Anna (32 v.) kertoo kirjeessään vuonna 2002 elämänkulustaan 1990-luvulla. Vanhemmat olivat eronneet jo ennen vuotta 1990 ja isä oli jää-nyt asumaan kotitaloon. Vuosikymmenen alkua sävytti isän tapaturma ja sairaseläkkeelle jääminen. Paluu kotiseudulle muualla suoritetun ammattikoulutuksen jälkeen johti pätkätöihin, jotka kestivät noin puoli vuotta kerrallaan. Työllisyyskurssin jälkeen sanoma oli yksiselitteinen:
töitä ei ole luvassa.
Valmistuin ammattikoulusta [19]92 keväällä ja palasin takaisin [koti-seudulleni] Olin erinäisissä pätkätöissä, puoli vuotta maksimissaan ker-rallaan. (…) 1995-vuonna [olin] puoli vuotta kurssilla koska olin ollut vuoden yhtäjaksoisesti työttömänä eikä loppua ollut näkyvissä vaikka olisin kelpuuttanut mitä tahansa työtä. Kurssin jälkeen kerrottiin, ettei työtä tipu taas seuraavaan vuoteen… 1996-vuonna laitoin jo hakemuk-sia eteläänkin. Synkkää olla työttömänä. Mutta niin olivat monet muut-kin, joten seuraa löytyi päivälläkin. (Anna 32 v., kirje 2002)
Anna sai lopulta oma-aloitteisen työnhaun kautta vuonna 1996 vaki-naisen työpaikan alalta, jolle hänellä ei ollut koulutusta. Vuonna 1999 hän irtisanoutui, koska oli tavannut tulevan puolisonsa ja tiedossa oli pitempi reissu ulkomaille miehen työkomennuksen vuoksi.
Paluu Keski-Suomeen tapahtui parin vuoden kuluttua. Anna sai vaikinaisen työn läheltä sitä alaa, jolle oli kouluttautunut aikaisemmin 1990-luvun alussa. Kirjeessään hän pohtii mahdollista Lappiin paluu-taan: Työttömyystilanne on siellä kaamea. Silti voisin ajatella asuvani siellä vielä, ihmisen on siellä hyvä asua ja kasvaa, oppia, ettei ulkoiset seikat ole tär-keitä, vaan se mitä on ihmisen sisällä. Elämän arvot ovat siellä kohdallaan.
Kun Anna muutti takaisin Suomeen, hän huomasi oman arvostuk-sensa erityisesti arjen elämyksiä kohtaan kasvaneen. Hän kertoo, ettei yksinkertaista elämänmuotoa enää arvosteta samoin kuin ennen. Kiire ja vauhti lisääntyvät useilla elämänalueilla, vaikka tahtia voisi Annan mukaan hidastaa.
108
Kiire on yleisesti negatiivinen käsite, mutta nykyisessä elämänme-nossa kiire on useilla aloilla tehokkuuden ja tärkeän ihmisen mittari (Siltala 2007, 365). Annan kertomuksen ytimessä korostuu downshif-ting -retoriikka eli elämän kohtuullistaminen ja huoli yhteiskunnan ki-ristyneestä otteesta: ihmisten mahdollisuudet toimia toisin kuin muut-tuvan yhteiskunnan vaatimukset edellyttävät ovat rajoittuneet. Annan mukaan rajoittuneisuus tulee esiin muun muassa ohjeistamisen lisään-tymisenä ja osaamisen muutoksena:
Ihmiset haluavat kaiken valmiina, tavallinen ”maalaisjärjen” käyttö on vähentynyt huomattavasti, ihmiset eivät tunnu osaavan tehdä asioita it-se. Kaikki pitäisi tulla opastettuna jollain muotoa. (Anna 32 v., kirje 2002)
Diskursiivinen valta voi rajoittaa toimijuuden mahdollisuuksia, kuten Annan mainitseman maalaisjärjen käyttöä. Kun ajatellaan foucaultlai-sittain, että subjekti on vallan, diskurssien ja käytäntöjen tuottama, voi tavallisen maalaisjärjen käytön vähenemistä perustella esimerkiksi tehtävien sisältöjen ohjaavuuden lisääntymisellä. Ammattitaito ja työ-kokemus eivät enää useilla aloilla riitä työssä onnistumiseen, vaan ih-misistä halutaan saada irti enemmän.
Työelämässä ajatus maalaisjärjen käyttämisestä on muuttunut. Sitä tarvitaan henkilökohtaistuvassa uudessa työssä ammattitaidon lisänä erityisesti itsereflektioon, itsekontrolliin ja itseohjaukseen, kun on poh-dittava millä tavoin asiat tehdään, mikä on paras tai mikä on huonoin vaihtoehto. (Julkunen 2008, 118–119, 125–126.) Maalaisjärjen käyttö on laajentunut yksilöllistymisen ja itsensä toteuttamisen -diskurssiksi, jos-sa työn sinänsä kuuluisi antaa eksistentiaalinen merkitys ihmiselle (ks.
mt. 127). Järkeilemisen tilalla korostetaan uuden, joustavan osaamisen omaksumista, jonka avulla vastataan yhteiskunnassa tapahtuviin muu-toksiin (ks. Julkunen 2007, 46–47).
Annan kertomuksessa painottuu hitaan arjen arvostaminen, mikä tu-lee konkreettisesti esiin asuinpaikan valinnassa. Suhtautuminen
tiivii-109
seen kaupunkiympäristöön kuvastuu pitkien työpäivien henkisesti ku-luttavana luonnehdintana ja elämysten mainostamisen kriittisenä poh-dintana. Oman elämänrytmin löytäminen on lisännyt kriittisyyttä run-sauden kulttuuria kohtaan:
Asun maalla, tilaa paljon ympärillä enkä voisi asua suuressa kaupungis-sa ahtautuneena kaupungis-satojen tuhansien ihmisten kanskaupungis-sa (…) Joka paikaskaupungis-sa mainostetaan Elämyksiä, ihmiset tekevät ympäripyöreitä työpäiviä voi-dakseen maksaa laskut – asioista joista he eivät juuri kerkeä nauttia. Mi-nulle elämä on elämys. Joka päivä. (Anna 32 v., kirje 2002)
Elämysten mainostaminen on osa elämänhallinta- ja vastuudiskurssia ja viittaa yhteiskunnalliseen kontrolliin (ks. Filander & Vanhalakka-Ruoho 2009; Helne 2009, 33–34), jonka mukaan ihmisten tulee huolehtia terveydestään ja hyvinvoinnistaan itse – huolimatta esimerkiksi pitkiksi venyvistä työpäivistä ja muiden arjen rutiinien ylläpidosta. Mainosten syyllistävä viesti on se, että ”jos et eläydy”, voit menettää osan hyvin-voinnistasi. Markkinataloudessa yleisesti valitaan tuote, mutta valin-nan ei tarvitse kohdistua siihen, onko juuri se tuote välttämätön (Helne 2009, 30). Elämyksen voi Annan mukaan löytää elämästä itsestään ja tavallisista, pienistä asioista.
Maailman muuttumista Anna pohtii kokemustensa kautta ja kuvaa
”vaaleanpunaisten aurinkolasien” säröilemistä:
Maailma on tänä aikana ja näiden kokemusten myötä mielestäni ”raais-tunut” vai johtuuko tunne vain siitä, että tietoa tulee niin paljon enem-män, joka puolelta. (…) vaaleanpunaiset aurinkolasit ovat vain saaneet säröjä, maailma voi olla paha paikka, sota on hirveää. Ihmiset kauhiste-levat dopingin käyttöä ja vaatteiden epäsopivuutta ja ympäri maailmaa ihmiset sotivat ja kuolevat. (Anna 32 v., kirje 2002)
Ympärille katsominen ja oman tilan tulkitseminen ihmisten hädän kes-kellä ulkomailla on antanut Annalle uutta perspektiiviä nähdä maailma värittyneenä tummien sävyjen kautta. Dopingin käytön, vaatteiden
110
epäsopivuuden ja sodan kärsimysten vastakkainasettelu antaa mahdol-lisuuden suhteuttaa maailman kriisitilanteet ja oman elämän tapahtu-mat toisiinsa. Tila asuinpaikassa maaseudulla on fyysisesti laaja, mutta Annan toimijuuteen on avautunut ”näiden kokemusten myötä” erilai-sia kohtaamisen tiloja uudenlaisten näkemisen ja ymmärtämisen tapo-jen kautta.