Käsittelen tässä alaluvussa aineistosta erottelemiani journalistiseen luovuuteen liittyviä piirteitä. Aluksi esittelen ajatuksen journalistisesta luovuudesta ongelmanratkaisuna.
Sen jälkeen käsittelen journalistisen luovan prosessin ominaisuuksia ja journalistisia juttuja luovina tuotoksina, jolloin kiinnitän huomiota esimerkiksi erilaisten juttutyyppien eroihin luovuuden näkökulmasta. Loppupuolella käsittelen journalistisille prosesseille ja tuotoksille tyypillisiä rajoitteita ja kaavamaisuuksia.
Haastatteluista piirtyy kuva journalistisesta luovuudesta, joka on hyvin käytännönläheistä, nopeaa, arkista ja kaavamaista. Myös aiemmat tutkimukset ovat osoittaneet, että media-alan työntekijöiden käsitykset luovuudesta ovat käytännöllisiä (esim. Malmelin ja Virta 2016, 1047). Informanttien puhe luovuudesta on nöyrää, ja se on kaukana glamourista tai taiteesta. Journalistinen luovuus vaatii kompromisseja.
Journalistinen luovuus näyttäytyy haastateltujen freelancereiden puheissa ennen kaikkea ongelmanratkaisuna. Luovaa prosessia on aiemminkin tarkasteltu usein juuri luovan ongelmanratkaisun näkökulmasta (Malmelin & Poutanen, 2017, 53). Informantit olivat samaa mieltä siitä, että lähes kaikki journalistisen prosessin vaiheet vaativat enemmän tai vähemmän jonkinlaista luovuutta. Myös Minna Markkasen (2019) pro graduaan varten haastattelemat toimittajat käsittivät journalistisen prosessin läpikotaisin luovaksi. Luovuus oli Markkasen tutkielman mukaan kykyä ratkaista ongelmia, kehitellä uusia näkökulmia vanhoihin aiheisiin ja kertoa tarinoita uudella tavalla. (etm.) Informanteista osa mainitsi eksplisiittisesti sanan ongelmanratkaisu ja useat kuvailivat erilaisia itse tekemiään tai muiden tekemiä tuotoksia tai valintoja luoviksi ratkaisuiksi.
Luova prosessi on ongelmanratkaisulle ominaiseen tapaan heuristinen, mikä tarkoittaa, että luovaan lopputulokseen ei pääse valmista polkua pitkin, eikä lopputulosta ole aina tarkasti määritelty (Amabile 1996, 36). Journalistinen prosessi on heuristinen, sillä siihen liittyy aina epävarmuuksia. Hyvä journalistinen prosessi kehittyy edetessään, eikä valmista lopputulosta ole selvillä ennen kuin sitä varten on kerätty riittävästi tietoa.
53 Eräs freelancereista kuvailee luovuutta osuvasti avaimeksi:
”…luovuutta käytetään nimenomaan toimittajan työssä, (…), ja se on ikään kuin se avain, että pystyy ideoimaan ja pystyy sitä työtä tekemään.” (L10)1
Jos luovuus on avain, niin journalistinen ongelma on lukko. Kertoessaan luovasta jutuntekoprosessista haastateltavat kertovat pohtineensa ja käyttäneensä luovuutta siihen, miten tai kuinka tehdä jotain. Usein ratkaistavana haasteena on jutun aihe:
esimerkiksi tylsältä tuntuvasta aiheesta pitää saada kirjoitettua kiinnostavaa tekstiä tai monimutkainen tiedeaihe pitää yleistajuistaa. Monimutkaisia aiheita voi joutua myös selittämään liian pieneltä tuntuvaan tilaan, mikä aiheuttaa päänvaivaa.
Ongelmanratkaisu voi liittyä jutun tekemiseen liittyviin hyvin käytännöllisiin seikkoihin, kuten työn aikatauluttamiseen, logistiikkaan ja yhteistyöhön haastateltavien kanssa.
Toisinaan freelancer voi joutua toimimaan vaikeissa sosiaalisissa tilanteissa haastateltavien tai ostajien kanssa, mikä vaatii sosiaalista ongelmanratkaisua.
Haastateltavat voivat esimerkiksi pyrkiä vaikeissa aiheissa valehtelemaan toimittajalle tai he voivat pyrkiä vaikuttamaan toimittajaan jollain muulla tavalla. Myös eettiset ongelmat nousivat esiin. Toimittajan pitää tehdä jatkuvaa valintaa esimerkiksi valitsemiensa sanojen kanssa, ja huomioida millaisia konnotaatioita eli mielleyhtymiä sanat voivat tuottaa.
Journalistinen luovuus on usein featuretyyppisissä jutuissa eräänlaista tarinankerrontaa todellisuudessa tapahtuneista asioista. Journalistin joutuu tasapainoilemaan, kuinka
1 Sitaatti haastateltavan numero 10 litteroidusta haastattelusta.
54 kirjoittaa kiinnostava tarina, mutta niin ettei vääristele totuutta, esimerkiksi jättämällä jotain olennaista ulos kertomuksesta.
Journalistisen prosessiin kuuluvia vaiheita ovat jutun ideointi ja näkökulmittaminen, haastateltavien kontaktointi ja haastatteleminen ja kirjoittaminen sekä editoiminen.
Informantit kokevat tekevänsä pääasiassa erittäin luovaa työtä, ja lähes kaikki prosessin vaiheet mielletään luoviksi. Jutuntekoprosessin luovimpina vaiheina näyttäytyvät ideointi sekä näkökulmittaminen ja jutun kirjoittaminen. Epäluovimpina työvaiheina mainittiin esimerkiksi sähköpostien lähettely ja muu mekaaninen työ.
Alakohtainen luovuus edellyttää kunkin alan osaajalta erilaisia taitoja (Malmelin &
Poutanen 2017, 128–129) ja erilaisia kognitioita. Eri alojen tekijöiden luovuuteen vaadittava joustava ajattelu voi sijoittua esimerkiksi älylliselle tai tunteen alueelle (Runco & Jaeger 2012, 95). Journalistiseen prosessiin vaadittava luova kognitio eli tiedonkäsittely on älyllistä ja faktapohjaista. Luova prosessi vaatii journalistilta nopeaa ja analyyttista ajattelua. Journalismissa luovuus edellyttää kykyä nopeaan, laaja-alaiseen ajatteluun ja perusteltujen argumenttien kehittämiseen. Journalistilta vaaditaan tietämystä ajankohtaisista ilmiöistä ja juttuideoiden muodostaminen edellyttää kykyä huomata relevantteja ilmiöitä ja niin sanottuja varjokohtia, joita medioissa ei ole käsitelty. Journalistinen luovuus on kykyä sanoittaa ajatuksiaan selkeästi ja kiinnostavasti.
Sosiaalisuus on myös journalistisen luovuuden tärkeä piirre. Monet juttuideat syntyvät tai jalostuvat toimittajan ollessa yhteydessä ihmisiin, kuten kollegoihin tai muihin yhteyshenkilöihin. Sosiaalisuus korostuu journalistisen prosessin ideointi- ja haastatteluvaiheessa.
Erilaiset juttutyypit, eli freelancereiden luovat tuotokset, vaativat kirjoittajalta erilaista luovuutta. Luovimpina juttutyyppeinä pidetään pitkiä featurejuttuja, kuten henkilöhaastatteluita ja kritiikkejä. Juttutyyppi näyttäytyy luovana, jos tekstilaji mahdollistaa rikkaan kielenkäytön ja aihe tarinallistamisen. Monet mainitsevat kielellisenä keinona artikkeleissa assosiaatioiden eli aasinsiltojen kehittämisen.
55 Uutiset nähdään kaikista epäluovimpana juttutyyppinä kaavamaisuudessaan ja toteavuudessaan. Haastatelluista kuusi kertoi, ettei tee uutisjournalismia ollenkaan tai hyvin vähän. Osa heistä kertoi, etteivät kirjoita mielellään uutisia siksi, koska eivät pidä sitä innostavana tai luovana juttutyyppinä. Ainakin yksi haastatelluista kuitenkin esitti, että uutistyön prosesseissa on myös luovuutta vaativia piirteitä, esimerkiksi tiedonhankinnassa.
Vaikka osa kaikista luovista tuotoksista on merkittäviä keksintöjä, suuri osa luovista tuotoksista on pieniä edistysaskelia, joissa aiempia tuotoksia jalostetaan tai kehitetään (Malmelin & Poutanen 2017, 46). Journalistiset tuotokset ovat yleensä tällaisia. Harvoin journalismi käsittelee täysin uusia aiheita, vaan usein tuttuihin aiheisiin haetaan uutta näkökulmaa tai haastateltavaa.
Journalismin luovuus on arkista, ja tämä arkinen luovuus kiteytyy valmiiksi saatettuun lehtijuttuun. Paljonkin luovuutta vaatinut journalistinen tuotos ei aina näytä siltä ulospäin, huomautti eräs haastateltavista:
”freelance-toimittajan tehtävä on yrittää selviytyä niillä ehdoilla, mitä on annettu tässä ja se vaatii luovuutta, mutta se lopputulos ei itsessään välttämättä näytä kovin luovalta vaan se saattaa näyttää hyvinkin tavanomaiselta ja ehkä jopa hieman tylsältä.” (L2)
Usein aiheet, joista toimittajat kirjoittavat, ovat kiistanalaisia ja tunteita herättäviä, minkä vuoksi tarkkuus ja faktuaalisuus ovat erityisen tärkeäitä. Journalistit kehittävät rutiineja, joiden avulla työ onnistuu ripeästi. Journalistiset käytännöt tekevät juttujen teon sukkelaksi, mutta myös epäluovaksi.
Osa tutkielman informanteista kritisoi tiettyjä journalistisia konventioita. Kritiikkiä journalistissa prosesseissa sai muun muassa uutiskielen kankeus, näennäisten ja
56 polarisoivien ”ääripäiden” hakeminen juttuun kuin juttuun. Journalistisen luovuuden kaavamaisuus liittyy siihen, että toimittajat tekevät juttunsa usein tietylle juttupaikalle ja ennalta sovitulla tyylillä. Tällainen journalististen medioiden konseptointi tekee rajoitetumpaa siitä, kuinka freelancer voi toteuttaa luovuuttaan.
On kiinnostavaa, että haastateltavista kolme mainitsi erikseen kokevansa luovuuden kannalta hyvänä asiana, että juttutyypit ja -paikat asettavat tietyt rajoitteet työlle.
”Voisko sitä ajatella jotenkin niin, että toimittaminenhan ei ole sinänsä taidetta, jos vertaa vaikka taidemaalariin, jolla on tyhjä kangas ja pystyy ruveta siihen luomaan (…) Mutta sitten taas itse, kun on pragmaattisempi ihminen, on toimittaja, ni jos mulle isketään paperi eteen ja yritä kirjottaa proosaa, ja olen yrittänyt, ja ei tuu mitään. Siinä tarvii ne jonkinlaiset semmoset raamit, et mä saan luovuuden kukkimaan.” (L4)
Haastateltavat puhuvat luovuudesta hyvin perinteisten journalististen töiden kautta ja journalismista muuttumattomana tuotannon tapana. Vaikka sosiaalinen media ja henkilöbrändäys ovat olleet jo vuosia vahvassa kasvussa (Lehtonen 2013, 80), vain harvat mainitsevat sosiaalisen median tai itsensä brändäämisen roolia. Yksi kuitenkin nimesi sisältöjen tuottamisen sosiaalisen median luovuutensa purkautumisen väyläksi.
Luovimmillaan journalistinen sisältö puolestaan voisi informanttien mielestä olla totuttujen konventioiden murtamista ja ennennäkemättömiä tapoja toteuttaa journalistisia sisältöjä. Nämä näkemykset liittyvät kuitenkin suurilta osin vain hypoteettiseen kuvitteluun, eikä suurin osa informanteista esitä nykyisille journalistisille konventioille vallankumouksellisia vaihtoehtoja. Poikkeuksena eräs haastateltavista kertoi haluavansa kyseenalaistaa sen, mitä toimittajana oleminen ja journalismi voi olla:
57
”…ollu jonkin verran näissä start up -piireissä, kun on mietitty jotain innovaatioita, ja sit oon taas miettiny taiteen tekemisen kautta, et miten sais omaan työhön tavallaan ideoita, niinku monelta puolelta, ja oon alkanu miettii sitä, et mitä on ylipäänsä olla toimittaja, ja missä ne menee ne rajat ja miten sitä vois tehdä uudella tavalla. Eikä sitten oo pitäytyny vaan siinä toimittajana olemisessa.” (L9)
58