaan reaalimaa-ilman osaa kuvaava viitekehys (vrt. Järvinen & Järvinen 2000: 17–18).

Käsiteanalyyttisessa tutkimuksessa pyritään teorioiden kehittämiseen tunnetuista ja jo riittävästi todennetuista teorioista. Tässä tutkimuksessa käsiteanalyyttisella tutkimusot-teella pyritään tuottamaan synteesiä eri teorioiden ja aikaisemman tutkimuksen tuotta-mien käsitejärjesteltuotta-mien kautta. Tutkija mallintaa oppimisen ja yritystenvälisen yhteis-työsuhteen oppimisen kontekstina käsiteanalyyttisesti aikaisempaan tutkimukseen ja teoriaan perustuen. Tutkija siis rakentaa vastineita todellisuudelle ja sen seulomiselle ja selkeyttämiselle tavoitteenaan paremmin jäsentää, ja ’ottaa haltuun’ kyseisiä ilmiöitä.

(vrt. Neilimo & Näsi 1980: 31–32.)

Uuden systematiikan kehittäminen ei sinänsä merkitse uusien asioiden esittämistä. Sen avulla pyritään luomaan entistä tarkoituksenmukaisemmat puitteet, joihin asiasisältö voidaan ”valaa”. Käsiteanalyyttisyys tarkoittaa tässä työssä aikaisempien käsitteistöjen selventämistä ja uudelleenjäsentämistä; uusia käsitteistöjä ei sinänsä ole tarkoitus luoda.

Tutkija pyrkii aikaisempaan tutkimukseen perehtymällä syntetisoimaan, ryhmittelemään ja täsmentämään eri tieteenalojen tuottamia käsitteitä ja käsitejärjestelmiä, jotta moni-ulotteisten ja monitasoisten ilmiöiden välistä suhdetta kyetään paremmin ja kokonais-valtaisemmin ymmärtämään. Teoreettiseen viitekehyksen rakentamiseen sisältyy jo osit-tain myös tutkimustulosten analysointi, kun tutkija päättelyn avulla mallintaa ilmiöitä.

Toiminta-analyyttinen tutkimusote puolestaan sijoittuu tutkimusotteiden kentässä no-moteettisen ja konstruktivistisen tutkimusotteen väliin (Kasanen ym. 1991). Toiminta-analyyttisen tutkimusotteen tieteenfilosofinen tausta poikkeaa merkittävästi käsi-teanalyyttisen tutkimuksen positivistisesta taustasta. Toiminta-analyyttisen tutkimusot-teen tarkoituksena on ymmärtäminen, jossa taustalla on teleologinen selittäminen, her-meneutiikka ja käsitys ihmisestä intentionaalisena olentona. Lisäksi empiria on tällai-sessa tutkimuktällai-sessa mukana harvojen kohdeyksiköiden kautta. (Neilimo & Näsi 1980:

35.) Empirian kohdeyksiköiden kautta pyritään tulkitsemaan ja ymmärtämään tutkitta-vaa ilmiötä. Kahden erilaisen tutkimusotteen hyödyntäminen ei aiheuta ongelmia tutkitta-vaan tukevat tutkijan pyrkimystä ’oikeaan osumiseen’, vaikka tutkimuksen sijoittaminen yk-siselitteisesti epistemologiseen kenttään onkin perinteisten tieteenfilosofisten vastak-kainasettelujen mukaan vaikeaa. Tässä tutkimuksessa tutkija kuitenkin nojaa pragmaat-tiseen paradigmaan.

Pragmaattinen menetelmällinen paradigma ei Tashakkorin ja Teddlien (1998) mukaan pakota tutkijaa valitsemaan joko tai, vaan tutkijan on edellä kuvatusti mahdollista yhdis-tää erilaiset lähestymistavat. Pragmatismissa logiikka on abduktiivinen, jolloin lähesty-mistapa on deduktiivisen, teoriasta asioita nostavan, ja induktiivisen, empiriasta asioita nostavan tutkimusmuodon yhdistelmä (Seale, Gobo, Gubrium & Silverman 2004; Grön-fors 1982).

Kun käsiteanalyyttinen tutkimus perustuu loogiselle päättelylle, on toiminta-analyyttisessa tutkimuksessa perustana hermeneuttispohjainen näkemys, joka korostaa ymmärtämistä. Hermeneutiikka yhdistetään usein sekä ontologiaan että epistemologi-aan. Kuitenkin se voidaan käsittää nimenomaan tapana tehdä tutkimusta, toisin sanoen metodologisena lähestymistapana (ks. esim. Tontti 2002; Turunen 1995). Turunen (1995: 94) analysoi hermeneutiikan eri syvyysasteita sen mukaan, yritetäänkö kohdetta ymmärtää pelkästään sen omin ehdoin tavoittelemalla kohteen omaa käsitystä asioista, vai pyritäänkö asiaa ymmärtämään kohdetta syvemmin tai laajemmasta näkökulmasta kuin mitä kohde itse osaa ajatella. Jos kohdetta yritetään ymmärtää pelkästään sen omin ehdoin, koettaen tavoittaa sen oma käsitys asioista, silloin voidaan Turusen (1995) mu-kaan puhua hermeneutiikka 1:stä. Mutta jos kohdetta yritetään ymmärtää ”paremmin”,

syvällisemmästä tai laajemmasta näkökulmasta kuin kohde itse ajattelee, silloin voidaan puhua hermeneutiikka 2:sta. Tämä ei Turusen (1995) mukaan tarkoita sitä, että jotain uutta tai vierasta tulkitaan vain omista tutuista ja totutuista lähtökohdista, vaan her-meneutiikka 2 on askel, joka yleensä seuraa herher-meneutiikka 1:tä.

Turusen (1995) mielestä paremmin ymmärtäminen merkitsee yleensä sitä, ainakin tie-teellisissä yhteyksissä, että ymmärtäjä nojaa johonkin yleisempään näkemykseen tai teo-riaan asioista. Tätä yleistä teoreettista asennetta ymmärtäjä käyttää hyväkseen tulkitak-seen sen, minkä kohde tuo esiin. Tässä tutkimuksessa yleisempi näkemys perustuu ai-kaisemman teorian pohjalta luotuihin malleihin ja empiriaa tulkitaan peilaten näihin malleihin. Näin tutkimus on näkemyksen (kokonaiskuvan) ja yksityiskohtien välistä jännitettä ja vuoropuhelua. Tällä vuoropuhelulla tutkija koettelee teoreettisten mallien oikeaan osumista, ei niinkään esittääkseen niitä objektiivisina totuuksina.