Luokkasamastuminen

tarkastellaan  teoreettista  keskustelua  luokkasamastumisen  ympärillä.  

3.2  Luokkasamastuminen    

Maailmansotien   jälkeen   eurooppalaisessa   tutkimusperinteessä   tavattiin   liittää   luokkasamastuminen  hyvin  vahvasti  puoluevalintaan.  S.  M.  Lipset  kirjoitti  vuonna  1960   klassikoksi   muodostuneessa   teoksessaan   ”Political   Man”,   että   puolueet   moderneissa   demokraattisissa  yhteiskunnissa  heijastelevat  voimakkaasti  yhteiskuntaluokkien  välistä   kamppailua   (Lipset   1960).   Väitettä   on   pidetty   ja   voidaan   yhä   pitää   vakuuttavana,   vaikkakin   myöhemmässä   tutkimuksissaan   Lipset   erottaa   ja   nostaa   moderneista   demokratioista   yhteiskuntaluokkien   rinnalle   useampia   muita   yhteiskuntaa   kahtia   jakavia   kamppailuita,   kuten   poliittiset   jakolinjat,   joista   lisää   seuraavassa,   poliittisia   jakolinjoja   käsittelevässä,   luvussa   (3.3).   Varhaisimmissa   tutkimuksissaan   Lipset   havaitsi,   että   alempiin   tuloluokkiin   kuuluvalla   työväestöllä   oli   tapana   äänestää   poliittiselta   ideologialtaan   vasemmalla   olevia   puolueita   ja   korkeampituloiset   keskiluokkaiset   ja   sitä   ylempiluokkaisemmat     äänestävät   oikealla   olevia   puolueita.  

(Lipset  1960,  223–4).    

Yhteiskuntaluokkien  välistä  konfliktia  on  pidetty  politiikan  tutkimuksessa  myös  yhtenä   poliittisena   jakolinjana.   Se   nousi   vahvasti   esiin   länsimaiden   teollistumisen   jälkeen   poliittisen   elämän   keskiöön,   kun   tehtaiden   työväestö   alkoi   järjestäytymään   vastapainona   omistavalle   luokalle.   Tämän   luokkajaon   pohjalta   syntyivät   myös   ensimmäiset   yhä   olemassa   olevat   puolueet   ja   etujärjestöt.     Vasemmisto–oikeisto-­‐jako   on   tämän   luokkajaon   kanssa   mitä   suurimmissa   määrin   päällekkäinen.   Toisaalta   vasemmisto–oikeisto-­‐jako  syntyi  oikeastaan  vasta  luokkajaon  jälkeen,  kun  ensimmäiset   työväenpuolueet,   ja   vastaavasti   omistavan   luokan   puolueet   syntyivät.   (Gallagher   et   al.  

2006,  239.)  Tässä  tutkielmassa  käytetään  nimitystä  vasemmisto–oikeisto-­‐jako,  mutta  ei   synonyymina   luokkajaolle,   jolla   vastaavasti   tarkoitetaan   yksilöiden   jakautumista   eri   yhteiskuntaluokkiin  suomalaisessa  yhteiskunnassa.    Sosioekonomisella  orientaatiolla  ja   luokkasamastumisella   voidaan   olettaa   olevan   yhteys,   mutta   siinä   missä   yrittäjä   voi   samastua   työväkeen,   voi   ylempään   keskiluokkaan   samastuva   korkea   virkamies   olla   sosioekonomiselta  orientaatioltaan  enemmän  vasemmalla  kuin  oikealla.  

Suomalaiselle   äänestäjäkunnalle   on   ollut   tyypillistä   osoittaa   puoluesamastumisellaan   kuuliaisuutta   omaa   yhteiskuntaluokkaansa   kohtaan.   Kuten   jo   puoluesamastumista   käsittelevässä   luvussa   (3.1)   todettiin,   useissa   Länsi-­‐Euroopan   maissa   luokkaäänestäminen   kääntyi   laskuun   1980-­‐luvulla,   minkä   on   osaltaan   havaittu   tapahtuneen   myös   Suomessa.   Koska   keskiluokka   on   yhteiskuntaluokkana   kasvanut   ja   tullut   sitä   myötä   yhä   moninaisemmaksi,   on   yhden   puolueen   ollut   erittäin   vaikea   puhtaasti  profiloitua  esimerkiksi  keskiluokan  puolueeksi.  (Grönlund  &  Westinen  2012,   157–158.)  Kuitenkin  joidenkin  näkemysten  mukaan  perinteinen  luokkajako  on  edelleen   löydettävissä   Pohjoismaissa   puoluesamastumisen   ja   sitä   kautta   äänestyspäätöksenkin   taustalta.    

2010-­‐luvulla   Suomesta   tehdyissä   tutkimuksissa   on   saatu   tutkimustuloksia,   jotka   tukevat   luokkarakenteen   olemassaoloa   äänestyspäätösten   ja   puoluevalinnan   taustalla.  

On   havaittu,   että   yhä   edelleen   maataloustyöntekijät   äänestävät   keskustaa,   johtajat   ja   korkeammat   toimihenkilöt   kokoomusta   siinä   missä   työväestö   joko   SDP:tä,   vasemmistoliittoa   tai   perussuomalaisia.   Mielenkiintoinen   yksityiskohta   on   se,   että   perussuomalaisten   on   nähty   olevan   nuoremman   työväestön     suosiossa,   kun   taas   SDP   saa  ääniä  vanhemmilta  sukupolvilta.  (Westinen  2015,  19;  28).    Merkittävää  on  myös  se,   että   luokkaan   samastumattomien   yksilöiden   määrä   on   jatkuvassa   kasvussa,   mikä   yhdistettynä   keskiluokan   kasvuun   tuo   väistämättä   muutoksia   luokkapohjaan.   Etenkin   työväenluokka   on   kärsinyt   luokkasamastumisen   laskusta.   Vastaavasti   ylemmässä   keskiluokassa   sekä   yläluokassa   luokkasamastumisen   on   mitattu   olevan   2000-­‐luvulle   tultaessa  korkeinta,  mikä  on  näkynyt  konservatiivisten  oikeistopuolueiden  kannatuksen   nousuna.  (Sundberg  2003,  55.)  

Myös   luokkasamastumisen   ja   etujärjestöjen   on   nähty   Suomessa   linkittyvän   toisiinsa,   sillä   työmarkkinaorganisoitumisen   on   katsottu   perustuvan   aina   pitkälti   luokkarakenteeseen.  Työntekijöiden  ja  työnantajien  etujärjestöt  ovat  selvästi  pyrkineet   erottumaan   toisistaan.   Esimerkiksi   vielä   2000-­‐luvulle   siirryttäessä   oli   erotettavissa   karkea   luokkajako   etujärjestöjen   suhteen:   maanviljelijöitä   edusti   MTK,   työntekijöitä   edusti   SAK,   alemmat   toimihenkilöt   kuuluivat   satunnaisesti   SAK:n   jäseniksi   tai   STTK:hon,  ylemmät  toimihenkilöt  olivat  järjestäytyneet  Akavaan  ja  Pienyrittäjiä  edusti   Suomen   Yrittäjät.   Tämän   jaon   juuret   ovat   Suomessa   1960-­‐   ja   –70   -­‐lukujen   rakennemuutoksessa   ja   samalla   tapahtuneessa   tulopoliittisen   hallitsemistavan  

synnyssä.   1990-­‐luvulla   alettiin   havaita,   että   työntekijöitä   edustavien   etujärjestöjen   jäsenmäärät  olivat  alkaneet  laskea  ja  vastaavasti  työnantajien  nousta,  mikä  on  osaltaan   innostanut   tutkimaan   tarkemmin   ja   uudelleen   luokkia   etujärjestörintamalla.   (Mikkola   2003,  98–99.)  

Luokkasamastumisen   yläkäsitteenä   voidaan   pitää   yhteiskuntaluokka-­‐käsitettä,   josta   käytetään   yhteiskuntatieteissä   usein   myös   lyhyempää   nimitystä   luokka-­‐käsite.   Yksilöt   on   mahdollista   jaotella   yhteiskuntaluokkiin   hyvin   monella   tapaa   riippuen   siitä,   mitä   ominaisuutta   kussakin   tilanteessa   halutaan   korostaa.   Yleisimpiä   tutkimuksissa   käytettäviä   luokittelukriteereitä   ovat   esimerkiksi   tulotaso,   koulutus   ja   ammattiryhmä.  

Luokka-­‐käsite   ja   luokkateoriat   kulkevat   käsi   kädessä.   Tunnetuimpiin   luokkateorioihin   lukeutuvan   kollektiivista   voimaa   korostavan   marxilaisen   luokkateorian   on   katsottu   korostaneen   suomen   etujärjestökentällekin   ominaista   polarisoitumista,   jossa   työntekijät   ja   työnantajat   kuuluvat   vahvasti   eri   leireihin   (Alestalo   1980,   139).  

Luokkaorientoitumisen   on   katsottu   nousseen   yhteiskuntatieteissä   tutkimuksen   keskiöön   erityisesti   1970-­‐luvulla   syrjäyttäen   sosiaalikerrostumien   tutkimuksen.  

Lähtökohtaisena   perusolettamuksena   luokkatutkimuksessa   on   ollut,   että   yhteiskunta   jakautuu   toisistaan   eroaviin   luokkiin   sekä   käsitys   keskiluokan   jatkuvasta   kasvusta   (Kivinen  1987,  18).  

Viime   aikoina   yhteiskuntatieteissä   on   käyty   keskustelua   luokka-­‐käsitteen   ympärillä.  

Erityisesti  on  keskusteltu  siitä,  ovatko  yhteiskuntaluokat  katoamassa  yhteiskunnista,  ja   onko   luokka   menettämässä   ennen   kaikkea   sen   ideologisen   merkityksen   ja   samalla   poliittisen  keskiön  (ks.  esim.  Pakulski  &  Waters  1996;  Eder  1993,  158–159).  Tässä  pro   gradu   -­‐tutkielmassa   ei   kuitenkaan   ole   tarkoituksenmukaista   lähteä   teoreettisesti   pohtimaan   luokka-­‐käsitettä   syvemmin   tai   käynnissä   olevaa   diskurssia   käsitteen   ympärillä.   Yhteiskuntaluokkien   roolia   ja   merkitystä   tullaan   tarkastelemaan   yksilöiden   näkökulmasta   keskittyen   sekä   luokkasamastumiseen,   sen   ja   puoluesamastumisen   välisiin  yhteyksiin  että  yksilöiden  etujärjestökytkentöihin.  Analyysiosiossa  muuttujana   käytetään  yksilön  subjektiivista  kokemusta  siitä,  mihin  yhteiskuntaluokkaan  hän  kokee   kuuluvansa.  Tässä  tapauksessa  tutkija  ei  jaottele  yksilöitä  yhteiskuntaluokkiin  tiettyjen   kriteerien   perusteella,   mutta   todennäköisesti   yksilöiden   subjektiivinen   kokemus   omasta   luokastaan   ainakin   jossain   määrin   sidoksissa   heidän   perhetaustaan,   koulutustasoon,  ammattiryhmään  tai  palkkatasoon.    

Yhteiskuntaluokilla   on   havaittu   yhä   olevan   Suomessa   vahva   vaikutus   yksilöiden   elämänkaareen   ja   kokemuksiin.   Tutkimusten   mukaan   koulutus   ja   vanhempien   asema   selittävät  parhaiten,  mihin  yhteiskuntaluokkiin  ihmiset  päätyvät.    Koska  yhteiskunnan   luokkarakenne   sopeutuu   yhteiskunnallisiin   olosuhteisiin,   tapahtuu   väistämättä   yhteiskuntaluokkien  kasvamista,  pienentymistä,  sekoittumista  ja  toisistaan  erottumista.  

(Erola   2010,   237–239).   Karl   Mannheim   (1960)   on   todennut,   että   yhteiskunnallisen   murrosvaiheen   kokevat   aina   voimakkaimmin   se   ikäryhmä,   joka   on   tuolloin   aikuistumisensa  herkimmässä  vaiheessa.  

3.3  Teoria  poliittisista  jakolinjoista    

Kaikilla   suurilla   puolueilla   on   aina   oma   ydinkannattajakuntansa.   Tässä   pro   gradu   -­‐

tutkielmassa   painopiste   puolueiden   osalta   on   2010-­‐luvulla   muovautuneissa   suomalaisen   yhteiskunnan   neljässä   suurimmassa   puolueessa,   ja   niiden   taustalta   löytyvissä   poliittisissa   jakolinjoissa.   Nämä   neljä   puoluetta   ovat:   keskusta,   kokoomus,   perussuomalaiset  sekä  SDP,  jotka  ovat  erottuneet  koollaan  muista  poliittisista  puoleista   erityisesti   vuoden   2011   eduskuntavaalien   jälkeen.     Edellisten   lisäksi   mukaan   tarkasteluun   otetaan   myös   vasemmistoliitto,   joka   on   tutkimuskysymyksen   kannalta   oleellinen   puolue.     Vasemmistoliitolla   on   vasemmistopuolueena   sekä   työväestön   etuja   ajavana   puolueena   ollut   tunnetusti   tiiviit   suhteet   SDP:n   tapaan   SAK:hon   (Sundberg   2008,   77).   Huomio   teoriassa   kiinnittyy   näiden   puolueiden   kannalta   merkittäviin   yhteiskunnallisiin   vastakkainasetteluihin,   joihin   ne   pohjaavat   omat   poliittiset   agendansa,  ohjelmansa  sekä  äänestäjäkuntansa.  (Gallagher  ym.  2006,  235–236.)    

Poliittisten   jakolinjojen   tutkimus   on   keskittynyt   tutkimaan   jakolinjojen   yhteyttä   äänestämiseen   ja   yksilöiden   äänestyspäätökseen   pääasiallisesti   kahdella   tapaa.   Toiset   tutkijat   ovat   tarkastelleet   jakolinjojen   yhteyttä   yhteiskuntaluokkiin   pohjautuvaan   äänestämiseen  (ks.  esim.  Franklin  ym.  1992).  Tällöin  esimerkiksi  vasemmisto–oikeisto-­‐

ulottuvuus   ja   sijoittuminen   sille   on   tavattu   nähdä   välittäjänä   yhteiskuntaluokan   ja   äänestyspäätöksen  välillä,  mikä  on  jättänyt  yhteiskuntaluokkien  yhteyden  arvoihin  sekä   asenteisiin   epätarkaksi.   Toiset   tutkijat   ovat   taas   kiinnostuneet   etsimään   näyttöä   sille,   että  yhteiskunnassa  olisi  muodostumassa  uusia  jakolinjoja  vanhojen  rinnalle  (kts.  esim.  

Inglehart   1977;   Kriesi   et   al   2006;   Van   der   Bruug   &   Van   Spanje   2009   ).   Nämä   uudet   jakolinjat   voivat   tutkijoiden   mukaan   perustua   sekä   yhteiskunnan   rakenteisiin   että