Sairaalloinen kiinnostus hulluihin

Himomurhastaan tuomittu Moosbrugger on siirretty mielisairaalaan. Etenkin Ulrichin ystävätär Clarisse saa mieleenpinttymän päästä näkemään paikanpäältä tuo myyttisiin mittoihin kasvanut hahmo.

Hän suostuttelee lääkäri Friedenthalin hankkimaan itselleen ja muille pääsyn sairaalaan. Mielisairaalan kuvauksessa Musil on hyödyntänyt henkilökohtaisia havaintojaan psykiatrisesta instituutista (De Cauwer 2013, 292). Psyykkisten oireiden, symptoomien kuvaus toimii lisäksi metaforana yhteiskunnallisten ilmiöiden kehitykselle suuremmassa mittakaavassa. Moosbruggerin luoma punainen lanka antaa Musilille mahdollisuuden tarkastella yhteiskunnallisten instituutioiden (oikeuslaitos, sairaalat) roolia ajan hengen määrittäjinä.

Psykiatrisen instituutin potilaissa Musilia kiinnostivat erityisesti toistuvat eleet, joita nämä toistivat tahtomattaan. Järkkynyt hermosto vertautui hänellä tavoista ja tottumuksista toiveetta merkitystä etsivien kaupungin asukkaiden elämään. Kuten potilas menettää ruumiinsa hallinnan, menettää pystyynlahonneiden yhteiskunnallisten instituutioiden ympäröimä ihminen elämänsä tarkoituksen.

Siksi Miehen vailla ominaisuuksia henkilöhahmot eivät enää kykene löytämään merkitystä tavannaisuuksista ja tottumuksista. Romaanissa Musil hyödyntää kokemuksiaan psykiatrian kentältä Moosbruggerin tapauksessa. Romaanin ensimmäisessä osassa kuvataan oikeuden istuntoa, jossa keskustellaan Moosbruggerin syyntakeellisuudesta. Toisen osan mielisairaalakuvaukset taasen laajentavat paralleelia, jossa Moosbruggerin päänsisäisen elämän tavoittaminen vertaantuu Paralleeliaktion juhlavuosihankkeeseen. (De Cauwer 2013, 304.)

Moosbruggerin kohtaamisesta tulee siis Clarissen pakkomielle. Ulrich saa lopulta audienssin hoidettua kenraali Stummin avulla (MVO 2, 386). Kenraalin, Ulrichin, Clarissen, ja hänen veljensä Siegmundin muodostama seurue saapuu klinikalle, jossa heidät ottaa vastaan tohtori Friedenthal. Moosbruggerin tavatakseen heidän on marssittava mielisairaalan eri osastojen läpi. Kohtaus on tietoisen uskonnollissävytteinen ja sen sisältävä luku (MVO 2, 33. luku) sisältää eksplikoidun viittauksen Danten Jumalaiseen näytelmään. Matka alkaa kuin runoilijalla elonsa keskitiellä, eläimen aikaansaamalla säikähdyksellä:

Tohtori Friedenthal pysähtyi rautaisen oven eteen ja veti housuntaskustaan varmuuslukon avaimen.

Oven auetessa hulvahti matkalaisten päälle häikäisevän kirkasta valoa. He astuivat ulos, pois talon suojista, ja samalla hetkellä Clarisse kuuli niin läpi tunkevan, kauhistuttavan huudon, ettei hän ollut sellaista kuullut eläissään. Niin urhea ihminen kuin olikin, Clarisse vavahti. "Hevonen se vain oli!"

sanoi tohtori Friedenthal hymyillen. (MVO 2, 394)

Dr. Friedenthal blieb vor einer eisernen Tür stehn und holte aus der Hosentasche einen Stechschlüssel hervor. Als er öffnete, drang blendende Helle auf die Wanderer ein, sie traten aus dem Schutz des Hauses, und im gleichen Augenblick vernahm Clarisse einen gellenden und fürchterlichen Schrei, wie sie noch im Leben keinen gehört hatte. Trotz ihrer Tapferkeit zuckte sie zusammen.

"Bloß ein Pferd!" sagte, Dr. Friedenthal und lächelte. (MoE, 980)

He päätyvät ensin suureen vanhaan puistoon, "rauhallisten osastoon", jossa potilaat istuvat ryhmittäin ja näyttävät "valkoisilta enkeleiltä" (MVO 2, 395). Mielisairaalan helvetin piirit muodostuvat aidoin eristetyistä ryhmistä. Rauhallisten osasto jakaantuu naisiin ja miehiin, sitä seuraa idioottien osasto, ja sitä vakavien idioottien tai kretiinien osasto. Seuraavaksi ovat vuorossa "levottomat", lopulta hullujen omaisille osoitetun odotushuoneen (kiirastulen) jälkeen mielisairaiksi todettujen murhaajien osasto.

Clarisse, tämän veli Siegmund, Ulrich, sekä kenraali Stumm kulkevat saattajansa tohtori Friedenthalin johdolla osastojen halki joskus pysähtymään potilaiden luo, ja kuten Dante, tiedustelevat vieraat näiltä minkä vuoksi ovat mielisairaalaan päätyneet:

"Kysykääpä häneltä, minkä takia hän on täällä", kuiskasi tohtori Friedenthal Clarissen veljelle, ja Siegmund puhutteli harteikasta suippopäätä: "Minkä takia sinä olet täällä?"

"Sen sinä hyvin tiedät!" kuului niukka vastaus.

"En tiedä", väitti Siegmund melko typerästi vastaan, kun ei halunnut hellittääkään jo heti alkuun. "Sano nyt vain: minkä takia sinä olet täällä?!"

"Sen sinä hyvin tiedät!!" Vastaus toistui samanlaisena, painokkaampana vain.

"Minkä takia olet niin epäkohtelias?" kysyi Siegmund. "Minä en todellakaan tiedä!"

"Taas sitä ainaista valehtelemista!" ajatteli Clarisse, ja hän ilahtui sairaan vastatessa mutkattomasti:

"Koska tahdon olla!! Minä voin tehdä mitä tahdon!!" mies hoki ja irvisti. (MVO 2, 407)

"Fragen Sie ihn doch einmal, warum er hier ist" flüsterte Dr. Friedenthal Clarissens Bruder zu, und Siegmund fragte den breitschulterigen Spitzkopf: "Warum bist du hier?"

"Des weißt du sehr gut!" war die knappe Antwort.

"Ich weiß es nicht" versetzte Siegmund, der nicht gleich locker lassen wollte, ziemlich albern. "Also sag schon, warum bist du hier?!"

"Das weißt du sehr gut!!" wiederholte sich die Antwort mit verstärktem Nachdruck.

"Warum bist du unhöflich gegen mich?" fragte Siegmund. "Ich weiß es wirklich nicht!"

"Dieses Lügen!" dachte Clarisse, und sie freute sick darüber, daß der Kranke einfach erwiederte: "Weil ich will!! Ich kann tun was ich will!!!" wiederholte er und fletschte die Zähne. (MoE, 991)

Murhaajat lopulta ohitettuaan seurue poistuu pihojen alueelta ja pyrkivät syrjäistä paviljonkia kohti , kun vartija saapuu hakemaan tohtori Friedenthalia, ja heidän vierailunsa on keskeytettävä (MVO 2, 408). Helvetin syvin piiri jää heiltä saavuttamatta, eivätkä he tapaa himomurhaaja Moosbruggeria, jota siellä säilytetään. Luvun kohtaus sisältää paljon elementtejä Jumalaisen näytelmän helvetistä, ja kertoja tosiaan manitsee Danten mielleyhtymän kautta (MVO 2, 401). Mainittuja elementtejä ovat mm.

eteneminen toisistaan eristettyjen "pihojen" läpi oppaan saattamana sekä potilaiden puhuttelu.

Oman sivujuonteensa tapahtumainkuvaukseen luo Ulrichin ja von Stummin keskustelu, jossa kenraali yrittää saada Ulrichia myötävaikuttamaan armeijan tykistöhankintoihin. Keskustelu esitetään tekstissä rakenteellisen ironian valossa - Stumm ylittää perustella tykistöhankintoja pasifismilla (MVO 2, 395).

Sitä taustaa vasten, mitä tiedetään ensimmäiseen maailmansotaan johtaneista asetelmista, kenraalin lause "Mutta jollet koskaan anna minun puhua loppuun, niin kohta ollaan jo taas hullujen parissa eikä voida rauhassa jutella" (ibid.) keikauttaa pakolta sitä vaakaa, jonka määrä on punnita kuka on hullu ja kuka terve. Hullujen ja terveiden erottelun mielivaltaisuus korostuu myös rauhallisten osastolle sijoitetun taidemaalarin kohdalla. Friedenthal on valinnut esiteltäväksi seurueelle potilaan, joka

[..] oli itsekin taiteelle omistautunut henkilö - hyväntuulinen, lihava maalari. Hänen vuoteensa oli lähellä valoisaa ikkunaa, ja vuodenpeitteellä oli paperia ja paljon lyijykyniä; niiden parissa hän puuhaili kaiken päivää. Liikkeiden terhakka levottomuus pisti Clarisselle silmään. "Noin pitäisi Walterinkin maalata!" hän ajatteli. Friedenthal huomasi hänen kiinnostuksensa, sieppasi lihavalta maalarilta paperiarkin ja ojensi sen Clarisselle. Maalari hihitti ja käyttäytyi kuin naisihminen, jota nipistellään.

Mutta Clarisse yllättyi näkemästään: se oli luonnos suureksi maalaukseksi, ehdottoman varmalla

kädellä piirretty ja kaikin puolin mielekäs, suorastaan jo banaalikin idealtaan; teoksen monet figuurit, jotka lomittuivat toisiinsa perspektiivisommitelmaksi, ja pikkumaisen tarkasti kuvattu sali loivat siinä määrin terveen ja professorimaisen vaikutelman, että teos olisi voinut olla valtionakatemiasta peräisin.

"Hämmästyttävä taidonnäyte!" huudahti Clarisse vaistomaisesti. (MVO 2, 398).

[..] der selbst der Kunst oblag, ein fröhlicher dicker Maler, dessen Bett nahe beim hellen Fenster stand;

er hatte Papier und viele Bleistifte auf seiner Decke liegen und beschäftigte sich damit den ganzen Tag.

Was Clarisse gleich auffiel, war die heitere Ruhelosigkeit dieser Bewegung. "So sollte Walter malen!"

dachte sie. Friedenthal, der ihre Anteilnahme gewahrte, entwendete dem Dicken rasch ein Blatt und reichte es Clarisse; der Maler kickerte und gehabte sick wie ein Wiebsbild, das man gekniffen hat.

Clarisse sah aber zu ihrer Überraschung einen vollendet sicher gezeichneten, durchaus sinnvollen, ja im Sinn sogar banalen Entwurf zu einem großen Gemälde vor sich, mit vielen perspektivisch ineinander verwickelten Figuren und einem Saal, dessen Anblick peinlich genau ausgeführt war, so daß das Ganze derart gesund und professoral wirkte, als käme es aus der Staatsakademie. "Überraschend gekonnt!"

rief sie unwillkürlich aus. (MoE, 983)

Mielisairaalan potilaan maalaman taulun "mielekkyydessä" on samaa karnevalistista nurinkurisuutta mistä tutkielman luvussa 4.3 käsittelin. Mielisairaala-jaksossa ei kuitenkaan ole samanlaista fokalisointien kerrostuneisuutta, mitä käsitellyssä mielenosoituskohtauksessa. Sen kerronta on siten semioottisesti yksinkertaisempaa: merkitys rakentuu hullujen mielekkyyden ja terveiden mielettömyyden väliselle ristiriidalle. Näkisin, että yksinkertaisempi näkökulmatekniikka viittaa intertekstuaalisesti samaa tekniikkaa hyödyntävään Jumalaiseen näytelmään, joka toimii jakson alatekstinä. Yksinkertaisemman näkökulmatekniikan käyttö voimistaa tekstin satiirista puolta.

Mielisairaala on näin helpompi (jopa ärsyttävän helppo) nähdä yhteiskunnan vertauksena tai allegoriana. Erotuksena Danteen, jota Beatrice taivaan porteilla odottaa, ja osoituksena teoksen suuremman mittakaavan tavoitteesta Moosbruggerin tapaamisen on tietenkin määrä epäonnistua -sehän olisi tavoitteiden saavuttamista, minkä mahdottomuus on teoksen suurempi viesti.