Tiedon varastointi ja käyttö

47 toimintakulttuurilla on tärkeä merkitys tiedonkulussa. Sen tulee sallia ihmisten välinen interaktiivisuus ja samalla edistää kaikkia sosiaalisen kanssakäymisen muotoja. Toimivan toimintakulttuurin perustekijät muodostuvat yhteisesti tunnetuista ja jaetuista konkreettisista visiosta ja strategiasta. Kun tiedossa on yhteiset päämäärät ja tavoitteet ja tiedetään mihin ollaan pyrkimässä, tiedon jakaminen ja yhteinen käyttö nähdään osana normaalia jokapäiväistä toimintaa. Organisaation tietovarastot saadaan koko organisaation käyttöön tehokkaan ja toimivan teknologian avulla, kun samalla huolehditaan siitä, että kaikilla organisaatiossa toimivilla on pääsy kaikkiin niihin tiedon lähteisiin, joita he toiminnassaan tarvitsevat. (Sydänmaanlakka, 2000, 191 – 192).

3.3.2.4 Tiedon varastointi ja käyttö

Tieto voidaan nähdä näkökulmasta riippuen joko staattisena organisaation toiminnan objektina tai dynaamisena käytäntöihin ja sosiaalisiin vuorovaikutustilainteisiin sisältyvinä prosesseina. Myös Blackler (1995) ymmärtää tiedon enemmänkin dynaamisena kuin staattisena. Hänen mukaansa tieto tulee ymmärtää tietämisenä. Hän näkee tiedon olevan enemmänkin jotain mitä ihmiset tekevät, eikä sitä mitä ihmiset omaavat (Hovila ja Okkonen, 2006, 47).

Ståhlen ja Grönroosin (1999) selitysmalli perustuu systeemiteoriaan, missä organisaation tietopääoma on dynaaminen ilmiö. Tietopääoman aineksia ovat osaaminen, suhteet ja informaatiovirrat. Systeemiteorian näkökulman mukaisesti tiedon virtaukseen tarvitaan henkilöiden väliset suhteet ja riittävästi osaamista. Ilman osaamista tietovirroista ei ole hyötyä organisaatiolle ja ilman tietovirtoja osaamista ei kyetä hyödyntämään organisaatiossa. Tärkeintä on sallia tietovirrat eri henkilöiden välillä, jolloin syntyy yhteistä osaamista ja toimivia kokonaisuuksia. Mitä enemmän yhteyksiä ja suhteita sallitaan, sitä paremmat ovat informaation vaihtomahdollisuudet (Kirjavainen ja Laakso-Manninen, 2000, 158).

48 3.3.3 Organisaation sosiaalinen pääoma ja sen vaikutus toimintaan

Colemanin (1988) mukaan sosiaalinen pääoma ei ole itsenäinen vaan koostuu useista kokonaisuuksista. Näillä kokonaisuuksilla on kaksi yhteistä ominaisuutta: ne liittyvät sosiaaliseen rakenteeseen ja helpottavat yksilöiden toimintaa. Myös sosiaalisen pääoman voidaan katsoa olevan tuottava, sillä se mahdollistaa olemassaolollaan päämäärien saavuttamisen (Lesser, 2000, 20). Putnam (1993) puolestaan määritteli sosiaalisen pääoman olevan sosiaalinen organisaatio, jonka piirteitä ovat verkostot, normit sekä sosiaalinen luottamus. Nämä piirteet helpottavat yhteistyötä sekä yhteisten tavoitteiden saavuttamista (Lesser, 2000, 92).

Granovetter julkaisi v. 1973 artikkelin missä jakoi sosiaaliset verkostot vahvoihin ja heikkoihin. Nykyisin nämä vahvat ja heikot sosiaaliset verkostot katsotaan olevan osa sosiaalista pääomaa (Ilmonen, 2000,17).

Granovetter kiinnitti tutkimuksessaan huomiota myös sosiaalisiin instituutioihin, verkostoihin, luottamukseen, petokseen ja näiden välisiin suhteisiin samalla kun tarkasteli talouden käyttäytymistä sosiaalisessa ympäristössä. Tämän tarkastelun tuloksena kyettiin näkemään taloudellisen toiminnan ja sosiaalisten rakenteiden välinen kytkentä (Ruuskanen, 2001, 15). Sosiaalisen pääoman tutkimuksen edetessä ja lisääntyessä 1990 -luvulla on sitä myös määritelty uudelleen eri näkökulmista. Talousnäkökulman määritelmän teki Fukuyama (1996), joka määritteli sosiaalisen pääoman olevan ihmisten kyvykkyys työskennellä yhdessä ja pyrkiä ryhmän tai organisaation asettamiin päämääriin. Toisaalta Fukuyama määritteli sosiaalisen pääoman olevan kokoelma olevassa olevia epävirallisia arvoja tai normeja, jotka ryhmän jäsenet jakavat ja jotka mahdollistavat yhteistyön tekemisen (Lesser, 2000, 92). Grootaert ja van Bastelaert (2002) puolestaan määrittivät sosiaalisen pääoman laajasti. Sen osa-alueita olivat instituutiot, suhteet, asenteet ja arvot. Ihmisten välisessä vuorovaikutuksessa osa-alueet vaikuttavat ihmisten sosiaaliseen ja taloudelliseen kehitykseen (Hjerppe, 2003, 4). Heidän mukaansa olennaista sosiaalisen pääoman käsitteessä

49 on keskittyä ihmisten välisiin suhteisiin, joita ei ole eksplisiittisesti mallinnettu (Lesser, 2000, 92). Nykyisin käsite sosiaalinen pääoma yhdistää sosiaaliset rakenteet ja normit talouden tehokkuuteen. Se sisältää luottamuksen yhteiskuntaan, yhteisöjen viralliset ja epäviralliset toimintatavat, kansalaisten vuorovaikutusverkot, arvot ja sosiaaliset normit (Kajanoja, 1999, 7).

βosiaalisen pääoman käsitteellä tarkoitetaan tiivistettynä sosiaaliseen rakenteeseen kuuluvien toimijoiden käytössä olevaa pitkäkestoista voimavaraa, joka muodostuu kolmesta komponentista. Nämä komponentit ovat: sosiaaliset verkostot, toimijoiden keskinäinen luottamus sekä vastavuoroisuuden normit. Ne sosiaaliset rakenteet, missä edellä mainitut komponentit toimivat, sisältävät runsaasti sosiaalista pääomaa. Sen sijaan ne yhteisöt, mistä edellä mainitut sosiaaliset rakenteet puuttuvat, toimivat yleensä huonosti. Sosiaalisen pääoman komponentit limittyvät toisiinsa ja ovat päällekkäisiä. Sosiaalisten verkostojen tärkeys korostuu, kun puhutaan luottamuksesta toisiin. Luottamus vaatii toimijoidensa välille solidaarisuutta, mutta toisaalta olemassa oleva luottamus vakiinnuttaa normeja ja lisää ja kehittää sosiaalisia verkostoja. Sosiaalisen pääoman komponentit, sosiaaliset verkostot, keskinäinen luottamus ja vastavuoroisuus, muodostavat keskinäisen, toisiaan tukevan rakenteen (Ilmonen, 2000, 121 - 125). Organisaation sosiaalisen pääoman muodostavat henkilösuhteet, luottamus ja vuorovaikutus. Sosiaalisen pääoman ja vuorovaikutuksen välillä vallitsee toisiaan ruokkiva tilanne.

Mitä enemmän kanssakäymistä, sitä enemmän sosiaalista pääomaa ja mitä enemmän sosiaalista pääomaa sitä enemmän kanssakäymistä.

Runsas sosiaalinen pääoma edistää tehokkaasti organisaation toimintaa ja lisää voimakkaasti ihmisten sitoutumista tehtäviinsä (Hannus, 2004, 269). Selvää on, ettei organisaatio kykene toimimaan kokonaan ilman sosiaalista pääomaa. Organisaatiot ovat sosiaalisia rakenteita, jotka muodostuvat ihmisten käyttäytymisen tuloksena. Organisaatioiden välinen toiminta riippuu paljolti myös siellä toimivien henkilöiden omista

50 henkilökohtaisista sosiaalisista verkostoista. Näiden sosiaalisten verkostojen lisäksi organisaation toimintaan vaikuttavat niin henkilökohtaiset kuin organisaationkin intressit. Tätä sosiaalisen käyttäytymisen kerroksisuutta on kuvattu termillä ”social embeddedness”

(mm. Granovetter, 1982). Tämä sosiaalinen sidoksisuus vaikuttaa organisaation toimintaan kahtalaisesti, sekä rajoittaen että turvaten ja kehittäen organisaation toimintaa. Henkilöiden omat sosiaaliset verkostot lisäävät myös organisaation mahdollisuutta saada organisaation ulkopuolista informaatiota. Organisaation toiminnan näkökulmasta katsoen kaikki toimintaympäristöstä saatu, organisaation ulkopuolinen informaatio lisää mahdollisuutta sekä varmuutta tehdä oikeita ennusteita organisaation tulevasta toiminnasta. Toinen yhtä tärkeä organisaation toimivuuteen ja suorituskykyyn vaikuttava asia on ihmisten sitoutuneisuus ja motivoituneisuus. Nämä samat tekijät vaikuttavat myös niin kahdenvälisissä suhteissa kuin verkostoympäristössäkin. Näiden perusyksiköiden välisissä henkilökohtaisissa suhteissa tärkeitä osa-alueita ovat luottamus, vuorovaikutus, oppiminen sekä yhteisen näkemyksen ja kielen luominen (Vesalainen, 2002, 45 -50). Sosiaalisen pääoman tuomat hyödyt ilmenevät organisaation toiminnassa eri tavoin, muun muassa parempana tiedon jakamisena, luottamuksellisina suhteina sekä yhteisinä tavoitteina. Vahva sosiaalinen pääoma alentaa transaktio- ja liiketoimintakustannuksia, ylläpitää olemassaolollaan yhteisiä menettelytapoja sekä lisää tietoisuutta ja ymmärrystä yhteisistä tavoitteista. Sosiaalisen pääoman tuomat hyödyt ovat sekä aineellisia että aineettomia (Cohen ja Prusak, 2001, 10 – 11). Organisaatioiden sosiaalisen pääoman tarkastelussa havaitaan myös sen vaikutukset organisaatioiden väliseen yhteistoimintaan, tiedonsiirtoon ja oppimiseen.

Mitä suurempi luottamus vallitsee organisaatioiden ja siellä toimivien henkilöiden välillä, sitä toimivampaa on niiden välinen yhteistyö. Mitä tiiviimpää on organisaatioiden ja henkilöiden välinen vuorovaikutus, sitä korkeatasoisempaa on tiedon siirtyminen ja oppiminen ja sen hyödynnettävyys vuorovaikutukseen osallistuvissa organisaatioissa.

51 Tässäkin tarkastelussa sosiaalisen pääoman komponentit muodostavat kehän, missä sosiaalista pääomaa edistävät tekijät korreloivat positiivisesti keskenään lisäten organisaatioiden menestystä (Vesalainen, 2002, 45 - 50).

3.3.3.1 Asenteet, arvot ja toimintakulttuuri

Organisaation toimintakulttuurilla ymmärretään työntekijöiden yhteistä näkemystä tavoitteista, ongelmista ja käytännöistä (Kaplan ja Norton, 2004, 280). Organisaatio menestyy vain jos se määrittää toiminnalleen päämäärät ja tavoitteet, jotka ovat arvomaailmaltaan yhteneväiset organisaatiossa työskentelevien arvomaailman kanssa. Organisaatio ei kykene merkittävään kasvuun lisäykseen vain lisäämällä teknistä osaamistaan ja tehostamalla prosessejaan, vaan vahvan yrityskulttuurin ja arvojen avulla. Mitä nopeampaa on muutostahti organisaatiossa, sitä tärkeämpää on pysyvien, arvoihin liittyvien tekijöiden säilyminen henkilöstön näkökentässä. Sahiluoman (2000) mukaan suomalaisten yritysten arvoissa korostuvat luottamus ja arvostus ihmiseen sekä yksilön kunnioitus, toiminnan laatu ja toimivuus, ihmisten välinen vuorovaikutus, yhteistyö ja avoimuus, taloudelliset tekijät kuten kannattavuus ja tuloksellisuus, asiakastyytyväisyys ja –lähtöisyys, yrityksen jatkuva kehittäminen sekä vastuu ympäristöstä. Arvot sinänsä eivät ole olennainen tekijä, vaan ratkaisevaa on taito, millä arvot sisällytetään organisaation päivittäisiin käytäntöihin ja toimintatapoihin. Yhteisesti selvitetyt, löydetyt ja omaksutut arvot ovat organisaation toimintakulttuurin syntymisen perusta. Yhteiset arvot myös yhdistävät koko organisaatiota ja luovat samalla organisaatiolle hengen. Arvot voidaan määrittää yhteisesti sovituiksi moraalisiksi periaatteiksi ja standardeiksi, joiden avulla organisaatiossa yhtenäistetään käyttäytymistä. Toisaalta arvot voivat olla psykologisia rakenteita ja käsitteitä, joiden avulla ilmaistaan, millainen toiminta organisaatiossa on sallittua, oikein tai toivottavaa. Henkilötasolla arvot nähdään elämän peruspäämääriksi, jotka vaikuttavat ihmisen

52 ajatteluun ja tavoitteelliseen toimintaan (Kirjavainen ja Laakso-Manninen, 2000, 200 – 205).

Organisaation toimintakulttuuri koostuu kahdesta osa-alueesta.

Ensimmäisen osa-alueen muodostavat toimintatavat, arvot, organisaation henkinen perintö sekä ajattelun ja suhteiden yhteisvaikutus. Toinen toimintakulttuurin osa-alue muodostuu tavasta, millä edellä luetellut elementit on sisällytetty organisaation päivittäiseen toimintaan.

Organisaation toimintakulttuuri sisältää piileviä, organisaation kollektiiviseen tietämykseen sisältyviä arvoja sekä näkyviä, tietoisesti ilmaistuja toimintatapoja ja arvoja (Freedman ja Tregoe, 2003, 169).

Toimintakulttuurin voidaan myös määrittää olevan ne käyttäytymistavat ja asenteet, jotka ovat ominaisia organisaation toiminnassa.

Toimintakulttuurin avulla pyritään määrittämään organisaation arvot, olettamat ja yhteinen ymmärrys. Lisäksi toimintakulttuurin avulla voidaan myös ilmaista organisaation kollektiivisessa tietoisuudessa olevat organisaation olemassaoloon liittyvät symbolit, myytit, tarinat ja rituaalit.

O’Reilly ym. (1991) ovat kehittäneet kulttuuriprofiilin, jonka avulla kulttuuri voidaan jakaa kahdeksaan osa-alueeseen. Nämä kulttuurin osa-alueet ovat: innovointi ja riskinotto, systemaattisuus, tuloskeskeisyys, aggressiivisuus ja kilpailuhakuisuus, kannustavuus, kasvu ja palkinnot, yhteistyö ja tiimityö sekä päättäväisyys. Kulttuuri ja arvot ovat erillisiä käsitteitä, jotka ovat yhteydessä toisiinsa. Organisaation arvoja voivat olla esimerkiksi kunnioitus, rehellisyys, ylivoimaisuus ja viestintä.

Toimintakulttuuri joko on tai ei ole yhteydessä arvoihin organisaation käytössä olevien normien kautta (Kaplan ja Norton, 2004, 275 – 281).

Gohin (2002) mukaan johtajat ovat organisaation roolimalleja ja kulttuurin luojia. Toimintakulttuuri mahdollistaa organisaatiossa sujuvan tiedonsiirron. Sen sisältämien arvojen ja toimintatapojen avulla voidaan organisaatiossa toimivia kannustaa jakamaan hallitsemaansa tietoa.

Toimijoiden välinen luottamus taas lisää tiedonjakamisen halua ja uskallusta (Hovila ja Okkonen, 2006, 75).

53 3.3.3.2 Kommunikaatio ja sisäinen viestintä

Käytännössä organisaatiossa tietoa välitetään ja jaetaan kommunikoimalla ja verkostoitumalla. Tieto siirtyy organisaatiossa erilaisia tiedonsiirtokanavia pitkin. Nämä tiedonsiirtokanavat voivat olla muodollisia tai epämuodollisia. Organisaation sosiaalisen pääoman näkökulmasta katsottuna epämuodolliset kanavat, kuten suunnittelemattomat palaverit sekä kahvipöytäkeskustelut, ovat tehokkaita tiedonsiirtokanavia.

Jaettaessa ja välitettäessä tietoa edellä kuvatun kaltaisia epävirallisia tiedonsiirtokanavia pitkin, nousee merkittäväksi tiedonsiirtoa edistäväksi tekijäksi tiedon lähettäjän ja vastaanottajan välinen luottamus. Tämän luottamuksen syntymiseen vaikuttavat merkittävästi henkilökohtaiset ominaisuudet (Laihonen, 2005, 18 -19). Sopivat olosuhteet organisaatiossa mahdollistavat vapaan kommunikaation ja tiedon siirtämisen. Avoin ilmapiiri tukee tiedon siirtoa ja kommunikaatiota. Muita olennaisia kommunikaatiota edistäviä tekijöitä ovat mm. johdon merkitys, organisaation rakenne ja organisaatiokulttuuri, organisaation asiantuntemus, itsenäisen toiminnan mahdollisuus, avoin asenne uutta tietoa kohtaan sekä tieto- ja viestintäteknologiset ratkaisut. Johdon salliva asenne sekä kommunikaation mahdollistava organisaatiorakenne ovat sisäistä vuorovaikutusta lisääviä tekijöitä joita toimiva viestintäteknologia omalta osaltaan tukee (Hovila ja Okkonen, 2006, 74). Tärkeimmiksi tekijöiksi uuden tiedon luomisessa ja aiemman tiedon hyödyntämisessä muodostuvat henkilöiden välinen vuorovaikutus ja siihen sisältyvät tietovirrat. Näiden avulla organisaatio kykenee lisäämään sopeutumiskykyään ja vastaamaan toimintaympäristössä tapahtuviin muutoksiin (Laihonen, 2005, 58).

4 STRATEGIATYÖN ELEMENTIT

Vuonna 1988 Ernst ja Youngin tekemän tutkimuksen mukaan kyky toteuttaa strategiaa on tärkeämpi tekijä kuin itse strategian ominaisuudet

54 (Ernst ja Young, 1998, 9). Strategia on erinomainen ja pysyvä arvonluontitapa, mutta ongelmana on, että strategian muuttuessa sen mittausmenetelmät eivät muutu samaa vauhtia. Nykyisessä taloudessa aineettomasta pääomasta on tullut tärkeä kilpailutekijä, jolloin jokaisen organisaation on kyettävä luomaan välineet, joilla kuvata aineetonta pääomaa ja siihen liittyviä strategioita. Jos organisaatiossa ei näitä välineitä ole, ne eivät kykene mittamaan ja kuvaamaan tähän aineettomaan pääomaan liittyviä strategioita. On kyettävä hallitsemaan asiakassuhteita, uusia tuotteita ja palveluita, laadukkaita toimintaprosesseja, organisaation tietotekniikkaa ja tietopääomaa sekä erityisesti työntekijöiden kykyjä, taitoja ja motivaatiota. Organisaatioissa on havaittu, että työntekijöiden tuottaman tiedon, osaamisen ja suhteiden avulla saavutetaan suurempi kilpailuetu kuin sijoittamalla aineelliseen pääomaan. Tällöin strategian toteuttaminen edellyttää, että kaikki työntekijät ja tukitoiminnot toimivat strategian mukaisesti ja ovat näin osa sitä. Nopeasti muuttuvat lainsäädäntö, tekniikka sekä kilpailu taas edellyttävät, että strategiaa uudelleenmuotoillaan ja toteutetaan koko ajan aktiivisesti. Tarvitaan yhteinen kieli ja näkemys strategian viestittämiseksi koko organisaatioon. Samoin on kyettävä motivoimaan ja sitouttamaan organisaatiossa toimiva henkilöstö niin, että jokainen omaksuu strategian ja on valmis toteuttamaan sitä jokapäiväisessä toiminnassaan (Kaplan ja Norton, 2002, 1 – 5).

Organisaation toimintavalmius on hyvä, kun kaikki kolme aineettoman pääoman osa-aluetta, inhimillinen, informaatio- ja organisaatiopääoma ovat kohdistetut strategiaan. Tällöin organisaatio pystyy käynnistämään ja ylläpitämään strategian toteuttamisen edellyttämää muutosprosessia.

Organisaation toimintavalmius on hyvä, kun organisaation inhimillinen pääoma on liitetty kiinteästi strategisiin teemoihin, informaatiopääoma tuottaa organisaatioon inhimillistä pääomaa tukevan infrastruktuurin ja organisaation kulttuuri, johtajuus, sitoutuminen ja tiimityöskentely vahvistavat niitä ilmapiirin muutoksia, joita strategian toteuttaminen edellyttää (Kaplan ja Norton, 2004, 36).

55 Tietoperusteiseen näkemykseen ja strategialähtöiseen organisaationäkemykseen perustuen on tähän tutkimukseen määritetty strategiatyön olosuhteita selvittävät elementit. Nämä strategiatyön toimivuutta mittaavat elementit, jotka tässä tutkimuksessa ovat käytössä, on luotu ajatellen niiden toimivuutta seurakuntakontekstissa.

Laadituista elementeistä Kaplanin ja Nortonin strategialähtöiseen organisaationäkemykseen perustuvat sitoutuneisuus, toiminnallistaminen/realistisuus ja jatkuvuus. Tietoperusteiseen näkemykseen taas perustuvat osaamisen tunnistaminen/ydinosaaminen, tiedonkulku/tietovirrat ja johtaminen. Elementtien avulla tutkimuksessa selvitetään seurakunnan strategian laadintatyön toimivuutta. Nämä elementit sisältöineen ja tarkoituksineen on koottu seuraavaan taulukkoon.

56

Taulukko 1, Strategiatyön olosuhde-elementit

57 Edellä olevassa taulukossa olevien tietoperustaisen ja strategialähtöisen näkemyksen perusteella laadittujen olosuhde-elementtien avulla pyritään selvittämään ne optimaaliset olosuhteet, missä seurakunnan toimintastrategian laadintaprosessi on toimiva. Tutkimuksessa tarkastellaan niin johtoa, henkilöstöä kuin luottamushenkilöitäkin.

Valittujen elementtien avulla tarkastellaan sekä varsinaista toimintaa että toimijoiden asenteita ja odotuksia. Varsinaista toimintaa mittaavia elementtejä ovat toiminnallistaminen/realistisuus, osaamisen tunnistaminen/ydinosaaminen sekä jatkuvuus. Sekä toimintaa että asenteita mittaavia elementtejä puolestaan ovat sitoutuneisuus, tiedonkulku/tietovirrat ja johtaminen.

5 TUTKIMUKSEN TOTEUTUS

Tässä luvussa kuvataan tutkimuskohde, selvitetään aineiston hankinta ja käytetyt tutkimusmenetelmät. Sen jälkeen arvioidaan tutkimuksen luotettavuus ja lopuksi kuvataan tutkimuksen toteutus ja kulku.

5.1 Tutkimuskohde ja aineiston hankinta

Tämän pro gradu –tutkimuksen tarkoituksena on selvittää mitkä ovat ne tekijät, millä edistetään seurakunnan strategian laadintaprosessin toimivuutta. Tutkimuksen pääkysymys on: Miten seurakuntien toimintastrategian laadintaprosessista saadaan toimiva? Alakysymyksiä ovat: Miten toimintastrategian laadintaprosessi konkreettisesti toteutetaan ja miten toimintastrategian laadintaprosessia johdetaan. Näihin kysymyksiin on haettu vastauksia lähettämällä sähköpostitse kyselylomake otokseen valittujen seurakuntien kirkkoherroille.

Tutkimus on tehty Suomen evankelisluterilaisen kirkon seurakunnissa, joita on yhteensä 517 kpl (Suomen evankelisluterilaisen kirkon vuosikatsaus 2007, tilanne 1.1.2007). Tutkimusotos rajattiin niin, että

58 seurakuntayhtymät, suuret seurakunnat sekä ruotsinkieliset seurakunnat jätettiin otokset ulkopuolelle. Perusteena otosrajaukselle on, että tutkimuksessa haetaan tietoa siitä, millainen strategian laadintaprosessi on perusseurakunnassa. Tutkimustilanteessa olisi mahdollista että seurakuntayhtymien ja suurten seurakuntien erilaisesta organisaatiorakenteesta johtuva erilainen toimintastrategian laadintaprosessi saattaisi vääristää saatuja tuloksia. Tutkimukseen haettiin perusominaisuuksiltaan mahdollisimman homogeenista joukkoa.

Ruotsinkieliset seurakunnat jätettiin tutkimuksen ulkopuolelle kielellisistä syistä, sillä resursseja kyselyn tekemiseen suomenkielen lisäksi myös ruotsinkielellä ei ollut.

Tutkimusaineiston hankinta on aloitettu yhteydenotoilla hiippakuntien tuomiokapituleissa työskenteleviin hiippakuntadekaaneihin, joilla on paras tuntemus oman hiippakuntansa alueella olevien seurakuntien toiminnasta.

Heitä pyydettiin nimeämään oman alueensa seurakunnista ne, joissa toimintastrategia on joko laadittu tai sitä ollaan parhaillaan tekemässä.

Tässä vaiheessa havaittiin, että niitä seurakuntia, missä toimintastrategia on jo laadittu tai sitä parhaillaan laaditaan, on hyvin pieni joukko.

Havainnosta johtuen päätettiin, että otoskriteerinä ei tulla käyttämään laadittua tai valmistumassa olevaa toimintastrategiaa, sillä tällä otoskriteerillä tutkimukseen osallistuvien seurakuntien määrä tulisi jäämään huomattavan pieneksi.

Tämän jälkeen otettiin yhteys kirkkohallitukseen, josta pyydettiin luettelo kaikista niistä Suomen evankelisluterilaisen kirkon seurakunnista, jotka täyttävät seuraavat otoksen valintakriteerit: seurakunta toimii suomenkielellä ja seurakunnan työntekijämäärä on 10…20 henkilöä.

Näitä otoskriteerit täyttäviä seurakuntia löytyi yhteensä 113 kpl ja kaikkien näiden seurakuntien kirkkoherroille lähetettiin kyselylomake. Otoksen koko varsinaisesta perusjoukosta (517 kpl) oli 21,85 %.

59 5.2 Tutkimusmenetelmä

Tutkimus on tehty kvantitatiivisia tutkimusmenetelmiä käyttäen.

Tutkimusaineisto ryhmiteltiin ja tiivistettiin pääkomponenttianalyysin avulla ja selitystä tutkittavalle ilmiölle haettiin regressioanalyysin avulla.

Ensimmäisenä ja alustavana tutkimusmenetelmänä käytettiin pääkomponettianalyysiä (Principal Component Analysis, PCA), jonka avulla ryhmiteltiin tutkimusaineisto ryhmiin eli pääkomponentteihin ja tiivistettiin korrelaatiomatriisista saatavaa informaatiota. Lisäksi pääkomponenttianalyysiä käyttämällä testattiin taustalla olevaa teoriaa (Metsämuuronen, 2005, 601).

Pääkomponenttianalyysiä käytettäessä oletetaan, että muuttujien välillä on aitoa korrelaatiota. Metsämuurosen (2005, 601) mukaan Tabachnick ja Fidell suosittelevat, että mikäli yksikään korrelaatio ei ylitä 0.30, ei pääkomponenttianalyysiä kannata tehdä. Toinen vaatimus pääkomponenttianalyysin käytölle on, että muuttujat ovat vähintään hyvällä järjestysasteikolla mitattuja. Myös otoskoon on oltava riittävä, jotta tulokset olisivat mielekkäitä. Vanhan nyrkkisäännön mukaan havaintoja tulisi olla vähintään viisi kutakin muuttujaa kohden. Pääkomponenttianalyysin etuna on myös, että tutkimusaineiston muuttujien ei välttämättä tarvitse olla normaalijakautuneita, joskin tulokset ovat luotettavampia, mikäli muuttujat ovat normaalijakautuneita (Metsämuuronen, 2005, 602).

Toisena tutkimusmenetelmänä käytettiin regressioanalyysiä, jonka avulla testattiin regressiomallissa mukana olevien muuttujien painokerrointa selittäjänä. Regressioanalyysin avulla saadaan selville miten valitut muuttujat selittävät tutkittavaa ilmiötä (Metsämuuronen, 2005, 667). Myös regressioanalyysiä käytettäessä on huomioitava sen asettamat rajoitukset.

Regressioanalyysin oletuksena on, että selittävät muuttujat korreloivat vähintään kohtuullisesti selitettävän muuttujan kanssa, mutta ei liian voimakkaasti toistensa kanssa. Toinen rajoitus on otoskoko, jonka on

60 oltava kohtuullinen malliin mukaan otettavien muuttujien lukumäärään nähden. Jos havaintoja on liian vähän muuttujien määrään nähden, mallin selitysaste nousee liian korkeaksi. Tällöin tutkittava ilmiö ylimallittuu.

Kolmas regressioanalyysiin liittyvä perusoletus on, että residuaalit eli saadun mallin selittymättä jäänyt osa, ovat normaalisti jakautuneet ja niiden hajonta on tasainen eli homoskedastinen (Metsämuuronen, 2005, 659 – 662).

5.3 Tutkimuksen reliabiliteetti ja validiteetti

Kaikissa tutkimuksissa pyritään välttämään virheiden syntymistä. Tämän vuoksi kaikissa tutkimuksissa pyritään arvioimaan tehdyn tutkimuksen luotettavuutta. Tutkimuksen reliabiliteetti tarkoittaa mittaustulosten toistettavuutta. (Hirsijärvi ym., 2001, 213). Tässä tutkimuksessa on useissa eri tutkimuksen vaiheissa huolehdittu tutkimuksen reliabiliteetista laskemalla tutkimuksessa käytettyjen mittareiden sisäinen yhtenäisyys eli konsistenssi Cronbachin alfa –kerrointa käyttäen. Toisena reliaabeliuden mittarina on käytetty kahden eri tutkimusanalyysimenetelmän käyttöä saman aineiston tutkimisessa. Tutkimuksen kaikki korrelaatioanalyysit on tehty käyttäen Spearmanin korrelaatiokerrointa ja varmistettu käyttämällä Pearsonin korrelaatiokerrointa. Jos tutkittavasta aineistosta saadut tulokset ovat olleet samankaltaiset, on menetelmällä saatua tulosta pidetty reliaabelina.

Validiteetti eli tutkimuksen luotettavuus ja pätevyys tarkoittaa mittarin tai tutkimusmenetelmän kykyä mitata juuri sitä, mitä on tarkoitus mitata (Hirsijärvi ym., 2001, 213). Usein validiteetti jaetaan ulkoiseen ja sisäiseen. Ulkoisella validiteetilla tarkoitetaan tutkimuksen yleistettävyyttä (Metsämuuronen, 2005, 57). Tutkimuksen ulkoisen validiteetin takaamiseksi on kyettävä selvittämään missä populaatiossa, tilanteissa ja asetelmissa saatu tulos voidaan yleistää. Tämä tutkimus on tehty itsenäisissä seurakunnissa lähettämällä kysely sähköpostitse otannan perusteella mukaan valikoituneiden seurakuntien kirkkoherroille.

61 Tutkimusotokseen valittiin mukaan etukäteen määritellyin valintakriteerein ominaisuuksiltaan mahdollisimman homogeeninen joukko tutkittavia. Näin ollen tämän tutkimuksen tulokset ovat yleistettävissä seurakuntakontekstissa.

Sisäisellä validiteetilla tarkoitetaan tutkimuksen omaan luotettavuutta (Metsämuuronen, 2005, 57). Tekijät, jotka vaikuttavat sisäiseen validiteettiin ovat aika, mittaustapahtuma, mittari itsessään, otoksen vinoutumat ja kato. Tässä tutkimuksessa aika itsessään ei vähennä tutkimuksen luotettavuutta, sillä tutkimuskysely lähetettiin samanaikaisesti koko tutkittavalle joukolle. Myös mittaustapahtuma on validi, sillä koko tutkimuksen on tehnyt yksi ja sama tutkija. Kaikki käytetyt mittarit on luotu rajatun teorian pohjalta ja niiden reliaabeliutta on tarkasteltu koko tutkimuksen ajan matemaattisin menetelmin. Otoksen koko tässä tutkimuksessa on pieni, mutta verrattuna koko tutkittavaan populaatioon, se katsotaan riittäväksi. Myös otoksen sisäinen jakauma vastaa ikärakenteeltaan ja sukupuoleltaan perusjoukon jakaumaa. Katoa vastaajajoukossa esiintyi, mutta kadosta huolimatta aineistoa saatiin riittävästi kvantitatiivisin menetelmin toteutettavaa tutkimusta varten.

Edellä olevin kriteerein tarkasteltuna tätä tutkimusta voidaan pitää reliaabelina ja validina.

Tutkimustuloksia tarkasteltaessa tulee kuitenkin huomioida, että tutkimus on varmimmin yleistettävissä enintään keskikokoisiin itsenäisiin seurakuntiin. Tutkimuksen ulkopuolelle jätettiin erilaisen organisaatiorakenteensa takia seurakuntayhtymät sekä suuret seurakunnat. Näiden osalta tutkimustulosten yleistämisessä tulee noudattaa varovaisuuden periaatetta.

5.4 Tutkimuksen toteutus ja kulku

Varsinainen kysely toteutettiin huhti-toukokuussa 2007 Webropol RTA – ohjelmiston avulla sähköpostikyselynä. Kyselyjä lähetettiin 113 kpl ja

62 vastauksia saatiin 61 kpl, joten otoksen vastausprosentiksi muodostui 53,98 %. Kyselylomake sisälsi 45 kysymystä, joihin vastattiin annettujen vaihtoehtojen pohjalta. Vastausvaihtoehtoja annettiin minimissään 2 kpl, maksimissaan 7 kpl. Useissa kysymyksissä annettiin mahdollisuus myös valita useampi vaihtoehto annetuista. Lisäksi kysymyslomakkeen lopussa oli kolme kysymystä, joihin vastaajat voivat vapaasti antaa sanalliset vastaukset. Taustatietoina kysyttiin vastaajan hiippakunta, ikä, sukupuoli sekä kuinka pitkään on toiminut kirkkoherran tehtävässä.

Tutkimuksen teoriaosassa on tietoperusteisen teorian, strategialähtöisen organisaatioteorian ja oman käytännön kokemuksen perusteella luotu olosuhteita selvittävät mittarit, joiden avulla selvitetään seurakunnan toimintastrategiaprosessin menestyksellistä toteuttamista. Nämä olosuhdemittarit ovat:

- sitoutuneisuus

- ydinosaaminen

- realistisuus/toiminnallistaminen - tiedonkulku/tietovirrat

- jatkuvuus

- johtaminen

Kyselylomake sisälsi taustatietokysymysten lisäksi sekä toteutuneita tai toteutettavia tehtäviä että asenteita mittaavia kysymyksiä.

6 TUTKIMUSTULOKSET

Tässä luvussa selvitetään aluksi tutkimusaineiston muokkaus. Tämän jälkeen siirrytään varsinaisen tutkimusaineiston tarkasteluun. Ensin tarkastellaan taustamuuttujia ja tutkimustuloksia alustavasti. Tämän jälkeen selvitetään tehdyt tutkimusanalyysit ja niistä saadut tulokset.

63 6.1 Tutkimusaineiston muokkaus

Tutkimusaineisto saatettiin analysoitavaan muotoon niin, että ensimmäiseksi aineistosta poistettiin vaillinaiset vastaukset. Kaikki annetut vastaukset muunnettiin numeeriseen muotoon Tämän jälkeen aineistoa muokattiin niin, että sanallisena vastauksena annettu hiippakuntatieto

Tutkimusaineisto saatettiin analysoitavaan muotoon niin, että ensimmäiseksi aineistosta poistettiin vaillinaiset vastaukset. Kaikki annetut vastaukset muunnettiin numeeriseen muotoon Tämän jälkeen aineistoa muokattiin niin, että sanallisena vastauksena annettu hiippakuntatieto

In document Seurakunnan strategiatyö - haaste vai mahdollisuus? (sivua 56-0)