Verkosto -käsitteen määrittelyä ja tutkimuksen teoreettinen asemointi

Verkosto terminä voidaan ymmärtää yleisenä metaforana, jota käytetään esimerkiksi kuvaamaan jollain tavoin monimutkaisia ehkä hajautettuja sosiaalisia järjestelmiä. Esi-merkiksi Frances ym. (1991) käsittävät verkostot jonkinlaisena epävirallisen koordinaa-tiomekanismin ideaalimallina, joka poikkeaa sekä hierarkioista että markkinoista sosi-aalisen toiminnan koordinointimekanismina (Frances, Levacic, Mitchell & Thompson 1991).

Liiketaloustieteellisessä tutkimuksessa termi verkosto sisältää usein normatiivisen ulot-tuvuuden kuten esimerkiksi ”verkostotalous” tai ”verkostojohtaminen”. Kuitenkin ver-kosto voidaan yleisellä tasolla määritellä koostuvan joukosta solmuja (nodes) ja niitä yhdistävistä siteistä tai suhteista (ties, arcs/edges). Solmut voivat olla esimerkiksi henki-löitä ja/tai organisaatioita. Suhteet puolestaan voivat olla aineellisten resurssien siirtoa ja/tai aineettomien resurssien siirtoa. Ne voivat myös olla rooleja, vuorovaikutusta ja/tai yhteenkuuluvuutta, jotka muodostavat erilaisia siteitä solmujen välillä. Tärkeää on myös huomata, että suhteen sisällöllä on merkitystä, koska eri suhteet johtavat erilaisiin ver-kostorakenteisiin ja niillä on erilaisia vaikutuksia. (Siivonen 2003.) Esimerkiksi tässä tutkimuksessa tavaroiden ja palveluiden vaihdanta kuvaa taloudellisia suhteita toimijoi-den välillä ja niitoimijoi-den oletetaan luovan sisällöllisesti erilaisia verkostorakenteita kuin yk-silöiden väliset sosiaaliset suhteet.

Murto-Koivisto, Routamaa ja Vesalainen (1996) käyttävät verkon (net) -käsitettä identi-fioidessaan horisontaalisia ja vertikaalisia yritystenvälisiä yhteistyösuhteita. Verkolla he tarkoittavat yritysten muodostamaa yhteistyöryhmää, jolla on tietty tavoite, jonka eteen kaikki verkon jäsenet ponnistelevat. Verkostoon nähden verkon käsite on kiinteämpi ja tavoiteorientoituneempi. Hermans ja Kempen (1993) puolestaan esittävät, että verkostot

ja verkostoituminen voidaan nähdä kolmen rakenteen välisenä vuorovaikutussuhteena:

(1) yritysten välisenä, (2) yritysten sisäisenä, ja (3) yksilöiden välisenä. Tässä tutkimuk-sessa verkostoitumista tarkastellaan sekä yritysten välisenä, erityisesti kahden yrityksen välisenä päähankkija – toimittaja -suhteena, että yksilöiden välisenä sosiaalisena vuoro-vaikutussuhteena. Johtavana ajatuksena tässä on, että oppimisen perusyksikkö on yksilö sosiaalisine suhteineen ja yksilö on myös perustoimijana yritystenvälisessä yhteistyö-kontekstissa.

Taloudelliseen vaihdantaan perustuvia verkostoja määriteltäessä voidaan erilaisia ver-kostoja eritellä tarkastelemalla niitä tarkoituksellisina liiketoiminnallisina verkostoina tai yleisempinä liiketoimintaverkostoina. Tätä eroa voidaan kuvata myös käyttäen ter-mejä ”organisaatioiden verkosto” (network of organizations) ja ”verkosto-organisaatio”

(network organization) (Svahn 2004: 12). Edellinen viittaa Svahnin mukaan mihin ta-hansa organisaatioiden tai toimijoiden väliseen suhteeseen, jollaista voidaan kuvata makrotason verkostona – markkinoina (Axelsson & Easton 1992; Håkansson & Snehota 1995) liittyen näin sekä taloustieteeseen että taloussosiologiaan (Burt 1992; Coleman 1988; Granovetter 1973, 1985; Knoke 2001; Uzzi 1996). Tällaisten olemassaoloa voita-neen pitää selviönä – ilman tämän kaltaisia suhteita ei voida olettaa olevan vaihdantaan perustuvaa yritystoimintaakaan. Tässä mielessä kaikki yritykset ovat mukana verkos-toissa.

Sen sijaan esimerkiksi Achrol (1997: 59) painottaa verkosto-organisaatiota ja ehdottaa, että verkosto-organisaatio on erotettavissa yksinkertaisesta verkostosta tiheydeltään, moninaisuudeltaan, sekä siteiden vastavuoroisuuden ja jäsenten yhteisesti jakamilla ar-voilla, jotka määrittävät jäsenten rooleja ja vastuita. Kaikissa Achrolin esittämissä ver-kosto-organisaation ominaisuuksissa on kuitenkin vaihtelua ja erilaisia syvyysasteita eri yhteistyösuhteissa riippuen niin yhteistyön taloudellisesta merkityksestä kuin toimijoi-den välisistä sosiaalisista suhteistakin.

Yhteistyötä on myös luokiteltu horisontaalisiin, vertikaalisiin, diagonaalisiin ja lateraali-siin verkostoihin. Tässä tutkimuksessa päähankkijan ja toimittajan suhteet määritellään vertikaaliseksi yhteistyöksi, joka on samalla toimialalla, mutta eri tuotantoketjun

vai-heessa olevien yritysten välistä yhteistyötä. Chandler (1990) kuvaa vertikaalisia verkos-toja hierarkkisina suhteita, jotka saavat aikaan suuruuden ekonomian tuottamia hyötyjä.

Erityisenä tarkastelun kohteena ovat kahdenväliset – asiakasyritys/toimittajayritys – yh-teistyösuhteet, jotka määriteltiin luvussa 1 päähankkijan toimintojen ulkoistuksen ai-kaansaamiksi alihankintasuhteiksi. Tässä tutkimuksessa käytetään sekä asiakasyritys et-tä päähankkija käsitetet-tä yritykseset-tä, jolle toimittaja tekee alihankintaa. Lisäksi ajatellaan että päähankkija on yhteistyösuhteessa se osapuoli, jonka perspektiivistä toimittajan rooli ja asema toimitus- ja arvoketjussa määräytyy. Näiden ajatellaan vaihtelevan sen mukaan, mikä on toimittajan strateginen merkitys asiakasyrityksen liiketoiminnalle tai toimittajan kyky tuottaa lisäarvoa asiakasyrityksen asiakkaalle.

Yhteistyön tavoitteena oletetaan näin olevan, että yritykset yhteistyöllä pyrkivät löytä-mään tasapainon erikoistumisen ja koordinoinnin ongelmaan tuotettaessa tuotteita ja palveluita markkinoille. Yhteistyön tarkoituksena voidaan tällöin nähdä pyrkimys vasta-ta yhteistyöllä markkinoiden hinvasta-takilpailuun suuruuden ekonomian kusvasta-tannustehokkuu- kustannustehokkuu-della, ja toisaalta pyrkimyksenä on myös luoda joustavuutta vastaamaan markkinoiden muuttuviin tarpeisiin ja vaatimuksiin.

Tällä tavoin määritelty yritysten kahdenvälinen yhteistyösuhde toimii tutkimuksessa oppimisen kontekstina. Yhteistyö ymmärretään tässä markkinoille ja hierarkioille vaih-toehtoisena tapana organisoida taloudellisia aktiviteetteja. Tässä tutkimuksessa toimitta-jayritykset nähdään erikoistuneina koordinoitavina yksikköinä, joiden toimintaa koor-dinoi joku toimitusketjun yrityksistä erilaisin mekanismein mukaan lukien koko kirjo organisationaalisia koordinoinnin keinoja lateraalisesta epämuodollisesta kommuni-koinnista yritystenvälisiin informaatio- ja suunnittelujärjestelmiin sekä monimutkaisiin integraatiorakenteisiin. Kun verkosto ymmärretään nimenomaan taloudellisten toiminto-jen organisoinnin mallina yritysten välisen koordinoinnin ja yhteistyön kautta, voidaan ajatella, että tutkimus on lähellä organisaatioteorian ydintä.

Kuitenkin tässä tutkimuksessa on tavoitteena yhteistyösuhteessa tapahtuvan toimittajan oppimisen mallintaminen, jolloin ei voida sulkea teoreettisen tarkastelun ulkopuolelle myöskään sosiaalisia ja psykologisia näkökulmia, koska sekä oppimiseen että

yhteis-työhön liittyy vahvasti sosiaalis-psykologinen ulottuvuus. Näin tutkimus huomioi pää-asialliset yritystenväliseen yhteistyöhön liittyvät tutkimukselliset lähestymistavat: ta-loudellisen, organisationaalisen ja sosiaalis-psykologisen, jotka esimerkiksi Grandorin ja Sodan (1995: 184) mukaan ovat verkostotutkimuksessa pääasialliset tutkimuslähes-tymistavat.

Myös Vesalaisen (2002: 24) mukaan yritystenvälisten suhteiden tarkastelun näkökulmat voidaan karkealla tasolla jakaa kolmeen ryhmään: (1) sosiaalipsykologiset, (2) talous-teoreettiset, ja (3) liikkeenjohdolliset tarkastelutavat. Vesalainen mainitsee nämä keskei-simmiksi verkostoitumisen teoreettisiksi näkökulmiksi. Näiden näkökulmien painotuk-sissa tulevat hänen mielestään esiin erityisesti niiden suhde inhimilliseen toimintaan ta-louden lainalaisuuksissa. Vesalaisen mukaan rationaalinen talousteoria ja siitä johdetut organisaatioteoriat jättävät inhimillisen tekijän suureksi osaksi huomioimatta selittäes-sään taloudellista aktiviteettia. Vastaavasti taas ihmistieteet, kuten psykologia, sosiaali-psykologia ja filosofiakin nostavat ihmisen kaiken aktiviteetin keskipisteeksi. Tästä on seurauksena, kuten Granovetter (1985) esittää, että talousteoriat ja organisaatioteoriat aliarvioivat inhimillisen tekijän vaikutusta (undersosialization) ja sosiaalipsykologiset puolestaan ylikorostavat sitä (oversosialization).

Grandori ja Soda (1995) painottavat, että sosiaalis-psykologinen lähestymistapa auttaa ymmärtämään yhteistyön sosiaalista kontrollia ja koordinointia sekä yhteistyöhön liitty-viä epämuodollisia näkökohtia. Teoreettisena lähtökohtana on, että tarve koordinoinnille nousee niin yksilöiden kuin organisaatioidenkin välisestä keskinäisestä riippuvuudesta (Pfeffer & Salancik 1978). Tämän tutkimuksen kannalta keskeisenä ajatuksena on, että toimijat missä tahansa sosiaalisessa systeemissä eivät käyttäydy täysin itsenäisesti vaan siteet muihin toimijoihin rajoittavat ja toisaalta luovat mahdollisuuksia koordinoidulle käyttäytymiselle ja toiminnalle.

Verkostoja tutkittaessa tämä lähestymistapa kohdistaa huomion toimijoiden (yksilöiden) välisiin siteisiin ja pyrkii arvioimaan, kuinka siteiden laatu ja rakenne vaikuttavat toimi-joiden käyttäytymiseen. Tähän liittyen perusajatuksena tässä tutkimuksessa on, että ver-kostosuhteisiin liittyvät vaihdannat eivät ole sattumanvaraisia, vaan niillä on tietty

ku-vio, joka kuvastaa toisaalta toimijoiden (yritysten) välistä työnjakoa yhteistyöverkostos-sa (taloudellinen vaihdanta) sekä toiyhteistyöverkostos-saalta toimijoiden (yksilöiden) sosiaalisia kokemuk-sia (sokokemuk-siaalista ja käytöksellistä vaihdantaa) ja näiden molempien kautta muodostuneita toimintarutiineja. Ryhmät ja verkostot voidaan nähdä näiden kahden (yksilö – organi-saatio) metatasoina. Yhteistyökirjallisuudessa on ongelmana, että yleisesti käytetään toimija -sanaa sekä yksilöistä että organisaatioista, jolloin tulee myös epäselvyyttä siitä, kumpaan toimijaryhmään asiayhteys milloinkin liittyy. Tämä aiheuttaa myös tutkimuk-sellista epätäsmällisyyttä, kun tutkija ei määrittele esimerkiksi sellaista verkostoihin liit-tyvää ominaisuutta kuin luottamus eri toimijatason (yksilö vs. organisaatio) mukaan.

Organisationaalinen lähestymistapa pyrkii puolestaan analysoimaan yhteistyöverkoston erityisiä piirteitä ja verkoston sisäisiä muodon vaihteluja kuten franchising, yhteisyritys ja muut vastaavat (Grandori & Soda 1995: 183). Kuitenkin taloudellisten organisaatioi-den tarkastelu on perinteisesti keskittynyt markkinoihin ja hierarkioihin, joista jälkim-mäisen ilmentyminä ovat yritykset. Verkostojen tutkimuksessa painotetaan sisäisten ja ulkoisten tilannetekijöiden (ks. esim. Alter & Hage 1993; Dickson & Weaver 1997) tär-keyttä yhteistyöverkoston muodon rakentumiselle. Tässä lähestymistavassa ovat myös verkoston sisäiset resurssit, niiden oleellisuus ja imitoitavuus (Barney 1991; Eisenhardt

& Shoonhoven 1996) sekä keskinäinen riippuvuus (Pfeffer & Salancik 1978) erityisen analyysin kohteena. Lisäksi organisationaaliseen lähestymistapaan liittyvät sellaiset il-miöt kuten kilpailun selektiivinen vaikutus (mm. Aldrich 1979; Hannan & Freeman 1984) tai institutionaalisen ympäristön vaatimukset (mm. Powell & DiMaggio 1991;

Scott 1992). Tässä tutkimuksessa organisationaalista lähestymistapaa käytetään erityi-sesti analysoitaessa yhteistyön taloudellista ulottuvuutta, jonka avulla pyritään ymmär-tämään oppimisen tarvetta ja yhteistyön organisoitumisen vaikutusta oppimiseen kon-tekstuaalisten tekijöiden kautta.

Kuten edellä olevasta ilmenee, yritystenvälisiä yhteistyöverkostoja on tutkimuksellisesti lähestytty monista eri perspektiiveistä ja eri tieteenalojen teoreettisista lähtökohdista.

Verkostoja on myös nimetty ja määritelty monin eri tavoin. Määrittely vaikuttaisi ole-van riippuvainen aina kulloisenkin lähestymistaole-van taustasitoumuksista. Oleellista on-kin huomata, että erilaiset lähestymistavat ovat tarpeen, koska ne määräytyvät sen

mu-kaisesti, mihin tutkimuskysymyksiin tutkija aikoo vastata. Tässä tutkimuksessa tutki-musongelma liittyy yritystenvälisessä yhteistyökontekstissa tapahtuvaan oppimiseen.

Lisäksi tutkimuksen tavoitteena on kyetä mallintamaan niin oppimista kuin sen konteks-tiakin. Tarkasteltavan ilmiön (oppiminen) kontekstin ymmärtäminen edellyttää moni-ulotteista teoreettista tarkastelukehikkoa, jossa erilaisten lähestymistapojen ja teorioiden merkittävimmät näkökohdat tulee huomioida.

Seuraavassa tarkastellaan aikaisemman tutkimuksen tuottamia teoreettisia lähestymista-poja yritystenvälisen yhteistyön tutkimukseen. Esityksellä syvennetään näkemystä yh-teistyön olemassaolosta ja perusteista sekä pyritään näin selventämään yritystenvälisen yhteistyön olemusta oppimisen kontekstina.