työskentelyyn. Vapaan luovan ajattelun vähentyessä päädytään valitsemaan tututtuja toimintatapoja. (Malmelin & Poutanen 2017, 136.)
Yritykset arvostavat työntekijöiden luovuutta niin kauan kuin siitä on hyötyä organisaation menestykselle, eikä se ole liian radikaalia tai haasta yrityksessä vallitsevaa asiantilaa, ”status quoa” (Blomberg 2014, 947). Jos toimittajien luovat juttuideat eivät sovi tähän tavoitteeseen, ne tuskin saavat ostajalta hyväksyntää. Luovuudella on siis rajat, joita toimittaja ei voi ylittää (Blomberg 2014, 947).
2.6 Freelancerius ja prekaari luovuus
Tarkastelen tässä alaluvussa freelancerin asemaa prekaarina työntekijänä.
Prekaariuteen kurottava lähestymistapa on oleellinen, jotta freelancerin yksilöllistä asemaa ja suhdetta organisaatioihin voi ymmärtää kokonaisvaltaisesti.
Freelance-journalistit ovat osa länsimaissa kasvavaa uutta yhteiskuntaluokkaa, prekariaattia. Uudissana on muunnelma proletariaatista eli työväenluokasta (Hermes ym. 2017, 87). Prekaareilla työntekijöillä tarkoitetaan ihmisiä, jotka työskentelevät tilapäisissä ja epätyypillisissä työsuhteissa, joiden tulevaisuus on epävarmaa ja ennalta-arvaamatonta. Euroopan yhteisen journalistiyhdistyksen mukaan vuonna 2011 joissain Euroopan maissa kaikista journalisteista jopa 60 prosenttia työskenteli freelancereina.
(Hayes & Silke 2019, 366.)
Englannin kielen sana precarious tarkoittaa suomeksi epävarmaa. Prekaarin luokan synty ajoittuu Guy Standingin mukaan globalisaation aikaan vuosien 1975–2008 välillä globaalissa taloudessa tapahtuneeseen käänteeseen, kun talous niin sanotusti irrotettiin yhteiskunnasta erilliseksi voimaksi, ja maailmanmarkkinat alkoivat perustua enenevissä määrin individualismiin ja kilpailuun. (Standing 2011, 26.) Uudenlaista individualistista yhteiskuntaa saksalainen sosiologi Ulrich Beck kutsui riskiyhteiskunnaksi.
Riskiyhteiskunnan myötä siirryttiin teollisesta täystyöllisyyden yhteiskunnasta kohti
27 yhteiskuntaa, jolle tyypillistä on joustavuus ja monialainen vajaatyöllisyys. (Pakkanen 2011, 66.)
Suomessa mediat alkoivat ostaa huomattavasti aiempaa enemmän juttuja freelancer-toimittajilta 1990-luvun laman myötä. Työsuhteisia toimittajia irtisanottiin, eikä uusia työntekijöitä palkattukaan tilalle yhtä paljon. Sama trendi on jatkunut laman jälkeen, vaikkei taloudellista pakkoa ole. Sisältöjä tuotetaan yhä useampiin välineisiin yhä pienemmällä ydinjoukolla. (Pakkanen 2011, 44–45.) Freelance-työstä on 2000-luvulla tullut määrällisesti huomattava journalismin tuotannon muoto (emt., 68). Mediat välttävät kiinteitä, työsuhteisen työntekijän pitämiseen liittyviä kustannuksia ostamalla sisältöjä freelancereilta (emt., 44–45). Mediatalojen yhteistoimintaneuvottelut ja irtisanomiset ovat lisänneet ostoja freelance-toimittajilta. Osa freelancereina työskennelleistä on jopa kokenut asemansa vahvistuneen suurten mediatalojen irtisanoessa vakituista henkilöstöä. (Jyrkiäinen, 2008, 86.)
Vuonna 2016 Suomen freelance-journalistien yhdistykseen kuului 700 jäsentä.
Maaliskuussa 2019 freelance-journalisteihin kuului tuplasti eli jo 1450 jäsentä. (Suomen Freelance-journalistit 15.3.2019.) Tarkkaa freelancerina työskentelevien määrää ei ole tiedossa, sillä kaikki eivät ole yhdistyksen jäseniä ja freelancerius on myös häilyvä ja nopeasti muuttuva status.
Työn ostaminen freelancereilta on yleistynyt yhteiskunnassa myös muilla aloilla kuin journalismissa. Kehitys kulkee samassa linjassa uusliberaalin yrittäjyysideaalin kanssa.
Uusliberaaliin ihanteeseen kuuluu autonomian ja itsenäisyyden pitäminen korkeimpana hyveenä. (Norbäck 2019, 3.) Freelancereille töitä on jatkuvasti enemmän, mutta niin on määrällisesti freelancereitakin. Alalle on ollut ylikoulutusta 2000-luvulla etenkin viestintäalan ammattikorkeakouluopintojen alettua. Tämä kehitys mahdollistaa ja toisaalta pakottaa yhä useamman valitsemaan freelanceriuden. (Pakkanen 2011, 48–
49).
Freelancer tulkitaan usein yrittäjäksi, mikä johtaa siihen, ettei hän voi kuulua palkansaajan työttömyyskassaan eikä saa työttömyysturvaa. Freelancereiden tulot
28 koostuvat palkkioista, joita he saavat toimeksiantajille myymistään jutuista.
Palkkioistaan ”free” joutuu maksamaan noin puolet erilaisia maksuja ja veroja sen mukaan, mikä hänen toimintamuotonsa on. (Emt., 66.)
Alalla tapahtuu myös paljon alihinnoittelua. Kun freet tekevät alihinnoiteltuna töitä, se vaikuttaa koko alan työehtoihin ja -paikkoihin. Pakkasen mukaan osa freelancereista on yrittäjyyden ja palkkatyön välimaastossa, ja hänen mielestään olisi osuvampaa kutsua freelancereita yrittäjien sijaan itsensätyöllistäjiksi. Täysipainoinen yrittäjyys ei Pakkasen mielestä toteudu, sillä freelancer on riippuvainen toimeksiantajistaan. (Emt., 66.) Freelancerina voi toimia monella eri toimintamuodolla, esimerkiksi verokortilla tai varsinaisena yrittäjänä toiminimellä, avoimessa yhtiössä, kommandiittiyhtiössä, osakeyhtiössä tai osuuskunnassa. Tyypillisin toimintamuoto on toiminimi, mikä tarkoittaa, että freelancer on itsenäinen elinkeinonharjoittaja, eli hän toimii omissa nimissään ja vastaa taloudellisesti toiminnastaan. (Suomen freelance-journalistit 2021.) Hayesin ja Silken tutkimuksessa irlantilaiset freelance-journalistit mainitsivat useimmin työnteon rajoitteeksi vaikeudet toimeentulossa (Hayes & Silke 2019, 375). Luova prosessi vaatii useita kokeiluja, epäonnistumisia ja uudelleen yrittämistä (Malmelin &
Poutanen, 2017 58) sekä kykyä tarkastella ajatuksiaan kriittisesti, ja arvioida, mitkä niistä ovat jatkokehittelyn arvoisia. (Uusikylä 2012, 20.) Uudelleen arvioiminen ja uudet yritykset vievät työaikaa.
Hayesin ja Silken tutkimustulokset osoittavat, että siihen, millaisia töitä freelancerit ottavat tehtäväkseen, vaikuttavat merkittävästi työhön kuluva aika ja tarvittavat materiaaliset resurssit. Taloudellisista syistä toimittajat suosivat lyhyitä ja suoraviivaisia töitä, joista saa paremmin rahaa suhteessa työhön käytettyyn aikaan, sillä heille maksetaan vain lopputuloksesta, ei työajasta. Lisäksi pelko oikeudellisista seurauksista rajoittaa aiheita, joihin freelancerit ovat halukkaita tarttumaan. (Hayes & Silke 2019, 367–376.) Epävarma ja haavoittuvainen asema vaikuttaa laadullisesti ja määrällisesti freelancerien tuottamiin juttuihin. Luovin artikkelin toteutusvaihtoehto ei yleensä ole
29 yhtä varma ja helppo toteuttaa kuin vähemmän luova. Juttujen määrään panostaminen laadun sijaan on puolestaan taloudellisesti järkevämpää.
Vuonna 2011 noin neljäsosa suomalaisista freelancereista tienasi alle lehdistön työehtosopimuksen alarajan (Pakkanen 2011, 11) Työmarkkinatutkimuksen mukaan freelancereiden palkkiot eivät ole huomattavasti nousseet kymmenessä vuodessa.
Samaan aikaan työsuhteisten palkat ja suomalaisten elinkustannukset ovat nousseet.
Viimeisen kymmenen vuoden aikana toimeksiantajien maksamat palkkiot ovat useammin pienentyneet kuin nousseet. (Journalisti 17.12.2021.)
Freelancereiden tuotot tulevat yleensä useista eri lähteistä ja eri toimeksiantajilta.
(Pakkanen 2011, 14). Yhä useampi toimittaja ei tule toimeen ainoastaan freelance-tuloilla. (emt., 170). Monet freelance-toimittajista tekevät lisäksi esimerkiksi keikkatyötä, joko journalistista tai jonkin muun alan työtä (emt., 14). Muuttunut toimintaympäristö on ajanut toimittajia markkinaviestinnän pariin, josta maksetaan enemmän. Yhä useammat toimittajat sukkuloivat journalismin ja markkinoinnin välisellä raja-alueella. (Mathisen 2018.) Suomen journalistiyhdistyksen vuonna 2018 tekemästä työmarkkinakyselystä selvisi, että freelance-journalistien tuloista keskimäärin 57 prosenttia kertyi journalistisesta työstä. Markkinointiviestinnästä kertyi 11 prosenttia ja tiedotuksesta 4 prosenttia. Loput tuloista eli 28 prosenttia saatiin muiden alojen töistä.
(Freelancereiden työmarkkinatutkimus 2018.)
Toimeksiantajien määrä vaikuttaa Pakkasen mukaan siihen, kuinka turvatuksi freelancer tuntee elantonsa. Jos juttuja tehdään useille toimeksiantajille, ei yhden putoaminen joukosta pois vaikuta merkittävästi. (Pakkanen 2011, 63.) Organisaatioissa tapahtuva toiminnan tehostaminen ja työstä maksettujen palkkioiden suuruus vaikuttaa freelancereiden taloudelliseen tilanteeseen, ja sitä kautta siihen, millaisin resurssein luovia ratkaisuja on tai ei ole mahdollista tehdä. Monet toimittajat kertovat budjetoivansa työhön käyttämänsä ajan taloudellisesti kannattavaksi. Hyväksi koetuille ja hyvin maksaville toimeksiantajille esimerkiksi tehdään parempaa laatua kuin huonoille tai vähän maksaville toimeksiantajille. Tätä Pakkanen kutsuu ”sopeuttamisen strategiaksi”. (Emt., 164.)
30 Osa toimittajista valitsee omasta tahdostaan freelancer-uran esimerkiksi siksi, että he ajattelevat sen mahdollistavan paremman ammatillisen kehityksen tai joillekin jopa paremmat tulot. Alalla on kuitenkin myös pakon edessä freelancereiksi ryhtyneitä
”mustlancereita”. Tahtomattaan freelanceriksi päädytään muun muassa silloin, jos itsensätyöllistäminen on ainoa mahdollisuus journalismin alalla esimerkiksi asuinpaikkakunnan työtilanteen tai irtisanomisten seurauksena. (Pakkanen 2011, 66.) Tilastokeskus teki vuonna 2013 selvityksen suomalaisista itsensätyöllistäijstä, jossa ilmeni, että itsensätyöllistämiseen päädytään kolmella eri tavalla: omasta halusta, ajautumalla tai olosuhteiden pakosta. Tilastokeskuksen tutkimuksessa toimittajia tutkittiin yhteisessä kategoriassa muiden kulttuurialan työntekijöiden ja käsityöläisten kanssa. Muihin ammattialoihin verrattuna selkeästi harvempi kulttuurialan työntekijöistä ja käsityöläisistä oli valinnut itsensätyöllistämisen omasta halustaan.
Kulttuurialalla työskentelevistä vastaajista 27 prosenttia kertoi valinneensa yrittäjämäisen työskentelytavan mielellään. Pakosta valinnan oli tehnyt 33 prosenttia.
Suurin osa, 40 prosenttia, oli ajautunut tai tarttunut tilanteeseen. Itsensätyöllistävien kulttuurialan työntekijöiden ja käsityöläisten arvio omista mahdollisuuksista löytää palkkatyötä omassa ammatissaan oli myös muihin aloihin verrattuna pessimistisin.
(Tilastokeskus 2013.)
Freelancerit tienaavat keskimääräin vähemmän kuin työsuhteiset, mutta työ freelancerina vaatii työsuhteista enemmän erilaisten taitojen hallitsemista. Freelancerin tulee hallita journalistisen osaamisen lisäksi yrittäjyyteen liittyviä asioita, kuten markkinointia ja itsensä johtamista, talouden hallintaa, kuten verotusta ja kirjanpitoa, ja hänen tulee huolehtia omasta sosiaali- ja eläketurvasta. (Pakkanen 2011, 59.)
Toimittajan taitovaatimukset ovat toimituksissakin lisääntyneet vuosien mittaan nopeasti digitalisaation myötä. Uudenlaiset vaatimukset voivat asettaa vanhemmat ja nuoremmat freelancerit keskenään erilaiseen tilanteeseen. Joustaminen, monien alan taitojen yhtäaikainen hallitseminen on tyypillistä nuorille toimittajille ja freelance-journalisteille. He ovat tottuneet jälkimodernin ajan työelämään, jota leimaa alityöllisyys, moniosaaminen ja joustaminen. Vanhempaan toimittajasukupolveen
31 nähden nuorella toimittajasukupolvella uravalintaa ohjaa pikemmin unelmat ja itsensä toteuttaminen. Epävarmuuteen varaudutaan ja taitoja opiskellaan monipuolisesti. Uran ei automaattisesti oleteta olevan vakaa ja eläkkeelle jatkuva samassa työpaikassa ja samassa työtehtävässä. (Emt., 62–63.)
Journalismin perinteinen rooli on murroksessa, minkä seurauksena journalistit ovat muuttumassa sisällöntuottajiksi. Mediatalot ovat kehittäneet kaupallisten sisällöntuotannon ratkaisuja selvitäkseen kilpailussa. (Hayes & Silke 2019, 364–365;
Malmelin & Poutanen 2017, 45.) Perinteiset ideaalit ovat käytännön työssä korvautumassa tai korvautuneet individualistisemmalla ja markkinaperusteisella uusliberaalilla logiikalla (Hayes & Silke 2019, 364–365), minkä seurauksena journalistit joutuvat tasapainoilemaan journalistin etiikan suhteen toimiessaan eettisten periaatteiden harmaalla vyöhykkeellä (Malmelin & Poutanen 2017, 45).
Freelance-toimittajat navigoivat rajoitusten ja autonomian välillä (Mathisen 2018, 653–
654). Tärkeimpiä luovuutta mahdollistava tekijöitä ovat aika ja vapaus (Uusikylä 2012, 182–183), joita kumpaakin freelancerilla on näennäisesti rajattomasti mutta käytännössä rajallisesti.
32
3 TUTKIELMAN TOTEUTUS
Alaluvussa 3.1 esittelen tutkimuskysymykset ja niiden taustalla vaikuttavat teoreettiset lähtökohdat. Sitä seuraavissa alaluvuissa kerron järjestyksessä tutkimuksen etenemisestä. Kuvailen tutkielmani menetelmää eli puolistrukturoitua haastattelutukimusta luvussa 3.2. Alaluvussa 3.3 kerron, kuinka rakensin haastattelurungon, ja miten testasin kysymysten toimivuutta ennen varsinaisia haastatteluita. Alaluvussa 3.4 kuvailen aineistoani esittelemällä taustatietoja haastatelluista freelancereista. Luvussa 3.5 kuvailen haastatteluiden konkreettista toteutusta eli aineiston keruuta. Luvussa 3.6 käsittelen aineiston litteroimista kirjalliseen muotoon ja luvussa 3.7 sisällönanalyysia, jota käytin aineiston analysoinnin metodina.