Yksilötaso

ajan   etenkin   Suomen   työntekijöiden   etujärjestöille   merkittävää   asemaa   ja   neuvotteluvoimaa.   Miten   käy   valta-­‐asemalle,   jos   järjestäytymisaste   laskee?   Käykö   etujärjestöille   samoin   kuin   puolueille   on   jo   käynyt?  Samaan   aikaan   globalisaation   eri   ilmenemismuodot  ja  työelämän  jatkuvat  muutokset  voimistavat  osaltaan  etujärjestöjen   painetta   uudistua.   Työpaikat   siirtyvät   ulkomaille,   yritykset   ulkoistavat   toimintansa   ja   alihankkivat.   Lisäksi   vuokratyö,   osa-­‐aikaisuus   ja   määräaikaisuus   sekä   maahanmuutto   saattavat   rapauttaa   perinteistä   järjestäytymisperiaatetta.   Väestön   ikääntyminen   ja   suurten  ikäluokkien  eläköityminen  tuovat  etujärjestöille  osaltaan  vielä  oman  paineensa   mukautua   yhteiskunnan   rakennemuutoksiin.   Toistaiseksi   nähtäväksi   jää,   paljonko   tämän  kaltaiset  ilmiöt  tulevat  vaikuttamaan  etujärjestöjen  jäsenmääriin  ja  jäsenkunnan   rakenteeseen  tulevaisuudessa.    (Helander  &  Nylund  2012,  5-­‐7.)    

2.1.3  Yksilötaso    

1970  -­‐luvulta  lähtien  on  esitetty  arvoteorioita  yksilöiden  arvopohjan  käynnissä  olevasta   muutoksesta,   jonka   on   nähty   olevan   seurausta   yhteiskunnan   rakenteellisille   muutoksille.   Ronald   Inglehart   on   esittänyt   yhden   kuuluisimmista   yksilöitä   koskevista   arvoteorioista   ja   niiden   muutoksenalaisuudesta   teoksessaan   The   Silent   Revolution   (1977),   jossa   hän   jaottelee   yksilöiden   arvot   materialistisiin   ja   postmaterialistisiin.  

Yhteisöllisyys,   itsensä   toteuttaminen   ja   ekologisuus   ovat   esimerkkejä   Inglehartin   nimeämistä   postmaterialistisista   arvoista.   Niiden   on   katsottu   haastavan   perinteiset   aineellista  hyötyä  tavoittelevat  materialistiset  arvot  yhteiskunnassa.    

Kehittyneissä   länsimaisissa   yhteiskunnissa   alkaneen   arvomuutoksen   katsotaan   lähteneen   liikkeelle   sekä   talouden   että   teknologian   kehittymisestä   1970-­‐luvulla.  

Inglehartin   mukaan   1980-­‐luvun   jälkeen   postmaterialististen   arvojen   merkitys   on   kasvanut   talouskasvun   ja   siitä   seuranneen   elintason   nousun   seurauksena.     (ks.   esim.  

Inglehart  1977,  1997.)  Tätä  muutosta  on  kyetty  tutkimuksissa  arvioimaan  vasta  monen   vuoden   kuluttua   ensimmäisistä   havainnoista,   sillä   se   on   vaatinut   pidempien   aikajaksojen   vertailua.   1990-­‐luvulla   Inglehart   (1997)   on   jatkanut   arvomuutoksen   tarkastelua   ja   esittänyt   teoksessaan  Modernization   and   Postmodernization:   Cultural,   Economic   and   Political   Change   in   43   Societies,   että   kulttuurinen,   taloudellinen   ja  

poliittinen   muutos   kulkevat   käsi   kädessä   ja   ovat   jossain   määrin   myös   ennustettavia   malleja.    Inglehartin  esitys  on  ristiriitainen  ja  se  onkin  kohdannut  paljon  kritiikkiä.  On   kyseenlaista  väittää,  että  määrätyt  kehityskaaret  olisivat  ennustettavampia  kuin  toiset   tai,   että   jotkin   sosioekonomiset   muutokset   olisivat   todennäköisempiä   kuin   toiset.  

Kritiikistään   huolimatta   Inglehartin   teos   ja   sen   esittelemät   tutkimustulokset   ovat   osaltaan   merkittävä   kuvaus   monta   vuosikymmentä   kestäneestä   arvojen   muutoksenalaisuudesta  nyky-­‐yhteiskunnassa.  Tutkimus  kattaa  70  prosenttia  koko  sen   aikaisesta   maailman   väestöstä.   Sen   tuloksista   on   mahdollista   vetää   johtopäätöksiä   2010-­‐luvunkin   jälkiteollisten   yhteiskuntien   yksilöiden   arvopohjien   muutoksenalaisuuteen.   Tietyllä   tapaa   Inglehartin   esittämän   1970-­‐luvulta   käynnistyneen  muutoksen  jälkiaallot  pyyhkivät  länsimaita  yhä.    

Arvopohjan   käynnissä   oleva   muutos   on   luonnollisesti   muokannut   kansalaisten   asenteita,   arvoja   ja   yhteiskunnallisia   tavoitteita   uudenlaisiksi.   Muutoksia   on   havaittavissa   niin   puoluesamastumisessa   kuin   luokkasamastumisessakin.   Koska   tässä   tutkielmassa   tarkastellaan   etujärjestöjen,   puolueiden   ja   yhteiskuntaluokkien   suhdetta   pääosin   yksilötasolla,   tarjoavat   etujärjestöjäsenyys,   luokkasamastuminen   ja   puoluesamastuminen   toimivimman   näkökulman   yksilötasolle.   Lisäksi   tutkielmassa   käytettävät   kyselytutkimusaineistot   soveltuvat   myös   parhaiten   yksilötason   tarkasteluun.   On   muistettava,   että   kaikkien   järjestöjen   vaikutusvalta   samoin   kuin   poliittinen   osallistuminen   on   aina   palautettavissa   yksilöihin,   ja   liittyminen   jäseneksi   puolueeseen  tai  etujärjestöön  on  jokaisen  yksilön  henkilökohtainen  ja  vapaavalintainen   päätös  (Borg  2013,  45).  

1990-­‐luvun   alun   laman   ja   siitä   alkaneen   murroskauden   jälkeen,   suomalaiset   yhteiskuntaluokat   ovat   olleet   liikkeessä   ja   muuttaneet   osaltaan   myös   suomalaisen   yhteiskunnan   rakennetta.   Laman   jälkeinen   talouskasvu   on   tutkitusti   hyödyttänyt   työssäkäyvien  enemmistöä,  ja  tulotaso  kohentuikin  Suomessa  laman  jälkeisinä  vuosina   nopeasti.   (Piirainen   &   Saari   2002,   13–15.)     Moderni   yksilökeskeisempi   elämäntapa,   postmodernit   arvot,   elämäntapoihin   liittyvien   erojen   kaventuminen   ja   pääoman   epätasaisempi   jakaantuminen   ovat   nykypäivän   Suomessa   näkyvissä   olevia   ilmiöitä,   jotka  yhteiskunnan  rakenteiden  muutos  on  synnyttänyt  tai  nostanut  esille  yksilötasolla.  

Modernin   yhteiskunnan   sisäiset   jaot   herättävät   tutkijoissa   suurta   mielenkiintoa   ja   yhdenmukaisia   näkemyksiä   mahdollisista   tulevaisuuden   yhteiskuntaluokista   ei   ole  

kyetty  muodostamaan.  Kun  yhteiskunnan  luokkarakenteessa  tapahtuu  muutoksia,  mitä   tapahtuu  yksilöiden  luokkasamastumiselle?  

Tutkimuksissa   on   havaittu,   että   suomalaiseen   yhteiskuntaan   on   parhaillaan   muodostumassa  vyöhyke,  jossa  keskiluokkaiset  ja  työväenluokkaiset  ryhmät  lähestyvät   toisiaan   ja   lopulta   sulautuvat   yhteen   (Erola   2010,   224–225).   On   myös   esitetty,   että   keskiluokka  on  muuttumassa  jatkuvasti  yhä  heterogeenisemmäksi  yhteiskuntaluokaksi   (Sundberg  2001,  54–55).  Muutamissa  1990-­‐  ja  2000-­‐luvun  alun  tutkimuksissa  (ks.  esim.  

Mikkola   2003;   Sauramo   2006),   joissa   on   keskitytty   tutkimaan   yhteiskuntaluokkien   muutosta,   on   havaittu,   että   kasvava   ja   muuttuva   keskiluokkaisten   osuus   kasvanut   merkittävästi   erityisesti   Akavan   jäsenkunnassa.   Onko   keskiluokka   kaikkialla,   ja   mitä   tämän   liikehdinnän   myötä   on   tapahtunut   muiden   etujärjestöjen   yhteiskuntaluokkakoostumukselle?    

Muutoksen   luokkajaoissa   on   katsottu   asettavan   haasteita   puolueille.   Maatalous   ja   teollisuus   ovat   vähentyneet   ja   yhä   tyypillisemmin   populistiset   oikeistopuolueet   ja   sosiaalidemokraatit  käyvät  omaa  kamppailuaan  tämän  väestönosan  äänistä.  Vastaavasti   korkeatuloisemmilta   työntekijöiltä   populistiset   oikeistopuolueet   ovat   onnistuneet   saamaan   ääniä   kannattamalla   matalampaa   verotusta   ja   suhtautumalla   kriittisesti   maahanmuuttoon.   Oikeistopuolueet   ovat   alkaneet   kasvattaa   työväestöltä   saamaansa   kannatusosuuttaan.   Kasvava   keskiluokka   on   tutkitusti   asettanut   haasteita   niin   vasemmistopuolueille,   oikeistopuolueille   kuin   keskellä   oleville   agraaripuolueille.  

(Sundberg  2003,  59.)  Jos  kerran  luokkasamastuminen  ei  enää  entiseen  tapaan  motivoi   yksilöiden  äänestämistä  ja  puoluesamastumista,  millä  perusteella  erityisesti  tämä  uusi   kasvava  keskiluokka  valitsee  puolueensa?  

Puoluesamastuminen   on   käsitteenä   tärkeää   kyetä   erottamaan   puoluevalinnasta.  

Puoluesamastumista   käsittelevä   politiikan   tutkimuksen   klassikko,   American   Voter   (Campbell   et   al.   1960),   on   määritellyt   puoluesamastumisen   yksilöiden   pysyväksi   ominaisuudeksi.   Teorian   keskeinen   väite   on,   että   yksilöt   saavat   vanhemmiltaan   perintönä   puoluesamastumisensa   ja   myös   kasvavat   miljöössä,   joka   heijastaa   sopivalla   tavalla  heidän  puolueensa  arvomaailmaa.  Kritiikkiä  klassikkoteoria  on  saanut  erityisesti   sen   korostamastaan   puoluesamastumisen   pysyvyydestä,   sillä   myöhemmissä  

tutkimuksissa   puoluesamastumisen   ja   puoluevalinnan   välillä   ei   ole   havaittu   selvää   kausaliteettia.  Kuitenkin  monet  tutkijat  ovat  yhtä  mieltä  siitä,  että  äänestäjillä  on  jonkin   asteinen   jatkuva   uskollisuus   jotakin   puoluetta   kohtaan,   jonka   perusteella   he   muodostavat   oman   poliittisen   mielipiteensä,   vaikkakin   puoluesamastuminen   voi   vaikuttaa  puoluevalintaan  sekä  välittömästi  että  välillisestikin  poliittisen  sosialisaation   kautta.   (Evans   2004,   62–64;   Holmberg   2007,   562–564.)   Teoreettista   keskustelua   puoluesamastumisen   ympärillä   tullaan   esittelemään   tässä   tutkielmassa   tarkemmin   myöhemmin  luvussa  3.1.  

Suomessa   puoluesamastuminen   on   ollut   pitkään   selitettävissä   eurooppalaisen   tutkimusperinteen   mukaisesti   poliittisten   jakolinjojen   sekä   äänestäjän   yhteiskuntaluokan   perusteella.   Suomalaiselle   äänestäjäkunnalle   on   ollut   tyypillistä   osoittaa   puoluesamastumisellaan   kuuliaisuutta   omaa   yhteiskuntaluokkaansa   kohtaan.  

Luokkaäänestämisen   on   havaittu   kääntyneen   laskuun   Suomen   lisäksi   useissa   Länsi-­‐

Euroopan   maissa   1980-­‐luvulla.   Keskiluokan   kasvun   ja   kerrostumisen   myötä,   on   ainoastaan  yhden  puolueen  ollut  vaikeaa  profiloitua  puhtaasti  keskiluokan  puolueeksi.  

Samankaltainen  ilmiö  on  tapahtunut  palvelusektorin  työväestön  suuren  kasvun  myötä.  

Suomen   puoluekentältä   ei   löydy   puoluetta,   joka   selvästi   ajaisi   palvelusektorin   etua,   etenkin   kun   laaja   palvelusektori   pitää   sisällään   niin   tarjoilijat,   opettajat,   myyjät   kuin   sairaanhoitajatkin.  (Grönlund  &  Westinen  2012,  157–158.)  

Edellä   todettiin,   että   etujärjestöosallistuminen   on   Suomessa   ollut   verrattain   korkeaa   vielä  2000-­‐luvullakin.  Tutkimusten  mukaan  Suomessa  2000-­‐luvulla  noin  kolme  neljästä   palkansaajasta   on   jäsen   jossakin   ammatillisessa   etujärjestössä.   Ammatillinen   järjestäytyminen   on   vapaaehtoista   ja   henkilöt   liittyvät   jäseniksi   järjestöihin   omasta   vapaasta   halustaan.   Etujärjestöjäsenyys   ja   työttömyyskassoihin   kuuluminen   vuosina   2002–2010  on  työ-­‐  ja  elinkeinoministeriön  teettämien  työolobarometrien  mukaan  ollut   Suomessa   tasaista.   Jäsenluvuissa   on   ollut   vain   yhden   tai   kahden   prosenttiyksikön   vaihteluita.   Työttömyyskassojen   suosio   on   kääntynyt   pieneen   nousuun   vuonna   2007.  

Vain   vuosi   myöhemmin,   vuonna   2008,   alkanut   maailmanlaajuinen   finanssikriisi   sekä   siitä   seurannut   taantuma   ovat   mahdollisesti   lisänneet   osaltaan   yleistä   epävarmuutta   työmarkkinoilla.   Tämä   on   todennäköisesti   nostanut   työttömyyskassojen   arvoa   työntekijöiden  näkökulmasta.  (Borg  2013,  40–42  &  Työolobarometrit  2002–2010.)  

Puoluejärjestelmien   epävakaisuutta   ja   yksilöiden   kiinnittymistä   niihin   voidaan   tutkia   yksilöiden  näkökulmasta  kahden  eri  käsitteen,  uudelleen  kiinnittymisen  (realignment)   ja   irtautumisen   (dealignment),   avulla.   Molempien   ilmiöiden   on   havaittu   aiheuttavan   epävakaisuutta   sekä   äänestyskäyttäytymisessä   että   puoluejärjestelmissä   (Kestilä-­‐

Kekkonen   &   Söderlund   2015,   1–2).   Dealignment   -­‐näkemyksen   mukaan   äänestyspäätöstä   haittaavat   kaikki   pienet   ajankohtaiset   muutokset   ja   suuremmin   perinteisten   poliittisten   jakolinjojen   hälveneminen   yhteiskunnasta,   mistä   seuraa   puoluesamastumisen   heikkenemistä,   liikkuvaa   äänestämistä   tai   äänestämättä   jättämistä.   Vastaavasti   realignment   -­‐näkemys   tukee   poliittisten   jakolinjojen   olemassaoloa   yhteiskunnassa   sekä   uusien   jakolinjojen   mahdollistamaan   puolueiden   ja   äänestäjien  kohtaamista.  (Dalton  et  al.  1984).  Tämän  ajattelun  pohjalta  voidaankin  tässä   tutkielmassa   kysyä,   eroavatko   etujärjestöihin   kuulumattomat   etujärjestöjen   jäsenistä   puoluesamastumiseltaan,   luokkasamastumiseltaan   tai   sosiodemografisesti?   Voimmeko   olettaa,   että   heidän   kohdallaan   on   tapahtunut   juuri   jonkinasteinen   ”uudelleen   kiinnittymisen   -­‐ilmiö”?   Tutkielman   analyysiosion   hypoteesien   avulla   pyritään   tarkastelemaan,   ovatko   yhteiskuntaluokkiin   ja   puolueisiin   samastuvat   myös   todennäköisemmin   etujärjestöjen   jäseniä   kuin   yhteiskuntaluokkiin   tai   puolueisiin   samastumattomat?  

Vuosien   2003,   2007,   2011   ja   2015   Eduskuntavaalitutkimuksien   aineistoilla   tehdystä   ristiintaulukoinnista   (Taulukko   1.)   voidaan   huomata   hyvin   puoluesamastumisen   hajaantuminen  eri  etujärjestöjen  sisällä.  Puoluesamastumista¹  on  tiedusteltu  vastaajilta   vuosien   2003,   2007,   2011   ja   2015   Eduskuntavaalitutkimuksissa   kysymällä,   edustaako   jokin   puolueista   vastaajan   näkemyksiä   suhteellisen   hyvin   tai   paremmin   kuin   muut   puolueet.  Mikäli  vastaaja  on  vastannut  tähän  kysymykseen  ”ei”,  on  tulkittu,  että  hän  on   siinä   tapauksessa   puoluesamastumaton.   Puolueista   mukana   tarkastelussa   ovat   keskusta,   kokoomus,   perussuomalaiset,   SDP   ja   vasemmistoliitto,   jotka   ovat   keskeisimmät   puolueet   tutkielman   teoreettisen   viitekehyksen   kannalta   ja   luontevia   tutkimusongelman  kattavaa  tarkastelua  silmälläpitäen.    Etujärjestöihin²  kuulumista  on   tiedusteltu  vastaajilta  kysymällä,  kuuluvatko  he  jäsenenä  johonkin  etujärjestöön,  ja  jos   kuuluvat,   kuinka   aktiivisesti   he   toimivat   siinä.   Kaikille   vastaajille,   jotka   ovat   ilmoittaneet   kuuluvansa   jäsenenä   johonkin   etujärjestöön   heidän   toiminnan   aktiivisuudesta   riippumatta,   on   esitetty   jatkokysymys,   mihin   ammatillisista   keskusjärjestöistä   (SAK,   STTK,   Akava,   MTK)   heidän   etujärjestönsä   kuuluu.  

Tutkimusongelman  kannalta  ei  ole  tarpeellista  tehdä  erottelua  sen  perusteella,  kuinka   aktiivisia  jäsenet  järjestöissään  ovat.  Tärkeämpää  on  jaotella  etujärjestöjen  jäsenet  ja  ei-­‐

jäsenet.  Sen  sijaan  ne  vastaajat,  jotka  ovat  ilmoittaneet,  etteivät  kuulu  etujärjestöön  on   yhdistetty  yhdeksi  ryhmäksi,  ”ei  jäsenyyttä”.  

Taulukko   1.   Henkilön   subjektiivinen   puoluesamastuminen   ja   etujärjestöjäsenyys   vuosina  2003,  2007,  2011  ja  2015.  Ristiintaulukointi.    

Tarkasteltaessa   puoluesamastumisen   jakaantumista   eri   etujärjestöjen   sisällä   vuosina   2003–2015  (Taulukko  1.),  voidaan  huomata,  että  perussuomalaisiin  samastuvien  osuus   on   kasvanut   tasaisesti   jokaisena   aineistonkeruuvuonna   SAK:n   jäsenten   keskuudessa.  

Vastaavasti  SDP:hen  samastuvien  osuus  on  laskenut  verrattaessa  vuosia  2003  ja  2015,  

vaikkakin   se   vuonna   2007   oli   hetkellisesti   korkeimmillaan.     Akavan   jäsenten   keskuudessa  kokoomukseen  samastutaan  jokaisena  vuonna  voimakkaimmin  verrattuna   muihin   puolueisiin,   mutta   sen   osuus   on   kuitenkin   laskenut   puoluesamastuvien   akavalaisten   keskuudessa   vuodesta   2003   vuoteen   2015.   Samanaikaisesti   puoluesamastumattomien   osuus   on   noussut   jokaisena   vuonna   Akavan   jäsenistössä.  

STTK:n  jäsenten  keskuudessa  puolue,  johon  samastutaan  voimakkaimmin,  on  vaihdellut   jokaisena   neljänä   vuonna,   jolloin   aineistot   on   kerätty.   2003   suosituin   puolue   STTK:n   jäsenten  keskuudessa  on  ollut  SDP,  vuonna  2007  kokoomus,  vuonna  2011  jälleen  SDP  ja   vuonna  2015  sen  sijaan  keskusta.   Etujärjestöön  kuulumattomien  kohdalla  osoittautuu   puoluesamastumattomuus   jokaisena   vuonna   yleisimmäksi   vastaukseksi,   vaikka   kuitenkin   esimerkiksi   perussuomalaisiin   samastuminen   on   kasvattanut   osuuttaan   tasaisesti  vuodesta  2003  vuoteen  2011.  Vuonna  2015  se  on  pysynyt  lähes  vuoden  2011   tasolla.    

Vastaavanlainen   ristiintaulukointi   vuosien   2003,   2007,   2011   ja   2015   Eduskuntavaalitutkimuksien   aineistoilla   on   tehty   havainnollistamaan   luokkasamastumisen³   ja   etujärjestöjäsenyyden   välistä   suhdetta   (Taulukko   2.).    

Luokkasamastumista   on   tiedusteltu   vastaajilta   kysymällä,   mihin   yhteiskuntaluokkaan   he   katsovat   lähinnä   kuuluvansa.   Vastausvaihtoehtoina   on   annettu   työväki   (=työväenluokka),  alempi  keskiluokka,  keskiluokka,  ylempi  keskiluokka,  yläluokka  tai  ei   mikään   luokka.   Ristiintaulukoinnin   tuloksista   voidaan   huomata,   kuinka   jokaisena   vuonna   SAK:n   jäsenistä   suurin   osa   on   samastunut   työväkeen   ja   STTK:n,   Akavan   ja   MTK:n   jäsenistä   suurin   osa   keskiluokkaan.   Lisäksi   myös   etujärjestöihin   kuulumattomien   keskuudessa   keskiluokkaan   samastuminen   on   muita   yhteiskuntaluokkia  yleisempää.    Alempaan  keskiluokkaan  samastuminen  on  yleistynyt   hieman   STTK:n   jäsenten   keskuudessa   ja   ylempään   keskiluokkaan   samastuminen   hieman   vähentynyt   Akavalaisten   osalta.   Luokkasamastumattomien   osuudet   ovat   säilyneet  lähes  samoina  jokaisen  etujärjestön  jäsenistön  osalta,  lukuun  ottamatta  pieniä   nousuja   ja   laskuja.   Etujärjestöihin   kuulumattomien   kesken   luokkasamastumattomien   osuus   on   hieman   laskenut   vuodesta   2003   vuoteen   2015   ollen   kuitenkin   alimmillaan   vuonna  2007.    

Taulukko   2.   Henkilön   yhteiskuntaluokka,   johon   henkilö   kokee   itse   subjektiivisesti   kuuluvansa,  ja  subjektiivinen  puoluesamastuminen  vuosina  2003,  2007,  2011  ja  2015.  

Ristiintaulukointi.   osalta.     Vastaavasti   perussuomalaisiin,   SDP:hen   tai   vasemmistoliittoon   samastuvista   suurin   osa   samastuu   työväenluokkaan   aina   vuodesta   2003   vuoteen   2015.  

Mielenkiintoista  on  huomata  myös,  että  puoluesamastumattomista  samastuu  suurin  osa   työväenluokkaan   aina   vuoteen   2011   asti,   mutta   vuonna   2015   suurimmaksi  

luokkasamastumisenkohteeksi  heidän  keskuudessaan  on  työväenluokan  tilalle  noussut   keskiluokka.    

Suurimmat   muutokset   luokkasamastumisen   ja   puoluesamastumisen   suhteessa   on   havaittavissa   ylempään   keskiluokkaan   samastuvien   osuuden   kasvuna   kokoomukseen   samastuvien   joukossa   sekä   perussuomalaisiin   ja   keskustaan   samastuvien   luokkaorientoitumisen   kehityksessä   moninaisemmaksi.   Esimerkiksi   alempaan   keskiluokkaan  samastuvien  osuus  on  kasvanut  vuodesta  2007  vuoteen  2015  tasaisesti   perussuomalaisiin   samastuvien   joukossa.   Sen   sijaan   sellaisten   osuus,   jotka   eivät   samastu   mihinkään   yhteiskuntaluokkaan,   on   laskenut   tasaisesti   keskustaan   samastuvien   joukossa   aina   vuodesta   2003   vuoteen   2015.   Vuonna   2015   perussuomalaisiin   samastuvista   huomattavan   vähän   muihin   vuosiin   verrattuna   samastuu   yhteiskuntaluokista   keskiluokkaan.   Kaikki   ristiintaulukoinnin   tulokset   havainnollistavat   hyvin   myös   Sundbergin   esittämää   väitettä   keskiluokan   muuttumisesta  heterogeenisemmäksi  (2001,  54–55),  sillä  tulosten  mukaan  keskiluokka   on   jakaantunut   jäseniksi   moneen   eri   etujärjestöön   (Taulukko   2.)   ja   siihen   samastuminen   on   yleistynyt   moneen   eri   puolueeseen   samastuvien   keskuudessa   (Taulukko  3.).  Keskiluokalle  ei  näiden  tulosten  mukaan  ole  erotettavissa  yhtä  yhteistä   nimittäjää.   Kaikkien   kolmen   eri   ristiintaulukoinnin   tuloksiin   on   suhtauduttava   kuitenkin   varovasti   ainakin   siltä   osin,   että   perussuomalaisten   osuus   vuosien   2003   ja   2007   aineistoissa   on   vielä   hyvin   pieni   ja   MTK:n   jäsenten   osuus   on   jokaisen   vuoden   aineistossa  erittäin  matala.    

Taulukko   3.   Henkilön   yhteiskuntaluokka,   johon   henkilö   kokee   itse   subjektiivisesti  

2.2  Tutkimusongelma,  tutkimuskysymys  ja  hypoteesit    

Tämän   pro   gradu   -­‐tutkielman   tutkimusongelma   tulee   painottumaan   aikaisemmin   esitellyn   kolmitasoisen   tutkimustaustan   yksilötasolle.   Rakennetason-­‐   ja   toimijatason   merkitystä   ei   pidä   kuitenkaan   poissulkea,   ja   näin   ollen   tutkimuksen   teoriaosuudessa   tullaan   myös   huomiomaan   tutkimusongelman   ilmeneminen   sekä   rakenne-­‐   että   toimijatasolla,   koska   tasot   ovat   jatkuvassa   vuorovaikutuksessa   keskenään   ikään   kuin   kysyntä–tarjonta-­‐ajattelun   tavoin.   Tutkimusongelman   kattava   tarkastelu   ja   tutkimuskysymykseen  vastaaminen  edellyttääkin  johdonmukaista  tarkastelua  rakenne-­‐,   toimija-­‐   ja   yksilötasolla,   sillä   ajatuksena   on,   että   taustat   linkittyvät   voimakkaasti   toisiinsa.  Keskeistä  on  kuitenkin  pohtia  muutosten  todellista  sisältöä  ja  sen  vaikutusta   koko   yhteiskuntajärjestelmään.     Tutkimusongelma   on   oikeastaan   kaksiulotteinen.  

Tutkielman  kaksi  tutkimusongelmaa  ovat:  

1. Ilmeneekö   etujärjestöjäsenyyden,   puoluesamastumisen   ja   luokkasamastumisen   välillä  riippuvuussuhteita  Suomessa  2000-­‐luvulla?  

2. Eroavatko   etujärjestöjen   jäsenet   ja   niihin   kuulumattomat   henkilöt   puoluesamastumiseltaan  tai  luokkasamastumiseltaan  toisistaan?  

Kun   nämä   kaksi   erillistä   tutkimusongelmaa   liitetään   yhteen,   saadaan   yksi   kokonaisvaltainen   tutkimuskysymys:   Kohtaavatko   etujärjestöt,   puolueet   ja   yhteiskuntaluokat  toisensa  2000-­‐luvun  Suomessa?    

Aihetta  tarkastellaan  yksilötasolla  kvantitatiivisin  menetelmin,  joten  kustakin  toimijasta   on   operationalisoitu   yksilötasolle   sopivampi   muuttuja   tutkielman   tarkempia   hypoteeseja   varten.     Etujärjestöjen   kohdalla   puhutaan   yksilötasolla   etujärjestöjäsenyydestä,   puolueiden   kohdalla   puoluesamastumisesta   ja   yhteiskuntaluokkien   kohdalla   luokkasamastumisesta.   Vertaileva   näkökulma   tutkielmaan  syntyy  sekä  2000-­‐luvulla  tuotettujen  neljän  eri  aineiston  mahdollistamasta   aikasarjavertailusta  että  kahden  eri  joukon,  etujärjestöjäsenten  ja  ei-­‐jäsenten,  välisestä   vertailusta.   Varsinaisessa   analyysiosiossa   tullaan   kontrolloimaan   myös   sosiodemografiset   muuttujat,   kuten   ikä,   sukupuoli   ja   asuinalue.   Nämä   sosiodemografiset   muuttujat   mahdollistavat   hyvin   myös   aineiston   monipuolisemman   kuvailun  ja  havainnollistamisen.