Tilan kolmijako

Tila-käsitettä määriteltäessä tila voidaan selkeimmin jakaa kolmijaon mukaisiin näkökulmiin.

Ensimmäinen tilanäkökulma on rakennettu tila eli fyysinen tila, jotka koostuvat silminnähtä-vistä rakenteista ja tilan fyysisistä olomuodoista. Termin avulla voidaan kuvata, miltä tila näyt-tää ja mitä erilaisia rakenteita siellä on. Voidaan sanoa, että kyse on kliinisestä tilasta, jonka arkkitehti ja sisustussuunnittelija suunnittelevat. Mielikuva rakentuu puhtaasta, hiljaisesta ja tyhjästä tilasta.

Toinen tilan käsitteen näkökulma määrittää toiminnallisuutta rakennetussa tilassa eli fyysisen tilan käyttöä. Keskiössä on tila, joka on rakennettu jotakin ihmisen toimintaa varten eli tilalla on selkä tarkoitus, joka mahdollisesti tulee esille fyysisinä rakenteina. Monesta julkisesta ra-kennuksesta löytyy odotustila penkkeineen, lehtihyllyineen ja juoma-automaatteineen. Tilasta on tehty hetkelliseen oleiluun viihtyisä, mutta siellä ei ole tarkoitus viettää aikaa kovin pitkään.

Kun taas verrataan asumiseen tarkoitettua tilaa, se ilmentää selvästi pidempikestoista tilassa oleilun aikaa ja siten on myös toiminnaltaan suunniteltu monimuotoisemmin.

Symbolinen tila ilmentää kolmijaon syvällisempää osa-aluetta merkitysten muodossa. Tällöin fyysinen tila, joka on olemassa tiettyä toimintaa varten, sisältää myös tunnetason merkityksiä, muistoja ja ajan saatossa muodostuneita leimaavia käsityksiä esimerkiksi siitä millainen ihmis-joukko tilaa tyypillisesti käyttää. Tähän tasoon liittyy myös jokaisen yksilön subjektiivinen kä-sitys tilasta. Symbolinen tila pitää sisällään myös henkisiä ja psyykkisiä tilaan liittyviä tunneti-loja, sillä ne luovat tunnelman lisäksi tilassa vallitsevan ilmapiirin (Manninen ym. 2007: 38).

Tila käsitetään usein avaruudellisena aspektina, joka on kiinnittyneenä ihmiskehon tuntemuk-siin ja kokemuktuntemuk-siin. Tilan muotoutumiseen liittyy kokemusten lisäksi myös sosiaaliset suhteet

ja sen fyysiset ilmentymät. (Määttä ym. 2011: 57) Kolmijako itsessään luo subjektiivista tilal-lisuutta, jonka jokainen tuntee, selittää ja käsittää eri tavalla. Kyse on siis aina jokaisen yksilöl-lisestä kokemuksesta. Konkreettinen tila muuttuu suhteessa pidemmällä aikaskaalalla, kun taas kokemuksen tila voi vaihdella hyvinkin lyhyissä hetkissä. Tilassa tapahtuvaa toimintaa voidaan yhteisesti muuttaa melko nopeasti, mutta tilaan liittyviä toiminnan rutiineja voi olla huomatta-vasti hankalampi muuttaa pysyvästi.

Tilaa määriteltäessä otetaan huomioon aikaskaala, jossa tilaan yhdistyvät mennyt, nykyhetki ja tuleva. Tämä tilateoreettinen ajatus on muun muassa Doreen Masseyn (2008) filosofian lähtö-kohta. Hän määrittää tilan osaksi aikaa ja kauttaaltaan sosiaalisena (Massey 2008: 8). Eri aika-jaksot tilassa muodostavat kerroksellisuutta, jonka tilassa oleileva kokija suhteuttaa omaan ko-kemusmaailmaansa. Tilaa tuotetaan ihmistoiminnan, rutinoituneiden tapojen ja vuorovaikutuk-sen kautta jatkuvasti uudelleen, jolloin myös tilan merkitys voi hiljalleen muuttua (Massey 2008: 15). Osalla tilantuntu jakautuu luonnostaan pidemmälle aikaskaalalle kuin toisilla riip-puen henkilön iästä ja tilassa vietetystä ajasta. Elämän kulku luo yksilöllistä vivahteikkuutta ja subjektiivista ymmärtämistä, tila on siis historiallisesti tuotettua (Massey 2008: 10).

Tila -käsitteeseen sisältyy ajatus tilan erottamisesta elettyyn ja suunniteltuun tilaan, jolloin kä-sitemaailma siirtyy lähemmäksi Lefebvren tilateoreettista kolmijakoa: Havaittu (Spatial prac-tice), käsitteellistetty (Representations of space) ja eletty (Representational spaces) (Lefebvre 1991: 33). Suoralla käännöksellä Lefebvren teoksesta (1991: 33, 38-39) voidaan kolmijaosta käyttää myös termejä tilan käytännöt, tilan esitykset ja esitykselliset tilat (Ridell ym. 2009: 177;

Semi 2010: 63-64).

Havaittu tila ilmentää arkiympäristön tilallisia käytäntöjä, joihin yhdistyvät sijainti ja sosiaali-set rakenteet. Tilassa eläminen tuottaa siis uutta tilaa, jolloin se määrittyy jatkuvasti uudelleen.

(Lefebvre 1991: 33)

1. Tilalliset käytännöt käsittävät tuotannon ja uudelleen tuotannon sekä tarkan sijainnin. Ti-lallisuus määrittää yhteiskunnallisten muodostelmien ominaisuudet. Tilalliset käytännöt ta-kaavat yhtäjaksoisuuden ja koheesion määrän. Sosiaalisen tilan ja yhteiskunnan jäsenten ti-lasuhteiden käsitteissä yhteenkuuluvuus merkitsee kompetenssin asteita ja spesifisiä toteutus-tasoja. (Lefebvre 1991: 33, 38. – suom. K.N.)

Käsitteellistetty tila määrittää ennen kaikkea tiedostettua tilaa. Se on teknisesti suunniteltuja ja rakennettuja tilakokonaisuuksia, jotka perustuvat tieteen välttämättömyyteen ja olemassaoloon

muodostaen näin yhteiskunnan näkyvät rakenteet. Rakennettu tila on ihmisen mielikuvituksen näkyvää tuotetta, jossa erottuvat järjestetyt tilat ja alueet (Lefebvre 1991: 12).

”2. Tilan representaatiot ovat tieteilijöiden, suunnittelijoiden ja insinöörien tilaa, jotka iden-tifioivat mitä on eletty, havaittu ja käsitteellistetty. Tämä on yhteiskunnissa (tai tuotantomuo-doissa) hallitsevaa tilaa. Tilakäsitys pyrkii lähelle sanattomien merkitysten, älyllisesti ymmär-rettyä, järjestelmää.” (Lefebvre 1991: 38-39. – suom. K.N.)

Lefebvren kolmas tilakäsite eletty tila elävöittää neutraalia ja mahdollistaa aisti-ilmiöiden ai-kaansaamaa mielikuvitusta. Yhdessä fyysisen tilan kanssa eletty tila muovaa symbolisten mer-kitysten syntymistä. Tila valjastetaan käyttäjien tilaksi. (Lefebvre 1991: 33)

”3. Representaation tilat: Tila on elettyä, kuviin ja symboleihin liittyvää ’asujien’ ja ’käyttä-jien’ tilaa, mutta myös taiteilijoiden sekä vain kuvailemaan pyrkivien kirjoittajien ja filosofien tilaa. He hallitsevat passiivisesti koettuna tilaa, jossa mielikuvitus etsii muutosta ja tarkoituk-senmukaisuutta. Se kerrostaa fyysistä tilaa muodostaen kohteelle symbolista käyttötarkoitusta.

Representaation tilan voidaan sanoa pyrkivän enemmän tai vähemmän yhtenäiseen ryhmitte-lyyn sanattomille symboleille ja merkityksille.” (Lefebvre 1991: 33, 39. - suom. K.N.)

Lefebvren mukaan tila itsessään ohjaa siis jo tietynlaiseen käyttäytymiseen ja näin ollen myös koulutila suunnitellaan opetuksen toteuttamisen tilaksi. Tila saa toiminnalleen tyypillisiä piir-teitä ja sille luodaan oma käsitteistö kuten luokkatilat ja opetustilat, joissa harjoitetaan tietyn-laista toimintaa. Käytännön toiminnoista tulee elettyä maailmaa ja tila saa silloin myös merki-tyksensä koulutoiminnan harjoittajana.

Ihminen määrittää siis tilaa aisteillaan. Tilaa havainnoidaan ja analysoidaan jatkuvasti useam-man aistikanavan kautta yhtäaikaisesti, jolloin pienikin aistiärsyke aiheuttaa samaa tilaa jaka-vien ihmisten mielissä hyvinkin erilaisia lopputuloksia. Samalla hetkellä muodostuu siis lukui-sia toisistaan poikkeavia uulukui-sia tilakokemuklukui-sia, jotka muodostuvat ihmisten mieliin tilaa mää-ritteleviksi muistoiksi. Tilan kokeminen ei ole jatkuvaa tietoista prosessointia, vaan pikemmin-kin alitajunnan toimintaa. Usein kysyttäessä tilan herättämästä mielikuvista, voi vastaaja tun-nistaa itsessään hyvinkin vahvoja tunteita, mutta niiden perusteleminen voi olla huomattavan vaikeaa. Kun sama yhteisö käyttää tiettyä tilaa toistuvasti, muodostuu tilalle tyypilliset toimin-tatavat ja rutiinit, joiden mukaan yhteisön jäsenet luonnostaan alkavat toimia. Uudet jäsenet

ohjataan toimimaan halutun ja vakiintuneen käytöksen mukaisesti. Toiminnan kyseenalaista-minen on hankalaa, sillä yhteisölle muodostunut ryhmäkulttuuri painostaa uusia tilassa olijoita omaksumaan totutut tilakäytännöt.