Tilattuihin juttuihin liittyvät seikat

Ostajan freelance-toimittajalta tilaamiin juttuihin liittyvät rajoitteet ja tiukat ohjeet rajaavat freelancerin mahdollisuutta käyttää luovuuttaan. Kysymykseen 4, ”Mitä luovuuden rajoitteita kohtaat työssäsi freelancerina?” kaksi haastateltavaa mainitsi ostajatahon antamat tiukat merkkimäärät ja kaksi mainitsi tiukat deadlinet.

Kirjoitetuissa jutuissa merkkimäärät ja radio-ohjelmissa keston rajoitteet asettavat rajoituksia luovuudelle, kun asioita joutuu supistamaan pieneen tilaan tai lyhyeen aikaan.

Eräs tiukan deadlinen maininneista haastateltavista kertoi tilanteesta, jossa toimeksiantaja odotti freelancerilta lisätyötä lyhyellä varoitusajalla: Toimittaja oli kirjoittanut sovitun jutun, ja sitten häneltä pyydettiin kirjoittamaan päivässä vielä lyhyt kommenttiteksti, josta ei ollut alun perin ollut puhetta, ja toimittajalla oli myös muita töitä sovittuna.

78 Kysymykseen ”Mikä freelancerina työskentelyssä tukee luovuutta?” (5. kysymys) haastatelluista kaksi vastasi, että luovuutta tukee, jos ostaja ei rajoita merkkimäärää tiukasti. Tuolloin juttua pääsee kirjoittamaan aiheen ja luovuuden ehdoilla.

Parhaimmillaan luovuus haastateltavien mielestä on, kun jutun deadline on riittävän kaukana ja toimittajalla on mahdollisuus kirjoittaa liukuvaan merkkimäärään parhaaksi näkemällään tavalla.

Kun juttu myydään ostajalle, hän haluaa yleensä tietää ennalta mahdollisimman tarkasti näkökulman, haastateltavan ja pituuden, tai määrittää nämä asiat. Juttukeikalle lähtiessä tietyt raamit rajoittavat usein toimittajaa ja idean tulee olla perusteltu. (esim.

Koljonen 2013, 50.) Yksi informanteista kertoi kokevansa, että ideoiden pitää olla lähtökohtaisesti ”rahan arvoisia” ja loppuun asti hiottuja, jotta media haluaa ostaa freelancerilta jutun, mikä vaikuttaa siihen, kuinka lennokkaita ideoita toimittaja voi tarjota medioille. On myös tyypillistä, että ostajataho haluaa muuttaa freelancerin ehdottamaa juttuideaa. Yksi haastatelluista sanoi luovuuttaan rajoittavaksi tekijäksi sen, jos oman luovaksi kokemansa juttuidean joutuu typistämään ostajan toiveessa, eikä silloin pääse toteuttamaan luovaa ideaan kokonaisuudessaan.

Journalistiselle tekstille tyypillistä on tiettyyn merkkimäärään kirjoittaminen (Pakkanen 2011, 56–57). Freelancerit ideoivat ja toteuttavat myytävät jutut lehden konseptiin ja sovittuun juttutyyppiin sopiviksi (Pakkanen 2011, 57). Erityisesti aikakauslehdet ovat tarkasti konseptoituja. Konseptoinnin tavoite on organisoida toiminta tavoitteelliseksi, suunnitelmalliseksi ja taloudellisesti kannattavaksi. Aikakauslehdet ovat tiukasti riippuvaisia mainostajista ja lukijoista. Konsepti sisältää lehden tavoitteen, joka määrittyy suhteessa lukijakuntaan: miksi ja ketkä lehteä lukevat? Tavoitteeseen vastataan luomalla mallilukija. Sanomalehdistö on lähentynyt 2000-luvulla aikakauslehtiä tuotantotavoiltaan ja ulkoasultaan. (Seppänen & Väliverronen 2012, 150–151.)

Toimitusorganisaatioiden taloudellisen ohenemisen ja freelancereiden käytön lisäämisen myötä on esitetty, että valta lehden sisällöistä voisi valua ulos freelancereille isommissakin organisaatioissa. Pakkasen mukaan konseptoinnin avulla organisaatiot

79 pyrkivät taloudellisen hyödyn lisäksi pitämään valtaa omissa käsissään. Konseptoinnissa on kyse lehden linjasta, sisältötoiveista ja yleisön tuntemisesta. Freelancereita pystytään ohjastamaan, kun lehden linja tehdään selväksi ulkotoimituksen jäsenille. Sekä konseptiosaaminen että juttujen editoimiseen sitoutuminen on Pakkasen mukaan suuri haaste sekä freelancerille että ostajalle. (Pakkanen 2011, 54–55.) Malmelinin tutkimus osoitti, että aikakauslehtien ydintoimituksessa työskentelevät journalistitkin ovat kokeneet konseptoinnin ja ennakkosuunnittelun rajoittavana ja yksilöllisiä työskentelyn tapoja vaikeuttavana (Malmelin 2015, 60).

Juttupaikka voi olla ”tiukkaan napitettu”, mikä tarkoittaa sitä, että toimittajalla ei ole luovaa liikkumatilaa. Jos jutun sisältö vaikuttaa täysin ennalta määritetyltä, ja toimittaja vain toteuttaa sen, koetaan työ turhauttavana:

”…sitte toisaalta on toimeksiantajia, aika harvoin kyllä, mut on niitäki, jotka sit rajaa ihan hirveen tarkasti. Et ehkä se liittyy myös siihen konseptiin tai formaattiin, mutta joskus tulee semmosia, että on haastateltava valmiina, näkökulma on tämä, kysy siltä tämmösiä kysymyksiä. Niin sillon tulee semmonen, et aa, ikäänku muhun ei luotettas tai mulle ei haluta antaa liikaa siimaa, mun omalle ajattelulle ja luovuudelle.” (L10)

Haastatellut freelance-journalistit ymmärtävät, että kaavamaisuus esimerkiksi jutun rakenteessa ja juttutyypissä tekee journalismin tekemisestä nopeaa. Totutuilla kaavoilla tehden saa yleensä sellaista jälkeä, johon ollaan tyytyväisiä, yksi haastateltavista toteaa.

Pakkanen (2011, 93) kutsuu tätä konseptisensitiivisyydeksi: freelance-toimittajat selvittävät etukäteen, millaisia juttuja mihinkin mediaan voi tarjota, ja toimeksiantaja myös odottaa tätä toimittajilta.

80 Journalistien joukossa vaikuttaa olevan käytännöllisiä luovan työn tekijöitä, sillä haastateltavista kolme mainitsi rajoitteet positiivisina. Haastateltavista eräs kuvasi juttujen ideoimista eri lehtiin palikkavertauksen kautta:

”mun mielestä se on hyvin yksinkertainen asia, et (…) osaa, varsinki ku tekee lehtiin, joissa on tietynlaisia palstoja, niin se et tuntee ne palstat ja sit (…) näkee sen verran, että neliön muotonen palikka ei mee ympyrän muotoseen reikään...” (L3)

Tuotoksen juttutyyppi määrittää sisällöllisen ja kielellisen tyylin sekä sen ulkoasun (Pakkanen 2011, 56–57). Persoonallinen tapa käyttää kieltä ei välttämättä miellytä ostajaa, joten toimittajan on pitäydyttävä olemasta ilmaisussaan liian luova:

”[Olen] pyrkiny käyttämään vähän ilmasuvoimasempaa ja rehevämpää kieltä, mikä on taas sit [tietyn alueen] kerronnalle aika tyypillistä, mutta mä olen saanu erittäin paljon sapiskaa ja haukkuja, moitteita päätoimittajilta ja joutunu palaamaan ruotuun…” (L6)

Median sisällöt ja toimintalogiikka ovat muuttuneet teknologian kehittyessä ja sosiaalisen median myötä (Seppänen & Väliverronen 2012, 9–19). Uutisten tuotannosta on tullut liukuhihnamaisempaa ja nopeampaa. Lisäksi sisällöt ovat viihteellistyneet.

(Emt., 147–148.) Journalismin kenttää vuosikymmeniä seurannut konkaritoimittaja kuvaili haastattelussaan, että hänen tapansa tehdä journalismia on tutkijamainen ja perinpohjainen. Hän koki, että hänelle on vähemmän kysyntää kuin koskaan aiemmin:

81

”Kaupallinen radio kun tuli, niin sillä oli se hyvä puoli, et se ravisteli hiukan näitä perinteisiä medioita, niitten paskantärkeyttä ja semmosta, luutuneita ilmasutapoja. Se ravisteli niitä, mutta samaan aikaan Yle-radio minun mielestä luopu aika paljon siitä osaamisesta ja siitä parhaasta perinnöstä ja lähti matkimaan paikallisradiota. (…) se on vain sitä uutisen ympärillä ja jotakin semmosta levysoittamista, että se on heikentäny sitä tilauskantaa minun kaltasille toimittajille. (…) Mutta aikasemmin niitä tilauksia tuli hyvin.” (L6)

Kyseinen esimerkki osoittaa, kuinka makrotalouden trendit, kuten median digitalisoituminen ja keskinäisen kilpailun kiristyminen voivat vaikuttaa organisaatiotasoon ja sitä kautta freelancerilta tilattuihin juttuihin, ja siten työtilanteeseen.