Käsitteet työvalmennus ja yksilövalmennus ovat vakiintuneet kuvaamaan työllistymistä tukevaa ohjausta ja neuvontaa, josta kertovat myös niiden juurtuminen tehtävänimikkeisiin kuten yksilövalmentaja ja työvalmentaja (Ketola, Era & Moilanen 2018, 294-295). Työpajalla valmennus perustuu yhdessä asiakkaan kanssa käydyn tilannekartoituksen pohjalta tehtävään valmennussuunnitelmaan. Tilannekartoituksessa käydään läpi yhdessä asiakkaan elämäntilanne kattavasti ja työpajajakson sopivuus vaihtoehtona vahvistuu.
Valmennussuunnitelman on hyvä olla realistinen ja tarvittaessa sitä tarkennetaan sekä muokataan. Valmennus työpajalla on siis suunnitelmallinen ja tavoitteellinen prosessi, jossa tavoitteisiin pääsyä seurataan ja toimintaa arvioidaan säännöllisesti. Onnistunut valmennus päättyy siihen, että valmentautuja siirtyy pajalta eteenpäin kohti omia tavoitteitaan. (Huumonen 2014, 32-34; Hämäläinen & Palo 2014, 44-45; Puroaho & Leppänen 2013, 15-16.)
Asiakkaat eli valmentautujat tulevat työpajalle eri tahojen lähettämänä erilaisiin toimenpiteisiin. Työ- ja toimintakyvyssä voi olla suuria eroja, joten heille tarjottavilla valmennuspalveluillakin on erilaiset lähtökohdat ja tavoitteet. Työpajan valmennuspalveluiden kokonaisuutta on tulisi nivoa yhteen niin, että ne palvelisivat jatkumona valmentautujan yksilöllisten tavoitteiden mukaisesti. Mitä enemmän valmentautuja tarvitsee elämänhallinnan tukea, sitä suurempi on valmennuksen kuntouttava rooli. Tällöin myös yksilövalmennuksen rooli suhteessa työvalmennukseen on suurempi. Työpajoilla on usein tarjolla matalan kynnyksen valmennusta, kuten starttivalmennusta, jossa pääpaino on asiakkaan kuntoutuksessa. Starttivalmennukseen tulevalla voi elämäntilanne olla niin haastava, että ennen työvalmennuksen aloittamista on panostettava kuntoutumiseen yksilö- ja ryhmävalmennuksen menetelmin. Toisaalta jollain asiakkaalla saattaa olla vain hyvin vähäinen tarve yksilövalmennukselle ja valmennuksessa voidaan panostaa vain työvalmennukseen tai työhön valmennukseen, jolloin työpaja toimii lähinnä osaamisen kerryttämisen välineenä ja välietappina avoimille työmarkkinoille.
Seuraavaksi määrittelen ohjaustyötä työpajalla toteutettavan työ- ja yksilövalmennuksen näkökulmasta sekä kerron tarkemmin työvalmennuksesta, työhön valmennuksesta sekä yksilövalmennuksesta työmuotoina.
3.1 Valmennusmenetelmät työpajoilla
Valmennusmenetelmiä työpajoilla on työvalmennus, työhön valmennus, yksilövalmennus, starttivalmennus sekä ryhmävalmennus. Työ- ja työhönvalmennus perustuu tekemällä oppimiseen. Työhön valmennus tarkoittaa työpajalta käsin tehtävää työhön tarjottavaa valmentajan tuki- ja ohjaustyötä, jolloin valmennettavan työ tai työtehtävät eivät ole työpajalla.
Pajalla toteutettavan työvalmennuksen tavoitteena on kehittää työ- ja työelämätaitoja työtehtäviä tekemällä sekä työyhteisöosaamista pajan työyhteisöön kuulumalla.
Työpajatoiminnan perustuminen tekemällä oppimiseen tukee erityisesti toiminnallisesti lahjakkaita valmennettavia. Pelkkä työn tekeminen ei kuitenkaan ole valmennusta, vaan työn tueksi tarvitaan työvalmentajan ohjausta. Työvalmentaja perehdyttää, opettaa työtehtäviä ja ohjaa työn tekemisessä, mutta on myös osa ryhmää, jossa työvalmennusta toteutetaan.
Valmentaja kannattelee ja ohjaa tätä ryhmää toimimaan yhteisten tavoitteiden eteen.
Työvalmentaja voi myös arvioida ammatillista osaamista ja työssä selviytymistä.
Työvalmentajalta saamansa palautteen avulla valmentautuja kehittyä ja oppii tunnistamaan osaamistaan sekä edistymistään. Työvalmentajan tehtävänä ohjata ammatillisten työtehtävien tekemisessä ja auttaa valmentautujaa hankkimaan työelämässä tarpeellisia tietoja ja taitoja.
Työvalmennus on yhdessä tekemistä ja tuen antamista valmennettavalle näissä tehtävissä.
(Hautaluoma & Koskinen 2009, 47-48; Huumonen 2014, 23-25; Palo 2017, 34-37.)
Työvalmennusta toteutettiin vuonna 2018 hyvin erilaisissa työtehtävissä, joista perinteiset alat, kuten puu ja rakennus sekä tekstiilialat ja kiinteistöhuollon tehtävät olivat yleisimpiä matalan kynnyksen starttivalmennuksen ohella. (Bamming & Hilpinen 2019, 27.) Asiakkaan oppimisen ja motivaation kannalta on tärkeää saada aikaan oikeita tuotteita tai palvelua, mutta valmennus on kuitenkin työpajatoiminnan päätuote (Puroaho & Leppänen, 2013. 18).
Starttivalmennus on matalan kynnyksen toimintaa, jossa pääpaino on työ- ja toimintakyvyn kartoittamisessa sekä asteittaisessa kuntoutumisessa muihin toimintamuotoihin.
Starttivalmennuksessa on yksilö- ja ryhmävalmennus keskeisessä roolissa ja toiminnalla tuetaan työtaitojen sekä sosiaalisten taitojen tukemisessa. (Pekkala 2004, 18.)
Yksilövalmennus toimii valmennettavan ja työvalmennuksen tukena pajayhteisössä. Sillä tarkoitetaan säännöllisiä henkilökohtaisia tapaamisia yksilövalmentajan ja valmennettavan välillä. Yksilövalmennuksen kautta voidaan valmennettavalle tarjota tukea elämäntilanteeseen kokonaisvaltaisesti ja tarvittaessa työtä tehdään monialaisesti asiakkaan arjenhallintataitojen ja toimintakyvyn parantamiseksi sekä työelämätaitojen lisäämiseksi. Yksilövalmentaja tekeekin usein yhteistyötä asiakkaan asioissa monialaisessa verkostossa ja osallistuu hänen palavereihinsa. Yksilövalmennusta voidaan toteuttaa myös ryhmämuotoisena, jolloin vertaisryhmässä työskentely tukee tavoitteisiin pääsyä. (Huumonen 2014, 24- 25.)
3.2 Valmennus ohjauksena
Ohjausta voidaan määritellä eri tavoin. Vehviläinen määrittelee ohjauksen yhteisenä toimintana, jonka avulla tuetaan ja edistetään ohjattavan oppimis-, kasvu-, työ- tai ongelmanratkaisuprosesseja vahvistamalla toimijuutta. Toimijuudella tarkoitetaan eräänlaista aktiivista ja tavoitteellista osallisuutta suhteessa omiin valintoihin tai tilanteisiin, asianomistajuutta. Toimijuutta tukevalla ohjauksella tarkoitetaan sitä, että ohjausprosessissa autetaan ohjattavaa tunnistamaan omat tiedot, taidot ja voimavarat, pohtimaan omien toimintatapojen toimivuutta ja tarvittaessa harjoittelemaan osallisuutta ja uusia tapoja.
Toimijuus rakentuu ohjattavan aktiivisesta ja tavoitteellisesta suhteesta ohjattavaan prosessiin, jonka hän kokee merkitykselliseksi itselleen. Merkityksellisyyden vuoksi hän haluaa tehdä siihen liittyviä päätöksiä sekä kantaa niistä vastuun. Ohjauksen tavoitteena on poistaa toimijuuden esteitä eli vahvistaa ohjattavan toimijuutta. Toimijuuden mahdollisuudet ovat erilaiset eri ihmisillä eri tilanteissa, joten jokainen prosessi ja sen tavoitteet ovat yksilölliset.
Koska toimijuus perustuu siihen, että ihminen voi toimia itsenäisesti toimintakentällä, ei toimijuus lopputuloksena ole aina mahdollista. Ohjaus ei myöskään ole mahdollista, jos ohjattava ei ole psyykkisesti terve tai toimintakykyinen. (Vehviläinen 2014, 12-13, 20-25, 38, 50.)
Ohjaus on usein sidoksissa johonkin instituutioon ja ohjauksessa yksilö ja instituutio kohtaavat.
Institutionaalisiin ohjaussuhteisiin sisältyy aina valtaa, joka voi olla tunnustettua tai piilevää.
Tunnustettu valtasuhde voi perustua asiantuntijuuteen tai professionaalisuuteen, jopa henkilökohtaiseen arvovaltaan. Tunnustettu valta on näkyvää ja sen osuus voidaan tunnistaa ja siihen voidaan suhtautua. Piilevään valtaan sisältyy riskejä, jos ei ymmärretä, miten valta on vaikuttanut ohjauksessa tai sen lopputuloksessa. (Vehviläinen 2014, 14-19, 34-35.)
Onnismaan (2007,7) määrittelyn mukaan ajan, huomion ja kunnioituksen antamista. Se on ammatillisen keskustelun muoto, jota sovelletaan monissa eri ammateissa. Ohjaustyötä kuvattaessa voidaan korostaa joko ohjausmenetelmää, ohjauksen vuorovaikutussuhdetta tai prosessia, johon ohjauksella pyritään vaikuttamaan. Ohjaus on nykyään usein yhteistyötä ja elämänsuunnittelun riskikysymysten ja eettisten kysymysten tarkastelua ohjaajan ja ohjattavan yhteistyönä. Tarkastelun tavoitteena on antaa näille merkityksille uusia tulkintoja.
Taustaorganisaatio vaikuttaa ohjauksen tavoitteisiin ja nuorten työpajatoiminnassa näkökulma on pyritty säilyttämään nuorisotyössä, vaikka työ työpajalla onkin pitkälti asiakkaan kuntoutustyötä. Kuntoutus on prosessi, jossa pyritään auttamaan asiakasta muuttamaan elämäänsä hänelle suotuisampaan suuntaan. Kuntoutuksessa pyritään vahvistamaan asiakkaan omaa toimijuutta ohjaustyöllä. Yhteiskuntamme palvelujärjestelmässä asiakas saattaa ajautua olemaan passiivinen työn kohde, vaikka palvelujärjestelmän retoriikka korostaisikin itsenäistymisen ja valtaistumisen tavoitteita. Kuntoutujakeskeisessä kuntoutuksen mallissa asiakkaalla on toiminnassa aktiivinen rooli ja työntekijä on tässä hänen yhteiskumppaninsa, joka avaa eri mahdollisuuksia ja tukee asiakkaan päätöksentekoa. (Järvikoski 2000, 246-250.) Kuntoutujakeskeisessä ohjauksessa ajan, huomion ja kunnioituksen antaminen on vahvasti läsnä työpajatyössä, jossa ajalla on moni merkityksiä. Kuntoutuminen on ensinnäkin prosessi, jossa aika on läsnä vaiheina ja niihin liittyvinä työvaiheinaan, sillä prosessilla on alku, keskivaihe ja loppu. Prosessin tulisi olla asiakkaan elämäntilanne huomioiden oikea-aikaista ja sen pituus määräytyy asiakkaan tarpeiden mukaan. Tässä ohjaukselle asettuu haaste kärsivällisyydestä ja riittävän hitaasta muutostyön ohjaamisesta, asiat etenevät vaihe kerrallaan asiakkaan tahtisesti. Aikaperspektiiviä myös opetellaan kuntoutuksessa niin, että asiakas pystyy tekemään suunnitelmia pidemmälle tulevaisuuteen. Aikaperspektiivien kanssa työskentely mahdollistaa asiakkaalle menneisyyden, nykyisyyden ja tulevaisuuden jäsentämisen yhdeksi kokonaisuudeksi. Huomion antaminen on keskeinen ohjauksen voimavara. Se on asiakkaan kuuntelemista sellaisella tavalla, jossa ensisijainen tavoite ei ole kuulemisessa, vaan asiakkaan
kokemusten ja tunteiden empaattisessa tunnistamisessa. Kunnioituksen antaminen taas on asiakkaan itsemääräämisoikeuden ja ihmisoikeuksien tunnustamista, voimassa pitämistä ja voimaan saattamista. (Lahikainen 2000, 258-277.)
Tässä tutkielmassa kuvaan ohjausta työpajalla ohjaussuhteen vuorovaikutuksen kautta.
Ohjaussuhteissa voi olla läsnä eri tavoin, voi reagoida eri tavoin tai käyttää erilaisia toimintatapoja joko tietoisesti tai tiedostamattaan. Vehviläinen (2014, 111-141) on luokitellut mahdolliset toimintalinjat neljään luokkaan eli orientaatioon ohjauksen vuorovaikutuksen perusteella: ongelmanratkaisuorientaatio, tutkiva orientaatio, kannatteleva orientaatio ja pedagoginen orientaatio. Ongelmanratkaisuorientaatio tähtää yhdessä ratkaisuun, joko ongelmasta tai sen vaikutuksesta pois pääsemiseen. Ongelmanratkaisuorientaatio muistuttaa neuvontaa, missä asiantuntija auttaa ongelman ratkaisussa. Tutkivassa orientaatiossa autetaan ohjattavaa tutkimaan tilanteita ja kokemuksia kysymällä ja pyytämällä ohjattavaa kertomaan niistä lisää. Ohjaajan tehtävä on myös auttaa ohjattavaa muodostamaan kokonaiskuvaa, missä hän näkee myös oman roolinsa tilanteissa. Tavoitteena on päästä vahvistamaan toimijuutta auttamalla ohjattavaa havainnoimaan itseään. Tutkivassa orientaatiossa korostuu ohjattavan yksilöllinen kokemusmaailma, jota voi avata vain ohjattava. Kannatteleva orientaatio on empaattista läsnäoloa, jossa viestitään ohjattavalle, että hän on tullut kuulluksi ja ymmärretyksi.
Pedagoginen orientaatio tarkoittaa lähestymistapaa, jossa ohjausprosessi jäsennetään suunnitelmallisesti eteneväksi oppimisprosessiksi.
Vehviläisen (2014, 111-141) mukaan ohjausosaamiseen kuuluu olla tietoinen ohjauksen aikana orientaatioista ja hyödyntää niitä tietoisesti osana ohjaustyötä. Ohjauksen orientaatioilla tarkoitetaan näkökulmaa ohjaukseen: miten ohjaussuhteessa ollaan, millä tasolla keskustellaan ja mitä ohjaussuhde voi ohjattavalle antaa. Orientaatio määrittää suhteen syvyyttä ja myös sen tavoitteita. Orientaatioon voi usein vaikuttaa itse, mutta joskus siihen vain ajaudutaan vuorovaikutuksessa: sen rakentumiseen vaikuttaa aina ohjaaja ja ohjattava, joten ei ole vain ohjaajan vallassa päättää orientaatiota.