Tutkimukseni pitkittäisessä asetelmassa eri aineistot linkittyvät toisiin-sa. Kokonaisuudessaan tutkimusaineistoni koostuu toisiaan ajallisesti ja sisällöllisesti täydentävistä materiaaleista. Elämänkulkua jäsentävä ai-kajana rakentuu tutkimuksessani vuoden 2011 haastattelujen taustaksi vuonna 1989 lähetettyjen kyselylomakkeiden vastauksista ja vuoden 2001 kirjoituspyynnön avulla saaduista kertomuksista. Lapin työvoi-mapiirissä kerätyt välikoonnit 1994 ja 1995 ovat työllisyystilannetta kar-toittavaa ja muita aineistoja täydentävää tietoa. Ne perustuvat virkaili-joiden kirjaamiin muistiinpanoihin ja heidän kerrontaansa. Kyseistä ai-neistoa (aineisto 2) en analysoi tässä tutkimuksessa, sillä merkintöjä tai huomioita löytyi vain osasta rekisteriin tallennettuista dokumenteista.
Koonti 5–6 vuotta kyselyn jälkeen antaa tietoa siitä, kuinka moni syk-syn 1989 työttömistä työnhakijoista oli edelleen työnhakutilanteessa 90-luvun puolivälissä (ks. taulukko 1, s. 24).
Ydinaineistoni koostuu kirjeistä ja haastatteluista, joiden välillä on yhdeksän vuotta. Vielä pitemmällä aikavälillä tarkasteltuna vuodesta 1989 lähtien tutkimuksessa mukana olevien elämäntapahtumat ja
ko-28
kemukset kiinnittyvät aikaan 1989–1990 vuodenvaihteesta vuoteen 2011. Erityisesti aikajanana toimineet vuoden 1989 kyselylomakkeiden vastaukset ja vuoden 2002 kirjeiden sisällöt ohjasivat vuoden 2011 haastatteluissa käsittelemään jokaiselle tärkeitä asioita yhteisten, tut-kimuskysymyksiin liittyvien teemojen lisäksi (ks. liite 1). Tutkimukses-sa mukana olleet toivat tutkimuksen keskiöön erilaisia teemoja juuri omalle elämänkululleen merkityksellisten asioiden kautta ja omasta kertojan perspektiivistään. Tämä mahdollisti minulle tutkijana näkö-alan toimijuuden rakentumisen tarkasteluun aineistolähtöisesti ja ai-nutkertaisella tavalla.
Aineistojen luennassa olen palannut kyselylomakkeisiin, kirjeisiin sekä haastatteluihin useaan otteeseen. Laadin haastatteluita tukevat teemat vuoden 1989 kyselylomakkeiden ja vuoden 2001–2002 kirjeiden pohjalta liittämällä ne sisällöllisesti tutkimukseni teoreettiseen kehyk-seen ja tutkimuskysymyksiin. Laatimani teemoittelu auttoi pääsemään vuonna 2011 nopeasti haastattelun alkuun, kun saatoimme ajatukselli-sesti ottaa kiinni aikaisemmista, jo kauan sitten tapahtuneista yhtey-denotoista niin kyselylomakkeen vastausten kuin myöhemmin kirjoite-tun kirjeen sisällön perusteella. Näin sain liitetyksi teemat tutkimuk-seen osallistuvien elämään ja kokemuksiin.
Kysyin kirjoituspyynnössäni vuonna 2002 mahdollisuutta haastatte-lun tekemiseen myöhemmin tutkimukseni edetessä. Suostuminen tuli joko mainita erikseen tai osoittaa asia kirjoittamalla nimi ja puhelinnu-mero kirjeeseen. Haastatteluja varten päivitin yhteydenottoon luvan antaneiden yhteystiedot internetin numeropalveluiden ja väestörekiste-rikeskuksen osoitepalvelun kautta vuodenvaihteessa 2010–2011.
Kirjeen kirjoittaneista (N=29) halusin valita haastatteluun henkilöitä, jotka antoivat suostumuksensa mahdolliseen myöhempään yhteyden-ottoon. Halusin lisäksi, että jokaisen kolmen kotipaikkakunnan alueelta (Kolari, Posio, Sodankylä) haastatteluissa olisi mukana ainakin yksi mies ja yksi nainen. Perusteluna nais–mies -jaolle puolestaan oli se, että ensimmäisestä aineistonkeruuvaiheesta lähtien osallistujien lukumäärä oli jakaantunut melko tasan kyseisten sukupuolten mukaan.
29
Kysymyksenasetteluni mukaan olen kiinnostunut lähielämäkerrois-ta sen sijaan, että lähielämäkerrois-tarkastelisin lapsuudeslähielämäkerrois-ta aikuisuuteen etenevää elä-mänkulun kronologista kerrontaa. Aineistonkeruumuotona kirjeet tar-josivat tutkimukseen osallistuville mahdollisuuden pohtia niitä asioita, jotka ovat olleet merkityksellisiä heidän elämänkulussaan edellisen, vuoden 1989, yhteydenoton jälkeen. Tutkimusraporttini analyysilu-vuissa viisi ja kuusi on mukana yhteensä 29 kertojaa, joista naisia on 17 ja miehiä 12. Vaikka osa kirjeistä sisälsi esimerkiksi työsuhteiden mää-rällistä kuvailua tai niissä todettiin hyvin lyhyesti kirjoitushetken elä-mäntilanne, olen sisällyttänyt kaikki kirjeet analyysiini mukaan. Ly-hyiden kirjeiden ytimestä olen pyrkinyt analysoimaan tekstiltään pi-tempien ja ilmaisultaan tiheämpien kirjoitelmien sisältöjä laajentavaa tai tukevaa kerrontaa. Näen lisäksi, että kirjeen lähettäminen sinänsä on jo ollut luottamuksen osoitus tutkimuksentekoani kohtaan.
Talvella 2011 yritin tavoittaa puhelimitse niitä 18:aa henkilöä, jotka olivat antaneet kirjeessään luvan ottaa yhteyttä tutkimukseni edetessä.
Osalla tutkimukseen aikaisemmin osallistuneista puhelinnumero ja osoite osoittautuivat salaisiksi tai heitä ei löytynyt nimen perusteella.
Osaan annetuista numeroista ei vastattu ja huolimatta vastaajaan jät-tämästäni viestistä, en saanut henkilöön yhteyttä.
Jatkotutkimusluvan antaneet henkilöt eivät jakaantuneet tasaisesti sukupuolen ja alkuperäisten kotipaikkakuntien mukaisesti. Sain lopul-ta sovittua puhelinhaaslopul-tattelut helmikuulle 2011 viiden naisen ja viiden miehen kanssa. Haastattelut kestivät 40 minuutista tuntiin. Litteroin tallennetut haastattelut itse. Kirjeistä ja haastatteluista kertyi tekstiä 200 sivua 1,5 rivivälillä. Tutkimukseni taustalla olevaa kyselylomakeaineis-toa olen lisäksi analysoinut vuoden 1990 pro gradu -tutkielmassani (N=232), jossa on 98 sivua, liitteineen 132 sivua.
Valitsin puhelinhaastattelun ensisijaisesti maantieteellisten etäisyyk-sien vuoksi ja kustannussyistä. Haastatteluun lupautuneista vain yksi asui Rovaniemen seudulla, muut eri puolilla Lappia ja Suomea. Pohdin haastattelujen tekemistä Skypen tai muun verkkoyhteyden kautta, sillä verkko mahdollistaa nykyisin monin tavoin ja monenlaisen
tutkimus-30
aineiston keräämisen. Päädyin puhelimen käyttöön, koska näin kaikki haastateltavat olivat järjestelyjen, puhelinlaitteen ja tavoitettavuuden suhteen tasavertaisessa asemassa. Verkko- ja puhelinyhteydet eivät toimi kaikkialla Suomessa moitteettomasti, mutta puhelimen kanssa voi helpommin siirtyä kuuluvuusalueelle.
Kasvokkaiseen vuorovaikutukseen verrattuna puhelinhaastatteluis-sa jäävät ulkopuolelle toimijoiden kehoviestintä, ilmeet ja eleet. Puhe-limessa voi kuitenkin äänenpainosta, tauoista sekä äänenkäytöstä tulki-ta haastulki-tateltulki-tavan olotilaa. Merja Laitinen (2004) toteaa keränneensä osan tutkimusaineistostaan haastattelemalla henkilöitä sekä kasvok-kain että puhelimessa. Luottamuksellisen suhteen luominen voi helpot-tua puhelimessa varsinkin vaikeista elämäntilanteista kerrottaessa, kun henkilön ei tarvitse esiintyä kasvokkain. (Laitinen 2004, 64–65.)
Puhelinhaastatteluissa pyrin vuorovaikutteisen suhteen luomiseen.
Tartuimme alussa jokaisen omaan lähihistoriaan kyselylomakkeen tie-tojen ja kirjeen sisällön sekä niihin sisältyvien muistie-tojen mieleen pa-lauttamisella, jotta lähtökohta tuntuisi jokaiselle omalta. Haastattelujen taustoittaminen kyselylomakkeen tiedoilla ja kirjeen kerronnalla laajen-si sekä syvenlaajen-si tutkimuksessa mukana olevien kerrontaa. Kyselyloma-ke ja siitä poimimani henkilön vastaukset tutkimuskysymyksiin toivat pintaan jo unohduksissa olleita muistoja tai tunteita yli 20 vuoden ta-kaa. Haastattelussa kertojat saattoivat tulkita kirjeessä kuvailtuja mer-kityksellisiä tapahtumia ja pohtia niiden painoarvoa nykyisyyttä ajatel-len. Toisiinsa linkittyvä aineisto auttoi henkilöitä pääsemään elämän-kulun reitille ja katsomaan menneeseen, nykyhetkeen ja tulevaisuu-teen. Haastatteluihin osallistuneet reflektoivat elämäntapahtumiaan ja valintojensa taustoja, joten kertomuksissa saattoi tulla esiin kipeitä muistoja ja vaikeita valintatilanteita. Aineistojen analyyseissa olen pyr-kinyt kysymään aineistolta vastauksia tutkimuskysymyksiini, joten nä-kökulmavalintani rajaa osan aineistosta tämän tutkimuksen ulkopuo-lelle.
31
Haastattelumenetelmäni oli epämuodollinen keskusteluhaastattelu (ks. Patton 2002, 342–343), jossa jokainen tiesi osallistuvansa tallennet-taviin, tutkimukseen liittyviin haastatteluihin. Keskustelunomaisuus tarkoitti tutkimusteemojen mukaista vuorovaikutustilannetta, jota var-ten olin erityisesti oman puheeni tueksi laatinut muutamia valmiita ky-symyksiä. Haastattelu rakentui jokaisen kanssa erilaiseksi kohtaa-miseksi nykytilanteesta lähtevien tunnelmien ja haastateltavan kerron-nan kautta. Suvi Ronkainen (1990) puhuu kokemustenvertailuteknii-kasta, joka edustaa feministisessä tutkimuksessa vaihtoehtoista tapaa haastatella. Haastateltavien ja haastattelijan kokemukset asetetaan rin-nakkain ja haastattelu etenee mahdollisimman tasa-arvoisesti keskus-tellen, ei niinkään perinteisen haastattelun malliin kysyjän ja vastaajan positioista.
Kirjeet 2001–2002 ja haastattelut 2011 ovat samanarvoisia tutkimuk-seni ydinaineistoja. Ne havainnollistavat sekä täydentävät analyyseja ja tulkintoja riippuen niistä kysymyksistä, joita eri luvuissa kulloinkin kä-sittelen. Kirjeissään useat tutkimukseeni osallistuneet kertoivat erityi-sesti elämän muutoskohdista, kauaskantoisista ratkaisuista ja elämän-valinnoista itseä, perhettä tai läheisiä koskien. Toiset kirjoittivat avoi-mesti kokemuksistaan ja tekivät omia tulkintojaan niistä, toiset enem-mänkin esittelivät tapahtumien kulkua, esimerkiksi työttömyys- tai työllisyysjaksoja määrällisesti.
Alussa järjestin aineistot värikoodeilla koulutusta, työtä, parisuhdet-ta ja perhettä sekä sukupuolparisuhdet-ta koskeviin teemoihin. Toisessa vaiheessa luenta kohdistui teemoittelun pohjalta modaalisuuksia ja toimijuutta kuvaaviin sisältöihin, jotka merkitsin huomioina ja koonteina tekstien marginaaleihin. Tässä vaiheessa luin aineistoista niitä kuvauksia, jotka liittyivät elämänkulun yhteiskunnallisiin ja kulttuurisiin ulottuvuuk-siin, kuten lähtemis- ja jäämisdiskursseihin sekä Lappi-suhteeseen. Kir-jottaessani merkitsin kaikki tutkimusraporttiin liittämäni aineistokat-kelmat litteroituun tekstiin kursiivilla, mikä helpotti aineistokatkelmiin palaamista analyysien ja tulkintojen sykleissä hermeneuttisen lähesty-mistavan (ks. luku IV ) mukaisesti.
32