Yksilö- ja yhteisölähtöinen sananvapaus

Toinen yleinen tapa jäsentää sananvapauden käsitettä on tarkastella sen taustalla vaikuttavia yksilö- ja yhteisölähtöisiä perinteitä (ks. esim. Kortteinen 2015; Pulkkinen 2015; Hyssy 2016). Näkökulmia on käsitelty erilaisin

nimityksin ja painotuksin, mutta tiivistetysti vastakkain ovat yksilön

henkilökohtainen itseilmaisu ja sananvapauden laajempi yhteiskunnallinen merkitys tai vaikutus, niin sanottu yhteinen hyvä. Konkreettisimmillaan asetelma näkyy sananvapauslainsäädännössä, jossa yhtäältä turvataan yksilöiden oikeus itseilmaisuun ja informaation vastaanottamiseen ja toisaalta oikeutetaan sananvapauden rajoittaminen ”yhteiskunnalliseen tarpeeseen”

liittyvin perustein (ks. esim. Manninen 2011).

Yhteiskuntatieteellisessä keskustelussa sananvapausajattelun yksilö- ja

yhteisölähtöisiä taustoja on eritellyt esimerkiksi sananvapautta ihmisoikeuksien näkökulmasta tutkinut Juhani Kortteinen (2015). Kortteisen mukaan

ihmisoikeussopimusten sananvapaussäännöksissä vaikuttaa rinnakkain kaksi vastakkaista filosofista perinnettä, jotka heijastuvat myös siihen, miten

sananvapauden rajoittamiseen suhtaudutaan. Ensimmäisessä eli aristoteelisessa perinteessä korostuvat yhteisöllisyys ja hyveellisyys, ja jälkimmäisessä eli modernissa vapausajattelussa tai libertarismissa

painotetaan rationaalisen yksilön autonomiaa ja oikeuksia. Yhteisöllisyyttä painotettaessa sananvapauden rajoittamista pidetään hyväksyttävänä yhteisön arvojen suojelemiseksi, kun taas yksilökeskeisessä mallissa sananvapauden rajoittaminen hyväksytään vain silloin, kun sitä käyttämällä uhataan ”itse ajatuksenvapautta ylläpitävän järjestelmän pysyvyyttä” (mts.

143).

Sananvapauden yksilö- ja yhteisölähtöisiä perinteitä suomalaisen poliittisen historian näkökulmasta tutkinut Tuija Pulkkinen (2015, 193) puolestaan puhuu liberaalista ja hegeliläisestä traditiosta, joissa poliittinen tila ja poliittinen

toimijuus ymmärretään perustavanlaatuisesti eri tavoin. Liberaalissa ajattelutavassa poliittisen toiminnan lähtökohtana pidetään oman etunsa nimissä toimivaa yksilöä, joka ihannetilanteessa keskustelee ja vaihtaa

vapaasti mielipiteitä muiden yksilöiden kanssa, kunnes paras mielipide lopulta voittaa (mts. 193; vrt. Mill 1982). Hegeliläisessä perinteessä yhteisön ja

”yleistahdon” käsitteet ovat yksilön käsitettä keskeisempiä. Yksilö

mielipiteineen nähdään kulttuurisen yhteisön tuotoksena, ja yhteisön jäsenten välille oletetaan yleistahto, eräänlainen kulttuurinen ”mielen samuus”

verrattuna muihin kulttuureihin (kuten vaikkapa ”suomalainen arvomaailma”).

Poliittisen päätöksenteon tarkoituksena pidetään tällöin yleistahdon saavuttamista, yhteistä hyvää. (Pulkkinen 2015, 194.)

Tämä poliittisten ontologioiden ero heijastuu siihen, millaisina sananvapauden ja julkisen keskustelun roolit demokratiassa näyttäytyvät (Pulkkinen 2015, 193). Liberaalissa ontologiassa sananvapaus on itseisarvoisen tärkeä arvo, sillä siinä kaikki perustuu ajatukseen ”alkuperäisestä” vapaasta tilasta tai liikkeestä. Kun sana on vapaa, se ikään kuin pulppuaa yksilöistä heidän omien intressiensä ja valintojensa mukaisesti. Poliittisten rakenteiden nähdään aina rajoittavan tätä alkuperäistä vapautta, ja demokratian tärkeimmäksi kriteeriksi muodostuukin se, kuinka hyvin yksilöiden vapaus on suojattu ”poliittisen koneiston” toiminnalta. (Pulkkinen 2015, 195.)

Vaikka kummassakin Pulkkisen (2015, 193) käsittelemässä perinteessä vastustetaan sensuuria, hegeliläisessä ajattelutavassa sananvapauden merkitys on toisarvoisempi kuin liberaalissa näkökulmassa. Puhetta ja

mielipiteitä pidetään kulttuuria seuraavina ja kulttuurin tuottamina, joten mitään

”alkuperäistä” mielipiteitä esittävää yksilöä tai ”alkuperäistä vapautta” ei

hegeliläisessä ontologiassa ole olemassa. Sananvapauden sijaan painotetaan mahdollisimman laajaa osallistumista poliittiseen prosessiin. Kun ihanteen

mukaan kaikki osallistuvat, poliittinen prosessi johtaa siihen, että ne, jotka valikoituvat johtajiksi, ilmaisevat yhteisön tahdon. (mts. 195.)

Liberaaliin ontologiaan perustuu myös klassinen liberaali sananvapausajattelu, jota käsittelen yksityiskohtaisemmin sananvapauden oikeutusperusteiden yhteydessä. Klassisen liberaalin ajattelun avainhahmona pidettyyn John Stuart Milliin perehtyneen Jorma Mäntylän (2007) mukaan Millin pääteos Vapaudesta vuodelta 1859 käsittelee ensisijaisesti yksilön ja valtion suhdetta: Mill pohtii, missä määrin valtiolla on oikeus rajoittaa yksilön oikeutta saada tietoa eri instituutioiden avulla (mts. 34). Yksilöllisyyttä Mill pitää edistystä ja kehitystä liikkeellepanevana voimana. Kun yksilöllä on oikeus ja vapaus saada tietoa ja sen avulla muodostaa vapaasti pohtien ja valikoiden oma järjellinen

maailmankatsomuksensa, myös yhteiskunnallinen edistys ja kehitys ovat mahdollisia. Vastaavasti yksilöiden pakottaminen samankaltaisuuteen salaamalla tietoa tai estämällä tiedon leviäminen aiheuttaa yhteiskunnan taantumista. (Mäntylä 2007, 43.)

Yhteisön etua on siis hyveellisyyden, yhteisten arvojen ja yleistahdon lisäksi haettu myös yksilön oikeudesta itsenäiseen ajatteluun ja rationaaliseen harkintaan sananvapauden avulla. Esimerkiksi valistusfilosofi Immanuel Kantin, jonka kuuluisassa kategorisessa imperatiivissa ihminen saa

itseisarvon, on nähty tarkastelevan sananvapautta yhteisöllisenä prosessina.

Kortteisen (2015) tulkinnan mukaan sananvapaus on Kantille olennainen osa ajattelun vapautta: sen kautta ajatuksenvapaudesta muodostuu osa

yhteisöllistä prosessia, joka puolestaan on ajattelumme edellytys. Vapaaseen ajatteluun kuuluu Kantin mukaan siis ajatusten välittäminen toisille eli ajattelu yhdessä toisten kanssa. (mts. 146.)

Toisaalta taas yksilöiden etua ja oikeuksia on lähestytty yhteisölähtöisestä näkökulmasta. Toinen tunnettu valistusajan filosofi Jean-Jacques Rousseau on esimerkiksi todennut, että luovuttamalla vapaaehtoisesti elämänsä kaikki puolet yhteiskunnalle ihminen luo entiteetin, joka perustuu kaikkien jäsentensä

yhtäläiseen uhraukseen eikä siten voi haluta vahingoittaa heistä ketään (tässä Berlin 2018). Tällaisessa yhteiskunnassa ei siis olisi kenenkään etujen

mukaista tuottaa vahinkoa toisille. Toisaalta moni filosofi ja yhteiskuntatieteilijä on korostanut ihmisluonnon moniulotteisuutta ja ”epästaattisuutta”. Esimerkiksi Berlinin (2018, 83) mielestä on väärin olettaa, että kaikkien ihmisten toiveet, tavoitteet ja tarpeet olisivat kaikkialla maailmassa ja kaikkina aikoina samat.

Myös Berlinin (2018) vapausjaottelu sisältää pohdintaa yksilöstä ja yhteisöstä.

Positiivisen vapauskäsityksen ongelmakohtia käsitellessään Berlin muun muassa pohtii, oikeuttaako mikään perustelu pakottamaan ihmisiä sellaisiin tekoihin, joita he eivät halua tehdä ja joiden tekemiseen he eivät ole antaneet suostumustaan. Hän tulee siihen tulokseen, että tällainen toiminta voidaan oikeuttaa ainoastaan vetoamalla johonkin arvoon, joka on ihmisen arvoa korkeampi. Jos kuitenkin kaikki arvot ovat Kantin ajattelutavan mukaisesti ihmisten luomia ja jos niitä nimitetään arvoiksi vain, jos ne ovat ihmisen luomia, niin Berlinin (mts. 78) mukaan ei ole korkeampaa arvoa kuin yksilö.

Yksilö- ja yhteisölähtöiset perinteet eri painotuksineen auttavat sen

hahmottamisessa, että keskustelua sananvapauden sisällöstä, merkityksestä ja rajoista käydään usein täysin erilaisista yhteiskuntafilosofisista lähtökohdista käsin. Sananvapautta koskevissa kiistoissa saattaa todellisuudessa olla kyse perustavanlaatuisesti erilaisista tavoista käsittää poliittinen toimijuus tai vaikkapa julkisuus. Toisaalta eri perinteitä voidaan lähestyä siitä

näkökulmasta, etteivät ne sulje toisiaan pois, vaan sananvapauden voidaan ajatella sisältävän samanaikaisesti sekä yhteisöllisen että yksilöllisen

ulottuvuuden. Esimerkiksi Kortteinen (2015) liittää sananvapauteen sekä demokraattisen yhteiskunnan kannalta keskeisen, ensisijaisesti poliittisen ulottuvuuden että yksilön hyvinvoinnista lähtevän, henkilökohtaiseen elämään liittyvän puolen (ks. myös Rønning 2013).

Yksilön ja yhteisön etu voidaan kenties myös nähdä jossain määrin yhteisinä.

Berlin (2018, 96) esimerkiksi toteaa, ettei yksilöä ja yhteiskuntaa voida täysin

erottaa toisistaan, vaan yhteiskunnassa elävien yksilöiden teot vaikuttavat väistämättä toisiin yksilöihin, ja yksilöt ovat myös riippuvaisia toisistaan: ”Enkö nimittäin ole sitä, mitä olen, jossakin määrin sen ansiosta, mitä muut ihmiset ajattelevat ja tuntevat minun olevan?”