Elämänalueiden teknologisoituminen ja paikallisten traditioiden mur-tuminen ovat yhä kiihtyvällä vauhdilla muovanneet yhteiskunnallista ja kulttuurista todellisuutta tutkimukseni alkusysäyksestä vuodenvaih-teesta 1989–1990 lähtien. Muutosten yksiselitteinen kuvaaminen on hankalaa, sillä ympäröivä yhteiskunta, kulttuurit, sosiaalisen vuoro-vaikutuksen tavat ja muodot muuttuvat koko ajan. Samalla muuttuvat teoreettiset tulkinnat kehityksen suunnasta ja sen merkityksestä. Pai-nopiste on ollut koulutuksellisten, sosiaalisten ja kulttuuristen käyttäy-tymiskaavojen erilaistumisessa, mikä on tarkoittanut muun muassa paikallisyhteisöjen koossapitävän voiman vähenemistä. Aikaisemmin asema yhteisössä määritteli ihmisen elämänkulkua ja paikkaa, mutta
47
nykyisin sosiaaliset suhteet muotoutuvat yksilön omien valintojen pe-rusteella13. Kun sosiaaliset siteet purkautuvat, syntyy ihmisten välille yhä enemmän kilpailua. Yksilöllisten valintojen merkitys kasvaa, kun muuttuvat työelämän vaatimukset haastavat ihmisen kamppailemaan omasta hyvästään.
Harri Melin ja Jouko Nikula (2003) puhuvat yhteiskunnallista muu-tosta tarkastellessaan yksityistämisen kasvusta, markkinaliberalismista ja hyvinvointivaltion murroksesta. Muutokset ovat globaaleja, makro-tason muutoksia, eivät vain suomalainen ilmiö. Kehitys on muuttanut Suomea mesotasolla, mutta myös mikrotasolla, mikä heijastuu sosiaali-siin suhteisosiaali-siin, perheisosiaali-siin ja yhteisöihin. Kun markkina- tai uusliberalis-tista14 globalisaatiota on rakennettu, ovat kansalliset ja poliittiset pää-tökset olleet avainasemassa. Ihmisten sopeutuminen muutoksiin ja mukautuminen uusiin tilanteisiin, ajatteluun ja diskursseihin on tapah-tunut hiipien, lähes huomaamatta. (Melin & Nikula 2003a, 7–9; Melin &
Nikula 2003b, 261; Julkunen 2003, 186–187.) Globaalitkin muutokset kiinnittyvät konkreettisesti aikaan sekä paikkaan ja yksittäisten ihmis-ten elämänkulkuihin. Globaalin ilmentymä lokaalisella tasolla voisi olla vastavoima, jonka tehtävänä on puolustaa paikallisia piirteitä ja identi-teettejä. Tulevaisuuden skenaarioissa globalisaation ja lokalisaation yh-teys tulee tärkeäksi niiden yhteensovittamisen näkökulmasta, jotta glo-baaleja mahdollisuuksia voitaisiin hyödyntää paikallisesti.15
13 Nykytekniikka ja verkkoyhteisöt mahdollistavat esim. poliittisen mobili-soinnin. Tämä tarkoittaa, että yksilöllisten valintojen rinnalla on mahdollista osallistua yhteisöllisyyden rakentamiseen kutsumalla esimerkiksi internetissä tai tekstiviestiketjulla ihmisiä kokoontumaan ja osoittamaan mieltä jonkin asian puolesta tai jotakin vastaan. (Seppänen & Väliverronen 2012, 88, 190.)
14 Uusliberaalien ihmisyyskäsitystä edustaa muun muassa Iso-Britannian enti-sen pääministerin Margaret Thatcherin johtoajatus, että ”yhteiskuntaa ei ole olemassa, on vain yksilöitä”, joka on tiivistetty sanontaan ”vaihtoehtoa ei ole”, there is no alternative, TINA (Berlinski 2008; Helne 2009, 19–20).
48
1990-luvun alussa Suomeen syntyi talouskriisi, joka loi muutospai-neita yhteiskunnan eri osa-alueille. Timo Hämäläinen ja Risto Heiskala (2004, 14, 71; Heiskala 2006, 37) puhuvat tehokkuus-, markkina-, tekno-logia- ja kilpailukykysuuntautuneesta kulttuuriparadigmasta, joka ra-kentui kriisin aikana päätöksenteon perusteeksi aikaisemman suunnit-telutalouteen sisältyneen ajattelun tilalle. Muutos, tehokkuus ja inno-vaatiot alkoivat käsitteinä kuvata yhteiskuntakehitystä ja kuvaavat edelleen niitä vaatimuksia, joihin ihmisten odotetaan vastaavan. Muu-toksen välttämättömyys, kehityksen vaihtoehdottomuus on kasvanut mantraksi, kulttuuriseksi puheeksi, jonka toistaminen ohjaa kuin huo-maamatta uusliberalististen oppien seuraamiseen.
Toimijuuksien näkökulmasta uusliberalismissa puhutaan uudenlai-sen minuuden rakentamisesta. Tällainen minuus pitää sisällään ajatuk-sen vastuullisesta toimijasta, ihmisestä, joka on koko ajan tietoinen va-linnoistaan ja toimii elämässään rationaalisesti tavoitteisiin pääse-miseksi. (Ks. Miller & Rose 1989; Walkerdine 2003; Dean 2007; Helne 2009.) Katariina Mäkinen (2012) puhuu minuuden markkinoinnista,
”hyväksi tyypiksi” tulemisen vaatimuksista toimijuuden rakentumisen taustalla. Kyseessä ovat itsensä kehittämiseen liittyvät valinnat ja toi-met, joilla yritetään parantaa omaa asemaa, saada tunnustusta ja uusia mahdollisuuksia erityisesti työelämässä. (mt.; ks. myös Keskitalo-Foley
& Komulainen & Naskali 2010.) Uusliberaalin vallankäytön idea on kasvattaa yksilöitä, jotka ovat toisaalta oikeutettuja, mutta toisaalta velvollisia muokkaamaan itsestään kilpailevan ja menestyvän subjektin (Julkunen 2008, 122).
15 Globaalien mahdollisuuksien paikallinen hyödyntäminen on ollut esillä esimerkiksi kaivoskeskusteluissa. Lapissa toimivat mm. Sodankylän Pahtavaa-ran ja Kittilän Suurikuusikon kultakaivokset, Kemin kromikaivos sekä Kevitsan monimetallikaivos. Suomessa ja Lapissa aloitettiin syksyllä 2012 keskustelu kaivostoiminnasta Sotkamossa sijaitsevan Talvivaaran kaivoksen ympäristö-haittojen vuoksi. Peruskysymyksiä ovat, miten luonnonvaroista saatu tuotto jyvitetään paikallisille asukkaille, ja mitä vastuullinen kaivostoiminta tarkoittaa ympäristön sekä alueiden näkökulmasta. (Ks. kaivosyhtiöistä ja lappilaisesta tulevaisuudesta esim. Kunnari & Suikkanen 2009.)
49
Kun ihmistä yritetään sopeuttaa oman elämänsä toimijaksi, hänet halutaan samalla kiinnittää yhteiskunnallisena toimijana vallan ja kult-tuurien vaihtosuhteisiin. Vaatimus aktiivisesta toimijuudesta voi syn-nyttää arvottomuuden, riittämättömyyden, pelon ja turhautumisen ko-kemuksia. Minuuden arvo määrittyy vaihtoarvona, mutta yhä laajem-missa ja nopeissa yhteiskunnallisissa muutoksissa riittävän vaihtoar-von saavuttaminen on monien ulottumattomissa (Mäkinen 2012; Silvas-ti, Lempiäinen & Kankainen 2014, 10–19).
Ajatus siitä, että elämä tulisi elää tietyllä tavalla, sopii hyvin talou-dellista kasvua, yksilöllisiä etuja ja tehokkuutta painottavaan diskurs-siin. Elämänkulku voi kuitenkin olla monimuotoinen ja rakentua esi-merkiksi koulutuksen, parisuhteen tai perhe-elämän ja työelämän va-linnoissa oletetusta normista poikkeavissa episodeissa niin ajallisesti kuin paikallisesti. Yksilöllisyyden ja oman elämän hallinnan korosta-minen johtaa yhteisöllisyyden rapautumiseen, erilaisessa asemassa ole-vien ihmisten sekä tuen tarvitsijoiden aliarvioimiseen16. Hyvinvointi-valtiossa palvelut koskevat jokaista, sillä ihmiset ovat riippuvaisia toi-sistaan. (Juhila 2006, 167–169; Helne 2009, 27–33.) Elämänhallinta liittyy vapauteen valita, mutta oletus itsestään selvästä hallinnasta johtaa in-himillisen ja arvaamattoman elämänkulun ajatuksen sivuuttamiseen.
Hallinnan sijaan voitaisiin puhua sosiaalisten järjestysten ja tilan etsi-misestä sekä tasapainon löytäetsi-misestä vuorovaikutuksessa yhteiskun-nassa vallitsevien olosuhteiden, yksilön itsensä ja toisten ihmisten kanssa.
Uusliberalismissa on tavoitteena luoda lakeja ja instituutioita sekä rakentaa yleisiä puitteita, jotka palvelevat taloudellista kasvua ja
16 Ranskalaissosiologi Alain Ehrenberg (2007) puhuu ”itseksi tulemiseen uu-pumisesta”. Masennus on nykyään yleistä ja sen taustalla voidaan yhtenä teki-jänä nähdä korostunut vaade itsenäisyydestä sekä yksilöllisestä hyvinvoinnista.
Kun vain omilla valinnoilla, saavutuksilla ja aikaansaannoksilla on merkitystä, niin esimerkiksi empatian kokeminen vähenee menestymisen pakon alla: ”kun pääomana on ihminen itse, niin konkurssin hinta on suuri”. (Värri & Jokisaari 2007; Ks. Helne 2009, 33.)
50
löllisiä etuja tukevia tavoitteita. Tavoitteisiin liittyvät globalisaation lu-paukset taloudellisesta ja kosmopoliittisesta vapaudesta sekä misvapaudesta yli rajojen. (Dean 2007, 5.) Vapaan sosiaalisen liikku-vuuden painottamisen tausta-ajatuksena on se, että nuoret aikuiset löy-tävät oman toimijuutensa ja yhteiskunnallisen aseman sekä paikan, jo-hon asettua (Gordon 2005b, 123). Vapaus on yksi länsimaisista perus-arvoista ja vetoamalla vapauteen, ihmisen kykyyn itse hallita ja ohjata itseään, on mahdollista kontrolloida valintoja. Kontrolli perustuu suos-tuttelevan vallan ideaan (ks. Galbraith 1984, 17–19, 27; Helne 2009, 19–
22), jonka mukaan vain vallanpitäjät ja päättäjät ovat pätevimpiä arvi-oimaan, mikä kulloinkin on yhteiskunnassa vallitseva ja hyväksytty diskurssi. Kontrolli kaventaa puheoikeuden, kun vallitsevasta diskurs-sista poikkeavista asioista täytyy vaieta. (Ks. Walkerdine 2003; Keskita-lo-Foley 2011, 34–35.) Suostuttelussa on kyse myös resursseista, jotka eivät jakaudu tasapuolisesti vallan haltijan ja vallan kohteen kesken (Wrong 1979, 32–34). Suostuttelevan vallan tarkoitus on vaikuttaa mie-lialaan, tunteisiin, asenteisiin ja ajatuksiin. Sen avulla voidaan tuottaa valvontaa sekä rajoituksia kommunikaatiolle. Yksilönvapaus kiehtoo ihmistä, mutta sen hintana on kasvava valvonta, jolle suostuttelevan vallan alla annetaan lupa kuin huomaamatta17.
17 Michel Foucault’n teoksessa Tarkkailla ja rangaista esitetään Jeremy Bent-hamin kehittämä Panopticonin mekanismi, mikä tarkoittaa valvonnan järjestä-mistä jatkuva tarkkailun avulla, mutta valvojaa ei voi tunnistaa (Foucault 1980, 225–229). Nykyään jatkuvan valvonnan alla olemisesta on tullut osa kommuni-kaatiota, siihen suostutaan ja se valitaan vapaaehtoisesti. Ihmiset kirjoittautuvat esimerkiksi internet-yhteisöihin ja jättävät sijaintitiedot avoimeksi älypuheli-missaan. Paikannukset ilmestyvät automaattisesti nähtäville mm. facebookiin.
”Yritys ja sen luoma kontrolli toimivat todella kuin kaasu: näkymätön, huu-maava ja joka puolelle yltävä vaikuttava voima”. (Elmgren 2010, 67–68; ks.
myös Habermas 1962, 251.) Postmodernin teoreetikon Fredric Jamesonin (1979, 144) mukaan erilaiset kulttuurin tuotteet eivät pystyisi manipuloimaan ihmistä, jos niillä ei olisi samanaikaisesti tarjottavana yleisölleen pientä fantasialahjusta.
Tuotteiden luonteeseen kuuluu, että ne toimivat ihmisten toiveiden ja fantasi-oiden viesteinä - vääristyneestikin - eivätkä ne itsestään voi oikeuttaa vallitse-via järjestelmiä ilman yleisön lupaa. (mt.)
51