Elina (32 v., 2002) kertoo eronneensa avopuolisostaan vuotta aikai-semmin ja on yksinhuoltaja. Vuonna 1991 hän pääsi toimistotyöhön ko-tipaikkakunnallaan, vaikka oli jo ehtinyt harkita valmistumisen jälkeen muuttoa muualle. Töiden vuoksi oli helppoa jäädä. Työttömyysjaksot alkoivat heti seuraavana vuonna ja ensimmäinen kesti kaksi vuotta.
Elinalle työttömyys oli vaikea asia (ks. myös s. 56):
127
Monet kavereistani olivat tänä aikana töissä, tosin pätkätöissä, mutta kuitenkin. Vuoden 1993 alussa pääsin puoleksi vuodeksi töihin. Nautin suunnattomasti työstäni ja koin ihmisarvoni nousevan. Kesällä 1993 olin jälleen työtön, mutta mielialani oli noussut paljon. Muutto etelään ei ol-lut enää mielessä, koska avopuolisoni oli töissä (pätkätyö). (Elina 32 v., kirje 2002)
Mieliala laski sitä enemmän mitä pitemmälle työttömyys eteni: tunsin, että en viitsi/kehtaa kulkea missään, koska olen työtön. Tunne siitä, millä ta-voin työtöntä voidaan kohdella oli masentava: tällöin oli vielä se mielipide töissä olevilla, että työttömät vain nautiskelevat eivätkä huoli töitä tai halua niitä tehdä. Menestystä ja yksilön vastuuta arvostavassa ajassa epäon-nistumisen kokemukset voivat olla rankkoja eikä muilta ihmisiltä heru sympatiaa (ks. Granfelt 1998; 2006). Työttömästä itsestään tulee helpos-ti syyllinen omaan elämänhelpos-tilanteeseen, vaikka taustalla olisi lukematon määrä yrityksiä päästä työelämään. Samalla murenee luottamus siihen, että koulutuksella olisi merkitys työuran aloittamisen kannalta.
Vuonna 1994 Elinan työtilanne parani ja hän jatkoi samassa työpai-kassa ensin vuoteen 1996 ja sitten vuoteen 1998 saakka. Hän kirjoittaa:
... [elin] todella antoisaa aikaa. (…) työni kautta opin paljon ja ne asiat joita olin oppinut koulussa palautuivat mieleen. Tänä [aikana] myös työssäkäyvien mielipide työttömistä oli muuttunut hieman positiivi-sempaan suuntaan. Ymmärrettiin jo, etteivät työttömät ole vapaaehtoi-sesti työttömiä. Koko [alun] kahden vuoden aikana en kuitenkaan unoh-tanut työttömyyden varjoa enkä sitä miltä tuntuu olla työtön.
Elina kertoo, että työni kautta opin paljon ja ne asiat joita olin oppinut kou-lussa palautuivat mieleen. Kertomus vahvistaa näkemystä työn mielek-kääksi kokemisesta. On tärkeää, että ihminen kokee itsensä
tarpeel-128
liseksi ja voi nähdä yhtymäkohtia koulutuksen ja työn eli teorian ja käytännön välillä49.
Elina jäi äitiyslomalle vuonna 1998 ja sen jälkeen työttömäksi, mutta asia ei enää tuntunut kauhealta, olihan minulla kaksi pientä lasta hoidettavana jotka työllistivät minut täysin. Kahden vuoden jälkeen koitti paluu työ-elämään. Se ei tapahtunut kivutta, sillä kotiäitiys oli pudottanut Elinan uudelleen teknologisen kehityksen kyydistä:
Uudelleen työelämään palasin 2000 lopussa, jolloin huomasin, että kaik-ki asiat olivat menneet huimasti eteenpäin. Tietokoneohjelmat olivat muuttuneet ja tulleet entistä tärkeämmiksi. Sähköposti oli lyönyt itsensä läpi täysin ja tullut todella tärkeäksi työelämässä. Työpestini kesti puoli vuotta jonka jälkeen olin jälleen työttömänä, mutta vain muutaman kuukauden jonka jälkeen pääsin taas töihin (onneksi) muutamaksi kuu-kaudeksi. Myös tässä työpaikassani tunsin pudonneeni ns. kyydistä.
(Elina 32 v., kirje 2002)
Koulutuksessa hankitut taidot rapautuvat nopeasti niin teknisellä alal-la, tietotekniikan ja terveydenhoidon sekä muissa kädentaitoja vaativis-sa tehtävissä. Ovaativis-saamispääomaa täytyy päivittää lähes koko ajan. (Sen-nett 2007, 91.) Teknologia kehittyy jatkuvasti ja tietokoneet, muut lait-teet sekä erilaiset sähköiset järjestelmät ovat tulleet jäädäkseen ja ilman niitä on vaikeaa tulla toimeen. Elinan mukaan teknologisen kehityksen myötä ihmiset ovat tulleet kärsimättömiksi ja haluavat asioiden tapah-tuvan heti.
Kun koulutuksen ja työkokemuksen jälkeen ei saakaan pitempiai-kaista työpaikkaa, se aiheuttaa useimmille pelkoa siitä, ettei kelpaa työmarkkinoille osaamisestaan huolimatta. Tehokkuutta ja nopeutta vaativien markkinoiden teknologinen kehitys ei välttämättä kunnioita
49 Käsityksiä työn mielekkyydestä osoittava työolobarometrin balanssimitta on kääntynyt joiltakin osin negatiiviseksi 2000-luvulla. Työnteon mielekkyyden muutos liitetään siihen, että yleisesti talous ja työmarkkinat koetaan varmoiksi tai epävarmoiksi. (Joensuu 2006, 62.) Tutkimuksessani mukana olevilla työhön liittyvä mielekkyys tarkoittaa sitä, että ylipäätään on työ, vaikka pätkäkin.
129
jo kertyneitä taitoja. Aina on mahdollista ostaa uudet, potentiaalisen, uuden työn tekijät halvemmalla kuin kouluttaa uudelleen: ”globaalin etelän kyvykkäiden työntekijöiden vetovoimaisuutta ei voida vähentää vetoamalla globaalin pohjoisen työntekijöiden kokeneisuuteen” (Sen-nett 2007, 94).
Elina pääsi vuonna 2001 kurssille, jonka aikana hän saattoi päivittää erilaisten ohjelmien käyttötaidot ja muut tarvittavat tiedot ajantasalle.
Kurssin jälkeen hän sai töitä projektista kesään 2002 saakka. Työttö-myysuhka juuri ennen kesää ei vie [kirjeen kirjoittamishetkellä] epätoi-voon, vaikka mahdollinen työttömyys kesän alkaessa kirpaiseekin. Las-ten kanssa on paljon mahdollisuuksia viettää aikaa kesällä. Huolestut-tavinta Elinan mielestä on se, saako kotipaikkakunnalta enää töitä tule-vaisuudessa, kun ne tuntuvat olevan kiven alla.
Mielessäni on nykyisin alkanut vilahdella muutto etelään, mutta en koe sitä vielä kuitenkaan ajankohtaiseksi. Toisaalta muutto myös vähän pe-lottaa, koska olen nykyisin yksinhuoltaja ja ns. turvaverkko on minulla täällä hyvä. Myös kasvuympäristö [lapsille] on turvallinen täällä Lapis-sa. Useat kaverini ovat muuttaneet etelään töihin, mutta osa on myös palannut tänne kotikonnuille (opettajia). (Elina 32 v., kirje 2002)
Yksinhuoltajan perspektiivistä toimijuuden tila avautuu paikallaan py-symiskertomuksen kautta. Epävarmuusdiskurssi tulevaisuudesta tuo katkoksen luottamukseen ja turvallisuuden kokemiseen (ks. Julkunen 2008, 114). Ajatukset ovat vakinaisemman työn toivossa usein siirtyneet etelään:
Jos mietin sitä harmittaako minua mikään menneessä niin vastaus on kyllä. Olisi pitänyt silloin nuorempana lähteä vain rohkeasti etelään töi-hin. Nykyisin se on jo vaikeampaa kun on [lapset] ja olen yksinhuoltaja.
Mutta toisaalta olen saanut kuitenkin olla työelämässä ihan kivasti, vaikkakin pätkätöillä, mutta kuitenkin. Täällä on ollut myös hyvä asua.
Nykyisin vain tämä Lappi alkaa tyhjetä, kun kaikki muuttavat pois…
(Elina 32 v., kirje 2002)
130
Elina arvioi kokonaistilanteensa positiiviseksi, vaikka työura onkin ra-kentunut enimmäkseen pätkätöistä. Töiden saamisen lisäksi Elinan huoli kohdistuu siihen, miten turvaverkko säilyy jatkossa, kun Lappi tyhjenee. Vaikka muuttosuunta on ollut kotikunnasta poispäin, on muutama Elinan kaveri tullut takaisin. Työpaikat ovat löytyneet ope-tusalalta, mikä luo toivoa tilanteen paranemisesta. Kun opettajia tarvi-taan, niin silloin on paikkakunnalla koululaisia tai opiskelijoitakin.
Teppo (34 v., 2002) kuvailee kirjeessään määräaikaisia työsuhteitaan vuodesta 1990 lähtien. Töitä on toisinaan saanut etelämpää, mutta vain muutaman kuukauden ajaksi esimerkiksi rakennusalalta. Pätkätöiden jälkeen on täytynyt palata kotiseudulle työnhakuun ja asumaan van-hempien luokse, koska parisuhdetta tai perhettä ei ole. Vuoteen 1993 saakka Tepon työsuhteet olivat puolen vuoden määräaikoja toisinaan samassa työpaikassa. Muutaman seuraavan vuoden aikana töitä löytyi vain kuukaudeksi tai kahdeksi kerrallaan. Vuonna 1997 Teppo oli kaksi kuukautta töissä ja pääsi sitten kurssille, joka kesti kolme kuukautta.
Seuraavana vuonna työt kestivät puoli vuotta ja vuonna 1999 vuorossa oli jälleen työllisyyskurssi alkuvuoden työttömyysjakson jälkeen. 2000-luvulle tultaessa sama tahti jatkui: puoli vuotta töissä ja puoli vuotta työttömänä, vuonna 2001 töitä oli neljäksi kuukaudeksi ja loppuvuosi kului työttömänä. Kirjeen kirjoitushetkellä Teppo kertoo olleensä työt-tömänä talven ja kevään eikä loppuvuoden tilanteesta ole tietoa. Hän toteaa lopuksi, että tulevaisuudesta on vaikea ennustaa, työhommissa on mennyt oikein hyvin. Lapissa on mukava asua, luonto on vielä suhteellisen puhdas.
Tepon kertomuksessa toimijuus on odottavaa, mutta aktiivista ja osallistavaa erityisesti töiden ja kurssien suhteen. Yli kymmenen vuotta jatkuneiden, tasaisesti vuorottelevien työttömyys- ja pätkätyöjaksojen kuvailun jälkeen hän toteaa Elinan tapaan, työhommissa on mennyt oikein hyvin. Työ määrittyy sisällöltään kokonaisvaltaisemmaksi ”hommaksi”
kuin pelkästään määräaikaisiksi työsuhteiksi, jotka hän esittelee kir-jeessään. Toteamuksen voisi lukea niin, että silloin kun töitä on ollut, ne
131
ovat sujuneet hyvin. Toive paremmasta jo pitkään samanlaisena jatku-neesta elämänkulun epävarmasta suunnasta huolimatta sisältyy ajatuk-seen siitä, että tulevaisuutta on vaikea ennustaa. Vaihtoehtona olisi lannistuneena todeta, ettei tilanne kuitenkaan miksikään muutu, mutta Teppo jättää avoimeksi ja mahdolliseksi positiivisen vireen tulevaisuut-ta ajatellen.
Olli (34 v., 2002) kertoo olleensa vuodesta 1990 lähtien pääasiassa työttömänä ja olleensa vain muutaman kerran työsuhteessa. Hän ker-too sairastuneensa 1990-luvun alussa ja odottavansa eläkepäätöstä, vaikka toivoisi jatkavansa vielä työelämässä esimerkiksi jonkin työlli-syyskurssin kautta. Onhan se aika turhauttavaa tämä elämä kun ei ole mi-tään tekemistä. Ja alkaa olla niin huono kuntokin, hän toteaa. Kertomukses-ta kuvastuu turhautuminen jatkuvassa välitilassa olemiseen. Ajan ku-luessa ihmiselle muotoutuu käsitys omista mahdollisuuksistaan, jotka voivat joko avata tai sulkea reittejä toimijuuden rakentumiseen. Pitkän ajan kuluessa kasaantuneet osattomuuden kokemukset ilman merkit-tävästi parempaan suuntaan muuttuvia tulevaisuuden näkymiä voivat rapauttaa toimijuuden tuntoa (Gordon 2005b; Vanhalakka-Ruoho 2014, 199).