Suomessa ei ole tehty juuri lainkaan akateemista tutkimusta, jossa kohtaisivat journalismi, luovuus ja freelance-työ. Freelance-journalistien toimeentuloa ja kokemuksia ammatissa on tutkittu jonkin verran edellisen kahdenkymmenen vuoden aikana, mutta luovan työn tekijöinä heitä on tutkittu vain vähän. Suomalaiset tutkimukset, jotka käsittelevät luovuutta ja journalismia ovat keskittyneet lähinnä ideointiin, mutta eivät journalistiseen työhön kokonaisvaltaisesti. (Keränen 2008, 3.) Työsuhteisia journalisteja on tutkittu enemmän kuin freelancereita, mutta luovuuden tutkimus myös työsuhteisten toimittajien osalta on toistaiseksi vähäistä. Pakkanen 2011, 17.) Freelance-journalisteja koskeva akateeminen tutkimus alkoi Suomessa 2000-luvulla (Pakkanen 2011) ja tutkimuksen lisääntyminen on ollut verkkaista.
Vuosituhannen ensimmäisellä vuosikymmenellä pro graduissa tutkittiin esimerkiksi freelancer-journalistien ammatti-identiteettiä, esimerkiksi Petteri Ruotsalainen vuonna 2003 ja ulkomaanavustajia Iira Hartikainen vuonna 2008. Myös esimerkiksi Irlannissa freelancereita on tutkittu vain vähän verrattuna heidän merkittävään asemaansa journalismin alalla (Silke & Hayes, 2019).
Irene Pakkasen (2011) väitöskirja freelancereiden juttukaupasta oli järjestyksessään toinen freelance-journalisteja koskeva väitöstason tutkimus Suomessa. Ensimmäinen oli Turo Uskalin ulkomaan avustajia koskeva väitös vuodelta 2003. (Pakkanen 2011, 17.) Pakkanen tarkastelee kauppapaikkakäsitteen kautta freelancereiden ja juttujen ostajien välistä dynamiikkaa ja niitä käytännön asioita, jotka yhteistyösuhteeseen ja toimittajan neuvotteluasemaan vaikuttavat (emt., 14). Pakkanen tarkastelee myös freelancereiden
14 keskinäistä hierarkiaa jäävuorimallin avulla. Malli kuvastaa eri tilanteessa olevien freelancereiden hierarkiaa suhteessa toisiinsa. Hierarkian huipulla ovat kauppapaikalla asemansa vakiinnuttaneet kirjoittajat, jotka ovat onnistuneet luomaan toimivia yhteistyösuhteita ostajiin. Heidän mahdollisuutensa luovuuteen ovat resurssien ansiosta todennäköisesti paremmat kuin puolestaan tasolla kolme, eli jäävuoren pohjalla olevilla usein uraansa aloittelevilla freelancereilla, joilla on heikot tai vaihtelevat ansiot ja löyhät yhteydet ydintoimituksiin. (Emt., 87.)
Pakkasen tutkielman empiiriset tulokset osoittavat, että toimeksiantojen saamisella on vahva korrelaatio sosiaalisiin suhteisiin, joita freelancer on onnistunut luomaan toimeksiantajiin (emt., 87). Pakkanen esittää, että tutkimuksen ehkä keskeisin löydös oli ydintoimituksen (ostajan edustaja, esimerkiksi organisaation tuottaja) ja ulkotoimituksen (freelancerit) kollegiaalinen toimintatila, jossa journalistisessa työprosessissa syntyy journalistinen tuotos. Tilasta tekee kollegiaalisen esimerkiksi se, että sekä ostaja että kauppaaja kuuluvat usein saman edunvalvonnan piiriin, Suomen Journalistiliittoon. (Emt., 169.) Pakkasen väitöskirja antaa minulle erinomaista tietoa freelancerin suhteesta mediaorganisaatioihin ja selviytymisen strategioista alalla.
Väitöskirja on päälähteeni läpi tutkielman.
Luovuuden tutkimus mediaorganisaatioissa on lisääntynyt verkkaisesti 2000-luvulla.
Petro Poutanen (2016) tutki väitöskirjassaan organisatorista luovuutta. Hänen tutkimuksensa käsitteli itseohjautuvien tiimien ongelmanratkaisusta. Tutkimuksen lopputulemana todetaan, että käytännön yhteistyö- ja kommunikaatiotaidot ovat tiimien luovuuden kannalta keskeisiä. (Poutanen 2016.)
Anu Kainulainen on kirjoittanut pro gradu -tasoisen tutkielman luovuudesta ja yrittäjyydestä vuonna 2014. Itä-Suomen yliopiston sosiaali- ja terveysjohtamisen laitokselle tehty tutkielma käsittelee sitä, millaisia merkityksiä luovuus saa yrittäjyydessä. Tulokset osoittivat, että luovuus nähtiin syynä yrityksen perustamiseen ja samalla yrityksen elinehtona. Yrittäjämäinen luovuus näyttäytyi ennen kaikkea ongelmanratkaisun kautta. (Kainulainen 2014.)
15 Pro gradu -tasoisista tutkielmista luovuutta journalismin alalla ovat tarkastelleet ainakin Minna Markkanen (2019) ja Milla Keränen (2008), joista molempien tutkielmat auttavat ymmärtämään journalistista luovuutta organisatorisesta ja yritysnäkökulmista.
Markkasen tutkielman lähtökohta on, että luovuus ja innovaatiot ovat yrityksille kilpailuetu. Akateemisen organisaatioiden luovuuden tutkimuksen tarkoituksena on usein kehittää luovuutta tukevia olosuhteita ja poistaa luovuuden rajoitteita (Malmelin
& Poutanen 2017, 93). Sama lähestymistapa on nähtävissä myös Markkasen tutkielmassa. Hän tutki teemahaastattelun avulla kahden hajautuneen journalistitiimin jäsenten käsityksiä siitä, kuinka he käsittävät luovuuden työssään. Haastattelut käsittelivät innovaatioita, luovuutta ja teknologiaa. Tutkielmasta ilmenee, että toimittajat lähestyvät luovuutta erityisesti käytännönläheisesti ja suhteessa päivittäiseen työhönsä. Markkanen esittää, että psykologisesti turvallinen viestinnällinen ilmapiiri rakentaa ja edesauttaa luovaa työtä hajautetussa toimittajatiimissä. Tutkielman tulokset ovat myös minun tutkielmani kannalta kiinnostavia, sillä hajautettujen tiimien yhteistyö muistuttaa jossain määrin freelancerin yhteyttä ydintoimitukseen.
Keränen tutki pro gradu -tutkielmassaan luovuuden johtamista toimituksessa, mikä oli vuonna 2008 mediatutkimuksessa uusi tutkimuskohde (Keränen 2008). Sittemmin esimerkiksi Nando Malmelin on tehnyt akateemista tutkimusta luovuuden johtamisesta.
Keräsen mukaan johtaja voi johtamistavallaan joko edistää tai ehkäistä luovuuspotentiaalin käyttöä toimituksessa. Luovuuden johtaminen toimitusympäristössä on sovellettavissa freelancer-kontekstiin ja ostaja-freelancer-suhteeseen. (Emt.)
Freelancerin suhde ostajaan ei ole identtinen alaisen ja esihenkilön asetelmaan nähden, mutta silti siinä on jotain samaa: Ostajalla on auktoriteettiasemaa suhteessa freelanceriin, sillä hän päättää, millaisia juttuja freelancereita ostetaan ja ostetaanko niitä ylipäätään (Pakkanen 2011, 83–84). Keräsen mukaan luovuutta tukeva johtaja voi toiminnallaan vaikuttaa sisäisiin ja ulkoisiin työnteon perusedellytyksiin, kuten
16 motivointiin, palautteen antoon, luovuudelle myönteiseen ilmapiiriin, ajankäyttöön, työtiloihin sekä resursseihin ja koulutusmahdollisuuksiin. (Keränen 2008.)
Nando Malmelin on tutkinut luovuutta media-alalla ja työelämässä kuluneen vuosikymmenen aikana luovuuden johtamisen näkökulmasta. Viestinnän dosenttina Helsingin yliopistossa toimiva Malmelin on tutkinut muun muassa luovuuden merkitystä mediaorganisaatioissa uudistamisen ja liiketoiminnan kehittämisen näkökulmasta.
Vuonna 2015 julkaistussa tutkimuksessa Malmelin teki kyselytutkimuksen suomalaisissa aikakauslehtien toimituksissa työskenteleville ammattilaisille, jossa hän selvitti, kuinka työntekijät käsittävät luovuuden ja millaisessa asemassa luovuus yrityksessä on.
Tutkimuksessa kävi ilmi, että kustannustehokkuuden lisääntymisen myötä juttujen tekemiseen on yhä vähemmän aikaa ja toimitustyössä koettu vapauden vähentyminen on johtanut siihen, että työntekijät kokevat luovan työn mahdollisuudet toimituksissa heikentyneiksi. (Malmelin 2015, 59.)
Luovuutta monialustaisen mediapalvelun kehitystiimissä tutkineet Malmelin ja Virta (2016) selvittivät, millaiset olot rajoittavat ja mahdollistavat luovuutta. Tutkimuksen mukaan journalismin murroksen myötä yhteistyön merkitys tiiminjäsenten kesken on korostunut. Luovuutta tukivat kasvokkaiset tapaamiset, yhteinen ideointi ja epämuodollinen seurustelu ja työn hyvä organisointi. Luovuutta puolestaan heikensi vaikeus löytää yhteistä aikaa tapaamisille, ja epäselvät ohjeet ja epätietoisuus rooleista.
(Malmelin & Virta 2016, 1047–1049.)
Hyödynnän tutkielmassani myös joitain eurooppalaisia freelancereiden ammatti-identiteettiä ja prekaaria asemaa sekä luovuutta tarkastelevia tutkimuksia, siltä osin kuin ne ovat sovellettavissa Suomen kontekstiin. Pohjoismaissa mediakenttä toimii keskenään suhteellisen samankaltaisesti: Suomen ja Norjan mediamaisemassa toimivat rinnakkain sekä vahvat kaupalliset mediat että vahva verovaroin kustannettu kansallinen media. (Reuters-instituutti 2019.)
Birgit Røe Mathisen on tutkinut norjalaisia freelance-journalisteja toimijoina, jotka ovat autonomisia, mutta joiden työlle rajoituksensa asettaa prekaarille työvoimalle tyypilliset
17 taloudelliset ja asemaan liittyvät epävarmuudet. Mathisen (2016) on haastattelututkimuksen kautta selvittänyt, miksi toimittajat päätyvät valitsemaan freelanceriuden ja millaiseksi he kokevat työelämänsä. Mathisen jaotteli tutkimukseen osallistuneet kahteen motivaatioltaan erilaiseen ryhmään: idealisteihin ja yrittäjähenkisiin freelancereihin. Molemmissa ryhmissä tehdään luovaa työtä, mutta suhtautuminen esimerkiksi juttujen myymiseen voi olla hyvin erilaista. Sekä idealistit että yrittäjät nimesivät vapauden tärkeäksi motivaattoriksi työskennellä freelance-journalistina. Erityisesti idealistitoimittajat näkevät freelanceriudessa mahdollisuuden tehdä itseä kiinnostavia luovia projekteja ja ratkaisuja, joita työsuhteessa ei pysty tekemään. Yrittäjähenkiset journalistit näkevät freelanceriuden parhaiden puolien olevan yrittäjyyden elämäntapamaisuus ja itsensä johtaminen. Molempien ryhmien informantit puhuivat haavoittuvaisesta asemastaan toimituksen ulkopuolella.
Uutispäälliköiden esittämien vaatimusten koettiin tiukentuneen, minkä puolestaan nähtiin olevan seurausta yhtiöiden liiketoimintamalleista ja taloudellisista paineista.
(Mathisen 2016, 921.)
Hermes ja kumppanit (2017) tutkivat, kuinka eri alojen freelancerit mieltävät ammatillisen asemansa Alankomaissa. Tutkijat analysoivat 90 luovilla aloilla työskentelevän työntekijän haastatteluita. Informanteista 10 oli toimittajia ja editoreita.
Hermes ja kumppanit tutkivat luovan työn tekijöiden kokemuksia ammatti-identiteetistään. (Emt.) Tutkimuksessa ilmeni, että luovien alojen työntekijöiden perusteista työskennellä itsenäisinä ammatinharjoittajina ehdottomasti suosituin on
”vapaus” (emt., 93). Sama peruste toistuu monesti myös tämän pro gradu -tutkielman haastatteluaineistossa. Hermesin ja kumppaneiden tutkimuksessa ilmeni, että ansioiden epävarmuutta pyritään kompensoimaan esimerkiksi säästöillä ja sivutoimisilla töillä (emt., 93).
Kathryn Hayes ja Henry Silke (2019) tutkivat irlantilaisia freelance-toimittajia, ja sitä vaikuttivatko prekaarit työskentelyolosuhteet siihen, minkä tyyppistä journalismia he tekivät. Tutkijat laajentavat myös tarkastelua siihen, kuinka freelancereiden työskentelyolosuhteet voivat vaikuttaa laajemmassa mittakaavassa journalistisessa
18 mediassa esillä oleviin diskursseihin (Emt., 369.) Irlannissa median omistus on hyvin keskittynyttä ja tyypillistä on, että juttujen palkkiot määrittyvät sen mukaisesti, kuinka paljon se vetää lukijoita sivuille. Toimittajat eivät tämän seurauksena tartu välttämättä sellaisiin aiheisiin, joiden eivät usko olevan taloudellisesti kannattavia. (Emt., 367.) Hayesin ja Silken tutkimukseen osallistuneista freelancereista suurin osa esitti ajan ja materiaaliset resurssit ratkaisevina tekijöinä, kun he päättivät, minkä tyyppisiä juttuja he ottivat tehtäväkseen. Lisäksi monet mainitsivat lailliset rajoitteet ja pelon oikeudellisista seurauksista. Maan sisäisen median keskittyminen vaikuttaa freelancer-journalisteihin siten, että heillä on vähemmän toimeksiantajia, joille tarjota juttuja. Se puolestaan lisää freelancereiden itsesensuuria ja vaikuttaa lopulta siihen, millaista journalismia julkisuuteen tuotetaan ja mistä aiheista ei kirjoiteta. (Emt., 375.) Freelancereille maksetaan vain lopputuloksesta, ei siihen käytetystä ajasta. Lisäksi pienet ansiot vaikuttavat siten, että freelancereiden pitää keksiä keinoja, kuinka he saisivat mahdollisimman paljon rahaa mahdollisimman tehokkaasti. Tämä johtaa suoraan siihen, ettei esimerkiksi tutkiviin juttuihin tai muihin paljon soittelua ja selvittelyä vaativiin juttuihin usein tartuta. Pitkien juttujen kirjoittaminen ei ole myöskään yhtä kannattavaa kuin lyhyempien ja nopeasti valmistuvien juttujen. (Emt., 367–373.)
Hayesin ja Silken tutkimus antaa hyvää tietoa siitä, millaiset tekijät rajoittavat luovuutta prekaarilla tasolla. Vaikka suomalainen mediatalous toimii eri tavalla kuin irlantilainen järjestelmä esimerkiksi palkkioiden määrittelyn suhteen, myös suomalaiseen mediatalouteen vaikuttaa sama kysynnän ja tarjonnan laki. Freelancereiden kannattaa tarjota yleensä mediaorganisaatiolle sellaisia juttuja, joiden he uskovat kiinnostavan laajaa yleisöä, ja monien pienten juttujen kirjoittaminen pitkään tai tutkivaan juttuun verrattuna on taloudellisesti järkevämpää myös Suomessa. Lisäksi myös suomalaisten medioiden omistuksessa on tapahtunut viime vuosina keskittymistä, mikä vaikuttanee siihen, kuinka paljon freelancereilla on valinnan varaa potentiaalisia toimeksiantajia valitessaan.
19