5. Analyysi ja tulkinta
5.1. Sananvapaus yhteiskunnallisen edistyksen välineenä
Perustelujen ensimmäisessä päälinjassa on kyse sananvapauden välillisistä seurauksista, joita aineistossani pidetään enimmäkseen myönteisinä. Yleinen perustelu kuuluu, että yhteiskunta hyötyy sananvapauden mahdollistamasta vapaasta keskustelusta. Sama ilmaistaan myös kääntäen siten, että
keskustelun rajoittaminen olisi yhteiskunnalle haitallista. Sananvapausteoriaa hyödyntäen tällaisissa argumenteissa korostuu yhteisöllinen lähestymistapa sananvapauteen.
Ottamalla esille pahoja asioita voimme vähentää pahuutta maailmassa. (lokakuu)24
Sananvapauden kieltävä yhteiskunta ei voi milloinkaan olla oikeudenmukainen
yhteiskunta, eikä sillä ole mitään kunnollisia keinoja ratkaista ongelmiaan, koska niistä ei saa puhua. (joulukuu)
Tämän kaltaisten perustelujen taustalle on tulkittavissa oletus siitä, että keskustelemalla voidaan ratkaista yhteiskunnan ongelmia. Ajatellaan, että erilaisille näkemyksille altistuminen voi saada ihmiset näkemään asioissa uusia puolia ja siten harkitsemaan mielipiteitään. Yleisen edun vastaiset, yhteiskunnan koossapysymisen kannalta haitalliset tai jopa vaaralliset näkemykset saattavat keskustelun tuloksena muuttua.
Vuorovaikutusta ja keskustelua tarvitaan. Jos joku on oikein pahanilkeä suustaan, voi aina yrittää oikaista. Aina se ei onnistu heti, mutta mistä tietää vaikka jäisi jotain keskusteluista mieleen. Minäkin olen muuttanut mielipiteitäni esimerkiksi keskusteltuani monesti nyt jo aikuisten lasteni kanssa. (lokakuu)
Kuten edellä totesin, tämän kaltaiset sananvapauden perustelut ovat instrumentaalisia, eli niissä puhutaan sananvapauden välillisistä hyödyistä.
Akateemisessa keskustelussa sananvapauden hyvät seuraukset on usein liitetty tiedon lisääntymiseen (Karppinen 2012, 63). Esimerkiksi teorialuvussa esittelemäni John Stuart Millin (1982) tunnettujen sananvapausteesien
mukaan kaikenlaiset näkemykset auttavat yhteiskuntaa pääsemään lähemmäs totuutta, ja siksi mitään ilmaisua ei kannata tukahduttaa. Myös aineistossani sananvapauden yhteiskuntaa kehittävä vaikutus liitetään usein nimenomaan
”oikean tiedon” lisääntymiseen ja totuuden tavoitteluun. Nähdään, että sananvapaus mahdollistaa tosiasioista keskustelemisen ja yhteiskunnan kannalta tärkeän informaation levittämisen, tai että keskustelemalla ja argumentoimalla saavutetaan uutta tietoa tai ratkaistaan ongelmia.
24 Analyysin lomassa olevat sitaatit ovat poimintoja aineistostani. Niiden tarkoituksena on jäsentää tulkintaani sekä toimia esimerkkitapauksina ja siten tukea vuoropuhelua teorian, aineistoni ja oman ajatteluni välillä. Sitaatit ovat pääosin alkuperäisessä muodossaan, mutta olen paikoin parantanut niiden luettavuutta esimerkiksi lisäämällä välimerkkejä ja korjaamalla kirjoitusvirheitä.
Mielestäni yhteiskunta hyötyy [HS:n Viestikoekeskusta käsittelevästä artikkelista].
Toimivassa yhteiskunnassa tietoa asiasta kuin asiasta on hyvä olla esillä. Samoin on hyvä, että asioista keskustellaan. Koskaan ei tiedä, mistä löytyy uusia ratkaisuja tilanteisiin. (joulukuu)
Totuuteen liittyvien argumenttien taustalta voidaan löytää kahdenlaisia
oletuksia. Ensinnäkin niissä katsotaan, että ihmiset muodostavat mielipiteensä ja näkemyksensä rationaalisesti harkiten, kunhan tarjolla on kattavasti ja monipuolisesti informaatiota yhteiskunnallisista asioista. Monessa aineistoni kommentissa ja kirjoituksessa painotetaan, että yhteiskunnallisesti relevanttia informaatiota tulee olla monipuolisesti saatavilla, jotta jokainen voi muodostaa asioista omat tulkintansa ja johtopäätöksensä. Myös länsimaiseen journalismi-ihanteeseen liittyy olennaisesti oletus siitä, että ihmisten maailmankuva
muodostuu ennen kaikkea median tarjoamista tiedollisista aineksista (ks. esim.
Heinonen & Nordenstreng 2015, 241).
Hyvä kuitenkin, että näistä asioista keskustellaan ennen vaaleja. Kansalaisille pitää antaa oikeaa tietoa, että osaavat sitten aikanaan tehdä omat johtopäätöksensä.
(joulukuu)
Toinen totuusargumentteihin liitetty taustaoletus aineistossani on se, että rationaalinen yhteiskunnallinen keskustelu johtaa lopulta totuuden tai
”enemmän oikean” tiedon löytymiseen. Ajatusta voidaan peilata filosofi ja yhteiskuntateoreetikko Jürgen Habermasin muotoilemaan julkisuuden
ihanteeseen, jossa julkinen keskustelu perustuu rationaalisiin argumentteihin ja niiden vasta-argumentteihin johtaen lopulta parhaan mahdollisen yleisen mielipiteen muodostumiseen (tässä Neuvonen 2012, 45). Myös Millin (1982, 82) ajattelussa totuus löytyy juuri yhdistelemällä mahdollisimman paljon mahdollisimman erilaisia näkemyksiä.
Koska foorumi [Puheenvuoro] on avoin, toki sekaan tulee puuta heinää, mutta suodattamalla sen joukosta korkeatasoisin tietämys ja lukemalla rinnan eri blogistien virittämät keskustelut pääsee useinkin luomaan niistä itselleen erittäin informatiivisia ja tasapainoisia synteesejä. (joulukuu)
Tällainen argumentointi ei ole ongelmatonta, sillä käytännössä julkinen keskustelu ei läheskään aina ole rationaalista (ks. esim. Kortteinen 2015;
Mäntylä 2007). Aineistossani tämä konkretisoituu: tuskin yksikään keskusteluketju on vailla tunneperäistä väittelyä ja henkilökohtaisuuksiin menevää piikittelyä. Lähtökohta puhtaan järkiperäisesti toimivasta ihmisestä, joka kykenee rationaalisesti valikoimaan esitettyjen ajatusten ja väitteiden joukosta kannattamisen arvoiset, tulee aineistoni perusteella nopeasti
kyseenalaiseksi. Myös akateemisessa keskustelussa on tuotu esiin näkemys siitä, että osa yhteiskunnallisista verkkokeskusteluista on liian epämääräisiä, hajanaisia, yksittäisten aiheiden ympärillä pyöriviä tai muutaman keskustelijan dominoimia vastaamaan habermasilaista ihannetta rationaalisen julkisen keskustelun tuloksena saavutettavasta yhteisymmärryksestä (ks. esim.
Papacharissi 2010, 122).
Rationaalista keskustelua painottavassa argumentoinnissa ongelmallista on myös se, että yhteiskunnallisen keskustelun kohteena olevat asiat ovat usein tulkinnanvaraisia ja tilannesidonnaisia. Näkemykset vaikkapa siitä, millainen keskustelu on merkittävää tai hyödyllistä, vaihtelevat puhujan ja tilanteen mukaan. Edellä siteeraamassani kommentissa tärkeäksi luonnehdittua Puolustusvoimain Viestikoekeskusta käsittelevää HS:n artikkelia
kommentoidaan aineistossani myös esimerkiksi seuraavasti:
Mieleeni nousee kysymys siitä, miten tämä Hesarin juttu edistää sananvapautta ja avaa tiedustelulainsäädännön ymmärtämystä kansalaisille? (joulukuu)
Mua kiinnostaa tässä se Hesarin sanoma, että kansalaisten on hyvä tietää tästäkin asiasta? Mun ei tarvitse noista asioista tietää, enkä usko, että 99% kansasta on tämän tiedon ollessa piilossa kärsinyt vääryyttä. Kansaa kiinnostaa se, että onko Matti Nykänen kännissä, mistä voi ostaa Paavo Väyrysen mukin, kuka on matkustanut milloinkin takakontissa, onko Sipilän perhe saanut salaa rahaa valtiolta ja sanoiko Hakkarainen jotain rasistista. Hesari selvästi yliarvioi kansan kyvyt, ja menee tällaisia asioita julkaistessaan metsään. (joulukuu)
Myös käsitykset ”totuudesta” ja ”oikeasta tiedosta” ovat usein subjektiivisia (ks.
esim. Fish 1994). Tämä aineistossani huomioidaankin.
Mikä on totuus, on aiheellinen kysymys – onko totuus vanhan kaavan mukaan se, mikä enemmistönä hyväksytään, vai se paras tieto, joka perustuu johonkin
auktorisoituun tietolähteeseen, vai asuuko totuus meissä kussakin omassa itsessään?
(marraskuu)
Oikea tieto on paljolti enemmistöhyväksyttyä informaatiovirtaa, jolle annetaan hyväksytty-leima asiantuntijapiireissä. (marraskuu)
Huomionarvoista on myös se, että vaikka vapaata keskustelua pidetään aineistossani usein väylänä yhteiskunnallisen edun saavuttamiseen,
näkemykset tämän yhteisen edun olemuksesta vaihtelevat – erityisesti sen suhteen, tulisiko keskustelulla tavoitella yhteisymmärrystä vai ei. Kuten edellä olen todennut, moni aineistoni keskustelija pitää yhteiskunnan etuna
nimenomaan sitä, että kaikenlaiset, myös kiistanalaiset, näkemykset saavat olla olemassa. Vastaavasti moni katsoo, ettei yhteiskunta hyödy millään tavalla siitä, että yhteisen edun nimissä pyritään yhdenmukaistamaan mielipiteitä;
näkemyseroja pidetään sekä luonnollisina että tarpeellisina. Myös Mill (1982, 12) vastustaa ”yhteiskunnan taipumusta tyrkyttää omia käsityksiään ja
tapojaan elinohjeeksi sille, jotka niistä poikkeavat”.
Saivartelua painopisteistä voi jatkaa loputtomiin. Samaan muottiin emme saa aivoituksiamme mahtumaan. Eikä se ole tarkoituskaan, sallikaamme mielipide-erot.
(joulukuu)
Kannattaa huomata, kuinka alkeellista ajattelua on puhua vuonna 2017 jostain polarisaatiosta ja kauhistella sitä. Se kuuluu ihmisenä oloon, aatteella on vasta-aate, mutta jos jompaakumpaa aatetta aletaan sensuroida, voi se innostaa myös
konkreettiseen vastustamiseen, jonka nyt luulisi olevan huono juttu ja voisi antaa tässä kohtaa pelollekin hitusen valtaa. (lokakuu)
Osa keskustelijoista taas nimenomaan kaipaa jonkinlaista konsensusta yhteisistä asioista vapaan keskustelun lopputulokseksi. Yhteisymmärrykseen
pyrkimistä pidetään yhteiskunnalle hyödyllisempänä kuin tilannetta, jossa monenlaiset näkemykset ovat olemassa rinnakkain.
Suomalaisesta julkisesta elämästä puuttuvat lähes kokonaan debate-tyyppiset keskustelut, joissa kahdella kannalla, joita kumpaakin edustaa yksi tai muutama keskustelija, on ensin alustuspuheenvuoro ja sitten seuraa väittelyosuus ja lopulta äänestetään, kumpi kanta voitti. (lokakuu)
Tällaisissa näkemyksissä keskustelun monimuotoisuutta ei pidetä arvokkaana sinänsä, vaan sen nähdään muun muassa altistavan tilanteelle, jossa ihmiset eivät varsinaisesti keskustele keskenään vaan keskittyvät omiin, erityisinä pitämiinsä näkemyksiin. Myös akateemisessa keskustelussa on todettu, että yhteiskunnallisissa verkkokeskusteluissa monet viestit ovat keskenään varsin samanlaisia eli todellisen keskustelun eli mielipiteiden vaihdon sijasta lähinnä ilmaistaan oma mielipide (ks. esim. Papacharissi 2010, 122).
[Nykyään] tarkoituksena ei olekaan keskustelun käyminen, vaan ’keskustelija’ on rooli, jolla esiinnytään elämysmarkkinoilla yrittäen rahastaa mahdollisimman paljon
huomiota sillä, että ylitetään aikaisempien esiintyjien tarjoama ja saama huomio. Oma olemassaolo todistetaan pääsemällä esille ja saamalla huomiota. Samalla itse
keskustelu lässähtää ja sisältöjen merkittävyys katoaa toisaalta yleistettävään keekoiluun ja toisaalta poliittisen korrektiuden tavoitteluun. (marraskuu)
On myös todettava, ettei sananvapauden välineellistä potentiaalia pidetä aineistossani yksinomaan myönteisenä. Esiin nousee toistuvasti ajatus siitä, että sananvapauden asemaa yhteisenä ihanteena on mahdollista käyttää hyväksi, ja että näin myös tehdään. Esimerkiksi nostattamalla julkista keskustelua sananvapauden rajoista voidaan siirtää huomio pois omista hämäristä pyrkimyksistä. Vastaavasti voidaan esiintyä sananvapauden
suojelijoina ja samanaikaisesti kulissien takana pyrkiä edistämään jotain aivan muuta agendaa. Tällaista keskustelua esiintyi aineistossani erityisesti HS:n Viestikoekeskus-artikkeliin liittyen. Artikkeli nähtiin milloin kenenkin
pelinappulana presidentinvaalikampanjassa, milloin ilmentymänä lehdistön
syvenevästä ahdingosta tai osana hallituksen pyrkimyksiä edistää tiedustelulain uudistuksen pikaista läpimenoa.
Nythän Sipilän hallituksen ajama uusi tiedustelulaki saadaankin nopeutetusti voimaan tämän hysterian siivin. (joulukuu)
Tärkeä kysymys on miksi, ja miksi juuri nyt. Miksi HS ryhtyi sananvapauden sankariksi juuri nyt? […] Mihin haluttiin vaikuttaa? Vakoilulainsäädännön eteenpäin viemiseen mahdollisimman suurella kiireellä? Niinistö jo ehätti puhumaan asiasta.
Presidentinvaaleihin, joissa johtaja voi osoittaa suurta johtajuutta? Johonkin muuhun?
Mihin? Onko kyseessä HS:n puolelta vain zurnalistisen maineen terävöittäminen esiintymällä sananvapauden airuena? Sen voisi ajatella tekevän hyvää hieman samealle maineelle ja laskevalle levikille. (joulukuu)
Tällaisessa sananvapautta agendana lähestyvässä argumentoinnissa vaikuttaa aineistossani usein olevan kyse erilaisten poliittisten näkemysten välisestä kiistelystä; erot poliittisissa näkemyksissä typistyvät usein kiistelyksi sananvapaudesta. Esimerkiksi perussuomalaisten kannattajat nimetään usein valittajiksi, jotka vetoavat sananvapauteensa aina siinä vaiheessa kun eivät enää keksi muuta sanottavaa. Sananvapaus myös nimetään jos jonkinlaisen aatemaailman johtotähdeksi ja vastaavasti vastapuolen hylkäämäksi tai väheksymäksi arvoksi.
Kansallismielisyyteen kuuluu sananvapaus, omista huolen pitäminen, omien arvojen suojeleminen, itsekkyys oikealla tavalla, maamme puolustaminen, omavaraisuus, ynnä muuta vastaavaa. EU-mieliset ovat pitkälle näitä arvoja vastaan ja koettavat estää kansallismielisyyden kasvun niin Euroopassa kuin myös täällä 100-vuotiaassa Suomessa, yrittäen jopa väheksyen puhua meistä [kansallismielisistä]. (lokakuu)
Moni tutkija onkin todennut sananvapauteen vetoamisen erinomaiseksi argumentoinnin strategiaksi, jolla voidaan sekä puolustaa että tyrmätä monenlaisia tavoitteita ilman, että joudutaan ottamaan kantaa kenenkään varsinaisiin tarkoitusperiin. Esimerkiksi Muhammed-pilakuviin liittyvää mediajulkisuutta analysoineen Risto Kuneliuksen (2007, 22–23) mukaan pilakuvien julkaiseminen tai julkaisematta jättäminen on mediassa usein
nimenomaan kannanotoiksi sananvapauteen. Aineistossani esimerkiksi ”HS-gatea” lähestytään usein samanlaisesta näkökulmasta.
Minusta ei ole mitään syytä nostaa hattua toimittajien harkintakyvyn täydellisesti petettyä. On raukkamaista vetäytyä aina sananvapauden ja lähdesuojan taakse, kun asia-argumentit loppuvat. Nekin arvot saavat negatiivisen sävyn, kun niitä käytetään väärin eikä uskalleta kertoa totuutta. (joulukuu)
Useimmat aineistossani esiintyvät sananvapauden välineelliset perustelut kuitenkin esittävät keskustelun ja vuorovaikutuksen väylänä yhteiskunnalliseen edistykseen tai jonkinlaiseen yhteiseen etuun. Yhteinen etu puolestaan
liitetään usein keskeisesti tiedon lisääntymiseen tai totuuden löytymiseen.
Näiden perustelujen taustalla on monenlaisia näkemyksiä siitä, miten sananvapaus eli yhteiseen etuun tähtäävä keskustelu parhaiten toteutuu.
Seuraavaksi erittelen aineistossani ilmeneviä erilaisia näkökulmia
sananvapauden välineellisiin perusteluihin. On kuitenkin huomattava, etteivät näkökulmat ole toisensa poissulkevia, vaan eri perustelut kietoutuvat usein toisiinsa. Esittämäni jaottelu ei ole itseisarvo enkä siis pyri luokittelemaan aineistosta nousevia käsityksiä, vaan kyse on analyysin jäsentelystä.
5.1.1. ”Toki sekaan tulee puuta heinää, mutta…”
Osa keskustelijoista katsoo, että sananvapaus edistää yhteiskunnan etua parhaiten silloin, kun keskustelua ei rajoiteta missään tilanteessa.
Sananvapauden katsotaan siis kattavan kaikenlaisen ilmaisun. Näkemys voidaan rinnastaa negatiiviseen vapauskäsitykseen, jossa painotetaan keskustelun ulkoisten esteiden puuttumista tai poistamista.
Julkinen keskustelu mahdollistaa diskursiivisen tilan, jossa yleistä mielipidettä voidaan vahvistaa, haastaa tai pyrkiä muuttamaan. Et voi muuttaa maailmaa, jos et saa olla kuin yhtä mieltä asioista. (lokakuu)
Kyse ei kuitenkaan ole siitä, että kaikki ilmaisu olisi itsessään arvokasta.
Minkään asian sanomisen, julkaisemisen tai levittämisen estämistä tai kieltämistä ei pidetä suotavana siitä syystä, että jokainen kommentti saattaa sisältää tärkeää informaatiota. Sananvapauden rajoittamisen katsotaan siis aina heikentävän mahdollisuuksia totuuden löytymiseen (vrt. Mill 1982).
Huonoillakin ihmisillä voi olla hyviä ideoita joissain asioissa. (lokakuu)
Medialukutaitoisena minun on myönnettävä, että kaipaan jokaista aviisia, josta on saatavilla edes tiedon murusia siitä, mitä Suomessa oikeasti tapahtuu. […] MV-lehden vahvuus oli siinä, että se saattoi julkisuuteen asioita, joista muut vaikenivat
molemmilla kielillä. (joulukuu)
Aineistossani nousee toistuvasti esiin ajatus siitä, ettei jonkin kommentin epämiellyttävyys tai vaikkapa moraalinen arveluttavuus vähennä sen
potentiaalista hyötyä yhteiskunnalle. Kärjekkään keskustelun ja valtavirrasta poikkeavien mielipiteiden nähdään pikemminkin vievän yhteiskuntaa
eteenpäin, sillä ne mahdollistavat vanhojen näkemysten päivittymisen. Myös Mill (1982) on korostanut vähemmistöjen ja toisinajattelijoiden rikastavaa vaikutusta julkisuudelle.
Miksi natsien kanssa ei voisi käydä dialogia? Eihän se dialogin käyminen tarkoita sitä, että täytyisi olla samaa mieltä? Vai olenko ymmärtänyt jotakin väärin. Käymmehän mekin tässä keskenämme juuri dialogia. (lokakuu)
[…] onhan se mukavaa keskustella vain samanmielisten kanssa, ei tule pahoja erimielisyyksiä ja maailma sen kuin paranee. (lokakuu)
Osa keskustelijoista taas rinnastaa yhteisen edun ja totuuden siten, että faktojen lausuminen on aina tarpeellista ja sallittua, kun taas muunlainen keskustelu on yhteiskunnalle hyödytöntä ja siten rajoitettavissa. Kuten edellä on kuitenkin käynyt ilmi, näkemykset totuudesta ovat yhteiskunnallisessa keskustelussa usein subjektiivisia. Voidaankin pohtia, kenen versio faktasta tai
”oikeasta tiedosta” missäkin tilanteessa vallitsee.
Halla-aho sai rangaistuksen muslimien uskonrauhan rikkomisesta, koska hän totesi (totuuden mukaisesti!) Muhammedin olleen pedofiili. Kyse ei siis ollut edes
pilkkaamisesta, vaan faktan kertomisesta. (marraskuu)
Toisaalta aineistossani nousee esiin ajatus siitä, ettei sananvapaus velvoita mihinkään – edes pitäytymään totuudessa.
Ei voi sanoa, että valehtelu erikseen kuuluu sananvapauteen. Sananvapaus ei kuitenkaan velvoita ihmisiä kirjoittamaan tai puhumaan totta. (lokakuu)
Tällaisessa argumentoinnissa vastuu erilaisten näkemysten käsittelemisestä ja tulkitsemisesta siirretään kokonaan niiden vastaanottajille. Kun samalla
kuitenkin korostetaan sananvapauden yhteiskunnallista merkitystä, voidaan kysyä, hyötyykö yhteiskunta sellaisesta keskustelusta, jossa näkemyksiä heitetään ilmoille, mutta niitä ei välttämättä käsitellä. Oletukset keskustelun rationaalisuudesta ja siitä, että totuus kyllä löytyy, kun informaatiota on tarpeeksi saatavilla eikä keskustelua estetä, tulevat kyseenalaisiksi.
Osa aineistoni keskustelijoista määrittääkin keskustelulle myös jonkinlaisia laadullisia kriteereitä. Olennaisena pidetään esimerkiksi sitä, että julkilausuttu mielipide perustellaan. Näin ”vastapuolelle” annetaan mahdollisuus puntaroida keskustelun kohteena olevaa aihetta toiselta kannalta kuin omaltaan ja tämän seurauksena joko muuttaa mielipidettään tai jatkaa keskustelua omalla
perustellulla vastauksellaan. Osa keskustelijoista nimeää mielipiteen perustelemisen jopa sananvapauden (ainoaksi) edellytykseksi.
Terveen yhteiskunnan edellytys on vapaus esittää mielipiteensä yksilön, vähemmistön tai enemmistön mielipahaksikin. Tähän vapauteen liittyy vain yksi velvollisuus;
mielipide on perusteltava. (lokakuu)
Tällaisen näkemyksen voidaan ajatella sivuavan positiiviseen
vapauskäsitykseen sisältyvää ajatusta vapauteen kuuluvasta vastuusta. Siihen liittyy myös toive keskustelun jatkumisesta: mitä hyötyä keskustelusta on yhteiskunnalle, jos se loppuu ennen aikojaan?
5.1.2. ”Keskustelu ei jalostu, jos se loppuu”
Jos osa aineistoni keskustelijoista näkee, että rajoituksista vapaa keskustelu edistää yhteiskunnan etua parhaiten, osa taas katsoo, että sananvapautta kannattaa joissain tapauksissa rajoittaa keskustelun jatkumisen turvaamiseksi.
Keskustelun ennenaikaista päättymistä pidetään yhteisen edun vastaisena.
Näkemykset siitä, kenen taholta keskustelun rajoitusten on sopivaa tulla, vaihtelevat: osa toivoo jonkinlaista ulkopuolista sääntelyä, mutta moni painottaa sananvapauden käyttäjän omaa harkintaa.
Sananvapauden käyttämisellä on aina seurauksensa, ja sen vuoksi sananvapaus vaatii säännellyn ympäristön toimiakseen kaikkien yhteiseksi eduksi… (joulukuu)
Pidän pilkkaamista – kohdistui se sitten ihmisiin tai ajatuksiin – typeränä
lähestymistapana, sillä se harvoin antaa puitteita millekään rakentavalle. (lokakuu)
Tällaisissa perusteluissa korostetaan sananvapauden aktiivista käyttöä, johon kuuluu vastuu harkita omaa toimintaansa ja miettiä sen mahdollisia
seurauksia. Näkemys voidaan rinnastaa positiiviseen vapauskäsitykseen, jossa sananvapauden rajoja ei muodosteta suhteessa ulkoisiin esteisiin, vaan kyse on vapauden käyttöön sisältyvästä vastuullisuuden asenteesta.
Arvostan kunnioittavaa keskustelua. Vuorovaikutusta, jossa tunteita puretaan, mutta ei uhkailla eikä provosoida. (lokakuu)
Keskustelun turvaamista painottavat perustelut muistuttavat olennaisilta osiltaan Risto Kuneliuksen (2007) ”liberaaliksi pragmatismiksi” nimittämää sananvapauskäsitystä, jossa sananvapauden ei ajatella olevan olemassa itsensä vaan julkisen keskustelun vuoksi. Julkinen keskustelu puolestaan nähdään keinona ratkaista ongelmia, sovittaa näkemyksiä yhteen ja oppia toisilta (mts. 34). Myös aineistossani moni pitää tärkeimpänä nimenomaan sitä, että eri osapuolten välinen keskustelu pysyy käynnissä.
Sananvapaus muiden vapauksien ohella luo kitkaa ihmisten arkeen heidän
astuessaan toistensa varpaille, mutta se pakottaa jalostumaan. Keskustelu ei jalostu, jos se loppuu. (lokakuu)
Myös Kuneliuksen (2007) ”liberaalissa pragmatismissa” suositaan ulkopuolelta tulevien rajoitusten sijaan puhujan omaa harkintaa. Ajatuksena on, että
toisinaan on oikein olla käyttämättä koko sitä ilmaisun skaalaa, jonka oma arvomaailma hyväksyisi, mutta joka vaarantaisi keskustelun. Vastapuolelta sitä vastoin odotetaan malttia suhteessa kuulemaansa. Rauhanomaisen
keskustelun katsotaan edistävän ”sananvapauden asiaa” paremmin kuin sen, että ”julistetaan omat arvot loukkaamattomiksi”. (mts. 34.) Myös aineistossani peräänkuulutetaan sallivaa asennetta suhteessa erilaisiin näkemyksiin.
Toki tällainen [kunnioittava] keskustelu on aina parasta ja siihen pitää pyrkiä, mutta toki pitää sallia myös se, että ihmiset joskus kiihtyneessä mielentilassa puhuvat vähän mitä sattuu. (lokakuu)
Yksi yleinen keskustelun jatkumista puoltava perustelu aineistossani liittyy kansalaisten turvallisuuteen. Julkista keskustelua pidetään väylänä
yhteiskunnallisten epäkohtien esiintuomiseen ja näin keinona suojella kansalaisia valtaapitävien mielivallalta. Asetelma on tuttu klassisesta liberaalista sananvapausteoriasta, jossa puhutaan mediasta vallan vahtikoirana.
Kerrankin osa suomalaista lehdistöä toimii kuten lehdistön tulisi toimia todella vapaassa maassa kaiken aikaa: vallan vahtikoirana. Ja tietenkin militantit älämölöstelijät ovat kimpussa, kun me tavalliset ihmiset saamme tietää, mihin armeijan rahat uppoavat ja mitä niillä saadaan aikaiseksi. (joulukuu)
Kyselen vielä kun en tajunnut ihmisten reaktioita. Paljastiko Hesari nyt Venäjälle jotain vaarallista? Vai varoittiko Hesari siitä, että meidän tavallisten suomalaisten
kansalaisvapauksia ollaan ottamassa pois kaikessa hiljaisuudessa? (joulukuu)
Osa keskustelijoista lähestyy asetelmaa toiselta kantilta siten, että vapaa vuorovaikutus suojelee yhteiskuntaa potentiaalisesti vaarallisilta kansalaisilta.
Taustalla on oletus siitä, että sananvapauden rajoittaminen voisi saada yksilön toimimaan yhteisen edun vastaisesti. Tästä näkökulmasta minkään mielipiteen ääneen lausuminen ei voi olla yhtä haitallista kuin sen sanomisen kieltäminen.
Olen nyt ymmärtänyt, että vihapuhe kuuluu sananvapauteen, ja on tärkeätä saada sanotuksi sen mitä ajattelee. (lokakuu)
Täytyy muistaa, että jos ’ihmiseltä kielletään kynä, seuraavaksi siinä kädessä voi olla miekka’. (joulukuu)
Moni ajattelee sananvapauden suojelevan koko demokraattista
yhteiskuntajärjestelmää joltain huonommalta vaihtoehdolta. Keskustelun päättymisen nähdään johtavan yhteiskunnan avoimuuden ja kansalaisten vapauksien asteittaiseen katoamiseen.
Saahan eriäviä mielipiteitä olla, muuten elämme kohta autoritaarisessa valtiossa.
Vuorovaikutusta ja keskustelua tarvitaan. (lokakuu)
Kysymys on todella länsimaisen demokratian perusteista, sananvapaudesta.
Kielteisen, kriittisen, aggressiivisen ja loukkaavaksikin koetun puheen salliminen kuuluu nimenomaan sanan- ja mielipiteenvapauteen. Se on olennainen osa
länsimaista demokratiaa ja avointa yhteiskuntaa. Ilman avointa kansalaiskeskustelua demokratialle ei yksinkertaisesti ole edellytyksiä. (lokakuu)
Toisaalta esiin nousee huoli siitä, että rajoittamattomassa keskustelussa äänekkäin tai muutoin kykenevin joukko voi parhaiten edistää omaa
näkemystään siitäkin huolimatta, ettei tämä näkemys palvelisi keskustelua tai yhteistä etua.
Vaarana on, kuten aina, että yksipuolisesti julki tuotuina kannanotot vahvistavat vääristynyttä, rasistista ihmiskuvaa ja muuttavat maailmaa taaksepäin synkkään tietämättömyyteen […]. (joulukuu)
Yhteiskunnallisessa keskustelussa argumentit vaikuttavat samalla tavalla kuin
kaupalliset mainokset: eniten toistettu väite voittaa. Sisällöllä ei ole niin väliä. (lokakuu)
Mill (1982, 118) on nimittänyt tämän kaltaista asetelmaa ”enemmistön
samankaltaistavaksi vaikutukseksi” tai enemmistön tyranniaksi, jossa valhetta huudetaan niin lujaa, että totuus jää piiloon. Myös Berlinin (2018, 59) mukaan kriittistä tarkastelua vaille jääneet ajatukset ottavat toisinaan valtaansa suuria ihmisjoukkoja, joihin rationaalinen kritiikki ei enää vaikuta. Ajatusta voi kenties myös peilata viestintätutkimuksen perinteiseen konsonanssimalliin, jonka mukaan viestin vaikutus voimistuu, mitä enemmän sitä toistetaan eri
kanavissa. Näin paljon toistetusta väitteestä tulee sen vastaanottajan mielestä totta. (Pöyhtäri ym. 2013, 140.)
5.1.3. ”Itseltä on vaadittava sitä, mitä muilta odottaa”
Osa sananvapauden välillistä hyötyä painottavista keskustelijoista lähestyy sananvapautta yksilölähtöisesti, yksilön oikeuksien ja hyvinvoinnin kautta.
Sananvapauden olemassaoloa ja merkitystä perustellaan siten, että vapaa itseilmaisu on yksilölle hyväksi, tai että sen rajoittamisella on yksilölle huonoja seurauksia.
Rajoittamalla vapauksia ei saavuteta mitään hyvää, ihmiset ovat vain onnettomampia ja ärtyneitä.
Myös yksilölähtöisten perustelujen taustalla näkyy kuitenkin usein
yhteisölähtöinen käsitys sananvapaudesta, eli keskeisenä pidetään edelleen yhteiseen etuun pyrkimistä. Yllä oleva sitaatti jatkuu näin:
Totuus on se, että jos asioihin haluaa vaikuttaa ja ihmisten asenteiden haluaa muuttuvan johonkin suuntaan, on itseltä vaadittava sitä, mitä muilta odottaa. Yleensä se on avarakatseisuus muiden näkökulmia kohtaan ja toisenlaisten mielipiteiden olemassa olemisen hyväksyminen. Se toki johtaa tilanteeseen, jossa on käytävä keskustelua muunmielisten kanssa eikä voi vetää mutkia suoriksi tekemällä ilmiantoja keskusteluareenoiden ylläpidoille, mutta on huomattavasti hedelmällisempää, kun haastaa omat käsityksensä ja haastaa toisen näkemyksen keskustelulla. (lokakuu)
Näissä yksilö- ja yhteisölähtöistä näkökulmaa yhdistävissä perusteluissa saatetaan esimerkiksi ajatella, että yhteinen etu toteutuu parhaiten silloin, kun yksilöiden oikeus itseilmaisuun on turvattu. Avoimen keskustelun ajatellaan esimerkiksi edistävän ihmisten keskinäistä hyväksyntää ja palvelevan sitä
Näissä yksilö- ja yhteisölähtöistä näkökulmaa yhdistävissä perusteluissa saatetaan esimerkiksi ajatella, että yhteinen etu toteutuu parhaiten silloin, kun yksilöiden oikeus itseilmaisuun on turvattu. Avoimen keskustelun ajatellaan esimerkiksi edistävän ihmisten keskinäistä hyväksyntää ja palvelevan sitä