Tutkimuksen tutkimusotteena on fenomenologis-hermeneuttinen tutkimusote.
Tutkimusotteen keinoja on sovellettu sekä aineiston hankinnassa että analyysissa.
Analyysissa käytössä on ollut kaksi erilaista, mutta toisiaan lähellä olevaa analyysitapaa.
Ensimmäisessä tutkimuskysymyksessä elämänkulkua ja työuraa kehitysyhteistyössä tutkitaan fenomenologis-hermeneuttisen merkityksenannon kautta. Kahta jälkimmäistä tutkimuskysymystä kutsumuksesta ja Nepalista kehitysyhteistyömaana lähestytään fenomenografisen analyysimenetelmän keinoin.
4.2.1 Fenomenologis-hermeneuttinen tutkimusote ja analyysi
Fenomenologian mukaan ihmistä ei voida irrottaa ympäristöstään, johon hän on välttämättä jonkinlaisessa suhteessa. Näitä suhteita tutkimalla voidaan selvittää ihmisyyden eri puolien luonnetta. Näitä suhteita määrittää kokemuksellisuus ja kokemuksia niiden merkityksellisyys.
Kokemuksella tarkoitetaan ihmisen suhdetta ympäristöönsä, jota määrittää intentionaalisuus, mikä tekee kaikista asioista meille merkityksellisiä. (Laine 2001, 27.)
Hermeneuttisessa tutkimuksessa taas keskitytään puhuttuun ja ilmaistuun. Keskeisessä roolissa on merkitykset ja niiden tulkitseminen, koska ilmaisut eivät ole perinteisiä faktisia asioita, kuten esimerkiksi luonnontieteen tutkimuskohteet. (Laine 2001, 29.)
Hermeneuttinen ja fenomenologinen tutkimus toimii kahdessa tasossa, jossa ensimmäistä elämismaailmaa tutkittava kuvaa esimerkiksi haastattelussa. Tutkija on toisella tasolla ja sieltä “…pyrkii reflektoimaan, tematisoimaan ja käsitteellistämään ensimmäisen tason merkityksiä.” (Laine 2001, 30)
Fenomenologis-hermeneuttinen näkökulman kautta tutkitaan haastateltavien antamia merkityksiä, jokin ymmärretään jonakin. Näille merkityksille annetaan tiettyjä käsitteitä, ja kun merkityksiä ymmärretään, samalla nämä käsitteet muovautuvat. (Kakkori 2012, 311.)
Tämän tutkimuksen ensimmäinen tutkimuskysymyksessä on käytetty fenomenologis-hermeneuttista analyysia. Sitä kutsutaan myös Heideggerin fenomenologiaksi. Heideggerin kirjoitukset tiivistyvät täälläolon filosofian avaamiseen. Hän ei siis vaadi puhtaan kokemuksen avaamista, vaan täälläolo ottaa huomioon historian, kulttuurin ja myös sosiaalisen ulottuvuuden. (Virtanen 2006, 156.)
Heidegger korostaa, että tulkintaa täytyy edeltää ymmärrys. Esirakenteet ovat sitä tietoa, joka meillä on alun perin ja joka muodostaa hermeneuttisen kehän. Tämä kehä luo perustan uudelle tulkinnalle uuden ymmärryksen myötä. Haastattelut laajentavat alkuperäisiä käsityksiäni ja antavat niille uuden mahdollisuuden. (Kakkori 2012, 278.)
Metsämuuronen avaa Giorgin menettelyä fenomenologisessa tutkimusprosessissa seuraavasti:
1.Tutustutaan tutkimusaineistoon huolellisesti ja avoimesti kokonaisnäkemykseen pyrkien -> 2. Tutkimusaineisto jaetaan merkitysyksiköihin -> 3. Merkitysyksiköt muunnetaan tutkijan yleiselle kielelle. -> 4. Muodostetaan yksilökohtainen merkitysverkosto -> 5.
Muodostetaan yleinen merkitysrakenne.
(Metsämuuronen 2006, 93)
Tässä tutkimuksessa on noudatettu tätä menettelyä soveltaen niin että kun kohdassa kolme merkitysyksiköt on muunnettu tutkijan yleiselle kielelle, niistä ei muodostettu
ensin kohdan neljä mukaista yksilökohtaista merkitysverkostoa vaan rakennettiin suoraan kohdan viisi yleinen merkitysverkosto. Virtasen mukaan Giorgi korostaakin, että tutkittava ilmiö asettaa aina omat ehtonsa metodille. (2006, 175)
Miksi fenomenologis-hermeneuttinen analyysi on valittu tähän yhteen tutkimuskysymykseen? Kysymyksessä perehdytään ihmisten elämänkulkuun, siksi niistä on luontevaa rakentaa tarina, kokemuksista ja ilmauksista koottu yhteinen kertomus.
4.2.2 Fenomenografinen analyysi
Fenomenografiasta on erilaisia näkemyksiä: onko se pelkkä analyysimenetelmä, metodologinen näkökulma vai koko tutkimusprosessia ohjaava tutkimussuuntaus (Lätti 2008, 36). Fenomenografia on kuitenkin tässä tutkielmassa enemmän kuin pelkkä analyysimenetelmä. Se on vaikuttanut analyysin lisäksi sekä tutkimuskysymysten muotoiluun että haastattelun rakenteeseen. Fenomenografia on 70- ja 80-lukujen taitteessa Ruotsissa Göteborgin yliopistossa kehittynyt analyysimenetelmä, joka kuuluu kvalitatiiviseen tutkimusperinteeseen (Larsson 1986, 12-13.)
Martonin (1984, 143) mukaan jokainen ilmiö, käsitys tai periaate voidaan ymmärtää rajallisella määrällä laadullisesti erilaisia tapoja. Fenomenografia sijoitetaan jonnekkin luonnontieteiden ja perinteisten sosiaalitieteiden välimaastoon. Se on muiden käsitysten ohella yhtä kiinnostunut myös niistä, jotka ovat “vääriä”, virheelliset käsitykset ovat yhtä arvokkaita (1984, 145). Martonin (1984, 153-4) mukaan fenomenologian ja fenomenografian tärkein ero on siinä, että fenomenologiassa keskitytään tutkimaan välitöntä kokemusta ja käsitteellinen ajattelu jätetään vähän sivummalle. Fenomenografiassa taas pyritään kuvaamaan yksilön ja maailman eri näkökohtien suhteita riippumatta siitä, osoitetaanko nämä suhteet välittömien kokemusten, käsitteellisen ajattelun vai fyysisen käyttäytymisen muodossa.
Fenomenografisessa analyysissa pyritään löytämään ja systematisoimaan ajatuksen muotoja, joilla ihmiset tulkitsevat todellisuuden sellaisia näkökantoja, jotka ovat sosiaalisesti merkittäviä ja jotka tietyn yhteisön jäsenet jakavat (Marton 1981, 180). Se ei ole niinkään kiinnostunut ilmiöistä tai ihmisistä itsestään vaan suhteesta niiden välillä (Marton 1984, 144).
Analyysimetodin keskeinen elementti on kategoria. Kategorioiden avulla halutaan osoittaa selvästi esiin nousevat eroavaisuudet ihmisten käsityksissä. Jokainen kategoria on osa isompaa rakennetta, jossa kategoriat voidaan asettaa suhteessa toisiinsa. Fenomenografian tavoitteena on pyrkiä etsimään tuota laajempaa rakennetta, jonka kuvauskategoriat muodostavat. Rakenteen tehtävänä on auttaa ymmärtämään muiden ihmisten ymmärrystä ja käsitteitä. (Marton 1984, 146-7)
Ensimmäiset kierrokset tehdään etsimällä litteraatioista sanoituksia tutkimuskysymysten asettamista ilmiöistä (esim. Marton 1984, 154). Yliviivatuista sanatarkoista lainauksista tehdään sitten alustavia merkitysyksiköitä. Sanoitusten keräämisen vaiheessa kiinnitetään myös huomiota siihen, miten laajalla ne litteraatioissa näkyvät. Sanoitukset voivat myös koskea useampaa kuin yhtä ilmiötä. Kaikissa vaiheissa kuitenkin on tärkeää kiinnittää huomiota siihen, että ilmaisuja tarkastellaan aina kokonaisuutena eikä niiden ajatuksellisia yhteyksiä katkaista. (Ahonen 1994, 143; Marton 1984, 155)
Merkitysyksiköiden joukosta ja ilmauksista aletaan kasata kuvauskategorioita (Häkkinen 1996, 41) Kuvauskategorioiden ja luokitusten tavoitteena on kattaa koko vastausten variaatio, se on yksi fenomenografian piirteistä. (82) Kategorioita voidaan muodostaa yksittäisestä ilmaisusta, mutta niitä voidaan myös pelkistää ja yhdistää ja antaa niille teoreettisempia nimityksiä. Tämä helpottaa lukijaa tulosten tarkastelussa. (Ahonen 1994, 145.)
Kuvauskategoriat saattavat sisältää eri yksilöiden käsityksiä, jos ne ovat laadullisesti samanlaisia. Ne muodostuvat samanlaisista elementeistä ja näiden elementtien suhde on samanlainen. Käsityksiä tutkitaan siis vertaamalla niiden rakennetta ja sisältöä. (Häkkinen 1996, 35.)
Kategorioista voidaan yhdistää vielä ylemmän tason kategorioiksi, mutta siihen liittyy ylitulkinnan vaara. On pidettävä huolta, ettei ilmaisuja sijoiteta sellaisiin kategorioihin, joihin niissä ei ole tarpeeksi materiaalia. (Ahonen 1994, 146) Tutkimusta helpotti se, että haastateltavien tapa puhua oli erittäin jäsentynyttä ja haastattelut pääsääntöisesti sisäisesti erittäin konsistentteja eli ristiriidattomia.
Toisessa vaiheessa näitä ilmauksia vertaillaan sekä kategorioiden sisällä että niiden välillä.
Näin muodostuvat kategorioiden teoreettiset piirteet. (Häkkinen 1996, 43; Marton 1984, 155.) Viimeiseksi kolmannessa vaiheessa kerrotaan kuvauskategorioiden sisään kuuluvien käsitysten ominaispiirteitä sekä niiden kytkennästä empiiriseen aineistoon. Tähän vaiheeseen lisätään useita suoria lainauksia litteraatioista siten, että kategorioiden paikkansapitävyys saa vahvistusta.
Kategoriat voidaan järjestää horisontaalisiksi eli tasavertaisiksi, vertikaalisiksi eli siirtyviksi (arvokkaimpia eniten esiintyvät) tai hierarkkisiksi eli eri tavalla kehittyneiksi (Häkkinen 1996, 35-37, 43; Marton 1984, 155). Tässä tutkimuksessa päädyttiin järjestämään kategorian horisontaalisiksi. Horisontaaliseen järjestykseen päädyttiin koska valitut kategoriat ovat keskenään tasapainoisia, niitä ei voida laittaa järjestykseen esiintymistiheyden tai kehittyneisyyden perusteella.
Empiirinen taso – lausuma Analyysitaso – sisältö Kuvaustaso – käsitys
Kategoriat perustuvat haastateltavien omiin ilmaisuihin, joita on runsaasti poimittu esimerkeiksi niin, että kategoriat rakentuvat niiden ympärille. Myöhemmin kategoriat sidotaan tutkimuskysymyksittäin teoriakirjallisuuteen ja tarkastellaan eri kysymysten, kategorioiden ja teorian muodostamaa kokonaisuutta.
Valitsin analyysimenetelmäksi fenomenografisen analyysin, koska se antaa äänen suomalaisten muodostamalle kehitysyhteistyöntekijöiden yhteisölle Nepalissa. Yhteisö on liikkuva ja hajanainen muun muassa kehitysyhteistyölle tyypillisten lyhyiden työsopimusten vuoksi. Systematisoimalla tässä yhteisössä kirjattujen ajatusten muotoja voin auttaa ulkopuolisia ymmärtämään sitä todellisuutta, jossa kehitysyhteistyöntekijät elävät ja kasvavat. Fenomenografia laittaa käsitykset samalle viivalle – toisen käsitys ei ole toista oikeampi. Se on myös oiva tapa vastata tutkimuskysymyksiini, joiden keskiössä on nimenomaan haastateltavien omat käsitykset tutkielman keskeisistä ilmiöistä:
kutsumuksesta ja Nepalista.