Essin (40 v.) kanssa haastattelussa vuonna 2011 käy ilmi, että lähtö poh-joisesta oli aikoinaan hänelle helppo päätös. Lähisukulaiset asuivat jo kauempana kaupungissa ja opiskelupaikka löytyi etelämpää: Mieli teki tänne [kaupungin] suuntaan kuitenki itellä. Koulutukseen hakeutuminen oli lähtemisen syy jo aikaisemmin muuttaneen perheen ohella:
153
No se oli se, ko sitä pääsi tänne (…) opiskelleen (…) Niin ja velipoika oli 91-kevväällä yläasteella, niin isä, äiti ja velipoika muutti sieltä [Lapista]
pois.
Essi valmistui 1,5 vuoden koulutuksen jälkeen vuonna 1991 sosiaali- ja terveysalan oppilaitoksesta. Hän arvostaa koulutusta perustutkintona ja näkee sen hyväksi jo senkin vuoksi, että voisi ymmärtää ja tuntea ihmistä paremmin: kun valmistuin perushoitajaksi [siitä on] ollu hyötyä.
Monessaki suhteessa, on semmonen vähän erilaisempi pohjatieto ihmisestä kuitenki mitä on muilla – tietyllä tavalla (…). Työpaikka löytyi heti valmis-tumisen jälkeen. Sijaisuuksien ja määräaikaisuuksien hoitaminen kesti pari vuotta ja vakinainen työpaikka varmistui vuonna 1993. Elokuussa 2001 hän jatkoi opintoja aikaisemmassa oppilaitoksessa, mutta kertoo jääneensä valmistumisen jälkeen kotiin työtapaturmassa loukkaantu-neen miehensä henkilökohtaiseksi avustajaksi.
Virpi: (…) sulla on ollu kuitenki, ko mie katoin että 1989 (…) olit jo sil-loin sanonu että hoitoalalle – soli jo silsil-loin selkeä vai?
Essi: No jos en aivan väärin muista, niin ei aivan hirveän selkeä mulla kuitenkaan oo ollu, mikä on niinko tulevaisuuen ammatti, mutta se oli semmonen mikä tavallaan on kuitenki tullu semmoseksi päällimmäisek-si näistä työpaikkahommista (...) mutta semmosta [selkeää] ei ole ollu koskaan.
Essi harkitsi useampia vaihtoehtoja ennen uravalintaa. Hän ottaa esille
”poliisikouluvillityksen” sekä toimintaterapeutti- ja fysioterapeuttikou-lutuksen 1990-luvun suosittuina koulutusaloina:
Essi: Noo – mitä on jääny päällimmäisenä mieleen, aika paljon oli joilla-ki tyttöilä ja joilajoilla-ki pojilajoilla-ki oli toimitaterapeutiksi ja polliisi oli se toinen.
Se oli melkonen siihen aikaan tämä polliisikoulu.
Virpi: Niinpä muuten on ollukki! Miehän olen muuten ittekki pyrkiny poliisikoulhuun (naurua). Nyt muistin ku sanoit! (Kumpikin nauraa.)
154
Essi: Kyllähän sitä itelläki tuli silloin kerran hajettua, just sen [jälkeen]
ku valmistu ylioppilaaksi ja sai lakin niin sinä keväänä muistaakseni haki itekki poliisikouluun, mutta en päässy sen takia että ko ei ollu työ-kokemusta (…) Sese oli se poliisikouluvillitys oli (…) aika kova ja fy-sioterapeutti oli toinen, mikkä niinkö jääpi päälimmäisenä mieleen sillai että. Mutta en ossaa sillai sanoa, että oliko enemmän kummalla, kum-piaki, vaan minusta tuntuu että se oli sekä että, sekä tyttöilä että pojilla.
Hoitoalan jatkokoulutukseen olisi pitänyt hakeutua Itä-Suomeen, jonne matka olisi ollut liian pitkä kotiseudulta. Ajatus lisäkoulutuksesta jäi kytemään ja Essi oli haastattelussa 2011 hyvin iloinen siitä, että on vih-doin vuonna 2012 valmistumassa vyöhyketerapeutiksi: Että JOS kaikki mennee hyvin niin EHKÄ ensi vuonna saa niinko niinsanotusti paperit pois sieltä. Kyseisen koulutuksen avulla voi jatkaa hoitoalan opintoja, jota Essi on suunnitellut jo jonkin aikaa.
Haastattelussa tulee esiin Essin työtilanne henkilökohtaisena avusta-jana, joten puhe siirtyy työnteon mahdollisuuksiin:
Virpi: Sehän [vyöhyketerapeutin] homma on sitten semmonen, jota voi tehä niinko [koti]ympäristössäki että - .
Essi: On se sillä tavallaki, että kun sitä ite ei välttämättä jaksa lähteä tuonne sairaalaympäristöön tekkeen niitä hommia, niin on kuitenki, tie-tyllä tavalla on suunnitelmissa, että jos pistäs sitten oman yrityksen pys-tyyn. Siinä pystyis sitten vähän ite sumplimaan niitä työaikoja, miten tekkeepi päivässä aina niitä (…). Että jos olet ulkopuolisella töissä niin ei sitä sillai – se on tehtävä se tietty tuntimäärä päivää kohti, eikä siinä ole sitten mittään muuta, se on tehtävä sen mukkaan sitte. Omassa hom-massa voi päättää milloin pittää vappaata ja milloin ei.
Essin elämänkulussa koulutus on avannut reittejä työuralle hoitoalalla ja tuonut viime vuosina mahdollisuuksia oman yrityksen suunnitte-luun. Yrittäminen tarkoittaisi mahdollisuutta oman ammattitaidon hyödyntämiseen ja arjen järjestämiseen. Tilanne avustustehtävässä ko-tona vaatii aikataulujen sovittamista, joten kokopäivätyö kodin
ulko-155
puolella ei tunnu Essin mukaan mielekkäältä, ei edes järkevältä. Hän pohtii, että niin, ei sitä tiä, miten se olis menny tämä minun työelämä, jos [aviomies] ei olis loukkaantunu, sitähän ei ossaa sanoa oisko sitä vielä [aikai-semmassa] hommassa vai ei.
Essin vastuu ei näyttäydy omista intresseistä tai eduista luopumisel-ta. Koulutukseen hakeutumisen taustalla hahmottuu huolenpito per-heestä, mutta samalla suhde näyttäytyy kertomuksessa välittämisen ja oikeudenmukaisuuden välisenä dialogina (Komulainen 1994, 31). Katri Komulainen (1994, 32–33) tuo reflektiivinen huolenpito -käsitteen nais-ten itsenäistymiseen ja siihen keskusteluun, jossa puhutaan naisnais-ten uh-rautumisesta ja epäitsekkyydestä sekä vastuurationaalisuudesta. It-senäistymisen ei tarvitse tarkoittaa riippumattomuutta, vaan kykyä hahmottaa ihmissuhteet keskinäisenä riippuvuussuhteena. Arjen pyö-rittäminen tapahtuu nykyisin oman työn, pienen lapsen ja miehen avustamisen ehdoilla:
(…) pääsääntösesti on sillälailla, että aamussa on joku ulkopuolinen työntekijä että siinon kuitenki vielä tuo [parivuotias lapsi] on vielä sen verran pieni niin mullon vähä haasteellisia nämä aamut muuten. Aa-mupalat touhutaan ja niitä näitä omia askareita, välillä mies kattoo sit-ten avustajan kanssa tuota [lasta] että mä pääsen ite tekkeen näitä omia hommia. (Essi 40 v., haastattelu 2011)
Essi arvottaa oman työn tekemisen korkealle ja kokee onnistuneensa urallaan: Loppujen lopuksi ko aatellaan niin mullon aika vähän ollu työttö-myyttä. Sillai niinko koko aikana… silloin alkupäässä. Muutama viikko vain oli sillon kun valmistuin (…), olin työttömänä. Sen jälkeen olen ollu ihan kii-tettävästi, olen kuitenki töitä tehny. (…) siinä mielessä on ollu onni, että on saanu tehä töitä kuitenki.
Kertomuksessa linkittyvät yhteen koulutus- ja työurakertomus sekä parisuhdekertomus. Haluaminen on ohjannut koulutukseen, osaami-nen antaa voimia arjen toiminnoissa ja kykenemiosaami-nen tuo lisäiloa it-senäistymiseen, kuten koulutuksesta valmistumiseen.
Parisuhdekerto-156
muksessa painottuu toisen arvostaminen ja tunne siitä, että voidaan yhdessä olla vahvoja onnettomuuden jälkeen.