Tutkimuskysymyksen muotoilu

Semioottinen lähestymistapa romaanin Mies vailla ominaisuuksia kohdalla on perusteltavissa tekstin monia tyylilajeja hyödyntävän luonteen puolesta; sillä kertovat, kuvaavat, ja filosofisen pohtivat osuudet risteilevät keskenään on semiotiikan tarjoama abstrahoitu suhtautuminen tekstiin antoisa.

Kuten Veivo asian ilmaisee:

Semiotiikan teoriassa tekstit voidaan ajatella malleiksi. [..] teksti esittää välitöntä objektia, joka on olemassa tekstin (itsensä?) kautta, siinä määrin kuin teksti asettaa sille ominaisuuksia ja rakenteita.

Tämä pätee kaikkiin teksteihin ja tässä suhteessa fiktion ja faktan, taiteen ja tieteen merkkirakenne on sama. Tekstin merkitys puolestaan määrittyy sen perusteella tehtyjen oletusten ja johtopäätösten kautta ja tarkentuu niitä eriteltäessä ja koetellessa. Teksti on sekä tuote että tuottamisen prosessi, sekä esitettävyyden että merkityksen kannalta. (2014, 173).

Näin ollen ei semioottisen teorian kannalta ole tarpeen erotella tekstin kertovia ja ei-kertovia osuuksia toisistaan. Ne ovat yhtä ja samaa tekstiä, ja näin ne on myös helpompi ymmärtää saman kokonaisuuden osiksi.

Tarkastellakseni dissonanssista merkityksenmuodostusprosessia romaanin Mies vailla ominaisuuksia kohdalla, on ensin tarpeen osoittaa, että sen kerronnassa esiintyy useita merkitysjatkumoja, eli

greimasilaisittain seemisiä kategorioita. Näiden tunnistus tapahtuu tekstin ekplisiittisesti merkittyjen piirteiden avulla. Tällaiset pintatason merkit ovat ensisijaisesti nimiä tai vastaavia tiettyyn merkitysyhteyteen liittyviä sanastoja. Esimerkiksi luokkayhteiskunnasta puhuttaessa ero aatelin ja keskiluokan välillä voidaan tunnistaa monin tavoin. Tekstissä mainitaan kreivit ja keisarit, toisaalta virkamiehet ja opiskelijat. Lisäksi on tarpeen osoittaa, että nämä esiintyvät kerronnassa jollain tavoin vastakkaisissa rooleissa, tai eri tavoin arvotettuina.

Greimas'lle narratiivin signifikaatiota määrittävät sen aktantit, merkityksen tuottamiseen osallistuvat toimijat. Narratiivin kokonaismerkitys, jos sellaista on, koostuu narratiivin eri osissa erilaisen ilmiasun saavista manifestaatioista, jotka voivat palautua samalle semanttiselle akselille. Kertovan kaunokirjallisuuden tapauksessa tämä tarkoittaa esimerkiksi sen toimijoiden, useimmiten henkilöhahmojen arvojen ja ominaisuuksien tarkastelua. Edustavatko romaanin henkilöt ilmeisimpinä toiminnallisina yksikköinä jotain yhteistä ja jaettua, vai eroaako jokainen ratkaisevalla tavalla toisista?

Musilin romaanin lähemmän tarkastelun luontainen lähtökohta on juuri tässä; henkilöissä ja heidän edustamissaan aatteissa. Onhan teos otsikoitu siten, että se viittaa tiettyyn henkilöhahmoon, mieheen, joka hyvin pian eksplikoidaan Musilin alter egoksi Ulrichiksi. Lisäksi ominaisuudettomuus pakottaa kysymään, mitä ominaisuuksia muilla kuin Ulrichilla sitten on.

Analyysin seuraava vaihe keskittyy signifikaation toiseen asteeseen, itse merkitysjatkumoiden välisiin suhteisiin. Tässä vaiheessa tärkeimmäksi heuristiseksi käsitteeksi nousee semioottinen neliö. Sen avulla mallinnan merkitysjatkumot suhteessa toisiinsa. Tämä vaatii sen tunnistamista, että eri merkitysjatkumoiden elementit ovat implisiittisessä, eli tavallaan julkilausumattomassa suhteessa keskenään. Aiemmassa tutkimuksessa esiinnostettu Keisarin ja Moosbruggerin paralleeli on malliesimerkki tästä (Sinnemäki 2010). Siinä ekplisiittisesti vastakkaiset merkkirakennelmat lähestyvät kerronnan diskurssia lähemmin tarkasteltaessa. Näennäisen vastakkaisista henkilöhahmoista puhutaan kerronnassa yhtenä ja samana, tosin vihjaten. Näiden ristiriitaisuuksien paljastaminen onnistuu parhaiten semioottisen neliön avulla.

Lopuksi on tarpeen perustella valittu tutkimusmenetelmä sillä, että sen voi näyttää tuovan jotain aidosti uutta tietoa romaanista tai tarjota siihen aidosti erilaisen näkökulman. Toisin sanoen, kysymys on siitä, mitä tekstille kävisi jos siitä tunnistettavat merkitysjatkumot eivät olisikaan ristiriitaisessa keskinäissuhteessa. Siis, että semioottinen dissonanssi on romaanissa aidosti vaikuttava ilmiö.

4 Tekstin jatkumot, ristiriidat, ja merkinmuodostusprosessit

Mies vailla ominaisuuksia alkaa kohtauksella, jossa seurataan suurkaupungin nimettömien ihmisten toimia. Yläilmoista laskeudutaan keskelle suurkaupungin hälinää todistamaan kuolonuhrin vaatinutta liikenneonnettomuutta. Paikalle sattuneet nimettömiksi jäävät mies ja nainen kauhistelevat tapahtunutta, mutta mies saa naisen rauhoitettua esittämällä syyksi auton liian pitkää jarrutusmatkaa, ja kertomalla lisäksi kuinka monta kuolonuhria liikenne vaatii yksin Amerikassa vuosittain. ”Hänelle riitti, että koko kauhea tapaus sen avulla saatiin jonkinlaiseen järjestykseen, muuttumaan ongelmaksi, joka liittyi tekniikkaan eikä enää välittömästi koskettanut häntä” (MVO1, 9). Luvun nimi on Luku, josta mitään merkittävää ei kyllä käy ilmi (Woraus bemerkenswerter Weise nichts hervorgeht) ja siitä käy tosiasiassa ilmi eräs teoksen kattavimmista teemoista. Lyhyt kuvaus käsittelee erään inhimillisen tragedian muuntamista teknillis-tilastolliseksi ongelmaksi. Ihmiselämän kuvaaminen teollisena koneistona virittää teoksen ensimmäisen riitasoinnun: ainutlaatuiset ihmiskohtalot vastaan mekaaninen anonymiteetti. Kuten aiemmilta riveiltä on käynyt ilmi, tapahtumapaikkana toimivan kaupungin

"nimelle ei siis panna tässä erityistä painoa" (MVO, 8) ja todistajiksi sattuneiden henkilöiden osalta

"jää ratkottavaksi arvoitus, keitä nämä henkilöt olivat" (ibid.) Kaupunkikone kieltää ihmiseltä oman persoonan.

Seuraavassa kuvassa saamme vilkaista sisään päähenkilön Ulrichin (vaikka häntä ei ole vielä nimetty) asuntoon, vanhaan linnaan, joka puutarhoineen on jäänyt ympärille kasvaneen suurkaupungin kätköihin. Ikkunasta katuelämää katsellen tarkkailija suorittaa laskutoimitusta:

Rauhallisesti pitkin päivää askareitaan toimittavalla kansalaisella lihastyön määrä on huomattavasti suurempi kuin urheilijalla, joka nostaa kerran päivässä valtavan painon. Se on fysiologisesti toteen näytetty asia, ja jos ajatellaan pienten suoritusten yhteiskunnallista summaa ja että ne ovat sellaiseen yhteislaskuun juuri omiaankin, niin ne kai tuottavat maailmaan paljon enemmän energiaa kuin sankarilliset teot; jopa niin, että sankarin voimannäyte vaikuttaa suorastaan pikkuiselta, kuin jonkin huikean illuusion vallassa vuoren laelle nostettu hiekanjyvä. (MVO 1, 11)

Die Muskelleistung eineis Bürgers, der ruhig einen Tag lang seines Wegs geht, ist bedeutend größer als die eines Athleten, der einmal im Tag ein ungeheures Gewicht stemmt; das ist physiologisch nachgewiesen worden, und also setzen wohl auch die kleinen Alltagsleistungen in ihrer gesellschaftlichen Summe und durch ihre Eignung für diese Summierung viel mehr Energie in die Welt als die heroischen Taten; ja die heroischeLeistung erscheint geradezu winzig, wie ein Sandkorn, das mit

ungeheurer Illusion auf einen Berg gelegt wird. (MoE 1, 12-13)

Hän jatkaa ajatuskulullaan edellisen yläilmoista käsin nähdyn kohtauksen esille nostamaa teemaa. Hän pyrkii näkemään ihmiselämän saman teknillis-tilastollisen vertauksen läpi. Hän lisää aiheeseen sen, että nyt mekaaninen elämä näyttäytyy positiivisessa valossa kun vanhat myyttiset "sankarit" on kumottu.

Molemmissa kuvissa vaikuttaa sama semioottinen ristiriita. Kuten Greimas'n oletus kuuluu, merkitys syntyy käsitteellisistä oppositioista (Chandler 2017, 124). Nyt vastakkain asettuvat ihmisen ainutlaatuisuus, toisaalta tilastollinen nimettömyys. Kerronnan semanttisen avaruuden täyttävät seuraavat suhteet: ainutlaatuisuus viittaa tiettyyn (olioon), samalla ainutlaatuisuutta täydentää yleisyys, mikä taas viittaa tuntemattomuuteen. Kuvauksessa esiintyvät tuntemattomiksi jäävät yksilöt asettuvat ristiriitaa kuvastavalle semanttiselle akselille. Samaan aikaan sellaiset yleisluontoiset käsitteet kuten

"isotermit ja isoteerit" tai valon aallonpituus tunnetaan "mikronin tarkkuudella" (MVO1, 7). Yleisyys näyttäytyy kerronnassa tiettynä, mitkä käsitteet ovat ristiriidassa tässä semanttisessa avaruudessa.