Tulevaisuusnäkymät

Kahdesta edellisestä merkitysverkostosta poiketen haastateltavien tulevaisuusnäkymät eivät muodosta yhtenäistä kertomusta vaan jakautuvat kolmeen luokkaan. Yhdet ovat palaamassa Suomeen, mutta eivät kovin mielellään, ja toive on, että paluu olisi väliaikaista. Toisten paikka on selkeästi kehitysyhteistyössä ja ulkomailla: väliaikaisuudesta on tullut pysyvyyttä ja oma intohimo on tärkeällä sijalla tulevaisuuden valinnoissa. Kolmannet elävät pientä kriisiä, kun kehitysyhteistyön tarjoamat vakituiset urat isoissa organisaatioissa eivät kiinnosta ja kaipuu olisi esimerkiksi itselle tutumpaan ympäristöön. Mahdollisuuksien puute ei kuitenkaan pelota.

Tulevaisuus kulkee nykyhetkessä aina mukana, jatkoa muokkaavat päätökset tulevat väistämättä eteen suurempien tai pienempien valintojen muodossa. Suomesta on esimerkiksi lähdetty pois kerran, joku useammankin. Työtä värittää useimmiten väliaikaisuus, toisaalta työntekijöiden omaa asennetta kuvaa vahva sitoutuneisuus ja omistautuneisuus työhön.

Ensimmäiseen luokkaan jaetuille Suomi ei ole siis ainakaan mieluisa vaihtoehto. Kun maailma on juuri laajentunut, Suomessa se kutistuisi uudestaan. Lisäksi mielekkään työn löytyminen olisi haaste.

…että se varmaan tuota on sitte omalla kohdalla niinku tulevaisuuden haaste kyllä että jos kun palaa suomeen siellä tällasseen niinku mielekkään työn löytäminen ja tuota se varmaan on sinänsä niinkui haaste jossain kohtaa sitten (4)

Perheelliset miettivät paljon esimerkiksi koulutuksen laadun ja oman äidinkielen oppimisen merkitystä ja lasten kasvaessa nämä tekijät tulevat yhä merkittävämmiksi ja se kehottaa Suomeen. Paluu voi joka tapauksessa olla edessä. Suomeen palatessa toivotaan, että joku

teema omasta työstä silti säilyisi ja että kansainvälisyys kulkisi mukana. Suomi voi olla myös väliaikainen ratkaisu, josta käsin sitten taas etsitään uutta.

(5-10) Vuoden päästä vai? Enköhän mä jossain ulkomailla oo taas tekemässä näitä samoja hommia, todennäkösesti. Ois kiva mennä, oon yrittäny vakuuttaa itteäni siitä, että ihan kiva mennä suomeen takas vuodeks ainaki mutta sitte alkaa just ettii jotai seuraavaa työtä jostai ulkomailta (8)

Tämä tukee Haanpään ja Laineen (2013) tutkimusta, jossa todettiin, että vaikka Suomesta poismuuttaneet ikävöivät Suomea, harva on valmis muuttamaan takaisin.

Toiseen luokkaan jaettujen paikka taas on nyt täällä ja tässä, jatkosta ei tiedä. Myös Suomessa olevat läheiset kokevat niin.

Nyt on paikka täällä, mut ei, en tiedä missä ollaan vuoden päästä, et tässä on niinku isoja asioita auki ja mä oon just pari päivää sitte sanonu ei yhdelle toiselle tarjoukselle ja perustelu sama että mä oon sanonu *** ja sanonut ei, niin, mm. Et suomessa on tietysti että on paljon sukulaisia, ei oo ihan helppoo myöskään olla kaukana, mut he myös kokee sen että meidän paikka on toistaseks täällä ja sen takia me ollaan täällä. (2)

Perheen tuen merkityksestä ei ole yksiselitteisiä tutkimustuloksia, jossain tutkimuksissa on korostettu enemmän organisatorista tukea (Shaffer & Harrison 1998, 114; Karimer, Wayne

& Jaworski 2001, 71). Tarjouksia muihin maihin on tullut, mutta niistä on kieltäydytty, koska Nepalista poislähtöä ei voi ajatellakaan ja koska rankempia olosuhteita ei välttämättä kestäisi. Nykyiseen työhön on sitouduttu niin kauan kuin se jatkuu.

Työ kehitysyhteistyössä tulee jatkumaan. Työ kentällä koetaan monesti antoisammaksi, mutta kotitoimistossakin myönnetään olevan puolensa. Vaikka oma ura ei ole täysin yhdentekevä valintoja pohtiessa, alan vaihto tuntuisi itsen myymiseltä. Vaihtelua voisi tulla tutkimuksen ja käytännön välillä, töitä voisi tehdä kentällä tai konttorissa. Lyhytaikaisille keikkatöillekään ei sanota ei.

Kaipuu lähemmäksi kenttää ja lisäkouluttautumaan on kova, mutta perhe laittaa haaveelle rajoja. Perhe ja intohimot tasapainottelevat valinnantekohetkissä.

…mutta nyt mulla on kuitenki tosi suuri hinku itse asiassa just sen takii mä ihailin sitä sairaanhoitaajaakin kovin että ois tosi suuri hinku päästä sinne kanssa just esimerkiks sinne ebola-kampanjaan mut sitte nytte justiin se ei o oo mahollista kun mulla on kuitenki niin nuori poika että se ei oo niinku perheen, tai pitää pistää niinku perhe ensin mutta tota ehkä se on tavallaan niinku tavallaan sen takia, että on niinku turhautunu siitä että ei niinku tunne

että se todellinen kutsumus niinku toteutuis tällasessa toimistotyössä et pitäis päästä lähemmäs sitä kenttää niin se on niinku ehkä enemmän vahvistunu kuin toisinpäin tai laantunu et ehkä niinku toiveena olis etttä ja niinku pitempiaikasena suunnitelmana et sitte enemmän lähtis kouluttautuun sinne.

(6)

Puolison toiveet pakottavat pohtimaan omia haaveita niin, että niitä voisi yhdistää.

Työsuhteet ovat aina tällä alalla auki, rahoitusta joko leikataan tai muuten punnitaan uusiksi.

Väliaikaisuus on pysyvä tosiasia, pätkähommissa ura joko etenee tai sitten ei.

Kolmannen luokan kriiseilijät ja pohtijat eivät jää Nepaliin, koska kotikulttuuri on muualla.

Epävarmuus onkin yksi merkittävimmistä kulttuuriin sopeutumista hidastavista tekijöistä (Van Vianen et al. 2004, 703). Töitä on kuitenkin aina saatu helposti, joten mahdollisuuksien puute ei pelota. Ehkä jossain vaiheessa tekisi mieli laittaa rannalle ravintola pystyyn ja ladata akkuja. Vakituinen ura EU:ssa tai YK:lla ei kiinnosta, koska ne eivät pysty tarjoamaan rakkaustyöpaikkoja.

Kehitysyhteistyöstä ja oman alan ympäriltä halutaan nähdä erilaisia puolia. Tavoitteena kehitysyhteistöyntekijöillä, niin kuin monilla muillakin, on onnelliseksi tekevät valinnat.

Yksi voisi olla se, että oma työ olisi merkityksellistä. Tarkoitus voi kuitenkin tulla myös muusta kuin työstä, ja välillä pitää pyrkiä näkemään sektoristaan muutakin kuin kehitysyhteistyön todellisuus. Esimerkiksi kaikki kansainvälinen työ tukee toistaan, ja eri paikoilta voi löytyä uutta annettavaa seuraaviin työtehtäviin. Vaikka fyysisellä paikalla ei ole siis niin väliä, omaan sektoriin keskittyminen kiinnostaa. Työpaikkaa lähdetään etsimään kuvauksen perusteella.

Suhde Suomeen on tekijä, joka hallitsee kaikkien haastateltavien tulevaisuusnäkökulmia; se elää hyvin vahvasti vaihtoehtojen taustalla. Väliaikaisuudesta, epävarmuudesta ja varmoista suunnitelmista huolimatta yhtä mieltä ollaan siitä, että kaikki päätyy oikein päin.

Kai tää on tällasta ikuista pohtimista ja musta tuntuu mihin tahansa jos sä meet kenenkä tahansa niinku illalliselle tai lounaskesusteluun niin puolet siitä on silleen et mihin sä oot hakenu, mitä haluisitte seuraavaksi, koska sun sopimus päättyy, missä se jatkuu ja tota ja ne muuttuu niinku vuosittain koska elämä on sellasta ja must tuntuu etä sitä ei ehkä tai se niinku tuntuu paljon enemmän tällases paikas koska sä tiedät että tää ei oo niinku pidempiaikasta niin sun on niinku pakko miettii sitä koko ajan, mut et välillä se on tosi turhauttavaaki koska välillä mietin että kuinka konkreettisii nämä oikeesti on.

Mutta kaipa sitä vaan pitää sitte unelmoida ja ajatella että et et mikä se carpe diem. Ja et kaikki loppujen lopuks päättyy sitte niinku jotenki oikein päin. (6)