3. Internet keskusteluympäristönä
3.1. Aiempi tutkimus: miten verkossa keskustellaan?
3.1. Aiempi tutkimus: miten verkossa keskustellaan?
Verkon katsotaan sekä laajentaneen vuorovaikutuksen mahdollisuuksia että vaikeuttaneen eri näkökulmien kohtaamista. Verkkokeskusteluja ja sosiaalista mediaa tutkineen Janne Matikaisen (2008, 187) mukaan tutkijoita on
kiinnostanut erityisesti se, kuinka vuorovaikutuksellisia tai monologisia verkkokeskustelut ovat (ks. esim. Pietilä 2005). Myös sitä on pyritty
selvittämään, edistävätkö verkkokeskustelut demokratian kannalta olennaista kansalaiskeskustelua (ks. esim. Papacharissi 2010). Tähän liittyen on
tarkasteltu paljon yleisön muuttunutta roolia: puhutaan passiivisen
mediayleisön muuttumisesta aktiivisiksi käyttäjiksi tai sisällöntuottajiksi (ks.
esim. Matikainen 2017, 285; Wiio & Nordenstreng 2017, 14).
Sosiaalisen median teoreettisissa määritelmissä toistuvat kommunikatiivisuus, avoimuus ja osallistavuus, yhdistävyys sekä yhteisöjen luominen (Laaksonen ym. 2013, 15). Toisaalta verkon keskusteluryhmät on useissa tutkimuksissa todettu varsin keskittyneiksi, eli tietyn ydinjoukon on havaittu vastaavan suuresta osasta keskustelua (ks. esim. Pietilä 2005). Tämän on todettu pätevän sekä keskustelun aloittajiin että keskusteluun osallistuviin. Piirre näkee myös aineistossani siten, että blogistien ja keskustelijoiden joukossa toistuvat usein samat nimet.
Verkkoyhteisöjen ja verkkokeskustelujen hyödyllisyyttä on perusteltu
esimerkiksi seuraavin argumentein16 (tässä Pöyhtäri, Haara & Raittila 2013).
Ensinnäkin poliittisiin verkkokeskusteluihin osallistuvat ihmiset kokevat itse hyötyvänsä osallistumisestaan. Keskustelufoorumit voivat myös toimia vastarinnan paikkoina ja siten edistää kansalaisvaikuttamista ja demokratian toteutumista erityisesti epädemokraattisissa yhteiskunnissa. Vastaavasti poliittisten päättäjien tai viranomaisten organisoimat verkkokeskustelut voivat aktivoida kansalaisia poliittisesti ja vahvistaa vallitsevan poliittisen järjestelmän asemaa demokraattisena instituutiona. (mts. 44.)
Toisaalta on esitetty, että poliittiset verkkokeskustelut tuovat usein yhteen sellaisia ihmisiä, jotka tuntevat toisensa jo ennestään, eli niissä toistuvat jo aiemmin olemassa olleet yhteydenpidon ulottuvuudet (ks. esim. Papacharissi 2010, 120). Lisäksi on huomautettu, että esimerkiksi sosiaalisen median runsaasta kansalaiskeskustelusta huolimatta ihmiset ovat verkossa usein ensisijaisesti kuluttajina ja viihtymässä eivätkä niinkään poliittisesti
suuntautuneina (ks. esim. Matikainen 2017; Pöyhtäri ym. 2013). Rajanveto eri keskustelumuotojen ja teemojen välillä on kuitenkin lähes mahdotonta, ja esimerkiksi vapaa-aikaan ja harrastuksiin liittyvillä sivuilla käydään usein myös yhteiskuntaan ja politiikkaan liittyvää keskustelua (Matikainen 2017, 290).
Internetin suosituimmat käyttötarkoitukset on joka tapauksessa todettu varsin
16 Alkuperäinen jaottelu Stromer-Galley & Wichowski 2011, 181–182.
arkisiksi: eniten käytetään sähköpostia ja verkkopankkia, seuraavina tulevat verkon uutispalvelujen seuraaminen ja tiedonhaku (Tilastokeskus 2017).
Tutkimuksissa on todettu myös, että muiden tuottamien sisältöjen kuluttaminen ja jakaminen on huomattavasti yleisempää kuin aktiivinen osallistuminen eli kirjoittaminen tai kommentointi (Tilastokeskus 2017; Pöyhtäri ym. 2013, 45).
Siinä missä Tilastokeskuksen (2017) selvityksen mukaan esimerkiksi verkkolehtien uutisia lukee päivittäin yli puolet suomalaisista, harvempi kuin joka kymmenes kommentoi niitä. Myös yleisönosastojen ja
verkkokeskustelujen dialogisuutta vertailleen Veikko Pietilän (2005, 21) tutkimuksen perusteella ”suulain kymmenesosa hallitsee noin puolta verkkoareenoiden viestinnästä”. Toisaalta Pietilä toteaa, ettei
verkkoareenoiden hierarkkisuus kerro osallistujien samanmielisyydestä tai poliittisen keskustelun laimeudesta.
Verkkokeskusteluja käsittelevää tutkimusta ja tutkimustulosten tulkitsemista vaikeuttaa se, että internetin palvelut kehittyvät niin nopeasti, ja myös
käyttäjien tavat hyödyntää niitä elävät. Jokin sosiaalisen median alusta saattaa esimerkiksi olla olennaisilta osiltaan muuttunut tai kokonaan poistunut siinä vaiheessa, kun sitä koskeva tutkimus valmistuu. (Laaksonen ym. 2013, 20.) Laajempiin yhteiskunnallisiin ilmiöihin, kuten keskustelukulttuuriin liittyvät piirteet sen sijaan muuttuvat hitaammin. Pietilä (2005) esimerkiksi esitti jo 16 vuotta sitten17, ettei verkko erityisemmin edistä kansalaiskeskustelua. Vaikka internetin kontekstissa tutkimuksesta on ikuisuus, osa sen tuloksista tuntuu relevanteilta myös nykykeskustelun näkökulmasta. Pietilä muun muassa toteaa verkkokeskustelut ”yllättävän erimielisiksi”: ne eivät hänen mukaansa näytä tuovan samoja arvoja ja etuja edustavia ihmisiä yhteen.
Samoja teemoja on tuoreemmassa tutkimuksessa käsitelty esimerkiksi sosiaalisen kuplan, informaatiokuplan tai some-kuplan käsitteillä (ks. esim.
Pariser 2011; Matikainen 2017). Tällä on tarkoitettu sitä, että usein sosiaalisen
17 Tutkimus julkaistiin alun perin vuonna 2001.
median keskusteluissa samanmieliset kokoontuvat yhteen siten, että kohdataan pääosin itselle mieluisia mielipiteitä ja vältytään
kyseenalaistamasta omia näkemyksiä (mts. 290). Pietilä (2005) kehottikin jo vuosituhannen alussa tutkimaan itse verkon lisäksi sitä, miten demokraattinen kansalaiskeskustelu yhteiskunnassa ylipäänsä toteutuu.
Verkkokeskusteluja kritisoidaan usein erityisesti ”hyökkäävästä, omasta
oikeassaolostaan varmasta tai vastapuolta solvaten nöyryyttämään pyrkivästä sävystä” (Pietilä 2005, 31). Myös aineistossani ilmenee tällaisia keskustelun piirteitä, joskin odotuksiani vähemmän. Vihapuhetta ja verkon aggressiivista keskustelukulttuuria tutkineiden Reeta Pöyhtärin, Paula Haaran ja Pentti Raittilan (2013, 74) mukaan verkkokeskusteluissa ovat usein äänessä ne, jotka ”uskovat tietävänsä muita paremmin”, jolloin vastavuoroisen keskustelun sijaan usein ”jankataan omaa mielipidettä ja leimataan toisenlaisten ajatusten esittäjät tyhmiksi”. Tähän liittyen on esitetty, ettei runsas keskustelu
välttämättä lisää dialogin määrää vaan voi pikemminkin kasvattaa
vastakkainasettelua erityisesti kiistanalaisissa aiheissa (ks. esim. Matikainen 2017, 290).
3.2. Sananvapaus internetissä
Verkon vaikutusta sananvapauden toteutumiseen on yleisesti pidetty varsin myönteisenä. Helposti saatavilla olevan informaation ja verkkokeskustelujen on nähty edesauttavan sananvapauden ideaalien toteutumista (ks. esim.
Matikainen 2017; Pöyhtäri ym. 2013). Internetin on myös toivottu aktivoivan kansalaisia aivan toisissa mittasuhteissa kuin yleisönosastojen ja muiden perinteisempien vaikutusmuotojen (Pietilä 2005, 18).
Samalla on huomautettu, että tiedon hakeminen ja erityisesti todenperäisyyden arvioiminen on vaativaa, ja että runsas saatavilla olevan tiedon määrä
vaikuttaa vain kohtalaisen pieneen, aktiiviseen joukkoon kansalaisia (Matikainen 2017, 290). Verkko-osallistuminen on useissa tutkimuksissa
todettu epätasapainoiseksi: poliittisia verkkokeskusteluja käyvät usein pitkälti samat henkilöt kuin verkon ulkopuolellakin (ks. esim. Cammaerts 2009). Toisin sanoen ne, jotka osallistuvat ”reaalimaailmassa”, tekevät sitä myös verkossa.
Yksi kiinnostava ulottuvuus verkon ja sananvapauden suhteeseen liittyy siihen, että internetin ideologiaan on aiemmin kuulunut ajatus täydellisestä
vapaudesta ja verkon erityisyydestä suhteessa ”reaalimaailmaan” (ks. esim.
Barlow 1996). Tästä kontekstista voisi kenties olettaa, että sananvapauden perustelut olisivat verkossa jossain määrin erilaisia kuin vaikkapa
sanomalehdissä. Toisaalta on huomattava, että aineistoni keskustelijat tuskin ovat erityisiä verkkoaktiiveja, vaan kyse lienee pääosin ”tavallisista ihmisistä”, jotka ovat aktiivisia myös verkon ulkopuolella. Toivekuvat täysin rajoituksista vapaasta verkosta ovat myös sittemmin hälvenneet esimerkiksi siinä mielessä, että julkisessa keskustelussa on peräänkuulutettu lainsäädännöllisiä keinoja puuttua internetin aggressiiviseen keskustelukulttuuriin ja vihapuheeseen.
Saksassa onkin jo voimassa laki, joka määrää keskustelupalstojen ylläpitäjät sakon uhalla poistamaan vihapuheeksi luokitellun aineiston18.
Huolimatta alkuperäisten verkkoaktiivien visioista sananvapaus ei siis ole rajaton verkossakaan. Suomessa verkossa sallitun puheen rajoja määrittää esimerkiksi kansallista turvallisuutta, kunnianloukkauksia ja tekijänoikeuksia koskeva lainsäädäntö19. Osa verkkoviestinnän rajoituksista on toki varsin helposti perusteltavissa; harva esimerkiksi veisi keskusrikospoliisilta oikeuden ylläpitää sensuurilistaa ulkomailla sijaitsevista lapsipornosivustoista (Nikkanen 2012, 72). Kuten aiemmin olen esittänyt, viestinnällisten vapauksien
rajoittaminen ei kuitenkaan koskaan ole ongelmatonta. Viime aikoina julkisuudessa on keskusteltu erityisesti tekeillä olevasta tiedustelulain uudistuksesta, joka myöntäisi viranomaisille oikeuden hankkia tietoa myös sellaisesta kansallista turvallisuutta uhkaavasta toiminnasta, johon ei liity
18 ks. esim. Yle 30.6.2017: https://yle.fi/uutiset/3-9699018 (haettu 10.8.2018)
19 ks. https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1889/18890039001 (haettu 11.10.2018)
rikosepäilyä20. Keskustelussa ovat vastakkain kaksi isoa teemaa, turvallisuus ja yksityisyys.
Sananvapauden kannalta on tärkeää miettiä myös sitä, kenen käsissä
internetin lainvalvonta todellisuudessa on. Valtioiden lisäksi sanomisen rajoja määrittävät verkossa Facebookin ja Googlen kaltaiset suuryritykset (ks. esim.
Nikkanen 2012). Tähän liittyen ongelmallisena on pidetty muun muassa sitä, että verkon yhteisöpalvelut korvaavat yhä suuremman osan niistä julkisista tiloista, joissa kansalaisoikeuksia on perinteisesti harjoitettu, vaikka niille ihmiset ovat ensisijaisesti asiakkaita eivätkä kansalaisia (mts. 101–102).
Toisaalta on huomautettu, että myös keskustelijoiden oma käyttäytyminen ja toiveet vaikuttavat sananvapauteen verkossa. Myös verkkokeskustelijoiden sananvapauskäsitykset on jaettu yksilöllisiin ja yhteisöllisiin sen perusteella, mistä näkökulmasta nämä tarkastelevat verkkoviestinnän rajoittamista (Pöyhtäri ym. 2013). Yksilöllisten oikeuksien puolestapuhujat haluavat keskustelijoiden itse asettavan normit sopivalle verkkokäytökselle, ja monilla keskustelupalstoilla luotetaankin keskustelijoiden kykyyn säädellä omaa kirjoittamistaan, erottaa muiden asiattomat viestit ja ilmiantaa ne
oma-aloitteisesti moderaattoreille. Yhteisöllisten sananvapausnäkemysten edustajat puolestaan haluavat laajempien yhteisöllisten arvojen, kuten lakien,
keskustelupalstan sääntöjen tai moderaattorien asettavan säännöt verkkokeskustelulle. (mts. 51.)
Myös sitä on pohdittu, voiko internet informaatiorunsaudesta huolimatta vaikuttaa käyttäjiensä näkökulmien ja kenties myös sananvapauden kaventumiseen. Moni tutkija on todennut erityisesti sosiaalisen median pilkkoneen entisen ”yhtenäisjulkisuuden” pienemmiksi osajulkisuuksiksi (ks.
esim. Pöyhtäri ym. 2013). Kun verkossa uutiset ja puheenaiheet on itse haettava valtavasta vaihtoehtovalikoimasta, moni hakeutuu sellaisten
aihepiirien pariin, jotka kiinnostavat jo valmiiksi. Tästä seuraa helposti se, että
20 ks. esim. HS 18.2.2018: https://www.hs.fi/politiikka/art-2000005571734.html (haettu 12.10.2018)
samanmieliset keskustelevat tärkeinä pitämistään asioista keskenään eivätkä erilaiset näkökannat pääse kohtaamaan. Ryhmien keskuudessa saattaa myös syntyä harha enemmistön mielipiteestä. (mts. 45–46.) Pahimmillaan tällaisen kehityksen on katsottu johtavan niin sanottuun hiljaisuuden spiraaliin, jossa poikkeavien mielipiteiden edustajat eivät uskalla tuoda näkemyksiään esiin ja sananvapaus kaventuu (mts. 46).
4. Aineisto ja menetelmät
Analyysini kohteena on verkon kansalaiskeskustelu. Perehdyn siihen, miten sananvapauden olemassaoloa ja merkitystä perustellaan ”Suomen johtavalla yhteiskunnallisella verkkokeskusteluareenalla” eli Uuden Suomen
Puheenvuoro-blogipalvelussa21.
Seuraavaksi esittelen aineistoni, perustelen sen valintaa ja rajausta sekä pohdin siihen mahdollisesti liittyviä rajoitteita. Käyn myös läpi
verkkokeskusteluaineiston erityispiirteitä ja mietin, millaisia eettisiä kysymyksiä tällaisen aineiston käyttöön liittyy.
4.1. Aineisto: puheenvuoroja sananvapaudesta
Uusi Suomi on verkkojulkaisu, joka polveutuu perinteikkäästä Suomettaresta22 ja kuuluu nykyään Alma Media -konserniin. Vuonna 2010 perustettu
Puheenvuoro on Uuden Suomen maksuton blogipalvelu, jolla on oman arvionsa mukaan noin 150 000–200 000 käyttäjää viikossa. Sivuston keskusteluohjeissa23 Puheenvuoroa kuvataan Suomen johtavaksi
yhteiskunnalliseksi verkkokeskusteluareenaksi, jossa esiintyvät myös ”lukuisat johtavat poliitikot ja kansalaiskeskustelijat”.
Niin sanottujen tavallisten kansalaisten lisäksi Puheenvuorossa siis kirjoittaa ja kommentoi myös julkisesti merkittäviä henkilöitä, kuten kansanedustajia ja kuntapoliitikkoja. Aineistoni tunnetuimpiin blogisteihin kuuluvat
perussuomalaisten kansanedustaja ja entinen presidenttiehdokas Laura Huhtasaari sekä viestintätoimisto Kreabin toimitusjohtaja, entinen SPD:n kansanedustaja ja Yleisradion toimitusjohtaja Mikael Jungner. Mukana on
21 www.puheenvuoro.uusisuomi.fi (haettu 8.5.2018)
22 Vuonna 1847 perustettu Suometar oli ensimmäisiä suomenkielisiä sanomalehtiä.
23 https://oma.uusisuomi.fi/ohjeet-ja-tietoa-blogipalveluista (haettu 8.5.2018)
myös esimerkiksi Uuden Suomen vastaavan päätoimittajan Markku Huuskon kirjoituksia ja kommentteja.
Nimitän aineistoani silti kansalaiskeskusteluksi, sillä ”tavallisten kansalaisten”
kirjoitukset ja kommentit ovat selvässä enemmistössä poliitikkojen, akateemikkojen, toimittajien ja muiden auktoriteettihahmojen kirjoituksiin nähden. Tunnetut henkilöt eivät myöskään näytä esiintyvän sivustolla auktoriteetteina vaan keskustelijoina muiden joukossa eivätkä heidän kirjoituksensa automaattisesti herätä muita vilkkaampaa keskustelua.
Monipuolisuutta voikin pitää aineiston yhtenä vahvuutena: se kokoaa yhteen erilaisten näkemysten edustajia yhteiskunnan eri aloilta.
Samaan aikaan on huomattava, ettei aineisto ole millään muotoa edustava otos suomalaisten näkemyksistä, vaan keskustelijoiden joukko on väistämättä valikoitunutta muutenkin kuin julkisuuden henkilöiden osalta. Vaikka teoriassa kuka tahansa luku- ja kirjoitustaitoinen nettiyhteyden äärellä oleva
suomalainen voisi halutessaan pitää Puheenvuorossa blogia tai kommentoida muiden kirjoituksia, harva todellisuudessa tekee niin, vaan blogistien ja
keskustelijoiden joukossa toistuvat samat nimet. Tähän liittyen myöskään sananvapauskirjoitusten suuresta lukumäärästä ja kommenttiketjujen
pituudesta ei voi vetää johtopäätöstä siitä, että äänessä olisi suuri joukko eri ihmisiä. Runsaudestaan huolimatta verkkoaineisto siis edustaa aina tiettyä käyttäjäkuntaa ja käyttökontekstia (Hakala & Vesa 2013). Jollain toisella sivustolla keskustelu sananvapaudesta on myös todennäköisesti erilaista.
Yksi selkeä ero Uuden Suomen palvelujen ja useimpien muiden suomalaisten verkkomedioiden välillä on se, että Uudessa Suomessa sovelletaan
jälkimoderointia, eli kirjoitukset julkaistaan välittömästi ja asiattomuudet
poistetaan jälkikäteen. Tähän liittyy Uuden Suomen linjaus siitä, että sivustolla keskusteleminen edellyttää omalla nimellä ja kasvokuvalla rekisteröitymistä.
Keskusteluohjeiden mukaan ”harva asia on sellainen, jota ei voisi sanoa ilman, että seisoo sanojensa takana omalla nimellään ja kuvallaan”. Pöyhtäri, Haara
ja Raittila (2013, 178) haastattelivat Uuden Suomen moderointivastaavia osana aggressiivista verkkokeskustelua ja sananvapautta käsittelevää tutkimustaan. Nämä kertoivat keskustelujen siistiytyneen
rekisteröitymislinjaukseen siirtymisen jälkeen sellaisiksi, että ne voivat pääosin olla sivustolla sellaisinaan.
Tähän pohjaten Puheenvuoron keskusteluilta voi olettaa jonkinlaista
asiallisuutta verrattuna moneen nimimerkilliseen keskustelufoorumiin siitäkin huolimatta, että kommentteja ei tarkasteta ennen niiden julkaisemista.
Räikeimpien ylilyöntien poissaolon puolesta puhuu myös se, että jokaisella blogistilla on Puheenvuorossa oikeus poistaa asiattomina pitämänsä
kommentit omista blogeistaan. Moni tosin ilmoittaa periaatteekseen sen, ettei poista kenenkään kommentteja muuten kuin äärimmäisessä tilanteessa, jos silloinkaan. Tähän liittyy myös yksi alustava huomio aineistoni
sananvapauskeskustelusta: osa keskustelijoista mainitsee olevansa Puheenvuorossa nimenomaan sananvapauden asialla ja esimerkiksi haluavansa blogissaan tarjota rajoituksista vapaan keskusteluympäristön.
Taustalle voidaan tulkita oletus siitä, että yhteiskunnallisen keskustelun olosuhteita ja edellytyksiä pidetään jollain tavalla heikkoina.
Suunnittelin aluksi jonkinlaista määrällistä katsausta aineistoni sananvapauskeskustelussa usein toistuvista piirteistä tai teemoista.
Keskustelun poukkoilevan olemuksen takia kuitenkin luovuin suunnitelmasta;
jäsennellyn katsauksen luominen olisi yksinkertaisesti vienyt liikaa aikaa ja huomiota varsinaisilta tutkimuskysymyksiltäni. Yleisluonnehdintana
todettakoon kuitenkin, että sananvapauskeskustelua käydään aineistossani hyvin monenlaisten aihepiirien yhteydessä. Myös blogikirjoitusten taso on hyvin vaihteleva: osa keskustelunavauksista on muutaman lauseen mittaisia, osa pitkiä mutta vailla punaista lankaa. Osaan taas on selvästi panostettu, mikä näkyy esimerkiksi lähdeviitteinä ja argumentointia taustoittavina linkkeinä.
4.1.1. Aineiston rajaus
Kirjoittaessani tätä maaliskuussa 2018 Puheenvuorosta löytyy yhteensä lähes 4 500 blogikirjoitusta hakusanalla ”sananvapaus”. Hakusanaan osuminen edellyttää, että sananvapaus mainitaan kirjoituksessa tai sen
kommenttikentässä vähintään kerran. Tällaisia kirjoituksia on vuodelta 2017 yhteensä 419, vuodelta 2016 yhteensä 435 ja vuodelta 2015 yhteensä 600.
Vuodelta 2018 kirjoituksia on toistaiseksi 71. Vanhimmat haussa mukana olevat kirjoitukset ovat vuodelta 2007, ja niitä on 14 kappaletta.
Rajaan aineistoni sisältämään kaikki sananvapaus-hakusanaan osuvat kirjoitukset aikaväliltä lokakuu 2017–joulukuu 2017. Näin otokseni on mahdollisimman laaja ja ajankohtainen muttei kuitenkaan liian laaja
käsiteltäväksi tämän tutkielman puitteissa. Tältä kolmen kuukauden mittaiselta ajanjaksolta löytyy yhteensä 161 sananvapaus-hakusanaan osuvaa
blogikirjoitusta, ja niiden yhteydessä on vaihteleva määrä kommentteja nollasta reiluun neljäänsataan per kirjoitus.
On huomattava, ettei sananvapaus-hakusanaan osuminen tarkoita sitä, että kirjoituksessa tai sen kommenttiketjussa käsiteltäisiin nimenomaan tai
yksinomaan sananvapautta. Samoin haun ulkopuolelle jää varmasti ketjuja ja yksittäisiä kommentteja, joissa otetaan kantaa sananvapauteen mainitsematta itse käsitettä. Huomionarvoista on myös se, ettei edes selkeästi
sananvapautta käsittelevien kirjoitusten kommenteissa välttämättä aina keskustella sananvapaudesta eivätkä kaikki sananvapautta perustelevat kommentit löydy nimenomaan sananvapautta käsittelevien blogitekstien yhteydestä.
Moni tutkija onkin esittänyt, että sananvapaudesta keskusteltaessa puhutaan todellisuudessa usein myös jostain muusta, kuten eri toimijoiden erilaisista intresseistä (ks. esim. Kunelius 2013; Neuvonen 2018). Tämä näyttäisi
pätevän myös Puheenvuoron keskusteluissa. Esimerkiksi niin sanotun HS-gaten yhteydessä joulukuussa 2017 eräs kirjoittaja toteaa näin:
On hyvin epätodennäköistä, että Hesarin toimittajat joutuvat rikosoikeudelliseen vastuuseen [salaiseksi luokiteltujen asiakirjojen julkaisemisesta]. Kansainvälisen imagon kannalta toimittajan tuomitseminen on paljon pahempi kriisi ja kansainvälinen epäkohta kuin nyt julkaistu artikkeli.
Toinen keskustelija taas näkee saman aiheen näin:
Oikeusjuttuja tulee ja menee, mutta huoleni koskee sitä, otetaanko tästä tapauksesta jonkinlainen tekosyy tiedustelulainsäädännön vesittämiseksi viime metreillä aiottua huonommaksi, kun se varsinaisesti tulee eduskuntakäsittelyyn.
Täsmennettäköön vielä, että analyysini kohdistuu sellaisiin blogikirjoituksiin ja kommentteihin, joissa esitetään väitteitä sananvapauteen liittyen. On kuitenkin mahdollista, että tarkasteluni ulkopuolelle jää sellaisia sananvapauteen liittyviä väitteitä, joita sananvapaus-hakusanalla ei tavoita.
4.1.2. Miksi verkkokeskusteluaineisto?
Verkkokeskusteluaineiston katsotaan soveltuvan hyvin ihmisten toiminnan tarkastelemiseen (ks. esim. Hakala & Vesa 2013). Toisin kuin vaikkapa haastatteluaineistossa tai kyselyissä, verkkokeskusteluissa tutkittavat eivät reagoi tutkijan teoreettisista lähtökohdista nostamiin kysymyksiin vaan päättävät itse keskustelun kulun ja nostavat esiin tärkeinä pitämiään asioita (mts. 206). Verkkokeskusteluaineiston käyttöä puoltaa myös se, että
väestötason tutkimusten perusteella yli 90 prosenttia alle 65-vuotiaista suomalaista käyttää internetiä päivittäin. Alle 55-vuotiaista verkkoa käyttää lähes jokainen – ja useita kertoja päivässä. Sosiaalisen median
yhteisöpalveluja suomalaisista kertoo käyttävänsä yhteensä 61 prosenttia, alle 35-vuotiaista jopa noin 95 prosenttia. (Tilastokeskus 2017.)
Toisaalta, kuten myös aiemmin on käynyt ilmi, vain pieni osa suomalaisista keskustelee verkossa aktiivisesti, vaikka sivun kävijämäärät olisivat suuret.
Verkkokeskustelijoiden käsitysten tai mielipiteiden tutkimista vaikeuttaa se, ettei aineiston edustavuudesta aina saada varmaa tietoa: keskustelijoiden ikää, sukupuolta, koulutusta tai muita taustatietoja ei usein pystytä
selvittämään (Hakala & Vesa 2013, 206). Aineistossani on tähän liittyen se hyvä puoli, että keskusteluja käydään omalla nimellä ja kuvalla. Toki kukin voi halutessaan esiintyä keksityllä nimellä tai väärällä kuvalla, mutta valtaosa keskustelijoista näyttäisi kirjoittelevan omana itsenään. Moni on esimerkiksi liittänyt profiiliinsa lyhyen kuvauksen itsestään, edustamastaan
aatemaailmasta tai esimerkiksi koulutus- ja työhistoriastaan. Se, kuinka monimuotoista ihmisjoukkoa keskustelijat edustavat, on kuitenkin vielä toinen lukunsa.
Onkin myös huomautettu, että verkossa saatavilla olevan materiaalin runsaus luo helposti harhakuvan aineiston kattavuudesta (Laaksonen ym. 2013, 21).
Kuten aiemmin olen todennut, Puheenvuoron sananvapausaiheisten kirjoitusten suuresta lukumäärästä tai kirjoituksia seuraavien
keskusteluketjujen pituudesta ei voi vetää johtopäätöstä siitä, että äänessä olisi suuri joukko eri ihmisiä, vaan todellisuudessa samat nimet toistuvat
blogistien ja keskustelijoiden joukossa. Keskusteluista erottuu myös muutamia yleisiä keskustelijapareja, jotka saapuvat aina kommentoimaan toistensa kirjoituksia tai vastaamaan toistensa väitteisiin keskusteluketjuissa. Kiitollista aineistossani on kuitenkin se, että tämä piirre on Uuden Suomen
rekisteröitymisvaatimuksen myötä näkyvä. Nimimerkin vaihtamisen tai anonymiteetin sallivaa keskustelupalstaa tutkittaessa olisi mahdotonta edes ottaa kantaa siihen, kuinka monipäinen joukko keskusteluihin todellisuudessa osallistuu.
Yhden ongelmallisen ulottuvuuden verkkokeskustelujen tutkimiseen tuo se, ettei keskustelijoille pysty esittämään tarkentavia kysymyksiä. Voi esimerkiksi olla mahdotonta selvittää, johtuuko jonkin näkökulman puuttuminen
poukkoilevasta keskustelutyylistä vai siitä, ettei yksikään keskustelija todella ole sitä mieltä. Siksi verkkokeskustelujen sisältöä eriteltäessä tulee pääosin pysyä siinä, mitä keskusteluissa tulee ilmi, ja suhtautua varovasti sen tulkitsemiseen, mitä ei tule. (Hakala & Vesa 2013, 206.)
On myös todettava, että vaikka verkko on tietolähteenä ehtymätön, sen käyttäminen tutkimusaineistona ei aina ole perusteltua (Kuula 2011).
Aineiston löytämisen ja tallentamisen helppous ei yksistään riitä tutkimuksen lähtökohdaksi, vaan tutkimuksen kysymyksenasettelun tulee
kokonaisuudessaan olla perusteltu ja tutkimuksella tulee tuottaa uutta tietoa, joka voidaan arvioida jollain tavalla merkittäväksi (mts. 198–199). Koska tutkimukseni kohdistuu nimenomaan kansalaiskeskusteluun, jota nykyään käydään paljon verkossa, pidän aineistovalintaani tältä osin perusteltuna.
Kansalaisyhteiskunnan näkemyksiä olisin voinut etsiä myös vaikkapa sanomalehtien mielipidekirjoituksista, mutta tällöin aineistoni laajuus olisi huomattavasti rajallisempi.
Samoin olisin voinut analysoida sananvapautta käsittelevien uutisartikkelien kommenttipalstoja. Halusin kuitenkin pysytellä neutraalimmalla maaperällä:
Puheenvuorossa keskustelun voi avata kuka tahansa, kun taas uutisartikkelin yhteydessä olevan keskustelun on aina avannut tiettyä mediaorganisaatiota edustava toimittaja kirjoittamallaan artikkelilla ja valitsemallaan näkökulmalla.
Puheenvuorossakin moni keskustelu on toki syntynyt reaktiona julkiseen keskusteluun, esimerkiksi uutisartikkeliin, mutta keskustelunavaus ei ole niin sanotusti median suodattama. Näin tarkasteluni kohteena ovat nimenomaan kansalaisyhteiskunnasta nousevat näkökulmat.
4.1.3. Eettisiä kysymyksiä
Tutkimuksen eettisenä lähtökohtana on aina tutkittavien ihmisarvon ja itsemääräämisoikeuden kunnioittaminen sekä vahingon välttäminen ja tutkittavien yksityisyyden arvioiminen (Kuula 2011). Verkkoaineiston
hankintaan liittyy erityistä eettistä pohdintaa, sillä internetissä yksityisen ja julkisen rajat hämärtyvät. On muistettava, ettei internetin avoimuus ja helppous kerätä sieltä materiaalia muuta miksikään henkilötietolain peruslähtökohtia eikä aineistojen vapaa saatavuus poista eettisen pohdinnan tärkeyttä (mts.
192). Päinvastoin eettisen pohdinnan merkityksen voi ajatella entisestään korostuvan näiden piirteiden myötä.
Henkilötietolain mukaan ihmisillä on oikeus päättää itseään koskevien tietojen käsittelystä. Tutkimuksessa tämä tarkoittaa tutkittavien oikeutta valita,
haluavatko he osallistua tutkimukseen vai eivät. (Kuula 2011, 60–61.) Yleensä tutkittavia tuleekin informoida siitä, mihin heiltä kerättyjä tietoja aiotaan käyttää (mts. 71). Toisin on kuitenkin esimerkiksi mediajulkaisujen kohdalla, sillä ne ovat valmiiksi julkisia eikä niitä kerätä suoralla kontaktilla tutkittavilta. Samalla logiikalla myös sellaiset verkkosivut ja keskustelupalstat, joita voi vapaasti lukea ilman rekisteröitymistä, ovat tutkittavissa avoimesti ilman
informointivelvoitetta. (mts. 82.)
Puheenvuoron kirjoituksia voi lähtökohtaisesti pitää julkisina myös siksi, että se on luonteeltaan yhteiskunnallinen keskusteluareena. Voidaan myös ajatella, että blogeja kirjoittavat ihmiset tietoisesti ja motivoidusti tekevät
yksityisyydestään julkista kertomalla itsestään, tekemisistään ja ajatuksistaan ja mahdollisesti jakamalla itsestään kuvia (Kuula 2011, 187). Vaikka
Puheenvuoron keskusteluihin osallistuminen vaatii rekisteröitymistä, blogeja ja kommentteja pääsee lukemaan vapaasti. Näin aineistoani voi pitää selkeänä paitsi eettisesti, myös lainsäädännön näkökulmasta: jos viesti on saatettu yleisesti vastaanotettavaksi, se ei sähköisen viestinnän tietosuojalain mukaan ole luottamuksellinen (mts. 182).
Eettisiä kysymyksiä liittyy myös aineiston tallentamiseen ja tutkimustulosten raportoimiseen. Vaikka viesti olisi vapaasti luettavissa, siihen liittyvät
tunnistetiedot ovat lain mukaan luottamuksellisia, ja siksi tunnistetiedot on poistettava tutkimustarkoitukseen tallennettavasta aineistokokonaisuudesta.
Tutkimuksesta on myös raportoitava niin, ettei kirjoittajien nimitietoja esitetä.
(Kuula 2011, 182.) Siispä tallennan analyysiani varten ainoastaan blogien otsikot, julkaisupäivämäärät ja kirjoittajien nimien alkukirjaimet. Näiden tietojen tallentaminen on perusteltavaa siksi, että voin tarvittaessa tarkastella
keskustelunpätkiä alkuperäisessä kontekstissaan. Tutkimusraporttiin merkitsen ainoastaan siteeraamani katkelman julkaisukuukauden. Vaikka kirjoittajien nimet ovat tästä huolimatta suhteellisen helposti selvitettävissä internetin hakupalvelun avulla, pidän suoria lainauksia tarpeellisina
tutkimukseni raportoinnille, sillä ne valottavat tekemääni päättelyä ja toimivat todisteina havainnoilleni
4.2. Tutkimusmenetelmät
Ensisijainen tutkimusmenetelmäni on laadullinen sisällönanalyysi. Pyrin sen avulla pääsemään kiinni aineistossani esiintyviin sananvapauden
perusteluihin. Taustoitan ja syvennän sisällönanalyysia argumenttianalyysilla, jonka avulla pystyn pureutumaan sekä tutkimuskysymykseeni sananvapauden perusteluista että argumentoinnin taustaoletuksiin.
Käytännössä jäsennän aineistoani sen perusteella, miten tulkitsen
keskustelijoiden perustelevan sananvapautta. Jotta tulkintani ei olisi täysin mielivaltaista, analyysini on teorialähtöistä, eli peilaan aineistoani aluksi
sananvapauden akateemisiin oikeutusperusteisiin. Tukeudun sananvapauden teoreettisiin jäsennyksiin myös havaintojeni taustoittamisessa ja
jalostamisessa käsiteparien negatiivinen–positiivinen ja yksilölähtöinen–
yhteisölähtöinen avulla. Analyysin taustalla on siis tiettyä teoriapohjaa, mutta
yhteisölähtöinen avulla. Analyysin taustalla on siis tiettyä teoriapohjaa, mutta