Uusliberalismi liittyy tutkimuksessani erityisesti niiden puitteiden ja käytäntöjen tarkasteluun, joiden kautta yhteiskunta tarjoaa mahdolli-suuksia koulutukseen, työhön sekä toimijuuksien rakentumiseen. Ky-symys on taustalla olevasta ajattelutavasta, teknologisesta tehokkuus-diskurssista, jota yhteiskunnassa painotetaan. Koulutuksen ja työelä-män kohtaamisen näkökulmasta nykyisessä oppimisyhteiskunnassa eläminen tarkoittaa sitä, ettei tutkinnon jälkeen siirrytä vakinaiseen työelämään, kuten aikaisemmin tapahtui. Elinikäisen oppimisen aja-tuksen mukaisesti koulutus ei pääty, vaan sen sijaan korostetaan jatku-vaan muutokseen sopeutumista (Deleuze 1990) ja oppimisen työelä-mänikäisyyttä, opiskelua työelämää varten (ks. Ojala 2005, 51). Tämä tarkoittaa uudelleen kouluttautumisen vaatimusta ja valmiuksien hankkimista useampiin ammatteihin. Työelämän murroksessa yksilön on muokattava jatkuvasti markkinakelpoisuuttaan, näytettävä ja todis-tettava oma osaamisensa yhä uudelleen (Giddens 1991; Rose 1998; Jul-kunen 2008; Hänninen 2009; Lempiäinen 2009; Mäkinen 2012). Koulu-tuksen inflaatiosta ja jatkuvasta itsensä kehittämisvaateesta puhuu tut-kimuksessani mukana oleva Kaisa (42 v.)18:
18 Kunkin aineistokatkelman kohdalla kerron pseudonyymin, jonka olen va-linnut sattumanvaraisesti. Nimillä haluan merkitä lukijalle tutkimukseen osal-listuvien nais- ja miesjakoon perustuvan sukupuolen, koska se painottuu tut-kimuksessani. Litteroinnissa kolme pistettä tarkoittaa taukoa, sulkeiden sisässä kolme pistettä taas sitä, että olen lyhentänyt katkelmaa tai poistanut siitä tuota tms. -sanoja, nimiä tai omia kommenttejani. Hakasulku tarkoittaa, että olen li-sännyt tarkennuksen, muuttanut nimiä tai ammattinimikkeitä anonymiteetin turvatakseni. Kun virke loppuu viivaan ja pisteeseen -. tarkoittaa se, että puhu-ja tai apuhu-jatus vaihtuu. Murre on puhupuhu-jan puhu-ja olen pyrkinyt toistamaan sen niin au-tenttisena kuin mahdollista. Aineistokatkelmat esitän omina kappaleinaan teks-tistä erotettuna ja tekstissä kursiivilla kirjoitettuna. Jos lainausmerkit esiintyvät kirjeistä poimittuissa katkelmissa, ne ovat tutkimuksessa mukana olevien omia.
Jos en erikseen muuta mainitse, ikä tarkoittaa syntymävuoden mukaista ikää kirjeen kirjoittamisen aikaan vuosina 2001 tai 2002 ja haastattelujen aikaan vuonna 2011.
52
Maisterit pääsee ennää vaan töihin – ei siellä merkonomeja ole kuin ne, jotka on joskus kauan sitten palkattu (…) Kun pääsee töihin niin voi kui-tenkin tavallaan kuin ansaita oman paikkansa. (…) mutta se joka päivä täytyy ansaita niinko uudelleen, että työelämä ei anna armoa yhtään, se on niin vaativa sitten. (Kaisa 42 v., haastattelu 2011)
Raija Julkunen (2008, 18–19) on koonnut yhteen vanhaa ja uutta työtä kuvaavia vastakkainasetteluita. ”Uusi” muuttuu käsitteenä ajan kulu-essa niin paikaltaan kuin sisällöltään. Kun puhutaan 2000-luvun työ-elämästä, sitä kutsutaan jälkiteolliseksi, jälkifordistiseksi ja jälkimo-derniksi tai nykyisin vain uudeksi työksi. Tietoistunut, kognitiivinen työ on vastakohtana ruumiilliselle ja manuaaliselle, yksilöllinen kollek-tiiviselle, liikkuva työ paikallaanpysyvälle ja joustavuus rutinoituneelle työlle. (mt.)
Koulutus ja ammattitaito ovat vain osa uuden työn tekemistä. Ny-kyisin ihmisiltä odotetaan yhä enemmän oman persoonan, muiden ky-kyjen, lahjakkuuksien ja taitojen antamista työelämän käyttöön. Työssä joudutaan nykyisin pohtimaan osaamisen tilaa: onko kehittänyt itseään tarpeeksi, millaiset ovat rajat ja mahdollisuudet työtehtävissä, paljonko voi tai täytyy laittaa peliin tunteitaan ja minuuttaan. (Julkunen 2008, 122–123.) Voimia voi kuluttaa tunne siitä, ettei riitä nykyisiin työtehtä-viinsä eikä esimerkiksi edes lisäkoulutuksella ole ansainnut työpaik-kaansa muutosten keskellä. Vaatimukset koskettavat entistä intiimim-min sitä, millainen ihintiimim-minen kokonaisuutena on, mitä hän osaa ja miten hän markkinoi itseään (Mahlakaarto 2010, 15). Uuden työn tekijän ei tarvitse osata erityisesti jotain, vaan hänellä on hyvä olla potentiaalia ryhtyä millaisiin työtehtäviin tahansa. Richard Sennett (2007, 93) kat-soo, että esimerkiksi monissa uusissa yrityksissä osaaminen tarkoittaa ihmisen kykyä ryhtyä johonkin uuteen, jolloin aikaisempaa työkoke-musta ei arvosteta perinteiseen tapaan.
Koulutuspolitiikan tavoitteena on tuottaa kompetenssia ja kvalifi-kaatioita, jotka avaavat yksilöille ovia työmarkkinoille. Ammatillisten
53
valmiuksien saamisen lisäksi koulutuksen aikana ihmiselle muodostuu symbolinen käsitys siitä, miten hän oppii, mitä hän osaa ja millainen hän on. Käsitykset itsestä avaavat tai sulkevat mahdollisuuksia elä-mänkulussa ja toimijuuden rakentumisessa. Koulutuksen järjestäminen niin, että se tavoittaa mahdollisimman hyvin aina tietyn ikäluokan edustajat, vastaa käsitystä koulutuksellisesta tasa-arvosta. (Antikainen, Rinne & Koski 2000, 242–244.)
Elinikäisellä oppimisella ja koulutuksella on kahdenlaisia poliittisia päämääriä: toisaalta se liittyy kansakuntaa sivistäviin tavoitteisiin ja toisaalta taloudellisen kasvun edistämiseen. Yksilöä korostavassa pu-heessa hyvinvoinnin ja vallan erojen ajatellaan syntyvän oppimiskyky-jen ja -haluoppimiskyky-jen tuottamina. On vaarana, että erooppimiskyky-jen ei nähdä rakentuvan lainkaan marginaalissa oleville ja syrjäytetyille tarjoutuvista valinnan-mahdollisuuksista ja heidän elämäntilanteistaan käsin. Koulutuksen avulla ei ole pystytty muuttamaan esimerkiksi sukupuoleen, seksuaali-suuteen, etnisyyteen, ikään ja yhteiskuntaluokkaan liittyviä eriarvoi-suuksia ja niitä ylläpitäviä rakenteita. (Koski & Filander 2009, 140–141.) Elinikäistä oppimista voidaan analysoida Richard Sennettin (2004) erottamien ideaalityyppien jaottelulla. Ammatillista osaamista, kyvyk-kyyttä ja hallintaa on mahdollista tarkastella kahdesta näkökulmasta.
Ammattitaito (craft) nähdään kykynä tehdä jokin asia hyvin. Hallinta (mastery) tarkoittaa, että osoitetaan muille kuinka hyvin työ on tehty.
Hallitsija ja ammattitaitoinen ihminen ovat erilaisia ideaalityyppejä ja saavat aikaan eri tavalla kunnioitusta muissa ihmisissä. Ammattilainen, työn osaaja voi unohtaa itsensä, koska saa tyydytystä tekemisistään, vaikka tietojen ja taitojen hiomiseen kuluu aikaa. Hallitsevassa asemas-sa olevan tekijän tyytyväisyys syntyy suorituksen ja onnistumisen esit-tämisestä muille sekä työn kohteen välineellisestä arvosta, joka johtaa johonkin toiseen, uuteen tavoitteeseen. Hallinnan osoittaminen voi ta-pahtua nopeasti, kuten Sennettin esittämässä Audenin runossa
tapah-54
tuu19. Hallinnassa tyydytyksen tunne voi kasvaa myös itsetietoisuu-desta, oikeassa olemisen ylemmyydestä. (Sennett 2004, 91–93; ks. Kes-kitalo-Foley ym. 2010, 26.)
Elinikäisen oppimisen lisäksi voidaan puhua elämänlaajuisesta (ks.
Sallila 2004) oppimisesta, joka tarkoittaa jatkuvaa itsensä kehittämistä sekä uusien mahdollisuuksien avaamista. Opiskeluinto, osaamisen, taidon tai tiedon tarve oppia syntyvät tällöin henkilökohtaisesta, itsen-sä sivistämisen halusta ja ilosta, esimerkiksi kielen opiskelusta matkus-tamista helpottamaan. Opiskelemaan hakeutuminen voi olla oma, tie-toinen ja suunniteltu valinta, kun haluaa suuntautua uudelle työural-le20. Kyse on muusta kuin työmarkkinoiden ja yhteiskuntamuutosten edellyttämästä kansalaisvelvollisuudesta, joka kaikkia koskevana vaa-timuksena voi aiheuttaa stressaavaa varuillaan oloa. Varuillaan olo tar-koittaa pelkoa siitä, säilyykö nykyinen työpaikka vai ei, voiko jatkaa nykyisessä ammatissa vai ei. Erilaiset valmiudet ja mahdollisuudet osallistua koulutukseen ja oman työmarkkinakelpoisuuden laajentami-seen rajaavat ihmisten osallistumista vaihtoarvon kasvattamilaajentami-seen. Jos ei hakeudu koulutukseen, voi jäädä ilman niitä vaihdon välineitä, joita tarvitaan työpaikoista käytävää kilpailua varten.
19 Sennett analysoi ammatillista vahvuutta ja kykyä osoittaa ylemmyttä tulkit-semalla englantilais-yhdysvaltalaisen runoilijan Wystan Hugh Audenin runoa
”Seksta” eli Horae Canonicaen kolmatta osaa vuodelta 1954 (ks. Sennett 2004, 91–92).
20 Tapio Nykäsen (2014) haastattelussa Asko Suikkanen puhuu limittäisistä työurista: ”Ihmisen elämänura nähdään sateenkaarena, jossa elämän tuottavin kohta eli keskikohta on liian lyhyt. Pitäisi lähteä suosimaan limittäistä elämän-kulun mallia, jossa ihminen osallistuu varhaisemmin työelämään, on uudel-leenkoulutuksessa ja vaikka työttömänäkin vähän aikaa, sitten osallistuu ennen eläkkeelle jäämistä tai jo jäätyään vielä uudelleenkoulutukseen ja on työelä-mässä vielä hyvinkin pitkään.”
55