lääkkeiden alasajossa
Kantelijat arvostelivat vankiloiden lääkäreitä siitä, että lääkärit olivat lopettaneet lääkityksen tai muuttaneet sitä tapaamatta potilasta. Kyse oli bentsodiatsepiineis-ta, pääasiallisesti keskushermostoon vaikuttavista nk.
PKV-lääkkeistä, joita kantelijat olivat käyttäneet usei-ta vuosia.
Selvitysten mukaan neljässä tapauksessa vankilalää-käri oli päättänyt potilaan lääkityksen lopettamisesta tai muuttamisesta sairaanhoitajan yhteydenoton pe-rusteella ilman, että lääkäri olisi tavannut henkilökoh-taisesti potilasta tai tutustunut potilasta koskeviin po-tilasasiakirjoihin. Yhdessä tapauksessa vankilalääkäri oli tavannut potilaan vastaanotolla, jolloin lääkitystä oli muutettu ja tarkoituksena oli ollut, että potilas tulisi kuukauden kuluttua vastaanotolle, jolloin olisi päätetty lääkevieroitusohjelmasta. Lääkäri oli päättänyt kuiten-kin vieroitusohjelman alkamisesta ilman, että potilas oli käynyt vastaanotolla. Lääkitystä koskevia päätöksiä ei ollut myöskään perusteltu potilasasiakirjoissa.
Terveydenhuollon oikeusturvakeskus (TEO) totesi an-tamissaan lausunnoissa, että bentsodiatsepiinit so-veltuivat farmakologisten ominaisuuksiensa vuoksi erityisesti väärinkäyttöön. Sen vuoksi niiden määrää-misessä oli noudatettava erityistä huolellisuutta ja va-rovaisuutta. Lääkkeen määrääjällä oli vastuu siitä, että lääkehoito oli lääketieteellisesti perusteltua ja potilaal-le turvallista.
TEO:n mukaan vankeinhoidon potilasasiakirjoista ei il-mennyt, että kantelijoilla olisi todettu sellaista psyykkis-tä sairautta tai häiriöpsyykkis-tä, jonka hoitamiseksi pitkäkestoi-nen bentsodiatsepiinilääkitys olisi ollut lääketieteelli-sesti perusteltu. Kantelijoilla oli esiintynyt tai esiintyi päihteiden väärinkäyttöä ja päihderiippuvuutta. Näin ollen TEO piti perusteltuna, että kantelijoiden kohdalla oli pyritty pidättäytymään bentsodiatsepiinien määrää-misestä. Bentsodiatsepiinilääkityksen purkaminen oli
tapahtunut TEO:n mukaan asteittain yleisen hoitokäy-tännön mukaisesti eikä kantelijoilla ol lut esiintynyt va-kavia vieroitusoireita. TEO katsoi kuitenkin, että vankilan lääkärien olisi tullut pyrkiä sopimaan lääkehoidosta yh-teisymmärryksessä potilaan kanssa tai ainakin kerto-maan siitä hänelle. Tapauksessa, jossa oli kyse kuukau-den kuluttua aloitettavasta vieroitusohjelmasta, TEO katsoi, että lääkärin olisi tullut tavata ennen ohjelman määräämistä potilas henkilökohtaisesti, kuten oli ollut tarkoitus.
AOA Rautio totesi kannanottonaan mm. seuraavan.
Potilaan asemasta ja oikeuksista annetun lain mukaan potilasta on hoidettava yhteisymmärryksessä hänen kanssaan. AOA ei pitänyt potilaslain mukaisena menet-telynä, että lääkitys lopetettiin tai että sitä muutettiin il-man, että asiasta keskusteltiin potilaan kanssa. Poti-laan käynti vastaanotolla vasta lääkityksen lopettami-sen tai muuttamilopettami-sen jälkeen ei AOA:n mielestä vastan-nut sitä, mitä potilaslaissa oli tarkoitettu sillä, että poti-lasta oli hoidettava yhteisymmärryksessä hänen kans-saan. Myöskään potilaslain 5 §:ssä mainittua informaa-tiovelvollisuutta ei voitu AOA:n käsityksen mukaan täyt-tää, jos potilaan hoitoa muutettiin yksipuolisesti lääkä-rin määräyksellä näkemättä tai kuulematta potilasta.
Tapahtumahetkellä voimassa olleen lääkkeen mää-räämisestä annetun sosiaali- ja terveysministeriön asetuksen mukaan lääkäri sai määrätä lääkkeitä vain henkilölle, jonka lääkityksen tarpeesta hän oli varmis-tunut omalla tutkimuksellaan tai muulla luotettavalla tavalla. Asetuksessa ei ollut erikseen tarkennettu, mikä oli sellainen muu luotettava tapa, jolla lääkäri voi poti-lasta tutkimatta varmistua lääkityksen tarpeesta. Tilan-netta oli siten arvioitava tapauskohtaisesti. AOA:n käsi-tyksen mukaan potilasasiakirjoihin tutustuminen voisi olla sellainen muu luotettava tapa, jolla lääkäri voi joissakin tilanteissa potilasta tutkimatta varmistua lää-kityksen tarpeesta. Tällainen tilanne saattoi tulla van-kilassa kyseeseen esimerkiksi silloin, jos vankilan lää-käri piti lääkityksen arvioimista tarpeellisena, mutta potilas kieltäytyi tulemasta vastaanotolle lääkityksen tarpeen arvioimiseksi.
AOA piti ymmärrettävänä, että vankilassa voidaan jou-tua varsinkin uuden vangin kohdalla arvioimaan van-kilajärjestyksen kannalta ongelmallisena koetun
lää-kityksen tarpeellisuutta. Tällöin voidaan päätyä lopet-tamaan jokin lääkitys tai vaihlopet-tamaan lääkitys toiseen.
AOA piti tätä hyväksyttävänä silloin, kun kyseessä on lääketieteellisesti perusteltavissa oleva hoitoratkaisu.
Vankilan peruslääkevalikoima tai vankilassa omaksut-tu ”hoitokäytäntö” ei kuitenkaan saa ratkaista sitä, mi-kä on lääketieteellisesti perusteltu lääkitys yksittäisen potilaan hoidossa. AOA totesi lisäksi, että myös van-keinhoidon terveydenhuoltohenkilökuntaa koskevat potilaslain säännökset eikä niiden noudattamatta jät-tämistä voida perustella resurssien puutteella.
AOA viittasi TEO:n lausuntoon todeten, että lääkityksen asteittainen lopet taminen ei ollut vaarantanut kanteli-joiden terveyttä sillä tavoin, että lopettamista sinänsä olisi voitu pitää lainvastaisena. AOA katsoi kuitenkin, että menettelyssä ei ollut otettu huomioon potilaslain säännöksiä potilaan itsemääräämisoikeudesta ja in-formoinnista. AOA kiinnitti myös vankilan lääkärien huomiota siihen, että lääkkeen lopettamista koskeva päätös olisi tullut perus tella potilaskertomuksessa (so-siaali- ja terveysministeriön asetus potilasasiakirjojen laatimisesta sekä niiden ja muun hoitoon liittyvän ma-teriaalin säilyttämisestä).
AOA Rautio saattoi kyseessä olleiden vankiloiden lää-kärien tietoon moittivan käsityksensä vastaisen varalle edellä esitetystä lainvastaisesta menettelystä.
AOA Raution päätökset 5.7.2005, dnro 1895/4/03*, 7.7.2005, dnro 2247/4/03, 8.8.2005, dnro 97/4/04, 10.8.2005, dnro 103/4/04 ja 11.8.2005, dnro 1933/4/04 (esittelijänä Iisa Suhonen)
Huolellisuus terveydenhuollossa
AOA Rautio kiinnitti Pelson vankilan ylilääkärin huomio-ta asianmukaisen viranhoidon edellyttämään huolelli-suuteen, kun ylilääkäri oli huolimattomuuttaan unohta-nut toimittaa eteenpäin vangille määräämiensä lääk-keiden lääkemääräyksen, mistä oli aiheutunut viiden päivän katkos lääkkeen jakeluun. Seuraamusta arvioi-dessaan AOA otti huomioon, että kyseessä oli kipulää ki-tys, jonka puuttuminen ei aiheuttanut potilaalle mitään erityistä vaaraa, ja että potilaalla oli ollut mahdollisuus
lievittää kipujaan muilla käytettävissään olleilla kipulääkkeillä.
AOA Raution päätös 8.9.2005, dnro 1108/4/04 (esittelijänä Iisa Suhonen)
Korvaushoitopotilaan työkykyarvio ja poistumislupa
Konnunsuon vankilan vankilalääkäri luokitteli kaikki huumausaineriippuvuuteen korvaushoitoa saavat git työkykyluokkaan C (työkyvytön). Konnunsuon van-kilasta ei myönnetty korvaushoidossa oleville muita kuin saatettuja poistumislupia.
AOA Rautio totesi, ettei vangille huumeriippuvuuteen annettu lääkehoito automaattisesti saa olla este van-gin työskentelylle, vaan työkyvyn arvio tulee tehdä yksi-löllisesti. AOA:n mukaan korvaushoito sinänsä ei myös-kään saa estää vankia saamasta poistumislupaa. Kos-ka Rikosseuraamusvirasto oli jo saattanut nämä näke-mykset vankilan tietoon, asia ei antanut aihetta muu-hun kuin, että AOA lähetti päätöksensä tiedoksi Konnun-suon vankilan johtajalle ja vankilalääkärille.
AOA Raution päätös 16.6.2005, dnro 714/2/03 (esittelijänä Anu Rita)
Eristysselliin sijoittaminen sairauden seurannan vuoksi
Vanki oli saanut kahdesti (eri päivänä) sairauskohtauk-sen sellissään. Päivystävä ylivartija ja vanhempi varti-ja olivat päättäneet sijoittaa vangin sairauden seuran-nan vuoksi kameravalvottuun eristysselliin. Vanki oli aluksi vastusteltuaan eristysselliin sijoittamista anta-nut menettelyyn suostumuksen. Vangin sijoittamiset eristysselliin antoivat AOA Rautiolle aiheen kiinnittää huomiota seuraavaan.
Sairauden hoidosta vastaavat lähtökohtaisesti tervey-denhoitoviranomaiset. Kummassakaan tapauksessa paikalla olleet terveydenhuollon ammattihenkilöt
(lai-toksen ulkopuoliset) eivät – konsultoituaan sitä ennen sairaalan lääkäriä – tuoneet esiin tällaisen tarpeen olemassa oloa. Vankilan lääkäri lienee kuitenkin hyväk-synyt menettelyn terveydellisin perustein jälkikäteen.
Laillisuusvalvonnassa saadun kokemuksen ja tietojen mukaan vankeinhoitoviranomaisten mahdollisuudet vastata vankien sellikutsuihin ja seurata terveydenti-laltaan huonokuntoisten vankien terveyttä ovat erityi-sesti yöaikaan rajalliset. Tämä huomioon ottaen hän katsoi vankien valvonnasta tapahtuma-aikoihin vas-tuussa olleiden ylivartijan ja vanhemman vartijan toi-menpiteiden olleen olosuhteet huomioon ottaen ym-märrettäviä. Menettely ei sen vuoksi antanut hänelle aihetta toimenpiteisiin.
AOA kuitenkin totesi pitävänsä myös virkamiehen oman oikeusturvan kannalta parempana, että tämän-kaltaiseen toimenpiteeseen ei ryhdyttäisi ilman, että toimenpiteestä olisi neuvoteltu terveydenhoidon am-mattilaisten kanssa, joilla on tarpeellinen ammattitai-to arvioida vangin tilan edellyttämiä ammattitai-toimenpiteitä.
Näin olisi syytä menetellä vangin ehkä antamasta suostumuksesta huolimatta ja vaikka toimenpide si-nänsä olisi vangin edun mukainen. Joka tapauksessa tarkkailuselliin sijoittamisesta tulisi viipymättä ilmoit-taa terveydenhoitohenkilökunnalle. AOA:n mielestä vangin sijoittaminen kameravalvontaselliin terveydtilan seurannan vuoksi edellytti kuitenkin yleisesti en-siksikin sitä, että toimenpiteeseen on terveydenhuol-lon ammattihenkilön toteama tarve ja toiseksi sitä, et-tä siihen on asianomaisen vangin suostumus.
AOA Raution päätös 24.5.2005, dnro 2264/4/03 (esittelijänä Harri Ojala)
Korvaushoitopotilaan sijoittaminen avolaitokseen
Omana aloitteena tutkittavaksi ottamassaan asiassa AOA Rautio totesi vankeinhoidon yleisistä tavoitteista, kuten normaalisuusperiaatteesta ja pyrkimyksestä edistää vankien sijoittumista yhteiskuntaan seuraavan, että korvaushoidossa olevia vankeja tulisi pyrkiä sijoit-tamaan rangaistuslaitoksiin samoin perustein kuin
muitakin vankeja. Tätä vielä korostaa yleinen yhden-vertaisen kohtelun vaatimus, joka nimenomaan kieltää terveydentilaan perustuvan syrjinnän. On kuitenkin sel-vää, että vankien sijoittamista avolaitokseen ohjaava rangaistusten täytäntöönpanosta annetun lain (RTL) säännös johtaa siihen, että kaikkia avolaitoksen ”muo-dolliset” edellytykset täyttäviä vankeja ei voida eikä ol-la velvollisia sijoittamaan avool-laitoksen. Avool-laitokseen sijoitettavalle voidaan lain mukaankin asettaa erityisiä edellytyksiä. Tässä tapauksessa tärkein rajoittava edel-lytys on vangin soveltuvuus avolaitokseen.
Vankien sijoittamista ohjaavat yleiset velvoitteet on AOA:n mukaan otettava huomioon myös arvioitaessa korvaushoidossa olevan vangin sijoittamista avolaitok-seen. Ne puoltavat sitä, että korvaushoidosta välittö-mästi aiheutuvia erityistarpeita ei kohtuuttomasti pai-noteta soveltuvuutta arvioitaessa. On tosin selvää, että korvaushoitopotilaan sijoittaminen avolaitokseen ai-heuttaa jonkinasteisia lisävaatimuksia ja ongelmia.
Vankeinhoitoviranomaisten tulee kuitenkin huolehtia siitä, että maassamme on riittävästi avolaitoksia, joi-hin myös korvaushoitopotilaita voidaan sijoittaa, jos he ovat niihin muutoin soveltuvia.
Selvityksestä ilmeni, että korvaushoidossa olevan si-joittamiseen ei ollut vakiintunut yleistä ja yksiselitteis-tä ratkaisua. Lähtökohta näytti selvityksen mukaan kui-tenkin olevan, että korvaushoitopotilaan avolaitokseen sijoittamiseen liittyvä arviointi on yksittäistapauksellis-ta ja että sijoityksittäistapauksellis-tamisessa pyritään noudatyksittäistapauksellis-tamaan sa-moja soveltuvuusarviointikriteereitä kuin muillakin avo-laitokseen sijoitettavilla. Tämä onkin AOA:n mukaan oikea lähtökohta, kunhan huolehditaan siitä, että kor-vaushoitopotilaille soveltuvia mahdollisia avolaitos-paikkoja on eri puolilla maata riittävästi.
AOA Raution päätös 6.9.2005, dnro 2993/2/03*
(esittelijänä Harri Ojala)