Noin reilun 10 vuoden aikavälillä, jota tässä tutkielmassa tarkasteltiin, on SAK säilyttänyt paikkansa suosituimpana etujärjestönä työväenluokkaan samastuvien keskuudessa. Tästä suunnasta tarkasteltuna ei SAK:n roolissa työväestön etujärjestönä ole havaittavissa juurikaan muutosta, vaikkakin työväenluokkaan samastuneet selvästi kasvattivat osuuttaan myös perussuomalaisiin samastuvien joukossa vuoden 2011 eduskuntavaalien jälkeen. Sen sijaan tarkasteltaessa puolueiden ja etujärjestöjen välistä suhdetta voitiin havaita, että vasemmistopuolueiden perinteisenä pidetty ote SAK:ssa on alkanut 2000-‐luvulla tämän tutkielman tulosten nojalla hieman horjua. Jo ristiintaulukointien tuloksista tutkielman alkuosassa voitiin huomata, että viimeistään 2010-‐luvulla perussuomalaisiin samastuneiden osuus SAK:n jäsenten joukossa oli noussut 2000-‐alun lukemista melko paljon. Vasemmistoliittoon samastuneiden osuus sen sijaan SAK:ssa on säilynyt lähes samana koko 2000-‐luvun ajan.
Tutkielmalle asetettu ensimmäinen hypoteesi piti sisällään luokkasamastumisen ja etujärjestöjäsenyyden väliselle suhteelle asetettuja yksityiskohtaisia alahypoteeseja.
Kaikki nämä alahypoteesit saivat tutkielman analyysin tulosten mukaan tukea.
Työväestöön samastuminen lisää todennäköisyyttä kuulua jäsenenä SAK:hon, keskiluokkaan samastuminen lisää todennäköisyyttä kuulua jäsenenä STTK:hon tai MTK:hon, ja ylempään keskiluokkaan samastuminen lisää todennäkösyyttä kuulua jäsenenä Akavaan. Tutkielman alussa pohdittiin, ilmentävätkö etujärjestöt luokkaintressejä 2000-‐luvun Suomessa. Näiden tulosten pohjalta on mahdollista olettaa asian olevan jokseenkin ainakin niin. Täydentäviä jatkotutkimuksia aiheesta on kuitenkin syytä tehdä, sillä asia ei luonnollisestikaan ole niin yksiselitteinen. Tarkalleen ei voida esimerkiksi tietää, millaisia kunkin yhteiskuntaluokan intressit ovat, ja löytävätkö ne vastakappaleen jostakin etujärjestöstä. Tiedämme myös, että voimakkaasti analyysin tuloksissa etujärjestöjäsenyyttä selittävä keskiluokka on melko heterogeeninen joukko, joka pitää sisällään monen eri ammattiryhmän edustajia.
Tulosten perusteella voidaan kuitenkin todeta, että luokkasamastumisen ja etujärjestöjäsenyyden välillä on havaittavissa tilastollisesti merkitsevä yhteys Suomessa 2000-‐luvulla.
Toinen hypoteesi keskittyi puoluesamastumisen ja etujärjestöjäsenyyden väliseen suhteeseen. Tämän hypoteesin alle asetettiin alahypoteeseja, jotka perustuivat pitkälti Stein Rokkanin kolmiomalli-‐ajatteluun pitäen sisällään myös kolmiomallin eräänlaisen neljännen kulman, perussuomalaisten mahdollisesti tiiviit yhteydet työväestön etujärjestöihin. Myös kaikki nämä puoluesamastumista ja etujärjestöjäsenyyttä koskevat hypoteesit saivat saatujen tulosten perusteella tukea. Keskustaan samastuminen lisäsi todennäköisyyttä kuulua jäsenenä MTK:hon. Maatalousväestö koostuu oletettavasti ammattiryhmänä suurimmaksi osin maatalousyrittäjistä, joille saattaa olla 2000-‐luvulla ominaista perinteisistä luokkajaoista irtautuminen. Tärkeää on kuitenkin muistaa, että MTK:n jäsenten osuus tässä tutkielmassa käytetyissä aineistoissa oli todella matala verrattuina muihin kolmeen etujärjestöön. Tutkielman tuloksiin MTK:n osalta onkin suhtauduttava korostetun varovaisesti.
Vasemmistopuolueisiin, SDP:hen ja vasemmistoliittoon, samastuminen lisäsi todennäköisyyttä kuulua jäsenenä työntekijäjärjestö SAK:hon, ja vastaavasti kokoomukseen samastuminen lisäsi todennäköisyyttä kuulua jäsenenä Akavaan.
Perussuomalaisiin samastuminen lisäsi vasemmistopuolueiden tapaan todennäköisyyttä kuulua sekä SAK:hon että STTK:hon. On kuitenkin muistettava, että perussuomalaisten esiintyvyys nousi vasta vuoden 2011 aineistossa sellaiselle tasolle, että siihen samastuvien tuloksia voitiin verrata luotettavasti muihin tutkielmassa tarkasteltuihin puolueisiin. Perussuomalaisten selitysasteen voimakkuus on etenkin tässä suhteessa merkittävä, sillä analysoinnin kohteina olivat kuitenkin kaikki neljä 2000-‐luvun aineistoa ja perussuomalaisiin samastuminen nousi tästä huolimatta tilastollisesti selittäväksi muuttujaksi.
Kolmas tutkielmalle asetettu hypoteesi keskittyi etujärjestöjen jäsenten ja niihin jäseninä kuulumattomien mahdollisiin eroavaisuuksiin etenkin luokkasamastumiseltaan sekä puoluesamastumiseltaan 2000-‐luvun Suomessa.
Tarkoituksena oli hypoteesien avulla yksinkertaisesti selvittää, samastuvatko etujärjestöjäsenet niihin kuulumattomia voimakkaammin määrättyihin puolueisiin ja yhteiskuntaluokkiin. Etujärjestöjäsenyys vaikuttaa tulosten perusteella olevan Suomessa voimakkaammin vuosina 1960–1974 syntyneiden ilmiö. Tämä ikäluokka on
siirtynyt työelämään 1990-‐luvun alun lama-‐aikaan, mikä on voinut lisätä heidän aktiivisuuttaan etujärjestöjen suuntaan. Tulosten perusteella Akavan jäsenistö olisi ikäjakaumaltaan nuorin ja vastaavasti SAK:n vanhin. Mielenkiintoinen yksityiskohta on myös se, että vuonna 1985 ja sen jälkeen syntyneet ovat todennäköisemmin etujärjestöjäseniä kuin analyyseissa mukana ollut vanhin ikäluokka, ennen vuotta 1944 syntyneet. Tätä tulosta toisaalta selittää luontevasti eläkkeelle jääminen, sillä emme voi varmaksi tietää, moniko vanhimpaan ikäluokkaan kuuluneista on vielä töissä ollessaan kuulunut jäsenenä etujärjestöön, mutta eronnut siitä jäädessään eläkkeelle.
Seuraavaksi tutkielman tuloksista vedetyt johtopäätökset, jatkotutkimusideat ja muu pohdinta jäsennellään tutkielman taustaa ja tutkimusongelmaa käsittelevän toisen luvun tavoin rakenne-‐, toimija-‐ ja yksilötasolle.
Rakennetaso
Tutkielmassa rakennetasolla tarkoitetulla yhteiskunnallisella tasolla on tapahtunut ja tulee tapahtumaan jatkuvasti yhteiskuntaa uudelleen muokkaavia muutoksia.
Globalisaatiokehitys, väestön ikääntyminen ja elinkeinorakenteessa tapahtuvat muutokset ovat ilmiöitä, joiden tapahtumista on vaikea konkreettisesti estää. Ne ovat ikään kuin tosiasioita, jotka on otettava annettuina ja joihin on sopeuduttava. Aivan kuten jo tutkimusongelman taustaa käsittelevässä tutkielman toisessa luvussa todettiin, rakennetason muutokset synnyttävät muutospaineita sekä toimija-‐ että yksilötasolle.
Toisaalta rakennetasolla tapahtuvat muutokset heijastuvat uudelleen myös rakennetasolle, kuten esimerkiksi 1990-‐luvun alussa Suomea koetellut suuri lama tai uudet poliittiset jakolinjat.
Analyysin tulokset osoittivat eroja etujärjestöjäsenyyksissä ikäluokan vaihtelun mukaan. Vuosina 1960–1974 syntyneiden ikäluokka selitti kaikista voimakkaimmin etujärjestöjäsenyyttä. Asiaa on mahdotonta tietää tämän tutkielman tulosten valossa varmasti, mutta yksi syy tämän ikäluokan aktiiviseen etujärjestöihin järjestäytymiseen on saattanut olla 1990-‐luvun alun lama. Kyseinen ikäluokka on aikuistunut lama-‐ajan kynnyksellä ja siirtynyt työmarkkinoille. He ovat epävakaiden talousolojen ja kasvavien työttömyyslukujen aikana nähneet loogisena ratkaisuna liittyä jäseneksi etujärjestöön turvatakseen oman taloudellisen toimeentulonsa. Etujärjestöjäsenyydestä on saattanut
olla heti sen alkuaikoina heille enemmän hyötyä kuin haittaa. Toisaalta myös etujärjestöjäsenyydestä on saattanut kehittyä heille ”opittu tapa”, joka on aina kuulunut automaattisesti heidän työssäkäyntiin ja työelämään. Tässä suhteessa etujärjestöjen jäsenien motiiveja liittyä etujärjestöjen jäseniksi olisi mielenkiintoista tutkia tarkemmin.
Tutkimuskysymyksen kannalta oli luontevaa perehtyä teoreettiseen keskusteluun poliittista jakolinjoista ja erityisesti sen yhteydessä esitettyihin näkemyksiin uusien jakolinjojen synnystä. Uusien jakolinjojen voidaan katsoa synnyttäneen muutospaineita myös puolueille. Perussuomalaisten menestystä uutena puolueena on osin selitetty puolueen kyvyllä onnistua vastaamaan poliittiseen kysyntään puolueohjelmallaan ja arvomaailmallaan. Sen sijaan perinteisillä vanhoilla suurilla puolueilla on havaittu olevan vaikeuksia tässä suhteessa. Mikäli esimerkiksi vasemmisto–oikeisto-‐jakolinja heikkenee yhteiskunnassa, vaikuttaako se myös etujärjestöjen asemaan? Tässä tutkielmassa ei keskitytty asettamaan eri etujärjestöjä tai niiden jäsenistöjä poliittisille jakolinjoille, vaan etujärjestöjen ja puolueiden rooleja sekä asemaa yhteiskunnassa pyrittiin haastamaan kysyntä-‐tarjonta-‐asetelmassa tapahtuneilla muutoksilla.
Kykenevätkö etujärjestöt vastaamaan erityisesti rakennetasolla muuttuvan yhteiskunnan luomiin paineisiin? Puolueiden osalta on jo esimerkiksi havaittu, että niiden jäsenmäärät ovat jatkaneet laskutrendiään myös 2000-‐luvulla. Toistaiseksi etujärjestöjen jäsenmäärissä ei ole havaittavissa vielä vastaavanlaisia muutoksia.
Mielenkiintoista olisi myös kyetä tutkimaan etujärjestöjen jäsenien sijoittumista poliittisille jakolinjoille. Eroavatko esimerkiksi eri etujärjestöjen jäsenet tässä suhteessa toisistaan? Puolueiden jäsenet ja kannattajat sekä itse puolueet tutkitusti eroavat toisistaan sijoittumisellaan poliittisille jakolinjoille (ks. esim. Westinen 2015). Tämän kaltainen tarkastelu toisi lisäsyvyyttä ajatukseen etujärjestöjen, puolueiden ja yhteiskuntaluokkien kohtaamisesta.
Tutkimusongelman tarkastelun kannalta rakennetaso ja siinä tapahtuvat muutokset voidaan nähdä yhtenä keskeisenä motivointina sille, että tutkimuskysymystä asetettaessa saatettiin olettaa etujärjestöjen, puolueiden ja yhteiskuntaluokkien välisessä suhteessa tapahtuneen muutoksia Suomessa 2000-‐luvulla. Yhteiskunnan kehittyessä syntyy yhteiskuntaan myös kokonaan uudenlaista osaamista. Onko
tulevaisuuden aloille tilaa etujärjestökentällä? Etujärjestöjen asema ja valta suomalaisessa yhteiskuntarakenteessa perustuu todennäköisesti pitkälti suomalaisten korkeaan järjestäytymisasteeseen. Jos tulevaisuuden ammatit ja toimialat ajautuvat yhä kauemmaksi etujärjestöistä, näkyykö se automaattisesti etujärjestöjen jäsenmäärien laskuna ja vallan heikkenemisenä? Suomalaisia työntekijöitä koskettavat muutokset ja lainsäädäntö ovat lähtöisin yhä useammin Suomen rajojen ulkopuolelta. Kuinka paljon etujärjestöt ovat nykyisessä muodossaan valmiita reagoimaan tähän? Etujärjestöjen rooli Suomessa on säilynyt verrattain pitkään muuttumattomana. Rakennetason muutokset, jotka ovat ennättäneet muokata puoluejärjestelmiä ja puolueiden roolia yhteiskunnassa, ovat epäilemättä yksi merkittävä syy tutkia myös etujärjestöjen asemaa nyt 2000-‐luvulla ja pohtia niiden tulevaisuudennäkymiä. Etujärjestöjen on kyettävä sopeutumaan globaaliin talouteen ja sen tuomiin haasteisiin. Sama pätee epäilemättä myös puolueisiin.
Toimijataso
Tutkielmassa toimijatasolla viitattiin puoluejärjestelmään, etujärjestöihin ja puolueisiin sekä niiden välisiin kytkentöihin organisatorisella tasolla. Saadut tulokset viittaisivat siihen, ettei etujärjestöjen ja puolueiden välisissä suhteissa ole tapahtunut kovin suuria muutoksia 2000-‐luvulla Suomessa. Keskustalla on edelleen tiivis suhde MTK:hon ja kokoomuksella korkeasti koulutettujen etujärjestöön Akavaan. Myös SDP ja vasemmistoliitto ovat tulosten mukaan säilyttäneet pitkään kestäneen suhteensa SAK:hon. On muistettava, että tulokset ovat sovitettavissa parhaiten kuitenkin yksilötasoon, sillä analyyseissa tutkittiin yksilöiden luokkasamastumista ja puoluesamastumista suhteessa heidän etujärjestöjäsenyyksiin. Tästä huolimatta tulokset rohkaisevat osaltaan pohtimaan puolueiden ja etujärjestöjen suhdetta myös toimijatasolla.
Suomessa perinteisten kolmen vanhan suuren puolueen tilalle on vähitellen muotoutunut 2010-‐luvulla neljä keskisuurta puoluetta. Kaikille kolmelle vanhalle suurelle puolueelle, keskustalle, kokoomukselle ja SDP:lle, on ollut tyypillistä vahvat suhteet etujärjestöihin, ja kullakin vielä vahvasti omaan etujärjestöönsä. Onko keskisuurelle puolueelle 2010-‐luvun Suomessa yhä välttämätöntä luoda tiiviit
etujärjestösuhteet pärjätäkseen poliittisessa päätöksenteossa? Analyysin tulokset osoittavat perussuomalaisten kannattajien olevan aktiivisesti jäseniä joko SAK:ssa tai STTK:ssa, mikä viittaisi siihen, että Suomen puoluekentän uusinkin eduskuntapuolue on onnistunut luomaan tehokkaasti etujärjestökytkentöjä. Samanaikaisesti SDP:n laskevat kannatuslukemat antavat syyn pohtia, onko SAK:n linkki vasemmistopuolueisiin noin sadan vuoden yhteistyön jälkeen alkanut selvästi horjua? Tämän tutkielman tulosten perusteella on kuitenkin erittäin haastavaa sanoa, käydäänkö 2010-‐luvulla kuinka selkeästi esimerkiksi SAK:n sisällä SDP:n ja perussuomalaisten välistä valtakamppailua organisaatio-‐, eli toimijatasolla?
Olivat etujärjestökytkennät tietoisesti toteutettu strateginen ratkaisu perussuomalaisilta tai eivät, varmaa näyttäisi kuitenkin olevan se, että puolueilla on yhä edelleen 2000-‐luvulla tiiviit suhteet etujärjestöihin. Perussuomalaisten ensiesiintyminen hallituksessa tapahtui vuoden 2015 eduskuntavaalien jälkeen. Tämä herättää osaltaan pohtimaan sitä, ovatko etujärjestökytkentöjen solmiminen ja ylläpitäminen vielä jonkinlainen suositus hallituspuolueille Suomessa? Jos näin on, se on varmasti luonnollinen perintö tulopoliittisten kokonaisratkaisujen valtakaudesta.
Nähtäväksi myös jää, onnistuuko perussuomalaiset ylläpitämään suhteita työntekijäjärjestöihin SDP:n istuessa oppositiossa. Kaksi muuta hallituspuoluetta, keskusta ja kokoomus, sen sijaan mitä ilmeisemmin pitävät suhteita yllä työnantaja-‐ ja yrittäjäsektoriin.
Etujärjestöjen rooli suomalaisessa yhteiskunnassa on yhä edelleen 2010-‐luvulla moniulotteinen, vaikkakin ainakin kolmikantaisten tulopoliittisten kokonaisratkaisujen pohjan on katsottu alkaneen rapautua. Moniulotteisuus syntyy niiden vahvasta sekä taloudellisesta että yhteiskuntapoliittisesta vaikuttamisesta. Tämän lisäksi etujärjestöt myös keskittyvät niiden jäsentensä kannalta keskeisimpään tehtäväänsä, eli heidän jäsentensä etujen ajamiseen hyvin monella eri tasolla. Politiikan muuttuva asialista ja kokonaan uudet asiakysymykset ovat oma haasteensa etujärjestöille. Onko niiden tulevaisuudessa puolueiden tapaan kasvatettava omaa toimialaansa ja otatettava kantaa niille aiemmin täysin vieraisiin asiakysymyksiin, kuten maahanmuuttoon, ympäristönsuojeluun tai vähemmistöjen oikeuksiin?
Toisaalta puolueita ja etujärjestöjä ei pidä rinnastaa kahdeksi samanlaiseksi yhteiskunnalliseksi toimijaksi, eikä se tässä tutkielmassa ole tarkoituskaan. Pitää myös muistaa, ettei tässä tutkielmassa tutkittu tai tarkasteltu puolueiden jäsenistöä, vaan ainoastaan etujärjestöjen jäseniä. Puolueiden osalta kyse oli puoluesamastumisesta, joka ei ole sama asia kuin puoluejäsenyys tai edes välttämättä puolueen äänestäminen vaaleissa. Lopullinen päätelmä tämän tutkielman kontekstissa on kuitenkin se, että puolueiden ja etujärjestöjen välillä on 2000-‐luvun Suomessa jonkinasteinen riippuvuussuhde, joka perustuu analyysissa saatuihin yksilötason tarkastelua koskeviin tuloksiin. Teoreettisen keskustelun pohjalta on jo tiedossa, että puolueet ovat 2000-‐
luvulla kohdanneet muutospaineita. Jatkotutkimusaiheena olisi kiinnostavaa ja hyödyllistä selvittää, millaiset ovat mahdolliset etujärjestöjen kokemat muutospaineet ja kulkevatko ne missä määrin käsi kädessä puolueiden kohtaamien muutospaineiden kanssa? Lähtevätkö etujärjestöt ja puolueet tulevaisuudessa vähitellen kulkemaan eri reittejä muovautuakseen paremmin muuttuvaan yhteiskuntaan? Mikäli näin kävisi, olisivatko seuraukset molemmille toimijoille tässä suhteessa tasapuoliset?
Yksilötaso
Luokkasamastuminen selittää tutkielman tulosten mukaan puoluesamastumista voimakkaammin ja kattavammin etujärjestöjäsenyyttä Suomessa 2000-‐luvulla.
Työväkeen samastuvat kuuluvat selvästi jäsenenä työntekijäjärjestöihin, ja ylempään keskiluokkaan samastuvat ovat todennäköisemmin jäsenenä Akavassa kuin missään muussa etujärjestössä. Lisäksi yhteiskuntaluokkiin samastuvat ovat todennäköisemmin jäseniä ylipäätänsä jossakin etujärjestössä kuin luokkasamastumattomat. Tulokset viittaavat myös siihen, että kasvava keskiluokka on heterogeeninen joukko, joka sekä samastuu useampaan eri puolueeseen että kuuluu jäsenenä useampaan eri etujärjestöön.
Etujärjestöosallistuminen on Suomessa yhä 2000-‐luvulla suosittua. Huomattavaa on kuitenkin se, että etujärjestöjen jäsenmäärien vaihtelut ovat läheisesti sidoksissa taloudelliseen tilanteeseen. Aivan kuten 1990-‐luvun laman aikaan jäsenmäärien saavuttaessa hetkellisen piikin, myös 2010-‐luvun epävakaat talousolot ovat houkutelleet etujärjestöjen piiriin uusia jäseniä. Syksyllä 2015 työntekijäjärjestöjen käydessä kiivasta kamppailua hallitusta vastaan liittyen työelämää koskeviin
leikkauksiin, liittyi niiden jäseneksi lyhyellä aikavälillä selvästi havaittavissa oleva aalto uusia jäseniä2. Omien etujen puolustaminen ja ajaminen näyttäisi tässä valossa olevan edelleen painavin syy liittyä jäseneksi etujärjestöön. Olisi myös mielenkiintoista tutkia uusien jäsenten taustoja puoluesamastumisen ja luokkasamastumisen näkökulmasta siltä osin, sopisivatko ne yhteen tässä tutkielmassa esitettyjen tulosten ja johtopäätösten kanssa?
Ovatko etujärjestöt suomalaisessa yhteiskunnassa jäänne yhteiskuntaluokista ja perinteisestä luokkarakenteesta? Luokkasamastumattomuus on yleistynyt tutkielman tulosten mukaan 2000-‐luvulla, ja luokkasamastumattomat ovat todennäköisemmin etujärjestöjen ulkopuolella kuin jäseniä etujärjestöissä. Etujärjestöt heijastelevat kuitenkin edelleen 2000-‐luvulla suomalaisessa yhteiskunnassa jonkinasteista luokkarakennetta. Voikin siis olla niin, että siinä missä Suomen poliittiset puolueet eivät ole kyenneet korreloimaan 2000-‐luvulla enää olemassa olevien yhteiskuntaluokkien kanssa, ovat etujärjestöt onnistuneet tässä huomattavasti puolueita paremmin.
Suomalaiset saattavat 2000-‐luvun epävakaissa talousoloissa ja arvomuutosten keskellä kokea etujärjestöjäsenyyden merkittävämmäksi keinoksi ajaa omaa etuaan yhteiskunnassa kuin puolueiden kautta vaikuttamisen. Kiinnostava yksityiskohta on lisäksi se, että etujärjestöjen ajamat yhteiskuntapoliittiset asiat ovat lähes aina koskettaneet myös niiden ulkopuolelle jääviä työntekijöitä. Konkreettisimmat erot jäsenien ja ei jäsenten välillä tulevat esiin vasta tilanteissa, joissa työntekijät jäävät syystä tai toisesta työttömiksi.
Tutkielman tuloksia on osattava tulkita varovasti, sillä on vaikea saada selville yksiselitteistä totuutta siitä, millaisessa kronologisessa järjestyksessä yksilö on sosialisoitunut etujärjestöön, puolueeseen ja yhteiskuntaluokkaan. Poliittisen sosialisaation prosessit ovat monitulkintaisia ja niillä voidaan katsoa olevan tulkinnoista riippuen monta alku-‐ sekä päätepistettä. Tässä tutkielmassa tausta-‐
ajatuksena kuitenkin oli, että luokkasamastuminen ja puoluesamastuminen ovat prosesseina tapahtuneet ennen kuin henkilö on liittynyt jäsenenä etujärjestöön.
Teoreettinen keskustelu ja tutkimusongelman yksityiskohtaisempi käsittely motivoivat
2 http://suomenkuvalehti.fi/jutut/kotimaa/politiikka/sipila-‐vastaan-‐ay-‐liike-‐ensin-‐
ilmitappelu-‐sitten-‐hatatilasopimus/, luettu 20.9.2015
http://www.kaleva.fi/uutiset/kotimaa/pamin-‐ann-‐selin-‐mtvssa-‐jasenmaara-‐lahti-‐
joka tapauksessa ajattelemaan koko prosessia myös toisinpäin. Missä määrin etujärjestöjäsenyys synnyttää poliittisen sosialisaation prosessin? Jäsenyys jossakin etujärjestössä voi yhtälailla synnyttää yksilöissä samastumisen määrättyä puoluetta sekä yhteiskuntaluokkaa kohtaan. Ammattiryhmän ja koulutustason vaikutusta koko prosessiin olisi myös syytä tutkia tarkemmin.
Lopuksi
Tutkimusaiheena etujärjestöjen, puolueiden ja yhteiskuntaluokkien suhde on erittäin laaja ja sen laajuus antaa mahdollisuuden tutkia aihetta monenlaisista näkökulmista.
Tämän tutkielman painopiste oli yksilötasolla, joka kannatteli mukanaan läpi tutkielman myös rakenne-‐ ja toimijatasoista tutkimusongelman tarkastelua. Yhden mittavimmista rajauksista aiheen tarkasteluun antoivat analyyseissa käytetyt aineistot, jotka paitsi rajasivat tarkastelun yksilötasolle, myös määrittivät mukaan otettavat etujärjestöt. Erityisesti Elinkeinoelämän Keskusliiton (EK) tarkastelu yhtenä etujärjestönä olisi syytä kyetä ottamaan mukaan seuraavan vastaavanlaisen tutkimuksen piiriin. Lisäksi eri etujärjestöjen alla olevia ammattiryhmäkohtaisia järjestöjä ja liittoja voisi myös tutkia tarkemmin.
Tässä tutkielmassa ei tietoisesti tutkittu valtaa tai sen mekanismeja. Kuitenkin tutkittaessa puolueita ja etujärjestöjä suomalaisessa yhteiskunnassa on lähes mahdotonta olla sitomatta aihetta jollakin tapaa valtaan ja sen tematiikkaan.
Etujärjestöjen ja puolueiden suhde heijastelee 2010-‐luvun Suomessa monella tapaa ajankohtaisen politiikan dynaamisimpia vastakkainasetteluita. Perussuomalaiset ja SDP kamppailevat työväestön äänistä ja työntekijäjärjestöjen suosiosta. Keväästä 2015 istunut, enemmän sosioekonomisesti oikealle kallellaan oleva, keskustavetoinen hallitus on kykenemätön löytämään yhteisymmärrystä työntekijäjärjestöjen kanssa.
Suomen väestöstä erottuu yhä selkeämmin vastakkainasettelupareja: työntekijät vastaan työnantajat, tietotyöläiset vastaan ruumiillista työtä tekevät, yrittäjät vastaan vuorotyöläiset ja pienituloiset vastaan isotuloiset.
Rakennetasolla tapahtuneet muutokset ja hyvinvointiyhteiskunnan kasvaneet ylläpitokustannukset pakottavat yhteiskunnallisiin uudistuksiin. Kaikkien edut yhteiskunnassa ovat enemmän tai vähemmän vaarassa kaventua. Kuka lopulta
puolustaa ja kenen etua? Onko tämän kaiken yhteiskunnallisen liikehdinnän taustalla puolueiden ja etujärjestöjen valtakamppailun kulminoituminen, joka on vähitellen levittänyt näyttämönsä yhä laajemmin yksilötason ylle? Valtataistelu on verhonnut itsensä yhteiskuntasopimukseksi ja palkansaajien taisteluksi omista eduistaan. Ajoittain valtataistelun ydin näyttäisi olevan siinä, kumpi osapuolista onnistuu liikuttamaan isompia massoja yhteiskunnassa. Molemmat osapuolet tahtovat toista osapuolta lujemman otteen vallankahvasta vasta alkaneen hallituskauden ajaksi. Testaavatko työntekijäjärjestöt vastahakoisella politiikallaan, onko perussuomalaisista jatkossa heidän etujensa puolustajaksi hallituksessa? Suomalaisen päivänpolitiikan tapahtumat ovat osoitus siitä, kuinka etujärjestöjen, puolueiden ja yhteiskuntaluokkien suhde Suomessa pitää sisällään useita erilaisia jännitteitä sekä vastakkainasetteluita, joita kaikkia tulisi epäilemättä tutkia vielä tarkemmin ja useissa erilaisissa konteksteissa.
LÄHTEET
Alestalo, M. (1988): Yhteiskuntaluokat ja sosiaaliset kerrostumat Suomessa 1950 -‐ 1975.
Helsinki: Hesingin yliopisto.
Akava (2015): Saatavissa <http://www.akava.fi/akava>, luettu 11.8.2015.
Arter, D. (2008): Scandinavian Politics Today. Manchester: Manchester University Press.
Arter, D. & Kestilä-‐Kekkonen, E. (2014):”Measuring the Extent of Party Institutionalization:
The Case of a Populist Entrepreneur Party”. West European Politics 37(5), 936–56. Swedish-‐Finnish Comparison”. European Journal of Industrial relations (19)1: 55–70.
Borg, S. (2013): ”Työelämä-‐, järjestö-‐ ja yhdistysosallistuminen sekä
kansalaissitoutuminen”. Teoksessa Kiilakoski, J. Mykkänen, S. Myllyniemi, M. Pekola-‐
Sjöblom, S.-‐L.Piipponen & S. Pikkala , Demokratiaindikaattorit. Helsinki:
Oikeusministeriö, 38–45.
Työpaperi. Helsinki: Palkansaajien tutkimuslaitos.
Industrial Democracies. Oxford: Oxford University Press, 3-‐18.
Dalton, R.J., Flanagan, S.C. & Beck, P. A. (toim.)(1984): Electoral Change in Advanced Industrial Democracies; Realignment or Dealignment? Princeton: Princeton University Press.
Downs, A. (1957): An Economic Theory of Democracy. New York: Harper & Row. Advanced Societies. London: Sage Publications.
Erola, J. (toim.) (2010): Luokaton Suomi –Yhteiskuntaluokat 2000-‐luvun Suomessa. Helsinki:
Gaudeamus.
Muutosvaalit 2011. Helsinki: Oikeusministeriö, 156-‐188.
Grönlund, K., Paloheimo, H., Sundberg, J., Sänkiaho, R. & Wass, H. (2005): “Kiinnittyminen politiikkaan”. Teoksessa Paloheimo, H. (toim.). Vaalit ja demokratia Suomessa. Helsinki:
WSOY, 88–118.
Helsinki: Gaudeamus Helsinki University Press, 124–148.
Helander, M. & Nylund, M. (toim.) (2012): Palkka työstä –Ay-‐liike ja edunvalvonnan uudet
Jokivuori, P. & Hietala, R. (2007): Määrällisiä tarinoita. Monimuuttujamenetelmien käyttö ja tulkinta. Porvoo: WSOY.
Kamieniecki, S. (1985): Party Identification, Political Behavior and the American Electorate.
Westport, Conn.: Greenwood Press.
Karvonen, L. (2014): Parties, Governments and Voters in Finland: Politics under Fundamental Transformation. Colchester: ECPR Press.
Suomalaisen äänestäjäkunnan jakautuminen ideologisiin blokkeihin vuoden 2011 eduskuntavaaleissa". Politiikka (forthcoming).
Kirchheimer, O. (1966): “The Tranformation of the Western European Party Systems”.
Teoksessa J. LaPalombar & Weiner, M. (toim.), Political Parties and Political Development. Princeton: Princeton University Press.
Kitschelt, H. (1994): The Transformation of European Social Democracy. Cambridge:
Cambridge University Press.
Kivinen, M. (1987): Parempien piirien ihmisiä. Helsinki: Tutkijaliitto.
luvulta 1990-‐luvun kynnykselle. Helsinki: Gaudeamus.
Lijphart, A. (1984): Democracies. Patterns of Majoritarian and Consensus Government in Twenty-‐One Countries. New Haven: Yale University Press.
monitasoisuudesta. Helsinki: Helsingin yliopisto, sosiologian laitos.
MTK (2015): Saatavissa http://www.mtk.fi, luettu 9.2.2015.
Muiluvuori, J. (2000): Akava 1950–2000: Oma ja yhteinen etu. Akava.
Niemi, M. K., Raunio, T. & Ruostetsaari (2015): ”Johdanto: poliittinen järjestelmä muuttuneessa toimintaympäristössä”. Julkaisematon käsikirjoitus.
Oscarsson, H. & Holmberg, S. (2013): Nya svenska väljare. Stockholm: Norstedts juridik.
Paloheimo, H. (2012) ”Populismi puoluejärjestelmän vedenjakajana”. Teoksessa Borg, S.
(toim.), Muutosvaalit 2011. Helsinki: Oikeusministeriö, 324–346.
National Governments. London: Frank Class, 133-‐145.
Raunio, T. & Laine, N. (2015) Finland: strong party-‐union links under challenge.
Julkaisematon käsikirjoitus.
Rokkan, S. (1987): Stat, najson, klasse. Oslo: Universitetsforlaget.
Rokkan, S. & Eisenstadt, S. (toim.) (1973): Building States and Nations. Beverly Hills: Sage Publications.
Rokkan, S. (1970): Citizens, Elections, Parties. Approaches to the comparative study of the processes of development. Oslo: Universitetsforlaget.
Rokkan, S. (1966):”Norway: Numeral Democracy and Corporative Pluralism”. Teoksessa R.A., Dahl (toim.). Political Oppositions in Western Democracies. New Haven: Yale University Press, 70–115.
Ruostetsaari, I. (2014): Vallan Sisäpiirissä. Tampere: Vastapaino.
Ruostetsaari, I. (2003): Valta Muutoksessa. Helsinki: WSOY.
Ruostetsaari, I. (2003): Valta Muutoksessa. Helsinki: WSOY.