Kirsti on 45-vuotias ja asunut Lapissa kotipaikkakunnallaan koko elä-mänsä ajan. Kirjeessään vuonna 2002 Kirsti (36-vuotiaana) kuvaa yk-sinhuoltajan arkeaan 1990-luvulla.
Jos vertaan 1990-lukua 1980-lukuun, on se ollut paljon vaikeampaa ai-nakin työllisyyden kannalta. Myös päivähoito-ongelmia on ollut. Joskus on käynyt niin, että on tullut työtarjous mutta lapselle ei ole löytynyt hoitopaikkaa ja karenssihan siitä on tullut. Siksi olen joutunut pitämään lasta osa-aikaisena hoidossa myös työttömänä ollessa, vaikka olisin ha-lunnut hoitaa itse. Tällä tavoin en menettänyt lapseni hoitopaikkaa ja töitä saadessani oli hoitopaikka. (Kirsti 36 v., kirje 2002)
Kirstin toimijuus rakentui hyvin tiukasti lasten huolenpidon ehdoilla niin taloudellisesti kuin yksinhuoltajaäitinä. Lähimenneisyyden päivä-hoito-ongelmat ja työttömyys tukityöllistymisjaksoineen ovat varjosta-neet koko ajan taloudellista tilannetta. Syksyllä 2002 nuorin lapsi on lähdössä kouluun, joten Kirsti odottaa, että no nyt nuokin ongelmat hel-pottavat, koska nuorempi lapsi lähtee syksyllä jo eka luokalle. Yhteiskunnan tukijärjestelmät yksinhuoltajalle ovat pakottavia ja ne vaativat luovi-maan arjessa työn ja työttömyysjaksojen mukaan. Kertomuksen ydin kertoo lastenhoidosta, täytymisestä haluamisen kustannuksella. Kirsti toteaa, että olen joutunut pitämään lasta osa-aikaisena hoidossa myös työttö-mänä ollessa, vaikka olisin halunnut hoitaa itse.
Toimijuutta voidaan kuvata vastuurationaliteetti-käsitteellä (ks. Läh-teenmaa 1992; Komulainen 1994), joka tarkoittaa valintojen ja toimijuu-den kehyksenä halua ottaa huomioon ensin läheisten olosuhteet ja sit-ten vasta itseä koskevat suunnitelmat tai unelmat. Kirstin toimijuus ra-kentuu yhteiskunnallisten reunaehtojen ja arjen olosuhteiden kautta perheen ja työn painopisteiden vuorotteluksi, maailman pitämiseksi paikallaan (ks. Honkasalo 2008, 207).
172
En voi kieltää, etteikö työttömyys ja jatkuva epävarmuus olisi saanut minua toisinaan hyvin masentuneeksi ja alavireiseksi ja itsetuntoni nol-lille. Kun ei koskaan tiedä tulevaa ei voi suunnitella mitään. Joskus tun-nen itseni syrjäytyneeksi ja pelkään sen siirtyvän (periytyvän) lapsiini.
(Kirsti 36 v., kirje 2002)
Kirstillä esiintyi hetkittäin pelkoa siitä, että huolet periytyvät lapsiin.
Äitiyden idealisaatiota ylläpitää feminiinisyyden normi, jonka mukaan onnistuessaan äiti on hahmona idealisoitu, mutta epäonnistuessaan hy-lätty ja syytetty. Nainen ja naisellinen -käsitteet voivat olla ristiriidassa naisten elämänkokemusten kanssa. Riitta Granfelt (1998, 118–119) viit-taa psykoanalyytikko Donald W. Winnicottin riittävän hyvän äitiyden teoriaan, joka tarkoittaa sensitiivistä eläytymiskykyä lapsen tarpeisiin ja turvallisen huolenpidon tunteen herättämistä. Eeva Jokinen (1996, 155–156) puhuu äitiä hellemmin kohtelevasta äitiyden käsitteestä, jon-ka mujon-kaan äiti on juuri niin hyvä kuin kulloisessakin tilanteessa kyke-nee olemaan. Kirstin kertomuksessa tulee esille itsestään huolehtiva, ymmärtävä äiti (ks. Jokinen 1996, 40). Haastattelussa (2011) hän palaa lapsiin, äitiyteen ja naisen ikään 45-vuotiaana:
Kirsti: Minä oon aivan järkyttyny että sitä on jo tämän ikänen. Se on vain menny siinä hirveen äkkiä. Sitten on ollu nykyään semmosta sitten että,ihan tullu jopa tämmöstä että, tässä vuojen sisällä että voisinkohan se minä tehä vielä lapsen … voi sitä aikaa silloin! On tullu jopa tämmö-siä näin.
Virpi: No voi että! Se pittää nyt sitte -.
Kirsti: Niin että nyt se on menny tämä aika että minen kerkiä ennää.
Kyllä sitä on sitte ajatellu ettei sitä oikein ennää, mutta. Se on varmaan semmosta jotain kriisiä sitten.
Katkelmassa Kirsti esiintyy hyvin itsenäisenä lapsentekijänä, koska ei puhu meistä eli itsestä ja avomiehestään, vaan pohtii voisinkohan se minä tehä vielä lapsen, ja harmittelee biologisen kellon tikittämistä. Minen ker-kiä ennää on häivähdys menneisyyden ja nykyisyyden ajallisesti
peruut-173
tamattomasta yhteydestä, jossa toimijuus kiinnittyy äidiksi tulemisen muistelemiseen: voi sitä aikaa silloin! Menneisyyden ja nykyisyyden vä-lissä toimii aika, joka värittää muutoksia. Kun mennyttä ja erilaisia ta-pahtumia jäsennetään jälkeen päin, voi aika-ulottuvuus auttaa reflek-toimaan, tulkitsemaan ja arvottamaan elämänvalintoja yksilöllisissä elämänkuluissa.
Vuonna 2002 toisen lapsen koulunkäynnin alettua Kirsti haluaisi kouluttautua lisää, mutta toivoo voivansa pysyä kotipaikkakunnalla, koska taloudellinen tilanne ja huolehtiminen perheen arjesta eivät salli opiskelua muualla. Olosuhteet pakottavat jäämään kotipaikkakunnalle, työtilanne vaatii tiukkaa taloudenpitoa, mutta toisaalta tyttären kou-luun meno mahdollistaa enemmän omaa tilaa.
Järkevää koulutusta toivoisin tänne, tarkoitan työvoimakoulutuksena järjestettävää koulutusta. Olisin valmis kouluttautumaan uuteen am-mattiin. (…) merkantiksi olen valmistunut 1984. 1990-luvulla olen käy-nyt ATK-kurssin joten olen pysykäy-nyt suhtkoht ammattitaitoisena tällä alalla. Haluaisin kuitenkin hoitoalalle ja toivoisin että voisin täällä [koti-paikkakunnalla] jotenkin kouluttautua lähihoitajaksi. (Kirsti 36 v., kirje 2002)
Kirsti tyytyy ehtoihin, jotka estävät kouluttautumisen, mutta myö-hemmin vuonna 2011 ne poistuvat nuoremman mentyä kouluun ja vanhemman lähdettyä muualle töihin. Hakeutuminen koulutukseen avaa Kirstille tilaa uusiutua ja kehittyä. Tämä kertoo hänen halustaan muutokseen ja viestii niistä mahdollisuuksista ja odotuksista, joita kyt-keytyy uuteen ammattiin tai työhön. Haluamisen taustalla on sisäinen motivaatio ja usko omaan osaamiseen, kykeneminen taas liittyy olosuh-teisiin, jotka mahdollistavat lisää tilaa. Täytyminen määrittyy modaali-sesti subjektin ulkopuolelta työelämästä ja liittyy mahdollisuuksiin saada vakinaista työtä. (Ks. Veijola 1997; Veijola 2004, 108–109.) Laa-jempaan kertomukselliseen tarkasteluun eli itsenäistymiskertomukseen sisältyvää itsenäisen naisen toimijuutta kuvaa tulevaisuuteen suuntaa-va perspektiivi ja positiivinen arvio menneestä. Kirsti kertoo
kirjees-174
sään 2002: Kuitenkin olen olosuhteisiin nähden selvinnyt omasta mielestäni aika hyvin.
Helmikuussa 2011 Kirsti aloittaa haastattelun kertomalla , että molen tällä hetkellä (…) minoon kouluttautunut tuossa nyt, hetkinen, puolitoista vuotta sitten valmistunu (…) eli olen vaihtanu ammattia.
Kato minä (…) oon sen jälkeen ku olen [kirjoittanut] sen [kirjeen] niin käyny taloushallinnon ammattitutkinnonkin, mullahan oli kaupallinen pohjakoulutus, (…) ja sitten olin vielä siinä alan, tuomosissa töissäkin, mutta ei niitä ollu niitä vakituisia ja sitten tuli tämä (…) ja minä hain sii-hen ja pääsin. Ja sen jälkeen sitten kun minä valmistuin, niin mullon ollu niinko koko ajan (…) töitä. (…) Mulla ei ole ollu oikeastaan sen jälkeen ku valmistuin niin minä sain heti (…) vakituisen paikan ja sitten tuli tä-mä semmonen uus (…) [osasto], tä-mä oon siinä nyt ollu vuuen ettei ole tarvinnu päivääkään, ole tarvinnu olla työttömänä. Se oli (…) sen työlli-syyden kannalta hyvä ratkaisu. Se ala.
Kirstin kertomuksessa koulutus on mahdollistanut elämänmuutoksen tuoden elämään suunnitelmallisuutta sekä vakautta. Uusi ammatti on avartanut suunnitelmia jopa mahdolliseen muuttoon avomiehen luokse toiselle paikkakunnalle ja jatko-opintoihin.
Virpi: Olet ollu koko ajan sielä [kotiseudulla] vai oletko käyny reissun muualla, et ole käyny?
Kirsti: En oo.
Virpi: Joo, no niin. Mutta sie olet selvinny sielä hyvin ja tykkäät olla?
Kirsti: No välillä… nyt on, no kun mulla on perhe, en minä yksin täällä varmaan viihtyisi.
Virpi: Niin justiinsa.
Kirsti: Mutta että kyllä nuorempana silleen sitä niinku kaipasi kaikkea sitä muuta elämää, mitä vois olla mutta ei sitä nyt silleen (…), mutta se-kään ei oo mahottomuus, mullon nimittäin tuo avomies se tekee töitä tuolla [Keski-Suomessa] (…) tällä hetkellä, hän on tehny sitä monta vuotta niin (…) on joskus puhuttu että sitä voisi (…) Ihan, niin että ei ole mikään selvä että sitä jäis tänne, kun sitten tässä tämä nuorempiki, niin
175
mulla ei ole täälä muuta sitten ole semmosta (…) niin sitten, mullon äiti kyllä täälä … Niin ettei mulla oikeastaan muuta täälä oo semmosta kiin-nekohtaa.
Tulevaisuutta miettiessään Kirsti pohtii omia mahdollisuuksiaan muut-taa sitten, kun muita esteitä ei enää ole. Oma äiti ja myöhemmässä pu-heessa luontosuhde ovat ne tekijät, jotka jäävät enää kiinnikkeiksi koti-seutuun.
Virpi: (…) Olet maininnu tässä [2002], että sulla on muualla asuva [van-hempi] lapsi ja (…) esikoulua käyvä lapsi.
Kirsti: Joo ja se [kirjeessä mainittu] 17-vuotias on nyt 26 ja assuu [kau-pungissa] (…) Ja se [kouluttautui ammattiin] lasten ja nuorten, ja sillä on sitten töitä ollu. Soli ensin [kaupungissa] ja sitten sillä on vakituinen työ sielä (…) ja sitten tämä nuorempi nyt sitten alkaa hakeutuun johon-kin ja sittenhän minunjohon-kin elämäntilanne muuttuu sillä lailla että (…) Olen ajatellu, että voi olla, koskaan ei tiiä vaikka molen nyt 45, että JOS joskus sitten jotakin muuta vielä [vois opiskella], ku nykyään voi työn ohella, jotakin samaa alaa, mutta sitten pitemmällekin. Ehkä.
Kirstin toimijuuden rakentumista sävyttää toisista huolehtiminen. Hän pohtii, että tämä nuorempi nyt sitten alkaa hakeutuun johonkin ja sittenhän minunkin elämäntilanne muuttuu (…), jolloin hän vapautuu hoivasuh-teesta ja tulee hänen vuoronsa suuntautua johonkin uuteen. Tilanne an-taa mahdollisuuden taka-alalla olleiden toiveiden toteuttamiseen.
Kirstin kertomuksissa voidaan erottaa kuvauksia, jotka kiinnittyvät koulutus- ja työurakertomukseen sekä paikallaan pysymiskertomuk-seen. Ydinepisodit näyttäytyvät menneen ja nykyisen vuoropuheluna, jossa pysyvyyden turva menneessä on muokannut pohjaa tulevalle muutoksen mahdollisuudelle ja odotuksille: ”… että JOS joskus sitten jotakin muuta vielä [opiskella], ku nykyään voi työn ohella, jotakin samaa alaa, mutta sitten pitemmällekin”. Kirsti pohtii koulutukseen hakeutumista oman alan jatkokoulutuksena, joka mahdollistaisi laajemman tehtävä-kuvan ja etenemisen uralla.
176